3 x

lifestyle
7 kommenttia

Nappasin yhdestä blogilempparistani, Visual diarysta, 3 x -haasteen. Tässäpä siis tulisi huonoja tapoja, parhaita asioita, lempitavaroita ja asioita, jotka ärsyttää eniten. Ihan best, jos haluatte kertoa omia vastaavianne kommenttiboksissa! 

blogihaaste

3 x paha tapa

x Jätän kaikki purkit ja purnukat auki; kierrän korkkia kiinni, mutta en laita kantta kiinni kunnolla. Olen siivonnut lattialle vierähtäneet vitamiinit, siemenet ja mustikat niin monta kertaa etten osaa edes arvioida. Nykyisin suhtaudun tilanteeseen tyynen rauhallisesti kun ennen raivostuin itselleni joka kerta vitamiinien vierähtäessä lattialle. 

x Puristelen aina kaikki näpyt iltaisin. Siis kaikki sellaiset, jotka voi puristaa. Tiedän että tämä homma pitäisi jättää kosmetologille, mutta teen niin silti, aina. Oon toiminut näin niin kauan kuin muistan. Ainoa poikkeus on se, kun kylässä on joku ei-niin-tuttu yökyläilijä tai olen itse yötä jossain, missä en halua kasvojeni punoittavan hah.

x Olen joissain jutuissa todella jääräpää; esim. kaikki roskat on todellakin vietävä ulos kerralla; en voi tehdä kahtaa reissua jonka seurauksena jotain tippuu käsistä ja olenpa kerran tai kaksi siivonnut revenneen biojätepussin sotkut roskakatokselta, kun en vaan voinut viedä roskia kahdessa erässä. Raahan usein kaupastakin kerralla KAIKEN mitä tarvitsen ja samalla kannan tietty muuten vaan puolta omaisuutta mukanani ja piipahdan nopeasti hakemaan postista jonkun jättipaketin. Näytän varmaan aavistuksen huvittavalta toisinaan tämän vuoksi.

3 x outo tapa

x Mulla on laukut ja koti täynnä kiviä. Onnenkiviä, taikakiviä ja matkamuistokiviä. Oudointa on ehkä se, ettei se ole musta laisinkaan outoa, mutta olisi kyllä ollut joskus muutama vuosi sitten.

x Nukun yleensä pitkässä pyjamassa ja sukat jalassa, vaikka mun untuvatäkki on yksi markkinoiden lämpimimpiä. Viime yönä mulla oli villasukkien lisäksi villapaitakin päällä. Eikä mun kämpässä siis ole mitenkään kylmä edes, mutta oon jotenkin tosi viluinen. 

x Jouduin kysäisemään ystävältä, että mitkä ovat hänestä mun outoja tapoja, kun en pidä moniakaan niin kovin outoina. Ystäväni vastasi empimättä, että mun flunssantorjumistavat ovat todella next level ja varsin outoja. Hän ei kuulemma tiedä ketään muuta, joka käyttäisi nenäkannua tai suihkisi eri suihkeita kurkkuun kun pelkää tulevansa kipeäksi. Tiedän kyllä että mun vitamiinivarastot ovat omaa luokkaansa ja että kokeilen kaikki keinot estääkseni alkavan flussan, mutta en ole ehkä tajunnut että kaikki muut eivät tee niin. 

Blogihaaste 3 x outo tapa

3 x parasta peilikuvassa

x Poskipäät. 

x Hiukset. Kasvavat nopsasti ja ovat omalta väriltään aikas kivat.

x Selkä ja niska.

3 x paras paikka, jossa käynyt

x Nää tuli ekana mieleen, ilman sen suurempia perusteluita: New York, Köpis & Australia.

 

3 x paikka, johon haluan

x Japani

x Lämpöön, aina. Minne vaan jos on lämmin.

x Tänne. Tänne. Tänne. Tänne. Tänne.

3 x eniten ärsyttää

x Kiittämättömät tyypit, jotka eivät tajua miten etuoikeutettuja ovat ja kehtaavat valittaa turhasta ja tyypit, jotka ottavat kaiken saamansa hyvän itsestäänselvyytenä. Sellainen oletus, että pitäisi saada kaikkea ja olla kaikkea ilman että näkee vaivaa, ärsyttää.

x Feidaaminen. Ihan eniten maailmassa! 

x Epäoikeudenmukaisuus. Se, ettei oikea tyyppi saa kiitosta tekemästään työstä ja se, että toista kohdellaan eri tavalla kuin toista vääristä syistä. Se, että pyydetään jatkuvasti kaverin palveluksia mutta ei tehdä mitään itse vastapalveluksena.

