Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana

ruoka
167 kommenttia

* Yhteistyössä Moccamaster 


Mä olen just sellainen ihminen, jolle ei pitäisi puhua mitään vakavaa ennen kuin olen saanut aamukahvini ja aamupalani. Ne ovat mulle yhtä erottamaton osa jokaista päivää mitä vaikka hampaiden harjaus ja meikkien puhdistaminen ennen nukkumaan menoa – päivä ei vain yksinkertaisesti käynnisty jos en saa aamupalaa ja maitokahvia. 

Aamupala vaihtelee jatkuvasti jääkaapin sisällön mukaan. Talvella tykkään syödä kaura- tai spelttimannapuuroa marjojen, banaanin, hunajan tai hillon kera. Kesällä lämmin aamupala ei miellytä yhtä paljon, joten teen herkkuleipiä tai jugurttia ja mysliä. Mieltymykseni nauttia kahvia ei sen sijaan muutu ihan niin helposti – tummapaahtoa luomumaidolla sen olla pitää. 

Täydellinen kahvihetki on kiireetön. Sellainen, että on aikaa valmistaa kunnollinen aamupala ja juoda kahvi rauhassa. Useimmiten juon vain kupillisen kahvia päivässä, joten tahdon että se hetki on hidas ja rauhallinen ja tietysti heti heräämisen jälkeen. 

Heräämme usein eri aikaan Taavin kanssa, milloin toinen lähtee aiemmin töihin tai kouluun toisen jäädessä vielä nukkumaan. Siksi tuo Moccamasterin uutuuskahvinkeitin Cup-one sopiikin hyvin meidän talouteen. Sillä nimittäin keitetään kupillinen kahvia kerralla suoraan mukiin. Keittimessä ei ole mitään lämpeävää alustaa ja keitin sammuu automaattisesti keitettyään kupillisen kahvia. Ei siis pelkoa päälle jääneestä keittimestä ja pohjaan palaneista kahveista. Täydellinen yksin asuvalle tai kiireiselle, kupillisen voi nimittäin keittää suoraan take away -mukiin. Paketissa tulee mukana kaksi posliinista mukia (kuvassa) mutta mikään ei estä keittämästä kahvia suoraan omaan lempparimukiin. Mietin kyllä hetken, että mitähän tästä tulee, kun olen tottunut keittämään isomman satsin kahvia kerralla, mutta mitä vielä! Kahvihävikin määrä on nollaantunut, siistiä :-D Kupillisen keittoon menee n. 4 minuuttia, joten ei ole paha aika odotella vaikka keittäisi kupilliset molemmille. Tämä on täydellinen keitin arkeen, mutta taidan pitää sen halpiskeittimeni tallessa vieraiden varalta… 

Tiesittekö että Moccamasterit valmistetaan yhä käsityönä Hollannissa? Olen aina aiemmin ihmetellyt Moccamaster-hifistelijöitä ja miettinyt, että voiko se kahvi nyt muka olla niin paljon parempaa sillä keitettynä. Kahvi on yhtä hyvää kuin ennenkin, mutta vitsit että arvostan tuota käsityönä tehtyä ja kunnolla testattua konetta paljon omaa vanhaa neljänkympin kiinahalpis-keitintä enemmän. 


VOITA MOCCAMASTERIN CUP-ONE UUTUUSKEITIN

Myös yksi teistä pääsee pian nauttimaan kahvia kauniilla Moccamasterin Cup-onella keitettynä! Kerro mulle millainen on sun täydellinen kahvihetki ja olet mukana arvonnassa. Osallistumisaikaa on 13.6.2014 klo 23.59 asti. Värinkin saa valita itse, ne voi kurkata TÄÄLTÄ. Voit miettiä valmiiksi lempparivärit top3 tai kommentoida ne täydellisen kahvihetki -kuvailun yhteyteen – voittajan toive toteutetaan sen mukaan mitä väriä löytyy varastosta.

LYCKA TILL!! xx

Lisää luettavaa

Alkoholittomat juomavinkit juhliin

5 x Paras alkoholiton kuohuva

Vegaaninen pavlova

Vegaaninen pavlova

Gluteeniton pizzapohja (pellillinen)

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Iiris Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Oioi miten ihana arvonta! Mun täydellinen kahvihetki on kiireettömänä kesäaamuna opiskelijakämppämme parvekkeella, joka avautuu valossa kylpevään vehreään metsikköön. Katselen oravien juoksua kuusen rungolla ja kuuntelen mustarastaan viserrystä. Ei ole kiire minnekään, vielä. Runsaan maidon/kerman kanssa nautittuna kahvin kaverina ovat täytetyt croissantit, hedelmämehu ja turkkilaista jogurttia vadelmilla. Täydellistä.

  2. Ah, kahvihetket <3 Parasta on valita hyvä dokumentti, vahva musta kahvi luomumaidolla ja raakapatukka!

  3. Täydellinen kahvihetki on aamulla, kun mihinkään ei ole kiire. Joku hyvä lehti samalla luettavana ja kahvin jälkeen pala suklaata :)

  4. Osallistumpas kisaan keittimestä ;)

    Täydellinen kahvihetki koostuu
    Kiireettömyydestä
    Auringon paisteesta parvekkeella
    Sisäpihan lapsien äänistä
    Aamu uutisista
    Ja kattavasta aamupalasta kera höyryävä kuppi kahvia :)

  5. Mun kahvinkulutus on aamuisin neljä kuppia ystävän lainakahvinkeittimellä, koska en halua kaataa yhtään kahvia viemäriin :’D Tuo musta keitin vähentäisi mun riskiä keltaisiin hampaisiin, mikä olisi supertäydellistä <3 Täydellinen kahvihetki on talviaamulla klo 6 kun joutuu nousemaan pois peiton lämmöstä, mutta kuuma kahvi auttaa!

  6. ”Mä olen just sellainen ihminen, jolle ei pitäisi puhua mitään vakavaa ennen kuin olen saanut aamukahvini ja aamupalani. Ne ovat mulle yhtä erottamaton osa jokaista päivää mitä vaikka hampaiden harjaus ja meikkien puhdistaminen ennen nukkumaan menoa – päivä ei vain yksinkertaisesti käynnisty jos en saa aamupalaa ja maitokahvia.”

    Toi lause oli kuin suoraan mun suustani. Ei ollut pelkoa, että raskaus olisi vähentänyt kahvinjuontia yhtään. En vaan TOIMI ilman sitä! :D

  7. Itse oon pahasti kahvi-addiktoitunut ihminen, joka aamu on myös pakko saada kahvia! Kuin kätevä yhden kupin-kahvinkeitin olisikaan, koska pannussa seisonut kahvi maistuu jo hetken kuluttua musta aika kitkerälle ja tykkään juoda pari kuppia kahvia aamuisin :-) Menttaliteettinä mulla on että ”we dont waste this shit” joten en ikinä raaski kaataa niitä kitkerimpiäkään litkuja menemään…. Täydellinen kahvihetki on sängyssä rakkaan kanssa peiton alla istuskellen, kun ei oo kiire mihinkään ja samalla voi katsella jotain hömppäsarjaa, jolloin ei tarvitse edes puhua mitään. Itse kun en ainakaan ennen aamukahvia oo kovin puheliaalla tuulella :’-D

  8. Mun täydellinen kahvihetki sijoittuu aina iltapäivään! Kahvi on mieluiten tumma paahtoa, ja sen kanssa on oltava joku herkkuleivonnainen. Kesäisin aurikoisella kuistilla, talvisin ikkunan ääressä! :)

    Toivevärejä olis musta tai valkoinen!

  9. Rauhallinen aamukahvi omalla aurinkoisella partsilla, mokkamasterilla keitettyä tummaapaahtoa liian monta kuppia, hyvää seuraa ja jäätelöä <3 parhaat värit on ehdottomasti pirtsakka vihreä ja klassinen valkoinen ^^

  10. Itse en juo kahvia, mutta tämä olisi tarpeellinen lahja poikaystävälle. Hän tykkää juoda kahvinsa joko rauhassa aamulla tai iltapäivällä jonkin leipomuksen kyytipoikana. :)
    Vihreä olisi ihan mahtavan näköinen!

  11. minä juon kahvini kylmänä ja mieluiten manteli”maidolla.” tuo kylmyys kyllä hämmentää monia, mutta musta se on vaan paljon parempaa niin! :-D
    täydellinen kahvihetki on rauhallinen ja kiireetön. niin ja päiväsaikaan, en osaa oikein huoda kahvia aamulla. (eikä kyllä opiskelukämpästäni löydy kahvinkeitintä…)

  12. mun täydellinen kahvihetki on kahviton. kahvihetken siitä tekee kuitenkin ihanat ystävät joille aina keittelen oranssilla retro-kahvinkeittimellämme sumpit. rakkauspoika katseli vierestä noita värejä ja sanoi että vihreä pitäisi saada.

