Kippis!

lifestyle, ruoka
Jätä kommentti

Nukahdin viime viikolla sohvalle työpäivän jälkeen ja nukuin tyytyväisenä iltakymppiin, jolloin tajusin, että nyt on pakko mennä suihkuun ja nukkumaan. Näin kävi kahdesti(!!), se kiteyttänee aika hyvin viime viikon väsymyksen. Oli paljon tekemistä ja uusia juttuja, joten ei kai ihmekään, että energiat olivat vähissä. Olen nukkunut parina viime yönä niin makoisasti että tänään tuntuu ihanalta lähteä vapun viettoon. Pakkaan laukut täyteen simaa ja raakasuklaata ja suuntaan kohti Suomenlinnaa ja ihanan Doritin kotibileitä.

Maisteluun saatu kuvien Vicarage Lane Marlborough Sauvignon Blanc (2014, Alkon sivuilla 2016) oli erikoinen kuohari; siinä oli hirmuisesti makuja ja herukkaisuutta ja jostain syystä sana ”kirkas” kuvaa makua tosi hyvin. Maistui mainiosti kalan kanssa – suloisinta tässä on kuitenkin se, että tämän kuplivan takana on suomalainen nainen miehensä kanssa :-) Täksi päiväksi koetin etsiä Alkosta jonkin lemppariprosecon, mutta mitä ihmettä, HS:n arvio oli saanut hyllyt tyhjenemään juurikin niistä omista suosikeista. Just!!!

Suloista viikonloppua itse kullekin, olitte vappufiiliksissä tai ette! xx 

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.