INCH”

muoti
27 kommenttia

* yhteistyössä Inch”

Tamperelaiset ja täällä suunnalla vierailevat hoi, esittelen teille Tampereen siisteimmän farkkukaupan. Se on nimeltään Inch”. Tiedättekö Kuninkaankadulla, Anttilan ja Sokoksen välisellä kävelykadulla, sen tyylikkään liiketilan toisessa kerroksessa, joka on tavallaan iso parvi ja jonka katto on yhtä suurta ikkunaa? Monelle paikka saattaa muistua mieleen entisenä Studio25:na. Sieltä löytyy nykyisin Inch”, itsenäinen farkkukauppa, jonka taustajenginä häärii samat avuliaat ja osaavat tyypit mitä Studio25:ssa hääri. Nyt farkkukauppa on ostettu itselle ja siitä on saatu tehtyä omien visioiden ja unelmien mukainen. Ja sen huomaa! 

Jos mulle oltaisiin laitettu mailia Tampereen Studio25:n puolesta, en olisi ollut näin innoissani yhteistyöstä. Kun Janniina Inchiltä laittoi mulle mailia ja totesi, että liikkeestä löytyy ihan mun näköisiä juttuja, olin aivan innoissani. Olin aiemmin selaillut Inchin valikoimaa Inchin facebookissa ja huomannut miten minimalistisia ja tyylikkäitä vaatteita ja asusteita siihen kuuluu. Vähemmän printtejä ja logoja, enemmän laatua, kauniita leikkauksia – ja tietysti kattava valikoima farkkuja. Nyt tekin pääsette virtuaaliselle vierailulle Inchiin. Kuvasin teille omia lempparijuttuja viime viikon vierailulla, joka oli mun eka kyseiseen puotiin. 

Paljon kiinnostavia merkkejä, mm. Tiger of Sweden, Samsoe & Samsoe, Minus, Minimum, Scotch&Soda, Levis, Diesel, Denham, Costo… Sellaisia vaatteita ja brändejä jotka eivät kävele vastaan kovin usein. 

Ohutolkaimisia mekkoja ja toppeja, yes please! Ruosteenvärinen toppi oli aavistuksen suuri mutta sävy oli tosi nätti. Ja toi pilkullinen mekko, ahhhh.

Ihania muhkeita ja laadukkaita neuleita ja neuletakkeja. Villatakit kantsii hommaa nyt, sitten kun tulee oikeasti kylmä ei liikkeissä oo takuulla mitään jäljellä, nimimerkillä kokemusta on. Varmaan pitäis alkaa metsästää talveksi kaulahuiviakin jo :-D Inchin valikoimissa oli ainakin Tiger of Swedenin villa(sekoite?)huiveja. 

Melkonen valikoima farkkuja! Sekä tytöille että pojille. Inchin tyttöjen asenne on se, että jokaiselle löytyy farkut – olit sitten omasta mielestäsi lyhyt tai pitkä, iso- tai pienipeppuinen, laiha tai pyöreä. Veikkaan että farkkujen osto ei ole kenenkään lempipuuhaa, mutta osaavan myyjän avulla se on huomattavasti mukavempaa. Sovittelin paritkin eri farkut ja kaikki mulle sovituskoppiin tuodut koot ja mallit miellyttivät. Oli muutenkin tosi hämmentävää kun varmaan ekaa kertaa ikinä ”täällä on ihan sun näköisiä juttuja” piti paikkansa! Kaikki Janniinan mulle sovitukseen tuomat vaatteet miellyttivät, myös ne, joita en olisi itse valinnut hyllystä. Voin siis sydämestäni suositella Inchin mukavaa henkilökuntaa, he todella osaavat hommansa. Ja varmasti löytävät sopivat farkut tyypille kuin tyypille! Mullekin löytyi sopivat. Ne myös lyhennettiin sopivan mittaisiksi. Lyhennys kuuluu aina Inchistä ostettujen farkkujen hintaan jos on tarvis. 

