LivBox: Kuukauden bloggaaja

kauneus
156 kommenttia

Kääks, olen niin otettu ettei tosikaan. Syynä siihen on se, että LivBoxilta kysyttiin, haluaisinko olla heidän kesäkuun kuukauden bloggaaja. No siis todellakin, oli vastaukseni. Yhteistyö Muotikirppiksen aikoihin sujui LivBoxin kanssa niin mutkattomasti että minulla ei ollut epäilystäkään että kannattaisiko tähän juttuu lähteä mukaan vai ei. Olen tutustunut LivBoxiin parin boksillisen verran aiemmin, mutta tilausta minulla ei (ainakaan vielä) ole ollut vetämässä, joten odotin innolla kesäkuun pakettia saapuvaksi. Ja kaiken kukkuraksi LivBoxin tytöt ovat ihan mahtavia tyyppejä, joten tämä tuntuu tosi upealta jutulta.

liv

LIV BOX KESÄKUU ida365

En malttanut odottaa kotiin asti, vaan avasin paketin jo hississä :- D Arvuuttelin etukäteen että minkähän värinen nauha ja paperi koristaisi boksia tällä kertaa, sillä viime boksi jonka sain, oli sävymaailmaltaan punainen. Nyt siis oli vuorossa raikasta oranssia, jee! Pikkujutuilla on todellakin väliä.

Livbox siis ilmestyy kerran kuussa ja sen voi tilata suoraan kotiinsa LivBoxin sivuilta. LivBox sisältää joka kerta 4-6 eri kauneustuotetta, joista osa on uutuuksia ja osa luotettavia klassikoita. LivBoxin idea on mielestäni loistava, sillä tällä tavoin on helppo testailla kosmetiikkatuotteita edullisesti. Yhden paketin hinta on 15,90€, joka on mielestäni myös opiskelijaystävällinen hinta. Minusta on superkutkuttavaa saada postitse paketti, jonka sisältöä en tiedä, mutta jonka tiedän olevan laadukas ja toimiva. Tälläkin kertaa yllätys oli mieluinen. Kurkataanpas boksiin:

vihdoin kesä -livbox

Uu, aurinkotuotteita! Ja jotain varsin tuttua…

mschic

mschic hattaraa

Nimittäin MSCHIC:n poskipuna! Jotkut teistä varmasti muistavatkin että oon aiemminkin testaillut MSCHIC:n tuotteita ja tykännyt niistä kovasti. Olen tykännyt kovasti mm. kulmaväristä, huulipunista ja meikkipohjista. Ja on mulla käytössä tuollainen poskipunakin, mutta en kai vaan ole koskaan esitellyt sitä täällä. Onnekseni tämä uutukainen on eri sävyä mitä vanha, mutta silti juuri oikean värinen mulle, vähän tuommoinen kylmään taittuva pinkki. Kivaa testailla eri sävyä tällä kertaa. Boksista tulleen sävyn nimi on hattaraa.

livbox kesäkuu mschic poskipuna

Vanhempi poskipuna alkaakin olla ihan finaalissa, joten tämä tuli hyvään saumaan :-D MSCHIC:n poskipunat (ja huulipunat myös!) ovat todella riittoisia, tämä poskipuna on kestänyt päivittäisessä käytössä jo vuoden päivät, eikä se vieläkään ole ihan loppu.

LIVBOX kesäkuu

Ilahduin kesäkuun LivBoxin aurinkotuotteista kovasti, sillä näitä tulen tarvitsemaan Barcelonassa! After sunit ovat minulle tuttuja kaikilta lomilta lapsuudesta ja niistä tuleekin lomafiilis. Tuo Clarinsin bb-voide oli harmikseni ihan liian tumma minulle. Se taitaa päätyä äidin meikkipussiin, joka ruskettuu – toisin kuin tyttärensä.

olay ja piz buin

Olayn kosteusvoiteessa on suojakerroin 15 mikä on tosi hyvä, sillä mun mineraalimeikkeihin ei moista ole lisätty. Piz Buin aurinkosuojavoide on älyttömän kätevän kokoinen sekin, tuo on helppo heittää laukkuun niinä päivinä kun kiertelee vain kaupungilla, eikä suojaa tarvita niin paljon mitä rannalla. Aurinkovoidetta pitää muistaa lisäillä päivän mittaan, joten on kätevää käyttää tuo putilo reissussa. Vaikka palan suhteellisen herkästi, en käytä ihan hirveästi aurinkovoiteita koska niistä liikkuu niin ristiriitaista tietoa. Kasvot ovat ne, jotka saattavat alkaa punoittaa herkimmiten, joten olen kesäisin käyttänyt tuommoisia kosteusvoiteita joissa tosiaan on jo suojakerroin. Öisin käytän luonnonkosmetiikkaa, mutta en ole vieläkään (!!!) löytänyt meikin alle sopivaa luonnonkosmetiikkavoidetta, joten näillä synteettisillä sisarilla mennään toistaiseksi. :-)

Dependin mintunvihreä kynsilakka livbox

Hihii, myös tästä Dependin lakasta tuli ihanan nostalginen olo! Käytin 2007 vuonna pelkästään Dependin pinkkiä, neonkeltaista ja mustaa kynsilakkaa :-D Dependit ovat hintalaatu-suhteeltaan hyviä ja tuo mintunvihreä väri oli nappiosuma mulle. Oon instagrammista huomannut että tyypit ovat saaneet myös persikkaista ja lilaa lakkaa…?

 + GIVE AWAY 

Hih, ja jottei kuukauden bloggaaja -tittelistä olisi iloa vain minulle, saan arpoa kolmelle teistä ensi kuun LivBoxin testiin! Kilpailuaikaa on 18.6. asti ja koetan tavoittaa voittajat jo reissuni aikana, jotta ehdin toimittaa voittajille koodit, jotka oikeuttavat ilmaiseen tilaukseen. :-) Laittakaa siis tietoihin sähköpostiosoitteet, joita oikeasti tarkkailette, jotta en joudu lomalla turhautumaan siihen, etten saa voittajaa kiinni. ;–)

Osallistu kilpailuun kertomalla minulle kommenttiboksissa paras tuote, jonka olet LivBoxista saanut! Jos et vielä ole testannut LivBox-konseptia, kerro miksi juuri sinun pitäisi saada tutustumiskoodi käyttöösi ;-)

Lycka till!

Lisää luettavaa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

Ida365 hiustenhoito

Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus

Kommentit

Vastaa käyttäjälle sanni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Ihan ehdottomasti toukokuun boksista saadut Eyluren ripsitupsut! Oon haaveillu ostavani niitä jo monta kertaa kauppareissuilla, mutta oon jättäny ne hyllyyn koska luulin että pienet kätöseni ei siihen näpertämiseen sovellu – mutta kas kummaa, otin boxista käyttöön nämä tupsut ja ai että nyt kelpaa räpsytellä eikä varailla aina ripsihuoltoon aikaan. Rahaakin säästyy!:)

  2. En ole aiemmin tilannut LivBoxia, mutta se kuulostaisi täydelliseltä ratkaisulta mulle, joka tykkää kosmetiikasta, mutta ei jaksa lähteä kauppoihin pyörimään purnukoiden sekaan. Muutenkin boxin kautta tulisi varmasti testattua tuotteita, joita ei tulisi muuten hankittua. Olen esim täysin noob aurinkopuutereiden ja muiden varjostustuotteiden kanssa.

  3. Parhain tuote, mitä Liv Boxista olen saanut oli irtoripsipakkaus! En ole niitä vielä aiemmin hoksannut testata, mutta nyt se mahdollisuus tuli eteeni! :)

  4. Paras livbox tuote on ehdottomasti ollut morraccan oil näyte. Minulla on on pitkät ja paksut hiukset, ja aiemmin olin hieman epäröivä miten hiusöljyt kuontalossani toimisivat. No toimivathan ne ! t. koukussa

  5. En oo vielä koskaan tilannut livboxia koska ihan vakavasti mulla ei oo varaa vaikka hinta noin halpa onkin :c kosmetiikkaan menevät rahat menevät pakollisiin tuotteisiin esim. Pesuaineisiin eikä tollasiin hienouksiin jää rahaa :c

  6. Ihan mahtava kilpailu! Siisitä että olet kuukauden bloggaaja. :)

    En itse ole tilannut LivBoxia itselleni ja ehdottomasti tarvitsisin (paino sanalla tarvita) sen, koska KADUTTAA etten silloin siellä muotikirppiksellä tilannut sitä itselleni kun olisi saanut sen edellisenkin kuun paketin kaupan päälle! Ei sillä että minulla olis ollutkaan kauheasti ylimääräistä tililläni näin kesän kynnyksellä.. mutta silti, halkeaisin innosta, jos saisin postista mysteeripaketin! LivBox on niin älyttömän kiva :D ystäväni tilaa sitä ja saan aina kateellisena kuulla mitä kaikkea jännää paketista on paljastunut..

  7. mulla ei oo ikinä rahaa ostaa mitään kosmetiikkaa tai siis lähinnä ostaa vaan testikäyttöön ilman tietoo jääkö tuote vakkariksi vai ei. siks mun pitäisi ehdottomasti saada livbox josta on kuulunu nii paljon hyvää ;–)

  8. Me me meee! En oo koskaan koklannu, mutta toi olis ihan mahti juttu koska uskallan harvoin poiketa tutuilta poluilta ja kokeilla uusia kosmetiikkatuotteita ja -merkkejä! :–)

  9. Livboxia minulle ei ole ikinä tullut, mutta kovin mielelläni sellaisen ottaisin! Yleensä kosmetiikassa luotan tuttuun ja turvalliseen ja harvoin kokeilen mitään uutta peläten että rahat menee hukkaan. Tämän boksin avulla ois siis parempi kuin hyvä tutustua uusiin kosmetiikkatuotteisiin ja ehkäpä löytää uusia lemppareita. :-)

  10. Ne avaruushenkiset kynsitarrat oli kyllä ihan superpäheet! Ja iiiiihana toi kynsilakka, apua :O

  11. Tilasin LivBoxia ensimmäisten kolmen boksin verran ja silloin mukana olleista tuotteista mieleisin oli Dermalogican Daily Microfoliant-kuorintajauhe kokeilukoossa, sillä tuote on hyvin arvokas varsinkin Suomen hinnoilla ja kuitenkin erittäin riittoisa, joten tästä kokeilupakkauksesta on ollut riemua pitkäksi aikaa :-)

  12. En ole ennen kuullutkaan tällaisesta Livboxista, mutta kuulostaa niin mahtavalta idealta, että jos arpaonni ei suosi tällä kertaa, varmasti tilaan itselleni moisen!

  13. Ois kiva saada boksi, koska oon muuten niin huono testaileen uusia tuotteita :) en uskalla investoida uusiin juttuihin ku pelkään et en pian tykkäiskään

  14. Mä olen ajatellut tilata tuota LivBoxia jo pitkän aikaa, mutta en oo vielä saanut aikaseksi! Nyt tulis kyllä kivana piristyksenä, jos pääsis kokeilemaan tuota :-)

    [email protected]

  15. Budjetti ei ole antanut itselleni lupaa lähteä tlaamaan LivBoxia, vaikka kovasti on houkuttanut. Siksi olisikin aika huippua päästä kokeilemaan, olisiko sen arvoista! Aina vähän haikeudella katselen, kun jengi päivittelee mitä kaikkea sieltä paketista on kuoriutunut. Sen verran kosmetiikkahirmu oon, että mäkin haluan!

  16. En ole aikaisemmin testannut LivBoxia, mutta olen kosmetiikankäyttäjänä niin tapoihini kangistunut, että tällainen ihana ylläriboksi voisi tuoda tällekin tylsimykselle joitain uusia rutiineja. Tai ainakin ideoita. :)

  17. Mun pitäisi saada tutustumiskoodi käyttööni, sillä jumahdan helposti tiettyihin kosmetiikkatuotteisiin. Tällä hetkellä käytössäni on siis vain luottokosmetiikkaa eli niitä tuotteita, jotka olen havainnut hyväksi jo vuosia sitten. Tylsää! Livboxin avulla voisin ehkä päästä kokeilemaan uusia tuulia kosmetiikan saralla ;)

  18. Jee kilpailu! Mun pitäisi saada LivBox testiin, koska haluaisin opetella ja totuttautua meikkaamaan ja ylipäätään huolehtimaan ulkonäöstäni enemmän. Kuitenkin kosmetiikkatuotteet on yleensä niin hintavia, etten viitsi ostaa mitään uutta testiin kun pelkään, että en sitten osaakaan käyttää sitä tai se ei vaan toimi mulla. Eli meikkivoide+puuteri+poskipuna+ripsari on mun koko meikkiarsenaali, jota haluaisin ehdottomasti laajentaa, ja LivBox kuulostaa siihen tarkoitukseen varsin sopivalta!

  19. No tämäpä on helppo perustella! Minun pitäisi saada LivBoxin tutustumiskoodi ihan jo siitä syystä, että vuosien blogikilpailuihin osallistuminen ei ole edelleenkään tuottanut hedelmää. Olen tosin aika luottavainen, että onni joskus osuu kohdalle. Ja jos LivBoxista tulisi minullekin uusi poskipuna, olisi se enemmän kuin tervetullut nykyisen tunkkaisen sävyisen tilalle (jota en tietenkään raski vain heittää nurkkaan, kun olen niin saamarin pihi). Mulle mulle mulle!

  20. Paras livbox-tuote on ollut Toukokuun livboxista tullut Móan The Green Balsam. Todellinen ihmebalsami, joka auttaa kaikkiin vaivoihin (ainakin melkein)! Kuivat kynsinauhat, ötökänpistot sekä rohtuneet huulet saavat tehohoidon tällä :)

  21. Empä ole vielä ainakaan päässyt boxeja kokeilemaan, kun kukkaro ei anna periksi.. Mutta se olis aika kiva, vaikka ”myöhäisenä synttärilahjana”.. ;)

  22. Oon niin kauan kuolannut livboxeja, joka kuukausi on niitä postauksia oon katellut! Eikä tulottomalla opiskelijalla oo oikeen varaa lähtee ostelemaan joka kuukausi livboxeja, niin tässä oisi hieno mahdollisuus saada sellanen testaukseen!

  23. En ole vielä testannut livboxia, joten jo ihan siitä syystä miun pitäis saada tutustumiskoodi :D

  24. Cliniquen High Impact -maskara on kyllä ollut henkilökohtainen suosikki. Harmi vaan kun se on niin kallista että en oo voinut kokeiluerän jälkeen ostaa täysikokoisena. Samoin tykkäsin ihan sikana tuosta uusimman boxin MSCHIC:in poskipunasta. (Sain muuten täsmälleen samanlaisen boxin kuin sinä :))

  25. En ole vielä päässyt koittamaan LivBoxia, mutta minun pitäisi päästä kokeilemaan sitä koska olen niin jumittunut samoihin tuotteisiin, eikä uusia tule juuri koskaan kokeiltua – tuolta voisi löytää uusia luottotuotteita niin että saisi ensin testata niitä vähän pienemmissä paketeissa :) ja tietysti haluaisin testata LivBoxia myös siksi, että rakastan yllätyksiä!

  26. En ole koskaan saanut tai tilannut LivBoxia, mutta RAKASTAN yllätyksiä, postin löytymistä postilaatikosta töistä kotiin tullessa ja kosmetiikkaa. Tässä yhdistyy ne kaikki! :D

  27. En oo vielä kokeillutkaan LivBoxia ja haluaisin sen koska kokeilen aina innolla uusia tuotteita! :)

  28. Olen kauhean laiska ostamaan kosmetiikkaa sillä pelkään että ne jää käyttämättä, eli rahaa menee hukkaan joten tämähän olisi erittäin hyvä keino tutustua uusiin tuotteisiin ja ehkä jopa löytää jotain huipputuotteita joita osaa sitten myöhemmin ostaa! Ja yllärithän on aina kivoja joten senkin puolesta kiva konsepti! :>

  29. En ole Boxia ikinä tilannut, mutta kokeileminen houkuttelee aivan valtavasti! Mun meikkilaatikko on testituotteiden luvattu maa – oikeastaan tilaan naisten lehtiäkin osittain siitä syystä, että nautin niin suuresti välistä löytyvistä testereistä (ja oon viime aikoina joutunut usein pettymään, koska testerit on huomattavasti vähentyneet: viime Trendissäkään ei ollut YHTÄÄN!) :–D uusiin tuotteisiin tutustuminen on valtavan hauskaa, varsinkin sellaisten tuotteiden joita ei itse ajattelisi oikeastaan edes tarvitsevansa – tai jonka merkin mieltää jotenkin kaukaiseksi kalliin hinnan tms takia. Tahdon siis boxin! Pliiiiis!

  30. En oo ikinä LovBoxia testannu ja oon tässä miettiny et pitäiskö tilata se mut en oo viä varma, olis kiva testata tollasta. Niin vois sitten kokeilun jälkeen tilata :)

    [email protected]

  31. En oo päässyt testailemaan vielä, vaikka pari kertaa oon meinannut jo tilata. LivBoxi varmaan piristäisi kivasti kun välillä tuntuu että postissa saapuu pelkästään laskuja ;-D

  32. oi, kuulostaa ehdottomasti testaamisen arvoiselta jutulta. oon aika jumahtanu kiinni tiettyihin kosmetiikkatuotteisiin eikä uusien löytöjen tekeminen ois varmaan huonokaan juttu :–) lisäks tollanen paketti jonka sisällöstä ei tiedä ennen avaamista juuri mitään ois just mun juttu! oispa kiva saada tuollainen, vaikkei nyt onni osuis kiohdalle niin saatanpa paremmassa taloudellisessa tilanteessa innostua tilaamaankin tuollaisen, kiva idea!

  33. En ole koskaan LivBoxia käsiini saanut, mutta kuullut toki olen ja tykästynyt ideaan. Ongelmani on se, että käytän vuodesta toiseen samoja meikkejä ja muita kauneudenhoitotuotteita, sillä pelkään, että rahani menevät hukkaan jos päätän kokeilla jotain muuta. Siinäpä siis syy, miksi minun pitäisi saada boxi itselleni; ehkä on minunkin vihdoin aika kokeilla jotain uutta ja löytää parempia ja sopivampia tuotteita itselleni!:)

  34. En oo Livboxia koskaan vielä tilannut vaikka kutkuttaisi paljon koittaa! Muuten olisin varmaan jo tilannut, mutta mielestäni on viisasta saada ensin juuri tälläinen ”testikappale” ennen varsinaista tilausta :D Myöskin lukio-opiskelijan budjetti vähän rajoittaa tilaamista.. :D

  35. Onnea kuukauden bloggaaja tittelistä :–)

    Ehdottomasti paras liv box tuotekokemus on Simplen maailman parhaat meikinpuhdistusliinat!! Kiljuin riemusta kun näin kyseisiä sokoksella myynnissä sillä olen käyttänyt niitä todella säästeliäästi ettei lopu, ovat niin parhaita ja jättävän ihon ihanan pehmeeksi <33 Vannon todellakin pupulandian jenninkin suosimaan vain meikinpuhdistusliinojen käyttöön on meinaa iho paljon pehmeempi kun ei vesi kuivata hih :)) Simplen on mun luksusliinoja :D

  36. En ole vielä raaskinut tilata boksia, vaikka houkuttelisi kovasti. En osta uusia kosmetiikkatuotteita juuri koskaan, paitsi jos omien suosikkien tuotanto lopetetaan :D Tällainen boksi olisi siis mahtava tapa löytää ehkä uusia lemppareita!

  37. En ole vielä Livboxia testaillut, mutta haluaisin kyllä! Olisi kiva päästä kokeilemaan uusia kosmetiikkoja, kun olen aika jämähtänyt omiin kestosuosikkeihin :)

  38. Mää en oo vielä päässy kokeileen LivBoxia, oon kyllä monesti pohtinu että pitäis ehkä tilata kokeiluun :-) mutta en oo vaan ikinä muistanut… Musta LivBoxin idea on ihan huippu, koska mulla on ainaki semmonen tapa, että ostan aina ne samat tuotteet mitä mulla on ennenki ollut ja oon aika arka ostamaan uusia juttuja, koska voi sitä harmituksen määrää jos tuote ei sovikaan mulle/en muutenvaan tykkää siitä :-( joten joo minulle livbox, se varmaan piristäis myös kivasti, koska yllätyksethän on tunnetusti elämän suola!

  39. Paras tuote Livboxilta on ollut Essien vaaleanpunainen kynsilakka, joka ei kylläkään ole tullut minulle kotiin tuollaisessa ihanassa unelma-lahjapaketissa, vaan muotikirppikseltä Livbox-standiltä. Siellä sai pienen mukavan pussukan, jos julkaisi instagram-kuvan kirppislöydöistä.

    En ollut muotikirppistä ennen kuullutkaan Livboxista ja ihastuin heti silloin ideaan. Minun on vaikea ostaa kokeilumielessä kosmetiikkaa, koska en ole kovin rikas, enkä halua ostaa mitään sellaista, josta en ole täysin varma, joten kokeiluni jäävät hyvin vähäisiksi.
    Tämän takia olisi todella mukavaa saada kokeilukoodi ja ihastua Livboxin ideaan vielä konkreettisemminkin! Jee… siinä syitä! :)

  40. en ole ikinä tilannut LivBoxia, mutta ilmainen tutustuminen kelpaisi koska olen vielä hieman epävarma olisiko tilauksesta mitään iloa minulle.

  41. En oo ees ikinä kuullu tuosta LivBoxista mitään (missä kuplassa oikeen oon elänyt), mutta innostuin nyt ihan älyttömästi! Rakastan kosmetiikkaa ja tuo olis mulle just täydellinen tapa tutustua eri merkkien tuotteisiin edulliseen hintaan. Joskus on pistänyt harmittamaan oikeen olan takaa, kun oon ostanut jonkun tuotteen ja sitten en ookkaan tykännyt siitä. Esimerkiksi tuli mieleen kun näin tuon Clarinsin BB-voiteen tuossa kuvassa, että merkkinähän se on melko kallis (ainakin opiskelija budjetille) enkä luultavasti tulis ikinä ostaamaan kyseistä tuotetta ihan vaan kokeilumielessä. Mahtavaa, että tuosta boksista kans löytyy keskimääräistä hintavampienkin merkkien tuotteita. :)

  42. En oo ikinä kokeillut tuollaista LivBoxia, mutta se kuulostaa juuri sopivalta minulle, koska kauppojen meikkihyllyt tuntuvat olevan yhtä utopiaa ja aina mukaan sattuu vääränlainen tuote.. Ja sitten eikun uudestaan etsimään:D LivBox voisi olla todella helppo ja hyvä vaihtoehto kokeilla uusia tuotteita!

  43. hei ihan sikakivan kuuloinen konsepti, en oo ennen moisesta edes kuullutkaan! mutta aion nyt vakuuttaa sut ida siitä, että olisin juuri oikea livboxia testailemaan, sillä juuri omilleen muuttaneena opiskelijana rahaa ei ylimääräisiin kosmetiikkakokeiluihin juuri ole. Eikä mulle ei tuu koskaan postia ja postin saaminen on yksi hauskimpia asioita, joita maailmassa tiedän :D

  44. En ole tilannut koskaan LivBoxia, mutta tahtoisin kyllä. Syy on hyvin yksinkertainen; työrintamalla on hiljaista ja kaikki tulot ja menot pitää tällä hetkellä laskea melkein kympilleen tasan. Joten ei anna budjetti tässä vaiheessa periksi, niin siksi olisi kiva saada kokeilla tuota :)

  45. En ole vielä itse tilannut livboxia, vaikka sitä olen monesti kuolannut ja harkinnut tilaavani… Syy, miksi mun pitäis voittaa livbox on että mulla on vajaan viikon päästä synttärit joten ois aivan ihanaa saada synttärilahja tollasessa muodossa :D ja lisäks vaan sen takii et oon sitä niin kauan halunnu tilata, nii jos nyt voittais nii varmaan ois sit pakko tilata jatkossakin :D

  46. En oo raaskinut vielä tilata LivBoxia, mutta koko ajan alkaa enemmän ja enemmän houkuttaa… Ois ihan huippua saada testiin, koska oon tosi laiska tutustuun erilaisiin kauneustuotteisiin, vaikka niitä ahkerasti käytänkin! Tuppaan aina jämähtään vanhoihin tuttuihin juttuihin, enkä saa aikaseks päiviteltyä varastojani :–D Ja ois huikeeta saada kunnon postia vaihteeks, koska pakettien avaaminen on ehkä parasta hupia!

  47. en ole aiemmin testannu mutta oon reissussa ja alkaa olla huutava tarve uusille jutuille kun vanhat on loppumas!!

  48. Livbox olis mulle hyvä, koska oon laiska ostamaan kosmetiikkaa. Ja jos mulle annettais 15,90 euroa kuussa kosmetiikkaan, ostasin varmaan jotain täysin epäinspiroivaa tai sellasta, mihin oon tottunu. Tollanen boksi olis siis hyvä siinä mielessä, että se ”pakottais” mut kokeilemaan uutta ja panostamaan kosmetiikkaan.

  49. En ole koskaan kokeillut LivBoxia, mutta kämppiksen bokseja olen ihaillut kateellisena.. Itsellä kun ei ole edes tuon vertaa laittaa nyt ylimääräiseen, niin olen vain sivusta seurannut. Siksi olisi ihana saada tuollainen tutustumisboksi, saisi jotain tyttömäistä kivaa, kun sellaiseen ei ole itsellä varaa!

  50. En ole boksia vielä kokeillut! Opiskelija olen ja pienellä budjetillä tässä mennään niin itsensä hemmotteluun ei paljoakaan jää rahaa. Meikkaamisenkin olen melkein kokonaan joutunut lopettamaan, sillä parempiakin rahanreikiä löytyy :D Olisi ihanaa avata paketti ja tutustua kaikkiin ihaniin tuotteisiin! :)

  51. En ole vielä päässyt kokeilemaan LivBoxia, mutta olen jo moneen kertaan harkinnut, sillä se vaikuttaa todella kivalta ja hauskalta idealta ! Kukkaronnyörit eivät vaan ikinä valitettavasti ole antaneet periksi tälle hankinnalle. Tykkään paljon erilaisista kosmetiikkatuotteista, ni toi olis ihan unelma. :) Musta on lisäksi ihanaa saada postipaketteja (vaikka saan niitä hyvin harvoin, ikävä kyllä), oon varmaan omituinen mut tulee semmonen fiilis että joulu tulee aikaisin tyyliin ! :DD

  52. Haluaisin tuon livboxin, koska oon tätä blgia lukiessani jo aiemmin kiinnostunut siitä, mutta ehdin jo unohtaa koko jutun olemassaolon !Tämän postauksen jälkeen kiinnostus taas kasvoi ja kun saisi tuollaisen ns. kokeilupakkauksen, voisi tilata itsekin sellaisen:–)

  53. Pari kertaa olen jo melkein tilannut tuollaisen boxin itselleni, mutta aina se on jäänyt.. Olen hieman huono löytämään uutuksia itsekseni, joten tämmöinen boxi toimisi loistavasti! :)

  54. Ei ole tullut testattua vielä noita elämälaatikoita, mutta mielenkiinto kohoaa aina, kun noista kuulen puhuttavan!

    Ihmettelen itsekin sitä, että vaatteiden ja pukeutumisen suhteen olen välillä naurettavankin tarkka ja fanaattinen, mutta naama-iho-hiukset-osasto jää sitten vähemmälle huomiolle. Läträän vartaloni kasvoista kynsinauhoihin ja sääristä jalkapohjiin jollain perus aqualan ällällä.. Ripsarini on ollut samaa merkkiä lukioajoista asti (viitisen vuotta) ja kulmakynää opettelin käyttämään viime vuonna.

    Ehkä tuon ihmeloodan tilaaminen suoraan kotiin voisi kylvää innostuksen siemenentä näihin kosmetiikka-asioihinkin.

  55. En ole viitsinyt tilata livboxia, koska paketin tuotteet voivat olla pettymys. Olisi kuitenkin kiva testata olenko vain pessimistinen ;-)

  56. LivBoxin tutustumiskoodi olis mulle aika passeli, koska käytän lähes aina vaan niitä samoja kosmetiikkatuotteita, en jotenkin saa aikaiseksi kokeiltua mitään muuta, vaan päädyn aina valitsemaan sen saman mineraalimeikkipuuterin, saman poskipunan, samat kosteusvoiteet. En tiedä mistä se johtuu. Ehkä LivBoxin kokeilu saisi innostumaan vieraista ja yllätyksellisistä kosmetiikoista ja ehkä voisin löytää sen kautta innon astua siltä kosmetiikkamukavuusalueelta ulos. :-)

  57. Mulla ei tuota vielä ole ollut, mutta monesti olen käynyt niitten sivuilla ihastelemassa edellisten kuukausien tuotteita! Kosmetiikka tuotteet on vasta hiljattain alkanu kiinnostamaan mua enemmän, joten tää olis mainio!

