Arvoisat tyypit

lifestyle, muoti, ruoka
51 kommenttia

Heipä hei arvoisat tyypit! Mun on ollut suorastaan ikävä blogia ja bloggailua, sekä teidän kommenttejanne, mutta aika ei vain ole yksinkertaisesti riittänyt tälle rakkaalle harrastukselle viime viikkoina – ja jos totta puhutaan,  niin ei oikein viime kuukausinakaan. Tiedän, että moni pyytäisi tässä vaiheessa anteeksi hiljaisuutta, mutta minusta se tuntuisi vähän hölmöltä, joten tyydyn toteamaan, että HUH. Huh mikä kevät takana – ihan mielettömän ihana, mutta myös suurta stressiä aiheuttanut kevät.

Mutta voi vitsit miten onnellinen olenkaan: mulla on eka vuosi koulua paketissa, sillä lopputentit ja se tuskaa aiheuttanut matikka ovat menneet läpi! Lopputentti kirkkaasti, talousmatikka taasen rimaa hipoen…. En ole koskaan ollut yhtä ahdingossa matikan kanssa mitä nyt, vihaan logaritmeja, diskonttausta, indeksejä ja kaikkia typeriä kaavoja, yäk!! Mutta se on nyt ohi, enkä voisi olla iloisempi. Mun kesä on virallisesti alkanut!!!!! Ihan sama vaikka mulla ei olekaan kesälomaa tänä vuonna, työt on silti ihan eri juttu kuin koulu – ei tule kotiläksyjä.

Koska kuulumisia on kerrottavana vaikka kuinka, teen sen Instagram-kuvien avulla. Kuvat hyppii ihan väärässä aikajärjestyksessä, mutta tokkopa se ketään haittaa. Eiköhän mulla ole jatkossa paremmin aikaa kertoa kuulumisia ihan silleen oikeassa aikataulussa.

#coolestsunnies #sunglasses #top3 #roundglasses #clubmaster #vintagestyle #sunnies #lindaboughtroundsunniesfirst

Tässä ovat minun tämän kesän lemppariarskat. Ylimmät on samat mitä Lindalla – se osti ne eka, mutta sain luvan matkia!! Sekin on nimittäin tainnut matkia joskus multa jotkut arskat niin ei tunnu niin pahalta… Lupa pitää kysyä, on nimittäin ihan hömelöä ostaa samoja juttuja mitä toisella silleen salamyhkäisesti että ”ai kato sullakin on noi”. Keskimmäiset on kirppislöytö parin vuoden takaa ja alimmat melkopyöreet lasit on New Yorkin reissulta.

#urkkimurkut #ownstyleisbeststyle #chinesecousin #norwegianwood #definicils #antaasataapäälleni #muikistelukerho

Chinese cousin, kamu Norjasta ja sit tuo meidän Linda. Miina kävi pikavisiitillä Suomessa pari viikkoa sitten, mutta nyt tuo tyyppi on palannut kokonaan Suomeen!!!! Oletteko muuten huomanneet, että Linda ja Miina ovat alkaneet päivittää paljon ahkerammin mitä ennen? Erittäin koolia ja samalla pikkuisen huolestuttavaa, kun niiden blogi on useemmin päivittynyt kuin mun, hahahaahha!

@taavik auttoi (syömään) #ionlypostfoodpics #food #texmex #iambest

Nam nam, jonkun päivän tortillaherkut. YÄÄK mikä määrä ihan turhia e-koodeja löytyy tortillapohjista – onko kellään tiedossa mitään helppoa ohjetta, että voisi tehdä pohjat itse?

#bikerjacket #dotted #dress #me #outfit #longscarf #ihateyouwind #iwantsummerNOW

JEpjepp, tää on otettu pari kolme viikkoa sitten – paksu kaulahuivi kaulassa, apua!! Tuntuu että kylmistä ilmoista on jo ikuisuus, ihanaa. Tykkäsin kyllä tuosta asusta, keltainen huivi on kiva kaveri farkulle ja mustalle mokalle.

#kittycat #stickers #smokingcat #wild___rebel___night___out #yes

Smoking cat -tarra on erikool!! En ole nähnyt vastaavia aiemmin missään, kukahan noita tekee? Upee, glittertarraa ja kaikkee. Pohdittiin Alfien kanssa että voisko toi liittyä Foalsiin jotenkin, niilläkin on röökikisuja?

