Kesäiset luonnonkosmetiikkalempparit

kauneus, luonnonkosmetiikka
1 kommentti

Olen kevään aikana testaillut useita luonnonkosmetiikkatuotteita. Niin uutuuksia vanhoilta suosikkibrändeiltä kuin itselle täysin tuntemattomia brändejä. Monesta niistä olenkin jo kirjoittanut blogiin, mutta moni suosikiksi kivunnut tuote ei ole vielä päässyt esittelyyn. Tilanteen korjaamiseksi vinkkaan nyt kolmikosta, joka on päässyt vakikäyttöön:

Frank Bodyt ihastuttivat heti niin kovasti, että ehdinkin jo postailla sarjasta. Tuota postausta kirjoittaessani en vielä ollut korkannut kasvojenpuhdistusainetta, sillä mulla oli Esse:n putsari tuolloin käytössäni. Raaka-aineluetteloa läpikäydessäni innostuin, kun huomasin että yksi raaka-aineista on charcoal powder, jonka kerrotaan olevan voimakas antioksidantti, joka suojaa ihoa ja auttaa mm. akneen ja muihin ihosairauksiin. Aika kovat lupaukset, mutta oma ihoni tykkää tästä lempeästä puhdistusaineesta tosi paljon.

Olin ennen geelien ja vaahtojen ystävä, sillä tykkään puhtaasta tunteesta ihollani, mitä en saa millään puhdistusmaidolla aikaiseksi. Olen kuitenkin tajunnut (mm. kosmetologieni ansiosta), ettei vaahdot ja geelit ole fiksuja vaihtoehtoja herkälle pintakuivalle iholleni, sillä pahimmassa tapauksessa ne pesevät liikaa tehden ihosta kuivan, joka taas lisää talineritystä ja saa pintakuivan ihon tukkoon. Siksi tälläiset kermaiset, aavistuksen geelimäiset putsarit ovat mieleeni. Iho ei kuivu, mutta tuntuu puhtaalta pesun jälkeen. Veikkaan että musliiniliina olisi täydellinen tämän kaveriksi, jotta saisi sellaisen oikeasti todella puhtaan fiiliksen iholle. Samaa kaipaan myös Essen putsarin kaveriksi.

Frank Body Creamy Face Cleanser 19,95 €, eikä postikuluista tarvitse huolehtia sarjan EU-alueen verkkokaupassa.

Kirjoitin aiemmin Juice Beautyn Blemish Clearing -seerumista, johon tykästyin kovasti alkuvuodesta. Käytän tuota seerumia välillä yhä, mutta huomaan, etten voi käyttää sitä montaa päivään putkeen, sillä iho tuntuu herkistyvän siitä aavistuksen verran. Se ei tosin haittaa mitään, sillä mielestäni tuote on parhaimmillaan parin päivän ”kuureina”; iho rauhoittuu ja puhdistuu ja  seerumia voi käyttää vain niihin kohtiin, joissa on epäpuhtauksia. Parin päivän käytössä seerumin voi levittää vaikka koko kasvoille jos tarve vaatii, eikä minun herkästi reagoiva ihoni ole moksiskaan. Kosmetologini on suositellut, ettei minun kannattaisi käyttää AHA-happoja kovinkaan usein, joten käytän tuota seerumia nykyisin pari kertaa kuukaudessa kun iho kaipaa kirkastusta.

Sain testiin saman sarjan rauhoittavan Soothing Serumin, joka taas on todella rauhoittava ja ihonsävyä tasoittava seerumi. Olen tykännyt tästä ihan älyttömästi! Siinä missä Blemish Clearing -seerumi puhdistaa ihoa, tämä rauhoittaa – tepsii siis siinä mielessä epäpuhtauksiin, että saa ihon näyttämään tasaisemmalta ja rauhoittaa ihoa ja punoittavia näppyjä. Soothing Serum sopii hyvin myös meikin alle, sillä se imeytyy tosi nopeasti. Pääraaka-aineena on rauhoittava aloe vera.

Juice Beauty Soothing Serum 44 € Naturelle.fi-verkkokaupassa. Mielestäni hinta on seerumiksi jopa edullinen, sillä tuote on todella riittoisa.

Kolmantena lempparituotteenani haluan hehkuttaa Patykan Marine Crystals Body Scrub* -vartalonkuorintavoidetta, joka on todella tehokas, mutta silti hellävarainen. Tämä tuntuu luksukselta iholla verrattuna muihin vartalonkuorintasuosikkeihini (Moshi & Frank Body). Suolakiteet ja unikonsiemenet kuorivat ihoa hellävaraisesti ja tuotteen merellisestä tuoksusta tulee hienoinen spa-fiilis. Patykan tuotteet ovat tosi ihania, olen tainnut pitää jokaisesta testaamastani tuotteesta. Patykat ovat muuten oivallisia lahjatuotteita, sillä ne ovat kauniita ja uskon, että moni tuote (kuten tämä öljy) ja vartalotuotteet sopivat useimmille.

Patykaa myy Jolie, josta sain kuorinnan testiin. Patyka Marine Crystals Body Scrub* 26 € Jolien verkkokaupassa. 

* -merkityt affiliate-linkkejä

Lisää luettavaa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

Ida365 hiustenhoito

Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.