  58. Kesätöitä ei ole ahkerasta työnhausta huolimatta löytynyt. Harmituksen keskelle olisi kiva saada jokin tuollainen piristys :)

  59. En ole vielä kokeillut, mutta lukenut kyllä muutamista blogeista. Tällainen ”yllätys”paketti olisi kyllä niin kiva piristys kotiäidin arkeen.

  60. Rakastan yllätyksiä, sitä tunnetta kun on avaamassa lahjaa ja sitä riemua, kun lahja on mieleinen. Aivan ihana idea siis tuo koko LivBox ja toimisi varmasti pienenä piristysruiskeena tämän työkesän keskellä. :)

  61. Olen tiiraillut LivBoxia jo pidemmän aikaa ja konsepti on mielestäni aivan mainio. :-) Mutta koska olen köyhä opiskelija, pihistelen helposti asioista, jotka eivät ole aivan välttämättömiä – kuten kauneustuotteet. Olispa mahtavaa siis päästä kokeilemaan ihan ilmaiseksi!

  62. En ole koskaan livboxia kokeillut mutta juuri tuo yllätyksellisyys on se, minkä vuoksi livbox olisi ihana saada piristämään arkipäiviä!

  63. Äää miksi ei tule mieleen mitään oikeesti hyvää syytä saada livbox?! Lyhyesti siis koska mä haluan päästä testaamaan tuota meikkiaarretta ja yllättymään ja testaamaan uusia juttuja ja ja no kukapa ei haluaisi päästä livboxeiluun mukaan! :D

  64. En ole vielä kokeillut LivBoxia, mutta sellainen tulisi todella tarpeeseen. Olen vauvan kanssa kotona, enkä voi olla yli kahta tuntia poissa kotoa. Eli en pääse meikkiostoksille, vaikka meikkipussini ammottaa tyhjyyttä. Livbox myös piristäisi vauva-arkeani ja olisi ihanaa päästä kokeilemaan uusia meikkejä. (tai edes ylipäätään meikkaamaan :D)

  65. Minun täytyis saaha tutustumiskoodi, koska opiskelijana ei ole varaa testata liv boxia, jos se ei olekaan hyvä. Olen ollut jo aiemmin kiinnostunut tästä ja voisin tilata tämän eräälle ystävälle syntymäpäivälahjaksi. Synttärilahjanhan kuuluu olla yllätys ;) Ensin olisi kuitenkin hyvä testata itse tuotteen laatu ;)

  66. Jahas, no kyllähän tuommoinen boksi kelpais. Koska olen tyttö ja pidän tälläisistä tyttöhommista.

  67. Olin livboxin alkuaikoina pariin kertaan jo tilaamassa pakettia kotiin, mutta tajusin aina viime hetkellä, että ’niin tosiaan olen muuttamassa parin kuukauden päästä niin ehkä sitten uuteen osoitteeseen on parempi tilata boksi suoraan’. Tietysti koko homma on unohtunut muuton jälkeen. Olisihan se kiva kokeilla boxia ensimmäisen kerran näin! :)

  68. Paras ja tarpeellisin tuote on ollut ehdottomasti puuteripaperi, oi tuo kiiltonaaman pelastaja!

  69. Ehdottomasti paras tuote Livboxista tulleista on Dr. Hauschkan huulipuna! En olisi ikinä löytänyt kyseistä tuotetta, jos en olisi Livboxin onnellinen tilaaja. Harmikseni tosin huulipunani katkesi, tällä hetkelläkin se on JÄÄKAAPISSA, jos ”jäätyisi” takaisin kasaan, mutta ei toimi kikka, valitettavasti. Huulipuna katkeaa aina uudelleen :-D En tiedä onko kyseisen merkin huulipuna sitten jotenkin heppoisempi? Mutta muutoin koostumus ja sävy on täydellinen :>

  70. Dermalogican mikrokuorinta on ollut kyllä hyvä! Sain sen joskus tammi-helmikuussa ja kestää vieläkin! Hullun riittoisa ollut, vaikka pieni puteli onkin :)

  71. aina kovasti himottaa, mutta vielä en ole moista uskaltanut tilata. hyvän oloinen konsepti! :)

  72. Kokeilin Livboxia tammikuusta maaliskuuhun ja olin todella tyytyväinen siihen! Sitten oli pakko lopettaa tilaus, kun ei ollut enää rahaa uusia. :—D Paras tuote, jonka olen Livboxista saanut on ehdottomasti ollut Laveran eyeliner, loistavin eyeliner jota on tullut kokeiltua.

  73. Vitsi haluaisin niin kovasti livboxin itselleni, koska sieltä näkyy löytyvän aina kaikkea tarpeellista, mutta hinta on aika suolainen opiskelijalle :/

  74. en oo ees tienny koko boxin olemassaolosta! tää ois ihan mahtava mulle, koska mulla on aina kaikki meikit loppu ja niiden ostaminen tuntuu ihan mahdottomalta :-D olisi siis ihan täydellistä (ja jännittävää) saada postista tällanen paketti! oon myös tosi arka ostelemaan ja kokeilemaan uusia meikkejä, niin nyt vois tehdä muutoksen asiaan.

  75. Olen täysin tumpelo kosmetiikan kanssa ja ostelen kaikenlaisia puteleita mainosten uhrina ajatuksella, että jos tämä olisikin hyvä tuote. Hvin harvoin onnistun valinnoissa :D joten olisi mukava kokeilla tuota LivBoxia.

  76. En oo ennen testannut LivBoxia, mutta ois niin ihana palata töistä kotiin, kun luukussa odottaa paketti, jossa odottaa ylläri, jolla mahdollisesti voi piristää omaa nassua ja fiilistä illan pippaloihin tai seuraavana aamuna!

  77. Monta kertaa olen meinannut tilata, mutta en kuitenkaan ole viitsinyt siinä pelossa, että tuotteista jokin menisi hukkaan. Siksipä olisi mahtavaa saada boxi testiin, jotta näkee kannattaako sitä ruveta tilaamaan :)

  78. Mun pitäisi saada tutustumiskoodi käyttööni, koska en ollut koskaan ikinä kuullutkaan koko konseptista ja kiinnostus pääsi nyt vähän heräämään.

  79. Parasta on se kun saa postista kortin että paketti odottaa postissa, sormet syyhyää jo matkalla ja ensin suunnittelen avaavani paketin vasta kotona mutta avaankin sen jo ensimmäisissä liikennevaloissa kun en kestä jännitystä :) Viime paketissa tullut huulikiilto oli hieman pettymys kun suuaukko on niin tiukka että siveltimen pehmuste repeytyi heti toisen kokeilu kerran jälkeen. Tähän mennessä ihan paras on ollut huhtikuun paketissa tullut käsivoide, se kun tuli niin tarpeeseen kevättalven runtelemille kätösille.

  80. Kerran olen saanut nauttia LivBoxin ihanuudesta ja sieltä paljastui tosi hyviä silkkitippoja! Merkkiä en muista tällä hetkellä :( mut käytössä on!

  81. Oi, olisi kiva päästä testaamaan moista boksia! Idea on mielenkiintoinen ja tällaiselle kaavoihin kangistuneelle kotiäipälle tuo olisi ihana ylläripylläri ja inspiraation sytyttelijä! Toisipa se myös ripauksen ylellisyyden tuntua, kun on niin kaunis tuo laatikkokin. :)

  82. Pari LivBoxia on aikaisemmin tullut ja suosikki on Cliniquen silmänympärysvoide!

  83. olen ajatellut tilata livboxin siskolleni, mutta itseeni en ole voinut niin paljon panostaa. Olisi ihana saada jotain ihanaa itsellekin! :)

  84. Mun pitäis saada kokeilla tuota boxia, koska melkein jo kerran kiikutin tuon kassalle asti. Kiinnostava ja ihana idea :)

  85. Oi vitsi ois kiva saada tollanen testiin! En ole siis koskaan aikaisemmin vielä tutustunut näihin paketteihin mutta kuulostaa huippukivalta. Ja ois super kiva just mun saada paketti, koska mun pitäisi opetella itteäni poistumaan mukavuusalueeltani ja testata uusia juttuja, jolloin saattais löytyä parempia ja toimivampiakin vaihtoehtoja!! Niin kauneudenhoitotuotteissa kun elämässä yleensäkin…

  86. oooo en ollu ikinä ennen kuullu tällasesta! kuulostaa ihan mielettömän siistiltä :D olis tosi mahtavaa saada tollanen boksi kokeiluun! en ikinä uskalla kokeilla mitään uusia meikkijuttuja joten toi vois olla aika bueno siihen tarkotukseen :)

  87. En ole testannut livboksia, vaikka kerran jo meinasin, mutta sitten iski saituus, entä jos rahani menisivätkin hukkaan, ja ei minulla nyt juuri olisi laittaa rahaa kosmetiikkaan, vaan paljon käytönnnöllisimpiin ja pakollisiin menoihin. Mutta haluaisinkllä päästä testaamaan livboksia, jos se innostaisi myös jatkamaan tilausta, kun on ensin säästänyt yhden llivboksin rahat. Ainakin toukkuun ja huhtikuun livboksit vaikuttivat upeilta, mitä olen nähnyt. Jokin ihana, ylellinen ihonhoitotuote olisi piristävä, samoin kuin kivan värinen kynsilakka.

  88. En ole vielä kokeillut LivBoxia, mutta yllätyksellisyyden vuoksi sellainen olisi mahtava saada :-).

  89. Oon aika onneton mun meikki- ja kosmetiikkakokeilujen suhteen, tuntuu olevan todella vaikeaa löytää ne aarteet suuren valikoiman joukosta. Tää boxi ois kiva päästä testaileen, ois hauska löytää sitä kautta uudet lempparit! :)

  90. kaikkein paras livboxista ilmestynyt tuote on ihan varmasti sellainen pieni pullo, josta pirskahtaa lähdevettä! nopea tapa vähän viilentää kasvoja treenauksen välissä :)

  91. Hei!
    Haluaisin aina ostella uusia kosmetiikkatuotteita, mutten raski, koska olen monesti pettynyt uusiin ostoksiini. Joten turvaudun aina samaan vanhaan, vaikka haluaisinkin kokeilla jotain uusia tuotteita ja merkkejä.
    Livbox vaikuttaa erittäin hyvältä tavalta kokeilla uusia tuotteita. En kuitenkaan raski vieläkään tilata sitä ilman kokeilua, joten ilmaiskokeilu olisi huikea tapa varmistaa, etten tuhlaa 15e turhaan! ;) TACK.

  92. Moi! En oo vielä testannut tätä konseptia, mutta kovasti se houkuttelisi, koska oon semmonen suosikkituotteisiin jämähtäjä…kun löydän jotakin oikeasti toimivaa, en helposti rupea enää testailemaan uutta ja ihmeellistä. Arjessa se on ihan kivaa, mutta myönnettäköön, että melkoisen tylsää! :D

  93. livboksia ei minulle tule, mutta se kiinnostaisi tosi paljon!
    tällä hetkellä rahatilanteeni ei salli tuota, kun pitää olla tarkka ja oikeasti tarvita sitä mitä haluaa. kuitenkin olisi kiva kokeilla uusia juttuja, mutta ei virheostoksien pelossa kehtaa kauheasti.

    kesätyöttömälle opiskelijalle jotain piristystä!

  94. En ole aiemmin ostanut LivBoksia, mutta olen muutamasta blogista siitä aiemmin lukenut positiivista palautetta ja olisihan sellainen kiva saada itselle ns. syntymäpäivälahjana, kun ensiviikolla tulee taas vuosi lisää mittariin.
    Olen myös uskomattoman huono ostamaan mitään kosmetiikkaa, joten tämä valmis paketti olisi aika ihanteellinen ja tulisi tarpeeseen.

    Kerrankin ehdin mukaan johonkin arvontaan, hehs.

  95. Paras on ollut Cliniquen silmänympärysvoide jota ei tulisi muuten ikuna ostettua!

  96. Paras tuote Livboxista tähän asti on ollut Cliniquen All about eyes rich- silmänymärysvoide! Olisi kiva saada boxi taas tauon jälkeen testiin :)

  97. En ole Livboxia vielä koskaan tilannut, mutta juuri mietin tilauksen tekoa! Jos saisin ilmaisen boksin, antaisin sen siskolleni synttärilahjaksi :)

  98. Minulle ei tule livboxia, mutta olisi kyllä mahtavaa jos tuollainen postiluukusta kolahtaisi! Tämänhetkinen tilanteeni on nimittäin seuraava: ei rahaa, ei kesätöitä, kaikki meikit lopussa. Sen verran virheostoksia olen elämäni aikana tehnyt, että en enää oikein uskalla kokeilla mitään uutta…

  99. Ihan paras oli juuri tuossa kesäkuun boksissa saamani Clarinsin huulivoide! En juurikaan osta selektiivisiä meikkejä ilman kunnon kokeilua, koska pelkään pettyväni ja haaskaavani rahani, joten oli ihan mahtavaa päästä kokeilemaan tuota ja todeta että pitääpä käydä kotiuttamassa ehkä joku toinenkin sävy ;). Nyt on itellä Livboxin tilaus toistaseks loppunut, joten ois ihan huippua jos arpaonni suosisi..

  100. en oo tutustunu livboxiin aiemmin mutta must ois niin kiva testailla noita tuotteita! : ) oon varsinkin innoissani eri väreistä..

  101. En oo koskaan vielä LivBoxia hommannut, tosin en tiedä miksi. Hyvin voisin joskus tilata. Olisi kiva saada sellainen, tulisi kerrankin kokeiltua uusia tuotteita. Samat vanhat pyörii kosmetiikka- ja meikkilaukussa vuodesta toiseen.

  102. Minulle ei ole vielä kertaakaan boksia tullut mutta monta kertaa olen sen tilaamista suunnitellut. Nyt olisikin ihanaa saada yksi kokeiluun ja josko sitten tilaisi sen toistekin :)

  103. Äiti-ihminen ilmoittautuu! Oishan tuollainen kotipaketti niin näppärä, kun sisältää vähän kaikkea munlaiselle, joka ei ehdi kaupasta kuin ruuat hakea. :)

  104. Mun olis aivan pakko saada tällänen boxi koska en oo vieläkään niitä meikäläisen vakkarituotteita kauneusrintamalta (tai miltään muultakaan) löytänyt.. :p

    Pitäitköhän tilata tollanen paketti.. XD

  105. Mulle ei ole Livboxia ikinä tullut, mutta sopisin boksinsaajaksi ehdottomasti, koska olen ihan älytön kosmetiikkatestaaja. Tykkään uutuustuotteista ja ostan niitä aika usein. Livbox saattaisi siis myös totamansa ilon lisäksi säästää rahojani.

  106. Oih mikä juttu ! Tosi mahtava paketti systeemi,ennen en oo tuommosesta kuullukkaan ! Ois mahtavaa saada tuollainen ylläri paketti ! :)

  107. Mä ja mun kaverit annettiin yhdelle kaverille talvella liv boxi synttärilahjaksi, on muuten aika hyvä lahjaidea jos kerää porukan kokoon ja jakaa maksun sitten, niin himotti itekkin tilata senmonen mutta oon niin raaskimaton etten sit kehdannu:-) mutta voi miten piristävä ilo yllätys oliskaan saada se edes kerran testiin, tiedä vaikka tilaiski uudestaan…:-) aina noi tuotteet on aika kivoja siellä! Onnea kuukauden bloggaajuudesta;)

  108. Voiii, olisi niin upeeta voittaa tuollainen boxi :D Livboxiin en ole vielä päässyt kuvia lähemmin tutustumaan. Voitto piristäisi ihanasti! Jos palkinto tulee minulle, lupaan antaa siitä osan pikkusiskolleni <3

  109. oi mä oon miettiny vaikka kuinka pitkään että tilaisin tuollasen boxin, mutta vaikka hinta opiskelijaystävällien onkin, ei kahden ihmisen elättäjälle jää niin ylimääräistä rahaa että uskaltaa tilata, tuo on kuitenkin muutamanpäivän ruokaraha tuo hinta! mä rakastan kosmetiikkaa ja kaikkea uutta, mutta valitettavan harvoin pääsee oikeasti ostamaan, koska uusi ostetaan vasta sitten kun edellinen on loppu, muuten minulla lähtisi homma aivan käsistä… mutta olisin hyvin onnellinen boxista, kuulostaa ihanalle piristykselle tähän muuten harmaaseen arkeen!

  110. En ole vielä kokeillut Livboxia, ja vasta muutama viikko sitten kuulinkin siitä ekan kerran ja mielenkiinto heräsi heti! Perusmeikit ja ihonhoitotuotteet (=luottotuotteet) löytyy kotoa kyllä, mutta olisi kivaa jos tuollainen laatikko tipahtaisi postilaatikkoon, niin saisi hieman uusia tuotteita kokeiltavaksi. Oioi, kunpa voittaisin! :D

  111. Osallistn ehdottomasti kilpailuun ja pidänkin peukkuja että onni suosisi. En ole nimittäin koskaan tuota pakettia tilannut, joten olisikin kiva kokeilla. Olen jämähtänyt vakiotuotteisiin meikeissä, hyväksi todetut tuotteet vaan pompsahtelevat ostoskoriin kerta toisensa jälkeen.. ennen hamstrasin eri merkeiltä tuotteita, mutta niin suuri osa jäi käyttämättä. Ehkä tämän paketin myötä taas innostuisin antamaan mahdollisuuksia taas muillekin tuotteille ;) kenties ne löytyisvätkin tuon Livboxin kautta. Hyvä idea ja postinkin mukana tulisi muutakin kuin laskuja ;)

  112. Hieno idea tuollainen boksi. En ole aiemmin siitä kuullut enkä tilannut, joten pieni kesäylläri olisi kiva. Rakastan kirjeiden kirjoittamista ja saamista ja paketit tietysti ovat vielä mukavampia. Kosmetiikan käyttäjänä tietämykseni on melko vähäinen, joten paketin saaminen voisi kannustaa ja auttaa kokeilemaan ja löytämään sopia tuotteita itselleni :) Ja jos tuotteet eivät itselle sovi, voisin yllättää äidin tai ystävänkin iloisesti :)

  113. Olen seuraillut kuukausittain uusien livboxien sisältöjä. Joka kuukauden jälkeen olen joutunut pettymään itseeni, kun boxi sisälsi taas mahtavia tuotteita, mutten ollut taaskaan saanut aikaiseksi tilattua sitä! Tämän postauksen aikana mielessäni pyöri taas sama saarna. Nyt oikeasti menen ja tilaan sen ensi kuuksi!! … Mutta sitten huomasin tämän arvonnan, joten kokeillaampa tätä nyt sitten kuitenkin ensin! :)

  114. En vielä ole päässyt testailemaan LivBoxin tuotteita, vaikka niiiin monta kertaa olen päättänyt, että nyt sen tilaan! Aina kateudesta vihreänä luen kuukauden ylläreistä ja voi että kuinka kiva olisi, kun itsellekkin tuollainen paketti kotiovelle kolahtaisi. Toivottavasti arpaonni suosisi ja jos vaikka ensi kuussa minäkin.. :)

  115. En ole ikinä testannut Livboxia, mutta sillä saisi varmasti loihdittua kesäisiä värejä kasvoille ja kynsille! Tulisi kyllä kipeästi tarpeeseen :)

  116. Paras tuote on ollut MSCHICin huulikiilto! Ensimmäinen vastaantullut huulikiilto josta olen tykännyt!

  117. En ole vielä testannut Livboxia, mutta paketti tulisi ehdottomasti tarpeeseen! Minulla tulee harvemmin ostettua mitään ns. erikoisempia kosmetiikkatuotteita, sillä en oikein tiedä mitä testata. Paketti tekisi sen minulle huomattavasti helpommaksi!

  118. Sain toukokuun LivBoxin ja paras tuote siinä oli ihanan punainen kynsilakka. Olin toisaalta pettynyt paketin sisältöön, sillä olin nähnyt kuvia edellisistä paketeista ja ne vaikuttivat paljon mielekkäämmiltä. Haluisin silti vielä saada tuollaisen Boxin ja päästä sitä hypistelemään :)

  119. En ole tilannut, mutta mielenkiintoa on kyllä! Kokeilen harvoin uusia kosmetiikkajuttuja, kun olen vanhat todennut hyviksi, mutta jos voittaisin niin saisin uusia juttuja testiin riskittä hohoho! :-D

  120. Livboxia en ole saanut testata, mutta haluaisi kyllä päästä testaamaan. Olen maaseudulla asustava kotiäiti, joka harvoin pääsee kaupoille niin olisi tosi kiva saada suoraan kotiin kokeiluun erilaista kosmetiikka.

  121. Oon eri blogeista parin kk ajan seuraillu ja hotsittaisi tutustua.. Äääk ku harmittaa etten tajunnu tilata nyt jo, toi Dependin minttu lakka <3 <3 <3
    Ouh i envy you, marssin heti suomeen päästyäni Cubukselle!

  122. En oo päässyt vielä testaamaan livboxia, mutta ois kivaa päästä sillä ostan todella harvoin mitään kosmetiikkajuttuja. Mua pelottaa aina ostaa uusia tuotteita, sillä jos se ei olekaan hyvä niin harmittaa. Tässä on vielä plussaa se, että noi jutut tulee täysin yllärinä. Yllärit on ihania.

