kesäiset karkkikynnet

kauneus, muoti
36 kommenttia

pinkki mattalakka

mattalakat

karkkikynnet

Alkaneen kesäloman kunniaksi on pakko irrotella hieman ja lakata kynnet karkkiväreillä, kun töissä ei voi. En oikein pidä kynsien koristelusta, konadeilla tehdyistä kuvioista saati tekokynsistä, sillä kynsi on alueena niin pieni, mutta kaksivärinen lakkaus näyttää kuitenkin yllättävän hauskalta! Se on myös omaan makuuni sopivan simppeli ”koristus”.

Pari päivää sitten sain Lumenelta testiin ihania kevätuutuuksia ja täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen! Jotenkin kuva Lumenesta on parantunut kovasti viime vuosien aikana, nykyisin pidän merkkiä varsin kilpailukykyisenä ja trendikkäänä kosmetiikkamerkkinä, kun aiemmin se oli vain tuttu ja turvallinen Lumene, muttei ehkä järin trenditietoinen. Hyvänä esimerkkinä tämän postauksen mattalakat, joilla saa ilman mitään erillisiä päällyslakkoja hyvin mattapintaisen lakkauksen! Olipa onni, että sain nuo lakat testiin, sillä tuskin olisin muutoin tajunnut noiden olevan mattalakkoja. Ekasta kuvasta näkee parhaiten, että lopputulos on lähes maalimainen, alin kuva saa valon heijastuksien takia kynnet näyttämään todellista kiiltävämmiltä, mutta siitäkin näkee, ettei lakka ole ”normaalisti kiiltävä”. Vitsit mä tykkään kovasti! Pinkki-oranssi -yhdistelmästä tulee mieleen Marimekon Jätski-kuosi, mutta se on pelkästään hyvä asia! Nämä taitavat tällä hetkellä olla sarjan ainoat mattalakat, mutta sävyvalintoina nuo ovat täydelliset täksi kesäksi. Noita ei ole pilattu hinnallakaan, yhden lakan suositushinta on 4,20e. Onko joku muu ehtinyt testailla kyseisiä lakkoja tai muita mattalakkoja? :- )

Lisää luettavaa

5 uuden vaatteen vuosi paketissa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Yli neljä vuotta ostamatta pikamuotia

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. mulla on toi pinkki lakka=) mulla on myös isadoran matta/päällyslakka joka tekee kynsistä mattapintaiset ei näytä kyllä hienolta ihan kaikkien värien pällä mutta muuten ihan hyvä.

    1. Toi pinkki on ihana, tykkään kun se on niin maalimainen kuivuessaan. Olen kans kuullut & lukenut, että nuo mattapäällyslakat ei toimi ihan kaiken kanssa, siksi en semmoista olekaan hankkinut.

  2. Musta Konad on ihan loistava! Ostaessani vuosi sitten sen paketin olin kyllä jo aika varma, että ehkä pari kertaa jaksan innostua siitä, mutta se on ollut kyllä jatkuvassa käytössä. Alkuvaikeuksien jälkeen sillä on ihan hemmetin helppo ja nopea tehdä piristystä kynsiin ja mikä parasta – ne kuviot KESTÄÄ! Lakkakin niiden alla tuntuu kestävän pidempään kuin normaalisti. Ja kuivuvat lähes samantien – riittää kun nopeasti käyttää jokaista kynttä kylmän veden alla, ei tarvitse ees päällyslakkaa! Ja ne kuviot on oikeasti tosi kivoja. Pidän kynsiäni aina ihan lyhyinä ja en siis käytä myöskään mitään tekokynsiä, mutta noilla Konad-jutuilla saa kyllä lyhyisiinkin kynsiin ytyä!

    1. Mun siskollakin on konad, kun se kans tykkää jonkin verran kynsienkoristelusta, mutta itse en sille oikein lämpeä – liian pieniä ne kuviot liian pienellä alueella minun makuuni!:-) Olen kyllä joidenkin muiden kynsissäö konad-kuvioitakin ihastellut, mutta omiini en varmaankaan laittaisi. :-)

  3. Söpöt! Enpäs ookaan aiemmin nähny tolla tavalla lakattuja kynsiä, tosi hauskan näköistä =) Mäkin vihaan kaikenmailman tekokynsiä ja konadeja, mut just tollaset simppelit lyhyisiin kynsiin sopivat yksinkertaiset koristeet on tosi jees.

    1. Hihi, en mäkään, mutta tykkään näistä kovasti!:-D Jee, testaa ihmeessä, jos et säkään kerta innostu mistään pienistä pirpellyksistä.

  4. ihania noi lakat! oon just metsästänyt tollasia mattapintaisia lakkoja, varsinkin tuota oranssia sävyä. Noi on muutenkin ihan mahtavia noi Natural Code-lakat *love*

    1. Eikö ookin!:-) Kantsii käydä kurkkaamassa noikin, jos tykkäät natural coden lakoista muutenkin. Mulla on ennestäänkin ollut yksi ja tykkään kyllä siitäkin, sopivan kokoinen putelikin!

  5. Mattalakat on ihan ykkösjuttu ainakin mun kynsissä. Kuulun ihmisiin jotka inhoavat kiiltäviä glitterisiä lakkoja ja mulla onkin ainoastaan mahdollisimman mattaisia lakkoja. Lumenen lakkoja en ole vielä kokeillut, mutta on ne mulla käsissä pyörinyt. Kiva kuulla että ne ovat hyviä!

    Olen muutenkin samaa mieltä kanssasi Lumenesta : ) Se alkaa olla entistä enemmän trenditietoisempi – mikä on vain ja ainoastaan loistava asia!

    Todella söpöt kynnet ♥ Tuo oranssi on varmaan hankittava!

    1. Samma häär! Noi ovat vielä ihan eri tasolla mattoja kuin ne lakat, joissa ei ole lisättynä kimalteita, koska ne lakat kuitenkin kiiltää pinnalta. Näiden pinta on oikeasti lähes maalimainen!:-D En oo ennemmin törmännyt vastaavanlaiseen koostumukseen kynsilakoissa (vaikka oon niitä mattapäällyslakkoja nähnytkin)! Suosittelen siis testaamaan, hintakaan kun ei ole paha.

      Se on, ja se on hyvä juttu! Koska joskus kun haluaa jotain räväkkää, uutta ja sen hetken juttua, on aina pitänyt valita jokin toinen kosmetiikkamerkki – ei enää!:- ) ja KIITTI!

      1. Hihi, luittekohan postausta loppuun asti olleskaan?;-D Kirjoitin samasta mielleyhtymästä itsekin jo!

  6. ostin pari viikkoa sitten juurikin tota oranssia lakkaa, enkä kaupassa kyllä tajunnut että se oli mattalakkaa, mutta kotona se oli onneks vain positiivinen yllätys :-)

    ja oon samaa mieltä, lumene on parantanut nyt tuotteitaan tai ainakin niitä on eksynyt mun meikkipussiin ja kylppärinkaappiin huomattava määrä :-D

    1. No niinpä, en varmasti olisi itsekään tajunnut, kun ei tuosta ulospäin näy mitenkään:-) Vitsit tuo on kyllä hyvä tuote ja ne uudet huulilakatkin vaikuttavat hyviltä.

  7. en yleensä edes välitä kynsilakoista, mutta aa eikä miten suloiset! :’) täytyy varmaan ottaa itseään niskasta kiinni ja ostaa ensimmäistä kertaa itselle kynsilakkaa. kyllä!

    1. Hihi, hauskaa!:-D En itsekään lakkaa kynsiä usein, mutta kyllä multa melko monta lakkaa silti löytyy!

  8. Ihanat kynnet! En ole itse vielä kokeillut Lumenen lakkoja, koska mulle on lakkojen kestävyys erittäin tärkeä kriteeri lakkoja valitessa. :) Osaatko sanoa (vielä), että ovatko nuo lumenen lakat laadullisesti hyviä. :)

    1. Nooo tuota, mites tähän vastais…. minusta nämä kestävät hyvinä pari kolme päivää, sitten lakka täytyy poistaa – mutta minusta lumenen natural codet kestävät keskimääräistä pidempään (ovat ainakin maybellinen lakkoja parempia!!! eivät lohkeile, kuluvat kärjistä ensiksi ja pysyvät hyvinä ihan jo yhdenkin lakkakerroksen avulla). Opeille nämä eivät kestävyydessään pärjää, mutta ovathan nämä hinnaltaankin murto-osan opien hinnoista!:-) Itse pidän näitä perushyvinä :-)

  9. Molemmat värit aivan supersuloisia samoin kun lakkaus :) Ja kun oranssia lakkaa olen tässä etsinyt, niin toi vaikuttaisi ainakin kuvien perusteella juuri sopivalle! :)

  10. Jos noita kyseisiä lumenen lakkoja haluaa, niin emotionista löytyy hintaan 2,10€!

  11. Ompas suloiset! Mä rakastan kaikenmaailman kynsien koristelua, mutta tällä hetkellä tommoset yksinkertaset koristukset on alkanu taas miellyttää enemmän silmää. Ostin eilen uuden vedenvihreän lakan ja kohta se saa päälleen liilat tipit, 2-värinen ranskalainen on täällä uusin suosikki :)

    1. Eikö!:-) Toi mun ei oo kylläkään oo ranskalainen lakkaus, koska osassa ylempi väri on isompi, osassa alempi. :-) Toi on vaan epätasainen half’n’half. :- D

  12. En tiiä onko jo kysytty, sori jos on, mutta minkä nimiset noi kaks sävyä on? :–)

    1. eipä oo taidettu! oranssi on groovy ja pinkki on sweetie – tossa kesäuutuussetissä tosin ei ole kuin 4 sävyä, joten luulis että on helppo löytää!;-)

  13. Hei miten oot tehny noi kynnet? tai saanu ton viivan suoraks tollee??