Kertun polttarit

lifestyle
12 kommenttia

Viime tiistaina hypättiin Lindan kanssa junaan anivarhain ja suunnattiin kohti Helsinkiä. Oltiin edellisenä iltana saatu kuningasajatus polttari-slämystä, joten aamu-unisuudelle ei ollut tilaa kun kaivettiin askarteluvälineet esille ja alettiin vanhoina kunnon swappareina kirjoittaa kysymyksiä ylös ja liimata polttari-slämyn sivuille hehkeitä kuvia tulevan morsiamen nuoruusvuosilta. Ai että! Vähän nauratti kuvia teettäessä omat noloilevat höpinät siitä, että kuvat tulevat sellaiseen polttarijuttuun…. voinette siitä arvata niiden tason, kun piti ventovieraalle selitellä. 

Helsinkiin saavuttuamme treffattiin koko polttariporukalla ja lähdettiin ”yllättämään” Kerttu. Kerttu oli kyllä osannut laskea yks plus yks ja mietinkin, mahtaako kukaan tuleva morsio oikeasti yllättyä? Hahha, mietin että esim. mua on varmaan ihan mahdoton yrittää yllättää kun mulla on yleensä niin tiukka kalenteri…. Kertun polttarit olivat ekat, joihin pääsin mukaan, joten aloin miettiä myös omia polttareitani; millaiset haluaisin ja millaiset olisivat täysi fiasko. Onnistuneisiin ei luullakseni kuulu ainakaan vaaleanpunaista stetsonia tiaralla, leitä kaulassa, ”hauskoja” tiimiasuja, itsensä nolaamista julkisella paikalla taikka räppibattlea, johon morsiamen tulee osallistua. Veikkaan että nuo voivat olla jonkun muunkin no no -listalla, sillä mitään noista ei yllättäen ollut Kertunkaan polttareissa. 

Kertun polttarit olivat rennot ja tuleva morsian tuntui nauttivan; ei mitään typerää nolailua tai liikaa huomion keskipisteenä olemista, vaan mukavaa ja vähän jännääkin yhdessä tekemistä ja menemistä. Kivoja ylläreitä ja herkullista ruokaa. Uusia lajikokeiluja ja hemmottelua sopivassa suhteessa, kurkatkaas vaikka: 

Aloitettiin aamu kippistelemällä talvipuutarhassa ja herkutellen brunssiherkkuja.


Aamupalan jälkeen lähdettiin kohti ekaa aktiviteettia ja koetettiin pitää se salassa viimeiseen asti. Päästiin testaamaan Roller Derbyä Helsinki Roller Derbyn tiloissa ja opastuksessa. En olisi koskaan uskonut että se voi olla noin kivaa ja noin raskasta, ihan jo kokeiluasteella, vaikkei vielä päästy kunnolla ottaan matsiakaan (ONNEKSI), hhaa. Mua jännitti aluksi jotenkin tosi paljon, mutta kun pääsin siitä yli, nautin hulluna! Oli siistiä rullailla niin kovaa kuin ensikertalaisena uskalsi ja huomata muissa sama into. 

Käytiin myös suppailemassa, joka olikin mukavaa vastapainoa Roller Derbylle. Ai että nautin suppailuista, se oli ihanan rauhoittavaa ja itsenäistä. Nähtiin myös söpö suppailija-koira Töölönlahdella! Harmi ettei mulla ole yhtäkään kuvaa, kamera jäi tietty odottamaan rantaan. Eikös Tampereellakin pääse suppaileen? Haluan ehdottomasti uusiksi.

kertun polttarit

Uusien lajikokeilujen jälkeen vietettiin loppuilta ja seuraava aamu vieläkin rennommin; skumppaa, kakkua ja pullaa Sinisen huvilan kahvilassa, karaokea (meillä oli Pataässän kovin taustakuoro!!), polaroid-kuvia, itsetehtyä yöpalaa, siskonpeti, morsiussauna ja brunsseilua. 

Oli kivaa osallistua polttareihin ekaa kertaa ilman, että oli vastuussa mistään muusta kuin polaroid-kameran lainaamisesta; nyt sitten kaikki hyväksi havaitut niksit ylös muiden ystävien polttareita ajatellen, hihii! Millaisissa polttareissa te olette olleet? Utelen parhaimpia ja noloimpia toteutuksia! >:–) 

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle eerika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Eikä, onpa teillä ollut ihanan näköiset polttarit ! Minun ystävä menee tänä kesänä naimisiin, mutta harmi kyllä missasin polttarit ollessani reissussa :– (
    Mun ystävä joskus vitsaili, että mun polttareissa oltaisiin varmaan jossain kartanossa, juotaisiin teetä ja siliteltäisiin kissoja :- D En kanssa yhtään innostuisi mistään nolailusta…

    1. No oli niin ihanaa, ja ihan morsiamen näköistä tekemistä. Sopivasti rentoilua ja uuden kokeilua!

      Hahaa, kuulostaa just hyvältä! Tohon vähän skumppaa ja leivoksia kaveriksi niin vitsit! <3 en mäkään kyllä mistään nolailusta innostu, en tiiä että kuka ylipäätään haluaa sellaista, ehkä se on vähän joku pakollinen paha....

  2. Mä pääsin viime kesänä ensikertaa polttareihin mukaan! :) Oltiin piknikillä sorsapuistossa ja sitten pyöräiltiin jonnekkin rantaan Pyynikin takana josta soudettiin saareen jossa rakennettiin telttasauna ja nuotio! Parhaat löylyt ikinä. :) Morsion mies on judoka, joten hänen piti siinä lomassa suorittaa erilaisia tehtäviä (ei mitään noloja), joista sai lopulta mustan morsiusvyön.

    Tuntuu että monet hyppivät polttareissaan benjihyppyjä… Mun mielestä se olis kamalaa!!!

    1. Oii, kuulostaa ihanalta!! Hahaa, ihan super että sai mustan morsiusvyön, hauska. Kertullakin oli tehtäviä, ne alustettiin biisin sanoituksilla (Kertun suosikkibiiseillä) joiden perusteella sitten saattoi arvailla seuraavaa etappia tai tehtävää.

      JOO ÄLÄ, ei benjiä!!!!!

  3. en oo ollu vielä kertaakaan mukana polttareissa, mutta teillä näyttää olleen lähes täydelliset pippalot :-) jyväskylässäkin ilmeisesti pääsis suppailemaan ja mua vähän kiinnostais, mutta mulla on _olematon_ tasapaino joten en tiedä tulisko siitä mitään?!? :-D

    1. Hihii, oli kyllä! Ainakin ”vieraan” näkökulmasta ja sen perusteella, miten tuleva morsian tuntui nauttivan. Hänen tyylisiään kokeiluja ja rentoa meininkiä ilman liikoja hössötyksiä.

      Haa, varmaan tulee! Suppauslauta on yllättävän leveä. Mä pelkäsin ennen sen näkemistä että tipun mutta eeei siitä ollut pelkoa. Jos menee kyykkyyn / polvilleen ei oo mitään saumaa tippua. Noin meneteltiin jos esim. vene tuli vastaan ja aiheutti aallot, joiden takia ei olisi pysynyt pystyssä kunnolla. MEE TESTAAN! Se oli ihanaa!

  4. Mäki pääsin tänä kesänä ensimmäisiin polttareihin mukaan ja oli tosi hauskaa, vaikken aluks tuntenut sieltä ketään muita kun itse morsiamen. Me käytiin parkour tunnilla, jonka jälkeen erinäisiä ratkastavia tehtäviä morsiamella jotka vei sauna- ja lounaspaikkaan, josta vielä jatkettiin iltaa muualle :)mäkään en kyllä ymmärrä tollasta kunnon nolaamista, haluaako joku sitä oikeesti!? :D

    1. OOh, siistiä! Mä tunsin etukäteen kaikki paitsi yhden, eli oli aika tuttu jengi kasassa vaikkei suurinta osaa nää todellakaan turhan usein. Sulla oli hyvä sauma saada uusia kivoja tyyppejä elämääs :-)

      Ooh, aika ihanaa, parkour!!! Musta se oli tosi kool harrastus lapsena hahaa.

  5. Ihanan ja rennon näköiset polttarit! Pakko kommentoida tuohon, että mahtaako kukaan morsian nykyään yllättyä polttareistaan, niin ainakin itse kaasona onnistuin tänä kesänä hyvin! Morsian teki lähtöä töihin, sillä olimme saaneet työpaikan kanssa sovittua, että hän luulee tulevansa työvuoroon, vaikka sitä ei oikeasti ole. Hämmästys oli todella suuri, kun seitsämältä aamulla hyökättiin morsiamen luokse kesken aamukahvin ja ilme oli niin priceless. Sitä seurasi paniikki siitä, että hänen on lähdettävä töihin ja jonkun aikaa sai selittää, että näin ei ole :D