  13. Miun lemppari kahvihetki olis sellainen, että olis ihanan lämmin ja hidas kesäaamu ilman mitään kiirettä minnekään. Kämpässä olis hyvän kokoinen parveke kivalla näkymällä minne pääsis sen lämpimän kupposen juomaan. Kahvimaito olis lämmitetty, niin se kahvi ei kylmenis niin samperin nopeeta ja sen vois juoda rauhassa nautiskellen juomasta ja ihanasta ilmasta. Aamupalana oli jotain ihanaa herkku(ruis-)leipää ja siinä samalla sais lukea uusinta Hesaria ja kun sen olis lukenut loppuun, niin vaihtais sen lehden Trendiin tai hyvään pokkariin. Ja tietysti mukana olis rakas poikaystävä joka on oikee kahvihirmu <3

    (Lemppariväri noista kahvinkeittimistä on ehdottomasti oranssi!)

  14. Oi miten osuva arvonta! Itse keitän kahvini mutteripannulla, mutta juuri uuteen kotiin muuttanut ystäväni kituuttelee murukahvilla, ja se on vääryys! Hän kyllä koittaa säästää Moccamasteriin (koska mikään muu kahvinkeitin ei kuulemma kelpaa), mutta koitanpa nyt, josko voisin avittaa häntä haaveessaan.
    Oma täydellinen kahvihetki myös sijoittuu iltapäivään. Aamukahvi on välttämättömyys, kuten aamupalakin, mutta se on niin arkipäiväistä etten osaa ajatella sitä täydellisenä kahvihetkenä. Iltapäiväkahvia harvemmin juon, ja se tuntuu joka kerta luksukselta! Mieluiten nautin iltapäiväkahvini ulkona – terassilla tai parvekkeella, kera jonkun hyvän sisustuslehden ja pienen suklaapalan tai vaikkapa raparperipiirakan. Oi onnea!

  15. Tuo kahvinkeitin olisi täydellinen poikaystävälleni, joka saa nykyisellä kahvinkulutuksellaan varmaan pian vatsahaavan :D ihanin kahvihetki on mielestäni, kun saan rauhassa lukea hesaria, juoda vihersmoothieni ja nuuskia vastakeitetyn kahvin tuoksua

  16. Ihan huippu kilpailu, mun täydellinen kahvihetki on kiireetön kesäaamu omalla parvekkeella kera jonkun hyvän lehden! :) Lempparivärit on valkoinen ja musta.

  17. mmm parhaita kahvihetkiä on kyllä ehdottomasti ne aamuyön tunnit just auringon noustessa sen jälkee ku on valvonu yön:) Hyvää seuraa, takapiha ja sininen taivas! Se hiljaisuus mikä sillon vallitsee on jotain niin kaunista

  18. Oi hitsi miten kiva idea! Mulle lähtis järjestyksessään värit valkoinen musta ja vihreä.

    Paras tapa nautiskella kahvia olis mulle ja on ollutkin, kiireetön aurinkoinen hetki loma-asunnon uima-altaalla ennen päivän seikkailuita!

  19. ai että on söpö keitin! mulla menee enemmän kahvia mokkapaloihin kuin juotavaksi, mutta on se todella hyvää pienenä tilkkana kaakaon joukossa. kahvin myötä siitä ei tule liian ällön makeaa :–D

    täydellinen kahvihetki on seuraavanlainen: rento aamupäivä, ei kiirettä ja kukaan muu ei uskalla häiritä mua keittiössä. voin rauhassa tehdä kaakaoni kahvilla ja aamupalaleivät, ja välillä jumittua olohuoneen puolelle lukemaan päivän lehteä.

  20. Täydelliseen kahvihetkeen tarvitaan kiireetön aamu, tummapaahtokahvia maidolla moccamasterilla keitettynä, hyvää musaa ja rästiin jääneet blogipostauksien lukemiset. Tyylilleni uskollisena (allblackeverything) musta keitin miellyttäisi eniten silmää, valkoinen hyvänä kakkosena. Toki mikä vaan väri kelpaisi, jos arpaonni osuisi kohdalle.

  21. Ihanin kahvihetki on sunnuntaisin aamulla avomiehen kanssa ennen kuin tämä lähtee töihin. Lueskellaan toisillemme hassuja uutisia ja joskus vähän vakavampiakin ja keskustellaan kuluneesta viikosta. Arjessa tuollainen keitin sopisi meille hyvin kun ollaan hyvinkin eri aikoihin liikenteessä, värilemppari on valkoinen! Sun juttuja on mukava lueskella, kiitos kivasta blogista! Aurinkoista kesänjatkoa! :)

  22. Kiireetön aamupäivä, aurinko, kesä, mökkiranta ja kasa kavereita <3

  23. Parhaat kahvihetket vietän hyvässä seurassa, itsekseen ei oikein tule sumppia hörpittyä. Etenkin pari viikkoa sitten päättyneen kansanopistovuoteni parhaimpia hetkiä olivat ne, kun kaikki yrittivät paiskia kuvataideprojektejaan eteenpäin, kunnes joku tokaisi: ”vitut tästä, keitetään kahvit”. Oikeiden ihmisten kanssa ei edes haittaa vaikka kahvi olisi halvinta mahdollista kakkaa mitä Valintatalosta löytää.

    Toisaalta välillä tykkään käydä myös yksin jossain keskustan kahviloista, jos vaikka on ylimääräistä aikaa tapaamisten yms menojen välillä. Tilaan jonkun herkun erikoiskahvin ja vain istun ja vietän hetken laatuaikaa itsekseni. Tuollaisella Moccamaster-masiinalla varmaan onnistuisin nauttimaan kotonakin kahvinjuonnista yksin, mikä ei ole tähän mennessä vielä napannut. Ainakin jos kone olisi vihreä!

  24. mun täydellinen kahvihetki olis varmaan just tossa teidän ruokapöydässä kun näyttää niin pirun hyvältä……….. hahah ei vaan täysin samoilla linjoilla mennään myös täälläkin – jos joudun lähtemään aamulla töihin kiireessä, niin mun on todella vaikea käynnistää mun päivä hyväntuulisena :-D sen takia mun kello soi aina vähintään paria tuntia aikasemmin, jotta ehdin keittämään hyvät kahvit ja syömään runsaan aamumapalan. siis oikeesti, en ymmärrä ihmisiä jotka eivät syö aamupalaa, mulle se on niin tärkeä juttu ja rehellisesti sanottuna päivän paras hetki ja ateria. muuten syönkin ihan miten sattuu ja täysin epäsäännöllisesti, mutta aamupalasta en poikkea! kahvia tykkään juoda päivän mittaan ehkä vähän liikaakin, mutta kerralla en sitä nauti yleensä kuppia enempää, joten sen takia toi keitin kuulostaa aika täydelliseltä :-) (musta olis munkin keittimen väri!)

  25. Täydelliseen kahvihetkeen kuuluu se, että on aikaa juoda ja samalla seurustella kavereiden tai perheen kanssa. Parhaalta kahvin kanssa maistuu mummon leipomat korvapuustit tai itsetehdyt keksit. Laadukas kahvi on aina ollut meidän perheessä tärkeä juttu ja siksi moccamaster on meidän taloudessa ollut aina! Opiskelijan talouteen tuollainen keitin sopisi kyllä paremmin kuin hyvin, toivottavasti onnistaa :-) klassiset valkoinen ja musta on eniten mun mieleen.

  26. Täydellinen kahvihetki syntyy siitå, kun ei ryntää heti herätessään Facebookiin tai tietokoneelle, vaan lukee päivän lehden rauhassa ja myös syö kunnolla kahvin lomassa. Oon tässä uudessa kesäasunnossani miettinyt, että vähän orpo olo tulee, kun aamukahvia ei voi nauttia pinttyneiden rutiinien mukaan oma aamutakki päällä.

    Mulla taitaa tulla kahvihävikkiä joka päivä, se on tosi noloa. :/ Oon jo pitkään haaveillut valkoisesta Moccamasterista, joten ottaisin valkoisen keittimen.

