Ihana perjantai

lifestyle
12 kommenttia

Huh huhh mikä viikko takana! Kuluneet 7 päivää ovat sisältäneet 24h kestäneen innovointisetin, päiväreissun Helsinkiin Markkinointiviestinnänviikoille (ja herätyksen 5.40), kymmentuntisen opiskelupäivän, paljon tapaamisia ja aikatauluja. NYT helpottaa, nukuin viime yön makeasti ja heräsin tänään ilman herätyskelloa. Eilinenkin oli jo ihan huippu – meillä oli treffit Majn kanssa. Syötiin, juoruiltiin ja kuvailtiin. Ihanaa että Tampereella on kolleegoita, joiden kanssa voi puida kaikkia blogimaailman juttuja yhdessä ja juoruta myös ihan kaikesta muusta! <3 

meitsi

tshitshtshishsiiihihihi

kuvat: Maj / Magicpoks 

Hiukset näyttää näissä kuvissa jotenkin tosi tylsiltä ja harmailta. Johtuukohan se siitä, että odotan jo ihan hulluna ens tiistaita ja kampaamokäyntiä Tiinan luona Lumossa? Olen käynyt kampaajalla viimeksi reilu vuosi sitten (silloin leikattiin se pitkä polkkatukka) ja sen jälkeen äiti on pari kertaa napsaissut kuivat latvat pois. Ihanaa päästä pitkästä aikaa ammattilaisen käsittelyyn ja arvaattekos mitä?! Muutoksia luvassa ;–) Kaipaan tähän tukkaan jotain muutakin kuin terveempiä latvoja, joten taidetaan kokeilla mulle kasviväreillä tehtävää kirkastushoitoa. Se ilmeisesti tuo hiusten omat sävyt jotenkin paremmin esille, luonnollisesti tietty. Pitää muistaa ottaa ennen ja jälkeen -kuvat niin, että hiukset on auki! Hiushistoriikinkin voisi joskus väsätä, että miten on päästy takaisin tähän omaan luonnolliseen väriin oranssista ja miltei mustasta tukasta :-D 

Olen kasvattanut omaa väriä kesästä 2010, joten en menisi kovin helposti laittamaan edes vaaleita raitoja hiuksiin perinteisillä väreillä / värinpoistoilla. Siksi tämä kasvivärjäily kuulostaa houkuttelevalta! Saas nähdä mitä tästä tulee, vähän jännittää.

halloumisalaatti

superhelppo halloumisalaattiMeillä on aina Majn kanssa niin paljon tekemistä, että lounaan on paras valmistua nopeasti. Halloumisalaatti viinirypäleillä ja avokadolla on superhyvää ja supernopeasti valmista. 

*translation: Thank god this week is over, I’ve been so busy lately! Fortunately yesterday was carefree and relaxed, I met my blog colleague Maj. We took photos, ate halloumi salad and talked a lot. And guess what? I’m going to hair salon next Tuesday! 

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Onpa herkullisen näkönen salaatti! Pakko väsätä joskus itsekin, tässähän tulee ihan nälkä :–)

    Joooo postausta hiushistoriasta!! Niitä on niin hauska katella.

    1. Hihiii suosittelen! Nopsaa helppoa ja täyttävää :—-)

      ja joo, niin todella on :–DD pitääpä väsää semmonen!

  2. Eikä, mun on jo muutenki tehny mieli halloumii tänään ja sit noi kuvat :D Ehkä huomen, kun tänään on jo muuta….. Haha.

  3. Mä tunnistan itseni hiuskriiseilystä. Puen pelkkää mustaa ja sit hiukset ihan harmaat :–D Odotan muutosta innolla :)

    1. UUU samis!! Ihan sama fiilis täällä, haha :- D ei varmaan tuu oleen megasuuri muutos mut jotain kuitenkin!

  4. Millainen tuo takki on ja mistä oot ostanu?
    (Sis jos on netti kaupasta tai näkyny aikasemmissa postauksissa ni linkkaatko :D )

  5. Just eilen ajattelin, että pitääpä testata viinirypäleet + halloumi -yhdistelmää salaatissa. Jooooooo.