Ida ♥ Chipsters Luomu Lastut

lifestyle, ruoka
152 kommenttia

Jos olette seurailleet mun juttujani yhtään kauemmin, niin olette varmaan huomanneet kiinnostukseni ruuanlaittoa kohtaan. Se tulee suoraan kotikotoa, sillä meillä on aina laitettu kotona ruoka alusta asti itse, eikä eineksiä tai pitkälle prosessoituja tuotteita ole löytynyt meidän jääkaapista. Tästä syystä olen melkoisen kiinnostunut ruuasta (ja sen tekemisestä itse) ja viime vuosina olen innostunut vieläkin enemmän puhtaasta ruuasta, lähiruuasta sekä luomusta.

Siksi olenkin superinnossani kun pääsin mukaan Indiedaysin ja Chipstersin yhteistyökampanjaan! Chipsters tuo tavallisten kauppojen valikoimaan erittäin tervetulleen lisän, nimittäin ensimmäisen luomusipsi-perheen. Uudet Luomu Lastut on valmistettu luonnonmukaisesti tuotetuista raaka-aineista ja lastut on keitetty auringonkukkaöljyssä. Luomu Lastujen valmistamiseen ei ole käytetty turhia lisäaineita ja esimerkiksi merisuolalla maustettujen lastujen pakkausseloste on ihastuttavan lyhyt: Peruna, auringonkukkaöljy, merisuola – ja jokainen aine luonnonmukaisesti tuotettu.

chipsters luomu lastut

Chipstersin lastuperheeseen kuuluu merisuolalla maustettujen ”perussipsien” lisäksi chilillä maustetut grillilastut, kermaviili- ja sipulimaustetut perunalastut sekä juureslastut. Lastut on valmistettu uppopaistamalla pienissä erissä, jonka takia ne ovat maukkaampia kuin suurissa erissä valmistetut perunalastut. On ilahduttavaa, että paistorasva on luomuauringonkukkaöljyä eikä esimerkiksi palmuöljyä, kuten monissa hurusipseissä.

chipsters luomusipsit merisuola

Raati ei ollut aivan yksimielinen sen suhteen, mikä Luomu Lastuista maistui parhaalta, eikä valinta muutenkaan ollut helppo kun kaikki makuvariaatiot olivat niin hyviä! Kermaviili & sipuli sai suuren suosion, mutta minä taisin pitää eniten Chiligrilli Lastuista. Ne olivat vastoin odotuksiani oikeasti tulisia! Sehän passaa, sillä olen tulisen ja mausteisen ruuan ystävä. Olipa ihana syödä sipsejä jotka oikeasti maistuivat hyviltä (ja olivat tulisia) – tämän jälkeen ei varmasti tee mieli mitään keinotekoisin aromein ja lisäainein kyllästettyjä grillisipsejä…………. En ole muutenkaan syttynyt grillisipseille ennen tätä. Aidoista raaka-aineista tehdyt perunalastut ovat ilahduttava uutuus siinäkin mielessä, että herkuttelusta ei näin ollen tarvitse potea automaattisesti huonoa omatuntoa – nyt voi tehdä sipsihyllyllä paremman valinnan. On kivaa, että tämä uutuus tulee tavallisiin ruokakauppoihin, sillä herkutteluhimon iskiessä ei yleensä jaksa lähteä mihinkään kovin kauas herkkuostoksille.

chili luomusipsejä

CHIPSTERS juureslastu

Olen kuullut huhupuheita juureslastujen herkullisuudesta, mutta pääsin maistamaan moisia ekaa kertaa vasta nyt ja hitsi vie, sipsit saivat kovan kilpailijan! Chipstersin Luomu Lastu Juures -pussista löytyy perunalastujen lisäksi palsternakkaa ja punajuurta. Olisin toivonut porkkanaakin, mutta tuo kolmen kombo oli varsin toimiva sekin ja porkkana saattaisi kyllä olla melkoisen makea paahdettuna. Sipsipussit ova kooltaan 150g ja tuo juureslastupussi on 75g. Kätevää kun pakkaukset eivät ole mitään supermegahyperekstajätti isoja pusseja, vaan tuollaisia inhimillisen kokoisia – yksin asuessa ei ole mitään järkeä ostaa jättipusseja. Tiedotteen mukaan nämä tulevat kauppoihin nyt huhtikuussa. Joko te olette ehtineet bongata näitä jostakin? Minä en ole, mutta toisaalta olen kyllä onnistunut välttelemään sipsihyllyjä aika kiitettävästi – vinkatkaa ihmeessä jos jossain on jo näkynyt!

CHIPSTERS luomusipsi-perhe

luomu sipsit

Arvaattekos mikä on makein juttu hetkeen? Minä saan arpoa teidän kesken yhden 100 euron lahjakortin Chef & Sommelier –ravintolaan! Chef & Sommelier on luomuruokaan keskittynyt ravintola Helsingissä. Olen superinnoissani sillä kommentoinnin perusteella tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on muitakin luomuruuasta kiinnostuneita! Osallistut lahjakortin arvontaan kertomalla minulle lyhyesti suhteestasi luomuruokaan ja kertomalla mitä Chipstersin Luomu Lastuista meinaat maistaa ekana ;—) Jätäthän kommenttiboksiin oikean sähköpostiosoitteen, jotta saan voittajaan yhteyden! Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 22.4.2012 asti! Käykää ihmeessä kurkkaamassa Chipstersin facebook-sivu, siellä on hupaisa sipsipersoonallisuustesti. En ala, mä sain kermaviili & sipulin vaikka olisin halunnut että oon se chili, HÖ!

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Katariina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Oih, ostimpa juuri eilen lähikaupasta noita.
    Harmi vaan ettei meidän kulmakaupassa ollut kuin chiliä ja kermaviili & sipulia, vaikka etsin nimenomaan maustamattomia perussipsejä.
    No tulihan se kermaviili + sipuli -sipsipussikin yksin rapisteltua loppuun.. Herkkuja !

  2. No Chipstereistä aion kyllä maistaa ihan kaikkia heti vaan kun ne kauppoihin tulevat!:) Eniten odotan ehkä kermaviili- ja juureslastuja.

    Citymarketissa on ollut jo aika kauan myynnissä Pirkan juuressipsejä, jotka nekin on todella hyviä! Sekin pussi on 75 grammaa ja yksin syötynä se on jo oikeasti todella paljon:) Kuitua löytyy huimasti ja kaloreita melkein 200 vähemmän kuin normaaleista sipsistä, eli todellakin maistamisen arvoisia!

    Itse suosin luomua aika paljon ja etenkin halvemmissa elintarvikkeissa kuten puuroissa ja maidoissa. Kasviksissakin on kiva välillä valita luomua, mutta onhan se fakta, että joissakin ne luomuhinnat ovat melko korkeat. Suomalaista suosin aina :)

  3. Suhteeni luomuruokaan olisi varmasti läheisempi, mikäli opiskelijabudjettini hieman suurenisi. Tällä hetkellä se on lähinnä orastavaa mielenkiintoa :)
    Ensimmäiseksi maistaisin ehdottomasti juureslastuja, nam!

  4. Oii, eipä olekkaan tullut sipsiä tullut syötyä aikoihin – nyt sai siihenkin hyvän syyn. Kermaviili- ja sipulimaisstetut taitavat olla maistelulistalla ensimmäisinä.

    Vannon pitkälle luomun nimeen (sekä kotimaisen/lähiruuan, riippuen asiasta) kasvishyllyillä ja muissakin ostoksissani. Opiskelijabudjettiystävällistä luomuilu ei kyllä ole, ikävä kyllä, ja välillä joudunkin ostamaan myös ei-luomua/lähiruokaa pennin ollessa tiukilla. Kuitenkin mielestäni luomusta kannattaa maksaa, eipä tule tukittua elimistöä kaikenmaailman lisäaineilla.

  5. Miulle on tärkeää ostaa eläinperäiset tuotteet luomuna eli kananmunat, maito, jogurtti ja liha (silloin harvoin, kun sitä tulee syötyä). Oon kyllä hirmuinen juustohiiri ja niiden suhteen teen lipsahduksia tavisten puolelle. Muissa tuotteissa ostan luomua satunnaisesti.

    Ah, vähänkö tän postauksen myötä alkoi tekemään mieli sipsejä! :)

  6. Luomu on kyllä parasta. Käyttäisin luomua aina jos kukkaro antaisi periksi, mutta ihan aina se ei anna. Täytyy siis tyytyä suosimaan luomua vain silloin kun voi. Ekana aion noista maistaa niitä juureslastuja. Punajuuresta en ennen välittänyt, mutta nykyään se on suuri suosikkini.

  7. Hahah olin eka ihan varma et toi chipsters on joku ihan uus juttu, et coolisti yritetään myydä luomuinnostuneille hipstereille vähän sipsii.. Mut näköjää esim tota kalavalikoimaa taitaa heil olla enemmänkii, et vähän meni pieleen mun ennakkoluulot :D

    Mä en oikee tykkää sipseistä, mut jos niitä joskus syön niin sourcream&onionia sen olla pitää, että se varmaan lähtis maistiin. Taikka noi juureksetkin kiinnostais kovasti.