  27. Mulle täydellinen kahvihetki on perjantai-iltana. Sisko on just tullu kotiin viikonlopuksi. Keitetään kaffeet, jota nautitaan bastogne-keksien tai mun tekemän päärynäpiirakan kanssa. Tuosta moccamaster-uutuudesta tulis varmasti mun ystävä, kun oon muuttamassa omilleni ihan pian. Valkoinen, musta ja oranssi olis ne värit, joista voisin valita omani. Mutta toki värillä ei olis ratkaisevaa merkitystä, kun tuote muutenkin teki vaikutuksen heti ;-)

  28. Täydellinen kahvihetki on ulkona (esim. parvekkeella), aikaisin aamulla hellepäivänä, eli silloin kun ilmassa on vielä yön raikkaus ja viileys, mutta ulkona ei kuitenkaan ole kylmää. Seuraksi lehti ja muutama croisantti hunjalla. Toinen täydellisyys on jäälatte ja itse tehty juustokakku, ne nautitaan sitten iltapäivällä hyvän kirjan kanssa :)

    Tuollainen olisi kyllä täydellinen, sillä meilläkin joudaan yleensä vain yksi kuppi kahvia päivässä, eikä yleensä koskaan samaan aikaan. Tällä hetkellä kahvi tehdään lahjaksi saadulla Paulig Cupsolo -keittimellä, mutta siinä valikoima ihan kahvikahveihin on aika pieni, maut vähän niin ja näin + kahvikupin hintakin vähän suolainen. Ihanneväri olisi musta, mutta myös valkoinen sopisi.

  29. voi, mun täydellinen kahvi hetki sisältäisi tummapaahtoista kahvia vaniljanmakuisella soijamaidolla (<3) ja jonkun ihanan rapeakuorisen täytetyn leivän, vaikka mozzarella ja avokadolla. hyvä kirja vielä kaveriksi. todellisuudessa yleensä keitän milloin mitäkin alennuskahvia halpiskeittimelläni ja nautiskelen siitä blogien ja puuron kanssa. mut tyttö saa haaveilla!

    toi yhen kupin keitin ois niiiiin huippu, koska keitän muutenkin aina vain yhden kupin. poikaystävä ei kahvia juo, eikä oo myöskään opetellut keittämään. jos toi masteri tulis meidän talouteen, niin ois vihdoin poikaystävän kahvikoulutuksen aika. väriksi passais oikeastaan mikä vaan, mut oisko lemppari järjestys valkoinen-oranssi-musta.

  30. Täydellinen kahvihetki on se jonka toteutan joka sunnuntai – nukun pitkään, keitän neljä kuppia kahvia, teen tavallista isomman aamiaisen (leipää JA jugurttia :-D) ja vietän tunnin aamupalani kanssa ja samalla kuuntelen musiikkia ja luen blogeja. Juon muuten ne kaikki neljä kupillista kahvia yksin yhdeltä istumalta. Olen vähän kahviaddikti. ::D

    On muuten tyylikäs kahvinkeitin toi Cup-one! Vaikka yleensä en tykkääkään tommosista keittimistä joilla saa vain yhden kupillisen tehtyä kerralla (koska vedän kahvia niin paljon, heh), mutta ton jopa ottaisin ilolla vastaan. :-D

  31. Täydellinen kahvihetki on joskus viikonloppuna keskellä päivää, kun elämä on ihanaa eikä ole mihinkään kiire :)

    Sininen on mun juttu :)

  32. Mun täydellinen kahvihetkeni on iltapäivällä töiden jälkeen. On ihanaa tulla kotiin, keittää kahvit, istahtaa sohvalle, avata kone ja lukea kahvin siemailun ohessa blogeja, Facebook-päivityksiä ja uutisia.

    Top3-värini ovat musta, valkoinen ja sininen.

  33. Itse juon todella harvoin kahvia terveyteni takia, mutta silloin tällöin tilaan kahvilassa jonkun erikoiskahvin ja nautin sen jonkinlaisena herkkuna. Siksi minulle täydellinen kahvihetki on erikoislaatuinen tapahtuma, melkein juhlallinen hetki :D Ehkä tuolla Moccamasterilla saisi silloin tällöin arkeenkin samaa juhlantuntua! Meillä ei ole siis ollenkaan kahvinkeitintä, joten se voisi olla hyvä myös vieraita varten jotka juovat kahvia, nyt olen joutunut kiduttamaan heitä pikakahvilla… :D Väreistä ottaisin mieluiten ihan tuon mustan tai sitten valkoisen :)

  34. Itselleni täydellisiä kahvihetkiä on monenlaisia. ”Mennäänkö vaikka kahville” tai ”pitäiskö ottaa vielä kahvit” on niin jumittunut suomalaiseen kulttuuriin ja omaan käytökseenikin, että välillä ihan naurattaa, miten tärkeässää osassa yksi kahvikupponen voi olla. Täydellisimpiä kahvihetkiä ovat kiirettömien aamujen ja muumikuppien ohella kiireiset aamut, jolloin aamukahvi on pakko napata lähimmältä Ärrältä, juosta seuraavaan bussiin, istahtaa hengähtäen alas ja polttaa kielensä.

    Mieluisimpia Moccamasterin värejä itselleni ovat sininen, vihreä ja musta.

  35. Kyllä se täydellinen kahvihetki taitaa olla (kuten nähtävästi aika monella muullakin) heti aamusella. Usein fiilistelen jo edellisenä iltana sängyssä, että aamulle sitten keitän kahvit ja juon sen ihan rauhassa! :D

    Tällä hetkellä vain muru(pika)kahvi käytössä, joten tuollainen yhden kupin keitin olisi aika jees! Valkoinen on mun lemppari, ja mustakin on jees.

  36. Mun täydelliseen kahvihetkeen kuuluu rauhallinen viikonloppuaamu kesällä ja kaunis ilma. Siten, että voin mennä juomaan kahvini parvekkeelle. Täydellisen kahvihetken kruunaa croissant.

    Hauska idea, että Moccamaster on lähteny tekeen tuollaisen keittimen ja sehän jos joku sopii yhden hengen talouteen, siis mulle!

  37. täydellinen kahvihetki on kiireetön aamu,linnunlaulua ja hyvän kahvin tuoksua

  38. Ihana arvonta <3. Paras kahvihetki (sillon harvoin kun niitä itsellä on) on kuppi todella hyvää kahvia, tilkka maitoa ja oman kullan kainaloon. Tai vastaavasti herkutellaan minun tekemällä piiraalla (kesäisin raparperi) ja kahvilla kahdestaan <3.

  39. OOH! Aivan mieletön kahvinkeitin, vihreä olisi täydellinen!

    Täydellinen kahvihetki nimittäin on sellainen, jolloin kahvi on tuoretta, sitä on oikea määrä eikä ylimääräistä tarvitse kaataa viemäriin. Meillä nimittäin olen ainut joka yleensä juo kahvia, joten meidän peruskeittimen minimimäärä 3 kuppia on aivan liikaa yhdelle.

    Kiireetön aamukahvi on aina ihana. Yleensä juon sen kotiportailla, katsellen vuodenaikojen mukaan muuttuvaa puutarhaa tai sitten ikkunan ääressä. Kahvi kuuluu juoda hitaasti ja nautiskellen, täysmaidon tai kerman kanssa ja joka siemauksesta nauttien.

  40. Ihana laite! ♥ Toimis meillä paremmin kuin hyvin kun mies ei juo kahvia ja tuntuu aina hölmöltä keitellä yhtä kuppia kahvia, kolme kertaa päivässä. Mun täydellinen kahvihetki on myöskin parvekkeella kesäaamuna. Meillä on sen verran iso lasitettu partsi että siellä on sohva ja nojatuoli. Yleensä siis istun sohvan nurkkaan kahvikuppi kädessä. Koko muu kaupunki on vielä unessa ja liikettä ei näy missään. Aurinko paistaa matalalta ja linnut laulaa. Mun oma rauhallinen hetki. Yleensä mulla on kirja mukana mutta päädyn vaan tuijottamaan ympäröivää maailmaa.

  41. Kiireetön kesäaamu, iso kuppi kahvia ja hesari. Kahvinkeittimen jos vielä saisi, tällä hetkellä mennään yhden kupin pressopannulla! :)

  42. Täydellinen kahvihetki on ehdottomasti kotikotona! Aamulla herättyäni viisivuotiaan pikkusiskon ääniin tallustelen alakertaan, jossa isäpuoleni on jo keittänyt pannullisen kahvia, milläs muullakaan kuin Moccamasterilla. Kahvimukin pitää olla ehdottomasti Muumimuki ja siihen kaadan vähän yli puoli kuppia ihanalta tuoksuvaa tuoretta kahvia. Näin kesällä voinkin sitten talsia suoraan sivuovesta pihalle ja nauttia kahvini auringonpaisteessa päivän lehden kera, jonka äitini on jättänyt pihapöydälle. Hiljaisuudella tätä hetkeä ei ole siunattu; pihalta kuuluu traktorin ääniä, koiramme haukkumista sekä pikkusiskoni kiljumista. Hetki on kuitenkin täydellinen koska olenhan kotona.