#me #tuninggirl #diy #doityourself #momsold  #ompelinnapit ...... Jepjep truediyyy

Äitienpäivänä kävin kotikotona syömässä herkkuruokaa ja sain äidiltä sen vanhan viininpunaisen neuletakin. Siinä ei ollut nappeja, mutta koska äidin laatikoista löytyy kaikkea, ompelin siihen molemmille puolille kultanappirivit koristukseksi. Mä oon niin diy!!!! Vihaan tuota termiä, koska sitä on pakko käyttää siksi että sen suomenkieliset vastineet ”tuunaaminen” ja ”kustomointi” on niin typerän kuuloisia. Miten noista tuleekin niin ripellysolo? Aikamoista ripellystähän tuo mun nappien ompelu kyllä oli, mutta jos noita termejä haluaisi joskus käyttää tosissaan… niin… en… käyttäisi.

@matiasjalmari @ssooda TÄMÄ ON OMISTETTU TEILLE haahha #food #delicious #dinner #dots

Näitä me herkuteltiin silloin äitienpäivänä, namsss! En tee ikinä kotona kanaa, mutta äidin ja isän luona sitä tulee joskus syötyä. Kana on mun omassa ruokavaliossa melkoisen turha elementti, mutta joskus se maistuu aivan sairaan hyvältä – kuten kotona oikein mureaksi marinoituna ja grillissä paistettuna salaatin kera.

#hoodmorning #pancakes #strawberryjam #blueberries #breakfast #coffee #marimekko

Museoiden yönä iski tarve tehdä lettuja, joten tehtiin niitä semmoinen satsi että aamuksikin jäi pari.  En tiedä olenko hetkeen syönyt parempaa aamupalaa, vaikka aikamoinen aamupalaspesialisti olenkin!!! Yökokkailu on muuten melkoisen kivaa, mutta en tiedä mitä mieltä naapurit oli 23:00 aikaan vatkatusta kermavaahdosta. Ihan sama, sillä mun pyörä oli tuhottu pyöräkellarissa edellisenä yönä – tuo sai olla mun salainen kostoni sille ryökäleelle, hmhpph.

#ikea #herbs are growing!!! #iambest #hemuli #puutarhuri #helläkasvattaja #ikkunalautapuutarha vaikka ei oo ikkunalautaakaan

Katsokaa, minun Ikea-yrttini kasvavat!! Kohta saan tuoretta basilikaa leivän päälle ja ruokiin, oi oi miten näppärää.

#niivarmaa #haistakaavitu #ifuckinghatebusinessmathemathics #matikkasucks #kympinoppilas #syntaxerror #matherror #error #syönpizzaajalopetanlaskemisen #fuckyou

Niin, tämä oli se matikan tenttiä edeltävä päivä……. Hu hhuh, matikka on nyt kultainen muisto vain!!! Phuuh ja minä olin joskus oikeasti hyvä matikassa…. just

#tampere #näsinneula #mahatäynnä #higherthanclouds #124m #mustalahti

Me ei olla koskaan käyty syömässä ravintolassa sinä oikeana äitienpäivänä, koska kokemuksen mukaan silloin saa vain pahaa buffet-ruokaa ja kaikki ravintolat on täynnä lapsiperheitä juoksentelevine ipanoineen. Siispä ollaan otettu tavaksi käydä syömässä jonain muuna päivänä äidin kunniaksi. Tänä vuonna käytiin Näsinneulassa jonka hypeä en ole aiemmin ymmärtänyt – vaikka hyvän ruoan päälle ihan kohtalaisesti ymmärränkin – mutta nyt se iski! Ehkä syynä oli se, että korvasienikeitto oli jumalaista ja annoskoot olivat isontuneet. Olen joskus ollut sitä mieltä että sieltä täytyy mennä kotiin mäkkärin drive-in:in kautta ja annokset ovat kaksi heinää ristissä ja kastiketta tsuptsup -tyyliä, mutta en ole enää! Perun sanani. Oli hyvää. Näkymätkin ovat huikeat – kuvassa näkyy myös mun kotitalo. Äiti kommentoi että AHA, et sitten ole pedannut sänkyä – hupss jäin kii vaikka oon melko varma että äiti huijas…

@kihveli550 &&& kaipsuli #friends #cute #girls #bestfriends

Kaipsuli ja Lindukki, meillä oli ruokabileet!!

