365 days with Ida

Tyylipohdintaa, luonnonkosmetiikkaa, musiikkilöytöjä, herkullista ruokaa & Helsinki-vinkkejä!

torstai

31

joulukuu 2015

9

COMMENTS

Vuoden viimeiset

Written by , Posted in Lifestyle, Muoti

Huh, kylläpä vuosi meni nopeasti. Mun piti oikein kaivaa kalenteri esille, jotta voisin tarkistaa, että mitäs kaikkea tänä vuonna onkaan tapahtunut. Vuosi on kulunut ihan älyttömän nopeasti, nopeammin kuin ikinä. Tuntuu että viime vuodenvaihteesta on ihan pieni hetki; muistan kaiken niin tarkasti.

Kun selasin vanhaa kalenteriani, tajusin, että onhan tässä sittenkin tehnyt kaikenlaista. Mähän valmistuin tänä vuonna! Viime vuoden ensimmäinen kalenterimerkintä on 2.1.2015 ”aloitan opparin”. Niin varmaan, hahahaa. Sieltä se kuitenkin valmistui, töiden ohessa viime keväänä.

Kohta olen ollut vuoden ajan yrittäjä – vuosi on ollut hullun monipuolinen. Osin haastava, välillä väsyttävä, mutta aivan törkeän siisti. Tämä on just nyt aivan täydellinen kuvio mulle; teen pari kolme päivää viikossa töitä luonnonkosmetiikan markkinoinnin ja viestinnän parissa, loput blogin ja muiden sosiaalisen median, sisällöntuotannon ja markkinoinnin projektien parissa. Uudenlaiseen arkeen tottuminen opiskelujen jälkeen on ollut yllättävän helppoa. Tuntuu, että tällainen organisointia vaativa arki on mulle tosi luontaista ja samalla vie mua mukavuusalueideni ulkopuolelle. Saan tehdä töitä sellaisten asioiden parissa, joihin oikeasti uskon.

On ollut niin monipuolista tekemistä ja välillä tosi yllättäviäkin juttuja, joten ei ihme että aika tuntuu kuluneen nopeasti. Se yrittäjyydessä onkin parasta; en useinkaan tiedä, mitä kaikkea seuraavassa kuussa tapahtuu – tai edes seuraavalla viikolla. On vapaus lähteä mukaan erilaisiin juttuihin spontaanisti. Olen oppinut luottamaan siihen, että asiat menee niin kuin niiden kuuluu mennä. Ennen saatoin jännittää kuukauden päästä tapahtuvaa asiaa, nykyisin en ehdi murehtia tuollaisia juttuja. Se on aika helpottavaa. Oon tainnut olla aikamoinen murehtija joskus.

coat – Lindex, cashmere pullover – H&M, jeans – BikBok,
boots – Vagabond, turban hat – 2nd hand (R/H)

Ei tämä vuosi täysin murheeton ole ollut; välillä on ollut sydänsuruja ja huolia, mutta ne eivät varsinaisesti kuulu vuoden kohokohtiin. On ärsyttänyt ja kismittänyt, mutta niitä en halua muistella uuden vuoden häämöttäessä. Jostain jutuista pitää vaan päästää irti ja jotkut asiat jättää omaan arvoonsa. 

Viime vuonna tapahtui niin paljon kaikkea; opinnot Proakatemialla oli vihdoin opparia vaille valmiit, saatiin Plastic Camerasille ihanat jatkajat, oli tuskaista ja opettavaa oppariaherrusta, mun ja Maj:n järkkäämä bloggaajaviikonloppu Tampereella, treffejä ihan väärien tyyppien kanssa, kaksi reissua Kööpenhaminaan, yksi Kosille lataamaan akkuja ja pari pientä pyrähdystä Tallinnaan ja yksi Tukholmaan juuri ennen joulua. Oli Sideways, H2ö ja Flow. Oli Muotikirppis, joka järkättiin alkuperäisen porukan sijasta kolmen hengen voimin ja kesän alussa mun valmistujaisjuhlat. Oli puutarhajuhlia, illanistujaisia, sukujuhlia, kylmä kesä ja monta ihanaa yökylä- ja päiväreissua Helsinkiin. Sain pari uutta ystävää elämääni ja tapasin monta mahtavaa tyyppiä. Siirryin Asennemedialle vuoden lopussa enkä voisi olla tyytyväisempi valinnastani. 

kuvat: Maj / Magicpoks

Vuoden viimeisiin asukuviin on hyvä lopettaa. Näitä kuvatessa mielessä oli jo alkuvuoden suunnitelmat ja projektit. Vuodenvaihde on kyllä ihana juttu. Kliseisen puhdistava. Tuntuu, että voi todella aloittaa puhtaalta pöydältä. Helppo olo. 

Kiitos, kun luette ja kommentoitte – jokainen viestinne lämmittää mieltä. Ihanaa uutta vuotta, ensi vuodesta tulee maagisen hyvä! Pus x 

 

Lisää luettavaa:

9 Comments

    • ida365 ida365
    • ida365 ida365
    • ida365 ida365
    • ida365 ida365

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *