Itkettää vähän elämä. Kun lähipiirissä sattuu jotain järkyttävää tai kuulee läheiseltä loputtoman surullisia uutisia, tuntuu maailma kyllä aika epäreilulta ja koko elämä aika ihmeelliseltä. Samaan aikaan on turhautunut, vihainen ja järkyttynyt ja toisaalta itsekkäästi ihan hullun kiitollinen siitä, miten hyvin kaikki asiat itsellä on.
Kun rakkaalle ihmiselle käy jotain hullua, huomaa olevansa itsekin aika hukassa, vaikka oma ahdistus onkin toissijaista. Sitä kyseenalaistaa vähän kaiken ja toisaalta tekee mieli tarrautua kiinni kaikkiin rutiineihin, jotta ei tuntuisi niin turhauttavalta miettiä, että miksi jotain tapahtui ja miksi just hänelle ja miksi hitossa ja miksi.
Oon tässä viime päivinä miettinyt aika paljon, että mikä lopulta on tärkeää ja millä on oikeasti väliä.
Ainainen kiire tuntuu esimerkiksi tosi typerältä ja siitä jauhaminen vieläkin typerämmältä. Kun toinen makaa sairaalassa ja kysyy sun kuulumisia, et todellakaan halua kertoa mistään kiireistä mitään. Tuollaisessa tilanteessa kaikki arkinen tuntuu lattealta ja omat huolet pieniltä, mutta ainakin sitä miettii vähän tarkemmin, mitä vastaa. Ja että mitä oikeasti kuuluu.
Miten turhiin asioihin sitä välillä jumiutuukin omissa ajatuksissaan. Miten voisi opetella suhtautumaan kevyemmin asioihin, joilla ei lopulta ole niin älyttömän paljoa väliä? Miten päästää irti isossa mittakaavassa mitättömän pienistä asioista, jotka kuitenkin hiertävät arjessa? Miten olla tuntematta huonoa omatuntoa siitä, ettei ehdi tehdä kaikkea / nähdä kaikkia tai voi koskaan järjestää asioita niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä?
Me ollaan täällä niin pieni hetki, että ei pitäisi tuhlata sitä ainakaan mihinkään turhasta murehtimiseen. Paljon helpommin sanottu kuin tehty, mutta pienin, konkreettisin askelin?
kuvat minusta: Nina / Tunnetila
Kommentit
Todella tuttua pohdintaa Ida. Mä olen muutaman viime vuoden aikana oppinut erottamaan aika hyvin ne oikeasti tärkeät asiat. Mä pyrin nykyään olemaan valittamatta. Kun tuohon on kiinnittänyt itsessään huomiota, niin mua on alkanut hermostuttaa ihmiset, jotka valittavat ihan pienistä asioista. Itse olen välillä jopa niin zen, että itseäkin hirvittää. :) Jaksamista Ida, ja ihanaa viikonloppua! <3