Edullista luonnonkosmetiikkaa

kauneus, luonnonkosmetiikka
98 kommenttia

Edullista luonnonkosmetiikkaa sekä luonnonkosmetiikan ”how to get started” -aloituspaketti, olkaa hyvät! Kokosin tähän mahtavia & edullisia tuotteita, sellaisia joista on hyvä aloittaa ja jotka sopivat opiskelijabudjettiinkin. Hinnat liikkuvat parista eurosta kolmeenkymppiin, mutta ei huolta etten olisi ottanut huomioon tuotteen riittoisuutta ja monipuolisuutta, jos kyseessä on kalliimpi tuote. Moni suosittelemistani tuotteista on hinnaltaan alle 15€, joka minulle edustaa edullista kosmetiikkaa.

Ihan alkuun pari vinkkiä luonnonkosmetiikkaan siirtymisen suhteen. Minusta oli helpoin aloittaa korvaamaan kaikki vartalonhoitotuotteet luonnollisilla, sillä käytän niitä harvemmin eikä mulla ollut niiden suhteen erityisiä lemppareita. Synteettiset vartalovoiteet, suihkugeelit ja kuorinnat oli helppo vaihtaa edellisen loputtua luonnolliseen. Seuraavaksi aloin testailla erilaisia luonnollisia meikkejä; kun huomasin, että esimerkiksi huulipunat olivat luonnollisina paljon paremman tuntuisia huulilla, oli kiinnostavaa alkaa etsiä myös muita toimivia meikkejä luonnonkosmetiikan valikoimasta. En tosin vinkkaa tässä postauksessa luonnonkosmetiikan meikkivalikoimasta, kun kokemukseni sen suhteen ei ole yhtä laaja mitä ihonhoitotuotteiden suhteen. Toivottavasti myöhemmin pystyn vinkkailemaan myös luonnollisesta värikosmetiikasta. 

Sitten aloin testailla hiustenhoitotuotteita, lähinnä shampoita ja hoitoaineita. Alkuun hiukset tuntuivat rasvoittuvan nopeammin mitä aiemmin ja tuntui ettei luonnolliset hoitoaineet hoitaneet tarpeeksi. Hiuspohja tottui uusiin luonnollisempiin shampoisiin viikossa parissa, mutta luulen että tähän vaikutti paljon se, etten juuri käytä muotoilutuotteita. Hiuslakkaa ja kuivashampoota välillä, mutten mitään tuhtia, joten luonnolliset shampoot merkistä riippumatta tekivät hiuksistani puhtaat. Huomasin nopeasti, että luonnolliset shampoot tekivät hiuksistani ilmavammat ja kuohkeammat mitä synteettisest shampoot. Hoitoaineiden teho tosin ei tuntunut riittävän kuiville latvoilleni alkuun ollenkaan, onneksi olen nyt löytänyt hyvät tuotteet myös hiustenlatvoille.

Sitten aloin todenteolla siirtyä luonnollisiin tuotteisiin. Kaikista vaikeinta oli löytää sopiva päivävoide – kaikki luonnonkosmetiikan päivävoiteista tuntuivat pukkaavan öljyä pintaan kesken päivän, ihan eri tavalla mitä aiemmin käyttämäni synteettiset päivävoiteet. Tuntui, ettei mikään ollut tarpeeksi kosteuttava, mutta silti mattapinnan jättävä meikin alle sopiva voide. Onneksi sellainenkin voide löytyi vihdoin vuosi sitten – sillä se helpotti siirtymistä myös täysin luonnollisiin meikkeihin, vaikka käyttämäni meikkipohjat olivatkin pitkään olleet luonnollisia. Ei nimittäin ole itsestäänselvää, että esim. luonnollinen meikkivoide pysyy synteettisen kosteusvoiteen päälle levitettynä.

Vielä en ole löytänyt luonnonkosmetiikasta täydellistä ripsiväriä (sellaista ei vielä taida olla, koska olen testannut kaikki hehkutetuimmat) eikä esim. kuivashampoolle taida olla korvaajaa? Pitäisikö testata perunajauhoja, eikös nekin toimi samaan tapaan, vaan näkyvätkö ne mun hiuksissa kun nämä eivät ole ihan vaaleimmasta päästä..? :-D Tämän pitkän alkupuheen jälkeen pääsemme itse tuotteisiin. Tässä on siis lemppareita edullisen luonnonkosmetiikan parista. Esim. käyttämäni kosteusvoide on sen verran arvokas, että se ei pääse mukaan tähän listaukseen, mutta minulla ei myöskään ole tiedossa sille korvaajaa. Olen testannut niiiiin monta luonnollista päivävoidetta, mutta yhtäkään edullista en voi suositella sydämestäni. Muutoin suositukseni ovat aika täydelliset kokeiluun ja synteettisistä luonnollisiin siirtymiseen :-) Minusta ehdottomuus ei ole kosmetiikassa kovin tärkeää; voit käyttää luonnollisia ja synteettisiä sekaisin, jos siltä tuntuu ja löydät toimivat kombot. Minusta on vain yksinkertaisempaa (ja tietysti eettisempää ja ympäristöystävällisempää) ostaa kaikki mahdollinen luonnollisena, mitä suinkin voi. Aloittaa voi ihan hyvin hiljalleen, kaikkien tuotteiden korvaaminen kerralla on kallista, eikä ole järkeä heittää keskeneräisiä tuotteita roskiin jos ne ovat toimivia. (Edit: Edullista luonnonkosmetiikkaa osa 2 täällä!)

Nyt niihin tuotteisiin:

KASVOJENPUHDISTUS

Madara koivusaippua 7,30€ Biodelly *

Madaran kasvosaippuat ovat ihan superhyviä; pesevät kaiken meikin, eivät kuivata, kestävät monta kuukautta (kaksi kertaa päivässä käytettynä) ja tuoksuvat ihanalta. Ainoa huono puoli kasvosaippuassa on se, että sitä on aavistuksen hankala kuljettaa mukana. Mä pihistin lainasin kotikotoa siskon saippuakoteloita, hän on ostanut ne Lushista (tässäpä muuten nähdään kuinka tarkkaan sisko lukee mun blogia, hahahaa). Olen tykännyt sekä tästä koivusaippuasta että siitä lilasta versioista, valkosavesta. Valkosaviversio oli käytössä kesällä (kirkastaa ja syväpuhdistaa) ja tämä koivusaippua nyt syksyllä ja talvella (on hellävarainen ja tasapainottaa). 

Lavera Cleansing Gel 125ml 10,90€ Hyvinvoinnin Tavaratalo *

Puhdistaa kasvot hellävaraisesti mutta tehokkaasti meikistä, yhdellä tuotteella lähtee koko meikki, vaikka tätä ei pakkauksen tekstin mukaan suositellakaan silmämeikin poistoon – oman harkinnan mukaan siis. Tämä geeli sisältää mm. sitruunaa, joka raikastaa ja uudistaa. Edullinen perushyvä tuote, ainoa miinus tuosta käyttöliittymästä, jonka ansiosta tuubista tulee välillä pursutettua ihan liikaa geeliä. Pienellä määrällä nimittäin pärjää mainiostai. 

Organic Surge Orange Flower Toner 200ml n. 10€
Tallinnan Kaubamajan luonnonkosmetiikan osastolla (saa myös heidän omilta sivuiltaan 9,45€ hintaan, mutta postikulut 8,5 puntaa)

Hellävarainen, alkoholiton kasvovesi tuoksuu appelsiinille ja kukille ja tasapainottaa ihon kasvojenpesun jälkeen. Tämä sopii mielestäni hyvin herkälle ja normaalille iholle, mainiosti myös minun pintakuivalle talvi-iholleni; kesällä kaipaan jotain, joka supistaa paremmin ihohuokoset. Hyvä perustuote ja riittoisa pakkauskoko. 

Skin Blossom Facial Toner 150ml 11,00€ Biodelly *
–> edit. brändi on uudistettu, en osaa sanoa vastaako uusi kasvovesi tätä vanhaa! 

Edullinen kasvovesi, jonka raaka-aineista peräti 97% on luomua! Tässä kasvovedessä on alkoholia, joten miellän tämän itselleni kesäkasvovedeksi, jolloin iho rasvoittuu enemmän ja kiiltää enemmän. Tämä pitää kiillon kurissa ja tasapainottaa ihoa tehokkaasti. Ruusuinen tuoksu saattaa jakaa mielipiteitä, mutta itse tykkään tästä vaikka tuhdimmat ruusuvoiteet esim. saavat minut kavahtamaan tuoksua. Kasvoveden sisältämä taikapähkinä vesi tasoittaa ihoa ja aloe vera rauhoittaa. Sopii sekaiholle ja rasvoittuvalle iholle mainiosti. Vegaaninen. 