3 x parasta maailmassa

x Kainaloon käpertyminen ja pussailu

x Ystävät – parhaat, vanhat, uudet ja erilaiset. Hengailu, yhdessä pohtiminen, tukena ja tuettavana oleminen, sanaton ymmärrys, yhdessä tekeminen, sparrailu, maailman parantaminen, tsemppaaminen, analysointi.

x Aurinkoinen päivä pitkään jatkuneen harmauden tai sateen jälkeen. Rakastan kirkasta suoraa valoa joka jättää kotiin kivat varjot ja rakastan pehmeää valoa Keski-Euroopassa ja kaunista syksyistä iltapäivävaloa joka siivilöityy puidenlehtien läpi kirjavana valona seinille ja lattioille.

365 days with Ida

3 x lempitavara

x Puhelin, äh. Olis siistiä jos ei olis mut onhan se nyt vaan. Parasta siinä on hyvä kamera, se, että voi kirjoittaa kaiken mieleentulevan nopeasti ylös, ruusukultainen väri ja kaikki ne kuvamuistot sen uumenissa. 

x Kalenteri. Kirjoitan kaiken paperiseen kalenteriin ja ilman sitä olisin ihan hukassa, vaikka google-kalenterista löytyykin kaikki työjutut. Opin asioista parhaiten kirjoittamalla ylös ja tekemällä muistiinpanoja, joten tapaamiset ja sovitut jututkin jää mieleen parhaiten kun kirjoitan ne käsin ylös kalenteriin. 

x Mun kultainen delfiini-rannekoru. En tiiä miten siitä on yhtäkkiä tullut niin tärkeä, mutta oon ollut pari kertaa ihan paniikissa kun se on tipahtanut ranteesta kesken päivän. Tähän mennessä se on onneksi aina löytynyt. 

3 x lempivaate

x Biker-nahkatakki. Tykkään omastani niin paljon, että kun spottasin kesällä Zadaasta saman takin omassa koossani, ostin itselleni toisen. Aion käyttää näitä ikuisesti, paras kesänahkatakki ikinä! 

x Kiiltonahkaiset Dr. Martensenit

x A.P.C.:n half moon bag  

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Pystyn niin samaistumaan moneenkin kotaan!
    Tuohon etten sulje korkkeja/kansia kunnolla. Itse en välitä, mutta miehellä on ollut vähän vaikeuksia tottua asiaan:D
    Mulla on myöskin paljon päällä kun menen nukkumaan. Hyvä ettei pipo ja hanskat oo messissä. Myös kiittämättömyys ja epäoikeudenmukaisuudet saa mun verenpaineeni nousemaan.
    Itselleni tärke koru on Kaleval korujen kosmos sarjan korvikset, ne pienemmät. Kerran hävitin toisen niistä ja itkin päivän ja kirosin viikon KUNNES löysin kadonneen korviksen pyykkikoneesta! Se oli onnenpäivä<3
    Kiitos ihanasta blogista!
    Tätä lukiessa tulee hyvälle tuulelle ja inspiroituu<3

    1. Hahaa, eikä! :D Ihanaa että pystyit samaistumaan.

      Mulla on kans mennyt tuo sille tasolle että enää ei kuin naurata oma säheltäminen, mutta voin kuvitella miten muita saattaisi raivostuttaa ihan yli kaiken.

      Oi että, onneksi löytyi!! Mä pelästyin pari päivää sitten, että olin hukannut mun ja Marin ystäväkorun, mutta thank god se löytyikin! Olin laittanut sen salin jälkeen jemmaan laukun sivutaskuun ja se oli mennyt siellä sellaiseen poimuun piiloon etten heti hoksannut.

      Voi kiitos!! Ja kiitos että kommentoit. Ihana kuulla :’-) <3

  2. Aaaaargh toi kansien/korkkien auki jättäminen !!! Mun äiti tekee sitä ja se on niin rasittavaa :–D Meillä kotikotona juodaan luomumaitoa, jota pitää vielä RAVISTAA ja vitsit, oon niin monesti seissyt siellä keittiössä puoli litraa maitoa naamalla ja rinnuksilla et se ei kyllä sillä kohtaa oikein naurata :-DD
    Itse oon kans syyllinen tuohon näppyjen puristeluun….paha, paha.

    1. HAhaha eiiiihhhhh MÄ VOIN KUVITELLA MITEN ÄRSYTTÄVÄÄÄÄ! :D hahaha nooo, yksin asuessa tosta ei oo ollut vielä niin paljoa haittaa muille mut joo-o, menis itelläkin hermo jos joku muu jättäis korkit auki, kuin minä.

  3. Onko jotain suomalaista kauppaa josta olet hankkinut noita kiviä? :)