rakas päiväkirja……

lifestyle, muoti, ruoka
41 kommenttia

Instagram-kuvia on vähätelty kovasti monissa blogeissa, mutta hah, minusta ne on kivoja. Olisi ehkä vähän tylsää jos yhtäkkiä koko blogini olis pelkkää instagrammia, mutta tämmöisten päivittäisten kuulumisten jakaminen sujuu paljon helpommin instagram-kuvien avulla, sillä en juurikaan kanna tuota mäsää järkkäriä missään mukanani. Siskon ylppäreissä se sammahti hetkeksi, mutta alkoi toimia kun otin akun pois ja laitoin takaisin. Se ei myöskään aina toimi yhteen tietsikan kanssa, eikä anna siirtää kuvia koneelle joka kerta kun yritän. Alkaa mennä hermo moiseen temppuiluun ja uuden kameran hankinta onkin varmasti edessä jossain vaiheessa tänä vuonna. Huhhhui, minkäköhän kameran sitä ostaisi? Pokkarien laatu on samaa tasoa kuin iPhonen, joten niitä en edes harkitse, mutta toisaalta olisi kivaa jos kamera olisi sellainen, että sitä kehtaisi kuljettaa mukana. Järkkäri lienee ainoa vaihtoehto jos haluan yhtään laadukkaampia kuvia, mutta sitten pitäisi miettiä että pysytäänkö Canonin tiimissä ja satasarjalaisissa vaiko siirrytäänkö kalliimpaan tai halvempaan. HUH MITÄ valkoisen tytön ongelmia, mutta ei niistä nyt sen enempää, nyt niitä ei-niin-laadukkaita  mutta tunnelmallisia Instagram-kuvia, olkaaaaaas hyvät:

@lottapod &&& @erabo

Oltiin eilen Lotan ja Idan kanssa pikkupiknikillä joka oli alunperin tarkoitus pitää jo ajat sitten sen kunniaksi, että koulu oli tältä vuodelta kunniallisesti ohi. Noh, kelpasi sitä kuoharia siemailla vasta nytkin kirsikoiden, croissanttien, hedelmien ja muiden herkkujen kanssa. Hitsin vitsit mulla on käynyt ihan mieletön tuuri kun mulla oli niin loistava luokka viime vuonna – pitäisi nähdä isommallakin porukalla joku kerta, eiks je tyttäret???

OHOI #captain #me #outfit #tönötys #fjällräven #kånken #dyeddenimshirt #bun #lake #nicespot

Fjällrävenin kånken on maailman paras reppu – se vetää sisäänsä melkoisen määrän tavaraa ja näyttää silti hyvän malliselta. Kukkamekko on Stradivariuksen ja se on yksi suosikeistani kesäisin, sillä se on tarpeeksi pitkä käytettäväksi ilman sukkiksia ja se on sopivan kevyt koska se on olkaimeton ja hihaton. Farkkupaita on se vanha, josta en aiemmin tykännyt, koska pidin väriä vähän liian valmiina. Upotin helman klooriin ja olkapäiden niititkin ovat lisääntyneet näistä kuvista ja kappas, tykkään paidasta kovasti! Löysin Monkista uuden, täydellisen värisen farkkupaidan, joten uskalsin siksi kokeilla tämän muokkaamista. Kerrankin joku mun diy-projekti ei näytä ihan kaameelta ripellykseltä ja lennä suoraan roskiin, JES!:- D

EN HALUU TÖIHI HALUUN PYÖRÄILEE SILLEE ET TOI TYYPPI RULLAA MUN KAA HÖ :((((

#fromwhereimstanding #flowers #suedebag #zara #leopardflats #summernights

Kesäillat ovat oivia seikkailuille ja kukkien keräämiselle! Tosin ei nuo koiranputket kauaa maljakossa kestäneet.

Untitled

Tässä kuvassa näkyy myös lempparikesäkengät, nuo Vansin Guate Stripet. Ne eivät sovi ihan kaiken kanssa ja saavat jotkut asut näyttämään liian hipeiltä, mutta sopivan asun kanssa nuo ovat ihan mielettömän kivat.

#me #longhair #tapas #waitingforfood #hungry #thirsty

Tässäpä tönötän Copas Y Tapasissa jossa oltiin syömässä illallista Indiedays-perheellä. Onneksi ostin tuon puuterinvärisen helmitopin aikanaan H&M:stä, olen tajunnut sen hienouden kunnolla vasta tänä vuonna ja se onkin ollut ahkerassa käytössä.

#urkkimurkku #fillari #jopo #kesä #blond #babe #summerheat #kepposetmielessä

Tässä Linda ja sen uusi hieno jakku joka sopii monen vaatteen kanssa. Ihan huikea löytö, tekee vaatekaapista takuulla monipuolisemman!