    Ihan eri tavalla arvostaa näitä hetkiä ja huomaa kuinka onnelliseksi ne tekeekään kun on poissa kotoa. Olen ollut elokuun lopusta asti Englannissa ja sen jälkeen kotona vietetyt päivät voikin laskea kahden käden sormilla. Meidän perhe ei lähde käyntiin ilman aamukahvia ja useasti sitä joudutaankin keittämään toinen täysi pannullista kun loppuu kesken, heh :D

  43. Täydellinen kahvihetkeni muodostuu tummapaahdosta, suolaisesta välipalasta ja siitä, että voi ottaa rennosti sen aikaa kun juo kahvin. Ystävän kanssa rupattelu kahvin äärellä on mukavaa ja samoin yksinkin esimerkiksi samalla blogeja ja lehtiä lukiessa. Valkoinen keitin houkuttelee eniten, kun kahvin muuten juon mustana! :)

  44. Mulle täydellinen kahvihetki on kiiretön osa jokapäiväisiä aamuja. Lempikupissa kuumaa kahvia mustana ja herkkuaamiainen <3 Heinäkuun alussa muutan lapsuudenkodista omaan kämppään ja kahvinkeitin on vielä ostoslistalla. Tämä olisi täydellinen. Moccamasterit on vaan mun opiskelijallompakolle aika hintavia.

  45. Aika hassua muuten, että tuon yhden kupin keittimen suositushinta on jotain 70euroa enemmän kuin normaalikokoisen.

  46. Kuulostaa täydelliseltä yksinasujalle. Tykkään varsinkin siitä, että kahvi tehdään suoraan kuppiin. Mun lempivärit keittimelle on: 1) Matt Black, 2) Cream White ja 3) Fresh Green.

    Mun täydellinen kahvihetki on maitokahvi rauhassa kesäaamuna omalla parvekkeella.

  47. Täydellisiä kahvihetkiä on kahdenlaisia, kullan kanssa tai ilman. Parasta on hiljainen, uninen aamu pörröisten hiusten harottaessa harteilla silmät vielä unihiekassa, mutta kuitenkin sen verran hereillä ja jalkeilla että huomioi toista ihan huomaamattakin. Yksin taas on parasta pohtia tulevan päivän säätä ja tapahtumia istuen ikkunan ääressä laivakoirana lämmin kahvikupponen kädessä. Tässä mieluiten myös koira tuhisee keittiön pöydän alla. Ai että!

  48. Parhaita kahvihetkiä ovat ne hetket, kun parannetaan kahvikupin äärellä maailmaa ystävien kanssa. Siihen tarkoitukseen tuollainen yhden kupin keitin sopii vähän huonosti, mutta tuo olisi oikein hyvä arkiaamuina. Ja sininen olisi hieno väri :)

  49. Täydellinen kahvihetki on rauhallinen hetki aamulla ulkona parvekkeella kauniilla säällä ja kahvin kanssa nautiskeltavaks joku ihana täytetty croissant :) Väritoiveena noista ois toi musta!

  50. Olen aika aamuihminen, joten aamukahvi ei minulle ole mikään pakollinen rutiini. Kahvia juon kuitenkin pari kertaa viikossa, ihan vaan sen takia että se on hyvää :D Täydellinen kahvihetki sijoittuu koulun hyppytuntiin (tai hetkeen jolloin huomaa tulleensa liian aikaisin kouluun… :D), johonkin mukavaan pieneen kahvilaan ja mieluiten yksin. Silloin pystyy hengähtämään, pohdiskelemaan elämää ja selailemaan rauhassa nettiä tabletilla.

    Valkoinen keitin olisi paras, musta hyvä kakkonen. Noista värillisistä en oikein innostunut, kivempi olisi ollut joku nätti pastelliväri :/

  51. Haha mä oon ihan samanlainen aamusin :D mulle ei voi sanoa mitään mikä mun pitäisi muistaa ennen kahvia, koska mä en muista sitä. Arkena mua ärsyttää kaikki ihmiset aamulla jotka sanoo ilosesti huomenta enkä osaa vastata siihen kun jotain ”mmh” enkä tykkää yhtään jutella aamusin, lomalla kun oon niin rakastan aamuja jos saan nukkua niin pitkään kun nukuttaa. Mä tykkään juoda kahvia vaan lomalla, koska arkena keitän aina kahvia ihan liikaa, juo pari kulausta ja sit mun pitääkin jo lähteä :D mut siitä on vaan tullut tapa keittää sitä kahvia. Jotenka musta paras kahvihetki on se, kun ei ole kiire mihinkään, on jotain seuraa ja vaikka ruisleipää :)mun lempparivärit on toi musta, valkonen ja vihree:)

  52. Juon kahvia yleensä vain aamuisin, sillä silloin se maistuu parhaalta. Kahvi maistuu hyvältä etenkin kun herään klo 5 aamuvuoroa varten, odotan jo illalla aamukahvin juomista :-) Ja yksi iso kupillinen on juuri passeli määrä! :) Keittimistä valitsisin mustan tai valkoisen, vaikka värillisetkin ovat kyllä pirteitä!

  53. Ah tätä on odotettu! Ärsyttää aina aamulla keittää kahvia hitosti ja loppujenlopuksi poikaystävä ei edes juo ja menee kahvia hukkaan :( Mutta paras kahvihetki oli sellainen niinkuin tänään, sängyssä katsellen samalla Orange is the new black-sarjaa.

  54. lämmin aikainen kesäaamu, muu maailma vasta availee silmiään, minä istun terassilla iso kahvikuppi käsissäni, hänen vahvat kätensä ympärilläni, vain me kaksi ja auringon ensisäteet aamukasteessa.

  55. Kupillinen vastakeitettyä kahvia aamiaislettujen ohella, aurinkoinen kesäaamu, terassi, hyvä lehti ja paljon aikaa virkistävän aamulenkin jälkeen nautittuna – that’s it! Tuollaisen valkoisen söpöläisen kotiuttaisin kyllä enemmän kuin mielelläni itsellenikin… ;)

  56. Ihana keitin ja olis ihan huippu tällaseen talouteen, josta löytyy vaan se yks kahvittelija. Mun täydellinen kahvihetki on iltapäivällä väsyneen aamuvuoron jälkeen. Parvekkeella tai parhaassa tapauksessa laiturilla tai muualla rannassa. Ja runsaan maidon kera ;) Väreistä kivoimmat on valkoinen ja musta!

  57. mun täydellinen kahvihetki oli kuukausi takaperin barcelonassa. istuin auringonpaahteessa aamuyhdeksältä mun huoneen parvekkeella, jalat kaiteella ja kädessä alakerrankahvilasta haettu espresso con panna. sai katsella ihmisiä ja antaa oman elämän hetkeksi pysähtyä ja muiden mennä.

  58. Täydellinen kahvihetki on kesäaamuna, parvekkeella auringonpaisteessa. Voi vaan istuskella, nauttia auringosta ja miettiä että mitäköhän mahtavaa sitä sinä päivänä keksisi :–) ja kahvina tummapaahtoinen maitokahvi!

  59. Tämä olisi ihana lahja antaa miehelleni. Hän, kun on varsinainen kahvihifistelijä. Mies usein juo aamuisin vain sen yhden kupin kahvia, joten tämä olisi hyvä lahja. Hänelle maistuu yleensä joku hyvä tummapaahtoinen kahvi.

    Meikäläinen on tämmönen on-off kahvinjuoja. Sillon tällön on kausia, että kahvi maistuu ja toisaalta saattaa olla pitkiä kahvittomia kausia. Kahvin juon aina maidon, sokerin ja kaakaojauhon kera.

    Täydellinen kahvihetki on sellainen, että poika on päikkäreillä ja me miehen kanssa nautitaan rauhassa päiväkahvit parvekkeella auringonvalossa.

  60. Täydellinen (maito)kahvihetki on nättinä kesäaamuna terassilla aamiaisen kera, tietysti kiireettömästi vapaapäivänä. ;-) Itse juon myös yleensä vain yhden kupin kahvia päivässä ja se juurikin on silloin aamulla heti heräämisen jälkeen! Kahvi <3

  61. En ole koskaan oppinut juomaan kahvia ilman, että sen kaverina on jokin makea herkku täydentämässä makua. Itseasiassa mielestäni kahvi ja leivonnainen tuovat molemmat toistensa parhaat puolet esiin ja näin nautinto on täydellinen. Nautin kahvini poikkeuksetta aina rauhassa – jos tiedän, ettei hitaalle nautiskelulle ole aikaa, jätän mielummin kahvini juomatta.

  62. Täydellinen kahvihetki on mikä tahansa kiireetön aamuinen kahvihetki poikaystävän kanssa. Tietenkin tummaa paahtoa ja soijamaidolla, yummy!
    Musta moccamaster olisi ihana!