    Minä & luomuruoka on vähän sellanen yhdistelmä, että enemmän ja enemmän se koko aika kiinnostaa. Käytännön toteutus onkin jo sitten vähän toinen juttu, ruokakaupassa ne valinnat vähän vaihtelee tilin sen hetkisen tilanteen mukaan. Alkukuusta on aina kummasti helpompi valkata se luomu… Mutta se täällä Saksassa on kyllä kiva, että bio-sanan voi bongata melkein joka lajikkeesta ja hintaerotkaan ei oo ihan niin suuria tavallisen ja luomun välillä, kun mihin suomessa on tottunu. Eilen ratikkamatkalla huomasin, että ihan meijän lähellä on jopa bio-ruokakauppa!!

  8. Aion ehdottomasti ostaa noita juureslastuja. Maistoin niitä ekan kerran ravintolassa ja voi että olivat hyviä <3

  9. Mä maistoin jo kaikkia noita. Yleinen mielipide tais kallistua chiligrilliin. Juurekset maistui myös.

    Mä ostan aina luomukananmunia. Mä syön hyvin vähän lihaa mut pyrin ostamaan luomua. Muuten aika perusmeiningeillä. Mä ostan luomua jos se on paremman makuista tai ei kiduta eläimiä niin paljon. Muuten en oikein jaksa. Luomu on sillaiki hankalaa että se on kuitenkin vain sertifikaatti. Tyyliin jos kasvatan omat porkkanat niin ne ei oo luomua mut ne on silti paljon lähempää tuotuja ja tosi hippi ja eko verrattuna perusluomuunkin. Teen aina safkani ite (jos en käy raflassa) ja esim lisäainemäärät lienee siksi aika pienet.

  10. Nams, tuskin maltan odottaa että löydän kaupasta noita juureslastuja!!!

    Meillä suositaan ensimmäisenä lähiruokaa ja heti perässä luomua. Eli käytännössä niin että ensimmäinen vaihtoehto on lähellä tuotettua luomua mutta jos valita pitää lähituotetun ei-luomun ja ulkomaisen luomun väliltä niin kyllä se lähiruoka vie selkeästi pitemmän korren.

  11. kaikkia luomusipsimakuja haluaisin maistaa, mutta juureslastuja varsinkin. suhteeni luomuun on se, että saan tänään luomulaatikko http://www.luomulaatikko.com/ yrityksestä ensimmäisen luomulaatikkoni hedelmiä ja vihanneksia. muutoin tullut aika harvoin luomua ostettua, koska usein kallista, vaikka haluaisin ostaa kaiken luomuna.

  12. Noita juurelastuja testaan kyllä heti ensimmäisenä, sillä en ole kovinkaan suuri perinteisten perunalastujen fani. Tällä hetkellä ei opiskelijana valitettavasti pysty suosimaan luomua niin paljon kuin haluaisi, mutta ostan kyllä aina luomuvaihtoehdon kun mahdollista. Olisi ihan mieletöntä päästä testaamaan tuo ravintola, ihana palkinto!

  13. Mä taidan ekana maistaa nita merisuolalla maustettuja kun voisi sitten ostaa luomuna kermaviilin ja maustaa sen itse mieleiseksi. minun suhteeni luomuruokaan on kinkkinen ostan luomua aina kun voin ja yritän säästää herkuissa että voin ostaa luomuna ihan ruokaruokaa:)

  14. Oooo, kuulostaa nameille nuo chiligrillisipsit! En ole koskaan tykännyt erityisemmin grillisipseistä mutta noita on pakko maistaa. Hauska, että näitäkin saa nykyään luomuna, taidan tietää millä meillä herkutellaan, kun seuraavan kerran käyn vanhemmillani :)

    Luomuruokaan olen vähän niin kuin kasvanut, sillä vanhempieni pellolla kasvaa luomuviljaa ja isi tuo muutenkin työt kotiin. Omaan talouteen luomua tulee ostettua harmillisen vähän, sillä budjetti ei vaan anna periksi. Onneksi vanhempien ruokakassin sisällöt ovat usein kotona tuotettuja herkkuja tai uusia löytöjä kaupoista. En ole koskaan tainnut edes ostaa omia jauhoja!

  15. Poikaystävän kotoa olen tämän luomuilun oppinut. Siellä syödään aikalailla pelkästään hirveä ja metsäkanalintuja (Onko luomumpaa jos ampuu takapihalleen hirven ja syö sitä vuoden? :D), jos jotakin lihaa/kalaa täytyy ostaa niin mieluiten paikallista. Itse ostan mielelläni kaiken luomuna, mutta vanhempani (joiden luona siis vielä toistaiseksi asun) eivät niin välitä luomusta. Jos itselleni kokkaan niin ostan siis luomua =)

  16. Kyllä varmaan kermaviili-sipuli olisi, rakastan sitä makuyhdistelmää. <3 Suhteeni luomuruokaan on aika kaukainen, olen joskus ostanut luomuruokaa, mutta enää en voi, rahatilanne sen verran hankala. Luomu maksaa, mutta sen maistaa. :-)

  17. Ehdottomasti ChiliGrilli lähtee kokeiluun heti kun kaupasta löydän! Luomuruoka on osa meidän talouden jokapäiväistä elämää!

  18. Olinkin jo kuullut näistä tuotteista jo aiemmn mutten ole vielä niitä kaupoissa nähnyt. Makuvaihtoehdoista kokeilisin ekana ChiliGrilliä. Luomua ostan muutenkin mahdollisimman usein, niin tavallisista kaupoista kuin luomupiiristäkin.

  19. Oma luomuiluni tapahtuu vähän liikaa ajatuksen tasolla, mutta jotenkin jo se ajatuskin viehättää. Enemmänkin voisin luomuiluun satsata lautaselle päätyviä tuotteita laskelmoidessa, ehdottomasti!

    Taatusti herkkuja nuo lastut, päästäpä pian testaamaan ihan jokaikistä vaihtoehtoa – ja miten päheet naamatkin noissa pusseissa!

  20. Wow, pitääpä ihan ekana kokeilla noita juureslastuja! Josko ne ois paaaaljon parempia, kun erään toisen merkin, jotka olivat pettymys.

    En oo mikään ihan ehdoton luomuilija, mutta erityisesti kotimaiset vihannekset jne ostan luomuna.

  21. Kermaviili ja sipuli.. jos se on hyvää roskasipsinä niin sen täytyy olla ihan tajuttoman hyvää luomuna! ;)
    Meikä on aina laadun puolella yleensäkin ruokahyllyllä. Käytössäni on vähän rahaa ja haluan ostaa laatua, jota luomuruoka itselleni edustaa. Silloin riittää pienempikin määrä ja uskon, että ravintotiheys on myös parhain luonnollisesti tuotetuissa elintarvikkeissa.

  22. Suhteeni luomuruokaan on tavoitteellinen. Ihanteellinen. Pyrin lisämään sen käyttöä budjettini sallimissa rajoissa. Tosin yhä useammin ruokaostoksilla huomaan, että hinta painaa valintaprosessissa eina vain vähemmän. Luen tuoteselosteet melko tarkkaan läpi ja katson esteetikkona myös pakkauksen ulkonäön, sekin siis vaikuttaa valintaani. Kauneutta ja laatua jääkaappiinkin ;)

    Nämä sipsit sai tämän sipsipossun vallan villiksi. Olen vältellyt sipsihyllyjä alkuvuodesta saakka, mutta nyt luulen että sain hyvän syyn piipahtaa seuraavalla kauppareissulla myös siellä rapisevien pussien luona, josko vaikka nämä hienot rillipääpussit sieltä löytyisivät. Luulen nappaavani ostoskärryihini sekä chilipussin sekä juuressekoituksen.

  23. Oon huomannut olevani aika samoilla linjoilla sun kanssas ruuan(kin) suhteen! Mulla vaan on ihan päinvastainen ruokatausta, kotona vedeltiin aina valmispinaattilettuja ja ehkä parhaina päivinä spagettia ja jauhelihakastiketta, ja nyt yksin asuessa taas mä haluan panostaa ruokaani enkä missään nimessä söis eineksiä. :D Luomuruokaan en ole niinkään perehtynyt, mutta ehdottomasti mieluummin ostan lähempänä tuotettuja ja puhtaita (ja ehkä piirun kalliimpia) ruoka-aineita, maistuukin paremmalta!

    Chipsterseistä kokeilisin kyllä ekana juuressipsejä, niitä kun oon halunnut tehdä pitkään itsekin!

  24. Juureslastut lähtis varmaan kokeiluun, just tässä kiskon naamaani Pirkan vastaavia. Toivottavasti ovat parempia!

  25. Mummo opetti pienestä pitäen Martan tiedoillaan ja taidoillaan tämänkin neidin arvostamaan itsetehtyä ja aitoa. Kotona se on ollut itsestäänselvyys, mutta näin vanhemmiten omassa taloudessa niitä taitoja on oppinut arvostamaan ihan toden teolla. Allergisena olen muutenkin joutunut syynäämään tuoteselosteita kyllästymiseen asti, joten luomutuotteet ovat helpotus kun ei tarvitse pelätä mitään ylimääräistä.

    Ihanaa, että luomutuotteiden saatavuus paranee ja valikoima kasvaa! Valinnan vaikeus, mutta maistaisin ehkä juureslastuja ekana. Nam.

