Itsetehty kurkumakasvonaamio & minttuinen vartalonkuorinta

kauneus, luonnonkosmetiikka
6 kommenttia

* Kaupallinen yhteistyö, Mehuisa 

Oletteko älynneet, että blenderillä voi tehdä vaikka mitä muutakin kuin vain smoothieita?

Smoothiet pyörähtävät blenderissä useamman kerran viikossa, kesäisin päivittäin ja raakakakun pohja-ainekset ja erilaiset tahnat murskaantuvat ja blendaantuvat silloin tällöin, mutta muuten täytyy myöntää, että olen hyödyntänyt blenderiä aika mielikuvituksettomasti. Pari kertaa olen tehnyt sosekeiton niin, että olen kipannut höyryävät keitetyt vihannekset ja juurekset blenderiin ja surrauttanut keiton sauvasekoittimen sijaan samettiseksi blenderissä. Todella kätevää!

Vaan mitä muuta blenderillä voisi tehdä? No esim. itsetehtyä luonnonkosmetiikkaa! Testasin tehdä itse kurkumakasvonaamion sekä minttuisen suolakuorinnan vartalolle. Ja onnistuin ekalla yrityksellä, jihuu. Vähän piti fiksailla mittasuhteita ja muokata reseptiikkaa lennosta, mutta tuli niin hyvät, että haluan jakaa molemmat teillekin.

Kurkumakasvonaamio diy

Wilfa Power Fuel blenderi

Olen aina tykännyt tehdä itse erilaisia kuorintoja ja naamioita, mutta en ole tajunnut, että blenderin käyttäminen nostaisi homman uudelle tasolle. Blenderin avulla erilaisista naamioista ja kuorinnoista saa ihan eri tavalla kuohkeita, kuin käsin sekoittamalla. Kasvonaamion pyöräytin täysin blenderissä, mutta vartalokuorinnan vain osittain, ettei kuorinnasta olisi tullut omaan makuuni liian hienojakoista.

Wilfan Power Fuel on todella monikäyttöinen blenderi; sen lisäksi että sillä voi pyöräyttää kätevästi smoothiet ja murskata pähkinät raakakakkupohjiin, suoriutuu se helposti myös jääpaloista ja raaoista vihanneksistakin. En ole vielä ehtinyt testata, mutta tällä pitäisi valmistua kätevästi myös pähkinävoit ja muut astetta hankalemmat blendattavat. Moottorin tehokkuudesta kai kertoo jotain sekin, että moottorilla on 10 vuoden takuu ja että vaikka blenderissä ei ole lämpölevyä, on sen avulla mahdollista valmistaa lämmintä keittoa kylmistä raaka-aineista; moottori pyörii niin tehokkaasti, että se lämmittää blenderin sisällön muutamassa minuutissa. Ihan kreisiä, en ole tiennyt että blendereissä on moisia ominaisuuksia! Tätä testaan ehdottomasti seuraavaksi.

Tehoblenderin kannuosa on BPA-vapaata muovia ja se kestää kuumuutta jopa 100 asteeseen, eli blendata voi myös juuri keitetyt vihannekset ja kuumatkin juomat. Haluaisin testata myös pinkin punajuurilatten, siitä saanee blenderin avulla ihanan kuohkeaa.

Mun vanha blenderini (jota ei enää edes ole myynnissä tänä versiona) toimii sekin edelleen, mutta jää kakkoseksi Wilfan Power Fuelin tehoihin verrattuna. En ehkä olisi osannut kaivata tehokkaampaa blenderiä ilman tämän testaamista, mutta nyt käytännössä eron huomaa kyllä. Lisätietoja Wilfa Power Fuelista voi lukea täältä.

diy kasvonaamio kurkuma

Rauhoittava kurkumakasvonaamio

2 tl luomukurkumajauhetta
2-3 rkl kookosöljyä
2 rkl hunajaa
Yosa Greek Style -jugurttia (tai maustamatonta tavallista jugurttia)

Blendaa kaikki raaka-aineet blenderissä tasaiseksi massaksi. Tätä tulee näillä määrillä kuvanmukaisesti aika iso satsi, joten jos et halua tehokäyttää naamiota tai jakaa sitä jonkun kanssa, kannattaa puolittaa ohje.

