Mikä se sellainen girl boss oikein on?

kirjat, lifestyle
16 kommenttia

Sophia Amoruso – #GirlBoss

Sophia Amoruson #GirlBoss on omaelämänkerrallista kerrontaa ja uravinkkejä yhdistelevä kirja. Amoruso on Nasty Gal -verkkokaupan perustaja. Nasty Gal sai alkunsa eBayssa, jossa Amoruso aloitti Nasty Gal Vintage -nimisen vintageverkkokauppansa pyörittämisen 22-vuotiaana – ilman minkäänlaista kokemusta liiketoiminnasta. Hän paneutui työhönsä hartaasti eikä ikinä ollut huolimaton yhdenkään tuotekuvauksen tai tuotekuvan suhteen, vaan mietti jatkuvasti, miten palvella asiakkaita parhaiten. Ahkera työ tuotti tulosta ja Nasty Gal siirtyi omaksi verkkokaupakseen ja on nykyisin miljoonabisnes. Hänen omaisuutensa arvioidaan olevan 280 miljoonaa dollaria, mikä on ilmeisesti enemmän kuin Beyoncén (kreisiä!).  Amorusolla on melkoisen värikäs historia koulunsa kesken jättäneenä varastelijana ja alisuoriutujana, joten GirlBoss oli viihdyttävää luettavaa ja hauska menestystarina.

Fiilikset olivat lukemisen jälkeen ristiriitaiset, mutta tykkäsin tästä kyllä, kirja oli viihdyttävä ja siinä oli paljon hyviä pointteja ei-niin-hyvien joukossa. Voin vain kuvitella, miten itsestääselviltä osa Amuruson vinkeistä saattaa tuntua (tarkista hakemuksesta kirjoitusvirheet ennen lähettämistä, pukeudu siististi kun menet työhaastatteluun, älä hae töihin kertomalla miksi sinä tarvitset sen, vaan miten sinusta olisi hyötyä töissä, kunnioita esimiestäsi, älä hae pelkällä cv:llä vaan tee myös hakemus jne), mutta itseasiassa veikkaan, että ne tulisivat todella monelle tarpeeseen.

Olen nähnyt niin monia hutaistuja cv:itä ja hakemuksia, jotka on tyyliin otsikoitu edelliseen haettuun paikkaan, hakijoita, jotka eivät ole ottaneet yhtään selvää siitä, mihin he hakevat (ja niitä, jotka haluavat töihin koska vuokra pitäisi maksaa – no joo, ihan totta, niin meidän kaikkien, muttei kovin validia tietoa noin muuten) ja hakijoita, jotka eivät tajua, ettei cv itsessään kerro sinusta mitään, vaan että hakemus on se, missä pääset kertomaan, miksi aiemmasta kokemuksestasi ja oppimastasi olisi hyötyä hakemassasi paikassa.

Kirjassa on siis paljon hyviä pointteja, vaikka ”I always knew I’d be a #GIRLBOSS” -tsemppilauseet eivät saaneet minua inspiroitumaan (en ole ikinä innostunut mistään quoteseista). Sen sijaan tarina siitä, miten toivottoman tuntuisistakin tilanteista voi syntyä timanttia, saa. Ja se, että asenne ratkaisee ihan älyttömän paljon. Ei se, mitä osaat tai olet opiskellut, vaan se, millainen motivaatio sulla on oppia ja ottaa selvää.

”Most people don’t land their dream job right out of the gate,
which means you have to start somewhere”

Kirja myös alleviivaa hyvin yhden asian: kukaan meistä ei koskaan ole niin hyvä, etteikö voisi joskus tarttua mopin varteen tai keittää kahvit. Toisin sanoen; kukaan meistä ei ole toistaan parempi ja jokaisen työpanoksella on väliä, oli kyse sitten siivoamisesta, harjoittelujaksosta, tiimin vetämisestä tai esimiesasemasta. Ja siitähän koko kirjassa onkin kyse: jotta voi saavuttaa jotain isoa ja päästä urallaan eteenpäin, pitää aloittaa nollasta ja ymmärtää, että kaikella, mitä matkalla oman elämäsä girl bossiksi oppii, on väliä.

Hyvistä vinkeistä ja hauskasta kerronnasta huolimatta suhtaudun varauksella Nasty Galiin siksi, että Amoruso painottaa aiemmin olleensa ”kapitalismin vastustaja” jne, mutta on silti rakentanut miljoonabisneksen, joka ei kerro, missä myytävät vaatteet valmistetaan. Jos Nasty Galilla olisi eettiset ja ekologiset ohjeistukset tai edes jonkinlaista läpinäkyvyyttä toiminnassaan, voisin arvostaa tarinaa ja Amorusoa enemmän. Mitään sellaista ei kuitenkaan ole kirjassa nostettu esille, eikä vintage-vaatteiden myyminen osana verkkokauppaa tee siitä mitenkään eettistä tai ekologista. Harmillista, ettei tätä puolta sivuttu millään tasolla kirjassa, joka on kuitenkin julkaistu vasta kaksi vuotta sitten.

On mahtavaa, että menestyneiden naisten tarinoita kerrotaan, mutta kun liiketoimintaa on mahdollista harjoittaa kannattavasti myös ekologisesti ja eettisesti, tuntuu kuristavalta ajatella, että jonkun toisen miljoonaomaisuudet on tahkottu sellaisten selkärangasta, joilla ei ole varaa valita. Heidän omilta sivuiltaan löytyy infoa siitä, että Nasty Gal -brändin tuotteet suunnitellaan Los Angelesissa, mutta muuta tietoa en löydä – tämä ”Alongside the up-and-coming lines we curate, we make our own clothes, shoes and accessories–all designed by us in downtown Los Angeles.” on mielestäni aavistuksen epämääräinen, mutta voihan se toki tarkoittaa, että tuotteet myös valmistetaan Los Angelesissa? Hmmh. Todella monen selaamani tuotteen tuotetiedoissa lukee ”imported”, löysin nopealla selailulla vain pari tuotetta, joiden kohdalla erikseen mainitaan ”Made in USA”. Jos miljoonabisnes syntyy halpatyövoimaa hyödyntäen, tuntuu girl boss -meininki tässä yhteydessä surkealta. Mikä se sellainen girl boss on?

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    1. Voi Sylviaaa, u best!!! Vähänkö ilahduin tästä, huomasin tän vasta stockan kassajonossa :’–)

  1. Hei hyvää kriittistä pohdintaa! Itse en oo törmännyt kyseiseen mimmiin mut jotenkin mua karmii nää girlboss tai bosslady -nimitykset. Kyllähän omaa naiseuttaan saa käyttää voimavarana, mutta jotenkin näkisin et sukupuolen korostaminen vie siltä asemalta vaan terää. Sanottaisko Michelle Obamaa, Hillary Clintonia tai vaikka Tarja Halosta bossladyksi, tai olisiko se kunnioittavaa? Jos itse joskus olen esimiesasemassa, niin haluaisin olla ihan esimies, eikä mikään rouva tai neiti esimies.

    1. Nojoo, oon samaa mieltä ja eri mieltä tästä! Musta girl boss on ihan kiva termi, mutta jossain tilanteissa se kyllä todellakin on vähän turha ja kummallinen, naisjohtajien sijaan voitaisiin puhua vain johtajista jne. Mulle girl boss meinaa enemmän asennemimmiä, eikä siis ole naispuolisen johtajan korvikenimi. Mutta siinäkin yhteydessä sitä tietty käytetään.

    1. Voi kiitos Selina! :) Kiva että kommentoit ja hyvä tietää, että tämä kiinnosti! Kirja ja Amoruson tarina kyllä kirvoittivat ajatuksia.

  2. ”en ole ikinä innostunut mistään quoteseista”, siis lainauksista näin suomeksi?

  3. Musta on vähän tekopyhää, että puhut niin paljon ”eettisestä” muodista, mutta silti surutta käytät villaa ja nahkaa.

    1. Mitä tekopyhää siinä on, että kirjoittaa eettisestä muodista mutta ei itse ole täydellinen kuluttaja? Onko sellaista edes olemassa? Ei meistä kukaan pysty elämään tässä maailmassa täydellisen eettisesti ja mikä nyt on maailman turhinta ja epäinnostavinta on toisten valintojen vähättely ja arvostelu.

