LUONNOLLISET ITSERUSKETTAVAT / ECO BY SONYA

kauneus, luonnonkosmetiikka
10 kommenttia

Olen aina ollut supervaalea, enkä ole koskaan ruskettunut saati päivettynyt. Parin viime vuoden aikana olen kuitenkin huomannut ihossani muutoksia; olen saanut kesäisin hyvin kevyen päivetyksen! Sellaisen, jota kukaan muu ei oikeastaan huomaa. Omissa silmissä muutos on valtaisi, sillä muistan vieläkin miten yläasteella palasin 3,5 viikon Australian reissulta kalman kalpeana takaisin Suomeen, hhahah.

Pidän vaaleaa ihoani kauniina, mutta en panisi lainkaan pahakseni kevyttä, tervettä päivetystä. Nuorempana on tullut kokeiltua ties mitä itseruskettavia, mutta koska olen testaillut niitä lähinnä sääriin, ollaan övereiltä vältytty. En todellakaan hae mitään superruskettunutta lookia silloin kun testaan itseruskettavia, vaan tahdon nätin, tasaisen värin iholleni. Sellaisen, ettei kukaan muu tiedä minun käyttäneen itseruskettavia.

Muutaman viime vuoden aikana olen siirtynyt lähes täysin luonnonkosmetiikkaan, joten en ole halunnut lotrailla synteettisillä itseruskettavilla. Pari vuotta sitten löysin Lovean itseruskettavan sprayn, joten paluuta normi-itseruskettaviin ei ole sen jälkeen ollut. Tuo Lovean on itseruskettava toimii, mutta päivettää todella kevyesti. Sillä ei saa useammallakaan kerroksella ruskettunutta lookia, vaan vain kevyen päivetyksen. Onneksi sain tänä kesänä testiin Eco by Sonyat, sillä näillä saa ihanan luonnollisen, mutta ruskettuneen ihon! Jos kaipaat ihollesi kevyttä päivetystä kesät talvet, ja haluat luonnollisen ja toimivan tuotteen, on Eco by Sonyat sinun juttusi.

Eco by Sonyan valikoimista löytyy kaksi ihan mahtavaa itseruskettavaa tuotetta. Winter Skin -itseruskettava on kevyt ja se sopii juuri meille kalkkilaivan kapteeneille. Nimensä mukaisesti se on täydellinen talvikaudelle, sillä se tekee ihosta kevyesti päivettyneen näköisen. Lopputulos on kuitenkin selkeästi päivettyneempi mitä esim. tuolla Lovean suihkeella. Kun ihon kuorii esimerkiksi edellisenä päivänä ennen levitystä, saa todella tasaisen ja luonnollisen päivetyksen.

Tummemman lopputuloksen saa Eco by Sonyan Invisible Tanilla. Se lupaa runsaan, hunajaisen päivetyksen yhdellä levityskerralla – ja sellaisen todella saa! Yllätyksekseni tämäkään ei ollut liian tumma vaalealle iholleni, vaikka Invisible Tan onkin huomattavasti Winter Skiniä tummempi ja täyteläisempi. Lopputulos on luonnollinen, mutta selkeämpi. Eniten ehkä kertoo se, ettei kukaan ystävistäni ole ihmetellyt minun olevan jotenkin erityisen ruskea näitä käytettyäni, mutta sain kehuja siitä, miten ihoni näytti kesällä terveeltä ja kauniilta. :-)


Arvaatteko, mikä raaka-aine ruskettaa ihoa luonnollisesti? Kaakao! // Edit. Sokerijuurikkaasta valmistettava yleisesti itseruskettavissa käytettävä DHA on tuotteen varsinainen ruskettaja, kaakao ilmeisesti parantaa rusketuksen sävyä ja antaa kultaisen lopputuloksen. :-) 

Invisible Tan on suunnattu keskitummalle iholle ja pumppupullossa oleva Winter Skin vaalealle iholle. Molemmat sopivat minulle hyvin, mutta jos pitäisi valita vain toinen, valitsisin Winter Skinin. Invisible Tania suosittelen kaikille, jotka ruskettuvat edes vähän; sävy on tosi luonnollinen ja sitä voi kerrostaa levittämällä tuotetta peräkkäisinä päivinä.

Eco by Sonyan valikoimiin kuuluu myös täydellinen kuorintakinnas. Se ei ole mitenkään erityisen kaunis, joten kuvasin teille tuotteen paketin :-D Ulkonäöstään huolimatta kuorintakinnas on ihan törkeän hyvä!

Käytän sitä pari kertaa kuukaudessa koko kropan kuorintaan – sen jälkeen iho kaipaa erityisen paljon kosteutusta, joten suosittelen kuorimaan ihon päivä ennen itseruskettavan levitystä. Kuivat kohdat ehtivät kosteutua ja itseruskettava levittyy tasaisemmin. Mulla on muutamia ikikuivia kohtia jaloissani; mm. nilkoissa ja polvissa. Ne rasvaan myös juuri ennen itseruskettavan levitystä, jotta itseruskettava ei tarttuisi niihin kohtiin niin hyvin. Jos haluaa laimentaa itseruskettavan sävyä entisestään, voi jalat rasvata juuri ennen itseruskettavan levitystä. Itse rasvaan jalat huolella edellisenä päivänä kuorinnan jälkeen ja itseruskettavaa levittäessä rasvaan vain ne kuivimmat spotit. Kädet kantsii pestä levityksen jälkeen huolellisesti, sillä kumpikin voide todella päivettää ihoa.

Olen pari kertaa levittänyt Winter Skiniä myös kasvoilleni, enkä ole huomannut sen tukkivan ihoa, jes :-) Eco by Sonyan tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa ja sopivat vegaaneille. Ne valmistetaan Australiassa. Tuotteet tuoksuvat miedosti perinteiselle itseruskettavalle, mutta tuoksu ei jää leijumaan häiritsevästi levityksen jälkeen. Tuotteet imeytyvät nopeasti eivätkä tahraa valkoisiakaan lakanoita!

Eco by Sonyaa myy Tampereella Keidas by Lumo. Tulen muuten jatkossa kirjoittelemaan Keitaan blogiin jonkin verran sisältöä Keitaan ihanien tyyppien kaverina. Pääsen suosittelemaan tuotteita, testaamaan uusia ja jakamaan kivoja juttuja heidänkin kanavassaan. Ihan superkivaa, ihana olla osana tuota mahtavaa porukkaa. Keitaan Tiinasta ja Miiasta onkin blogissa jo esittely, kurkatkaa täältä. :-)

* sisältää affiliate-linkkejä

Lisää luettavaa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

Ida365 hiustenhoito

Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. DHA:han on Invisible Tanissa suuressa roolissa ja kyllä se on tuotteen vaikuttava aine ja itseruskettava ainesosa, sen haistaakin jo tuotteesta. Liekö kaakao sitten jossain sivuroolissa, sen ruskettaviin ominaisuuksiin en ole koskaan törmännyt? DHA:ta valmistetaan luonnonkosmetiikan käyttöön sokerijuurikkaasta ja sokeriruo’osta, eikä se ole haitallinen aine myöskään synteettisessä kosmetiikassa (valmistetaan kaiketi glyserolista synteettisellä puolella), vaikka yleinen harhakäsitys tuntuu olevan, että itseruskettava olisi jotenkin haitallista. DHA:ta voidaan käyttää jopa makeutusaineena, siitä sen ällömakea tuoksukin johtuu, joka vain voimistuu kun väri tekeytyy iholla :)

    1. Joo, niin on! :-) Tuo Invisible Tan tosiaan tuoksuu voimakkaammin mitä Winter Skin, mutta onneksi haju ei oo yhtä voimakas mihin olen tottunut. Kaakao tosiaan taitaa toimia sävyntuojana, DHA ruskettajana. Muotoilin tuon ehkä vähän yksiselitteisesti, sillä toki DHA on se ainesosa, joka rusketuksen muodostaa. Tuota kaakaota korostetaan kovasti Eco by Sonyan tuotetiedoissa, siksi se oli hauska pointti.

      Mä en ole koskaan ajatellut että itseruskettavissa se itseruskettava raaka-aine olis mitenkään pahis (toisin kuin vaikka vastakohtana Aasiassa käytettävät ihoa VAALENTAVAT tuotteet, hyrrr!), mutta ymmärrän että moni saattaa ajatella niin. :-) Kiitos kun tarkensit tuota DHA:ta!

  2. En oo koskaan ajatellut että haluaisin käyttää itseruskettavia, varsinkaan talvella, mut nyt alkoi kyllä kiinnostaa :) Toisaalta mulla on olemassa talvi-iholle omat, vaaleammat puuterit ja meikkivoiteet, joten en ehkä vielä tänä vuonna ainakaan ala noilla rasvaamaan ;)

    1. Suosittelen testaamaan! ;-) Mäkään en käytä näitä kasvoille varmaan talvella, mutta sääret on kiva itseruskettaa. Nyt syksyllä on vielä sellaisia juhlia joissa meen paljain säärin, niin on hyvä että sääret on tasaisemman väriset.

  3. Ecotanin mukaan ”the colour in our tan is derived from cacao (chocolate) so our products do not contain green or orange tones”. Ja myös ”Cacao fruit powder builds upon your natural complexion for the most beautiful, believable honey glow”. Edellisen perusteella kaakao tukee rusketusta, joka on kauniin sävyinen. Kaakaota on Idan käyttämässä Winter Skinissä. Luonnollinen DHA on rusketusprosessissa erittäin tärkeässä roolissa ja tulee incissä etujoukoissa. Kaakao on Ecotanin herkullinen lisä. Terkuin, Tiia Mirazista :).

    1. Jep, kiitos tarkennuksesta Tiia! :-) Hauskaa että kaakaota on käytetty tuossa myös, ilmeisesti siis juurikin sävyn luomisessa, ei niinkään ruskettamiseen.