#secretgarden #garden #railwaystation #byebye #helsinki

Helsingin rautatieaseman ihanat salaiset puutarhat, eikös ne saaneet jatkoaikaa? Ihan mielettömän kauniita! Kävelin haltioissani ympäri asemaa noita katsellen, tämä tais nousta suosikiksi.

#jätskitauko #icecreamattack #fighter #ponytail #hm #forever21 #älänuuhkimuntötteröö #slurps

Tässä vielä minä jätskitauolla, näyttää siltä että mulla on menossa jätskihyökkäys tai sitten dippailen hiuksia tuohon jäätelöön, kuten Sonja hoksasi, hah:-D Nyt Twin Peaksin pariin, leppoisaa iltaa toverit!

Lisää luettavaa

5 uuden vaatteen vuosi paketissa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

Yli neljä vuotta ostamatta pikamuotia

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Annie Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. mun mielestä instagram kuvissa ei oo mitään vikaa, miks olis? :D itse saan ylihuomenna oman iphonen ja odotan, että pääsen instagramin kanssa kuvailemaan – vaikken sitä puhelinta niiden kuvien vuoksi ole ostamassa :D söpönä oot ollu liikkeellä <3

    1. Hahaa, ei mustakaan, tykkään niiden rosoisuudesta! On tylsää jos blogin sisältö olisi pelkästään yhtä ja samaa – niin aiheiden kuin kuvien puolesta, joten siksi on kivaa että on monenlaisia kuvia. :-)

      UUU JEEE, kivaa! Insta on best:-D

  2. Mustakin Instagram-kuvat on ihan loistava lisä järkkärikuvien oheen! Tykkään näiden tunnelmasta tosi paljon :)

  3. Instagram-kuvat on sopivina määrinä söpöjä, ja varsinkin näin päiväkirjamuodossa selitettyinä :–) Söpö oot jälleen kerran♥

  4. voi näitä ensimmäisen maailman ongelmia! niinkuin poikaystäväni aina sanoo (vaikkapas hän ei olekaan 80v kenen suuhun minunmielestä tuo sanonta paremmin sopii..) esim silloin kun tuskailen pesisinkö tukkani tänään vai huomena..:—D mutta eisemitään ja ei haittaa yhtään instagram-kuvat varsinkin kun sinulla ne on ihan mainioita jep!:3

    1. älä muuta sano!:-D kylläpä tuottaa tuskaa. ja just että minkä karkkipussin sitä valkkais ymms…….

      jee, oi kiitos!!

      1. Juurikin sellainen. Itellä oli muinoin G5 ja siskolla nyt G11, loistokameroita kummatkin. Kääntyvä näyttö on ihan paras esim. festareilla! :)

  5. mä tykkään ainakin ihan superisti noista instagram kuvista! (oon myös itse ihan koukussa kyseiseen appsiin :)) ja tuosta kamerasta. itse ostin hetki sitten fujifilmin pokkarin (koska en jaksa aina raahaa järkkäriä mukana), jolla saa kyllä yllättävän hyviä kuvia! ja on siinä kyllä satakertaa parempi laatu kuin iphonen tai minkään muun kännykän kamerassa :D pokkaria valittaessa katselin ISO -tietoja ja aukkoja.

    Voisin myös suositella Olympus PEN:ä. Digijärkkäri mininä. Ihan loistava! Yhtä hyviä kuvia tulee, kun perusjärkkärillä, mutta se on pienikokoinen, niin sitä voi kantaakkin mukana paikasta toiseen :)

    1. Jee, kiitos! Kiva kuulla, koska mäkin tykkään noista kyllä :- )

      Ja hei joo, ehkä vähän liioittelin tuon pokkarijutunkanssa, mutta jotain minijärkkäriä tai sitten kunnon järkkäriä pitäisi varmaan seuraavaksi harkita kumminkin, ihan jo tämän blogiharrastuksen takia. Tuota Olympuksen PENiä pitäis testata eka, oon kuullut siitä vähän ristiriitaista kommenttia!

      Canon taasen kiinnostaa siksi, että mulla olis siihen objektiivit hmmhh. Mutta hei kiitos vinkeistäsi, kiva lukea!:- )

  6. must instagram kuvat on just hyviä ku ei jaksa raahaa aina kunnon kameraa mukana!

    ja hei mun poikaystävällä ja äidillä on kummallaki sellaset olympus pen kamerat, joka on just silleen pokkarin ja järkkärin välilt, ehkä viel enempi minijärkkäri tai jotai. siihen saa kaikkii hyvii objektiivei ja silleen, kattelepa niit!

    toi farkkupaita on ihan sika kiva muuten. :)

    1. Voi ihana, kiitos vinkeistä! Ja oon samaa mieltä insta-kuvista. JA hei, pitääpä vielä harkita Olympusta siis, oon kuullut niin paljon kehuja ja pari ei-niin-ylistävää kommenttia, hmm!!