#girlsnight #snacks #wine #fruits #bestgirls #gossips #atmyplace

Näitä juttuja niissä ruokabileissä sitten syötiin. Ruoka ja ystävät on yhtiä maailman parhaimpia asioita.

#feelinggood #summerishere #jacktherooster #atrockbar #heavymetalgurls #nigtwisisgood #urkkimurkut #pöytäheiluu #pyöreänpöydänritarit #kaljal #lohileipä #me ja #mä ja @kihveli550

Ja huh, tältä minä näytin tänään. Onnelliselta. Minun olo on ihanan kevyt olo. Kesä on täällä!!!!!!

Lisää luettavaa

5 uuden vaatteen vuosi paketissa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

Yli neljä vuotta ostamatta pikamuotia

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Nea Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. I-H-A-N-A postaus! Oli tosin hieman hankalaa tähän aikaa yöstä lukea ihan silmät ristissa. Nyt painunki nukkumaan tästä –>

  2. pahvia/ sanomalehteä tortillalättyjen tilalle ://// tai sitte palkkaatte etnisen muijan leipomaan niitä

    1. Oi ei :/// kurjat ajat tiedossa siis -.- HÖ….. :/// etninen muija minun keittiöön ois kyllä muy bien!!!!!

  3. siun postauksia odottaa aina innolla ! mutta ihan totta se, ettei tarvii pyydellä anteeksi sitä, että itse viettää aikaansa mahtavassa seurassa, ihanissa paikoissa ja aikaa jää vähemmän muulle :D nää ruokakuvat saa veden kielelle !

    1. Voi miten ihana tietää – ja samoin vain neiti sinunkin!!;–) Hihii, kivaa että ollaan samalla aaltopituudellakin, jee!

  4. Mä en tiiä mitä väärää mä oon tehny mun ikea yrteille, kun basilika ja timjami kyllä kasvavat, mutta tässä vikassa mulla kasvaa vaan yksi erittäin harva tynkänen? :D

    1. Oi ei :’–( HÖH miten tylsää!! mutta sehän on korianteri, se ei oo niin hyvää……….. että onneks noi muut kukoistaa ;-)

  5. tämmöset postaukset on kivoja! ihanaa ku lukee uusimpia blogipäivityksiä ja kaikissa lukee kuinka kaikki on niin onnellisia, minä myös! kyllä se kesä on suorastaan maaginen juttu :-D

  6. AAA vielä kaksi viikkoa ja päivä ja mäkin saan vapaan ja kevyen olon itselleni!! Siitä onnellisesta en vielä tiedä, riippuu fiiliksistä pääsykokeen jälkeen….

    Tykkään hurjasti tosta vikasta kuvasta, looking good :–)

    1. Nonnnii, kaks viikkoo ei ole paha!! Ja sama se sitten mikä on lopputulos – kun on yrittänyt, on oikeutettu kevyeen oloon :-) <3 JEE, voi kiitos ihana!!

  7. sä opiskelet liiketaloutta eikö? kerro mulle onko se kivaa ja kannattaako mun mennä pääsykokeisiin kun vähän vahingossa hain pelkästää sinne!!!!!! tuo matikka näyttää ainakin ihan paskalta……..

    1. KYL! Ja joo, MEE ihmeessä pääsykokeisiin! Oon kokenut tuon hyvin yleissivistävänä pohjana kaikelle, esim jos yrittäjyys kiinnostaa yhtään, niin tuo on aika valoittavaa tuo opiskelu. Mä pääsin nyt suuntautumaan itse yrittäjyyteen, hain Proakatemiaan ja pääsin sinne niin mun opinnot ei enää jatku ”normipuolella”. Mulle tuo koulu on teettänyt aika paljon hommia, enkä tiiä oisinko jaksanu samaa teoreettista tempoa toistaa ja kolmatta vuotta, että siksi olen ite tyytyväinen että ei jatku enää samalla lailla noi opinnot :-D toisaalta eka vuosi on vissiin se rankin kun ei oo vielä mitään suuntautuvia opintoja jnejne öflåjdso mutta siis mee ihmeessä kurkkaan jos pääset sinne, et menetä mitään periaattees, rightttt??? HAHAH matikka kyllä sucks, suosittelen käymään tunneilla >:_d.d.d

  8. Jaaiiiikks mikä ihanainen postaus! hehe säikähdin tossa ihan alussa et ilmotat lopettavasi koko bloggailun, sitte ois kyllä iskeny kunnnnno itkupotkuraivari täällä päässä. oon niin iloistakin iloisempi aina kun postaat, varsinkin tänään jee jeee! Moneskohan avautuminen_blogisi_kommenttiboksiin tää on, hmm mutjoo pointtini oli et SIKAJEEEEEESSSSSSIIII ja parhautta ja kesäki tulee, ja joop joop oot edelleenkin lempparein! nyt jatkan aamukahvittelua The Nationalin kera, kiiitos sekä kuittaus hehe

    1. OIII kiitos!!! <3 AHhaha no ei kai nyt sentään kummiskaan, eieii. Oi vitsit miten hurjan ihania kommentteja olenkaan saanut sulta, kiiitos! Piristät ihan hirmuisesti, kiva tietää että odotat innolla. JEEEEEE, ihanaaa!<3

  9. Oi miten ihana postaus! Sun pitäisi pitää useammin blogitaukoa, että saataisiin tämmöisiä instagram-pläjäyksiä! Tai sit voisit tehdä tästä joka viikkoisen tavan, koska instagram postaukset on aina niin super kivoja :-)

    1. Oi kiitos! Onpa kiva tietää – etenkin kun seurailet instassakin. Ei siis tunnu turhalta instaseuraajille jos kuvien tarinoita avaa vähän? :- )

  10. Ihana postaus ja sä oot niin sulonen! Haha toi matematiikkakuva, mä voin niin samaistua tohon tunteeseen ku tehtäviä laskiessa haluis lähinnä hakata laskimen mäsäks :D Ja hei vika kuva on älyttömän ihana ♥

  11. Määkin säikähin alussa, että kerrot lopettavas bloggaamisen kokonaan!:D Onneksi ei kuitenkaan niin, koska sun postauksia jaksaa odottaa :)

  12. noniiiin ja mistäs sitä taas alottais kommentoinnin, liikaa taas ”tärkeää” asiaa ja kommentoitavaa :DDD

    no ainakin tällaisia ajatuksia mieleeni putkahti:

    hienoja arskoja, munkin pitäis hankkia lissäää!

    ja jospa sitä kesän aikana sais ikuisuusprojektin, eli yrttien kasvattamisen aloittamisen aikaiseksi, olisi erittäin jees! paljon tuommoiset ikean yrtit mahtavat maksaa??

    matikka on perCstä. huutomerkki.

    HAHHHAAH mulla on neonvärinen, pitsinen bustier-toppi, olen siis trendien aallonharjalla näemmä??!!! XDDDDDDD tai tamperelaisten teinien kanssa samalla aaltopituudella?? justjust :———-D

    ystävät ja ruoka todella on! parasta siis! ja aurinko ja kesä ja terassi ja onnellisuus!!! kreisi kesä-meikä sekoo iha just!!!!

    että semmosta! :–D

    ps. oot söppänä, pus pus!

    1. Ihana:-D rakastan sun kilometrikommentteja!! Ilahduttavaa kun moni asia kolahtaa, hih.

      JEE, arskoja ei voi olla liikaa jos niitä on sopivasti erilaisia!

      JA JOO, kannattaa! Nuo maksoi varmaan 2-3e, en muista ihan tarkkaan, mutta ei todellakaan paljoa. Noi on myyty usein loppuun ihan supernopee, en tiiä onko niitä enää. Ei siemenet onneksi muutenkaan paljoa maksa, näissä vaan oli supertehokkaat kasvualustat mukana. :- D

      NIIN ON!

      JA hahahaha ihana :D:D:D::D NOOOOH voisin vvaikka vannoa ettet näytä siinä siltä miltä ne, joista puhun, kun puhun tampereen teineistä, hhihih ;-D onhan mullakin neon pinkki toppi!!!!!!!!

      KYLLLÄ!!!! HELEKKARI ku tervehtyisin kunnolla vielä niin kaikki nuo<333333

  13. Oi kiva postaus !! Justiinsa kiva, että kuitenkin kerrot mitä on hiljaisuuden aikana tapahtunut, ettet vain kuittaa sitä ” sori oli kiire” taitai tiedätkö :-]

  14. Haa, tuossa Näsinneula-kuvassa näkyy myös mun viimekesäinen kotini, Hämeenpuiston vaaaanha vaaleanvihreä talo, jossa on musta katto. Se oli melko tunnelmallinen asuinpaikka. :) Kohta muutan taas Tampereelle, ja ehkä pitää sitten antaa Näsinneulalle mahdollisuus!

    Oon miettiny tuota samaa tortilla-asiaa. Niitä vois varmaan tehä aika helposti maissijauhoista… Pitääpä laittaa to-do-listalle se kokeilu.

    Hienot Lennon-lasit, soppii sulle! Ja taas tuli sipsihimo, niinku melkeen aina sun postauksia lukiessa! Kiitti!

    1. Oi, se on ihana talo, laivuri (n?) talo! :-) Ja joo, anna ihmeessä. Hyvää lähiruokaa ja annoskoot ovat mielestäni suurentuneet, siitä plussaa. Ennen oli pientä pirpellystä johon nälkäisellä nuorella naisella meni hermo :-D ja minä en edes ole kovin suuri ja lähdin sieltä oikeasti joskus nälkäisenä pois syötyäni alkuruuan, pääruuan ja jälkkärin kera valkkarin. JUST

      No äläpä! äiti kertoi että on tehnyt itse vehnäjauhoista ihan joskus, mutta kuulemma paistaminen on superrasittavaa :- D vois silti joskus testata!

      JEE, kiitos!! Hihii, sipsihimo on kyllä tarttuva, ups…

      1. Joo, Laivayhtiön talo! Kaikki tamperelaiset tuntuvat tietävän sen, hassua. :) Ja huhuh, ei ravintolasta pidä lähteä nälissään!

  15. iiiiiiikkkk aivan EHANIA kuwia<3_____<3 JA NOI RUUAT!!!!kauhia nälkä tuli…..x/ ps olitpa sie nättinä tänää kaupungilla, aevan upia tyttö!!!!

    1. Oi, kiitos, käyn kurkkaamassa!:-) JEE. Harmi että mulla ei ole pakastinta, se helpottaisi kovasti arkea, höh.

  16. Me teimme aluksi tortillat itse lättyjä myöten, slloin kun Suomesta ei vielä tortillalättyjä kaupasta saanut. Se aika on siis ollut yllättävän lähellä. Sain kerran valmiita lättyjä Antti T:ltä U.S.Asta palkastimeeni, kun siellä niitä mytiin tietty kaupoissa jo silloin, mutta muuten kaulittiin lätytkin siis itse. Salsan tehtiin samoin alusta itse ja mausteitakaan ei ollut vielä valmiiksi sekoitettuna annospusseissa. TexMex ei tuolloin ollut pikaista syötävää…Mutta ohje löytyy lähempää, kuin arvasitkaan…Mietin juuri, että kun kauliminen on niin työlästä, varsinkin jos syöjiä on monta, voisihan se vaiheen tehdä pastakoneella, niin olisi joutuisampaa? Lätyn malli ei olisi ihan perinteinen pyöreä…Ainakin sitä vois kokeilla.

    : j

    1. Voi mamii, en minä muistanut yhtään!! Ihan hassua, olen varmaan ollut melkoisen pieni napero silloin? Totta muuten, hauska oivallus tuo pastakone. Tosin sillä ei taitaisi saada kovin isoja myöskään, eikös se ole aika pieni halkaisijaltaan?

  17. siis mä oon aina ollu sitä mieltä et meil on kivoja lautasia. muta jumankkkkauta!!! haluuun noi sun marimekot :((( ihan ok olis omistaa joku 36 lautasta, am i right?!?!
    ja hyvä, kun kysyit tupakkimirristä (en haluu kans sanoo röökikisu!), ehkä jollain on jotain inside-tietoa.. mysteeri! :D

    1. niiin ja, mitä sun pyörälle kävi? :( muistelisin et sullaki on jopopopo? voi raasua, toivottavasti se voi jo paremmin! (puhun aina esineistä näin, se on ihan ok.)