Santen kasvojenpuhdistuspyyhkeet 6,50€ Sokos

Santen puhdistusliinat ovat tosi käteviä reissussa. Tutustuin näihin Lumossa, sillä Tiina putsasi joskus mun edelliset meikit näillä ennen uuden tekoa; meikki lähti helposti ja iholle jäi hyvä, kosteutettu tuntu. Sopivat siis meikinpuhdistukseen, mutta reissussa näillä voi pyyhkäistä myös kainalot. :-) Pakko muuten vinkata, että Santen puhdistuspyyhkeitä sai myös Veljekset Keskiseltä viime kesänä ja tosi paljon edullisemmin mitä isoista tavarataloista. Että kantsii pitää silmät auki myös vähän hämmentävämmissä paikoissa luonnonkosmetiikan suhteen :’-D // HEI! Nämä ovat -50% ainakin Tampereen Kalevan Prismassa, hinnaksi jäi n. 2€. Kantsii kurkata poistuvatko muidenkin Prismojen valikoimista. 

KASVONAAMIOT

Argitalin savinaamio 250ml 15,80€ Biodelly *

Argitalin savonaamio on ihan täydellinen tuote; se sopii sekä kasvoille että vartalolle ja on ihan älyttömän riittoisa! Käytän tätä kerran viikossa ja puteli kestää reilun puoli vuotta. Savinaamioita saa myös jauheena, jonka voi itse sekoittaa veteen, mutta minusta tällainen tuubiin pakattu valmis naamio on paljon helpompi. Se sotkee vähemmän ja sitä on nopea käyttää. Naamion annetaan vaikuttaa 15min (joskus annan olla puolikin tuntia) kasvoilla ja sen kuivuttua se pestään pois hierovin liikkein. Kirkastaa ihoa silminnähden ja kuorii hellästi pois kuollutta ihosolukkoa. Tämä on tuote, joka toimii varmasti ihan jokaisella, oli sitten synteettisen tai luonnollisen kosmetiikan käyttäjä. Kuivattaa epäpuhtauksia kuivattamatta koko ihoa. Olen kirjoittanut tuotteesta aiemmin täällä.  

Lavera Calendula-kasvonaamio 3,80€ Hyvinvoinnin Tavaratalo *

Kehäkukkaa sisältävä kasvonaamio yksittäispakattuna on kätevä reissussa, mutta kotiin tämmöisiä ei ehkä viitsi ostaa kovin usein. Pakkauksesta riittää ohjeiden mukaan 1-2 käyttökertaan, minun käytössäni riitti jopa kolmeen. Kehäkukka selkeästi rauhoittaa ihoa ja naamion jälkeen iho tuntuu kosteutetulta eikä ole niin ärtynyt. Harmi ettei tätä saa isommassa pakkauskoossa? Tämän kokeilun jälkeen tekisi mieli testata kyseisen Calendula-sarjan päivävoide, joka lupaa jättää ihon mattapintaiseksi. 

KOSTEUSVOITEET

Madara Pihlaja DD-voide 60ml 14,90€ Natural Goods Company *

Jos haluaa napata monta kärpästä yhdellä iskulla, kantsii tutustua Madaran DD-voiteeseen. Noora Shinglerin kanssa yhteistyössä tehty voide soveltuu moneen; hoitaa ihon kuivimmat, sopii mainiosti käsirasvaksi ja toimii ihan koko vartalolla. Voide on hoitava ja talvisin tykkään käyttää sitä myös kasvojen iholle. Kun ihoni tuntuu oikein kuivalta, teen helpon ja tehokkaan tehohoidon; alle arganöljyä ja päälle reilu kerros Pihlajavoidetta. Ai että, kyllä tehoaa! Tuote on myös melko riittoisa ja plussaa ihanasta tuoksusta, joka on useamman kaverinkin mielestä muistuttanut kesästä ja mehujäästä. 

Skin Blossom Nourishing Face Moisturiser 15,80€  Hyvinvoinnin tavaratalo *
+
Skin Blossom Gentle Face Wash 13,80€  Hyvinvoinnin tavaratalo *

–> edit. brändi on uudistettu, en osaa sanoa vastaavatko uudet tuotteet näitä vanhoja! 

Skin Blossomin Nourishing Face Moisturiser on toinen sarjan päivävoiteista. Minun makuuni (rasvoittuvalle sekaiholleni) tuote on hieman liian paksu meikin alle, joten käytän tätä yövoiteena, vaikka kuivaihoisemmalle (tai iholle joka ei rasvoitu) tämä olisi varmasti mainio päivävoide. Tuote on riittoisa ja se imeytyy nopeasti iholle. Ihon pinta jää jännän mattapintaiseksi, joka aluksi tuntui hassulta mutta siihen tottui nopeasti. Voiteen sisältämä jojobaöljy kosteuttaa ja shea-voi suojaa ihoa. Tuttuni käyttää tätä öisin, sillä iho on kuulemma aina aamulla niin ihanassa kunnossa. :-) 

Skin Blossomin vaahtoava puhdistusgeeli sopii herkällekin iholle, sillä se ei m0nien geelien tavoin kuivata ihoa. Vaahtoava putsari puhdistaa meikit silmämeikin mukaanlukien tehokkaasti ja hellästi. Putsarissa on kookosuutetta joka pehmentää ihoa sekä hoitavaa ja vihreää teetä, jolla on antioksidanttisia vaikutuksia. Ihan täydellinen perustuote. Skin Blossomin tuotteet sopivat vegaaneille. 

Nafha 100% luomu arganöljy 100ml 29,90€ House of Organic

Nafhan Argaöljy on tämän suosituslistan arvokkaimpia tuotteita, mutta se kuuluu monikäyttöisyytensä ansiosta listalle ihan ehdottomasti. Puteli on ihan älyttömän riittoisa (mun lähestulkoon päivittäisessä käytössä tuote kesti 9kk), joten hinta kannattaa suhteuttaa pakkauskokoon. 

Arganöljy on todella monikäyttöinen ja tehokas öljy. Se sopii koko vartalon kosteuttamiseen, mutta myös kasvoille, hiustenlatvoille, päänahan hoitoon ja kynsille ja kynsinauhoille. Käytin ennen vartalon kosteuttamiseen kookosöljyä, mutta en kaipaa sitä ollenkaan arganöljyn löydettyäni. Argan imeytyy nopeasti ja Nafhan arganöljyssä on mieto ja miellyttävä tuoksu. Siinä missä kookosöljy jää ”pyörimään” iholle eikä heti imeydy, imeytyy arganöljy nopeasti jättäen kosteutetun fiiliksen. Öljyä voi sekoittaa pari tippaa vartalo- tai kasvovoiteeseen jolloin se imeytyy vieläkin nopeammin. Joskus laitan tätä ennen suihkua tehohoidoksi hiuksiin ja päänahalle, mutta tätä voi myös sipaista aavistuksen kuiville latvoille. Vähentää sähköisyyttä ja tuo tervettä kiiltoa ilman rasvaletti-lookia. Arganölyssä on paljon E- ja A-vitamiineja, jotka ovat avuksi ihon kosteutuksessa ja aknen ja epäpuhtauksien hoidossa. Arganöljy tasapainottaa ihoa – tässä on yksi niistä mun ihon kunnossa auttaneista tuotteista! Arganöljy sopii myös raskaana oleville raskausarpien ehkäisyyn, lue lisää Kemikaalicocktail-blogista

Weleda Skin Food 75ml 15,90€ House of Organic*  

Tämä menee vähän samaan kategoriaan mitä Madaran Pihlajavoide, mutta on vielä kosteuttavampi. Sopii mainiosti esim. kuiville kyynärpäille ja ihon kuivimpiin kohtiin, mutta talvella tehovoiteeksi yökäyttöön. Ihan liian tuhti päivällä sekaiholle, mutta yön ajan kosteuttaa tehokkaasti ja suojaa ihoa. Jos reissuun pitää ottaa yksi voide päivävoiteen lisäksi, otan tämän. Sopii kasvoille, käsille, vartalolle ja rohtumiin. Vaikka hätätapauksessa huulillekin. Myös atoopikot ovat tykänneet tästä lähipiirin perusteella. Se pienempi 30ml puteli kestää sekin kauan, sillä tuote on melko riittoisa. Olen käyttänyt tätä voidetta jo monta vuotta, jopa silloin, kun en tiennyt mitä luonnonkosmetiikka on. 

 Skin Blossom Reviving Eye Cream 12,50€ Hyvinvoinnin tavaratalo *

-> edit. brändi on uudistettu, en osaa sanoa vastaako uusi silmänympärysvoide tätä vanhaa!

Skin Blossomin silmänympärysvoide kosteuttaa herkkää ja kuivaakin ihoa tehokkaasti, mutta imeytyy nopeasti ja sopii kaikille ihotyypeille. Rasva sisältää vihreää teetä, tattariuutetta ja aloveraa. Voide vähentää turvotusta ja vaalentavat tummia silmänalusia – tätä tosin en huomannut vielä parilla ekalla käyttökerralla, mutta turvotus silmien alla väheni huomattavasti jo muutaman päivän (aamu- &iltakäytön) jälkeen. Edullinen ja todella riittoisa – kevyt painallus riittää, tuotetta tulee helposti liikaa. 

HUULIRASVAT

Hurraw-huulivoiteet 5,50€ House of Organic *

Hurraw-huulivoiteet ovat täydellisiä; niiden raaka-aineet ovat joko luomua tai villinäkasvaneita yrttejä, Reilun Kaupan raaka-aineita, vegaanisia, soijattomia, gluteenittomia ja kaiken lisäksi raakoja – kaikki tärkeät vitamiinit ovat siis tallella näissä huulirasvoissa. Tuotteiden inci-listoissa ei ole mitään ylimääräistä; vain hoitavia öljyjä (mm. kookos-, avokado-, oliivi-, manteli-, jojoba- ja seesamiöljyä) sekä kaakaovoita ja candellillavahaa. Tuoksut tulevat luonnollisista öljyistä ja kahden sävyttävän rasvan väri luonnollisesta alkanna-juuresta. Nämä siis toden teolla kosteuttavat huulia ja ovat vieläpä syötävän hyvän tuoksuisia! 

Valikoimaan kuuluu 22 eri tuoksuvaihtoehtoa, joista omia lemppareitani ovat kevyesti sävyttävät kaneli* ja kirsikka*, tehokosteuttava moon balm*, kookos*, raikkaan makea lime* ja ayurveda-sarjaan kuuluva kirpeän raikas kapha* (inkivääri, greippi ja eyukalyptus). Moon balmia on tarkoitus käyttää yöllä, sillä se on sarjan hoitavin huulirasva ja sisältää muiden tehokkaiden öljyjen lisäksi arganöljyä. Näitä saa Ruohonjuuren lisäksi myös pienemmistä ekokaupoista ja kaikista Suomen Sokoksista ja Sokos Emotioneista. 

LUONNOLLISET DÖDÖT

Faith In Nature unisex-dödö 6,85€ (täyttöpullo 5,5€) Runsaudensarvi
Mineraalidödö Dermosil  n. 10€

Kaksi hyvää luonnollista deodoranttia. Faith In Naturen dödö vastaa mielestäni ihan tavisdödöjä pitävyydeltään. Käytän tätä arkisin ja sellaisina päivinä, kun tiedän etten kuitenkaan joudu juoksemaan paikasta toiseen tai jännittävään tilanteeseen; kun on erityisen tärkeää, että dödö pitää, käytän ihan perus-Dovea… Tämän unisex-dödön tuoksu on miellyttävän mieto. 

Myös mineraalikividödöt ovat käteviä. Pitkäkestoisia ja merkistä riippumatta samaa tavaraa. Hinnat pyörivät usein kympin paikkeilla ja näitä löytyy kaikista luontaistuotekaupoista ja isoista tavarataloistakin. Sopii sellaiselle joka ei hikoile paljoa. Mineraalikividödö kestää ihan älyttömän kauan – tarkemmin sanottuna niin kauan, kunnes sen tiputtaa vahingossa vessan kaakelilattialle… Käyttö vaatii vedellä kostuttamista, joten ei se ihanteellisin reissudödö. 


HIUSTENHOITO

Flow kosmetiikan Suolamuta & savi shampoopala 9,80€ Hyvinvoinnin tavaratalo *
+
Flow kosmetiikka Kanerva yrttihiushuuhtelu 16,90€ Flow Kosmetiikka -verkkokauppa

Suolamuta & savi -shampoopala nousi suosikikseni nopeasti. Shampoopala on todella ekologinen valinta, sillä se ei jätä jälkeensä muovijätettä. Shampoota hierotaan suoraan märkiin hiuksiin ja se vaahtoaa reilusti. Ohjeissa suositellaan hiusten vaahdottamista kahdesti ja kerrotaan, että hiukset tottuvat uuteen tuotteeseen noin kymmenessä pesussa, eli minun kohdallani parissa viikossa. Koska en käytä paljoa muotoilutuotteita enkä ole aikoihin pessyt hiuksiani synteettisillä tuotteilla, ei ”tottumista” varsinaisesti tapahtunut. Shampoo toimi minulla samantien moitteetta, sillä hiukseni ovat jo kokeneet sen puhdistumisvaiheen, mikä seuraa luonnollisiin tuotteisiin siirtymisestä. Shampoita on useampi eri vaihtoehto; suolamuta & savi sopii normaaleille ja hennoille hiuksille, hamppu hilseilevälle ja ärtyneelle päänahalle, teepuu rasvoittuville hiuksille ja kehäkukka normaaleille hiuksille. Suolamuta & savi -shampoopala tuntuu tuuheuttavan hiuksia, eikä shampoopalan käyttö ole yhtään monimutkaista. En tiedä miksi meni niin monta vuotta testata shampoota muussa, kuin nestemäisessä, muodossa. // HUOM! Prismassa ei ollut kaikkia sarjan shampoopaloja, mutta esim. kehäkukkashampoopala maksoi vai 5,95€. 

Tuon Kanerva-yrttihuuhteen on tarkoitus toimia hoitoaineena kosteisiin hiuksiin (huuhdetta lantrataan vesilasiin ja kaadetaan päänahalle ja hiuksille lavuaarin yllä. Hiukset voi huuhdella kevyesti tai jättää aineen vaikuttamaan hiuksiin). Näitä taisi olla kolme eri versiota, joista tämä Kanerva sopii erityisesti rasittuneiden hiusten hoitoon ja kuivalle tai ärtyneelle hiuspohjalle. Tuote on aika voimakkaan tuoksuinen ja esim. pyyhe jää tuoksumaan kanervahuuhteelta hiusten kuivaamisen jälkeen, mutta hiuksista tuoksu haihtuu nopeasti. Olen käyttänyt tätä aina välillä tehohoitona, sillä huuhtelu on vähän tavallista hoitoainetta työläämpi. 

Flow kosmetiikan tuotteissa miellyttää kotimaisuus ja Suomen luonnosta ammennettu inspiraatio. Tuotteissa on paljon kotimaisia yrttejä ja raaka-aineita. 

Skin Blossom hoitava shampoo  300ml 15,95€ tarjouksessa 13,55€ Hyvinvoinnin tavaratalo *
-> edit. brändi on uudistettu, en osaa sanoa vastaavatko uudet tuotteet näitä vanhoja! 

 

Skin Blossomin shampoo toimii kaikilla hiustyypeillä. Se on peräti 76% luomuraaka-aineista valmistettu ja sen sisältämät eteeriset öljyt tekevät hiustenpesuhetkestä rentouttavan. Rosmariini hoitaa, bergamotti suojaa ja sitruuna lisää kiiltoa. Toimiva shampoo joka vaahtoaa hyvin ja tuoksuu sitruksille. Riittoisa pakkaus ja kätevä pumppupullo. Yksi parhaista luonnonkosmetiikan shampoista joita olen testannut, mutta toisaalta täytyy ottaa huomioon, että hiukseni eivät vaadi kamalan paljoa. Tuote sopii vegaaneille. Tästä tuotteesta tykkää myös 5kulma-blogin Ulla

Sante Shampooing Brilliance Gloss Shampoo Family 200ml 6,50€ Natural Goods Company *
+
Urtekram Nordic Birch Conditioner 250ml 6,50€ Hyvinvoinnin tavaratalo *

Tämä shampoo on edullisimmista merkeistä ehdottomasti toimivin luonnonkosmetiikan shampoo! Ostin tätä ekan kerran Berliinistä (sieltä ja Saksasta siis ylipäätään kantsii etsiä luonnonkosmetiikkaa sillä se on huomattavasti edullisempaa siellä mitä Suomessa) ja tykästyin sekä tuoksuun (appelsiini-kookos) että toimivuuteen. Hyvä perusshampoo, pesee hiukset puhtaiksi. Tätä löytyy myös Sokokselta, tosin hinta on siellä kalliimpi. 

Urtekramin hoitoaine on sekin perushyvä, ei mikään ihmeellinen mutta ajaa asiansa. En ole löytänyt luonnonkosmetiikan valikoimasta vielä superhyvää hoitoainetta, joten moni on mielestä aika samaa tasoa tämän kanssa. Tämä pääsi suosituksiin edullisuutensa takia. Olen ostanut tätäkin Prismasta kauppareissun yhteydessä edellisen hoitoaineen loputtua. Olen testannut myös Urtekramin Aloe Vera -sarjan hoitoaineen, se oli tehoiltaan hyvin samantapainen mitä tämä. Perushyvä. Hömppäblogissa vinkattiin että toimii hyvin lyhkäisille hiuksille. 

Lavera Express Care Leave-in Spray 10,95€ Ruohonjuuri

Aidolta appelsiinilta tuoksuva hiuksiin jätettävä hoitoaine Laveralta toimii hyvin kuivien talvihiusten hoitoon. Auttaa pyyhekuivien hiusten harjaamisessa ja tekee hiuksista vähemmän sähköiset. Tuote tuoksuu todella hyvältä ja siksi suihkin sitä varmaan enemmän kuin tarvisikaan… Antaa hennoille hiuksille volyymia (en omissa paksuhkoissa hiuksissani huomaa suurta eroa, mutta suihke antaa loistavan pohjan hiusten muotoilulle) ja vahvistaa hiusta. Tätä voi ilmeisesti suihkia myös päänahkaan, sillä Ruohonjuuren sivuilla kerrotaan tämän virkistävän päänahkaa. Jaahas, pitää testata. 

SAIPPUAT & SUIHKUGEELIT

Sante Liquid Soap aloe & lemon 500ml 11,90€ Natural Goods Company *

Kertaostoksena yli kympin käsisaippua tuntuu ehkä hivenen kalliilta, mutta kyseessä on iso, puolenlitran puteli, jonka sisällön voi vaikka halutessaan jakaa sekä kylppäriin että keittiöön jos tahtoo kaataa sisällön nätimpään annostelijaan. Santen tuotteet ovat perushyviä luonnonkosmetiikan tuotteita ja valikoima on laaja. Santea myydään myös mm. Prismoissa, joissa hinnat ovat monia muita jakelijoita halvemmat. On ihanaa, että tavallisella kauppareissullakin voi ostaa luonnollisia pesuaineita. 

Madara Cloudberry Oat Milk Soap 7,95 € Natural Goods Company

Ihan älyttömän hyväntuoksuinen saippuapala sopii koko vartalolle, mutta mulla tämä on ollut kylppärissä käsienpesusaippuana. Pakkauskin on nätti ja palasaippua on ekologinen valinta, kun muovijätettä ei synny. 


Toivottavasti tästä postauksesta on hyötyä niille, jotka haluavat hiljalleen siirtyä luonnonkosmetiikan käyttäjiksi ja niille, jotka kaipaavat purnukkarepertuaariinsa uutuuksia. Edullista luonnonkosmetiikkaa kannattaa bongailla myös messuilta; messuhinnat ovat yleensä niin edullisia, että kalliimpikin luksusluonnonkosmetiikka myydään kohtuuhintaan. Myös alennusmyynnit ja night salet kantsii pitää mielessä ja ostaa kerralla useampi puteli edullisesti testiin. Lupaan vinkkailla jatkossakin hyvistä löydöistä ja alennuksista. Lisää luonnonkosmetiikkavinkkejä löytää Luonnonkosmetiikka-kategorian alta. Nyt kuulisin mielelläni teidän edullisista luonnonkosmetiikkalemppareista! :-) Kommenteista on varmasti yhtä paljon apua tuotteita etsiville mitä postauksesta. 

* -merkityt affiliate-linkkejä


Lue myös:

Edullista luonnonkosmetiikkaa osa 2

Lisää luettavaa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

Ida365 hiustenhoito

Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Anna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. jes kiitos tästä postauksesta, ihan mahtavia vinkkejä! seuraavana taitaa olla kasvovesi loppumassa, joten täytynee harkita tuon skin blossomin tilaamista kun ei hintakaan oo paha :—)) ja pitää kyl tuolla prismassa käydä pyörähtämässä jos ois viel alennustuotteita jäljellä! ite käytän kuivashampoona ihan perus vehnäjauhoja, jos pidän hiuksia kiinni niin jauho saattaa jäädä hiukan näkyviin mun punasiin hiuksiin, mutta auki pidettäessä ei kauheesti näy. kannattaa vaan ”pöllyttää” hiukset sen verran hyvin, ettei ylimäärästä jauhoa jää paljoa hiuksiin. ja voisithan sä kokeilla jotain ruisjauhoja tms tummempia jauhoa, niin ne tuskin ainakaan näkyis sun tukasta:-)

    1. Jee, mahtavaa! :-) Suosittelen molempia, Skin Blossomia ja Prismassa pyörähtämistä.

      Oho, vehniksetkin siis toimii? :D Saas nähdä uskallanko testata tätä, pitää joku ilta kokeilla ennen suihkua että miten se toimii mulla. :-)

    1. Kiitos!! :–) ja suosittelen. Oletko jo löytänyt itsellesi lemppareita luonnonkosmetiikan joukosta?

  2. Kiva postaus! Itse käytän luonnonkosmettiikaa, mutta välillä tuntuu, että on jumahtanut samoihin, eikä oikein tiedä mitä uutta viitsisi kokeilla. Varsinkin kun luonnonkosmetiikassa pätee sama kuin synteettisessä, että kaikki ei sovi kaikille eikä kaikki tykkää kaikesta. Esittelemissäsi tuotteissa oli kyllä minunkin hyväksi havaitsemiani merkkejä ja tuotteita.

    Itse olen käyttänyt nyt jonkin ainaa Lovea Argania -hoitoainetta. Se sopii kuiville ja elottomille hiuksille, ja onkin tosi hoitava ja tukan kiiltäväksi tekevä. Tykkään, mutta jos sitä laittaa liikaa, tukka voi jäädä vähän lättänäksi. Mutta kun vaihdoin edellisen hoitoaineeni siihen, niin sen jälkeen tukka on näyttänyt niin kiiltävältä ja hyvältä, ettei meinaa samaksi uskoa haha. Mutta jos kärsii kuivista hiuksista, kannattaa ehkä kokeilla :)

    1. Jee, kiva kuulla, kiva että kommentoit! ^__^

      Ja sama täällä – mutta onneksi saan välillä uutuuksia testiin blogin ja toisen työn kautta, joten voin niistä hyvistä sitten vinkkailla täälläkin. Mutta oot oikeessa, kaikki ei tosiaan sovi kaikille, luonnonkosmetiikassakaan. Pitää löytää ne omat lempparit kokeilemalla.

      Ooh, toi kuulostaa täydelliseltä hoitoaineelta mun pakkasen kuivattamille latvoille!!!!!! Täytyypä pitää mielessä, löytyyköhän tota Ruohonjuuresta? :- )

  3. Voi jumpe, miten hyvä ja kattava postaus – kiitos Ida! :-*
    Mä oon vaihtanut vasta dödön, kasvorasvan ja -puhdistusaineen sekä joitakin meikkejä luonnollisemmiksi, ja aion kyllä vaihtaa suurimman osan lopuistakin kosmetiikkatuotteista sitten, kun ne loppuu. Mua on ujosti kiinnostellut tollanen shampoopala jo jonkun aikaa, mut jotenkin kun on koko elämänsä käyttänyt nestemäistä shampoota, niin tuntuu epäilyttävältä ajatukselta hangata tuollaista palaa päähänsä. :-D Mutta nyt kyllä aion kokeilla sitäkin!
    Ai niin ja oon aivan hurahtanut myös noihin Hurraw-huulirasvoihin. Tekis mieli ostaa niitä jokaista makua, mutta ehkä siinä ei ole järkeä… :-D
    Mutta jee, kiitos tästä postauksesta – oot super! :-*

    1. Jeeee Annukka, ollos hyvä! :-*

      No mutta sähän olet hyvässä vauhdissa jo! Mun mielestä oikeanlaisen kasvovoiteen löytäminen oli kaikista hankalinta, siis päiväkäyttöön. :-)

      Shampoopalat on niin kätsyjä, suosittelen! Tuntuu kyllä vähän hassulta, mutta noi vaahtoaa todella hyvin ja shampoo levittyy helposti koko tukkaan, vaikka mäkin kuvittelin jotain ihan muuta, haha.

      Aaaa ihana kuulla <3__<3 Hurraw:t on kyllä ihan parhaita, en ole kuullut yhtäkään negatiivista kommenttia vielä, ja se on melkoinen ihme - kaikki kun ei kuitenkaan sovi kaikile. JEEEEEEE! :-** pian nähdään!

  4. huh huh mikä postaus. thanks ida! ;-* kumpa minäkin jaksaisin kosteuttaa ja helliä itseäni yhtä ahkerasti kuin sinä…

    noista prosenttiosuuksista tuli mieleen, ostin marketista kuorinta-juttua naamalle, lumenen kai, ja puteli sanoo tuotteen olevan 90% luonnollista. eikö kuluttajaa voida vetää tässä höplästä, onhan suuri osa kosmetiikan sisällöstä kuitenkin vettä?

    palasaippuat kiinnostaa todella paljon, mutta limanen ja liukas köntti ei ole mun juttu. muistan joskus vuonna erkki törmänneeni tumblrissa palasaippuan ”raastimeen”. no, lähden googlaamaan kyseistä tuotetta, että voin tilata kivoja saippuoita x–D

    1. Jeaaa, kiitti bebee! <3

      Hohoo, tää luonnonkosmetiikka tuntuu olevan mulle intohimon lisäks yks jännä seikkailu, oon niin utelias kokeilemaan kaikkea ja testailemaan tuotteita, ai että.

      Ohoo, nojoo. Voidaan tossa varmaan joo huijata, kun ei voi yhtään tietää mitä ne loput 10% on... nehän voi olla silti niitä pahimpia myrkkyjä vaikka kaikki muu ois luonnollista, että tiedä sitten. Lumenen tapauksessa tuskin ovat pahimpia myrkkyjä, mutta herää kysymys, että miksei se tuote voi olla sitten kokonaan luonnollista?

      Monet luonnonkosmetiikan sertifikaatit vaatii että tuotteen pitää olla 95% luonnollinen, joten ei tuo Lumene siinä mielessä kauas jää, mutta luonnonkosmetiikassa on silti hyyyyvin paljon rajattu sitä, mitä nuo loput synteettiset 5% saavat olla (esim. säilöntäaine, ei kuitenkaan parabeeni). Joka tapauksessa kaikki sertifikaatit takaavat seuraavan:

      Mikä sertifikaateille on yhteistä?

