Luonnollisempi hammastahna fluorilla

hyvinvointi, kauneus, luonnonkosmetiikka
32 kommenttia

* Yhteistyössä Urtekram & Asennemedia

Kun pari vuotta sitten siirryin hitaasti, mutta varmasti luonnonkosmetiikan käyttäjäksi, ei tullut mieleenkään vaihtaa hammastahnaa. Eikä ole totta puhuen käynyt mielessä kovin montaa kertaa tänä aikana, jona olen käyttänyt muuten miltei ainoastaan luonnollisia tuotteita ihonhoitoon ja meikkaamiseen. Samalla kun aloin vaihtaa kosmetiikkatuotteitani luonnollisempiin, vaihtui myös tiskiaineet, pyykinpesuaineet ja kodin puhdistustuotteet luonnollisiin, mutta hammastahnan olen ostanut kerta toisensa jälkeen samana kuin aina.

Nyt olen kuitenkin testaillut luonnollisempaa vaihtoaehtoa Urtekramilta, sillä havahduin hetki sitten miettimään, että hammastahnani voisi olla fiksumpikin (ekologisesti ja eettisesti) ja silti toimia yhtä hyvin kuin nyt käyttämäni tahna.

Olen käyttänyt vuosikausia yhtä ja samaa hammastahnaa, johon päädyin siksi, että epäilin saavani aftoja yhdestä tietystä raaka-aineesta, jota on todella monissa hammastahnoissa. Tuossa vuosia käytössäni olleessa tahnassa ei tätä raaka-ainetta ole (sodium lauryl sulfate), mutta muuten tahna ei ole eko tai fiksumpi valinta. Nämä Urtekramin tahnat sen sijaan ovat – niissäkään ei ole tuota aftoja mahdollisesti aiheuttavaa raaka-ainetta, joka on myös ympäristömyrkky ja kielletty luonnonkosmetiikassa.

Urtekramin hammastahnat ovat 100% luonnollisista raaka-aineista, eli ovat luonnonkosmetiikkaa. Tahnavalikoima on itseasiassa todella laaja; valikoimaan kuuluu viisi tahnaa aikuisille ja kaksi lapsille. Tosin vain yhdessä näistä on fluoria ja se onkin tahnoista ainoa, joka on päätynyt käyttööni.

Minulle on itsestäänselvää käyttää fluoritahnaa vähintään kahdesti päivässä. Fluori pitää hampaiden kiilteen kunnossa ja ehkäisee siten reikiintymistä. Mulla on tainnut olla elämässäni yksi reikä ja pari paikattua reiän alkua; ei siis mikään huono tilanne ja noistakin reiän aluista on aikaa monia vuosia. Olen aina ollut tosi tarkka hampaideni harjaamisesta ja hoitamisesta ylipäätään, liekö siihen vaikuttanut nuoruuden oikomishoidot ja kaksi läheistä hammaslääkäritätiä, joilta olen saanut hyviä vinkkejä hampaiden hoitoon. Pesen hampaat aamuin illoin, mutta myös aina ennen jotain iltamenoa tai vastaavaa.

Toisen heistä kanssa soittelinkin tätä kirjoittaessani, sillä jäin pohtimaan, miksi osa käyttää fluorintonta tahnaa ja näkyykö tämä hampaiden kunnossa – viime vuosina on nimittäin ollut jonkin verran epämääräistä puhetta fluorin myrkyllisyydestä ja tiedän pari tyyppiä, jotka ovat siirtyneet fluorittomiin tahnoihin. Tätini totesi, että kaikissa asioissa liika on liikaa; myös fluorissa. Normaalilla fluorihammastahnan käytöllä voi tutkitusti suojata ja vahvistaa hampaitaan niin paljon, että sitä kannattaa ehdottomasti käyttää, jos ei ole syytä olla käyttämättä. Joillekin fluorittomat tahnat sopii ja joillekin ei; tiedän kavereistani pari, joille fluorittomat tahnat sopii, mutta myös tapauksen, jossa ennen täysin reiätön hammasrivistö oli täynnä reikiä vuodessa fluorittomaan tahnaan siirtymisen jälkeen. Jotta tietää mikä itselle sopii, kannattaa käydä tarkastuttamassa  hampaansa säännöllisesti hammaslääkärillä.