Huh mikä ihana ylisuuri neule! Täydellisen mittainen esim. tiukkojen pillifarkkujen kaveriksi. Mulla tulee tästä mieleen Olsenin siskokset, hattu vaan päähän ja laineilla olevat hiukset auki ja jalkaan matalat bootsit tai rouheat nilkurit.  

Scotch&Sodan nätti mekko avoimella selällä. Tätä voisi hyvin yhdistää sekä arkeen että juhlaan. 

Tämä Samsoe & Samsoen neuletakki on ihan superjännän värinen! Todellinen ice blue – melkein valkoinen mutta silti selkeän kirkkaalla vaaleansinisen sävyllä. Ei yhtään semmoinen söpö baby blue vaan kirkas kirkas sininen. Yllättävä väri, mutta sopi tosi kivasti munkin ihoa vasten. Vaaleansininen ei yleensä sovi mulle nimittäin. 

Pojillekin löytyy siistejä juttuja! Kivoja ja laadukkaita t-paitoja, kauluspaitoja, neuletakkeja ja farkkuja. Myös tarkkaan valittuja Converseja löytyy, esim. nuo kokonaan nahkaiset. 

Sain valkata itselleni pari juttua Inchiltä, tässä meitsin valinnat: pörröinen neuletakki ja pillifarkut Tiger of Swedeniltä. Tosi mun näköisiä juttuja, sellaisia joille tulee varmasti paljon käyttöä. 

Tiger of Swedenin Kelly-farkut ovat just täydelliset pillit mun makuun. Vyötärö tulee oikeasti korkealle, navan kohdalle ja matsku tuntuu tarpeeksi jämäkältä – eivät varmaan tule löystymään samalla tapaa mitä ohuemmat halpisfarkut. Ihan täydellistä, mun kaapista nimittäin puuttui mustat pillit (jollaisia kuitenkin käytän syksystä kevääseen vähintään viis kertaa viikossa), edelliset ovat miltei puhki. Mulla oli Tiger of Swedenin farkuista sellainen kuva että mun peppu ei mahtuis niihin mutta höps, olin vaan testannut jotain outoa jämäkkää pesua muutama vuosi sitten ja luovuttanut koko merkin suhteen. Näillä Kellyillä on hintaa satasen verran eivätkä littaa peppua samalla tapaa mitä Nudien High Kait mutta ovat silti sopivan jämäkät vyötärön kohdalta. 

Neuletakki on ihan täydellinen viileneviin iltoihin ja kuulin sellaista huhua, että tuo ei mene miksikään käytössä. Asia jota arvostan suuresti, ah! Toivotaan parasta, sillä pokaan tälle ahkeraa käyttöä. Lempivaate-materiaalia. 

Ootteko te jo käyneet Inchissä? Jos ette, niin käykääpä ihmeessä. Just jotain tämmöistä Tampere on vaatekauppavalikoimiinsa kaivannut! Aukioloajat ja tarkan sijainnin löydätte täältä


*translation: Inch” is the coolest denim store in town. 

Lisää luettavaa

5 uuden vaatteen vuosi paketissa

Yli neljä vuotta ostamatta pikamuotia

kööpenhamina second hand

Ihanat second hand -putiikit Kööpenhaminassa

Vastuullinen uimapuku

7 x vastuullisempi uikkaribrändi

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Karo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Todella mahtavan näköinen kauppa!! Voisin huolia noista kuvissa näkyvistä kaiken! :D Osaatko sanoa tuosta viidennen kuvan neuletakista jotain?

    1. Tarkoitatkohan neloskuvaa? Vai kutosta? Vitosessa on vaan toppeja :-) En valitettavasti tullut katsoneeksi neloskuvan neuletakin merkkiä tai mitään, höööh! :-( Kutonen on toi mulla päällä oleva Tiger of Swedenin.

      Ja älä muuta sano :—D Hyvä tyyli sulla siis kanssa, koska mäkin voisin huolia kaiken, hohoo!