      * Luonnolliset raaka-aineet (muutamia erikseen listattuja, sallittuja synteettisiä poikkeuksia lukuunottamatta)

      * Kasvipohjaiset pinta-aktiiviset aineet ja emulgaattorit

      * Ei maaöljyjohdannaisia tai silikoneja

      * Ei synteettisiä hajusteita tai väriaineita

      * Ei kemiallisia UV-filttereitä

      * Ei parabeeneja

      * Tuotteiden ja pakkausmateriaalin tulee olla mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittavia

      * Raaka-aineita ja valmiita tuotteita ei testata eläimillä
      (Lähde: karkkipäivä-blogi http://karkkipaiva.indiedays.com/2014/page/48/)

      NOJOO. Sit saippuaan! Hahaa,ei oo muakaan varten – mutta onneks nuo Madarat kuivuu nopsaa, silleen että ne ei oo seuraavalla käytöllä ällöjä. Hahaa en kestä, mäkin oon nähnyt sen raastimen kuvan joskus tumblrissa tms!!! Ois aika siisti. En tiiä kuinka ne raastetut saippuapalat sit oikeasti vaahtoaa tai muuta, mut eeeen kestä. niin hauskaa!

  5. Hyvä ja mielenkiintoinen postaus! Onko meikeistä tulossa samanlaista postausta?
    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa, mutta huolettaa se, etten löydä tarpeeksi hyviä meikkituotteita, varsinkin koska tykkään välillä meikata aika reilusti… Tykkään myös hiusten värjäilystä, joten jos siihenkin on jotain luonnonmukaisia vinkkeja/tuotteita niin mielelläni lukisin niistäkin.

    Postauksessa oli monia hyvältä kuulostavia tuotteita, harmi vaan että oon ihan vasta ostanut kamalan läjän jemmaan einiinluonnollisia tuotteita… :-D Huolettaa myös miten esim oma tukka tulis reagoimaan luonnontuotteisiin, kun on nimittäin aika kärsinyt siitä värjäilystä ja blondailusta…

    1. Kirjoitin postauksessakin, että toivotaan – vielä ei ole kokemusta edullisista meikeistä luonnonkosmetiikassa, sillä käytän vain sellaisia sarjoja, joiden hinta alkaa 15€ ylöspäin pääosin… Saas nähdä mitä keksin, vai toteutanko vaan mun lemppariluonnonkosmetiikka-meikit -postauksen.

      Oi voi, varmasti löydät Zuiin, Couleur Caramelin valikoimista tarpeeksi hyviä meikkejä! Zuiin tuotteissa on paljon pigmenttiä, mutta ne eivät ole edullisimmasta päästä. Hintansa arvoisia eniveis, ihan täysin.

      Mä en itse ole värjännyt hiuksia neljään vuoteen, kohta itseasiassa viiteen, joten enpä asiasta paljoa tiedä. Suosittelisin kuitenkin ekokampaamossa käyntiä, varsinkin tummat ja punaiset sävyt onnistuvat mainiosti. :-) Ainakin luonnontuotteet hoitavat kärsinyttä hiusta tehokkaasti, mutta muihin mietteisiin osaa varmasti vastata ekokampaaja. :-) Tsemppiä muutokseen, jos sille tielle lähdet edellisten tuotteiden loputtua ;-)

    1. Jee, kiitos! :-) Oi, tuo on mulle ihan tuntematon sarja, pitääpä googlaa. Ole hyvä on tuttu ulkonäöltä, mutta sitäkään en ole testannut. Pidänpä mielessä!

  6. ostin tuota skin blossomim silmänynpärysvoidetta silloin aiemmin sun suosituksesta ja se on kyllä tosi hyvä ! kiitos vinkistä siis :–)

    1. Oiii ihana kuulla!! Tuo puteli tulee niin kestään ikuisuuden :–D

  7. Aivan mahtavaa! Tämmöstä postausta olenkin kaivannut. Jippii!! Itse sain tästä monia vinkkejä. Esim tuo savinaamio kuulostaa töydelliseltä.

    Mulla lemppari luonnonkosmetiikkaan tuote on Madaran cleansing milk. Kosteuttaa hyvin ja on todella riittosa, mun käytössä (5-7x/vko) kestää yli 6kk. Ei tarvitse käyttää kosteusvoidetta kuin harvakseltaan tätä käyttäessä.
    Toinen on Lushin palashampoot. Kestävät myös monen monta kuukautta ja puhdistavat huippuhyvin.

    1. Jeee, ihana kuulla Terhi!! :–)

      Savinaamio on ihan mahtava. Se kuivattaaa semmoset ärsyttävät pikkunäpyt tosi tehokkaasti mutta ei silti koko ihoa todellakaan.

      Oho, onpa riittoisa tuote! Mä en yleensä ole puhdistusmaitojen ystävä, mutta Nafhan puhdistusmaito on niin öljyisää, että siitä olen tykännyt kyllä. Madaralta vois testata tuota kans joku kerta, kun huomaan ettei kaikki geelimäisimmät enää toimi, kuivattavat liikaa. Mutta nuo Madaran saippuat on i h a n i a.

      Oo, lushiin kun pääsis! En oo käynyt siellä kesän jälkeen, ah.

  8. Aika pitkälti sun sanoja toistelen jos ihonhoidosta puhutaan, mutta jos edullisempiin meikkeihin siirrytään niin Laveralta on sattunut löytöjä vastaan (poskipuna, ripsari, huulikiilto). Muuten meikkipussi täyttyy kyllä Zuiin kosmetiikasta :)

    1. Jee, mainioo! :-) Mun pitäis Laveralta testata enemmän noita meikkejä, oon testannut vasta eyelinerin (muuten hyvä mutta en tykkää siitä siveltimestä, liian paksu mun makuun, pitäis ostaa erillinen sivellin ja käyttää sitä sillä) ja huulipunaa, joka oli väärän värinen :-D Hahaa, sama, Zuiita mullakin vaan on. Ja Couleur Caramelilta kulmaväri ja Barefaced Beautylta meikkipohja.

  9. Kiva postaus! Oon itsekin innostunut luonnonkosmetiikasta ja näin opiskelijana hinta joskus määrää mitä tulee ostettua.

    Ootko koittanut Lushin kuivashampoota? Käytän ite Batisten perus shampoota kun on tosi likaiset hiukset, mut sellaseen pieneen rasvasuuteen toi Lushin shampoo on ollu hyvä. Tuoksuu ihanan sitruunaiselle. Sitä on vaan vähän vaikeampi levittää kun se tulee jauheena, mut matkalle menee hyvin kun voi viedä käsimatkatavaroissakin :–) Varmaan se perunajauho ajaa saman asian. Multa ei oo toi Lushin tuote näkynyt ruskeasta tukasta, kunhan vaan levittää kunnolla ja harjaa läpi hiukset.

    Mä en tosin oo ihan varma et onko Lush nimenomaan luonnonkosmetiikkaa? Onhan niiden tuotteet kasviperäisiä ja sopii vegaaneille, mut onko niillä sit ekosertifikaatteja sun muita niin siitä en oo vielä ottanu selvää. Mut kivalta yritykseltä se vaikuttaa kun suurinosa tuotteista on käsintehtyjä yms.

    Pitääkin käydä ostamassa noita Skin Blossomin tuotteita nyt Ruohonjuuresta ku ovat alennuksessa. Kiitti vielä vinkeistä!

    1. Heippa kaima & kiitos! :-*

      Jep, kyllä hinta painaa mullakin, etenkin noissa jotka kuluvat nopeasti; kasvojenpesuaine, shampoo, hoitoaine, huulirasva, käsisaippua…. Voiteisiin ja öljyihin sitten panostan enemmän.

      En oo käyttänyt! Mulla on kans Batisten ja Cutrinin avatut kuivashampoot vielä käytössä, enkä oo raaskinut tilata Lushilta vain yhtä tuotetta. Pitäis Helsingissä vieraillessa muistaa käydä myymälässä, kun oon tuota joskus miettinyt ostaa testiin. Jos se ei näy sun hiuksissa niin tuskin mullakaan sitten. :-) Joskus testaan kyllä perunajauhoa ihan kokeilumielessä, koska vähänkö se ois halpa ja ekologinen tuote :–D

      Lush ei kyllä taida täyttää kaikkien tuotteiden kohdalla kriteerejä, mutta on se osin. Osassa tuotteista on kuitenkin (ristiriitaisesta maineesta nauttivia) parabeenejä sekä sodium lauryl sulfatea, josta ympäristö ei tykkää (asiasta täällä: http://kemikaalicocktail.blogspot.fi/2009/01/sodium-laureth-sulfate-saakelin.html). Näin Lush itse vastaa kysymykseen:

      14. Onko Lush luonnonkosmetiikkaa? Mitä Lush tekee ympäristön hyväksi?
      Lush valmistaa TUORETTA KÄSINTEHTYÄ KOSMETIIKKAA. Tämä tarkoittaa sitä, että tuotteissamme käytetään paljon ihania, vitamiinipitoisia raaka-aineita luonnosta, sekä turvallisia synteettisiä raaka-aineita. Tuotteemme ovat parhaimmillaan tuoreina, kuten hedelmät ja vihanneksetkin. Käytämme paljon luomuraaka-aineita ja pyrimme ostamaan mahdollisimman paljon raaka-aineita suoraan tuottajilta ja noudattamaan reilun kaupan periaatteita.

