Pikkusiskolle

lifestyle
4 kommenttia

ehkä vuonna 1999

Viimeksi eilen mietin, miten kivaa on, että meistä on tullut näin läheiset ystävät. Taidetaan olla monessa asiassa kuin yö ja päivä, mutta juuri se on niin hienoa; tuntea joku niin erilainen ja upea ihminen niin pitkältä ajalta. Siinä oppii huomaamattaankin toiselta tosi paljon. Olen  kyllä oppinut tosi monta konkreettistakin asiaa pikkusiskoltani; Emma esimerkiksi opetti mut lukemaan ollessaan 4-vuotias (!!).

Emma on aina ollut tosi tomera. Sanonut rohkeasti ääneen, jos jotakuta on kohdeltu epäreilusti ja usein ainoana rohkeana puuttunut muiden kiusaamiseen. Kulkenut omia polkujaan ja ollut utelias kaikesta uudesta. Veikkaan äidin joutuneen hassuihin tilanteisiin Emman kyselyn ansiosta (tiedättehän, sellaisia kiusallisia kysymyksiä julkisilla paikoilla) useammin kuin minun ansiostani, sillä taisin pienenä olla meistä se, joka mietiskeli asioita enemmän itsekseen ennen kysymistä ja Emma se, joka uteliaana kysyi mitä mielessä milloinkin oli. Pikkuisena Emma oli varsinainen hauskuuttaja – tuttujen häissä Emma varasti shown omakeksimällä laulullaan ja ilmoitti hääbändille itsevarmasti ettei kaipaa säestystä, sillä ”ette te kuitenkaan osaa tätä”. Ja näkistittepä meidän yhdessä tekemät kotivideot, on uutislähetyksiä ja Hurjaa Tiedemiestä.

Emman keskittymiskyky on ihan omaa luokkaansa ja luulen, että juuri siksi Emma on tosi lahjakas niissä asioissa, joihin panostaa ja joista on aidosti kiinnostunut. Esimerkiksi kielissä ja musiikissa, joiden eteen minun täytyi aina tehdä töitä hiki hatussa. Tuntuu, että Emma on ollut aina lahjakas tosi monessa asiassa, kun itse olen enemmän hakenut sitä ”omaa juttua”.

Pienenä oli maailman parasta leikkiä siskon ja serkkupoikien kanssa ninjoja Lapinniemen kylpylärakennuksessa ja sen lähipihoilla; meidän lemppariharrastus oli valitusten kerääminen. Meille kilteille ja tunnollisille lapsille se oli ihan hurjan jännittävää, hahaha. Legoleikit oli myös lemppareita, tosin siskoa taisi usein ärsyttää, kun keskityin pelkkään rakentamiseen ja sisustamiseen varsinaisen leikin sijaan.

Myönnän, että olen välillä käyttänyt isosiskon roolia epäreilusti hyväkseni; lapsena sain tietysti leikeissä aina olla Ariel ja sisko sai tyytyä olemaan Pärsky, mun barbie oli Pocahontas ja siskon identtinen barbie oli Nakoma – ja niin edelleen. Päättäväisestä isosiskosta on ollut varmasti jotain hyötyäkin, Emmasta on kuulemma tullut hyvä väittelijä, kiitos minun kanssa väittelemisen. Heh, kyseenalainen kunnia, mutta kunnia kuitenkin.

eilen

Nykyisin viestitellään melkein päivittäin; minä kyselen teknistä apua blogiin tai kerron juoruja, Emma kyselee luonnonkosmetiikasta ja kasvisruoka-resepteistä. Oltiin hetki sitten yhdessä Tallinnassa ja vitsit oli kiva minireissu. Oon niin iloinen ja ylpeä pikkusiskostani, aivan mahtava tyyppi. Ja täyttää tänään 23 vuotta?!?

Ihanaa syntymäpäivää Emma, oot niin rakas. ♥

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Tosi ihana postaus! :) Piti laittaa omalle siskolle linkki tähän postaukseen :D Ja tosi tuttuja noi legoleikit jossa mun isosisko keskittyi vaan rakentamiseen ja sai valita aina parhaat legot päältä :´D

    1. Voi ihana kuulla! <3 Hahaa, mä niin ymmärrän sun siskoa!!!!!!!!