Urtekramin Toothpaste Mint on hyvin raikas ja koostumukseltaan normitahnaa vastaava, mutta tämä ei vaahtoa samalla tavalla kuin aiemmin käytössäni olleet normihammastahnat, ellen annostele tätä normaalia enemmän. Kun tähän eroon tottuu, ei ole valittamista. Tämä tahna on luonnollisuutensa lisäksi vegaaninen ja saanut Cruelty Free -merkinnän. Jos tahnan sisältämä vesi ja mineraalit (joita ei voi kasvattaa luomuna, heh) jätetään pois laskuista, on tuoteen luomuraaka-ainepitoisuus mukava 62%. Hammastahnan hinta on n. 4 €, tätä myy mm. Hyvinvoinnin Tavaratalo ja Stockmann.

Kun nyt kerran olen löytänyt luonnollisemman fluorihammastahnan käyttööni, toivoisin että Urtekramille tulisi valikoimaan myös jonkin toisen makuinen fluoritahna – vaikka miksen minä pärjäisi tällä yhdelläkin maullakin.

Millaista hammastahnaa te käytätte? Fluorilla vai ilman, luonnollisena vai ei-niin-luonnollisena? Olisi kiva kuulla kokemuksia, jos olette testailleet näitä tai muita luonnollisia hammastahnoja – fluorilla tai ilman.

Lisää luettavaa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

Ida365 hiustenhoito

Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Mulla on tällä hetkellä juurikin tuo samainen Urtekramin fluoritahna! Ilman fluoria en pese hampaitani, ja kyseinen tahna on kiva uutuus siinä mielessä että sitä saa aika helposti marketeistakin. Kuitenkin vaahtoamattomuus aiheuttaa vähän vielä hämmennystä. :D

    1. Noniin, sama juttu! :-) Ja hyvä tietää että saa marketeista jatkossa, mulla on eka testiputeli vasta käytössä, mutta näin vähän arvelinkin kun Urtekramilla yleisesti on tosi hyvä saatavuus. Vaahtoamattomuus muakin vielä vähän hämmentää, mutta ehkä tähän tottuu!

  2. Mua kiinnostaa, mikä se aikaisemmin käyttämäsi tahna oli! :-D

    1. Hahaha, mietin just että aika paljon jauhoin mun ex-tahnasta, mutta se siis on Sensodyne, oisko ollut Gentle Whitening? Katoin Cosmethicsilla että siinä ei ollut muuta hälyjä kuin että se ei ehkä ole vegaaninen – riippuu siitä millaista glyseriiniä käyttävät, sitä kun saa sekä kookospohjaisena että eläinperäisenä eikä tuo sovellus osaa sitä erotella ilmeisesti. :-)

  3. Itsekin oon miettinyt tuohon tahnaan siirtymistä, itsekin kun saan aftoja kovin herkästi. Mut noita fluorittomia tahnoja myydään ihan Citymarketeissakin!

    1. Joo, mä oon ainakin tykännyt tästä tähän asti. :-) Aftoja mulle tulee pari kertaa vuodessa tahnasta huolimatta, mutta ei todellakaan niin usein mitä ennen kuin tiesin, mitä raaka-ainetta vältellä. En usko että tälläkään tulee.

  4. Tää fluorillinen versio sai siis sun tädin hyväksynnän? Käytin jo yhden putelin tuota urtekramin fluorillista ja tykkäsin kovasti. Mua vaivasi kuitenkin se että onko luonnollisten tahnojen käyttö hammaslääkäreistä ihan ok, ettei just vuoden päästä oo hampaat täynnä reikiä!
    Toi vaahtoavuusjuttu oli jännä, ensin häiritsi ettei vaahtoa ole. Mut kun olin jonkun aikaa käyttänyt urtekramia, niin kokeilin tavistahnaa, tuntui et siihen vaahtoon melkein tukehtuu kun sitä oli niin epämiellyttävän paljon! :D

    1. Mun täti ei tiedä mistä tahnasta puhuin, mutta hän suosittelee fluoritahnan käyttöä ja xylitolia. Puhuttiin aiheesta paljon ja hän oli sitä mieltä, ettei myöskään tuputa fluorin käyttöä kellekään; jos joku pärjää ilman sitä, niin that’s fine! Sitten kannattaa syödä purkkaa ja hoitaa hampaita muuten mahdollisimman hyvin. Fluoria on muuallakin kuin hammastahnassa. Mutta fluori on monelle se, mikä pitää hampaiden kiilteen kunnossa, eli ei niinkään mikään muu asia normitahnassa. Eli jos siirtyy luonnolliseen, kantsii valita fluorillinen, jos sellainen on aiemminkin sopinut omaan käyttöön. Kantsii silti käydä tarkastamassa hampaat säännöllisesti niin ei tuu ylläreitä ja tietää mikä itselle sopii.

      Joo, uskon ton!! Hahaa, eiköhän tähän totu!

  5. Meillä on vakiintunut käyttöön Frantsilan hammastahna, joka on vähän kalliimpi kuin esim. tän postauksen tahnat (noin 7€) mutta se vaahtoaa! Jotenkin helppo käyttää eikä tarvi paljoa kerrallaan kun leviää helposti vaahdon ansiosta koko suuhun. Meillä on ollut myös Urtekramia mutta sitä joutuu käyttämään kerralla enemmän jotta saan sillä koko suuni harjattua. Tai ainakin mulla menee niin. Tää Frantsilan on myös fluoriton ja mulle se on ainoastaan plussaa, en luota normi-lääketieteeseen monissakaan asioissa kun on olemassa päinvastaista tietoa luonnollisemmista, ei-korruptoituneista lähteistä. Toisaalta mulla ei oo koskaan ollut reikiäkään, tässä tahnassa on ksylitolia joka estää reikiintymistä.

    1. Ooh, kuulostaa hyvältä! Pitääkin tutkailla onko Frantsilalla fluorillista tahnaa, sellainen kiinnostaisi. Hyvä että on xylitolia, koska se tosiaan suojelee reikiintymiseltä myös! Tuo on varmasti fiksu vaihtoehto tuokin.

      Suomessa tietyillä alueilla on niin fluoripitoista vettä, että voi hyvin olla, ettei fluoritahnaa tarvitse. Ja osa ei tarvitse muutenkaan – tämä on tosi hammastyypistä riippuvainen asia ja fluoria kannattaa käyttää aina kun suussa tapahtuu jotain, minkä vuoksi tarvitaan ekstrahuolenpitoa; esim. oikomishoidon aikana hampaiden putsaus ja kunnon ylläpito on todella tärkeää. Hyvä jos fluorittomat tuotteet tepsii sulla! :-)

      Nämä on aika jänniä juttuja, kun olen kuullut siitä Weledan suolatahnasta sellaisia kokemuksia, että se on pilannut herkän hammaskiilteen ja kiillettähän ei saa takaisin, jos sen onnistuu pilaamaan -> tällöin hampaisiin pitää tehdä laminaatit jos kiille todella menee pilalle, hrrrr. Ja Pupulandian Jennillekin kävi niin, että fluoritonta tahnaa käyttäessä hampaiden kunto meni vuodessa huonommaksi mitä koskaan aiemmin, eikä muuta syytä tälle keksitty. Joten näitä pitää testailla ja tarkkailla ammattilaisenkin avustuksella, koska kaikki ei sovi kaikille.

      1. Frantsilan Luonnon fluori hammastahnan (fluoria 790ppm) ostin itse ensimmäiseksi luonnolliseksi tahnaksi Ruohonjuuren visiitiltä. En myöskään uskalla/halua käyttää fluoritonta tahnaa. Mulla on paha eroosio hampaissa, joten en halua ainakaan itse aiheuttaa lisää kulumista. Tuo maistuu hyvälle, vaahtoamattomuus on outoa, vaikkei mun aiempikaan tahna juurikaan vaahdonnut. Urtekramia on tullut kans katseltua kaupassa, ehkä seuraavaksi sitä.

  6. Minäkin olen juuri pohtinut Urtekramin tahnaan vaihtoa, mikä ajoitus! Tuli siis juuri oikeaan aikaan tämä postauksesi, on kiva aina lukea joku suositus uudesta tuotteesta ja varsinkin sun mielipiteisiin on hyvä luottaa, kun tuntuu että meillä on aika samanlainen arvomaailma jne :) Kiitos siis taas sinulle, sun blogista on tullut bongattua monta hyvää luonnonkosmetiikkavaihtoehtoa ja toki muitakin juttuja vuosien varrella ;)

