Parhaat luonnonkosmetiikan meikkivoiteet & peitevoiteet

kauneus, luonnonkosmetiikka
4 kommenttia

Oon ehtinyt testailla tässä muutaman viime vuoden aikana aika hullun monta purkkia ja purnukkaa, mutta kaikki kokemukset eivät tietysti päädy blogin puolelle. Täällä näkyvät parhaiten ne, joilla on uutuusarvoa tai joihin olen ihastunut ihan täysin. On aika kivaa kun teen kaupalliset kampanjatkin sellaisten tahojen kanssa, jotka jo tietävät mun mieltymykset ja siten osaavat suositella mulle testiin tuotteet, joihin uskovat mun ihastuvan. Näin kävi esimerkiksi Nui Cosmeticsin kanssa – kun Biodellyltä ehdotettiin yhteistyötä tuon brändin suhteen, suostuin yhteistyöhön jo ennen kuin testasin tuotteita, sillä tiesin, että sarjan on oltava hyvä, kun Biodellyn Tanja sitä mulle suosittelee. Sain täysin vapaat kädet valita testituotteet ja sarjastahan löytyi melkoisia helmiä – kahta niistä suosittelen tässäkin postauksessa.

Sitten taas on paljon niitä tuotteita, jotka päätyvät mulle testiin pr-näytteinä tai jotka itse ostan jostain kokeiluun ja ne saattavat vilahdella Instagram Storiesissa tai jonkun postauksen sisällöissä olematta kuitenkaan varsinaisesti ikinä minkään yksittäisen postauksen kärki, joten välillä lienee hyvä koota omia suosikkituotteita yhteen postaukseen. Mun blogista löytyy useita vanhempia luonnonkosmetiikan suosikit -tyylisiä postauksia, mutta en ole koskaan tainnut listata suosikkejani värimeikkien suhteen. Nyt olisi hyvä hetki siihen, aloitetaan meikkipohjaan käytettävistä tuotteista, sillä näiden suhteen mulla on todella selvät sävelet sen suhteen, mitä ostan, kun edelliset tai testissä olleet tuotteet loppuvat.

////////

Paras luonnonkosmetiikan meikkivoide: Nui – meikkivoide 40,00 € / Biodelly

Olen kirjoittanut Nuin meikkivoiteesta yksityiskohtaisemmin täällä ja se todellakin ansaitsee kaiken hehkutuksen – Nuin meikkivoide on luonnonkosmetiikan paras meikkivoide. Meikkivoide on koostumukseltaan vähän paksumpaa kuin aiemmin testailemani bb-voiteet, mutta levittyy hyvin ainakin sormin levittämällä.

Pitäisi joskus testata miten tuote levittyy jollain beauty blenderillä tms. Nuin meikkivoide on iholla kosteuttavan tuntuinen eikä jää häiritsevästi ihon uurteisiin tai kuiviin kohtiin. Mun helposti rasvoittuvalla iholla tykkään käyttää meikkivoiteen päällä kevyttä kerrosta mineraalimeikkiä, eli harvoin menen pelkällä meikkivoiteella. Nuin meikkivoide + Everyday Mineralsin mineraalimeikkipohja on mun luottokombo.

Mulla on käytössä sävy 3 – Taiao. Se on neutraali keskivaalea sävy. Nuin meikkivoide maksaa 40 € Biodellyllä.

Paras luonnonkosmetiikan BB-voide: Avril – bb-voide 12,90 € / House of Organic

Vähän järkytyin kun muistin tämän hinnan, vitsit tämä onkin edullinen! Ei tämä peittävyydeltään ole mitään Nuin meikkivoiteeseen verrattuna, mutta ei bb-voidetta ja meikkivoidetta oikein voikaan verrata. Käytin tätä paljon viime kesänä niin, että tein tällä kevyen meikkipohjan, jonka sitten ”kiinnitin” mineraalimeikkipohjalla. Nyt talvella teen saman, mutta Nuin meikkivoiteen ja mineraalimeikin kanssa. Avrilin Bb-voiteesta lisää juttua täällä.

Avrilin bb-voiteesta on kaksi sävyä ja se maksaa 12,90 € House of Organicilla.

Paras luonnonkosmetiikan peitevoide: Hynt Duet Perfecting Concealer 29 € / Naturelle

Hyntin peitevoide on ihan ehdottomasti timanttisin kaikista luonnonkosmetiikan peitevoiteista! Olen testannut useampaa, eikä yksikään ole yhtä riittoisa, peittävä ja mulle oikean sävyinen. Tämä pysyy ja peittää todella hyvin eikä lähde rullaamaan pois minkään käyttämäni kosteusvoiteen kanssa ja sopii yhteen myös kokeilemieni bb- ja meikkivoiteiden kanssa ja toimii ongelmitta myös mineraalimeikkipohjan kanssa. Lisään itse peitevoiteen ennen mineraalimeikkiä, mutta tiedän, että jotkut tekevät tämän peitevoiteen kanssa myös niin, että lisäävät sen meikkipohjan päälle. Toimii siis ilmeisen hyvin niinkin.

Tämä on muuten myös todella riittoisa tuote! Aloitin ehkä vuosi sitten ekan Hyntin peitevoidepurnukan ja se loppui vasta reilu kuukausi sitten. Nyt toka purkki menossa, kävin just tämän viikon alussa ostamassa uuden Naturellen Bulevardin myymälästä ja vitsit tämä onkin hyvä. Kuukauden tauon aikana ehdin tottua peitevoiteettomuuteen mutta nyt mietin, että miksi en hakenut uutta purkkia jo silloin kuukausi sitten… Pelkällä meikkivoiteella tai mineraalimeikillä ei saa yhtä peittävää jälkeä kuin tällä.