  26. Voi ihanaa! tuli hirveä sipsihimo! täytyy käydä lähikaupoissa bongailemassa, erityisesti tuota kermaviili-sipuli ja chili jos se kerran on niin tulinen kun annat ymmärtää;) en nimittäin myöskään tavallisista grillisipseistä ole koskaan oikein pitänyt..
    Luomuruokaa pyrin ostamaan mahdollisimman usein tarjonnan ja rahatilanteen salliessa. Näin opiskelijana on houkuttelevampi aina valita se halvin, mutta vihanneksissa ja hedelmissä pyrin ostamaan luomua vaikka hinta olisikin suurempi!

  27. sipuli sipsit on aina olleet mun lemppareita jotenka niitä taidan ekana ostaa! Ite yritän just syödä mahollisimman paljon luomuruokaa joten varmasti ostan noita kaikkia sipsejä sitten kun niitä jossain kaupassa nään :)!

  28. Ekana kokeilisin juuressipsejä, koska en oo sellaisia koskaan ees maistanut ja heti perään kaikki muut Chipstereiden maut :—)

    Olen ite vasta 16-vuotias joten en kauheesti voi vaikuttaa siihen, että meille ostettaisiin luomua. Pyrin itse aina ostamaan luomua ja olen kasvissyöjäkin. Heti omaan asuntoon muutettuani aion ostaa luomua niin paljon, kun kukkaro kestää.

  29. oo kuulostaa hyvältä! Vois maistaaki, maistasin tota perus merisuolalla maustettua.
    Mitä luomutuotteisiin muuten tulee itselläni, niin näin opiskelijana ei tuu ostettua, kun ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi ainakin kalliimpia kun no, halvemmat tuotteet. Toki vois panostaa ja oon miettinytki että jotain voiskin ostaa luomuna. Kaikkea ei. Porukatki on nyt alkaneet kotiinsa niitä ostaa nyt, luomua vähän kaikesta, varsinkin tuoreesta tavarasta kuten kananmunista.

  30. Suosin luomua silloin, kun opiskelijan lompakkoni antaa periksi. Ostan myös paljon paikallisen luomuruokapiirin kautta, näin saan luomua kaupan hintoja edullisemmin! Sitten ”isona” aion kyllä ostaa kaiken mahdollisen luomuna :)

  31. Ostan opiskelijabudjetin antamien mahdollisuuksien mukaan aina luomua. Syön esimerkiksi porkkanoita paljon, mutta kilon luomupussi maksaa melkein tuplasti normaalia enemmän, joten johonkin on vedettävä raja, vaikka sitä luomua tekisikin mieli ostaa. Eineksiä en syö i-ki-nä :)

    Noi sipsit on mahtava juttu! Heti kun kaupassa nään, ostan ehdottomasti ChiliGrillejä!

  32. Kermaviili ja sipuli kuulostaa perfectolta! Tykkäisin hommata kaiken luomuna jos se ei ois niin pirun kallista.. Kananmunat ja salaatit nyt ainakin tulee hommattua luomuina.

  33. Oon ollut kasvissyöjä kohta nejän ja vegaani reilun vuoden ajan, ja vasta vegaaniksi ryhtyässäni tajusin sen mielettömän laatueron luomun ja perusteollisuushötönn välillä. Vaikka olen semiköyhä, välivuotta viettelevä kakskymppinen, niin jos on jokin asia josta en tingi niin se on hyvä, laadukas luomuruoka. Mulle on ihan sama missä kunnossa mun vaatteet on, tai että miten paljon mulla on kaiken maailman hilavitkuttimia, mutta pikaruokaan mä en koske. Luomuruokaan mulla kuluu palkasta suurin osa :D

    Yksi lempimotoistani on niinkin kulunut sanonta kuin ”olet mitä syöt”. Minä en hemmetti soikoon halua olla täytetty kasvuhormoneilla, myrkyillä ja tuhottomalla määrällä e-koodeja, ja toivon ettei kukaan mukaan näin halua!

  34. Suhteeni luomuruokaan on simppeli: muuta en suosi. Teen kotona 95% ruokani luomuna ja kyllä huomaa kuinka paljon ruoka maistuu paremmalta, iho on parantunut ja vähempi riittää. Itse ostin pääsiäisen juurikin noita chilillä maustettuja sipsejä. Maut olivat todella runsaat ja vain pieni määrä riitti! Ei tullut mössyjä syödä koko pussia ja vieläkin siitä on hippunen jäljellä. Suosittelen oikein lämpimästi ja todellakin aion maistaa muitakin makuja. Seuraavaksi testiin pääsee tavallinen merisuolalla maustettu.

  35. En tiedä onkohan tässä nyt selittelyn makua, mutta meikän opiskelijabudjetille luomuruoka on vaan yksinkertaisesti liian kallista. Syön tosin terveellisesti, tuoreita raaka-aineita ja pyrin tekemään mahdollisimman paljon itse (mikä oikeastikin on paljon halvempaa kuin kaikki saarioisten valmisruuat, hyi), mutta kyllä ihan normiporkkanan luomuporkkanan sijaa valitsen, valitettavasti. Mielelläni luomua ostaisin ja sen aion varmastikin tehdä, mutta vasta sitten kun muutaman vuoden päästä valmistun ja on mahdollisuus valita.

    Ja vaikka budjetti onkin melko tiukka, niin aion varmasti maistaa noita kermaviili-sipulisipsejä! Jospa ne maistuis, kun ei nuo muut sipsit tahdo maistua.

  36. ai että, mä aijon ainakin kokeilla ekana noita kermaviili&sipuli-sipsejä heti kun ne silmiin jossakin osuu :)

    ostin just tänään kirjan ”eating animals” ja veikkaan kyllä, että kirjalla tulee olemaan vaikutus mun lihansyöntiin. Eineksiä tulee valitettavasti ostettua lounastauolla turhan usein, mutta muuten pyrin kyllä tekemään ruuat mahdollisimmat pitkälle ite ja myös suosimaan luomua sillon kun se on mahdollista. Luomuvalikoimaa sais vaan olla enemmän!

  37. Mä maistaisin ekana varmaan noita merisuolalla maustettuja peruslastuja, koska rakastan suolaa. :P Mutta ehdottomasti kaikki muutkin menis kokeiluun, sipsit on parasta herkkua mitä tiedän! Näitä pitää kokeilla.

    Luomun suhteen olen avoin mutta kuitenkin hieman skeptinen.. Suomalainen ”normiviljelty” vilja on kuitenkin lähtökohtaisesti puhtaampaa ja ”luomumpaa” kuin esim. Jenkeissä tm. tehoviljelty kasvi. Tahtoo sanoa, että mulle tärkeintä on valita kotimainen ja lähituote. Luomu on noista se viimeinen kriteeri, jonka mukaan valitsen ruokani.. valitettavasti. :) Mutta olen rehellinen. Älyttömän kiinnostunut olisin kuitenkin käymään Chef&Sommelierissa, jo työnikin puolesta + RAKASTAN RUOKAA! :)

  38. Ostan luomuruokaa silloin kun budjetti sen antaa periksi, enemmän varmaan ostan sitten tulevaisuudessa kun työelämään pääsen.
    Ekana maistaisin noita juureksia, kuulostaa hyvältä!

  39. Oon viimesen vuoden aikana kiinnostunut yhä enemmän ja enemmän luomusta ja puhtaasta ruoasta. Aina lompakon nyörit ei anna periksi, mutta pyrin ostamaan paljon käyttämäni ruoka-aineet, kuten kaurahiutaleet ja jogurtin aina luomuna.

    Ja Chipsterseistä maistaisin ehdottomasti noita juureslastuja! Juureslastuja on pitänyt jo aikasemmin maistaa, mutta se on jotenkin unohtunut. Nyt on siis korkea aika :D

  40. PIdän luomusta ja yritän olla koko ajan ympäristöystävällisempi ihminen, siksi luomu nappaa! ja paljon. Harmi vain, että näin opiskelijana tulee usein valittua juurikin se ei-luomutuote hinnan vuoksi. Maistaisin ekana nuita chilisipsejä! Tulisuus on jees :)

  41. Ekana maistaisin chilisipsejä, kuulostaa superhyviltä! :) Luomua koitan suosia koko ajan enemmän ja enemmän, ja oon saanu vanhemmatkin vähän innostumaan. Tosiaan asun vielä vähän aikaa täällä porukoiden luona, ja ne tuppaa noi ruokaostokset yleensä tekemään, eli ihan niin paljon luomua ei tässä talossa näy kuin haluisin. Pikkuhiljaa pitäis muuttaa omaan kämppään ja pidän kyllä huolen että luomua ostan jatkossakin, jos vaan opiskelijabudjetti antaa myöten!

  42. oon maailman suurin sipsifani, rakastan sipsejä, joten tuntuu aika mahtavalta, että tollainenkin tuote on tullut markkinoille, sillä itsekin tahtoisin kiinnittää huomiota siihen, mitä lisäaineita ja muuta itseeni tungen. tahtoisin ehdottomasti maistaa juuri noita chililastuja, tulisuus nimittäin puree myös minuun!

  43. Olen pikkuhiljaa alkanut kiinnostumaan luomuruuasta enemmän ja enemmän. Kuitenkin opiskelijana en voi kaikkea luomuna ostaa, mutta silti ruokaa ostaessani mietin kuinka ruoka on tuotettu. Juureslastuja on ihan pakko päästä testaamaan!