  7. instragram-kuvat ovat ihanan tunnelmallisia ja ainakin sinun blogissasi aina takuuvarman kauniita! olet hurmaava ja inspiroiva, mut aah mitä jätskii syöt tuossa, näyttää hyvältä!

  8. Kameraprobleemat on kyllä aika hankalia, valinnanvaraa on ihan liikaa.. Meitsi on superhappy, kun oma järkkäri on viime aikoina reistaillu ihmeen vähän. Kummasti just ku googlailin et mikä olis oivallinen kamera reaparatur mesta, niin hupsis salama pomppas pystyyn… Ja se on toiminu kiltisti jo varmaan yli kuukauden, tässä tehdään uusia ennätyksiä! Mitä nyt välillä pitää muutamaan kertaan sammuttaa masiina, että se suostuu nousta ylös, mutta eipä se niin justiinsa oo, ehkä muutamat hyvät tilanteet vaan ehtiny mennä ohi.. :DD
    JA instagrammi on oikeen jees! Minäkii tahon, ehkä syksyllä vois vihdoin päivittää johonkiii tollaseen älykkyyspuhelimeen, eri asia sitten että mihin vaihtoehtoon sitä pitäisi päätyä.. kamalia ongelmia on kyllä… :D

    1. No on! Jopas nyt jotakin, kävipä kivasti että sun kamera rupesi paineen alla toimia :- D Höh, tosi tylsää kummiskin ettei sen toimintaan voi ihan täysin luottaa, pöh:-(

      Ja jeeee!! Päivitä, iphoneeee!! ;–)

  9. Suosittelen Nikonin J1 minijärkkäriä! Oon itekki aina ollu Canon-tiimissä, mutta tää minijärkkäri on noh, ihana. Laatu on musta parempi kun mun aikasemmassa Canonin eos 1000D:ssä ja koska se on mini, se on niin helppo kantaa mukana:)

    1. OOOH, kuulostaapa se hyvältä! Ja jos on tosiaan parempi kuin 1000D….. mulla on meinaan 400D :- D joka lienee siis samaa tasoa! Kiitos vinkistä, pitää tutustua! En tiedä Nikoneista mitään!

  10. instagram on siisti ! itsehän olisin valmis ihan vain sen takia ostamaan semmoisen superhyperpuhelimen..hehe.

    jos järkkäriä lähdet ostamaan niin suosittelen canonin 600D :-] tosi näpsäkkä, tutut helpot säädöt ja ihan eriluokkaa kuin esim. minun vanha 400D ! mutta iso mötikkä se kyllä on :- [

    1. HAhahah SUOSITTELEN:-D

      UU jea, kiitos! TUo on yksi harkinnassa olevista, mullakin nimittäin on tuo ikivanha 400D, eikä se enää pelitä höh…..

  11. Heil for Instagram! Sitäpaisti kaikki kuvat teistä söpöläisistä näyttää ihan hiton hyviltä, oli ne sitten otettu filmipurkkikameralla tai järkkärillä. Nii.

  12. Itse kyllä tykkään instagram kuvista :) Oot hirmu nätti tuossa mustavalkoisessa kuvassa. Tämmösiä postauksia on just jees lukea

  13. katoin twin peaksin viiimosen jakson eilen, oon näähny sen ties kuinka monta kertaa mut silti en pysty muistaan kaikkia yksityiskohtia, niiin nerokas sarja! ja cooper on rakkaus. mutta MISTÄ TUOmmosen hiuslenkin saa kun sulla vikassa kuvassa?!? säännöllisin väliajoin nään niitä muilla, mutten koskaan kaupassa:-(

  14. Hei kivan näköinen toi farkkupaita! Voisitko kertoo vähän lisää siitä miten teit sen? Olis kiva kokeilla itekin jotain vastaavaa. :) Upotitko ihan pelkkään kloriteen ja jätitkö pitkäkskin aikaa?

  15. Näyttää niiiiin kesältä. Ja niiiin kivalta. Ja tampere, ah. ü Kaipaan sinne.

    PS. Tämmönen turhake nyt, mut ehkä ne aina piristää vähän 8 )

    1. Kommentit piristää aina!:’—)

      Ja voih, minä kaipaisin jonnekin muualle. Tosin pois Suomen kylmästä, en niinkään muualle Suomeen juuri nyt.