      Eli on Lush takuulla parempi valinta, mitä moni synteettinen tuote :-) Mulla on niiltä semmoinen geeli näpyille, hyvin toimii.

  10. Santen hoitoaineet on hyviä ja niitä saa esim. Prismasta ja ei oo kalliita! Tai ne tuntuu toimivan paremmin kuin Urtekramin, ainakin itellä :) on kyllä tuhdimpaa kuin Urtekram, mut tuntuu, että oikeesti hoitaa hiusta.

    1. No ei varmaan, kun shampookin on noin halpa! :–D pitääs joskus testata, miksihän en oo aiemmin testannutkaan..? Kiitos vinkistä!

  11. Kiva postaus! Sain itsekin lisää hyviä vinkkejä. Suosittelen kyllä kaikille luonnonkosmetiikkaa, itse ainakin löysin konkreettisesti paljon tehokkaampia ja itselleni sopivampia tuotteita luonnonkosmetiikasta, kuin mitä synteettisistä, eli ei ole kyse pelkästään mistään hippeilystä heh, helposti sellaiseksikin mielletään :) Itse olen löytänyt useamman suosikin Madaralta, tuntuu että siltä merkiltä ei ole tullut vielä vastaan tuotetta joka ei minulle sopisi. Nuo Nooran tuotteet ovat loistoja :)
    Tilasin juuri testaukseen kasan uutta kotimaista Olivia Kleiniä, mielenkiinnolla odottaen!

    1. Kiitos Jonna! :–) Ja ihana kuulla että vinkkejä löytyi.

      Mulla on ihan sama fiilis. Pitää kirjoittaa joskus noista konkreettisista hyödyistäkin postausta ja muutenkin arvomaailmasta tuon ympärillä.

      Ooh, no onpa hyvä! Madaran tuotteet todella ovat tehokkaita, osa tuotteista on mulle vähän liiankin tujuja, mutta sitten taas nuo hellemmät tuotteet (ja Nooran suunnittelemat tuotteet) on ihan täyskymppejä. :-)

      Ooh joo, Olivia Kleiniä oon stalkannut kesästä asti, mutta en oo oiken törmänny siihen missään!?

  12. Oon kuullu huhuu että ruisjauhot toimii tummatukkasille kuivashamppoona hyvin! Ite blondina käytän ihan tavis vehnäjauhoja hätätapauksessa ja ei voi muuta sanoa siitä kun että toimii! Tosin pitää tarkkaan harjata hiukset lävitse, ettei varista koko loppupäivää jauhoja :—-D Weledan skin food on mun go to tuote, en varmaan selviäis ilman sitä enää! Mulla just kans atooppinen kuiva iho ja aina kun ihottumaa/kuivuutta alkaa esiintyä niin tätä levitän niihin kohtiin. En oo koskaan tätä kyl koko kasvoille esimerkiksi levittänyt, ehkä vois joksikin yöksi kokeillä näin talvella :—) ja ps ihan loisto postaus! Oon kans funtsinu luonnonkosmetiikkaa ja luonnollisuutta ihonhoidossa ja hiustenhoidossa viimeaikoina paljon :—)

    1. Oooooh! :D Pitääpäs ostaa ruisjauhoja…. Kuivashampoita kuluu niin paljon ja ne on niin ärsyttävissä metallipurkeissa että ahdistaa. D: ois siistiä jos pärjäis perunajauholla tai ruisjauholla just.

      Ooh noniin, mainio info muille atoopikoille! :-) Mä oon välillä laittanut ihan koko kasvoille tota yöks kun mun iho on välillä megakuiva. Joten siis suosittelen jos tulee sellainen olo.

      Ja jeee, kiiiiitos!! Toivottavasti tästä saa kokeiluvinkkejä ja ihanaa miten niin moni jakaa omia kokemuksia ja tuotesuosikkejaan, mahtavaa!

  13. Tästä postauksesta on kyllä paljon iloa! Kiitos vinkeistä ;-) Omia lemppareita edullisesta luonnonkosmetiikasta ovat Madaran hoitoaine ja Benecosin irtopuuteri. Superhyvä halpispuuteriksi, jättää kivan mattapinnan ja peittää sopivasti. Couleur Caramelin ruskeaa luomiväriä käytän kulmakarvoihin, huippuhyvin toimii!

    1. Jee, kiva kuulla Essi! ^___^ Ooh joo, mäkin tykkään muuten ihan Madaran hoitoaineesta, mutta se on loppu niin en tajunnut nostaa sitä tähän postaukseen. Couleur Caramelin ruskea luomiväri on munkin kulmaväri hahaa! :–D Oiskohan meillä sama sävykin kenties, niitä ei kovin montaa sopivaa ollut.

  14. Jee, huippu postaus! :) Oma tämänhetkinen luonnonkometiikkasuosikkini on Urtekramin hajusteeton vartalovoide. Kosteuttaa tosi hyvin eikä maksakaan Anttilassa ainakaan kuin 6 e. Yves Rocherilla on myös muutamia edullisia luonnonkosmetiikkatuotteita. Oon testannut Organic Cosmetics Aloe Vera -kasvovoidetta ja se on ainakin tosi hyvin kosteuttava olematta liian rasvainen. Tuoksukin on siinä aivan ihana, tulee mieleen Hubbabubba-purkka. :)

    1. Jeee, kiitos pikki! :-) Ooh, ei oo kyllä Urtekramit kalliita. Onko Yves Rocherilla jotain sertifioituja tuotteita? Ne meinaan mun silmiin ratsastaa kovasti luonnollisuudella, vaikka esim. vartalonkuorintavoiteessa oli MUOVISIA rakeita vaikka pakkauksessa kovasti hehkutettiin vadelmansiemeniä, puuh….. Meni jotenkin usko, vaikka tykkään esim. tuon merkin huulipunista, vaikka ne synteettisiä ovatkin.

      Oho, hubbabubba! En kestä:D varmaan melkoisen makea siis, hihii!

  15. Ihan huippu postaus! Tuntuu että itse on vähän jumahtanut tiettyhin tuotteisiin, mutta eiköhän nyt uskalla kokeilla jotain uutta!

    Itsellänikin on rasvoittuva sekaiho, ja madaran kosteusgeeli(?) toimii tosi hyvin päivävoiteena. Itse en voi sietää yhtään paksuja rasvoja ja tää onki ihanan kevyen tuntunen ja imeytyy nopsaa! Meikkaaminen onnistuu heti perään :–)

    1. Kiitos Anni! :–) Toivottavasti näistä tosiaan saa inspistä, hihii.

      Joo, hei se toimi mullakin kesähelteillä, mutta syksyllä sen sisältämä alkoholi oli mun herkälle (&rasvoittuvalle) sekaiholle liikaa, nenä alkoi kuoriintua :D mutta kesällä se oli tosi hyvä. Nyt käytän Nafhan kosteusvoidetta sekä Sacred Naturea :)

  16. Hei jeee, tää postaus täytyy pistää muistiin, täällä käynnissä luonnonkosmetiikkaan siirtyminen. Joskin se on hyyyvin hitaanlaista, kun omistan ihan liikaa kaikkea kosmetiikkaa, että menee varmaan ikuisuus, ennen kun saan taas mitään tuotteita loppumaan :)
    Mutta nää kylmät ilmat tuli sentään aika passelisti, niin tarttin joka tapauksessa ostaa jotain tuhdimpaa naamarasvaa, niin kun sitten törmäsin Madaran Pop-up Storeen ja kaikki oli alessa jotain yli 30%, niin ostin sen Pihlaja Gift Setin testiin, nyt löytyy just tuo naamarasva ja body butter ja vielä palasaippuakin :) Naamarasvan testaus alotettu ja tuntuu ainaskin sopivan vallan mainiosti mun iholle :)

    1. Jeeee, hyvä Miffa!! ^__^ No, mut parempi hitaasti kuin ei ollenkaan, eikä ookaan mitään järkeä heittää avattuja tuotteita menemään.

      Ooh, Pihlaja-tuotteet on ihania. Palasaippuaa en oo testannut, kun sitä vissiin saa vaan lahjapakkausten yhteydessä? Tekis mieli, noissa on ihanan makea tuoksu.

  17. Terveyden tukipilarit niminen putiikki! Sen verkkokaupasta mä klikkasin kasan noita matkakokoja testiin, supernopea toimitus, tuli kahden päivän sisään mulle. Mä kuulin ekan kerran vasta nyt tuosta, ja sen verran innostuin että halusin koittaa heti, muita verkkokauppoja tosin ei vielä ole tullut vastaan, tänne maalle kun pitää kaikki tilata :)

    1. Ooh, kiiiiitos vinkistä!! Tekee heti mieli mennä selailemaan, vaikka mikään tuote ei taida just nyt olla loppumaisillaan edes….

  18. Madaran pihlajavoide kuuluu lemppareihin. Kylppäristä löytyy Madaran muitakin tuotteita; yövoide, kasvovesi, silmänympärysvoide ja öljy, mutta vanhan naama alkaa niistä vaan vielä kukkimaan. Eli etsintä kyllä jatkuu.

