Täällä taas

muoti
9 kommenttia

Sain eilen kommentin, joka pyöri mielessäni koko päivän – ja pyörii vieläkin.

”Ida moi! Kunpa kirjoittaisit muustakin kuin uusista tuotelöydöistä. Ymmärrän että se on osa työtäsi mutta tuntuu kuin olisit kadonnut kaiken tämän alle. Kaipaan sua. Tuu takasin!” 

Huh, mustakin tuntuu että oon kadonnut kaiken alle. On ollut niin paljon kaikkea uutta ja jännää, että on ollut vaikea karsia mistään. Ei ole huvittanut kieltäytyä mistään menosta kuin pakon edessä ja siltikään en ole ehtinyt vastailla kaikkiin ystävien lähettämiin viesteihin. Tykkään kyllä pienestä kiireen tunnusta, mutta kun sanon, että tämä kevät on ollut kiireisin ikinä, tarkoitan sitä todella. Tuntuu, etten ole yksin, moni läheinen on huokaisten kertonut samaa. Oletteko tekin olleet kiireisiä?

Näin tänään hyvää ystävääni ja päivittelimme, miten tuntuu siltä, ettei ole oikein ehtinyt olla läsnä itselleen. Ei ole ehtinyt vain olla; siitä syystä esim. kotityöt, jotka ovat lopulta aika terapeuttisia, ovat lykkääntyneet mulla monia päiviä. Toinen kaverini päivitteli, että hänellä oli vappuna eka vapaapäivä kokonaiseen kuukauteen ja havahduin pohtimaan, että koskahan mä olen viimeksi pitänyt kokonaisen vapaapäivän? Tätä aikaa leimaa kiire ja monen asian hoitaminen samanaikaisesti, mutta oman hyvinvoinnin kannalta pitäisi välillä pystyä irtautumaan. Vaikka en enää ole täyspäiväinen yrittäjä, on yrittäjämäinen asenne lujassa. Ja hyvä niin, mutta välillä pitäisi varmaan muistaa hellittää. Onneksi lauantai on pyhitetty minilomalle ja huomennakin on töiden jälkeen silkkaa herkuttelua tiedossa.

Tuon kommentin myötä tajusin itsekin, miten etäinen olen viime viikot ollut blogissa. En ole ehtinyt kirjoittaa ajatuksella, joten on ollut helpompaa postailla lempparituotteista, rafloista ja musiikkilöydöistä. Niiden kohdalla ei tarvitse mennä niin syvälle itseensä ja pohtia mitä mulle kuuluu.

Ja samalla tiedän, miten hyvää kirjoittaminen mulle tekee. Harmittelin tänään myös sitä, etten vuosiin ole kirjoittanut livejournaliin – sinne kirjoitti aivan eri tavalla mitä kymmenien tuhansien lukijoiden blogiin, vaikkei silloinkaan kirjoittanut vain itselleen. En ole aikoihin ehtinyt kirjoittaa päiväkirjaakaan ja tiedän, että mun kirjoitusvuoro kirjekaverille on kestänyt varmaan kolme kuukautta. Sitä ei välillä kiireen keskellä tajua, mille asioille kannattaisi järjestää aikaa. Vaikka kirjeiden kirjoittaminen ei varsinaisesti veisi mitään konkreettista eteenpäin, se pitää mun ajatukset selvinä ja usein hoksaan kirjoittaessa asioita eri tavalla kuin vain pohtiessa itsekseni.

On hassua että kiire on niin negatiiviselta kuulostava asia, vaikka tässäkin tapauksessa kiire on ollut pelkästään kivoista asioista koostuvaa. Joku juttu vaan kärsii, kun on liian kiirus, ja tässä tapauksessa se on tainnut olla itsetutkiskelu ja sitä kautta blogin henkilökohtaisuus. Sellaista se kai välillä on – olisi tavallaan aikamoinen saavutus, jos olisin nämä yhdeksän blogivuotta onnistunut olemaan kuukaudesta toiseen aina yhtä läsnä. Mutta on ihan parasta, että jollekin sillä on väliä. Kivaa, että huikkailette välillä perään. :-*

kuvat: Nina / Tunnetila

Lisää luettavaa

5 uuden vaatteen vuosi paketissa

Yli neljä vuotta ostamatta pikamuotia

kööpenhamina second hand

Ihanat second hand -putiikit Kööpenhaminassa

Vastuullinen uimapuku

7 x vastuullisempi uikkaribrändi

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Maj Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Beibi! Sun tuotevinkit ja reseptit ym. ovat tosi hyödyllisiä mulle ja varmasti niin monelle muullekin! Tottakai on silti ihana välillä päästä lukemaan sun ajatuksia ja kuulumisia, myös blogista <3 Toisinaan vaan elämä vie mennessään, ja blogijutut jää siksi pinnallisemmaksi, mutta välillä myös toisinpäin, silloin kirjoittaminen on terapeuttista.

