365 days with Ida

Tyylipohdintaa, luonnonkosmetiikkaa, musiikkilöytöjä, herkullista ruokaa & Helsinki-vinkkejä!

keskiviikko

24

kesäkuu 2015

5

COMMENTS

Keidas by Lumo – luonnonkosmetiikkaparatiisi Tampereella

Written by , Posted in Kauneus, Luonnonkosmetiikka

Voi itku mä oon odottanut tätä koko kevään ja nyt se on vihdoin auki: Keidas by Lumo Aleksanterinkadulla. (Ihan siinä Napolia ja 2h+k:ta vastapäätä, Runsaudernsarven lähellä!) Tampereen ainut ja ihanin luonnonkosmetiikkaputiikki, ekokampaamo ja heinäkuun alusta myös ekokosmetologi! Täydellistä. 

Olen jo pitkään kaipaillut tänne konseptia, joka yhdistäisi laadukkaan myymälän, ekokampaamon ja ekokosmetologin palvelut. Nyt Keidas by Lumosta saa tuon kaiken ja lisäksi asiantuntevaa opastusta luonnonkosmetiikan suhteen. Keitaasta voi varata myös meikkiajan tärkeitä juhlia varten. On aika harvoja paikkoja, joita uskaltaa suositella kelle tahansa käsi sydämellä, mutta Keidas by Lumo on yksi niistä harvoista. Keidas by Lumon perustaja Tiina Toratti on lämmin ja lahjakas. Tiina ymmärtää asiakasta ja saa esimerkiksi luonnonkosmetiikalla asiakkaan parhaat puolet esille. Olen aina pitänyt siitä, miten hän kuuntelee toiveitani ja osaa ehdottaa minulle sopivia tuotteita. Olen käynyt Tiinalla meikissä ja kirkastamassa hiuksiani kasvivärihoidolla sekä käynyt aloittelemasa iltaa pikkujoulusesongilla ystäväni kanssa. 

Keitaasta löytyy laadukasta luonnonkosmetiikkaa eri hintaluokista; Patykaa, Absolutionia, Unique Haircarea, Helixiumia, Less is Morea, Zuiita, Kure Bazaaria, Honores des Presin tuoksuja, Mia Höytöä… Valikoima tulee tulevaisuudessa laajenemaan, mutta valikoima on jo nyt kattava ja tuotesarjat sellaisia, ettei niitä saa Tampereelta kovin monesta muusta paikasta. 

Kure Bazaarilta on tullut uudet, markkinoiden luonnollisimmat, kynsilakan poistoaineet! Kauniit ja isot lasipullot erottuvat edukseen ja olisivat ehkä hippaisen kauniimmat kylppärissä mitä joku halvin xtra-merkkinen poistoaine… Ja tekisivät varmaan taikoja kynsillekin. 

Kure Bazaar on ihana kynsilakkamerkki. Mulla on kolme Kure Bazaarin kynsilakkaa, oranssipunainen Coquette, musta ja vaaleanpinkki. Joku sievä nude tai vaalea sävy houkuttelisi myöskin. Kure Bazaarin lakat ovat normikynsilakkoja luonnollisempia ja sen huomaa erityisesti siitä, miten ne kuluvat pois; kauniisti laveeraten, ei ärsyttävästi lohkeillen. Mielestäni ero normikynsilakkoihin ei pysyvyyden suhteen ole huomattava. Plussaa kauniista pakkausdesignista ja kauniista sävyvalikoimasta. 

Mia Höydön tuotteista on löytynyt monta suosikkia; esim. Lumous-seerumi joka nousi viime talvena ihoni lemppariksi, Pumpuli-käsivoide, sekä Unelma ja Ihana -kasvovoiteet, joista molemmista pidän. Nämä ovat olleet alusta asti Lumon valikoimissa, eikä ihme, sillä kotimainen luonnonkosmetiikka kiinnostaa.

Avajaisia vietettiin pari viikkoa sitten kippistellen ja Keidas by Lumon tarjontaan tutustuen. 

Tämä tuoksu houkuttaisi mua kovasti. Mulla on jo kaksi hajuvettä nuuhkittuna valmiiksi, voin sitten niiden väliltä valkata kun edelliset loppuvat. 

Maj:n kanssa liikenteessä. 

Suosittelen Keidasta lämmöllä :-) Vaikkei luonnonkosmetiikka olisikaan tuttua, saat täältä varmasti erinomaista opastusta luonnollisien tuotteiden löytämiseen ja toisaalta luonnonkosmetiikan käyttäjä saa erinomaisen laadukkaita tuotteita. En malta odottaa, että ekokosmetologi pääsee heinäkuussa aloittamaan; varaan niiiin ajan kasvohoitoon. Meininkiä voi seurailla sekä facebookista että instagramista. Vastikään Tiina oli meikkaamassa Nooraa uusimman Madara-yhteistyön tiimoilta, en malta odottaa mitä sieltä paljastuu. 

Joko te olette käyneet piipahtamassa Keidas by Lumossa? 

Lisää luettavaa:

5 Comments

  1. chatte
    • ida365 ida365
  2. Inkeri
    • ida365 ida365

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *