Pientä joulufiilistä

sisustus
15 kommenttia

* Yhteistyössä Asennemedia & Vallila Interior

Tuntuuko teistä siltä, että kun kuukausi vaihtui joulukuuksi, alkoi väsyttää heti tavallista enemmän? Vietän sängyssä aika paljon aikaa, vaikka unitutkijoiden mukaan sängyssä ei varmaan kannattaisi olla, kuin ainoastaan silloin kun on menossa nukkumaan. Minusta on kuitenkin aivan ihanaa löhöillä sängyssä vielä heräämisen jälkeen ja joskus iltaisin saatan lakata sängyssä kynnet samalla kirjaa lukien. Leffat ja tv-sarjat katson aina sängyssä loikoillen. Ja jotenkin nyt vuoden pimeimpään aikaan huomaan sängyn kutsuvan tavallistakin enemmän.

Koetan aina rauhoittaa iltaan pienen hetken kiireettömälle iltapuuhailulle, lukemiselle ja käsien rasvaukselle. On aivan ihanaa pujahtaa puhtaisiin lakanoihin ja nyt talven tullen olen taas alkanut tuulettaa petivaatteita säännöllisesti parvekkeella; pakkasessa raikastuneita petivaatteita ei voita mikään.

Yksiväristen valkoisten ja harmaiden lakanoiden lisäksi multa löytyy muutamat värikkäämmät lakanat, joista nämä Valillan Lumi-lakanat ovat uusimmat. Tykkään niiden valkovaaleanpunaisesta sävymaailmasta ja valkoiseen alulakanaan yhdisettynä ne näyttävät raikkailta ja ihanan talvisilta. Kun vaihdoin nämä lakanat harmaiden tilalle, tuli välittömästi jouluisempi fiilis, vaikka nämä eivät millään perinteisellä tavalla jouluiset olekaan. En juurikaan harrasta joulukoristeita tai laita kotiani joulukuntoon, mutta tällaiset pienet yksityiskohdat on mun juttu; talvisemmat lakanat, talvivalot ikkunassa, kynttilöiden polttelu, eukalyptuksen oksat ja pari yksittäistä joulukoristetta esillä. Joulufiilis ja siihen liittyvä rauha syntyy pienistä asioista.

Lumi-tyynynpäälliset

Intouduin vaihtamaan makuuhuoneeni järjestystäkin suursiivousta tehdessäni. Siirsin vaaterekin ikkunanpuoleiselta seinältä lähemmäksi vaatekaappeja, jotta valo laskeutuisi kauniimmin huoneeseen. Karsin yöpöydältäni kaikki turhat kosmetiikkatuotteet ja lajittelin yöpöydän alla olleen lehti- ja kirjapinon kirjahyllyyn – nyt luettavaksi jäi vain uusimmat lehdet ja parhaillaan kesken oleva kirja. Makuuhuoneessa on nyt huomattavasti seesteisempi olo. Ilmankos sänky on tuntunut viime päivinä niin erityisen kutsuvalta…

Miksihän en ole aiemmin tajunnut tuoda kukkia myös makuuhuoneeseen? Täällähän ne ilahduttavat heti herätessä. Ostin viime viikolla ison oksan eukalyptusta, oksa maksoi vain kolme tai neljä euroa. Yhdestä isosta oksasta riitti kolmeen maljakkoon. Melkoinen budjettivalinta. Mietin, että löytäisinpä metsästä jonkun kivan oksan, jonka voisin laittaa maljakkoon ja siihen sitten pari koristetta roikkumaan joulun kunniaksi. Sitten mulla ois talvifiilistä lakanoiden, kukkien, kynttilöiden ja pienten koristusten verran. Mites te, laitattek0 te omia kotejanne joulukuntoon, varsinkin jos vietätte joulun perheen tai kumppanin perheen luona?

