YOU!

lifestyle
30 kommenttia
Olen melkoisen utelias ihminen, ettekä arvaakaan kuinka mua kiinnostais tietää millaisia ihmisiä siellä ruudun toisella puolella on seurailemassa! Kommenteista päätellen melko mukavia suurilta osin, ehkä samanhenkisiä, saman tyylisiäkin, mutta varmasti myös niitä, joiden tyyli ja maku poikkeaa omastani melko suuresti. Siksi olisikin kiva, jos kertoisitte mulle jotain itsestänne – ja hei, samalla muillekin! Bloggailussa parasta on vuorovaikutus ja se, että välillä syntyy tosi kiinnostavia keskusteluja – siksi ois myös kiva tietää jotain teistä.

Te taidatte tietää musta jo jonkin verran – mitä nyt blogin perusteella voi toisesta tietää – tässä on kuitenkin lyhkäinen mieltymyskollaasi teille, jotka olette ehkä alkaneet seurailla blogiani hetki sitten, ja teillekin, joille on jäänyt epäselväksi mun lempparijutut!
YOU CAN BE MY LOVER TONIGHT
This is me
On jotenkin hassua, että vain murto-osa teistä kommentoi blogin puolelle, joten olisi hurjan kivaa, jos kertoisitte mulle ja muille hieman itsestänne:
täyttäkää vaikka ystäväni-kirjan sivu ja ottakaa siitä kuva, tehkää kollaasi, kirjoittakaa tarina tai kirje, tehkää soittolista, ottakaa kuvia, piirtäkää, taiteilkaa, mitä vaan keksitte!

Sitten lähettäkää tuotoksenne mulle sähköpostiin (ida365 @ luukku.com) niin teen osasta niistä postauksen/postauksia tänne blogiin! Liittäkää mukaan nimenne/nimimerkkinne/bloginne osoite, jos haluatte että ne julkaistaan/bloginne linkitetään lähettämänne ”esittelyn” mukana. Toki myös aivan anonyymisti voi osallistua, sillä onhan kommentointikin mahdollista ilman nimeä :-) Mun blogin kirjoitustilan leveyshän on 640px, joten tuotosten ois hyvä olla sen levysiä – tai sitten voin ladata kuvat niin, että ne saa halutessaan klikattua isommaksi, joten tehkää miten itse parhaaksi näette. Hihii, toivottavasti saan paljon teidän esittelyitänne!♥ Näillä ei ole mikään kiire, julkaisen näitä sitä mukaa kuin niitä tippuu postilaatikkoon :-)

Jos on jotain kysyttävää, niin kysykää ihmeessä!

translation: Hi cuties! I think it’s sad that I don’t know who YOU are. So, if you want to introduce yourself to me and other readers, please make a collage or a playlist, draw something, write a story or a letter about yourself or take some photos, or anything you come up with! Send your introduction to me (ida365 @ luukku.com) and I’ll post it to my blog:-) You can add your name/screen name/blog address if you don’t want to be anonymous. I’ll be waiting for your e-mails!;–) ♥

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Anonymous Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. ihana idea täytyy sanoo! kiva ku on vielä vähä lukijaläheisempiäkin bloggareita niinku esim sinä, alkaa olla vähän harvemmassa nykyää….:-/

  2. Tosi kiva idea, en oo aiemmin törmännyt vastaaviin muissa blogeissa! Tän takia just pidänkin sun blogista, kun otat aina lukijoitas huomioon ja selvästi olet kiinnostunut heistä. :-) Josko itsekkin raapustelin jonkinlaisen kirjeen…

  3. Viltsu, hihii lähetä mulle postia!;–)

    iina, kiva kuulla:-) mun mielestäkin on tylsää jos bloggaaja ei yhtään ole kiinnostunut lukijoistaan/kommenteistaan tms, sehän parasta bloggailussa on- vuorovaikutus! :-) laita mulle postia!;-)

    larpalle pusuja!

    noona, hihii kivasti sanottu! laita ihmeessä postia tulemaan, on niin kiva tietää millasia juttuja ihmiset haluaa itsestään kertoa:-)