  2. Tuun tänne kyyläileen ja vastaileen kysymyksiin mihin Ida ei oo osannut vastata :) Tuo vaalea pohjainen neuletakki missä on sinisen ja punaisen sävyjä on Maison Scotchin villasekoite neule, ihan unelmapehmeä :) -Janniina/Inch”

  3. Tosi kivan näköiset vaatteet valitsit! :D Mulla on elämäntaparemppa meneillään ja sit kun oon onnistunut pääsemään vähän terveempiin mittoihin, niin aattelin satsata ihan laatufarkkuihin. Noi Tiger of Swedenin farkut näyttää perfectoilta perusfarkuilta!

    Ihana laukku sulla muuten, mistä se on? :)

    1. HIihi kiitos! :-) Ja noniin, mahtavaa! Satanen on mullekin sellainen ok summa farkuista – jos ne istuu ja tuntuu laadukkailta. Ennen ostin aina Nudieita mutta ne menee mulla vuodessa rikki :-(

      Laukku on & Other Storiesin, ostin Berliinistä!

  4. Ooh, hyviltä näyttää farkut (ja neule ja sinä)! Pitäsköhän munkin käydä metsästämässä noita, satanen ei kuitenkaan oo vielä paljon hyvistä farkuista ja sellasia kaipalisin… :-D

    1. Hiii kiiiiitos! :-* Hei pitäis, vois sopia sulle hyvin ja oli pieniä kokoja :-) muutenkin tuolla oli paljon semmosiakin juttuja joista voisin aatella et säkin pitäisit.

  5. TACK SO MYCKET!! Just tuon tyylistä vaatekauppaa oon kaivannu Tampereelle. Pitää heti palkkapäivän koittaessa rynniä tuonne (:

    1. NO Ä L Ä ! ! ! !!

      Mee ihmeessä, tuut kyllä tykkään jos tykkäsit tästä sneak a peekistä ;-)

  6. Näyttääpä Inch” hyvältä! Ihan tosi paljon tyylikkäämpi mitä studio 25 jossa kävin pari kertaa löytämättä mitään ihan täysin omaa silmää miellyttävää. Tuonne pitää kyllä mennä käymään :) Kiva postaus!

    1. Jooooo, äläpä, oon ihan samaa mieltä! :-) Mee ihmeessä tekeen löytöjä!

  7. wäääää mikä ihana tuo a-linjainen ylisuuri neule, menisköhän se paksujen sukkisten kaa hmm… täytyy mennä käymään :– )

    1. No takuulla menis koska mun nahkahame piiloutui alle miltei täysin kuten näkyy! Eli just sopivan mittainen olis :—-)) MEE!

  8. En osaa ymmärtää miten saat Nudiet hajoamaan noin nopeesti, itse just eilen totesin kolme vuotta vanhat mustat Nudiet niin haalistuneiksi että kävin ostamassa uudet.. :–DDd

    Inchissä kävin myös, kun haaveilin että sieltä olisi löytynyt hienoja kenkiä, mutta buuu kenkävalikoima oli hyvin pieni :-( Mistä tässä kaupungissa oikein kuuluisi ostaa kenkiä, ei täällä ole mitään??

    1. EN MÄKÄÄN :D:D Mut toisaalta jos käytän niitä 260/365 päivää vuodessa niin ehkä ne sit kuluu ja toisaalta yhden käytön hinta on silloin n. 40 snt että ei silleen paha MUTTA onhan se nyt vaan ärsyttävää:D haaroista puhkikuluneita farkkuja kun ei oikein voi hyödyntää siinä vaiheessa kun paikkaus ei onnistu, polvista rikki menneet farkut kun voi aina leikkaa shortseiksi jne…

      No jepp!! Tampereella ei kyllä oo ku Vamos ja Stockan kenkäosasto ja surkeet valikoimat kaikkialla muualla yäääh. Ei oikeesti kannata yrittäjien itkeä et miks jengi tilaa netistä jos ei oo mitään mitä ostaa keskustassa :-( Inchin pääjuttu on selkeesti vaatteet, joten on kiva että siellä on mm. New Balancea mutta oishan se toki jees jos valikoima ois senkin suhteen isompi.