Lisää luettavaa

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

Ida Hanhiniemi Iittala

Iittalan kierrätyskokoelma meillä kotona

Haaveena yhteinen koti (ja yhteinen asuntolaina)

Suosikkini: Oiva Toikan Frutta

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Hei onko sulla Khadin Pink Lotus-öljy tossa yöpöydällä? Mitä oot tykännyt siitä? Mä just pari päivää ostin sitä – ihme etten konsultoinut sua ensin ;-)

    1. Hahahah ihana! :-D on! Oon vasta ottanut sen testiin ja tykkään sen tuoksusta paljon, mutta en vielä osaa sanoa toimiiko se paremmin kuin muut öljyt esim kun käytän aina öisin jotain öljyä iholla. Raportoin myöhemmin!!

  2. mäkin oon ihan sänkyihminen, rakastan hengailla pehmeissä ja lämpimissä lakanoissa pitkälle päivään tai mennä aikaisin illalla :-) esim. tenttiin lukeminen on sata kertaa miellyttävämpää sängyssä :D ehkä tuo suositus sängyn rauhoittamisesta on tarpeellisempi, jos on uniongelmia.

    jouluun somistamisessa oon kans samoilla linjoilla. joulufiilis syntyy pienistä asioista: piparien ja torttujen leipomisesta, glögistä ja muista tuoksuista, jouluvaloista, kynttilöistä… nyt mulla on muuten joululiina ja on kaapissa jouluverhotkin. joskus vaihdan lakanat tai koristetyynynpäälliset muka jouluisempiin. mutta liika on liikaa, ei kaikkea kerralla ;-)

    muutamana vuonna on ollut pieni kuusi ja siinä pari koristetta, tänä vuonna oli havunoksia, mutta ne alkoivat jo varista. ehkä voisin tänä vuonnakin hommata minikuusen mökiltä, näin myös tokmannilla sellaisia myynnissä. kuusi tai havut tuo joulun tuoksun! mun vanhemmat on muutamana vuonna meinanneet jättää kuusen ostamatta, mutta en ole hyväksynyt sitä :D

    1. Nojoo, totta! Jos alkais olla uniongelmia niin sit ylimääräistä sänkyhengailua vois ehkä vähentää.

      Jep, mäkin oon leiponut torttuja ja juonut glögiä, ne kyllä kuuluu munkin fiilistelyyn täysin. Joo, ei kaikkea kerralla, mäkään en välitä mistään kaikki jouluista härpäkettä -menosta.

      Hihii, mä ostin kynttilän joka tuoksuu kuuselta!! :-D tai siis havuilta. Se levittäköön jouluista kuusen tuoksua ympärille, hihii.

  3. Voi miten kivat lakanat, raikkaat on hyvä sana :) Vallilalla on paljon tosi värikkäitä ja graafisia kuoseja, joten kiva nähdä tämmöisiä raikkaampia & vaaleampiakin!

    1. Joo totta, monet on tosi värikkäitä :-) Mä tykkään joistain sellaisistakin kyllä mutta nää oli tosi kivan talviset!

  4. Sorrun turhan usein more is more -tyyliin sisustuksessa, esim. viime jouluksi ripustin erään yön kuningasideana kattoon ristiin rastiin kimaltavaa joulunauhaa ja siihen roikkumaan joulupalloja….. :’D

    Tänä jouluna koitan hillitä itseni ja tyytyä kynttelikköön, enkelikelloon, kynttilöihin ja jouluiseen tuoksuun. :) Porukoiden luona maalla pääsee sit nauttimaan kauralyhteistä, olkipukeista ja joulukuusesta.