  44. Luomu on YES! Joskus hinta on vaan liikaa. Luomuchipsit tervetuloa ja voisin maistaa merisuolalla maustettuja ekana.

  45. Mun suhdetta luomuruokaan vois kai kutsua haikeeks, haha… Tykkään luomusta ja haluaisin hirveesti tukea luomua ja ekoilua, mutta sitä on harmittavan huonosti saatavilla ja välillä oon yksinkertasesti liian laiska metsästämään kaikkea luomua. Lisäks se luo opiskelijabudjettiin ehdottomasti isomman loven kun ei-luomut, joista tosin sitte potee vähän huonoa omaatuntoa helposti. Ekana maistaisin kermaviili-sipulisipsejä kun mun suu ei kestä tulista ollenkaan !

  46. Luomuruoka houkuttaa kyllä pahasti, mutta en rahatilanteessani pysty sitä ostamaan. Olisipa hinnat alhaisempia, niin ostaisin tietty! Noi sipsit kuullostaa kyllä houkuttavilta, ja täytyypä kokeilla noita kermaviili&sipuli, kun se on yleensä juuri se paras maku.

  47. Meitsi maistaa varmaankin noita juureslastuja ihan ekana. Ja mitä luomuun tulee, ni sitä on aina pöydässä jos vaan suinkin kaupassa tarpeellisia aineksia luomuna myynnissä on. :)

  48. Oi, sipsit kuulostavat lupaavilta! Juuressipsejä varmaan ekana kokeilen, vaikka noi chilit kyllä kans houkuttelee :) Oon aika huono ostamaan luomua, kotikotona luomua ei ostettu koskaan ja opiskelijana ja muutenkin tarkkana rahankäyttäjänä kallistun useammin halvimpaan vaihtoehtoon. Pitäisi tehdä asiaan kyllä muutos. Ehkä aloitan noista sipseistä :D

  49. Oijoi, tämä sipsiystävä tykkää kyllä varmasti! Itse en ole ruokapuolesta vastssa tässä taloudessa, mutta luomu on kyllä täällä vahvasti esillä. Yleisesti ottaen luomu onkin hyvä valinta, mutta ei aina paras edes ympäristön kannalta esimerkiksi tuottavuudessa tai veden kulutuksessa. Luomua kuitenkin siis suositaan ja toivon jatkuvasti että saataisiin niiden hintoja hilattua alemmas että niiden suosiminen olisi helpompaa..

  50. Oi nami! kermaviili ja sipuli, jees pliis haluan maistaa ja myös pelkällä suolalla maustettuja ja no okei noita juureslastujakin tai siis kaikkia…

  51. Suosin luomua niin usein kuin rahatilanteeni sen sallii. Luomutuotteista käytän eniten hedelmiä, maitotuotteita ja mitähän vielä… viljatuotteita. Luomulle kyllä iso <3!

    Uutuussipsit vaikuttavat mielenkiintoisilta. Pakko testailla pian ;) Veikkaan, että ekana makutestiin päätyy joko kermaviili-sipuli tai merisuola.

  52. Minä maistaisin ekaks niitä juureslastuja:) sitten varmastikin kermaviili&sipulia. Kuulostaa tosi herkulle. Ensi leffailtaan noita :-)!!

    Minä en kamalasti kaupan luomuruokaa syö. Mutta no, meillä on mummolassa suuren suuri kasvimaa, jossa on porkkanoita, perunoita, sipuleja, papuja, punajuuria, herneitä, joskus tomaatteja ja kurkkuja, kesäkurpitsoja, salaattia ja sen sellasta, joten aika suuri osa juureksistamme on oma kasvatettuja. :) Eikös se ole aika luonnonmukaista.. sitten me itse kerätään puolukat, mustikat, vadelmat ja lakat metsistä ja suolta ja pitkin talvea nautitaan aamupalaksi tätini ja serkkuni tekemän hunajan kera (joka muuten valmistetaan siellä mummolassa myös kasvimaan vieressä olevassa vanhassa vanhan kansakoulun keittolassa) ja marjat maistuu aina hyvälle! Mummolassa on kanssa tyrnipensas! 5 tyrniä päivässä on kuulemma päivän C-vitamiini annos. Mansikat me ostetaan torilta…ne ei menesty kovin hyvin mummolan kasvimaalla :(. Ainiin sen unohdin sanoa että myös mehut äiti tekee itse mummolan puna- ja mustaviinimarjoista yms marjoista! Vou nyt ihan itteänikin hämmästyttää miten palon me ite kerätään!! En oo oikeestaan ajatellut kamalan syvällisesti asiaa.. mutta niin kai se jollain tapaa luomua on, ainaskaan ei tuu lennätys kustannuksia ja sen semmosia:)

  53. Mmm juureslastut! Ai että ne on hyviä, parempia kun tavalliset sipsit. Harvoin tulee sipsiä syötyä, mutta luomusipsiä voisi mieluusti toisinaan ostaakin. Luomuruokaa suosin silloin kun se on taloudellisesti mahdollista, melkoisen korkealla kun luomun hinnat Suomessa vielä huitelevat. Kananmunat haluan kyllä ehdottomasti aina luomuna, ettei tulisi huono omatunto kanojen vauvasäiliöiden syömisestä. Se on ihanaa, kun toisinaan ulkomailla luomu jopa hinnallaankin houkuttelee ihmisiä ostamaan itseään. Saksa on siitä hyvä esimerkki! Toisinaan harkitsen luomun hyötyjä, ja riippuen tuotteesta valitsen parhaan vaihtoehdon niin ympäristön, reiluuden kuin (valitettavasti) myös lompakon kannalta.

  54. Kyllä sitä tekisi tulevana opiskeluaikana ostaa enimmäkseen luomua, mutta taitaa halvemmat tuotteet viedä voiton. ): Huomasin muuten nyt konkreettisesti, että luomu voi myös maistua paremmalta: meille kotiin ostettiin tavallisen Oltermanni-juuston sijaan luomuversio (kuulemma aika riistohintainen ): ) ja vieläkin ihmetyttää miten se muka oli paremmanmakuista kuin normijuusto! Tiedäkös sitten, oliko vain luomun harhaa (; Mutta jos mun omaan kotiin joskus sipsejä ostetaan, niin ne on varmasti noita! Hmmm grillisipsejä alkoi tehdä mieli…

  55. Olen jatkuvasti rutiköyhä, sillä käytän vähät pennoseni luomuavokadoihin, -viiliin, -jauhelihaan, ja niin edelleen. Kun ottaa järjen käteen – ja toisaalta ajattelee sydämellä – on luomu mielestäni ainut inhimillinen tapa tuottaa ruokaa. Varsinkin eläinperäisten tuotteiden kanssa en kertakaikkiaan näe luomulle vaihtoehtoja. Ja oikeasti, jos tekee kerran viikossa tai kahdessa jauhelihasta ruokaa, niin pari euroa lisää ei tosiaankaan ole iso satsaus!

    Toivoisin, että kauppojen hevi-osastoilla nähtäisiin tulevaisuudessa freesimpiä luomutuotteita. Luomutuotteiden kulutus kasvaa, mutta miksi ne kaupan hyllyllä ovat edelleen valitettavan nahistuneita?

    Luomusipseistä aion ehdottomasti kokeilla juuressipsejä!

  56. oon ite täällä helsingissä s-marketissa töissä ja just tänää töissä kattelin et mitä noi uudet pussit on mitä porukka ostaa, mut ei siin kassal oikeen voi porukoiden ostoksia sen kummemmin alkaa tutkii, harmi vaan :D mutta nyt tiiän mitä neki pussit oli, kiitos siitä! :D mun mielenkiinto ainaki heräs, ehkä käyn jollai tauolla ostamassa pussillisen :D

  57. Ihanaa, oon ihan sipsihullu! Kermaviili&sipuli kuulostaa mun jutulta.
    Mä yritän ostaa kosmetiikan ja kuorineen syötävät vihannekset ja hedelmät luomuna. Siitä on hyvä aloittaa luomuilu!

  58. Olen siirtynyt lähes täysin luomuruokaan (siinä määrin, kuin opiskelijan budjetti sallii :D) ihan vain sen takia, että luomutuotteen maistuu mielestäni jotenkin… puhtaammilta :)Ja meidän elinympäristössä on jo varmasti kaiken maailman kemikaaleja, joten ihan kivahan se on, jos niitä ei tarvitse vielä ruuankin kautta elimistöösä tunkea… En ole sipsejä syönyt aikoihin, juurikin niihin lisättyjen kaiken maailman turhuuksien takia. Näistä maistaisin ensimmäisenä noita juureslastuja, kuulostaa ihanalta!

  59. Luomu on in !
    Luomua on ihan liian vähän tarjolla sanon minä ja minähän tiedän :)))

    Oi mitä herkkuja tänne tänne saapi lähetellä chilillä maustettua ja ihan mitä vaan kermaviili ja muutkin kaikki kyllä kelpaa :)

  60. Ihan ensimmäisenä aijon maistaa noita juuressipsejä, sillä juuressipsejä olen halunnut maistaa jo pitkän aikaa ja nyt kun niitä saa vielä luomuna! Oma suhteeni luomuruokaan alkoi kun synnyin pienelle luomumaatilalle.
    Kuten arvata saattaa, luomuruokaa syötiin _paljon_ (ja syödään edelleen). Opiskelijana ei ole aina varaa ostaa suomalaisia luomu ruokia ja siksi olen onnellinen, että saan yhä vanhempien luota ilmaista (työ palkalla) ja tuttujen luomutiloilta kohtuuhintaista ruokaa. Myös metsästä keräämällä, ja kalastamalla saa halpaa tai ilmaista ”luomu” ruokaa. Kaupasta ostaessa ostan mielummin (halvempaa) lähellä tuotettua ruokaa, kuin kaukaa tuotua luomuruokaa.