    1. Pihlajavoide on munkin suosikkeja :-) Joo, noniin! Mun äiti käyttää Jurliquen ja Nafhan tuotteita, tosi mama on 50+ että voi olla että sen iholla on vielä enemmän anti-age-tarpeet mitä sulla;-)

  19. Hei, kiitos kivasta pastauksesta :) Pakkohan on kysyä, että mitä mieltä olet Lushin tuotteista, kun mä itse tykkään esim. heidän shampoopaloista tosi paljon. Tuossa postauksen alussa viittailitkin asiaan, muttei ihan auennut :D

    1. Heippa Ester, kiva kuulla! :–) Ja hei kuule, en oo testannut Lushin shampoopaloja! Sekoitit varmaan Madaran kasvosaippuoihin kun höpisin samassa kohdassa Lushin saippupalaKOTELOISTA :-) Ehkä aavistuksen epäselvä tuo alku.

      Mutta siis Lushin saippuat, semmoinen geeli epäpuhtauksille ja skin drink (?) niminen voide ovat olleet huippuja. :-)

  20. Mitäh, muovirakeita? En olisi uskonut Yves Rocherilta… Mutta noihin Organic Cosmetics -tuotteisiin pitäisi ainakin voida luottaa, koska niillä on Ecocert-sertifikaatti. :)

  21. Kiitos kattavasta postauksesta, täytyykin pistää kirjanmerkkeihin tulevaisuutta varten :D
    Itse olen käyttänyt maissitärkkelystä kuivashamppoona edelisen pullon loputtua. Mun keskiruskeissa hiuksissa se on ainakin toiminut hyvin. Eli jos maissitärkkelystä löytyy kaapista kannattaa sitäkin testailla!

    1. Kiiitos A! :–)

      Oi voi, mun tarvii oikeasti testata nyt toi mun keittiön jauhovalikoima :-D

    1. Kiitos!:-) en nähnyt Kampissa, pitää kurkkailla muualta kun tuo oma hoitsikka loppuu.

  22. KIITOS KIITOS tästä!!! Tarkoitus on ollut siirtyä nyt luonnonkosmetiikkaan, mutta nykyset purkit ei tunnu millään loppuvan. Nyt sallii budjetti ja purkkien pohjat häämöttää, niin otanpa tästä kiinnostvat ylös :-)Hyvä kun sanoit tuon arganöljyn riittoisuudesta, lähtee ostoskoriin :–) Kiiitos tästä <3

  23. Kiitos vinkeistä :) Mulla oli itsellä viime kesänä käytössä se Laveran kehäkukka päivävoide, oikein passeli ja hyvin imeytyvä perusvoide ja jätti muistaakseni ihon aika mataksi. Talven tullen jouduin kyllä vaihtamaan tuhdimpaan rasvaan, mutta sun iholle voisi toimia tähän vuodenaikaankin :)

    Heti huomenna aamulla aion käydä ostamassa Jennin blogissa tänään mainitun Weledan vauvarasvan mun kuivalle naamalle jos siitä saisin avun kuivanäpyille :)

    1. oooh, mä niin tahdon testata tuota! :–) Kuulosta täydelliseltä päiväksi, illalla sitten öljyt kehiin.

      Ja joo, en kestä! :-D olin Ruohonjuuressa duunissa pari pv sitten ja aika tosi moni osti tuon Jennin suositteleman voiteen. Toivotaan että se toimii!:-*

  24. Pakko kans hehkuttaa tuota Weledan Skin Foodia! Itsellä on atooppinen iho, eivätkä apteekkirasvat auta yhtään, joskus jopa tuntuvat ärsyttävän ihoa entisestään! Tän rasvan löydyttyä on atooppinen iho kurissa :) mikään muu rasva ei auta näin hyvin!

    1. Ooh, onpa kiva tietää!! Se tehoaa monella atoopikolla näköjään :-)

  25. Mä pidän Frantsilan Yrttitilan kasvovedestä. Saa Prismasta eikä ole kallista. Samoin silmänympärysvoide heiltä on hyvä talvisin. Kesällä olisi liian rasvainen. Purkki tosin on epäkäytännöllinen. Samoin heidän jalka- ja käsivoiteesta ja huulirasvasta pidän. Mulle kyseisessä valmistajassa ehdottomasti vetoaa myös kotimaisuus.

    Kesällä olen tykännyt käyttää Santen sinisessä tuubissa myytävää kosteusvoidetta päivisin. Kosteuttaa kesällä aivan riittävästi ja kuivuu nopeasti. Nyt talvella mulla on päiväkäytössä i+m Naturkosmetik- merkkinen Intensivcreme, Saksasta ostettu, Berliiniläinen merkki. Tästä oon tykännyt niin paljon, että tämän loputtua on varmaankin tilattava jostain nettikaupasta lisää!

    1. Oo, Frantsilat kiinnostaa tavallaan, mutta joku niissä vaan ei houkuttele ostamaan :-D pitää testata joku kerta kun joku toinen tuote loppuu. Koska kotimaisuus on todella jees.

      ps. i+m myy ruohonjuuri ;–)

  26. yessss, tässä oli monta semmosta, jota oon miettiny joskus kokeilevani! madaran kasvosaippua on tälläkin hetkellä käytössä, mutta se valkosavi on vähän turhankin tehokas mun talvi-iholle :// pitää varmaan kokeilla tota koivua!

    argan-öljy kiinnostaa, nyt oon käyttäny jonkin aikaa jojoba-öljyä ja rrrrrrakastan sitä! käytän sitä siis ihan pelkiltään öisin ja päivällä sekoitan tipan päivävoiteeseen.

    käytän aika iloisesti sekaisin synteettistä ja luonnonkosmetiikkaa mut sit esim kasvonaamioita ja -kuorintoja duunailen ihan ite, esim. (ruusu)suola+ruokasooda+sitruuna/limemehu-komboa käytän tehohoitona kun naama on oikein räjähtänyt ja myös hunajaa pelkiltään naamiona. ja pelkkään kuorintaan ruokasoodaa :–D (joka saattaa tosi herkälle iholle olla vähän turhan ärhäkkää) kookosöljyä meikinpoistoon, lähtee myös vedenkestävä ripsari :–) savinaamioista tykkään, pitääkin kokeilla tota sun hehkuttamaa seuraavaksi, nyt käytössä cattierin naamio.

    mitäs vielä, suolasaippua oli hyvä kesällä yöksi yövoiteen alle. ja joo, se propolis-uute toimii näppyihin erittäin hyvin, muistaakseni vinkkasit siitä joskus, kiitos siis! ^__^

    huh, tulipas kilometrikommentti, mutta kattava oli postauskin hihii :3

    1. JEEEE, mahtavaa! <3

      Aaa, hei joo, voi olla. Ite kätevästi käytin sitä just kesällä ja tilasin syksyllä testiin tuon.

      joo, jojoba-öljy on varmaan ihanaa sekin! <3__<3 Ja kuorinnat on parhaita itsetehtyinä, esim. kahviporoista ja kookosöljystä saa ihanan vartalokuorinnan. Kasvoille käytän kans hunajaa ja sitruunamehua välillä.

      Ihana kuulla että Propolis-uute toimii!! Bongasin just että tolta samalta valmistajalta, miltä on mun lempparisavinaamio, on myös propolisvoide. Se varmaan auttais jos ihon on tulehtunut tms, pitää varmaan joskus testata sekin!

      JEEE, ihana kommentti Roosa! :-*

  27. Hei tosi hyviä vinkkejä! Mielelläni lukisin myös niistä kalliimista tuotteista sekä kosmetiikasta.

    1. Jee, kiva kuulla! :–) Mä teen semmoisen mielelläni, suosikkeja kun on kertynyt.

  28. Hei! Useita luonnonkosmetiikan ripsareita kokeilleena voin todeta löytäneeni oman suosikkini. Se on Greenlipsin myymä Dizao-luomuripsiväri. Jos ei ole tuttu,suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

    1. Mä tiiiiän, se on kyllä ihan paras mitä mäkin oon testannut, mutta ei se pysynyt tarpeeksi hyvin, ainakaan talvella :—-((( mutta mulla onkin rasvoittuvat luomet…

  29. Jee kiitos tästä postauksesta! :-) Olen odottanut tätä siitä asti, kun vinkkasit minulle kommenttiboksissa, että olet kirjoittamassa edullisesta luonnonkosmetiikasta. Aion käydä ostamassa Ruohonjuuresta tuon Mádaran koivukasvosaippuan ja pistää tilaukseen pari huulipunaa. Mulla on nyt juuri sopivasti loppumassa aika moni meikki, joten siirtyminen on iisiä! Born to Bion mansikkasuihkugeeli sai kunnian olla ensimmäinen ekosertifioitu tuotteeni. Se tuoksuu ihan superhyvältä ja on aika edullinen, maksoi Lifessä alessa n. 6 e.

    Luulen, että luonnonkosmetiikasta on oikeasti apua mun iloisesti kukkivalle korppunaamalle. Etkös sä ole joskus kirjoittanut myös teepuuöljystä? Sellaisenkin ajattelin hankkia. Seuraavaksi sitten etsimään sopivaa kasvovettä ja koesteusvoidetta.

