Nopea lehtikaalisalaatti

ruoka
2 kommenttia

Sugarin blogissa oli hetki sitten törkeän herkullisen kuuloinen lehtikaalisalaatti tahinikastikkeella. Kaapista löytyi lehtikaali mutta ei tahinia, joten inspiroiduin ja tein hieman erilaisen lehtikaalisalaatin illalliseksi. Lehtikaali on ihan superherkullista. Sellaisenaan ehkä aavistuksen vahvan makuista, mutta mulla on kaksi vinkkiä lehtikaalin herkullisuuden maksimoimiseksi.

Terveellisempi versio: hiero öljyä revittyihin lehtiin jotta lehdet pehmenevät – samalla makukin pehmenee.

Herkullisempi versio: laita paistinpannulle oliiviöljyä (ja chiliviipaleita), kuumenna ja pyöräytä lehtikaalit nopeahkosti pannulla. Sen verran, että saavat aavistuksen pehmeämmän ja rapeamman tunnun, mutta ilman että muuttuvat lehtikaalisipseiksi.

Tähän salaattiin tulee pannulla pyöräytetyn lehtikaalin lisäksi avokadoa, herkullisia kirsikkatomaatteja (ei kantsi ostaa mitään huononmakuisia, mauton tomaatti on ihan turha juttu), mustaa kvinoaa ja vuohenjuustoa. Päälle ripottelin siemensekoitusta. Superhelppoa ja superherkullista! Ensi kerralla testaan kyllä tuon tahinikastikkeen, olen kuullut, että siihen jää koukkuun.

Lisää luettavaa

Alkoholittomat juomavinkit juhliin

5 x Paras alkoholiton kuohuva

Vegaaninen pavlova

Vegaaninen pavlova

Gluteeniton pizzapohja (pellillinen)

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    1. Voi kiitos Jonna! <3 Testaa ihmeessä, lehtikaali + avokado + kvinoa, mmmm.

      Ihanaa syysviikkoa sullekin!