  61. Aaaaah, noi sipsit on suoraan taivaasta! Kermaviili& sipuli menee varmasti ensimmäisenä testiin :)

    Luomukulutukseni on lähinnä maito- ja kananmunaosastoa, sillä tuntuu hyvältä ostaa eettiSEMMIN tuotettuja eläinkunnan tuotteita. Kovasti haluaisin tukea luomua enemmänkin, esimerkiksi kasviksissa, mutta ruoan hinta on muutenkin niin kallista, ettei rahkeet enää riitä moiseen :(.

  62. Juuressipsit kuulostaa justiinsa mun jutulta. Ja mitä luomuun tulee, mielestäni luomutuotettu on pääsääntöisesti paremman makuista :D

  63. Ui juma tommoisii oon ootellu,ku alkaa noi kaupan suola-rasva-sipsit vähitellen tympii! Luulenpa,että toi Luomu lastu Juures ois bueno,joten meen ehdottomasti ostaa tollaisen pussin ittelleni,jahka sellaisen näen :)

    Mä oon aina ollut aktiivinen ympäristöasioissa ja kannan aina jonkinlaista vastuuta luonnosta. Meidän kotona kierrätetään ja mitä tulee ruokaan,niin mun isä on aina harrastanut muiden sukumme miesten kanssa metsästystä. Vaikka mua inhottaa toisinaan nähdä meidän autokatoksessa kuollut rusakko roikkumassa narun päästä,mutta mä lohduttaudun ajatuksella,että se on saanut elää vapaana ja onnellisempana,kuin tehotuotetut eläimet. Mun äiti on lisäksi Valiolla töissä,joten hän toisinaan tuo työpaikaltaan luomumaitoa ja viilejä,koska hän saa ne edullisempaan hintaan kuin mitä kaupasta saisi.
    Luomu on vielä vähän sellainen sana,jota en käytä,koska mä pyrin muilla tavoin ostamaan fiksusti ruokaa. Luomu on hieno asia ehdottomasti,mutta maailman koko kulutustottumus ruoan suhteen pitää muuttaa.Esimerkiksi monet harrastaa tonnikalan ostamista ja oli pakkauksen kyljessä kuinka paljon vakuutettu,että yhtään delfiiniä ei ole vahingoitettu niin mä en usko siihen. Lisäksi mitää uhanalaista lajia ei pitäisi syödä,vaikkei pakkaus siitä mainitsekkaan.
    Poikkesin vähän aiheesta,mutta koska ihmiset aina vetoaa että ’luomu on liian kallista plaaplaa’ niin voisi katsoa itseään peiliin ja kysyä,että olisiko kuitenkin edullisempaa jättää lihat lihatiskille ja ostaa niillä rahoilla itselleen luomua? Elämä on valintoja täynnä ja sama koskeen myös ruokaan. Kuluttaja päättää viime pelissa kauppojen tarjonnan.

  64. ensinnäkin, ostan sipsejä ehkä kaksi kertaa vuodessa, mutta noita alkoi tekemään mieli _heti_. hmphff. ihan sama mikä maku, sipsiä, aahhhhr! pakko ostaa tänään.

    toisekseen, ruokatottumukset voisi tiivistää jotenkin näin: ostan mielummin kaupasta jotain ihanaa spessua luomujugurttia ja ruohonjuuresta ”tositärkeää” caswehtahnaa kuin uuden paidan. kulutan ruokaan siis ihan ylivoimaisesti ennemmän rahaa kuussa verrattuna muihin ostoksiin. hyvä ruoka on mulle luksusta. hifistelen erilaisia reseptejä päivittäin, kulutan kaupassa peruselintarvikkeitakin mallaillessa aina useita kymmeniä minuutteja ja uppoudun intohimoisesti kaikkiin keskusteluihin nimenomaan kasvispainotteisen luomuruuan ylivertaisuudesta! en tosiaan vanno minkään karppausidiotismin tai muiden junttidiettien nimeen vaan kannustaisin ihmisiä oikeesti satsaamaan laadukkaaseen ja hyvänmakuiseen ruokaan!

  65. Superluomuruokaa tulee syötyä kotikotona, koska meillä kasvatetaan itse perunoita, porkkanoita, omenoita, musta- ja puanherukoita, salaattia, yrttejä… Vaikka mitä. :D Noita juureslastuja ajattelin kokeilla ekana, kuulostaa kiinnostavalta ja pussi on sopivan pieni. :)

  66. Oi ja voi, tahdon heti maistaa kaikkia! Luulen kuitenkin, että minusta kehkeytyy aikamoinen chili-tyttö :) Haluan suosia luomutuotteita siksi, koska sillä tavoin voin kantaa oman korteni kekoon. Ja luomusti tuotetut elintarvikkeet ovat mielestäni paljon paremman ja tuoreemman makuisiakin!

  67. Suhteeni luomuruokaan on surullinen. Ostaisin nimittäin mielelläni kaiken mahdollisen luomuna, mutta tämänhetkisellä opiskelijabudjetilla se ei mitenkään ole mahdollista. Yritän kuitenkin silloin tällöin tehdä parempia valintoja ja valita luomun ”normaalin” tuotteen sijaan.
    Nämä Luomu Lastut kuulostaa ihan tosi hyville ja ensimmäisenä kyllä nappaan käsiini tuon kermaviili & sipulin !

  68. Nyt olisi Helsinkiin matka kun vaan ensin arvonnassa voittaisin. Ostan paljon luomua, se on paremman makuista, kallista ja nyt on jo valinnan varaa kaupassa jossa käyn. Luomu lastu Juures on varmaan se jota ostan ekaksi.

  69. Luomu- ja lähiruoka on minulle kunnia-asia. Vanhempieni tilalta saan puhdasta luomuruokaa, lihasta, munista ja kalasta lähtien. Maksan heille ruuasta mutta on se halvempaa kuin jos ostaisin ne kaupasta. Kaupasta haen vain leivänpäälle Oivariinia. ChiliGrilli on mun lempparisipsi.

  70. luomua tulee ostettua tosi vähän, aina vaan katson hintaa. luomukananmuniin olen jo tottunut…

    täässä sun kisassa on huippu palkinto, peukut siis pystyssä! sipseistä aion ostaa ehdottomasti tuota juures versiota, aika hauskan kuuloinen idea!

    Hanna O

  71. Suhteeni luomuruokaan? No, kannatan. :D Ja sen ostamisesta tulee sellanen olo että välittää maapallosta ja myös itsestään. Mutta perustuotteita, esim. maitorahkaa, maitoa ym. kulutustuotteita en osta juurikaan luomuna, koska niissä on niin iso hintaero ei-luomuihin verrattuna. Mutta erikoisjuttuja, kuten suklaata, omenia, rusinoita tms. ostan luomuna silloin tällöin. :) Chipstersin Luomu Lastu Juures -lastuja varmaan voisin ekana maistaa. :)

  72. Aivan mahtavaa, että kauppoihin tulee peruslisäainepommisipsien lisäks tollasia luomuherkkuja! :) Ensimmäisenä maisteluun lähtee perus merisuolalla maustetut sipsit ja lisäksi noi sipulikermaviilisipsit kiinnostaa :-) Muutenkin luomuruoka on lähellä sydäntä (kotoa opittu), tulee siis tosi usein ostettua luomutuotteita ja mielestäni luomutuotantoa pitäis ehdottomasti lisätä, ettei ne olis niin paljoa kalliimpia kuin perus elintarvikkeet.

  73. Kermaviili ja sipuli-kuulostaa niin herkulta ,että pakko kyllä testata sitten. Kaupassa valitsen mahdollisuuksien mukaan aina luomua, jos sitä on tarjolla ja hinnat eivät ole aivan kohtuuttomia.

  74. Ostan luomua silloin tällöin, lähinnä vihanneksia ja hedelmiä. Aika usein hintaero tavalliseen verrattuna on niin hurja, että näin opiskelijabudjetilla elävää hirvittää. Marjat ja sienet kerään itse, eli ne on aina ehtaa luomua!

    Noista uusista naksuista juureslastut pitänee testata ekana!

  75. Mulla ei oikeastaan ole suhdetta luomuruokaan.
    Ostan luomua, kun se on parempaa kuin muut tarjolla olevat vaihtoehdot.
    Mutta sipsiaddikti olen ja pahimmasta päästä!!
    Ehdottomasti ensimmäisenä maistaisin au naturel versiota eli pelkällä merisuolalla maustettuja.
    Ai että, kun kuola valuu suupielistä tässä fiilistellessä!

  76. Mä tykkään jopa enempi sipseistä kun suklaasta! Pitää kyllä maistaa noita, kun kauppoihin tulevat:) Toi tavallinen sekä kervaviili ja sipulimausteinen kuulostavat hyviltä. Mua ärsyttää, kun monet sipsit suomessa on isoissa pusseissa ja ei oo hyvä, jos tekee vaan vähä mieli sipsejä. Toi 150g on aika sopiva vaikka kaverin kaa jaettavaks:)

  77. Oon kauhea sipsiaddikti ja kyseiset luomisipsit houkuttelee kovasti! Sääli, etten bongannut Prismasta tänään! Ekana maistan varmaan noita merisuolasipsejä, mutta todennäkösesti kaikkia tulen kokeilemaan aikanaan :D

    Pyrin suosimaan luomutuotteita mahdollisimman paljon, mutta täytyy myöntää, että opiskelijana ostan usein halvinta. Onneksi sain töitä, joten varallisuustason noustessa pystyy suosimaan luomua paremmin. Jee!