    1. Voi muru, kiitos! Toivon niin myös. Aina ei todellakaan ehdi antaa itsestään mitään syvällisempää blogissa ja se on ihan ok, vaikka se harmittaa itseäkin.

  2. Mitä ihania kuvia! :-*

    Mutta niinhän se elämä vähän menee, kausissa. Joskus on niin mukavaa ja menee vain koko ajan, ettei aikaa jää edes niille asioille, joista rauhallisempina aikoina pitää eniten. Ja sitten taas joskus ei muuta haluaisi tehdäkään kuin olla ja puuhata pienen pienissä ympyröissä, seinien sisällä, tutun ja turvallisen kanssa. Ehkä niiden kiireisempienkin aikana on tärkeää muistaa välillä pysähtyä, antaa vain olla, olla enemmän läsnä vaikka ajatukset olisikin jo seuraavassa kivassa, mutta onneksi sitä olemista ei tarvitse olla velkaa kenellekään muulle kuin itselleen, se riittää. :>

  3. Wow. Tohon kommenttiin ois moni muu voinu kommentoida jotain typerää takaisin/ns näpäyttää kommentoijaa mutta sä käänsitkin homman näin. Hienoja pohdintoja ja hyvä postaus :)
    Vaikka oon kyl digannu niist tuotesuositteluistakin (=

  4. Mä en ole kauhean hyvä kirjoittamaan ajatuksiani mutta jäin miettimään sitä kiireisyyttä. En vaan tän postauksen perusteella tai sun tai kenenkään muun kannalta henkilökohtaisesti, vaan yleisesti. Mietin että saako se kiireentuntu meidät tuntemaan itsemme tärkeämmäksi ja tehokkaammaksi ja onko kiireettömyys verrattavissa aikaansaamattomuuteen ja laiskotteluun. Toisaalta mun mielestä kiireestä on tullut myös sään veroinen puheenaihe, ja kilpaillaan siitä kuka on kiireisin. Ja sitten on se ääripää, että irtisanoudutaan ja myydään omaisuus ja lähdetään maailmalle reissaamaan, tuntuu että se välimuoto unohtuu helposti :) myös ystävien kanssa tapaamisen sopiminen tuntuu olevan vaikeaa, toisilla on kalenterit minuuttiaikataulutettu monta viikkoa eteenpäin ja kalenteriin kirjoitetaan aivan kaikki jotta ei vain jäisi tyhjää aikaa. Koko ajan pitäisi olla tehokas, tärkeä, ja menossa ja tuntuu ettei enää osata vain olla ilman että se vähintään aiheuttaa huonoa omatuntoa, tai että se täytyisi tuoda somessa julki kuinka nyt voi vain olla.

    1. Ymmärrän täysin mitä meinaat ja noin se varmasti osittain onkin! Meidän työkulttuuri ja kulttuuri ylipäänsä ei arvosta laiskottelua ja sitä on tyytymätön itseensä jos ei ehdi kaikkea mitä haluaa ja on suunnitellut ehtivänsä.

      Ei kiireettömyys varmasti oo sama asia kuin laiskottelu tai tekemättömyys. Pitäisi oppia pois kiireen tunnusta, vähentää ei-niin-tärkeitä menoja ja opetella pysymään kiireettömänä vaikka ois paljon tehtävää. Mun on vaan tosi vaikea olla tuntematta kiirettä, vaikka kiire oiskin positiivisten asioiden summa. Vaikka kaikki tekeminen olis kivaa, tuntuu kiire silti ahdistavalta.

      Ja mulla ainakin ihan totta on joskus sellaisia jaksoja, kun elän minuuttiaikataulua ja kalenteri on täys kaks viikkoa eteenpäin. Pyrin välttelemään sellaisia tilanteita, mutta sellaista se vaan välillä väkisin on, kun tekee kahta työtä ja koettaa siinä sivussa pitää sosiaalisen elämän aktiivisena, nukkua tarpeeksi ja harrastaa liikuntaa. Huh!