  63. Aamulla parvekkeella mutteripannukahvia ja croissant = täydellinen kahvihetki

    väritoive:
    1. musta 2. valkoinen 3. vihreä

  64. Voi tuo Moccamaster Cup One sopisi meidän perheeseen passelisti, koska minä vain juon kahvia ja nimenomaan haluaisin aina vain yhden kupin, en neljää kerralla :)

    Paras kahvihetki on tällä hetkellä se, kun levottoman yön ja aamun kiireiden jälkeen saan vauvan aamu-unille ja on vihdoinkin omaa aikaa hengähtää alas istumaan vahvalle, kuumalle maitokahville.

  65. Täydellinen kahvihetki on sunnuntai-aamuisin kun ikkunasta tulvii valoa ja saa rauhassa syödä aamupalaa, lukea lehteä ja juoda hyvää kahvia. Opiskelijakämppään tämmöinen keitin olisi täydellinen! Minua miellyttää väreistä eniten musta ja valkoinen. (:

  66. ihanin kahvihetki on silloin, kun kahvin saa nauttia aamulla aikaisin parvekkeella. yksin ja hiljaisuudessa.

  67. Moccamaster löytyy, perintönä lapsuudenkodista. Sitä vaan tulee käytettyä niin kovin harvoin, pelkästään itselleen kahvia kun ei raaski keittää. Tuollainen keitin oranssina ratkaisisi niin sinkkukahvittelut kuin aamuväsyn – tota väriä katsellessa ei voi muuta kuin piristyä.

    Mulle täydellisin kahvihetki on hidas, aamulla itäparvekkeella auringonnousua katsellen, hiljaisuutta kuunnellen. Kahvi mustana ja tuoreena, seurana toisinaan croisantti, harvemmin tupakka. Hyvä kahvihetki on niin pitkä, että päivän ehtii suunnitella läpi – ainakin pintapuolin.

  68. täydellinen kahvihetki on ystävän kanssa kesäaamuna ulkona ilman kiirettä minnekkään

  69. Juon aika paljon kahvia, mutta varsinkin arkiaamuisin ennen tunnin työmatkaa se on ihan pakko juoda se yksi kuppi puuron kanssa. Siks onkin ihanaa luksusta viikonloppuisin, miehen kanssa terassilla, molemmat ihan hiljaa tekemässä omia juttujaan. Syödä siinä vähän parempaa aamiaista kun sitä mikropuuroa, lukea sanomalehteä ja nousta vasta, kun se kahvi on oikeesti jo rauhassa juotu.

  70. Täydellisiä kahvihetkiä voi olla monenlaisia!
    Kuumana kesäaamuna nautittu jäälatte kaikessa rauhassa sohvan pohjalla, ystävien kanssa juodut kahvit lempikahvilassa samalla jutellen tai latte omassa sängyssä kirjan kera. Hetki sitten ostin kestävän take away-mukin, joten nykyään täydellinen kahvihetki voi olla viltillä puistossakin. Kotona kahvi valmistuu mutteripannulla ja sekaan menee mantelimaitoa. Tästä syystä joku vähän nopeampikin kahvikone kelpaisi ;)

  71. Kuinka näppärä keksintö!
    Itse olen juuri niitä, joille kahvinkeitto tuottaa aina välillä hankaluuksia, montako lusikallista se nyt olikaan kuppia kohden yms.

    Täydellinen kahvinjuontihetki tapahtuu omalla parvekkeella rauhallisesta aamupalasta nauttien oranssin keittimen keittäessä toista kupillista taustalla.
    Kahvi ja kiireettömyys ovat minulle ehdoton kombo, joitakin asioita ei kuulu kiirehtiä. Rauhassa hörppii kupista ja tarkastelee kadulle maailman menoa.

  72. Osallistun arvontaan! :) Ihanan kahvihetken avaimet ovat olleet jo pitkään kardemummalla maustettu kahvi, lempimuki ja _tarpeeksi aikaa_ nauttia aamiainen. Kesällä kahvin kanssa on maistunut erityisen hyvältä paahdettu saaristolaislimppusiivu rucolalla ja juustolla sekä tuoreet mansikat jugurtin kanssa. Hyvä aamukahviseura (poikaystävä, perhe tai ystävä) on myös parasta :P Noiden keitinten silmää miellyttävimmät värit taitaa tänään olla 1.sininen 2. musta 3. valkoinen :)

  73. Lämmin kallio, auringonpaiste, kesäaamu, rauhallinen kaupunki, meren tuoksu. Ja sit se kahvi termarista, ah! (Musta on cool.)

  74. Lempikahvihetki.. Aamulla, kun ensin on tehny kaikki hommat valmiiks (naama kuntoon, hiukset kuntoon) ja kun sen jälkeen saa istahtaa pöytään puurokulhon ja ison kahvikupin kanssa, täydellistä. Porukoilla käydessä sanomalehti siihen sivuun. Rauhallisina aamuina tietysti myös santsikuppi, mutta perusaamuihin oman hitauden takia se yks riittää :-D Hidas aamupalansyöjä kenties, kun normi aamupalaan kuluu melkein tunti..
    Musta keitin olis ihan unelma!

  75. Olen oikeastaan kahvin suurkuluttaja, jos tarkoin asiaa pohdin. Juon päivittäin 3-6 kuppia kahvia. Jokainen kahvihetki on omalla tavallaan paras. Nautin sunnuntaisista parin tunnin aamukahveista rauhassa terassilla lukien kaikki päivän sanomalehdet alusta loppuun yksikseni. Toisaalta taas jälkiruokakahvi napattuna lounaan päälle on aivan ihana virkistävä hetki, vaikka nopea onkin. Yksi parhaista tietysti on useiden tuntien tai vaikka ihan vain hetkenkin kestävät kahvituokiot ystävien kanssa, jolloin kupposen äärellä ehditään kerrata kuulumiset tai parantaa koko maailma.

    Väritoiveeni 1) valkoinen 2) musta

  76. Paras kahvihetki on koulupäivän jälkeen yksin tai kaverin kans rauhassa nautittu:)

  77. Lämpimänä ja vielä hieman unisena kesäaamuna kahvi nautitaan juurikin luomumaidolla höystettynä, terassilla nauttien auringosta, lintujen laulusta ja etenkin kahvista.

    Väritoiveet
    1. musta
    2. valkoinen
    3. oranssi

  78. Täydellinen kahvihetkeni alkaa aamulla ennen auringon nousua, mustalla keittimellä ja mustalla kahvilla! Fair traden mustan logon merkkaama kahvi saa moottorit käyntiin ja valaisee pian koko maailman auringon kanssa.

  79. Juon kahvia ainoastaan aamuisin. Parasta on, kun sen saa nauttia kiireettömästi ja hyvän aamupalan kera. Väritoiveena valkoinen keitin.

  80. Täydellinen kahvihetki on kun kahvin saa nauttia kiireettömästi hyvän aamupalan kanssa yksin kirjaa lukien tai yhdessä kaverin kanssa nauraen. Jos vielä tämän pääsee tekemään kesäaamuiselle parvekkeelle ja kahvin kera on jotain pientä hyvää niin aijai kun kelpaa olla ja hymyillä urposti heräilevälle aamulle :)

    Väritoiveena musta

  81. Täydellinen kahvihetkeni vuorotyönä tekevänä on kesäviikonloppujen aamut, kun kävelen töihin kaikessa rauhassa take away -kupista kahvia siemaillen. Vastaan tulee parin hassun auton lisäksi vain puoliksi syötyjä hampurilaisaterioita. Töölössä tämä on melko harvinaista, mutta niin ihanaa. Kahvi herättää juuri sopivasti ennen työpaikalle pääsyä.

    Väritoiveet

    1. musta
    2. valkoinen

  82. Täydellinen kahvihetki on aamulla; päivä käyntiin ja ajatukset selkeiksi! Sillä jaksaakin pitkälle iltapäivään, jolloin on toinen pysähtymisen aika kahvikupin äärellä. :)

    Väritoiveet: 1. musta, 2.valkoinen. :)

  83. Täydelliseen kahvihetkeen kuuluu rauhallinen aamu ja musta kahvi ;) ! Väritoiveenani musta tai valkoinen :)

  84. Täydellinen kahvihetki syntyy meillä silloin, kun kumpikin saa oman kupin kahvia ja se nautitaan hiljaisuuden vallitessa.

  85. Lämmin vapaapäivän aamu parvekkeella. Kahvikuppi kädessä. Ajattelen sitä, kuinka minun ei tarvitse koko päivänä tehdä mitään. Saa vain nauttia tästä hetkestä. Ja kupposesta kahvia.

    Väritoiveet
    1. valkoinen
    2. musta

  86. Ehdottomasti paras kahvihetki on myös minun mielestäni aamu, erityisesti kiireettömät kesä-aamut, ulkona auringossa istuen ja samalla herkullista voileipää syöden. Uusi moccamaster kuulostaa järkevältä valinnalta minulle, joka rakastaa kahvia ja välillä sitä tulee juotua vähän liikaakin. Musta väri on aikas tyylikäs kaiken lisäksi:)

  87. Kahvi maistuu aina parhaalta aamukuudelta, suihkun jälkeen pyyhe ympärillä parvekkeella. Tommonen oranssi tai vihree keitin olis täydellinen!