  78. Harvoin ostan luomua, vaikka elintarvikealaa ja aihepiiriä opiskelenkin. Kaapissa komeilee luomukaurapuuroa ja luomuvadelmahilloa. Harmikseni hillo ei ole kotimaista laisinkaan, eikä alkuperämaasta tietoa, kun luomutuotteissa saa olla niin epämääräiset merkinnät siitä (tuotettu EU:ssa/EU:n ulkopuolella).

    Mutta tosiaan aikamoinen herkkusuu olen, kilpailevan yrityksen juuressipsejä olenkin maistunut (porkkana mukana!) ja aivan erinomaisia ovat niin yksinään kuin dipin kanssa. Näistä uutukaisista valitsisin kuitenkin varmaan kehumasi tuliset sipsit! Nam!

  79. Luomua päätyy jokaisella kauppareissulla koriin. Kaikki muut maitotuotteet paitsi juusto (talous romahtaisi, jos avokin juuston kulutuksella luomuna ostaisimme) ostetaan luomuna. Hedelmiä, vihanneksia, viljatuotteita, säilykkeitä, kananmunia, papuja, kuivahedelmiä.. Kaikkea mahdollista tulee siis luomuna syötyä. Etenkin maitotuotteet ovat maultaan ja koostumukseltaan niiiin paljon parempia kuin tavanomaiset, että itku tulee jos esim. kermaviiliä ei luomuna löydy. Itseasiassa ennen kun maitotuotteita ei juurikaan saanut luomuna, niin käytimme soija- tai kaurapohjaisia vastaavia tuotteita. Nyt ne ovat jo onneksi taakse jäänyt juttu ostoslistalla. Yleisesti ottaen haluan syödä puhdasta ja mahdollisimman vähän jalostettua ruokaa. Margariininkin valmistamme itse luomu voista, luomu öljystä, vuorisuolasta ja vedestä.

    Ihan huikeaa, että sipsejäkin tullaan saamaan luomuna! Täytyy tänään kauppareissulla pyörähtää sipsihyllyllä ja toivoa että sieltä löytyy näitä uutuuksia, ekana ostaisin ChiliGrillejä.

  80. Ostan luomua kotiin melko harvoin, mutta tykkään käydä kahviloista esim. Sis. Delissä.
    Kermaviili&sipuli kuulostaa hyvältä maulta :)

  81. Ostan luomua, varsinkin vihannekset ja hedelmät. Niitä tulee popsittua päivittäin vähän kuin herkkuna. :)

    ChiliGrilli kuulostaa juurikin herkulta.. Sopisi hyvin tän neidin makuhermoille. :)

  82. Ostan luomutuotteita yhä enemmän, vaikka se hiukan kallista opiskelijalle onkin. Tulee ainakin harkittua tarkemmin mitä ostaa ja karsittua turhuudet pois. Siksi nuo paremman oman tunnon sipsitkin kuulostavat loistojutulta! Maistaisin varmasti ihan ekana noita perussipsejä, mutta juuressekoituskin kiinnostaa.

  83. Suhteeni luomuun on valitettavan epäsäännöllinen. Osin johtuen asuinpaikkakuntani heikosta valikoimastakin.

    Juureslastut kuulostaisivat valtalinjasta poikkeavana kokeilun arvoisilta.

  84. Olen jo maistanut juureslastuja ja syön mahdollisimman paljon luomua. :)

  85. Toi chiligrilli näyttää tosi hyvältä! Ite pyrin aina ostaa luomua jos vaan kukkaro antaa periksi :).Oon huomannu et luomu on yleensä paremman makustaki ja paremmalla omatunnolla sitä muutenkin syö kun tietää, ettei luomun viljely rasita ympäristöä samalla tavalla kuin tavallinen ruoka.

  86. Ostan luomua mahdollisuuksien mukaan. Taloudellinen tilanne lapsiperheessä pistää rajoituksia, mutta pyrin valitsemaan luomun aina kuin suinkin voin. Juureslastut kuullostaa herkullisilta ja nyt kun popparitkin todettiin jossain tutkimuksessa terveelliseksi, niin tässähän voi herkutella jo aivan hyvällä omallatunnolla:)

  87. juuressipsejä on pitänyt maistaa (ja tehdä!) jo ikuisuuden ajan eli niitä maistelisin ilolla. ja pitää vielä sanoa, että oiva palkinto :) täällä yksi luomuruoan ja puhtaan ruoan ystävä

  88. En yleensä osta luomua, sillä mulla on aika tiukka taloudellinen tilanne. Toki katson välillä jos luomu maksaa vain pikkusen enemmän, silloin valitsen tietenkin sen :)
    Kermaviiliä ja sipulia tahtoisin maistaa!

  89. Luomua tulee ostettua lähinnä vihanneksissa ja hedelmissä. Silloin tällöin myös muuten, jos vaan opiskelijan talous on siinä kunnossa. :) Ja nuo kermaviili-sipulisipsit kuulostaa niiiin hyvälle! Niitä siis valkkaisin!

  90. Suhteeni luomuruokaan on loppujen lopuksi aika etäinen, vaikka kovasti yritänkin suosia sitä. Kuitenkin useimmiten hinta sanelee ostoksen, joten en niin usein kuin haluaisin laita luomutuotteita ostoskoriin. Ehdottomasti asia, jonka pyrin korjaamaan tulevaisuudessa! Kyseisistä sipseistä maistaisin ensimmäisenä ChiliGrilli-lastuja, kuulostaa namilta!

  91. Ekana aion maistaa sitä makua, jota kaupasta löytyy. :) Mieluiten kuitenkin juureslastuja. Pyrin ostamaan mahdollisimman paljon luomutuotteita. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kuten kaikessa muussakin, myös luomutuotteiden kanssa on hyvä olla kriittinen.

  92. Pidän luomutuotteista ja niiden ideologiasta, ja ostankin niitä ajoittain, mutta opiskelijabudjetille ne ovat yleensä turhan kalliita – varsinkin jos haluaa ostaa kaikki tuotteensa luomuna… Siksipä odotankin innolla opiskelun jälkeistä, toivottavasti edes hieman rikkaampaa elämää :). Ja sipseistä ensimmäisenä testiin lähtee ehdottomasti kermaviili & sipuli!

  93. Suhteeni luomuun on pitkä ja kaunis – suosin ja ostan luomua aina kun siihen on mahdollisuus.

    Noista sipseistä maisteluun lähtee juurekset, ei aina tarvitse olla sitä samaa perunaa :)

  94. Herkullisilta kuullostavat nämä Luomu Lastut. Täytyykin poiketa huomenna kaupan sipsihyllylle. Jospa Lastut olisi ehtinyt jo meidänkin kylään. Nappaan ostoskärryyn kermaviili&sipulin :)

    Asumme maaseudulla Pirkanmaalla keskellä kauneinta Suomea ja luomu tuntuu aika luonnolliselta vaihtoehdolta meidän elämässä. Meillä on lampaita ja aikaisemmin oli myös possuja. Pihassa on kasvimaat ja perunapellot. Kesällä käydään metsästä poimimassa marjat ja sienet. Mies käy syksyisin hirvimetsällä ja tuo kotiin herkulliset lihat. Haaveilen vielä kotikanalasta.

    Olen kahden pienen lapsen kanssa kotona. Pyrin valmistamaan päivittäin kaksi lämmintä ruokaa, ilman turhia lisäaineita. Meijeri- ja viljatuotteissa suosimme luomua.

  95. Vaikka budjetti ei anna periksi ostaa pelkästään luomua, niin tietyt elintarvikkeet pyrin aina ostamaan luomuna. Esimerkiksi kananmunia en osta muina kuin luomuversioina. Monet luomumakeiset on myös olleet tosi positiivisia makukokemuksia. :)
    Lastuista tulen kokeilemaan ainakin Juuresta!

  96. Juureslastuja maistaisin, kunhan niitä jostain saisi!

    Luomusta lyhyesti, olisi <3 eli aina yritän löytää luomuvaihtoehdon. Ravintoloissa tosiaan vaikeampi valinta.

  97. Haluaisin maistaa noita juuressipsejä, vaikea kuvitella miltä maistuvat. Itse en ole luomuasiaan niin kiinnittänyt huomiota, syy voi olla ehkä se, että opiskelen tällä hetkelle, jolloin kaupasta usein huomaa ostavansa sitä edullisinta. Mutta mikäli rahaa olisi niin olisin tosi kiinnostunut näistä asioista ja olisikin ihanaa jos voisi kaikki tuotteet ostaa luomuna.

  98. Sain joululahjaksi Marjoja ja Maskaraa-kirjan (kyllä, huomasin että sinäkin luet sitä!)ja sen luettuani päätin vihdoin toteuttaa pitkäaikaisen suunnitelmani ja laitoin ruokavalioni/elämäntapani täysremonttiin.
    Täytyy sanoa, että vaikka välillä hairahdankin näihin ”exiin”, on oloni kevyempi kuin koskaan. Ja samoin mieleni! :) Vaikka rahaa menee ruokaan nyt astetta enemmän, koen sen täysin olevan sen arvosta. Eihän minulla ole kuin yksi kroppa mistä pitää huolta!