  4. Moi! Hieno blogi! Millä ohjelmalla(?) sä olet tehnyt ton kollaasin?

  5. Vähän ihana tämä idea! :—) Pitää kyllä tehdä joku kollaasi! ;>

  6. Oii miten ihana idea ! Mä toteutan jotain jännää ja lähetän sulle 8) Oi, oikein mielelläni

  7. Mä en ikinä kommentoi vaikka oon sun blogeja jo aika kauan seurannu, mut pakko nyt hiukan kehasta että oot kyl aika ihana! =)) Ja ihan paras idea! Toivottavasti saat sähköpostiin kaikkee kivaa ;>

  8. hei mulle tuli tässä mielee et kun etkös päässyt ylioppilaaks viime keväänä niin pidätkö välivuotta vai aiotko hakee jonnekin opiskelemaa? :)

  9. nii sitä mä vaa siitä monkilehden tilaamisesta kyselin kun luonnollisesti sieltä kurkin mutta en löytäny/ei silmään sattunu mitään kohtaa, mistä sen vois tilata :O varmaan sitten sokea olen:DD
    olin siis nimim.huivi.

    hei kiva idea:D
    vois vaikka kirjotella jotain

  10. nii sitä mä vaa siitä monkilehden tilaamisesta kyselin kun luonnollisesti sieltä kurkin mutta en löytäny/ei silmään sattunu mitään kohtaa, mistä sen vois tilata :O varmaan sitten sokea olen:DD
    olin siis nimim.huivi.

    hei kiva idea:D
    vois vaikka kirjotella jotain

  11. Missing Sparkles, kiitos! Käytän photaria:-)

    Anonyymi, jeee, tee ihmeessä!;-)

    AnsQ, superb!! laita postia tuleen;-)

    Anonyymi, voi että, kivasti sanottu ja kiva kun nyt kommentoit! :-) on hassua että oot seuraillu kauan mutta mitään et ole sanonut;-D

    Anonyymi, ei, en oo nyt menossa opiskelemaan:-)

    Mara, tuli, kiitos ihana!<3

    Eero, huoooohhh turhaa ja noloa tuommoinen mainostaminen!

    emma, mä en kyllä yhtään osaa neuvoa, kun en itsekään muista tilanneeni tuota niin ei oo mielessä miten sen sais:s
    ja kirjottele ihmeessä!:-)

    Taika-Sieni,jeejee, laita postia tulemaan!:-)

  12. Oi, ihana ajatus! Tulin pitkästä aikaa vierailulle blogiisi ja ilahduin kun heti oli tällanen entry. Ihan mahtavaa, miten otat lukijat huomioon, me likes! Pitää ehkä värkkäillä jotain! (-:

  13. huOOOOOOOOOOH ei larppa sano !!!!!vaan larppa sanoo kuvassa, hah!! oot sie vähän vajari XDDDD eiku hups anteeks =(

  14. täällä ilmottautuu yks lukija atlantin toiselta puolelta :DD vaihtarina on kiva palata aina välillä suomen tunnelmiin, ja se käy kivasti mm. sun blogis kautta :) diggin' your style!

    – nebu

  15. Milja, ahhahaha übercool!!!!;-)

    Josefiina, oi tee ihmeessä mulle jotain julkaistavaksi:-)) hihii!

    Emma, mainostus on mun mielestä ärsyttävää, joten poistan jatkossa vastaavat kommentit =)

    Henje, cuuul, tee IHMEESSÄ! Odotan innolla:-D

    anna_666, no EN VOINU TAJUU ku kommentoit anonyyminä?!?!?!? X–( nyt kyl nolottaa *nyyh* oon kyl iha daiju.. X-(

    juuli, hahahhaahhah todellaki :–DD

    nebu, oioi, kiva kuulla!:–D on varmaan kiva joo seurailla jotain omalla kielelläkin kirjoitettua… ihana että seuraat!:-)

  16. Hi Ida!
    I have a problem with sending you an email with the collage. It still writes me that it can't be sent. Do you have some other email so I can send it to you?
    Thanks for the answer

  17. Anička/Rozárka, don't worry, i got your email today! It was very heavy file, but i got it :-) don't worry! & MANY thanks dear!♥