    1. Noniin, kokeileppa ihmeessä! :-) Ei ole kalliskaan tuote kyseessä, eli ei ole paha kokeilu.

      Niin parasta tietää, että vinkeistä ja omista kokemuksista on muille hyötyä omia ostovalintoja tehdessä. Ja muistakin jutuista! Ihana Anni<3 kiva kun kommentoit, tuli hyvä mieli! :'-)

  7. Mä oon hiljattain siirtynyt kanssa näihin luonnollisiin tahnoihin. Aiemmin käytin vaahtoamattomia tahnoja, joten ero ei ole suuri. Lähinnä erilainen ”maku” vaati hieman totuttelua. Käytin just tuota Urtekramin fluorillista, ja sen jälkeen kokeiluun lähti Santen vastaava, molemmat ok. Aloe vera olis houkutellut, mutta fluoritonta en itsekään halua ostaa :)

    1. AAA, aivan! Maku on kyllä joo eri mihin olen tottunut, mutta tää minttu on musta ihan hyvänmakuinen sen aikaa mitä se suussa pyörii. Tässä mintussakin on aloe veraa hoitamassa, mutta ei ehkä maussa niin voimakkaana!

  8. Oon käyttänyt jo useamman vuoden luonnonkosmetiikan hammastahnoja. Ja pääsääntöisesti fluorittomia. Nykyään fluori maistuu mun suussa liian voimakkaalle ja suuhun kuulumattomalle aineelle. Hampaani ovat reikiintyneet aina helposti eikä tilanne ole mielestäni ”räjähtänyt käsiin” fluorittoman hammastahnan takia.

    Fluorista saatu tieto on niin ristiriitaista, mutta juuri nyt mieluummin välttelen juuri tuon oman suutuntuman takia. Kun ollut pidemmän aikaa ilman fluoria ja normihammastahnoja huomaa, miten ne aineet oikein polttelee suussa ja vaahtoa tulee kuin vesikauhuisella. :D

    Hyvänmakuisia tahnoja minusta on Frantsilalla (myös fluorillinen vaihtoehto saatavilla), Santen Mint oli hyvä (fluorillinen muistaakseni) ja meillä on nyt Laveran Classic (fluortion), joka ajaa hyvin asiansa. Kumppani itse osti sitä kaupasta lisää, kun edellinen loppu, joten pidän sitä hyvä merkkinä hänen hyväksynnälleen. ;) Hän ei näistä kaikista ekotahnoista oikein ole innostunut. Esim. Weledan suolahammastahna oli too much ja mäkin luin sen ostamisen jälkeen vasta, että se tosiaan voi vahingoittaa kiilletä. :I Käytin sen kyllä loppuun, mutta lisää en uskalla ostaa.

    1. Noniin, jos hampaissa ei näy eroa, niin hyvä juttu! :-) Varmaan kaikki minkä jättää pois alkaa maistua ja tuntua voimakkaammalta kun sitä ei ole hetkeen käyttänyt. Onko ksylitolista ollut sulle mitään apua?

      Se on totta, on hyvää tutkimusta sekä puolesta että vastaan. Olen itse funtsinut tämän niin, että käytän fluoria, sillä en halua riskeerata hampaideni kuntoa. Tässä Urtekramin tahnassa fluoripitoisuus ei ole korkein sallittu, mutta sitä kuitenkin on, eli mielestäni hyvä ja mulle sopiva vaihtoehto. :-)

      Joo, Weledasta oon kuullut tuon kauhutarinan ja sittemmin lukenut pari ei-niin-hyvää käyttökokemusta :S inhottavaa, eihän tuota ostaessa osaa ajatella jos ei ole tutkinut asioita. Kuluttajalla on kyllä suuri vastuu itsellä, huh.

  9. Hammashoitaja-käly oli mieltä, että suun bakteerikanta ei joko vaatii fluoria (eli itsessään heikko/altis, parannettavissa) tai sit ei. Kukaan ei tarvi fluoria, se vaan on tällä hetkellä ainoo ratkasu joka on yleisesti käytössä- parempaa ei oo vielä markkinoilla.
    (uterkramin)Lakritsi-lastenhammastahna on metkan makuista, suosittelen :D

    1. Aaah, no se voi olla varmaan noinkin? Mun hammaslääkäritäti sanoi, että osa tarvii, osa ei – ehkä se johtuu just tuosta. Ja siis siitä, millainen tilanne on meneillään; kun oiotaan ja hampaissa on liimattuna raudat jne, on hampaiden kunnon ylläpito tosi tärkeää; silloin esim. kantsii käyttää fluoria ja ksylitolia (vaikka ei muuten käyttäisi) ja muissa vastaavissa epätavallisissa tilanteissa joissa hampaat voisivat kärsiä.