    Sipseistä maistaisin ehdottomasti juureksia!! Nam!!

  99. I wish we had the similiar food products in Czech Republic like I can see in your blog:) It looks delicious and well;designed:)

  100. Juuressipseistä ensimmäiseksi kokeiluun kermaviilillä ja sipulilla maustetut lastut, vaikka nuo kaikki kuulostavat kyllä ihan liian hyviltä! :) Harmi kun ei vielä löydy lähikaupasta.

    Luomua suosin aina kun mahdollista, mutta opiskelijabudjetilla hinta ajaa kyllä toisinaan ekologisuuden ylitse.

  101. mä maistaisin ekana kermaviili & sipuli sipsuja! :-)♥ njaami!

    en taida syödä juuri ollenkaan luomutuotteita :/..

  102. Kyllä ihan ekana aion maistaa noita peruslastuja merisuolalla, mutta toki kaikki pitää käydä läpi ja löytää suosikki:)

    Ostan maitoa ja jugurttia aina luomuna, sekä sitten budjetin mukaan muitakin tuotteita, juurekset, vihannekset, hedelmät. Luomu on pop :)

  103. Ostan luomua aina kuin mahdollista, tietyt tuotteet ovat muodostuneet suosikeiksi, esim. luomu tomaattimurska josta saa tehtyä ihanaa tomaattikeittoa. Luomu maistuu selkeästi paremmalle kuin tavallinen.
    Olen ennenkin maistanut juuressipsejä, olivat tosi maukkaita en tosin muista valmistajaa, mutta noista uutuuksista maistaisin kermaviili & sipuli ensimmäisenä.

  104. haluisin maistaa noita molempia:P ja pakko myöntää että en kyllä ikinä varmaankaan muistaakseni oo maistanu mitään luomuruokia ?

  105. Opiskelijan budjetilla ei valitettavasti ole mahdollisuutta valita luomua kaikesta mistä haluaisi, mutta kananmunat ja pavut lähtevät ostoskoriin aina luomuna.

    Ja juureslastuja aion kokeilla ihan ensimäisenä, toisena houkuttaa myös kermaviili-sipuli combo..

  106. Kermaviili&Sipuli olisi mun makuun varmasti. :–)

    Ostaisin luomuruokaa paremmin, jos en olisi opiskelija.

  107. Ostaisin luomua taatusti enemmänkin, jos rahallinen tilanteeni olisi toisin. Onneksi kuiva-aineista luomu on usein samoissa hinnoissa. Parasta ravintolaruokaa olen syönyt lomamatkalla luomuravintolassa. Oli semmoista makujen sinfoniaa, että huhhuh.

    Taidan testata ensimmäisenä ihan normisipsit ja sen jälkeen juureslastut (joita kyllä on kiva tehdä ihan kotosallakin, on vaan vähän vaivalloista jos herkkunälkä on just sillä hetkellä).

  108. Minulle luomuruokaon hyvinvointi ruokaa. Normaalista ruuasta tulee jopa paha olo mutta luomuruoka on ihanan raikasta ja maut puhtaita. Maistan ehdottomasti juureslastuja ensimmäiseksi koska niitä on nyt niin suuresti kehuttu.

  109. Maistan ekana juureslastuja. Käytän luomutuotteita ajoittain, viimeisin löytö on ollut luomutuoremehu.

    1. Niin ja juureslastuja jonkun ruohosipulisen ranskankerman kanssa, aiai :)<3

  110. Haluaisin testata juuressipsejä, en ole koskaan sellaisia maistanutkaan.
    Luomua arvostan kovasti ja mahdollisuuksien mukaan suosin sitä ostovalinnoissani.

  111. Opiskelijana koitan tehdä itse rehtiä ruokaa mahdollisimman hyvistä raaka-aineista. Tulevaisuudessa olisi ihanaa, jos voisin syödä pelkästään lähellä tuotettua, maistuvaa ruokaa!

  112. Veikkaan, että kauppareissulla saattaa tarttua tuo juuressipsipussi mukaan.
    Asuessani briteissä tuli syötyä välillä juuri tuollaisia pieniä annospusseja sipsihimon sattuessa ja sit kotosuomessa oonkin sitä välillä harmitellut, et sipsiosastolla on melkeen pelkästään niitä megapusseja. Onneks tähän on kyllä tullut muutosta tässä vuoden sisällä!
    Oon ihan köyhä opiskelija, joten pakko myöntää, etten osta luomua kuin ihan vaan sillon tällöin. Tosin kohta valmistun niin toivottavasti myös elintaso nousee sen verran, että voin tehdä valintoja muunkin kuin hintalapun perusteella :-)

  113. Mä oon alkanu ihan vasta innostumaan luomuruokailusta enemmänkin. Se, että kaupoista (pienistäkin) löytää nykyään luomuvaihtoehtoja, on vaikuttanut ostokäyttäytymiseeni. Siinä, missä ennen otin halvimman vaihtoehdon, nykyään tutkailen tarkkaan eri vaihtoehdot ja valitsen mieluiten luomua.

    Työskentelen palvelutiskillä, missä luomulihat ja -kalat kuuluvat vakituiseen valikoimaan. Nykyään ostankin suurimman osan lihoista luomuna – jauheliha, lohi ja possunliha kuuluvat luomuherkkuihin. Tietoisuuteni luomusta on kasvanut ja suosin itse kauppoja, josta löydän mahdollisimman paljon luomua.

    Hedelmät, myslit, lihavalmisteet ja maidot pyrin ostamaan aina luomuna. Herkkusuuna huomasin iloiseksi ylläriksi, että lähikaupastani löytyi tänään juurikin tuota merisuolasipsiä ja juureslastuja. Sipsit lähtivät mukaan lauantain kunniaksi, seuraavaksi aion kokeilla juureslastuja.

    Arpaonni ei suosi minua _koskaan_ (:D), joten halusin vain jakaa oman pikku tarinani, jos joku muukin vaikka innostuisi luomuilemaan. Luomuravintola oli minulle ihan uusi juttu, täytyypä käydä kokeilemassa!

  114. Suomessa asuessani ostin usein luomuruokaa, kuten kananmunia ja leipää. Ostoskoriini löysi tiensä myös luomuvihannekset. Espanjaan muutettuani luomusta ei kuitenkaan ollut enää tietoakaan.

    Yksi asia, mitä odotankin Suomeen paluussani on juuri luomuruoka (ja kierrättäminen).. Tuntuu, että täällä ihmiset eivät osaa arvostaa noita itselleni tärkeitä asioita tarpeeksi – lähes ollenkaan! Jos voittaisin lahjakortin luomuruokaan keskittyneeseen ravintolaan, juhlistaisin siellä Suomeen paluutani ystävieni kanssa!

    Luomusipseistä maistan ehdottomasti ensimmäisenä ChiliGrilli-makua!

  115. Haluaisin päästä maistamaan juureslastuja ekana! Näitä on tullut tehtyä ihan kotonakin vaihtelevalla menestyksellä, välillä jää liian pehmeiksi.

    Ostan paljon luomutuotteista, esim. kaikki leivät teen joko itse luomujauhoista tai ostan luomunäkkäriä tms. Myös luomujuureksia tulee ostettua kauppahallista paljon.

  116. Vanhentuessa, ja tässä tapauksessa myös viisastuessa, luomuiset tuotteet ovat löytäneet tiensä pienen perheemme jääkaappiin aina kasvavan tietoisuuden myötä. Opiskelijabudjetilla luomu ei valitettavasti joka suhteessa ole se käytännön vaihtoehto, mutta etenkin hedelmissä ja maitotuotteissa suosimme luomua. Maistakaapa luomusitruunaa tavallisen rinnalla!

  117. Maistaisin ehdottomasti chiligrilli-maustettuja lastuja, koska en ole aiemmin törmännyt niihin luomutuotteiden joukossa. Luomu juureslastuja on tullut maistettua aiemmin useaan otteeseen, ne ovat todella hyviä. Olen erittäin valistunut ravinnon suhteen ja vaikka olenkin opiskelija, ostan aina ensisijaisesti luomuruokaa, koska tiedän tarkalleen, miten paljon terveellisempää se on. Nykyään kun myrkkyjä tulee elimistöön niin monesta lähteestä, haluan, että ravintoni sisältää niitä mahdollisimman vähän. Siksi suurin osa rahoistani menee ruokaan, eikä se minua haittaa, koska nautin hyvästä ja puhtaasta ruuasta ja sitä kautta hyvästä olosta paljon enemmän kuin esimerkiksi uusista vaatteista. Mukavaa keväänjatkoa sinulle Ida!

  118. Minulla pääsevät ensimmäisenä testiin nuo juuresversiot, nam!

    Minun ja luomuruoan suhde on vähän kinkkinen: tekisin mielelläni parempia valintoja ja popsisin ruokaa josta keho olisi kiitollinen, mutta opiskelijabudjetilla eläessä sellainen on aika hankalaa. Toki aina voi luopua jostain muusta ja ostaa siitä säästyneellä rahalla parempaa ruokaa, mutta kun ei ole oikeastaan edes niitä ”turhia paheita” joista voisi luopua :D Kassaneitinä työskennellessäni katselen aina kateellisena toisten ostoksia ja mietin, että sitten isona ja aikuisena minäkin syön hyvin ja juuri sitä mitä haluan.