      Meillä on kaikilla aivan erilaiset arvopohjan ja minusta on hienoa, jos jokainen tekee niiden pohjalta parhaansa. Ottaa selvää asioista, puhuu niistä ääneen, koettaa etsiä parempia valintoja. Minulle villa ja nahka eivät ole epäeettisiä valintoja mutta ymmärrän että jollekin vegaanille ne esim ovat. Muovi on mielestäni huomattavasti epäekologisempi valinta esim. kengissä ja laukuissa, eikä Suomen talvessa pärjää kangaskengin. Villa voi olla eettisesti kerättyä ja valmistettua, esim. Arelan neuleet ovat sellaisia ja jos ostaa lähellä tuotettua, kuten Puran neuleen tai R/H:n neuleen, tietää, että ihmisoikeusasiat ovat kunnossa tuotannon suhteen. En tiedä miten pärjäisin talvella ilman villaneuleita; fleece on muovia ja siitä irtoaa hulluna mikromuovia, untuvan eettisyys on varmasti monella valmistajalla heikommalla tolalla kuin villan ja puuvillaa on sekin yksi iso eko-ongelma eikä edes lämmitä, kun kerää kosteutta.

      Kannattaa lukea Mian hyvä postaus tähän aiheeseen ja lopettaa muiden turha arvostelu. Olisi paljon innostavampaa jos esim. tämmöisen kommentoinnin sijan näyttäisit itse innostavaa esimerkkiä siitä, mitkä ovat sun mielestä parempia valintoja, etkä keskittyisi muiden arvosteluun. Se kun ei muuta tai vie asioita eteenpäin.

      http://mia.musla.fi/2016/12/08/onko-tekopyhaa-kirjoittaa-eettisesta-muodista-jos-itse-shoppailee-valilla-ketjuliikkeissa/

      1. Hauskaa muuten että vaivauduit keksimään kaksi nimimerkkiä ja tekaistua mailia jotta voisit kirjoittaa samaan postaukseen kaksi negatiivissävytteistä kommenttia sekä ninana että Anniinana, haha.

  4. Hei, eikös tuo Nasty Gal mennyt konkurssiin viime vuoden syksyllä? Siinä samalla tais mennä Sophia Amuroson omaisuus, jos oikein muistan.

    1. Ohhoh, kappas! Mitenhän tämä oli mennyt multa ohi, vaikka googlailin kaikkea aiheesta. Kiitos että vinkkasit, kun tiesit paremmin!

  5. Luin kirjan ainakin vuosi sitten ja aloin sattumalta lukemaan sitä uudelleen pari viikkoa sitten. Pyöritän itse vintage kauppaa netissä, ja myöskin ebayta kokeillut. Muistan että minua ärsytti silloin ekalla kerralla kun luin, kuinka Amaroso saa eBay (ja yleensäkin netti kaupan) kuulostamaan niin helpolta. Nykyään ei ole. eBay alkoi nostamaan suosiota samaan aikaan sen Myspacen kanssa, ja nykyään eBayssa on sata kertaa enemmän kilpailijoita kuin 10 vuotta sitten.
    Myöskin se että Amarosoa mainostetaan naisena joka YKSIN aloitti bisneksen ja teki kaiken itse vähän ärsyttää. Hänellä oli äiti ja lukemattomat kaverit (mallit) auttamassa-minä teen kaiken itse (pesen, kuvaan,mittaan,kirjoitan kaiken ylös etc. yksin).
    Ja vielä nyt uudestaa lukiessa pisti silmään kaikkiean mallien laihuuden esittely. Moneen kertaan mainittiin kuinka laiha tietty malli oli ja kuinka kaikki vaatteet siis näytti upealta hänen päällään!
    Mutta, kirjassa on myös paljon vinkkejä ja kaikin puolin kunnioitan (ja vähän kadehdin) Amaroson saavutuksia.
    Todellinen risuista ruusuihin (?) tarina!
    Olen varmaan odottanut nuiden mielipiteideni jakamista yli vuoden, heh!

    PS. käväsin katsomassa Nasty Gal nettisivuja ja vintagelle on tosiaan tapahtunut jotain-suurin osa kamppeista ei ole vintagea nähnytkään!