      Hahaa, uskon!! :-D mutta en halua jättää fluoritahnoja pois käytöstä etten tiedostaen huononna hampaitteni kuntoa.

  10. Täällä käytetään fluoritonta hammastahnaa. Oon köyttänyt reilu vuoden ja hampaiden kunnossa ei ole muuttunut mikään. Oon lukenut sen terveyshaitoista ja siitä, mitä fluorin köyttö saattaa pitemmällä ajalla aiheuttaa enkä halua sen takia käyttää. Tuntuu ajatuksenakin jo hassulta laittaa suuhun semmoista ainetta, joka nieltynä on myrkyllistä (suustakin tietty imeytyy jo aineita elimistöön hyh). Mun suosikki merkki on Lavera! Vaahtoaa todella hyvin ja on ihanan raikkaan makuinen. Lisäksi hinta on luonnonhammastahnaks edullinen. :)

    1. Hei, hyvä vinkki tuo Laverakin :-) Mä oon miettinyt että testailen näitä luonnollisempia fluorillisia joissa fluoripitoisuus ei ole kovin sallittu, joskos nämä riittäisi mulle.

      Jep, varmastihan sitä jotain imeytyy suun limakalvoiltakin. Mutta toisaalta, niin moni muukin asia imeytyy meihin; lisäaineet, manipuloidut täyteaineet ruuassa ja vitamiineissa (joita elimistö ei osaa tunnistaa), hajuvedet, dödöt, hiuslakat, hiusvärit, ympäristösaasteet jne, eli pitää vain tehdä valintoja sen mukaan mikä itsestä tuntuu parhaalta. :-)

      1. Totta puhut. :)
        Tuli semmoinen tahna vielä mieleen, kuin Yrtin raikas luonnon hammastahna. Kyseessä on suomalainen tuote ja niissä on xylitolia, joka estää reikiintymistä. Koostumus on tosi hyvä ja maku myös raikas (ainakin sinisessä tuubissa).

  11. Kiitos tästä! Juurikin mielessä asiaa pyöritellyt ja miettinyt keneltä kysyä, oli minulle hyvin ajankohtainen aihe! Nyt tiedän mitä käyn hankkimaan kun vanhat tuubit loppuu. Ja lapselle tietty kans :) Luonnollisemmat vaihtoehdot on alkaneet muutenkin kiinnostaa, tiedä vaikka ihokin tulis kuntoon jos jättäis edes osan myrkkykemikaaleista kauppaan. Terkuin Maana

    1. Ihanaa jos tästä oli apua! :-) moni taitaa alkaa äidiksi tultuaan miettiä kaikkia myrkyttömämpiä vaihtoehtoja, koska bebelle haluaa takuulla vaan parasta. Autan mieluusti kosmetiikkajuttujen suhteen jos mun suosituksista voi olla iloa. Paljon terkkuja I:lle ja J:lle kanssa, kiva kun kommentoit! <3

  12. Fluoridi on ihan luonnontuote eikä myrkky. Myrkyllinen samassa näkökulmassa kuin vesikin: vesikin voi olla ”myrkky” jos sitä juo liikaa. Fluoridihammastahnaa ei kannata syödä, mutta hampaiden pesussa aivan ok. Pienissä pitoisuuksissa hyvinkin ok, isoissa ei niin hyvä. Kysymys on siis pitoisuuksista.

    1. Niin, tuota itsekin hain sillä, että kaikki asiat tässä maailmassa on myrkkyä liian isoina annoksina jne. :-) Tietysti on hyvä ottaa huomioon, että jos asuaa alueella, jossa vesi on jo fluoripitoisempaa kuin muualla Suomessa, kannattaa miettiä, tarvitseeko niin voimakas fluorista hammastahnaa.

  13. Oon käyttänyt Laveraa ja siitä sitä fluorillista versiota. Se on riittävän jämäkkää koostumukseltaan, niin ei valu suupielistä. Tuo Urtekram oli omaan makuuni juurikin liian litkua.