  119. Mulla ei ole mitään kovin erityistä ”suhdetta” luomuruokaan. Hetki sitten olen herännyt hiukan miettimään, että mitä oikeastaan suuhuni laitan, ja olen katsonut kaupassa lisäaineita jne. Testiksi ostin myöskin esim. luomuomenoita, ja olen positiivisesti yllättynyt! Nehän oikeasti ovat paljon maukkaampia kuin normaalit omenat! Tällä hetkellä ragatilanne on niin tiukka, että luomutuotteisiin ei ikävä kyllä ole pahemmin varaa, mutta heti kun rahatilanne paranee, alan suosimaan luomua enemmän.

    Sipseistä ensimmäisenä menee kokeiluun todennäköisesti kermaviili & sipuli.

  120. Olen karsinut ruokavaliosta jo muutama vuosi sitten kaiken ns. ylimääräisen, joka kattaa lisäaineelliset ruuat ja tehotuotetut lihat. Teen joskus itse uunissa juures”sipsejä”, mutta nämä valmiit sipsipussit tulee helpottamaan napostelunälkää :)

    Tulen täysin varmasti koukuttumaan juuressipseihin!

  121. Ostan luomua aina kun voin. Haluaisin ostaa ihan kaiken ruuan luomuna, mutta lähikaupan valikoimien ja opiskelijan pienen rahapussin takia se ei nyt ole mahdollista. Mutta mahdollisuuksien mukaan kauppakoriin tulee mahdollisimman paljon luomutuotteita. Nykyään huomaan tykkääväni laittaa rahaa ennemmin laadukkaaseen ruokaan kuin johonkin muuhun turhempaan.

    Hitsit että nämä sipsit kuulostavat hyvältä, ihan todella mahtava juttu! Ensimmäiseksi kutkuttaisi nuo juureslastut, kuulostavat niin hyviltä. Pitääpä katsella jos seuraavalla kauppareissulla löytyisi jo kaupan hyllystä. :)

  122. Maistaisin kermaviili & sipuli sipsejä, nam kun kuulostaa hyvältä!

    Luomuruoka on hyvä juttu, mutta opiskelijabudjetille turhan kallista :(

  123. Chilisipsut on yleensä hyviä, joten varmaan niitä maistaisin, jos sipsiä päätän ostella. :)

    Luomuruokaa syön mälsän vähän, syystä että, se nyt vaan on niin paljon kalliimpaa, eikä budjetti muuta sallisi, jos niitä hirmusti suosisin. :( Luomu tummaasuklaata oon kyllä joskus ostellut. :)

  124. Minua kiinnostaisi kyllä maistaa noita juureslastuja, eipä ole sellaisia juuri ennen tullutkaan vastaan. :)

    En oikeastaan koskaan osta luomua, ne kun ovat niin kalliita tuotteita ja olen sitäpaitsi tällä hetkellä opiskelija. Toki luomu kiinnostaa!

  125. Kasvisruoka ja luomu on lähellä sydäntä, karkitki alkanu pikkuhiljaa vaihtua punnitse&säästä-pusseihin, mikä on aika suurta tälläselle karkkihiirelle :-d Tämmösiä sipsejä on kyl odotettuki,toi juures houkuttelee mua! Niin paljon parempi fiilis ja enemmän tunnelmaa syödä kunnollisista aineksista valmistettuja tuotteita.

  126. Uhh noi Kermaviili & sipuli sipsit kuulostavat namilta! Luomutuotteet ovat mielestäni ihania koska niissä ei ole niin paljon kemikaaleja, mutta ne ovat kylläkin aika kalliita!

  127. Vaikka elän pienellä budjetilla, valitsen luomun melkein aina. Varsinkin maitotuotteissa ja kananmunissa. Oon miettinyt sen näin, että mun ”tupakkarahat” menee parempaan ruokaan (todellisuudessa suurinosa mun rahoista menee ruokaan, mutta ei se haittaa, kun hyvä ruoka on niin hyvä juttu!), ja tietenkin siinä säästää myös, kun tekee ruuan itse.

    Kiinnostaisi maistaa noita juuressipsejä :-)

  128. En oikeastaan osta luomuruokaa, koska opiskelijabudjettiin ne eivät sovi. Ehkä sitten joskus rikkaampana.. :D Mutta noita juuressipsejä haluaisin testata.

  129. Chiligrilli lastut olisivat mieleeni!
    Ostoksilla valitsen luomua ja lähiruokaa jos sitä vain on tarjolla, kaupoissa saisi olla enenmmän valikoimaa luonnonmukaisesti tuotetuista raaka-aineista.

  130. Juuressipsejä haluaisin maistaa, kunhan kaupasta löytyy. Luomuruokaa kasvatan puutarhassani, se on hyvää ja tietää mitä syö

  131. Luomua pyrin valitsemaan kaupassa niin usein kun opiskelijabudjetti siihen venyy :) juuressipsut kiinnostaa eniten noista!!

  132. voivitsi noi näyttää hyviltä, mun kiinnostas erityisesti noi juuressipsit oon syöny muun merkkisii ja ne ainaki oli tosi hyviä : ) ja noi pussit on huipun näkösiii ::: D

    lauantaimurhetytto.blogspot.com

  133. Täällä päässä ainakin ostetaan luomua aina silloin kun rahnat riittävät =) Erityisesti nautin luomuna tuotetuista maitotuotteista, sillä niissä on niin hyvä ja pehmeä maku! Eniten taidankin ostaa luomuna juuri maitoa, kermaviiliä, voita, kananmunia, jälkiuunileipää, hedelmiä ja kasviksia. Ihan niitä perus jokapäiväisiä juttuja siis.

    Sipseistä tahdon maistaa noita chilillä terästettyjä, mäkun tykkään myös tulisesta ruuasta!

  134. Huippua, että kauppoihin ilmestyy tuollaisia pikkupusseja parempia sipsejä! Eniten houkuttaisi ne perunalastut, koska juureslastuista mulla on aika huonoja kokemuksia, mutta toisaalta haluaisin kyllä kokeilla juuresversiotakin – varmasti nuo olisi parempia kun ne mitä olen maistanut!

    Luomuruokaan on hyvinkin läheinen suhde, koska olen niin ruokaongelmainen, että voin parhaiten jos uhraan rahani luomuruokiin. Tämä on testattu ja todettu jo moneen kertaan ja kun tälläkin hetkellä olen detox-kuurilla ja panostan entistäkin enemmän luomuruokaan, huomaa kyllä eron! Vaikka se on kallista, en taida palata entiseen enää.

    Tällaisena ruokaongelmaisena olisi kyllä ihan parasta päästä kokeilemaan tuota ravintolaa! Namskis. (:

  135. Luomua ostan oikeastaan aina kun vaan vaihtoehtona löytyy. Kasviksia käytän tosi paljon ja en niiden mukana halua mitään ylimääräisiä myrkkyjä, ja tän ajatuksen kautta tuo luomun ostaminen on levinnyt myös muihin tuotteisiin, aina luomuvanusta lähtien. Ja vaikka opiskelija oonkin niin mieluummin panostan siihen raaka-aineen laatuun, tuntuu että sen huomaa sitten myös omassa terveydessä ja jaksamisessa. Ja jos eläinkunnan tuotteita käyttäisin, niin ne ostaisin ehdottomasti luomuna, omat lemmikitkin syö pitkälti luomusapuskaa.

    Noita juureslastuja juuri maistelenkin jo, tässä samalla, tosi ihania :) Seuraavaksi teki mieli maistaa ihan niitä merisuolalla maustettuja, mutta nyt alkoi myös ne grillilastut houkuttelemaan :D

  136. puhdas ruoka, mielellään itse pyydetty, kasvatettu tai poimittu on se paras. kaupunkiin muuton jälkeen sitä on vasta alkanut oikeasti arvostaa kun joka aterialle ei olekaan mahdollista lisätä itse kasvatettuja aineksia.
    näistä hipster-sipseistä täytyy maistaa noita tulisia!

  137. Nappaisin kainaloon pussin kermaviili & sipulisipsejä.

    Suosin luomua mahdollisimman paljon ja esimerkiksi lihan kanssa en ikinä tingi tästä. Mielestäni on tosi kiva, että luomu on saanut koko ajan enemmän jalansijaa eri kaupoissa ja ravintolaissa.

  138. Juureslastut kuulostaa parhailta. Pyrin ostamaan luomua aina kun budjetti sallii.

  139. Juureslastuja aioin maistaa, niitä olen nähnyt myynnissä K-supermarketissa!

    Ruokavalintani perustuvat ajatukseen: ei e-koodeja ja luomua aina kun se on laadullisesti parempaa!

  140. hehee oltiin jutan kanssa mainoksen uhreja (luin tän postauksen vissiin eilen :D) ja ostettiin tänään noita normeja (eli missä pelkkää suolaa) ja hyviä oli ! vielä ku jossain kaupassa olis niitä chiligrillejä ni pääsis niitäkin maistelemaan :p ostettiin ihan meiän Lahen Sokkarin S-marketista eli luulis että noita alkaa löytyä pian melkee jokaisesta isommasta kaupasta :) repeiltiin myös tolle nimelle ”(c)hipsters” :DD

  141. kuulostaa mahtavalta! Pakko päästä maisteleen kun palailen suomeen, harmi vaan ettei ikuisuuslempparia salt&vinegaria löydy noistakaan…