      1. HÖH, onhan teillä varppinaki!!! Iittalaa teillä oli, eikös vaan?:-) HEhee, ois ok mielestäni :D ja kuules, kukaan ei ole ilmoittanut tietävänsä tupakkakisusta mitään, höhlä. JA NIIN, joku dorka oli irrottanut etupyörän ja heittänyt rungon nurkkaan – etupyörä oli siis kiinni telineessä irtolukolla ja runko tietty kans lukossa, ihan pyörävarastossa siis! ilmeisesti joku on suivaantunut siitä, että olen pysäköinyt ”hänen paikalleen” kun toinen pyörä oli survottu ihan likelle mun eturengasta (:D) ja nostettu heti siihen paikalle kun olin vienyt omani kämppään sisällle. BUUU en tajua miten joku dorka jaksoi nähdä moisen vaivan!!!!!!! huhhhu>::( onneks ei tarvinnut kuin ruuvailla etupyörä takas, muuten sille ei ollu tehty harmia. huh.

        1. no iittaalaa toki, mut siltii.. :D aikamoinen vänisijä meikä!
          ei voi olla todellista, oikeesti?! jollakin on aika ankee elämä jos ajattelee, et pyörän paikalla on nii paljon merkitystä et pitää toisen oma pistää kappaleiks.. no onneks se on sentää ajokunnossa jne, mut ihan oikeesti, kuka jaksaa tehä tommosta?? surullinen tyyppi..

  18. Paras tortillavinkki: kääri ne setit SALAATINLEHTIIN! Terveellistä ja sopii tyyliin kaikille, kun sopii niin vegaaneille, karppaajille, keliaakikoille kuin laihduttajillekin :D :D yhtäkkiä tortillat onkin suorastaan terveellisiä, kun ei oo noita eee-vita- öö, koodeilla varustettuja lärpäkkeitä pilaamassa nautintoa…

    1. OI ETTÄ, onpa todella oiva idis!:-D tuohon soveltunee siis jotkut isolehtiset salaatit, hmmmmmm!! Hei todella hyvä vinkki,oi että, kiitos :-D

  19. Hahaa täällä peräkylillä missä mä asun on todellakin huomata toi neonvillitys!:D Koulussa tytöt vetää sen trikoopaidan solmulle ja vetää se ja tietenkin aurinkolasit otsalla ( !) pitkin koulua.. Huoh vaikka teini olenkin niin en ihan noooin teini!!:):)

  20. Jou jou, tortillalätyt saa helpoiten nii, et laittaa vaa mutu-tuntumalla vehnä/sämpyläjauhoo, vettä ja rasvaa ja tekee niistä kiinteän massan ja avotttt! nii ja suolaa ja chiliä vaikka sinne sekaan. sitten kaulimaan ja paistamaan.

    mikään ei myöskään voita itetekemää salsaa ja guacamolee <3 pitääkin tehdä joku ruokaohje-pousti näistä!!! aahhh ja quesadilloja <3 niitä syödään kesällä aamupalaks, lounaaks illalliseks ja yöpalaks!!!!

    ps. tuo laskinkuva oli erityisen inspiroiva. oot ihcu!

    1. äläpäää, itsetehty guacamole<3333 apua se on parasta, en oo _ikinä_ ostanu kaupan versioo! salsaa sen sijaan olen…… sitä en osaa tehdä?! mutta nytpä osaan siis tehdä lättysiä jos mututuntumalla onnistuu!!

      Hhahaha, KIITOS ihana, olet best!!!

  21. TORTILLAOHJE (nami!)

    5,4 dl vehnäjauhoa
    1 tl suolaa
    70 g voita
    1,5 dl vettä
    1 tl leivinjauhetta

    Kuivat aineet yhteen -> nypi voi joukkoon (älä luovuta vaikka tuntuu hankalalta) -> lisää vesi ja tee taikinasta pieni palloja (yhden tortillan verran taikinaa yhteen, eli koko on sellanen isohko superpallo).

    Anna pallojen olla hetken aikaa -> kauli palloista ohuita tortillalättyjä -> paista kuumalla pannuilla (valurauta parempi kuin teflon) nopsaan, niin että tortillaan nousee kuplia (ehkä 10 sek/puoli, jos oikeasti kuuma pannu)-> käännä ja paista toiselta puolelta-> valmis!

    Ei oo vaikeeta, vaikka ehkä luettuna siltä tuntuu! Ja on tosi hyvää!

    1. OI, suuri kiitos! Kuulostaa fiksulta ohjeelta, vielä kun tekee speltistä niin ai että :-) KIITOS, ilahdutit kovasti kun jaksoit jakaa reseptin ja ohjeet,jeee!!