365 days with Ida

Tyylipohdintaa, luonnonkosmetiikkaa, musiikkilöytöjä, herkullista ruokaa & Helsinki-vinkkejä!

torstai

25

syyskuu 2014

11

COMMENTS

F-HOONE

Written by , Posted in Matkailu, Ruoka

Meidän aikataulumme viikonlopun reissulla Tallinnaan oli melkoisen hektinen. Koska halusimme lauantaina kiertää kauppoja, suuntasimme samantien hotellilta ostoksille ja siinä hässäkässä uohtui tehdä pöytävaraus iltaa varten. Olin kovasti suunnitellut että mentäisiin Vegan Restoran V:hen, mutta kun shoppailukierroksen jälkeen yritin varata pöytää, oli paikka jo buukattu täyteen sille illalle. Onneksi muistin F-Hoonen, jota lähipiiristäni parikin on suositellut. Paikka ei ole aivan keskustassa, ehkä siksi meille oli vielä hyvin tilaa puoli kympin aikaan illalla. Suosittelen kuitenkin tekemään pöytävarauksen etukäteen, paikka vaikuttaa suositulta. 

F-Hoone sijaitsee Telliskiven alueella, vanhassa tehdasrakennuksessa. Tuli Berliini-fiilis kun astui sisään ihanan rosoiseen mutta lämminhenkiseen ravintolaan. 

Maj:n kanssa väsyneinä ja nälkäisinä – mutta onnellisina. Vitsit että teki niiiin hyvää olla ystävän kanssa reissussa. Höpöteltiin ihan hulluna ja fiilisteltiin samoja juttuja. Ihastuttiin kummatkin F-Hoonen ruokiin ja erityisesti kummankin tilaama falafel-burgeri sai ylistystä osakseen. Annokset F-Hoonessa olivat isoja, alkupalat olisivat riittäneet meille ihan hyvin, mutta oltiin jo ehditty tilata pääruuatkin ennen kuin tajuttiin miten isot alkupalat meille tuotiin pöytään. 

Tilasin alkuun bruschettoja punajuuripestolla ja tomaattipaprikasalsalla. Älyttömän maistuvia ja herkullisia, tuoreita raaka-aineita ilman mitään turhaa. Mutta kuten sanoin, olisin tullut täyteen jo neljästä leivästäkin ja tämä oli vasta alkuruoka… :-D Ei siis tarvitse pelätä ettei F-Hoonessa saisi masua täyteen. 

Maj:n alkupala oli älyttömän herkullinen. Rucolasalaattia siemenillä, jättimäinen fetapala ja tomaattichutneytä joka oli todella maukasta. Olisi tuolla määrällä fetaakin pysynyt nälkä poissa… 

Pääruoaksi valkkasimme molemmat kasvishampparit falafel-pihvillä, hummuksella, fetalla ja herkullisilla kastikkeilla. En tiedä olenko koskaan syönyt yhtä hyvää kasvisburgeria, meni ehdottomasti mun top3:en! Ruokailu oli tosi edullista Suomen hintoihin nähden (ja paikan laadukkuuden huomioiden), mun annokset ja iso luomusiideri maksoi yhteensä n. 16€. Onko kukaan teistä testannut F-Hoonea? Mitä piditte?


F-Hoone
Telliskivi 60a
Tallinn, Estonia
Mon-Sat 10:00 am – 12:00 am
Sun: 10:00 am – 10:00 pm

 

Lisää luettavaa:

11 Comments

    • ida365 ida365
    • ida365 ida365
  1. Heppatyttö
    • ida365 ida365
    • ida365 ida365
  2. alfie
    • ida365 ida365

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *