Kesäkuvat albumissa

lifestyle
15 kommenttia

Jonain sateisena iltana sain vihdoin laitettua filmikuvia valokuva-albumiini! Mun kaunis mustasivuinen albumi on rippilahja tädiltäni, muistaakseni se on alunperin Indiskasta. Oiskohan siellä yhä jotain kauniita albumeita myynnissä? Mustasivuisia, kauniita albumeita on vaikea löytää mistään.

valokuvalaatikko

Kenkälaatikossa säilytän kaikkia niitä filmikuvia, jotka eivät ole vielä päätyneet albumiin, kehyksiin, seinälle tai jääkaapin oveen. Tekstitarra tehty dymolla. Käytän noita dymolla tehtyjä tekstejä myös valokuva-albumissa, sillä voi kivasti otsikoida hetkiä, paikkoja ja tapahtumia.

valokuva-albumi filmikuville

Tämä kuva on blogibileistä kolmen vuoden takaa, hih! Kuvassa myös Milju (juu-u hohhoh muidu kirjottanu viimeks vuosi sitten juuh….), Linda (ei ihan vuotta viime kirjoituksesta onneks kuitenkaan….) ja Marianna. Superihania tyttöjä jokainen! Ja nyt ei ole kyseessä filmikuva, vaan ihan vaan digikuva, jonka sain aikaiseksi tulostaa albumiini joskus.

uimaretki valokuvat vedenalla toimiva filmikamera

Kesäisiä filmikuvia tältä vuodelta. Alimmassa kuvassa ilmeeni hyytävän kylmään järveen kastauduttuani. >XD

new york filmillä

New York 2011. Digikuvia.

Ja koska viimeisin fiiliskuva-postaukseni noiden tämän kesäisten filmikuvien suhteen oli niin tykätty ja toivottu, niin päätin koota sille jatkoa! Tässäpä taas pieni pläjäys kuvailemiani filmikuvia ja alla infot kameroista ja filmeistä.

 FILMIKUVIA: 

taavert

Pink Underwater-filmikamera ja Lomography Color Negative ISO 800 -filmi

Uu jee, rannalla joku nätti kesäilta. Täytyy sanoa, että olen itse tosi positiivisesti yllättynyt noiden meidän edullisimpien kameroiden laadusta; niillä saa ihan sairaan kivoja kuvia, etenkin jos käyttää tuollaista valoherkkää filmiä. Näissä on sellaista kivaa kertakäyttökameramaista fiilistä, mutta ilman, että kamera olisi roskiskamaa kun ekan filmin on kuvannut täyteen. ;-) Jos on ihastunut kertakäyttökameroihin, kantsii kurkata meidän pinkki veden alla toimiva kamera (jota voi tietty käyttää ilman koteloa) ja Wide Slimit, jotka ovat pikkuisen fiksumpia vaihtoehtoja kerttikselle.

meitsi ja elviira

Pink Underwater-filmikamera ja Lomography Color Negative ISO 800 -filmi

Sama kamera ja sama filmi. Jopa sisätiloissa, hämärässä huoneessa, saa onnistuneita kuvia tuolla iso800-filmillä. Tuo filmi on paras valinta syksyllä kaikkiin sellaisiin kameroihin, joissa ei ole salamaa – etenkin jos aikoo toisinaan kuvailla sisällä tai hämärässä. Musta tässä Elviiran ja mun yhteiskuvassa on kiva fiilis, jotenkin semmoinen rauhallinen. kesä!!!!

Kaikki kuvat La Sardina Möbius ja Fujifilm Superia ISO 200 -filmi 

Kesäkuvakollaasi! Kaikki kuvat otettu Lomographyn La Sardina -kameralla. Tuolla kameralla voi ottaa tuplavalotuskuvia ja se onkin seuraava juttu, jonka haluan oppia. Tuolla ”vanhentuneella” Fujifilmin ISO 200  -filmillä saa yhä hyviä kuvia, kunhan vain kuvailee auringossa tai salamalla. Me myydään tuota superedulliseen hintaan, joten jos edulliset filmit kiinnostaa, niin kantsii kurkata nuo. Noiden hinta on 2,90€ / kpl ja 5,90€ / 3kpl.

Juuri nyt Plastic Camerasin valikoimassa ei ole tuota Möbiusta, mutta sen sijaan valikoimassa on kool 8ball. Tämä sopii mielestäni hyvin myös miehelle, joka ei kelpuuta itselleen vaaleanpunaista kameraa, mutta filmikuvailu kiinnostaa ;-)

hahaha uimaan uimaan

Pink Underwater-filmikamera ja Lomography Color Negative ISO 800 -filmi

Hehe, tämä kuva vilahtaakin jo tuolla valokuva-albumikuvissa. Mulla on sinistä ripsiväriä tässä, miten oon taas unohtanut sen käytön aivan täysin vaikka niin ihastuin siihen?! Superhölmöä, pitää ottaa se käyttöön taas.

tyytyväinen muikkeli

Pink Underwater-filmikamera ja Lomography Color Negative ISO 800 -filmi

La Barcelonetalla löhöilemässä, mukana tietty tuo kätevä vaaleanpunainen kamera, jonka kotelo suojaa mukavasti hiekalta ja muulta sotkulta. Ostin viime kesäksi uudet bikinit kun edelliset olivat lukioajaoilta ja löysin mitä upeimmat! Noiden malli ja kuosi ovat super!!

eevan kaa

Lomography Fisheye ja Lomography Color Negative ISO 400 -filmi

Hehee, koulujen loppu, Eeva, piknik Näsinpuistossa ja ihan järkyttävä humala! :–D Päällä näköjään viime kesän lempparit: vatsan vilautus -mekko ja Niken Air Maxit.

piknikillä barcelonassa

Lomography Fisheye ja Lomography Color Negative ISO 400 -filmi

Piknikillä Barcelonassa! Törmättiin tokana lomapäivänämme tamperelaisiin tytsyihin ja vietettiin iltaa yhdessä. Yökuvailu pimeässä onnistuu hyvin noilla kameroilla joissa on valmiina salama, kuten esim. meidän fisukamerassa. Jos salamaa ei ole, sellaisen voi hankkia irtona täältä. Nuo salamat sopivat kaikkiin kameroihin, joissa on ”hot shoe” -liitäntä (eli esim. myös mun Olympuksen järkkäriin!) ja tietysti noihin, joihin ne on suunniteltu, eli Diana Miniin, Dianaan ja La Sardinaan.

kurkkaus parevkkeelta

 La Sardina Möbius ja Fujifilm Superia ISO 200 -filmi 

Fujifilmin ISO 200 ei ole kovin valoherkkää, joten kuvat onnistuvat ehdottomasti parhaiten kirkkaalla säällä. Tämä on otettu jonain harmaampana kesäpäivänä ja kuva onkin selvästi ylempänä olleita hämärämpi. Mutta tässäkin on minusta aivan ihana, rakeinen fiilis.

 

Hih, semmoisia kuvia tällä kertaa! Turkulaiset ja kuopiolaiset hoi, teitäkin hemmotellaan! Jos otte tehneet Plasticin kautta tilauksen, voitte pyytää multa (ida[@]plasticcameras.fi) alennuskupongin itsellenne, niin saatte filmin ja kuvien kehittämisestä -20% meidän yhteistyökumppaneiltamme. Kaikki Turun, Kuopion ja Tampereen alueella asuvat tilaajat saavat jatkossa alekupongin tilauksensa mukana. Lisätietoa yhteistyökumppaneista täällä: http://www.plasticcameras.fi/photos/

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Pakko käydä heti ostaan tollanen dymo! Super cool! Nii ja on noi kuvatki hienoja :D

      1. hihiii lotta ja noora <3 noita dymoja saa esim. clash olsonilta, junior dymo ei paljon kymppiä enempää kustanna!

  2. aivan tosi kivoja kuvija! :-)
    ja jes!jes!jes! kiitos uusista yhteistyökumppaneista! voin entisenä kuopiolaisena kehua kuva-maijaa 101% – ihan sairaan mukava, asiantunteva ja nopee+luotettava paikka. ja nykyisenä, uutena turkulaisena jo pari kertaa kuva-paijulassa asioineena pitää heittää kehut sillekin.
    ..nyt sit selailee teiän verkkokauppaa. huippuu ja kivakiitos vielä!

    1. HIH, JES! Siis kuule, arvaa miten iloinen olen?! Meillähän ei ole muuta kokemusta noista yrityksistä kuin se, mitä olemme kuulleet ja miten he ovat itse olleet meihin yhteydessä – kumpaakin voin kehua ainakin sen suhteen, että ovat molemmat nopeita vastaamaan ja asiantuntevia :-) ihanaa kuulla että sun kokemukset ovat näin mainioita, JES! <3

      KIITOS kun kerroit tämän :'–))

  3. Paljon noiden filmien teettäminen maksaa?:) mulla on toi lomography fisheye ja haluun tietää et paljonko about se teettäminen maksais enneku tilaan sulta filmiä :D

    1. En osaa ihan suoraan sanoa, mutta Lielahden liikkeessä Peltomaalla yksi filmi kuvineen on ollut yleensä jotain 17-18€. Hinta riippuu siitä, monta kuvaa on kehityskelpoisia :-) eli tuommoisesta summasta se -20% pois. Olen itse viemessä ensi viikolla viimeistään kuvia kehitettäväksi tuohon A-printtiin, joten voin sitten kertoa minkä hintaista siellä oli! :-) Varmaan aika samoissa hinnoissa, uskoisin.

      Tiedän että Tampereella saa kehitettyä kuvat parissakin paikkaa esim. 15€:lla, mutta jälki ei ole yhtään niin hyvää mitä Peltomaalla on ollut. Voisin tehdä tästä joskus esimerkkipostauksen, jotta tiedätte mitä tarkoitan, enkä vain kehuskele omaa yhteistyökumppaniani :- D pari euroa enemmän kantsii näemmä todellakin satsata.

  4. aaaaahh ihania kuvia!! filmikuvissa on niin hienoo tunnelmaa :-** pitäs muistaa käyttää omaa fisua enemmän!!! hih pus<3

    1. NO käytä!! Siinä on salama ja kaikkea, saat aina hyviä kuvia. Hihii, kiitos!!! <3

  5. vitsi toi la barcelonetalla otettu kuva on erityisen ihana!!! mäkin vihdoinkin sain aikaiseksi viedä filmikuvia kehitykseen, toivottavasti on onnistuneita. pitää jatkossakin vähän seurailla että mistä saa minkälaistakin jälkeä kuviinsa :-) seuraavana palkkapäivänä aion kyllä ostaa fisun! saatan ehkä olla hieman aikaisessa mutta plastic camerasilla on muutama täydellinen joululahja kavereillekin ;-)

    1. hihiii ihana :–** Oliks onnistuneita?? Ja siis jep, Plasticia saa kyllä munkin läheiset lahjaksi :’-D noi on kyllä loistava lahjaidea, moni varmasti innostuu ja malleja ja värejä löytyy useempaan makuun.