  88. Mun täydellinen kahvihetki oli eräänä aamuna pariisilaisessa hotellissa, jossa oli muuten aika niukat aamupalatarjoilut mutta kahvi oli parasta mitä olen missään päässyt maistamaan, ja vielä kun oli päivän tutkimusretki ihanassa uudessa kaupungissa edessä niin sitä on aika vaikea päihittää! Mutta jos ihan arkisesta kahvihetkestä puhuttaisiin niin silloin kyseessä olisi se kun aamulla käy hakemassa take away-kahvin jostain kuppilasta ja sitä siemailee samalla kun kävelee töihin/kouluun/mihinvaan – tulee jotenkin tärkeä olo, tiedä sitten miksi, oon varmaan katsellut liikaa leffoja :-D siksi toi moccamaster olisi superbueno kun ei tarviis käydä hakemassa sitä takeaway kaffetta vaan keittää sen jo himbessä! Väreinä mieluisimmat olisi musta ja valkoinen ja yllättävä kyllä myös vihreä :-)

  89. Kahvi on parhaimmillaan mukaan napattuna niinä kesän varhaisina viikonloppuaamuina, kun kaupunki vasta herää ja itse on jo matkalla hietsun torille.

  90. Täydelliseen kahvihetkeen kuuluu tummapaahtoinen kahvi, avomiehen seura ja jotain hyvää välipalaa.
    Suosikkivärit tässä järjestyksessä: valkoinen, musta, sininen.

  91. Voi, oma täydellinen kahvihetki tuli koettua (useampaan kertaan, kröhöm…kuinka paljon voi juoda erikoiskahveja…?!) juurikin muutama päivä sitten Prahassa, kun saattoi kävellä lähimmän tai kivoimman kahvilan terassille ja tilata espressoa. Se tunnelma, ihanat hymyilevät tarjoilijat, kaunis kaupunki ja kahvi siinä jäähtymässä edessäsi. Ai, että. Kotona parvekkeella kahvittelu on yhtä jees, täällä on vain erilainen hyvä tunnelma :-)

  92. Oon monesti koittanut selvitä päivän ilman aamukahvia. Ja pyh. Eihän siitä mitään tule. Kahvi tekee hetkestä täydellisen (ainakin melkein). Mutta kahvihetkestä täydellisen tekee aika. Ja rauha. Esimerkiksi aamulla ilman hosumista tai koulu- / työpäivän jälkeen, ku voi vaan ottaa iisisti. Ja hyvä seura on myös avain onneen, mutta EI aamulla. Aamusin pitää olla ihan yksin vaan.

  93. Ehdottomasti mökin terassilla auringon paisteessa :))
    Väritoiveena olisi musta tai valkoinen.

  94. Hmmm…. täydellinen kahvihetki on kun herää, avaa sädekaihtimet ja huomaa aurinko paistaa! Voi mennä rauhassa keittää kahvit ja juoda ne sitten parvekkeella. Todellisuus tuuppaa kuitenkin ollasitä, että herää puoli tuntia ennen luentoja, meikkaa samalla kun juo kiireessä aamukahit ja juoksee luennolle :D Jos väreistä pitäisi valita, ottaisin varmaan perusmustan, koska se sopii millaiseen sisustukseen tahansa… tosin kaikki värit ovat kivoja.. oranssi ois aika hauska myös!

  95. Parasta on herätä aikaisin sunnuntaiaamuna(tai miksei viikollakin, jos ei ole kovin aikaista menoa) ja juoda kahvi vielä viileällä parvekkeella lehteä lukien. Kahvi on juotava isosta kupista ja kahvimaito on ensin lämmitetty liedellä höyryäväksi.

  96. Paras kahvihetki on myöhäisen illan aamu, 8h yöunien jälkeen, tai silloinkun vaan on ihan jäätävä kahvi himo, jonka tyydyttäminen aiheuttaa värinää ja hyvää mieltä.

    Koneista pidän eniten tyylikkäästä mustasta ja toisiksi eniten valkoisesta. Tällä hetkellä tyydyn instanttiin kun kone puuttuu, joten hyvään tarpeeseen tulisi. :)

  97. Kiireetön viikonloppuaamu, reippaasti Löfbergsiä maitotilkan kera ja ruisleipää – parasta!

  98. Kuten moni muukin on jo todennut, täydelliseen kahvihetkeen kuuluu kiireettömyys ja aurinko, muulla ei niin väliä. Kahvi on aina tummapaahtoista ja luomulaatuista, kahvimaitona käytän mieluiten luomusoijajuomaa. Täytetty ruisleipä ja pala tummaa suklaata kruunaa kokonaisuuden.

  99. Täydellinen kaffepaussi ei ole kahvia, vaan kaakaota <3 tee on hyvää, kahvi tuoksuu taivaalliselta mutta kaakao. Kaakao on jumalten juomaa!

  100. Lempparikahvihetket ovat aikaisina aamuina ennen kouluun lähtöä, jolloin aurinko valaisee nätisti koko asuntoni. TOP 3 Moccamaster-värini ovat valkoinen, vihreä ja oranssi!

    Lycka till mig! :)

  101. Oi mikä keitin! Värit top 3 ovat musta, valkoinen ja sininen. Täydellisin kahvihetki on lämpimänä kesäaamuna parvekkeella, kun ei ole kiire mihinkään. Silloin voi rauhassa nauttia aamukahvin ja aamupalan Hesaria lukien ja linnunlaulusta ja vielä sopivan lämpimästä auringonpaisteesta nauttien. <3

  102. Ihana arvonta! Mun lempparikahvihetki on rauhallinen aamu – ei kiire minnekään. On kiva kutsua naapurin tytöt aamupalalle ja syödä rauhassa joko keittiönpöydän ympärillä tai sään salliessa mennä tuuletusparvekkeelle (:D) tai takapihan puutarhaan katselemaan heräävää Töölöä! Kahvin tuoksusta ja mausta nauttien! Tuollainen yhden kupin keitin olisi kyllä kätevä niihin yksin vietettyihin aamuihin, värinä valitsisin valkoisen tai mustan :)

  103. Täydellinen kahvihetki on rauhallinen vapaapäivän aamu. Juuri keitetty kuppi kahvia, vähän maitoa ja pari palaa aamiaisruisleipää. Pieniä asioita, mutta niitä oppii arvostamaan kun aina ei ole aikaa. Väreinä musta ja vihreä ovat parhaita.

  104. Täydellinen kahvihetki on kiireetön viikonloppuaamu, kun voidaan rauhassa kokkailla kunnon aamiainen ja lukea lehdet. Paras tapa aloittaa päivä!

  105. Täydellinen kahvihetki on kesällä terassin portailla, auringon paistaessa ja lintujen laulaessa. Kun ei ole kiire mihinkään. Ja kahvi mustana tottakai. Kuin myös se kahvinkeitin.

  106. Täydellinen kahvihetkeni on hyvä tummapaahtoinen kahvi suklaaleivoksen kera :D

    Matt Black ja Cream White on lempparivärit

  107. Täydellinen kahvihetki on lauantai aamuna, kerrankin ilman krapulaa, ystävän oltua yökylässä. Edellisenä päivänä on käyty kaupassa tätä aamua silmällä pitäen ja siksi kaapista löytyykin täydellisen kahvin lisäksi tarvikkeet ihaniin herkkuleipiin! Mihinkään ei ole kiire:–)

  108. paras kahvihetki on kuppi tummapaahtoa unenpöpperössä, kun saa tuntea kuinka kofeiini vaikuttaa! ois kyllä mahtia voittaa tuommoinen hihii!