  123. se olisi yksinkertaisesti upeaa ja päivän yllätys!!rakastan purnukoita!ü

  124. Koskaan en ole vielä livboxia tilannut, mutta joka kerta sitä pohtinut. Olisi mahtavaa päästä testailemaan uusia tuotteita, ja jos sieltä jotain ihanaa sattuisi tulemaan niin ehkä uskaltautuisin tilaamaan jatkossa sellaisen ihan itsekin. :)

  125. en oo vielä koskaan boxia tilannut, mutta kiinnostaa kyllä paljon! tällä hetkellä opiskelijan budejtilla ei oo ollu vielä mahista, mutta ois huippua saada kosmetiikkavarastoihin täydennystä! hauskaa reissua! :)

  126. On tullut tähän ikään mennessä tehtyä kymmeniä, ellei satoja kosmetiikkavirheostoksia, eikä nykyisellä budjetilla todellakaan ole semmoisiin varaa. Varsinaisia luottotuotteita vain ei tahdo löytyä. Olisi mahtavaa, kun voisi testata tuotteita ennen ostopäätöstä, ettei enää kertyisi niitä turhia purkkeja ja purnukoita kaappeihin pölyttymään. Livbox varmaan saattaisi olla ratkaisu tällaisiin pulmiin. :-)

  127. tää mun on voitettava!! =) kaverit on hehkuttaneet tota livboxia jo sen verran pitkään ja ahkerasti, että monesti oon ollut enää klikkauksen päässä sen tilaamisesta..en oo kuitenkaan ollut täysin vakuuttunut, että olisko se kuitenkaan opiskelibudjetille ihan välttämätönpakkosaada-kulu..mutta jos saisin yhden boksin kokeiluun, niin oon aika varma että koukuttuisin samantien;) wii

  128. Heippa! Mä en oo koskaan testannut livboxia, mutta mielelläni testaisin, kosmetiikkaa ei opiskelijabudjeteilla kauheesti pysty ostelemaan. Mutta kosmetiikkaa ei voi olla liikaa, ainakaan ihan tavallisella tallaajalla :)

  129. Paras tuote on ollut Cliniquen silmänympärysvoide, jota en itse olisi koskaan tajunnut tulla ostaneeksi, mutta jota ilman on nykyään mahdoton elää!

  130. Kaverini tilaa livboxia ja itsekin olen monta kertaa tilausta harkinnut. Nyt olisi mahtava sauma saada paketti testiin, ja mahdollisesti myös tilaukseen! :-))

  131. Olisi ihana päästä kokeilemaan erilaisia tuotteita, kun nyt tulee valitettavan usein turvauduttua niihin tuttuihin ja turvallisiin – etenkin kun opiskelijabudjetilla ei uskalla ottaa riskiä!

  132. En ole ikinä LivBoxia tilannut, mutta juuri siksi olisi tosi kiva voittaa tuollainen ylläripaketti! Se olisi hyvä tapa tutustua konseptiin ja ehkäpä intoutuisin tilaamaan LivBoxin jatkossakin! :-)

  133. Minun lempparini on Móa The Green Balm -balsami. Todella monikäyttöinen balsami! Tykkään..

  134. Paras tuote on ollut puuteripaperit. Olen käyttänyt niitä aiemminkin kesäidin, mutta olin jotenkin unohtanut miten hyvi ne on. Ne ovat nyt taas mukana käsilaukussa, kiitosLivboxin.

  135. En oo ikinä tommosta boxia tilannu, mutta kuulostaa ihan mahtavalta! Ja kaikista parasta ois jos sieltä paljastus Kate Mossin huulipuna ku niitä ei meinaa norm. kaupoista löytyä!! :)

  136. En ikinä ite oo tilannu tollasta boxia, mutta kuullu kavereilta pelkkää hyvää! Niin että nyt ois hauska kokeilla ;) Kaikista ihaninta ois jos sieltä paketista putkahtais Kate Moss huulipuna, koska sellaista en ole vielä täältä meiltäpäin löytänyt! :)

  137. En ole vielä tilannut LivBoxia, sillä olen epäilevä ns. ostamaan sikaa säkissä. Tosin jälkeenpäin tuntuu, että se sika olisi ollut oikein hyvä. Nytkin sait tuotteita, millaisia olen menossa itse ostamaan ja mieluummin sen 15,90 € olisin maksanut :) Olisi ihanaa saada heinäkuun boksi yllätyksenä ja löytää ehkäpä uusi lempituote!

    [email protected]

  138. Onneksi olkoon! Kiva tietää LivBoxista. Kosmetiikkaa tulee hamstrattua lähinnä parista vakinettipaikasta, joten jotain muutakin voisi joskus kokeilla. Hinta vaikuttaa kelvolta. Ja, täytyy myöntää, tuo paketti ihanalta luksukselta ja ylläriltä.

  139. Meikkituotteet ovat olleet mieluisimpia, esimerkiksi Estée Lauderin ripsari!

  140. Mielestäni LivBoxin idea on mahtava. Se on kuin synttärit tai joulu kerran kuussa. Hintakaan ei ole paha, kun ottaa huomioon, että sillä saat paketillisen monipuolista kosmetiikkaa. Olen haikaillut oman LivBoxin perään jo pari kuukautta, mutta juuri nyt rahatilanne ei ole sallinut yhtään ylimääräisiä kuluja. Olisi siis tosi huikeaa saada LivBox kokeiluun! Jos ei nyt, niin sitten rahatilanteen palattua normaaliksi. Ylläripaketti piristää kyllä pahimmankin stressin edessä. :)

  141. Minulle ei ole koskaan tullut boxia, mutta seurailen joka kk mitä ihanaa ne ovat sisältäneet!
    Suosikkejani ovat olleet Moroccanoil hiusöljy, ripsivärit, bb-voiteet, Dermalogica kuorinta.. Ehkä olisi tosiaan aika tilata oma boxi! ;)

  142. Ihastuin Clarinsin Instant Light Natural Lip Perfectoriin(no olipas pitkänimi :D) <3
    Minulla on juuri kolmen kuulauden tilaus (kesä-elokuu), joten jos onni suosii minua, niin annan koodin kaverilleni lahjaksi. Hän haluisi niin kovasti kokeilla LivBoxia, muttei ole varma, onko se kannattavaa.

    P.s Onnea tittelistä :)

  143. En ole vielä koskaan tilannut LivBoxia, enkä oikeestaan edes kuullut koko konseptista ja kiinnostuin sen takia tästä nyt tosi paljon! Vaikuttaa ihan superkivalta idealta, ihana piristys arkeen kun kolahtais tollanen paketti postista :) varsinkin kun elää tällasella opiskelija-budjetilla hehe…

  144. En ole koskaan tilannut, mutta eräs kaverini on puhunut siitä minulle jo tosi pitkään ja ehdottanut että alkaisin itsekin tilaamaan sitä. Olen miettinyt sitä pitkään, mutta koska itselläni on melko vaativasti hoidettava iho,ja koska livboxista tulee aina sekalaisia tuotteita, niin en oikein tiedä vielä kuinka hyödyllisesti tulen käyttämään tuotteita. Siksi haluaisin kokeilla edes kerran ennen varsinaista tilausta niin saan sitten sen perusteella edes jonkinlaisen kuvan siitä kuinka hyödylliseksi koen livboxin :)

  145. Itseasiassa mä en oo ennen tätä edes kuullut koko jutusta… Pakko koittaa!

  146. LivBox voisi olla ihanteellinen tapa päästä tutustumaan (itselle) uusiin tuotteisiin, kun muuten olen kovin arka kokeilemaan mitään ennestään tuntematonta kosmetiikkatuotetta. Ehkä vähän liiankin kanssa tulee pysyttyä siinä tutussa ja turvallisessa, vaikka ihania vaihtoehtoja löytyisi vaikka millä mitalla!

  147. Kääks kääks minuutti aikaa osallistua! Paras livbox-tuote on ehdottomasti ollut Dr.Hauschkan ruusuvoide, joka on jäänyt mulla vakiotuotteeksi peilikaappiin :)

    Toivottavasti hitaat syövät nopeat tällä kertaa, ehheh.