Tallinna photo diary

lifestyle, matkailu
11 kommenttia

Ihanaa, ettei tarvitse lähteä Tallinnaa kauemmaksi kun jo tuntee olevansa lomalla. Ehkä siihen liittyy kaikki se tavaroiden pakkaaminen ja arjesta poikkeava ohjelmakin, mutta vitsit teki hyvää. Loppulomasta olin kyllä ihan poikki kaikesta – megasosiaalisesta viikosta vailla omaa tilaa (tiedättehän, välillä vaan pitää saada olla yksin ja rauhassa jotta ajatus taas kulkisi. Alisa kirjoitti tästä ihan älyttömän kauniisti ja osuvasti). Loppuviikosta en tiennyt puhuako englantia vai suomea kun niin monessa paikkaa Tallinnaa saa palvelua suomeksi. En tahtoisi olla juntti suomalainen, mutta jostain syystä kiitos tuli paljon helpommin kuin thank you, vaikka reissussa oltiinkin. Huh. Ehkä kukaan ei kuitenkaan pahastunut. 

Sain Lindan lomaseurakseni loppuviikosta Tallinnan keskustaan suunnattuani (alkuviikon vietin Vihterpalun kartanolla innovoimassa ja viettämässä Tuuman vikaa yhteistä reissua). Pääsimme yöpymään Solo Sokos Hotel Estoriaan joka sijaitsee todella keskeisellä paikalla – Sokos Hotel Virun vieressä, Virukeskuksen yhteydessä. Olen majoittunut samassa paikassa kerran aiemminkin, ja koska sijainti on niin mainio, voin suositella uutta ja siistiä hotellia mielelläni. Saimme todella hyvää asiakaspalvelua ja respan nuori tyttö jopa piirsi meille bussikartan jotta löytäisimme Blissiin perille. En tiedä miksi Tallinnan reissuista kuulee välillä niin negatiivista jupinaa asiakaspalvelun laadusta kun itse ole poikkeuksetta saanut vain hyvää palvelua. Ainoastaan toisiin turisteihin (turkishattuisiin töniviin ja etuileviin täteihin) on meinannut mennä hermo. 

Lindu ♥__♥ 

Kotoisa fiilis, kun hotellihuoneesta löytyy samoja laseja mitä omastakin astiakaapista… 

Mitkä näkymät! Suoraan kohti vanhaa kaupunkia. Tuo vihreä puutalo suoraan edessä on muuten tosi kiva drinkkibaari. Siitä lisää myöhemmin!

Tällä kuvalla otettiin Tallinnasta käsin kantaa Tahdon-juttuihin. No tietty tahdottiin. 

Solo Sokos Hotel Estoriaan

Solo Sokos Hotel Estoriaan aamupala

Ah, tämä on sellainen hotelliaamupala jota oikeasti kehtaa hehkuttaa! Hassua miten hotelliaamupaloista on tullut käsite, vaikka usein ne koostuvat vaaleasta sämpylästä, munakkaasta, sokeroidusta jugurtista ja sokeriliemessä lilluvista ”hedelmistä” sekä laihasta vaaleapaahtoisesta kahvista ja kuivahtaneista croisanteista. Onneksi Estorian aamupalaan ei tarvitse pettyä – se on ensinnäkin katettu avaraan ja rauhalliseen tilaan, valikoima on tuore ja monipuolinen ja moni vaihtoehto on luomua, jee! 

Mun aamupalamieltymykset ovat kyllä muuttuneet vuosien saatossa – nyt lautaselta löytyi perusjuttujen lisäksi esimerkiksi sinappisilliä, munakasta, aurinkokuivattua tomaattia, suolakurkkua, oliivia ja voimakkaita juustoja kun aiemmin olisin nyrpistellyt nenää kaikelle yllämainitulle. Uskon vakaasti siihen, että kun outoja ja epämiellyttäviä juttuja maistaa tarpeeksi monta kertaa, niistä oppii tykkäämään. Näin on käynyt myös raa’alle kalalle, merilevälle ja korianterille. Kuulostaapas aavistuksen nirsolta, mutta olo on mahtava kun mietin ettei taida olla mitään kasviperäistä jota en voisi syödä. Sen sijaan eläinperäisistä jutuista löytyy aika monta sellaista, mutta se on ihan eri juttu se. 

Sovituskoppihengailua, löysin kreisit housut. 

Välipalaa Estorian tyyliin – käytäviltä löytyy kahvikoneet vapaaseen käyttöön sekä pientä herkkua (keksejä ja kuivattuja hedelmiä). Myös vesipulloja on tarjolla hotellin puolesta, jee. 

Fair Trade tuotteet Estoria hotel

Melkoisen ovelaa pakkaussuunnittelua, voisi luulla näiden olevan luonnonkosmetiikkaa :-D Mutta toki yksikin reilun kaupan kriteerit täyttävä raaka-aine putelissa on parempi kuin ei mitään, mutta peruskosmetiikkaa nämä silti ovat. Nättejä kylläkin jos vertaa sellaisiin perusputeleihin. 

Kiva jakkutakkihommeli, mutta ihan liian kallis ollakseen tekokuitua ja H&M:n. Joku tuommoinen vaaleanpunainen rento takkijuttu ois kyllä mainio löytö. 

vinkit Tallinnaan

Ihanan tunnelmallinen joulutori! 

Vinkkaan vielä Blissin lisäksi Tallinnan kivoimmista ruokapaikoista :-)

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Bisous, Roosa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Näitä kuvia katsellessa tuli sellainen olo, että pitäisi itsekkin lähteä extempore-päiväreissulle etelänaapuriin:)Olisi ihana tutustua joulutoreihin ja tunnelmoida kohta alkavaa joululomaa<3

    1. No jep!! Suosittelen – matka Tallinnaan on halvempi kuin Tre-Hki junalla opiskelijana :-D EN KESTÄ.

  2. Tallinnassa opiskelevana olen aina niin iloinen, kun huomaan, että muutkin suomalaiset ovat tajunneet Tallinnan ihanuuden! Aika hyvin porukka edelleen Tallinnassa suomea osaa ja tuskinpa moni suomen käytöstä nokkiinsa ottaa, mutta itse silti käytän mieluiten ensin englantia ja kiitän viroksi eli aitäh! :)

    1. JEE, mahtavaa! :-D ja siis todellakin, Tallinna on kivan tunnelmallinen ja niin lähelläkin vielä – ja silti tulee fiilis siitä että on reissussa. :-)

      Hei joo, toi on varmasti fiksuin tapa toimia.

  3. ihanan tunnelmallisia kuvia :–) mulla on ollu koko syksyn ihme tallinna-kuume ja tää kyllä ei helpota yhtään! :–D pakko päästä jonnekin reissuun alkuvuodesta, oon koko syksyn kyhjöttänyt lähinnä tampereella hmmm..

    1. Kiitos Roosa!! :–) Oi mee, Tallinna on niin kiva ja niin lähellä :-) <3

  4. Taas mä oon kyselemässä mitä Lindalla on päällä, mut nyt sattuu kyl kaikki iskee ja kovaa ! Toi nahkahame !! Mistäköhän se on ? ::—-)

    1. Hahaa ihana! :—D Tän tiiän Lindalta kysymättäkin; se on kirppislöytö! Sieltä ne parhaat nahkahameet oikeesti löytyy, munkin omista kaks on kirppislöytöjä.