Hyntin peitevoiteesta on useampi sävy (mulla käytössä light, joka on vaalea ja taittaa aavistuksen keltaiseen) ja se maksaa 29 € Naturellella.

Paras luonnonkosmetiikan mineraalimeikkipohja: Everyday Minerals – Semi-matte light 2N ja Semi-matte medium 4N / House of Organic

Everyday Mineralsin mineraalimeikkipohjat ovat kuuluneet mun elämään vissiin vuodesta 2010 – kahdeksen vuoden ajan siis! Olen testannut suurimman osan muista mineraalimeikeistä myös, mutta Everyday Mineralsin mineraalimeikit ovat mielestäni parhaat niin sävyvalikoiman, iholla pysyvyyden kuin kerrostettavuudenkin suhteen. Ja hinnan! Näissä on loistava hinta-laatu-suhde.

Monta vuotta käytin pelkkää Semi-matte Light 2N -sävyä, joka on neutraali ja vaalea sävy. Se sulautuu täydellisesti talvi-ihooni, mutta jää jopa mun vaalealla hipiällä vaaleaksi, jos olen yhtään päivettynyt tai käyttänyt kasvoilla itseruskettavaa. Siksi olen ottanut käyttööni myös Medium 4N -sävyn ja käytän kumpaakin näistä sekaisin sen mukaan, kuinka vaalea tai päivettynyt olen. Molemmat sävyt sulautuvat ihooni eikä 4N ole liian tumma talvellakaan, jos en tee sillä koko meikkiä.

Muistelisin, että esim. Barefaced Beautyn mineraalimeikkipohjalla saattaa saada Everyday Mineralsin semi-mattea peittävämpää jälkeä, mutta lopputulos on helposti meikatumman näköinen. EDM:ssä parasta on se, että näillä saa kerrostettua meikkiä todella hyvin ja todella peittävästi (kasvojen punoitus ei ole mikään ongelma mineraalimeikin kanssa, näpyt tai selkeät, isommat jäljet saattavat vaatia peitevoiteen kaveriksi) mutta ennen kaikkea niin, että lopputulos ei näytä meikatulta.

Everyday Mineralsin mineraalimeikkipohjat maksavat 19,90 € House of Organicilla. Everyday Mineralsia myy myös mm. Ruohonjuuret. On vaikea kuvitella, että vaihtaisin näistä ikinä pois, ihan parhaita. Jos pitäisi valita yksi meikkituote, se olisi mineraalimeikkipohja Everyday Mineralsilta, ihan ehdottomasti.

Paras luonnonkosmetiikan kivipuuteri: Kjaer Weis – Translucent -kivipuuteri 52 € / Jolie

Kjaer Weisin uusi kivipuuteri on ensinnäkin kaunis kuin koru ja ihana kaivaa esille kesken päivän, mutta myös todella hyvä viimeistelypuuteri. Se pitää kiillon loitolla, mutta niin, ettei iho näytä ihan mattaiselta. Tykkään tästä tosi kovasti! Jos tykkää mattaisemmasta lopputuloksesta, kannattaa testata Nuin viimeistelypuuteri, pidän siitäkin, mutta sillä saa huomattavasti mattaisemman lopputuloksen, joka helposti näyttää myös meikatummalta.

Kjaer Weis on kertaostoksena aika hintava puuteriksi, mutta sen etu on kestävä pakkaus, johon voi ostaa täyttöpakkauksensisällön loputtua. Olen pitänyt omaa puuteriani aika huolettomasti laukun pohjalla, eikä se ole kärsinyt siitä laisinkaan, eli kaunis pakkaus kestää kyllä käyttöäkin.

Kjer Weisin kivipuuteri maksaa 52 € ja sitä myy Jolie.

* Linkit affiliate-linkkejä. Osa tuotteista saatu.

Mitkä ovat teidän luonnonkosmetiikan luottotuotteita, mitä tulee meikkipohjan tekoon? Entä kaipaatteko vinkkauksia jostain tietyistä tuotteista? Mietin että jatkanko seuraavaksi muiden värimeikkien suhteen, vai kiinnostaako ihonhoitotuotteet enemmän?

Lisää luettavaa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

Ida365 hiustenhoito

Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Miten kauan tuo meikkivoide (nui) on sulla kestänyt? Ja onko parempi kuin zuiin? Mua kiinnostais eniten muut meikit, ja toisaalta myös ihonhoito! Ootin että tässä postauksessa olis kaikki :’D

    1. Mä otin tämän käyttöön joskus ennen joulua ja nyt puteli vetelee viimeisiään, eli n. 4kk kesti päivittäisessä käytössä. Mun mielestä aika todella hyvin siis :) On mun mielestä Zuiita parempi mun iholle; Zuiin ei levity mulla yhtä kauniisti jos iho on vähänkään pintakuiva.

      Muita mun vinkkejä löydät esim. täältä: http://ida365.fi.www26.zoner-asiakas.fi/2017/09/28/10-parasta-luonnonkosmetiikka-tuotetta/ ja luonnonkosmetiikan kaikki postaukset täältä: http://ida365.fi/category/kauneus/luonnonkosmetiikka/

      mutta kiva tietää että aiheet kiinnostaa! :)