Turun tapahtumat pyörii mielessä ja olo on järkytyksen jäljiltä surullinen. Just eilen päivällä puhuttiin ystävän kanssa Espanjan ja Burkina Fason terrori-iskuista ja mietittiin, että enää nämä iskut eivät ole kauhean kaukana omasta elämästä vaan sitä alkaa tietää kaverin kavereita jotka ovat joutuneet uhreiksi tai nähneet tilanteet läheltä. Ei tämä ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta, kun täytyy laittaa sydän kurkussa viestiä ystäville, että onko kaikki kunnossa. Onneksi kaikki omat läheiset ovat kunnossa, mutta tuntuu raskaalta tietää, että kaikkien läheiset eivät todellakaan ole.
Tällaisissa tilanteissa miettii, että mitä hittoa tässä voi oikein tehdä. Onko mitään järkeä antaa tällaisille asioille yhtään palstatilaa vai olisiko parempi jatkaa arkea kommentoimatta asioita mitenkään? En oikeasti tiedä.
Mutta sen tiedän, että ei kannata alkaa pelätä eikä lietsoa vihaa ja paniikkia tai tuomita ihmisryhmiä, uskontoja tai kansallisuuksia muutamien hullujen takia. Ja kannattaa kertoa omille rakkaimmille vähän useammin, että miten tärkeitä he ovat. En tiedä mikä on näiden tekojen tarkoitus, mutta ei anneta niiden kylvää vihaa ja pelkoa, vaan rakastetaan ja välitetään pikkuisen enemmän. Ja muistetaan, että me eletään oikeasti vain kerran, joten ei anneta pelon rajoittaa.
Kommentit