Valkoinen eyeliner / kajal

kauneus, luonnonkosmetiikka
11 kommenttia

kuvat: x x x

Ostin viime viikolla itselleni eyelinerin! Nestemäisen mustan Laveralta, sillä muutama teistä kehui sitä mulle aiemmin. Jännää, en ole käyttänyt eyelineria varmaan kolmeen – neljään vuoteen, vaikka lukiossa ja hetki sen jälkeen tein rajauksen päivittäin. Jossain vaiheessa iski laiskuus tai vaihtelunhaluisuus ja siinä samalla pääsi myös taidot ruostumaan. Uskomatonta miten vaikeaa rajausten teko on tällaisen tauon jälkeen, käsi vaan tärisee ja rajauksista tulee ihan epäsymmetriset. Hohhoi, kai sitä kohta oppii.

Nyt tämä eyeliner-innostukseni myötä etsiskelen valkoista eyelineria – en ole koskaan törmännyt nestemäiseen valkoiseen eyelineriin, onko kukaan teistä? Sellaista tuskin löytyy ainakaan luonnonkosmetiikan valikoimista jos ei synteettisen kosmetiikankaan joukosta, joten etsintäkuulutan myös hyvän valkoisen luonnollisen kajalin! Onko havaintoja? Benecosilta ainakin löytyy edullinen, mutten ole ollut kovinkaan vakuuttunut Benecosin laadusta ja lisäksi bongaamani kajalin väri oli aika kermainen, kun hakusessa on kirkas valkoinen. Dr. Hauschkalla näyttäis olevan tuollainen kynä jossa on harmaa ja valkoinen väri, onko tietoa laadusta? 

Lisää luettavaa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

Ida365 hiustenhoito

Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus

Kommentit

Vastaa käyttäjälle VMV Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Lime Crimellä on valkoinen eyeliner! Oon kans haaveillu valkosesta linerista, mut äh, ku en jaksais tilaa sitä, kun se on aika hintava ja tulis kaukaa plääh. :-D

    1. Ouiii, kiitos vinkistä!! Joooo plääh yksittäisten tuotteiden tilaaminen on tosi turhauttavaa puuuhh :–((

  2. Mulle tuli mieleen Grimasin monikäyttöset värinapit. Niissä on tosi paljon pigmenttiä ja ne käy niin kasvoille kuin huulillekin, riippuen tietty sävystä. Valkosena saa ja esimerkiksi täältä: http://punanaamio.fi/tuote/544/grimas-creme-makeup Sitä vois levittää rajaukseksi semmosella pienellä siveltimellä? Mutta hankalaa ehkä, tai ainakin hankalampaa kuin nestemäistä, eikä varmaan ihan sitä mitä hait :D Mutta tuli mieleen!

    1. No siiis joo, tää on kyllä hyvä vinkki myöskin koska en ainakaan viitsisi alkaa tilailla yksittäistä meikkiä kaukaa ja jos en oikeasti muuta keksi niin tiedänpä että punanaamiosta löytyis… >:-) En kyllä oo tehny rajauksia siveltimellä VIELÄ pidempään aikaan mitä noilla normi nestemäisillä eyelinereillä joissa se sivellin on samassa purkissa.

  3. Huomasinpa että noilla on myös oikeeta valkosta nestemäistä eyelineriä :D Mehron-merkiltä. http://punanaamio.fi/tuote/9621/mehron-detailz-rajausvari-5-ml Punanaamio onneks löytyy Tampereeltakin tosiaan, ehkä siellä vois käydä tutkailemassa paikan päällä, jollei muualta löydy. Noita valkosia rajauksia on nyt näkyny catwalkeilla ja vaikka missä, miksiköhän ei oo tullu Suomeen meikkejä… Tuntuu, että meikkitrendit siirtyy hitaammin toteutukseen kuin esimerkiksi vaatteet.

    1. OUIII!!!!! <3____<3 KIIITOS! Ihana sinä! :D

      Ja hitto äläpä, vaatteet on kyllä samantien myynnissä kun joku ilmiö alkaa levitä mut meikit ei. Missä on esim. kaikki TOSI glitteriset rajaukset? Ne glitter-eyelinerit mitä nyt löytyy on tosi arkisia verrattuna catwalkeilla nähtyihin ihanuuksiin.

      Hyi hyi mitä kaikkea tossa incissä kyllä näyttäis olevan mut niinhän kaikessa ei-luonnollisessa ääks :-D tota vois kyllä ostaa testiin jos ei ala muualta löytyä!!! Oon kehittänyt tästä pienen fiksaation itelleni...

  4. Aa joo, hajanaisesti vaan skrollailin tätä sun blogia, enkä tajunnu tota jälkipostausta :D Luin tätä joskus alkuaikoina ahkeraan, nyttemmin eksyin näiden luonnonkosmetiikkojen parissa uudelleen.

    1. Kiva kuulla että joku juttu tuo sut takaisin yhä :-) olit jättäny kivoja kommentteja, ne ilahdutti!