    1. Hhahaha, more is more on tilanteesta riippuen välillä tosi ok!! :-D

      Yhyy, en tiiä vielä onko meillä tänä vuonna joulukuusta porukoilla, saas nähdä! Tekokuusi tuntuu tyhmältä idealta, mutta jos joulun aikaan ei oo koko ajan kotona niin on kuusikin vähän hölmö hankinta jos se olkkarissa yksikseen tönöttää…

  5. Oi ihanat lakanat, sellaisia ei voi koskaan olla liikaa! Mutta mistä on noi ihanat yöshortsipöksyt? Vihaan yltiöpäistä joulukrääsäilyä, valot ja kynttilät on se juttu. Huomaan myös että jos menee muuten elämässä jotenkin surkeesti niin ei oikeen löydy fiilistä tehdä kämpälle mitään, mutta onneksi pääsee sitten porukoille kuusentuoksuun <3

    1. No eikös vaan, lakanat on ihana lahjaidis myös! :-) Noi pitsiyöshortsit on H&M:stä joku vuosi sitten, voi löytyä vieläkin, saattavat kuulua johonkin perussarjaan.

      Joo mäkin, kaikki joulupukkiteemaiset jutut esim ei kiiiitos. Kauniit talviset jutut ilahduttaa kyllä.

  6. En juurikaan laita mitään joulujuttuja kotiin. Aijemmin mulla oli kans oksa jossa roikkui koristeita, ja pieniä kuusenoksia maljakossa. Ns. ”talvivalot” meillä on kylppärissä ympäri vuoden :D Ne tuo kivaa tunnelmaa ja jos vessassa käy vaan nopsaa niin ei tarvitse sytyttää ärsyttävää loisteputkilamppua ollenkaan. Myös suihkussa on ihana käydä tunnelmavalossa :) Kynttilöitä poltan tietty myös, ja nekin liittyy ihan vaan pimeään ja kylmään vuodenaikaan eikä niinkään jouluun. Jotenkin oon alkanut kyseenalaistaa koko joulun lahjoista luopumisen jälkeen. Mietin että mitä jos sitä ei tulevaisuudessa viettäisikään. Juhlan syyhän on uskonnollinen ja se taas ei yhdy meidän ajatusmaailmaan mitenkään. Toisaalta lapsuuden jouluista on ihanat muistot ja tavallaan haluaisin omien mahdollisten lasten kokevan jotain samaa. Noh, vielä on aikaa mietiskellä omaa kantaansa :D Alunperin meidän piti lähteä miehen kanssa jonnekin lämpimään täksi jouluksi mutta jouduttiin perumaan se suunnitelma muiden loma-ajan menojen takia. Ehkä ens vuonna sitten.

    1. Niin ja onhan mulla yhdet enkelilakanat sänkyyn jotka on aina joulukuussa käytössä haha :D

      1. Hahahah ihana! :-D Ja hei kuule, oon miettinyt samoja asioita. Mulle joulu on ensisijaisesti rentoa ja kiireetöntä aikaa perheen kanssa, ei millään tapaa uskonnollinen tai joulupukki-juhla, ainakaan enää. Lapsenahan tietty oli ihan parasta saada lahjoja ja jotenkin jännittää koko se aatto, nyt se on mulle ihan erilainen juhla. Meidän perhe ei oo uskovainen, joten uskonnollinen juhla joulu ei oo koskaan ollutkaan mulle, vaikka sen takiahan sitä tietysti vietetään. Vaikka se onkin joulun tausta, ei se tarkoita, etteikö joulua voisi viettää muutenkin; tai talven juhlaa, miksi sitä kutsuisikin. Meidän tärkein jouluperinne on kyllä kuusi, muut ovat sitten ihan vaan oman perheen tapoja. Ei oo kinkkua eikä joulupukin kuumaalinjaa eikä uskonnollisia lauluja.

        MUTTA lähtisin silti mielelläni joulua pakoon ulkomaille, ei haittais vaikka jäis välistä. Mutta jos oon Suomessa, niin ehdottomasti perheen kanssa. :-)

  7. Tosi kauniita kuvia! Jotenkin ihana tunnelma.

    Uudet pussilakanat on olleet mulla jo vähän aikaa hankintalistalla, näistä kuvista sai kivasti inspiraatiota :)

    1. Kiitos Maria! :-* näihin kyllä ikuistui kauniisti yksi seesteinen aamu.