    Niin ja vinkki opiskelijoille: ainakin Tampereella saa Ruohonjuuresta muistaakseni -10 % alennusta joka tiistai! Runsaudensarvessa en ole ikinä käynyt, mutta sieltäkin saa aina -5 prossaa alea.

    Ajattelin, että voisi vähän tarkemmin ruveta myös tsekkailemaan, mitä luonnonkosmetiikkaa (ja eläinkokeetonta kosmetiikkaa) löytyy ihan perus Prismoista ja Cittareista. Urtekram voisi ainakin olla kokeilemisen arvoinen.

    1. Jeee Amanda, kiitos kommentista! :-* Ihanaa että tää löytyi, hihii!

      Koivusaippua on mainio, suosittelen. Born to Biot tuoksuu kyllä melkoisen makealle ja ovat edullisia, eivät ehkä eniten mun makuun kun tykkään yrttisemmistä ehkä enemmän.

      Joo, teepuuöljy on hyvä, mutta propolis-uute on vielä parempi. Se ei kuivata kuten teepuuöljy (joka voi olla herkälle iholle tosi ärhäkkä, kantsii sekoittaa voiteeseen ja laittaa _VAIN_ näpyille). Propolista saa luontaistuotekaupoista ja esim. Sokokselta.

      JOO, Ruohonjuuresta saa alen ja Runsaudensarvesta myös – sieltä löytyy mm. tuota Skin Blossomia.

  30. Kiitos vastauksestasi noihin Lush-kysymyksiin :–)

    Unohtui tuosta aikaisemmasta kommentistani (ja huomasin että nimimerkki Sarikin oli suositellut), että Lumosta/Oranssista suositeltiin mulle Dizao-ripsiväriä. Ootko testannut sitä?

    Mulla ei oo kokemusta muista ekoripsareista, mut oon kyllä tykännyt tuosta. Toki on muutamia miinuspuolia (esim. sateessa tms. kastuessa leviää aika helposti), mutta en näin luonnolliselta tuotteelta ihan täydellisyyttä voi vaatiakaan. Oishan se tietty mahtavaa jos jostain löytys vieläkin superimpi tuote!

    http://dizao-shop.eu/organic-mascara/

    1. Jee, kiitos! :–)

      Ja oon, se on kyllä tosi hyvä luonnonkosmetiikan ripsariksi, mutta ei sekään mun rasvoittuvilla luomilla pysy täysin, varisee iltaa kohden alaluomille. Mulla on oikeasti tosi ärsyttävän vaikeeta löytää hyvä ripsari, joten luulen että monella muulla tuo Dizao toimii loistavasti. Se on ihanan tuoksuinenkin :–D

  31. Olen myös siirtynyt 90% luonnonkosmetiikkaan jokunen vuosi sitten ja samat asiat pohdituttavat eli ilmeisesti kunnollista lakkaa ja kuivashampoota (sekä ripsiväriä, mutta aihe ei ole enää itselle ajankohtainen kun otin pidennykset) on ollut mahdoton löytää :) paljon tuttuja tuotteita löytyi postauksesta, esim. Madaran kasvosaippuat ovat ihania ja olen vaihtanut kaikki kasvojenpuhdistusvaahdot yms. saippuaan.

    Deodoranttiakin joutui hieman metsästämään, mutta tämä on ollut suosikkini jo jonkin aikaa: http://www.ecco-verde.com/schmidts-deodorant/bergamot-lime-deodorant

    Yllä olevalla dödöllä olen selvinnyt urheilustakin ilman hajuja :)

    1. Jee, mainiota! :–) Tuo dödö-vinkki pitää ottaa talteen, nyt on ollut Dove jostain syystä tehokäytössä :D

  32. Pakko vinkata, että ostin Eliah Sahilin arganöljyä tänään Vaasan ekoshopista 100ml hintaan 18,90e että vähän halvempaa kuin tuo Nafhan :-)

  33. Moi! http://kemikaalicocktail.blogspot.fi/2009/06/laveran-hamays.html Suosittelen lukemaan ton! Noi hämää tosi paljon noi merkinnät putelien kyljissä ja ihmiset luottaakin niihin ihan liikaa kun tuotetta mainostetaan luonnontuotteena. Itse olen pikkuhiljaa siirtymässä myös luonnollisempiin tuotteisiin, mutta itsellä on sellainen ajatus, että jos sitä voi pistää suuhun, sopii se myös iholle. Luottotuotteita mulla onkin kylmäpuristettu kookosöljy, extra neitsytoliiviöljy ja hunaja! Kannattaa koittaa! mulla oli ennen tosi rasvanen iho, mutta noiden myötä tasottunut ”normaaliksi” ihoksi, vaikka kuulostaakin tosi epäloogiselta.

    1. Mä tiiän, mulla sama juttu! Kookosöljy oli ennen ahkerasti käytössä, mutta kuten kirjoitin, olen siirtynyt arganöljyyn joka imeytyy huomattavasti kookosta nopeammin. :-) Mutta se auttaa, sillä pintakuiva iho kosteutuu eikä pukkaa talia koko ajan pintaan!

      Ja joo, olen lukenut tuon artikkelin kyllä :-) Tässä postauksessa esitellyt tuotteet ovat Pro-luonnonkosmetiikka-yhdistyksen jäseniä tai sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Esim. suomalaisella Flow-kosmetiikalla ei ole sertifikaatteja, mutta se on pro luonnonkosmetiikka yhdistyksen hyväksymä, sillä se on täysin sertfioitua luonnonkosmetiikkaa vastaava tuote. Voit kurkata täältä lisää: http://www.luonnonkosmetiikka.fi/tuotesarjat/

  34. Madaran kiiltoa tuovat shampoo ja hoitoaine ovat aivan ässiä, koostumus ei eroa synteettisistä lainkaan. Hoitoainekin upean täyteläistä ja todella hoitavaa! Flow Kosmetiikan Mustikka-kasvovoide sopii hyvin pintakuivalle mutta rasvaa pukkaavalle iholle, meikkikin pysyy siistinä pitkään. Urtekramin Aloe-vartalovoide on tämän himorasvaajan uusi suosikki, ja halpakin vielä. Kiitos kasvovesivinkistä, olenkin juuri matkaamassa Tallinnaan Kaubamajan aarteiden äärelle :)

    1. jes, hyvä että vinkki tuli oikealla hetkellä! :-) ostitko mitään?

      Jaoooh mustikkavoide kuulostaa hyvältä, pidän mielessä!

  35. Monia luettelemiasi tuotteita saa vielä halvemmalla iHerbistä. Pitää vaan muistaa että tilaussumman tulee olla alle 35€, niin ei mene tulliin :)

    1. Minusta on fiksua ostaa tai tilata tuotteet Suomesta kun niitä saa täältäkin – näin tukee suomalaisia yrityksiä.

  36. En jaksanut näitä kommentteja lukea läpi, mutta Less is Moren Mallowsmooth -hoitoaine on huippu! Saman sarjan shampoosta en tykännyt niin kauheasti, mutta hoitoaine kosteuttaa ihanasti ja on kuitenkin sopivan kevyt :)

  37. Hyvää päivää
    BIO MISS on valmistaja ja viejä marokkolainen yritys monien orgaanisten öljy pohjimmiltaan Argan öljy ja pistelee päärynä öljyn kaikki molemmat on sertifioitu kansainvälisesti ECOCERT ja USDA.
    Tarjoamme myös laajan valikoiman kosmetiikan perustuu luonnollisia ainesosia, kuten shampoo, keitto, crème ja eteeriset öljyt.

    Joten jos etsit linja luomutuotteissa, jotka täyttävät tiukat laatustandardit, tuotteemme on tehty sinulle, älä epäröi ottaa yhteyttä meihin ja me mielellään auttaa ja auttaa sinua koko prosessin ajan.
    Odotan vastaustasi
    Terveiset
    sähköposti: [email protected]

  38. Hei,

    Olipa paljon kiinnostavaa asiaa, kiitos tästä postauksesta! :)

    Monta noista tuoteista menee kokeiluun, kunhan palaan kesänvietosta kaupunkiin!!! Hurraw -huulivoiteet on jostakin syystä yhä mulla kokeilematta! Kuulostaa ihanilta. :)
    Oletko kokeillut sveitsiläisiä Farfallan tuotteita? Mulla on siinä sarjassa pari suosikkia joita on pakko suositella muillekin: pure sensitive -linjan kasvovoide herkälle iholle on ollut mun helposti ärtyvän couperosa ihon pelastus! Ja Farfallan luomu arganöljy on parhaan tuoksuinen arganöljy mitä olen kokeillut. (Jotkut arganöljyt kun haisee aika pahallekin…) Koko sarjan tuoksut on muuten niin mietoja, että tuoksuherkkä puolisokin on tyytyväinen. Ai niin, puoliso muuten käyttää atooppiseen ihoonsa voiteeksi Farfallan intense moisture kasvonaamiota, se on kuulemma ainoa joka auttaa kireyteen ja kuivuuteen, varsinkin talvella.

    Kivaa kesää! :)