  9. hoi ida, luin sandran det handlar om dign loppuun, ja tykkäsin tosi paljon. siinä käydään läpi 15-vuotiaan tytön ensirakkauden elämänkaari, johon kuuluu kivat ja ei niin kivat hetket, siis runsaasti kotibileitä ja folköliä. lopetus on hieman ristiriitainen, suoraan sanottuna yo-äikän tekstitaidon kamaa analyyseineen x–D, mikä jäi vaivaamaan.
    teksti ei ole ollenkaan raskasta, kappaleet on lyhkäsiä ja ruotsi on suht helppoa.

    ihana tuo harmaa villatakki! kaikki mun neuleet tuntuu olevan ihan nyppääntyneitä ja rumia. hyh. ehkä joulupukki voisi tänä jouluna tuoda yhden luksusneuleen :”–)

    1. heeeeei ihana kiiiiiitos!! ihan mahtavaa, ton vois siis todella lukea ruotsin harjaannuttamiseks ja siks että sandra kirjoittajana kiinnostaa myös. aika huisia, kiva kun kerroit!! <3

      ja äläpä, mäkin muutossa heitin kaks vanhaa kauhtunutta neuletakkia pois kun ne oli niin törkeessä kunnossa etten kehtais pitää niitä ees pelkkänä lämmikkeenä toppavaatteiden alla lasketellessa tms... Kuulin muutes Inchistä sellaisen vinkin että nylonin villatakeissa pitäis kuulemma auttaa just siihen ettei se neulos rupee nyppyyntyyn! Jatkossa bongailen siis vaan villa-nylon-yhdistelmiä, vaikkakaan en tarvii uutta neuletta hetkeen 8-)

  10. Joo on paljon merkkei mist tykkään! Harmi ku mulle vähän kaukana toi kauppa, tulis Helsinkiinki, nii ois kaikki merkit yhen katon alla :-D

    1. Hohoo i see i see, mut on vähintäänkin reilua että täällä Tampereellakin on edes pari siistii kauppaa!! ;–)

  11. No menee nyt vähä ot mut luulin et jatkoin tota aiempaa viestiketjua miks tää tuli tähän äää :::::-D

  12. Mun on tosi vaikea löytää farkkuja, koska lantio, pylly ja reidet on niin eri kokoa vyötärön kaa, mutta tän mestan myyjät tietää mitä myy. He toi mulle farkut sovariin kysymättä kokoo ja kaikki, ihan kaikki, istu täydellisesti. Ostin juurikin noi samat kellyt ja ne on luottofarkut ollu siitä päivästä asti. Eikä niille tapahdu mitää venymisiä. Satasen hinta ei tunnu yhtää pahalta;)

    1. AAAAA ihanaaaa, niin siistiä koska mulla on tismalleen sama kokemus! :-D Kokoja ei kyselty vaan koppiin ilmesty just sopivia farkkuja pariltakin merkiltä. Ja siis sama kai vähän mullakin, vyötärö on kaponen ja joissain farkuissa jää sen takia just takaa lörpöttään mut sit pienempi koko ei vaikka nousis pepun yli edes. Kellyt on siis just täydelliset! :–) Ja ihana kuulla että niille ei oo käyny mitään, siltä ne just vaikuttaakin tän kohta viikon testailun jälkeen. Jeee!

  13. Perutaanpa tuo edellinen xd menin uudestaan käymään ja jostain oli ilmestynyt alehyllyyn Tiger of Swedenin kreisit nahkaiset… flatform-loaferit? en tiedä mitkä ::DDd Mutta aivan ylihienot!! Eli nyt on sit ihan superit kengät mulla <3___<3

    1. NONIIIIIN jesjesjesjes!!! kuulostaa superhienoilta, mitenhän en ite bongannu noita… :-D