  109. Haaveilen mun täydellisestä kahvihetkestä, vielä en sitä pysty toteuttamaan mutta ehkä kesän aikana se vielä onnistuu ! :)
    Tällainen se siis olisi: Muutimme juuri reilu kk sitten yhteen mieheni kanssa ja saimme viikko-pari sitten parvekelasitukset parvekkeellemme. Haaveilen ihanista parvekekalusteista, materiaali olisi mieluiten tummaa ja punosmaista ja kahvipöydän taso olisi lasinen, joilla istua rauhallisena kesä aamuna syömässä pitkää aamiaista (puuroa marjoilla, itse tehtyä mehua) ja juomassa rauhassa kaksi kuppia kahvia. Samalla saisi lukea lehteä tai jotain hyvää kirjaa, ahh. Parvekkeella voisi myös olla amppeleita tai muita kukkia koristeena joita kissat eivät pystyisi syömään… <3 Ja mahdollisesti naapurissa asuva ystävä liittyisi aamiaiselle kanssani !
    Miellyttävimmät värit kahvikoneeseen ovat Matt Black ja Cream White ! :)

    -Eskob

  110. Täydellinen kahvihetki (ja usein päivän ainoa) on aamukahvi! Herään yleensä sen verran aikaisin että ehdin juoda kahvini rauhassa, tulee kiva alku päivälle kun heti herätessä ottaa kiireettömän ja rennon hetken vain itselleen ja selailee vaikka blogeja kahvin kanssa :)

  111. Täydellinen kahvihetki on jaettu ystävän,äidin tai siskon kanssa joko kotona tai tunnelmallisessa kahvilassa! Olen juuri muuttanut omilleni, enkä omista kahvinkeitintä tällähetkellä…Tämä tulisi niin tarpeen! :) ps. valitsisin mustan värin ;)

  112. Mun täydellinen kahvihetki olisi jossain katukahvilassa Pariisissa, jossa vois tihrustella ihmisvilinää ja bongailla erilaisia tyylejä 8-) Jos voitto osuis kohdalle niin klassinen musta miellyttää silmää eniten :)

  113. Paras kahvi hetki on kiireettömämä aamuna poikaystävän kanssa kun tehdään oikein kunnon aamupala ja nautiskellaan rauhassa ! Väreistä valkonen miellytyi eniten ja sitten hybämä kakkosena musta :)

  114. Ooh, miten herkullisen värisiä keittimiä! Oranssi ois ihanan retro ja valkoinen toki sopis keittiöön kuin keittiöön. Ehkä vähän tylsänä valitsisin valkoisen :)

    Täydellinen kahvihetki on rauhallisena kesäaamuna kissan kanssa aamiaispöydässä istuen.

  115. Aamuihmisenä kaikki aamukahvihetkeni ovat täydellisiä. Kun lapset ovat jo syöneet tekemäni aamupalan ja poistuneet omiin touhuihinsa jään joka aamu yksin pöytään nauttimaan hiljaisuudessa kupillisen kuumaa kahvia ja ehkä myös jonkin hyvän lehden :)

  116. Ihanin kahvihetki on aikaisin aamulla pihalle, missä aurinko paistaa ja linnut laulaa. Kevääån ja kesän tuoksut voi melkein maistaa kielellä ja hetki on täydellinen ennen töihin lähtöä. Istua ja nauttia kahvia! Suosikkivärini on Lime. Valkoinen ja sininenkin ovat kivoja

    hautnina at gmail com

  117. Haaveilen tällä hetkellä muutosta omaan asuntoon, mutta ikioma kahvinkeitin on vielä hankkimatta;) täydellisen kahvihetken viettäisin omassa kodissani (yksin tai hyvässä seurassa) aikaisin aamulla auringon paistaessa suoraan keittiöön. Tai mielellään myös parvekkeella. Kahvin kera nauttisin hyvän aamupalan kauniista astioista. Hetki olisi kiireetön, mutta tunnelma kuitenkin innostuneen odottava, koska tietäisin että edessä on taas uusi päivä täynnä ihania yllätyksiä..

  118. Täydellinen kahvihetki on kesällä parvekkeella juodut luomukahvit jonkun hyvän lehden tai kirjan kanssa kun ei oo kiire mihinkään ja voi vaan olla rauhassa ja nauttia olostaan. Ja kahvin kanssa tietysti jotain ihanaa tummaasuklaata.

  119. Apua, tällanen olis kyllä ykköshankinta, kun käytössä on joku surkea kotikotoa raahattu vanha keitin!! Kyllä varmaan tärkein kahvihetki sijoittuu mullakin aamuun. Työaamuina lähtö usein viivästyy, kun hörpin kahvia ja selailen nettiä tai katson jotain aamu-tv:tä. Parasta kuitenkin taitaa olla kiireetön viikonloppuaamu, jolloin voi lueskella ja juoda kahvia ihan rauhassa sohvan nurkassa. Parhaita kyytikavereita (terveellinen aamupala, moro) tietysti suklaa tai jäätelö ;-) Noista musta ja valkoinen kiinnostelis eniten, mutta kolmantena vaihtoehtona ehkä villinä korttina sininen!

  120. Päiväkahvittelija ilmoittautuu. Yleensä paras kahvihetki ajoittuu aurinkoiseen lauantai-päivään, kun saa ihan rauhassa istuskella ja juoda kupposen kahvia maidon kera. Talvisaikaan istuskelen keittiön pöydän ääressä ja katselen ikkunasta pihalle, yleensä vähintän lintulaudalla on pari tirppaa viihdyttämässä. Kesällä taas vien kupin ulos, haistelen kesän tuoksuja ja kiikutan pihakeinua paljain jaloin, sateisella säällä sohvannurkassa kirjan kanssa viihtyy myös.
    Meidän aneemista keittiötä vois kivasti piristää vihreä tai oranssi keitin, mutta jos mieheltä kysytään niin varmaan klassinen musta. ;)

  121. Tuollainen olisi kyllä näppärä keitin! Tulee usein keitettyä liikaa kahvia ja pitää sitten kaataa pois… tiedän, kahvi on kallista :( Yhden kupin keittimellä ei sitä ongelmaa olisi :)
    Täydellinen kahvihetki on ihan vaan aamukahvi ja ettei ole kiire mihinkään.
    Valkoinen keitin olisi mieluisin.

  122. Täydellinen kahvihetki on aamukahvi mökkilaiturin päässä, varpaat vedessä! :)

  123. Paras kahvihetki on sellainen kun aamulla herääm ennen vauvaa ja miestäni, laitan kahvin tippumaan (nyt kone rikki ja siksi tähän osallistunkin koska tarve on suuri!!) ja soijamaidon kuumenemaan kattilaan. Sitten yhdistelen maitoa enemmän kuin kahvia ja ripsautan sokeria kaveriksi. Nautin kahvin lempimukistani jonka nuorempana nappasin mukaani reilimatkallani jostain hostellin keittiöstä. Istun alas ja nautin hiljaisuudesta ennenkuin rakkaat heräävät. Valkoinen olisi meille ihanin.

  124. Täydellinen kahvihetki sisältää erityisesti hyvää kahvia. Tällä hetkellä lemppari on tummapaahtoisista pavuista itse jauhettu espresso, joka nautitaan täysmaidosta tehdyn maitovaahdon kanssa. Valitettavan usein juon kuitenkin perus kahvia. Hyvään kahvihetkeen kuuluu myös joku hyvä lehti ja tarpeeksi aikaa lukea rauhassa.

  125. Puolisen vuotta elänyt ilman kahvinkeitintä, tää olis mahtava voitto ! Aamukahvia ei voita mikään, kun rauhassa saa juua ja aamukoomailla. Kaveriks joku hyvä aamupala. Kesäsin tulee suosittua kylmiä kahvijuomia, mutta syksyn ja talven pelastus on hyvä kahvi. Jos osuu kohille niin värinä musta niin sopii köökin muihin kodinkoneisiin. =)

  126. Kahvi maistuu itselleni yleensä aina paremmalta jossain muualla kuin kotona. Siksi mun täydellinen kahvihetkeni sijoittuisi johonkin Tampereen monista ihanista kuppioista. Täydelliseen kahvihetkeen kuuluu myös tarpeeksi iso kahvimuki, mielestäni kahvi maistuu parhaimmalta suuresta kupista. Nauttisin kahvista myös mieluiten jonkun seurassa ja niin, että kummallakaan ei ole kiire.

    Tänä kesänä olen käynyt kahdesti hakemassa Sorsiksen kahvila Pulusta kahvin mukaan ja napannut Minetistä vielä jugurttiappelsiinijäätelön toiseen käteen ja käynyt nurmikolle istumaan. Näinä hetkinä kahvikin on maistunut aika hyvältä. :-)

    Moccamastereista valitsisin tuon klassisen mustan.

  127. Juon kahvia harvakseltaan, lähinnä hyvässä seurassa tai todellisen tarpeen vaatiessa! Musta on ihanaa levähtää duunipäivän jäljiltä, selailla blogeja tai kattoa hömppää ja vasta suunnitella lenkkeilyä tai muuta järkevää tekemistä – voimien keräämiseen ja herkkuhetkeen sopii kahvikupponen jos toinenkin! Värivalinta on musta.

  128. ihania kahvinkeittimiä:-) mun täydellinen kahvihetki on tavallisen arkiaamun piristys hesaria lukien ja marimekon siirtolapuutarhakupista kahvia juoden ikkunasta maisemia katsellen:-)

  129. Mahtava kahvinkeitin! Enpä tiennytkään tuollaisesta, aamulla kun koittaa keittää kahvia sopivan määrän niin on se hankalaa… Musta tai valkoinen sopisivat keittiöön ;)

    Täydellinen kahvihetki on arkiaamun hetki, jolloin on aikaa nautiskella ja käynnistää päivä kaikessa rauhassa. Aamupalan kera, totta kai!

