Kaikki hyvin

matkailu, muoti
Jätä kommentti

Hymyilyttää. Ihana reissu on kohta ohitse, olo on levännyt ja onnellinen.

Vielä tänään saadaan nautiskella lämmöstä ja auringosta ja illalla lähdetään lentokentälle ja kohti kotia. Loma on tehnyt tehtävänsä, kun olen epävarma päivämääristä ja tarkistan kotiinpaluupäivämäärän useaan kertaan, jotta ei vaan missattaisi paluulentoa. Vaikka täällä on ollut ihanaa, kaipaan jo kotiin ja omien tuttujen aamupuurojen ja -kahvien pariin. Kaipaan sitä, ettei jokainen ateria ole ravintola-ateria ja sitä, että voin juoda vettä suoraan hanasta. Puhtaat vaatteetkin alkaa loppua ja tuntuu, että kaikissa vaatteissa on aurinkorasvatahroja – ihanaa päästä pyykkäämään ja järjestelemään kaikki tavarat takaisin paikoilleen.

Alkuviikosta stressasin vielä työjuttuja, mutta jossain vaiheessa ote niidenkin suhteen hellitti. En ehtinyt pitää viime kesänä lomaa kuin siihen mennessä kertyneet neljä päivää, joten loma tuli tarpeeseen. Ollaan tehty täällä paljon työjuttujakin, mutta eivät ne ole tuntuneet helteessä vietetyn päivän jälkeen pahalta, päinvastoin – on ihanaa tehdä työjuttuja just Maj:n kanssa  -pitkästä aikaa. Meillä menee hyvin yhteen idikset ja kuvausjutut.

Kaikista eniten oon tykännyt siitä, että oon saanut hengailla mun parhaimman ystävän kanssa kokonaisen viikon. Kun asuin Tampereella, nähtiin monta kertaa viikossa; tehtiin yhdessä töitä, käytiin hoitamassa asioita, käytiin yhdessä salilla ja joogassa ja kyläiltiin muutenkin. Oon usein sanonut, etten kaipaa Tampereelta mitään muuta kuin perhettä ja ystäviä – vaikka ystävyys ei katoaisikana mihinkään, niin kyllä se etäisyyden myötä jollain tapaa muuttuu, kun ei enää esimerkiksi hengailekaan viikottain. Siksi on ihanaa hengata välillä yhdessä pidempi aika ja huomata onnellisena, että asiat on just kuten ennenkin. On parasta nähdä ilman kiirettä ja aikatauluja, olla vaan ja tehdä yhdessä asioita. Ihan best. 

Lisää luettavaa

5 uuden vaatteen vuosi paketissa

Yli neljä vuotta ostamatta pikamuotia

kööpenhamina second hand

Ihanat second hand -putiikit Kööpenhaminassa

Vastuullinen uimapuku

7 x vastuullisempi uikkaribrändi

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.