Anna kurkumanaamion vaikuttaa kasvoilla 10-15 minuuttia ja pese pois. Kurkuma värjää vahvasti, joten kuvista huolimatta pyyhkeiden suhteen kannattaa suosia muita kuin valkoisia. Voi olla, että kasvot kannattaa pestä putsarilla kurkumanaamion jälkeen.

Millaiselle iholle kurkumanaamio sopii?

Kurkumalla on antibakteerisia ja tulehdusta hillitseviä ominaisuuksia, joten se sopii oivallisesti rauhoittavaan kasvonaamioon. Sitä pidetään luonnon omana tulehdus- ja kipulääkkeenä ja sen takia kurkumanaamio sopii hyvin esimerkiksi akneiholle, näpyille, auringon polttamalle tai muuten tulehdustilassa olevalle iholle. Hunaja, kookosöljy ja jugurtti rauhoittavat nekin ärtynyttä hipiää. Kurkuma saattaa myös hillitä ihon punoitusta.

Huom! Naamion sisältämän jugurtin takia naamio on tuorenaamio ja säilyy jääkaapissa pari päivää; kuten avattu jugurttipurkki. Jos halaut naamiosta pidempään säilyvän, jätä jugurtti pois. 

Kurkumakasvonaamio hillitsee tulehdusta

itsetehty suolavartalonkuorinta mintulla ja kurkulla – ida365.fi

Testissä Wilfa Power Fuel tehoblenderi

Minttu-kurkkuvartalonkuorinta

pala kurkkua
reilusti tuoretta minttua
1,5 dl kaurahiutaleita (1 dl blenderiin ja 0,5 dl seokseen jälkikäteen)
kourallinen Himalajan suolaa
2 rkl kookosöljyä

Blendaa kaikki raaka-aineet blenderissä tasaiseksi seokseksi ja kaada kulhoon. Sekoita joukkoon vielä pieni kourallinen kaurahiutaleita – näin saat blendatusta massasta kuorivamman, sillä blenderi tekee suurimmasta osasta hiutaleista hienoa jauhoa.

Jos kuorinta tuntuu liian juoksevalta, lisää hiutaleita, suolaa tai sulattamatonta kookosöljyä. Kurkku on täynnä vettä ja vetistää massaa, joten sitä ei kannata laittaa liikaa, vaikka se antaakin kuorinnalle ihanan koostumuksen ja raikkaan tuoksun. Jos haluat tuoksuvamman kuorinnan, niin lisää joukkoon muutama tippa jotain eteeristä öljyä; esim. piparminttua tai greippiä!

Itsetehty kurkumanaamio

Wilfa Power Fuel tehoblenderi

Aloin näitä väsäillessäni pohtia, että voisikohan mehustinta hyödyntää erilaisten kasvovesien teossa? Kurkkukasvovesi, minttukasvovesi… hmm? Tai toimisivatkohan ne joidenkin mistien (mist on ihana sana, mutta sen suomenkielinen versiot suihke ei kuulosta yhtä ihanalta), eli esim. lakanoihin ja huoneilmaan suihkittavien tuoksujen pohjana, jos niitä jatkaisi eteerisillä öljyillä? Tekee mieli testata! Parhaat laitteet ovat sellaisia, joita voi käyttää moneen eri asiaan.

Jos teillä on jemmassa timanttisia diy-naamio- tai -kuorintaohjeita, niin saa vinkata! 

Lisää luettavaa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

Ida365 hiustenhoito

Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Oiiii pitää laittaa testiin, varsinkin toi kurkumanaamio kiinnostaa!! Ja ihan sairaan hyvä idea sekoittaa nää blenderillä, en oo lainkaan tullut ees ajatelleeksi kun oon väsännyt omia kasvonaamioita :-D

    1. Jeee, ihana kuulla. <3 Ja siis niinpä, en ymmärrä miten en ollut itsekään tajunnut aiemmin koko hommaa :D Blenderillä saa tosiaan paljon kuohkeamman lopputuloksen.

  2. Mitäh, miksen mä ole koskaan keksinyt tätä? Mä teen usein kasvoja rauhoittavan puuronaamion itselleni ja joka kerta tulee kirottua niitä isoimpia hiutaleita… Seuraavalla kerralla siis kurkumaa sekaan ja vitamixiin :D Kiitos vinkistä!

    1. Hahaaa jep, mietin ihan samaa, että miten keksin tän vasta nyt!?

      Ooh ja siis joo, kaurahiutaleet sopis muuten tuohon kurkumanaamioon tosi hyvin nekin. :)