Circus Ruska Festival Tampereella 27.8.-7.9.2014

lifestyle
1 kommentti

Kulttuurivinkki tamperelaisille!

Olin tänään pitkästä aikaa sirkuksessa, en muista koska olisin ollut viimeksi! Oli kutkuttavaa ja tunnelmallista ja esityksen jälkeen ihanan rentoa – kaikille esityksessä olleille tarjoiltiin herkullista linssisoppaa vinyylien soidessa taustalla. Yhteinen ruokailu esityksen jälkeen oli jotenkin aivan älyttömän liikuttava juttu. Idea on sirkustaiteilijan (Jani Nuutisen, jonka esitystä kävin tänään katsomassa) – ruokailun lomassa voi jäädä juttelemaan näkemästään esityksestä muiden paikalla olleiden kanssa. 

Tampereen Eteläpuistoon on nyt kohonnut viisi somaa Circus Ruska Festivalin sirkustelttaa ja niissä riittää ohjelmaa aina 7.9. asti. Itseäni olisi kiinnostanut kovasti myös ensi lauantain ohjelma, silloin esiintymässä on mm. Sorin Sirkuksen entisiä oppilaita jotka ovat opiskelleet ympäri maailmaa ja palaavat nyt Tampereelle näyttämään taitojaan. Kannattaa suunnata Eteläpuistoon, siellä oli ihan älyttömän nättiäkin illalla auringon laskiessa.

Tämän päivän esitys oli nykysirkusta, Jani Nuutisen trilogia kierrätti meitä teltasta toiseen. Aluksi hämmensi ja lopussa jopa vähän pelotti. Jos nykysirkus ei niin innosta, löytyy valikoimasta paljon muutakin. Suosittelen lauantain ohjelmaa, vaikuttaa hyvältä ja sai suosituksen myös sirkusta harrastaneelta ystävältä ;-) 

Lisätietoja täältä! Sain lipun esitykseen blogin kautta ja halusin ehdottomasti kertoa siitä teillekin. Alue on kasattu kokoon talkoovoimin ja tunnelma oli välitön ja rento. Lauantaina on muuten myös ilmaisohjelmaa, muuten liput maksavat 15-28€. Hassua miten sitä välillä unohtaa että leffassakäynnin hinnalla pääsee näkemään jotain elävääkin. 

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.