  130. Täydellinen kahvihetki on joko kotikotona landella terassilla omassa rauhassa, tai sit kaverien luona maailmaa parantaessa. Oon kaveripiirin ainut kahvihifistelijä, joten valitettavasti se itse kahvi ei yleensä noina hetkinä ole kovin hyvää ja kotiin en ole raaskinut ostaa keitintä, kunnei se moccamaster mahtuisi minnekään. Mutta tuo kaunistus mahtuisi ja vaikka sitä ei näytä mun suosikkivärissä eli keltasena olevan, niin musta, oranssi tai valkonen kelpaisi oikeen hyvin. (:

  131. Täydellinen kahvihetki on kiireetön ja lempeä. Talojen takaa sarastava aamuaurinko ja suuri kupillinen kuumaa maitokahvia ikkunalaudalla nautittuna.

  132. opin (opettelin..) vasta montrealissa juomaan kahvia ja nykyäänkin juon sitä vain, jos joku muu keittää, haha! useimmiten siis kahvilassa. täydellinen kahvihetki olisi siis jossain suloisessa kahvilassa, ikkunapöydässä kirjan kanssa, jotta voi fiiliksen mukaan joko tarkkailla ihmisiä tai syventyä rauhassa lukemiseen :–) mutta tommonen yhden kupin keitin ois kyllä ihan täydellinen kotiin, oi oi!!

  133. Paras kahvihetki on vapaapäivä aamuna, kun ei ole kiire minnekään! Kahvista ehtii kerrankin nauttia rauhassa, eikä sitä tarvii kulauttaa kerralla alas tai juoda jäähtyneenä, niinkuin yleensä työpäivinä. Keitin olisi ihan huippu varsinkin tuon takeaway mukin ansiosta ja siitä että keittää vaan yhden kupin kerrallaan! Mukin ottaisin aina työmatkalle mukaan, jossa kahvin saisi nauttia rauhassa kohti päivän haasteita ajellessa! :)

  134. Rakastan käydä kavereiden kanssa kahvilassa, mutta paras mahdollinen kahvihetki on yksin juuri herättyä. Kahvi mustana ja ihan kaikessa rauhassa. Plussaa on jos sen voi nauttia ulkona kesäsäällä.
    Suosikkivärit on sininen ja musta.

  135. Paras kahvihetki sunnuntaiaamusin, kiireetöntä nautiskelua muiden vielä nukkuessa. Värivalintani on royalblue.

  136. Kuten monilla muillakin, täydellinen kahvihetki on kiireetön ja huoleton. Viikonloppuaamu, kun on nukkunut pitkään ja sikeästi, saanut herätä oman rakkaan vierestä. Täydelliseen hetkeen kuuluu kahvin lisäksi Aamulehti ja erityisen hyvää aamupalaa.
    Top 3 värit: musta, valkoinen ja vihreä.

  137. Hyvän aamutreenin jälkeen lemppari aamupuuron kanssa rauhassa samalla jotain hyvää tv-sarjaa katsellen:)

  138. Täydellinen kahvihetki on lomamatkojen aamukahvihetki! Sattumanvaraisesti valittu viihtyisä pikkukahvila, hyvässä seurassa ja odotusta täynnä. :) Noista väreistä musta ja valkonen ois jees!

  139. Usein menen iltapäivällä töiden jälkeen poikaystävän luo väsyneenä, jolloin hän jauhaa pavut ja keittää meille kahvit melkein kuin oikea barista. Se on mukava ja rauhallinen hetki, mutta olisi mukavaa ehtiä aamullakin juoda kahvia kun itse herää :D Parhaat värit ovat omat lempparini musta ja valkoinen ja poikaystävän suosikki sininen :)

  140. Aikainen kesäaamu, hiljainen keittiö, lautasellinen juurivalmistunutta puuroa, marjoja ja herkullinen latte, joka on maustettu kanelilla. Ei mitään kiirettä mihinkään. Avonaisesta ikkunasta kuuluu lintujen viserrystä ja auringon säteet pilkottavat puiden välistä. Valkoinen väri olisi aika kiva tuollaiselle keittimelle, joka vielä keittiöstä uupuu.

  141. Täydellinen kahvihetki on viikonloppuna pitkien, makoisien yöunien jälkeen. Lempilehti edessä, aikaa niin paljon kuin huvittaa ja edessä kuppi laadukasta sumppia :-)

    Valkoinen keitin sopisi keittiöön täydellisesti!

  142. Oijoi, täydellisyyttä! Harvoin keittää enemmän kuin yhden kupillisen kahvia, mulle toi! Väriksi: 1. Matta musta 2. Oranssi 3. Valkoinen

    Kyllä se aamukahvi on parasta kahvia! Rauhassa aamupalan ja päivän lehden kera! (: Täydellisin kahvihetki oman kodin ulkopuolella on kyllä semmoinen, kun saa taidolla tehdyn cappucinon, mmm. <3

  143. parhaita kahvihetkiä on hetket kullan kanssa, aurinkoisena kesäaamuna terassilla ja ne hetket, kun nousee aiemmin kuin toinen, keittää itselleen rauhassa kupin kahvia ja voi kuunnella toisen tuhinaa siihen asti kunnes täytyy itse jo rientää johonkin :) juuri erilaisten rytmien vuoksi tuollainen olisi tässäkin taloudessa täydellinen :) minusta nuo musta ja valkoinen on hienoimmat, ajattomat :)

  144. Täydellinen kahvihetki on juurikin aamulla ennen töihin lähtöä, hidas aamupala ja kahvikupillinen ja jo jaksaa töissä sitten koko päivän! Toi musta on kyllä kaunis mutta niin on muutkin värit.

  145. Oranssi oli hienoin!
    Täydellinen kahvihetki on kiireetön ja sisältää paljon ruokaa ;> smoothien ja msm-shotin!

  146. Tänään valmistui uusi ihana loungeparveke ensimmäiseen omaan kotiin. Täydellisestä kesälomahetkestä puuttuu parvekesohvalla vain hyvä kirja ja viereen musta tai valkoinen kaunistus porisemaan :)

  147. Aamukahvi,päiväkahvi,ystävien kanssa,yksin rauhassa,joku ihana herkku lautasella. Tai luonnossa retkellä. Kahville on monta ihanaa hetkeä:)

  148. Kaikista ihanin kahvihetki on aamulla,silmät eivät edes aukea ilman kahvia:)

  149. Paras kahvihetki on aamulla mökin portailla kahvi kuppi kädessä!auringon paisteessa , lintujen laulaessa!

  150. Aina on täydellinen aika kahvihetkeen :-) tuoksuvan kahvikupposen ääressä pääsee vajoamaan ajatuksiin kuten Pariisin kahviloihin tai omalle parvekkeelle kiireisen työpäivän aikana. Kahvin tuoksu saa hyvälle mielelle ja on ihanaa tarjota kahvia asiakkaille. ” saisinko tarjota kupin kahvia” kysymys nostaa asiakkaiden huulille hymyn ja rentouttaa koko olemuksen

  151. Täydellinen kahvihetki on juoda maitokahvi vapaapäivänä. Ei ole kiire minnekään, aurinko paistaa ja sen voi juoda omalla parvekkeella kaikessa rauhassa. Kahvin kanssa vaikkapa mansikkakiilleleivos :) Musta on värisuosikkini

  152. Aamukahvi on aina paras kahvi! Ihaninta on nauttia se kiireettömänä lehteä lueskellen tai omiin ajatuksiinsa uponneena. Join ennen latteja, mutta nykyään rakastan tummaa kahvia pienellä maitotilkalla.

  153. Kiireetön aamu, hyvää leipää ja blogit. Ei siihen muuta tarvita :)

  154. Täydellinen kahvihetki on hiljainen,nautittava ja levollinen, Kahvi maistuu ja tuoksuu ja hellii minua.

  155. Minun täydellinen kahvihetkeni on juurikin kiireetön, kuten sanoit :) Joskus yksin, mutta mieluusti parhaassa seurassa. Ja tummapaahtoa sen olla pitää!

  156. Paras kahvihetki on kesäaamuna terassilla. Pari kupillista vahvaa, laadukasta kahvia aamupalan kera on hyvä aloitus päivälle :)

  157. Valkoisella keittimellä keitetty kahvi mökin teranssilla omassa rauhassa.

  158. Oranssin hurmurin kera voisin tuon kahvinjuonnin taidon jopa opetellakin ;)

  159. CUP ONE Orange ja mie tykkäisin noki pannu hetkest barbadoksella juuri ennen auringon laskua meren taa jep , mut nyt tyydyn omaan keittiöön ja haaveilen myöhemmin