Talviaamupala: persimonia puurossa

ruoka
4 kommenttia

Huomenta!

Nyt tuntuu siltä, että tämän vuoden voimavarat on käytetty pikkuhiljaa loppuun. Että kohta pitäis päästä lataamaan akkuja ja kerätä voimia ensi vuotta varten. 

Oon ollut viime viikosta asti puolikuntoinen joten viikonloppu meni puhtaasti levätessä. Mietin, miten ihmeessä saisin itseni nopeammin päivän rytmiin kiinni, kun aamuisin tuntuu kaikista tahmeimmalta; sekä tämä puolikuntoinen olo että muutoinkin väsähtänyt fiilis. Pikkujutuilla tulee parempi mieli: panostettu aamupala (jossa on jotain värikästä!) ja aamupalapöytään sytytetyt kynttilät tekevät paljon. Tavoitin jopa hetkeksi sellaisen hassun odottavaisen joulufiiliksen, jota en ole kunnolla tuntenut enää vuosiin. Jännää!  

Persimonia voisi helposti luulla hedelmäksi, mutta virallisesti se luokitellaan marjaksi. Se on täydellinen kypsänä ihan vain sellaisenaan mutta se sopii hyvin myös juustojen kaveriksi, salaatteihin ja puuroon. 

Pilkoin kypsää persimonia mustikoiden, mantelin ja hunajan kaveriksi kaurapuuron päälle, ah mikä kombo. Sain tähän inspiksen Saanalta, joka tarjoili meille viime viikolla aamupalaksi kookosmaitoon keitettyä riisipuuroa uunissa paahdetulla persimonilla. Se oli hyvä vinkki; aavistuksen raaka persimon pehmenee ja makeutuu uunin paahteessa sopivasti. Uunissa paahdetun persimonin voi maustaa vaikka kanelilla. 

Keitän aamupuuroni veteen, ellen tee todellista herkkuaamupalaa, jolloin keitän kaurahiutaleet kookosmaitoon. Kookosmaitoon keitetty puuro on ihan next level, suosittelen testaamaan! Multa jää usein kokkaillessa osa kookosmaidosta käyttämättä, joten purkin jämät pääsee loistavasti käyttöön seuraavan aamun puuron upgreidaukseen. 

Lempeää alkanutta viikkoa! (◡‿◡✿)

Lisää luettavaa

Alkoholittomat juomavinkit juhliin

5 x Paras alkoholiton kuohuva

Vegaaninen pavlova

Vegaaninen pavlova

Gluteeniton pizzapohja (pellillinen)

Kommentit

Vastaa käyttäjälle SH Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Oinam! Pitääpä ottaa persimonit testiin. Oon katsellut niitä kaupan hyllyllä (ihanan halpoja tähän aikaan vuodesta), mutten oo oikein tiennyt mihin niitä käyttää :D Jos on muitakin vinkkauksia ku puuron päällinen (ja ne juustot), ni saa kertoa!

  2. Mulla oli ihan sama aamupala tänään! Testasin ekaa kertaa persimonia puurossa ja hyvin toimi. Myös jugurtissa maistui oikein hyvältä mustikoiden, hunajan ja myslin kanssa.