Terveellisempi arki + ihana arvonta!

ruoka
426 kommenttia

*Yhteistyössä Punnitse ja Säästä

Mä en ole koskaan uskonut mihinkään ihmedietteihin ja kieltolistoihin,”cheat day”-tyyppisistä jutuista puhumattakaan. Jos kiellän itseltäni jotain, huomaan himoitsevani kiellettyjä juttuja entistä enemmän, eli totaalikiellot eivät todella toimi kohdallani. Siispä en kiellä itseltäni mitään, mutta pyrin syömään arkena terveellisesti, jotta voin välillä herkutella ilman omatunnontuskia. Ja tiedättekö, herkutteluakin voi harrastaa terveellisesti! Tässäpä teille muutama hyväksi havaitsemani vinkki terveellisempään arkeen – hyviä juttuja voi ujuttaa ruokavalioon ihan puolihuomaamattomasti. Ja terveellisiä herkkuja syntyy helposti, kun korvaa ne ravintoarvoiltaan surkeat jutut rikkaammilla raaka-aineilla. Yksi minun arkeani helpottava asia on se, että voin tehdä ison osan ”erikoisemmista ruokaostoksista” yhdessä paikkassa, Punnitse ja Säästässä. Löydän sieltä luomulaatuiset teet, pähkinät, jauhot, kuivatut hedelmät, speltti-tuotteet, pesuaineet ja mausteet. Siksi olenkin aivan superinnoissani, kun pääsin tekemään heidän kanssaan yhteistyötä.

On mahtavaa, että Tampereeltakin löytyy peräti viisi myymälää! Itse asioin useimmiten Kuninkaankadun ja Tullintorin liikkeissä, molemmissa on hyvä valikoima ja mahtava palvelu. Kävin valkkailemassa lempparituotteitani Kuninkaankadun myymälästä esitelläkseni teille vinkkini terveellisempään arkeen. 

Ihan ekana kannattaa harkita vaaleiden viljojen hylkäämistä ja ottaa tilalle speltti. Speltti on paljon tavallista vehnää ravinteikkaampi ja maukkaampi alkuperäisvilja joka sopii monelle sellaiselle, jonka vatsa alkaa oirella tavallisen valkoisen vehnän syömisestä. Speltti sopii ihan kaikenlaiseen leivontaan ja se on usein luomulaatuista. Esim. speltistä tehty piirakkapohja maistuu ihanan täyteläiselle ja nuo speltistä tehdyt lasagnelevyt ovat todella maukkaita. En syö ihan hirveästi vehnäjuttuja, mutta kun syön tavallista vehnää, huomaan eron spelttiin heti. Turpoan samantien… :-D Kannattaa siis testata spelttiä ennen kaikkien viljojen hylkäämistä! TÄÄLTÄ löytyy ohje spelttijauhoista tehtyyn pizzapohjaan – pizzakin voi olla terveellinen, jos sen tekee laadukkaista raaka-aineista. 

Sitten ihan perusjuttu, minkä mä tajusin vasta nyt… Suolan ja sokerin voi tosiaan vaihtaa ravinteikkaampiin. Olen kyllä käyttänyt aiemminkin leivonnassa erilaisia täysruokosokereita mutta suolan vaihtaminen ruususuolaan on jotenkin jäänyt ihan kokonaan. Ruususuolaa ei prosessoida kemiallisesti, siksi se on ravinnerikkaampaa eikä siitä ole poistettu tärkeitä mineraaleja. Vaaleanpunertava väri tulee juuri noista mineraaleista. Siinä missä tavallinen valkoinen suola sisältää yleensä kahtaa alkuainetta, sisältää kristallisuola, eli ruususuola jopa 84 alkuainetta (lähde).

Täysruokosokeri, eli intiaanisokeri on sekin ravinnerikkaampaa, sillä valmistustapa ei tuhoa tärkeitä vitamiineja ja kivennäisaineita kuten valkoisen sokerin valmistustapa ja valkaisu. Tätä Mascobado luomutäysruokosokeria viljelee ja pakkaa 34 viljelijän osuuskunta Filippiineillä ja se on luomua. Joko te olette hoksanneet vaihtaa suolat ja sokerit terveellisempiin versioihin? En tajua miksi tein tämän muutoksen vasta nyt. 

Konkreettista herkutteluakin voi tehdä terveellisemmin. Vaikka sipseistä puhuttaessa ei voida puhua terveellisyydestä, voi sipsitkin valita paremmin. Osta sipsejä, joita ei ole paistettu palmuöljyssä ja joissa ei ole lisäaineita. Aromivahventeita sun  muita ei tarvita hyviin sipseihin! Punnitse & Säästässä on kiva valikoima terveellisempiä sipsejä.

Myös dippailun (sipsien ja vihannesten) voi tehdä paljon fiksummin. Tiesittekö että tavallisissa dippijauheissa on miltei aina natriumglutamaattia? Hyi. Onneksi Heikkilän tilan luonnolliset yrttidippijauheet eivät sisällä mitään muuta kuin kuivattuja yrttejä! Suolaa ja sokeria lisätään oman maun mukaan. Lisäksi tuollainen purkki on kätevä, se maksaa n. 4€ ja siitä riittää noin kymmeneen dippiin – eli tulee halvemmaksi kuin ne irtopussit jotka ovat täynnä lisäaineita ja turhaa suolaa. Mun lemppari on Heikkilän ”Veeran valkosipulidippi” joka sopii myös kastikkeeksi kalalle ja  kasvisruuille. Heikkilän yrttidipit ovat oikein maistuvia ilman lisäainerykelmää, joka varmasti aiheuttaa osan sipsien syömiseen liittyvästä pöhötyksestä ja huonovointisuudesta.

Punnitse ja Säästän patukkavalikoima on ihan loistava, menee ikuisuus ennen kuin ehtii testata kaikki maut ja merkit. Tässä kaksi tämän hetkistä lemppariani – Rawbitet ja Nakd:n patukat. Molemmat patukat ovat raakaravintopatukoita ilman mitään ylimääräistä – patukat koostuvat taateleista, pähkinöistä ja marjoista. Nämä toimivat mulle hyvin karkin korvikkeena, mutta toimivat myös välipaloina silloin kun pitää saada energiaa mutta ei ole aikaa syödä kunnon lounasta.
  

Pähkinöiden lisääminen ruokavalioon on helppo tapa saada enemmän hyvälaatuisia rasvoja ja vitamiineja. Minä laitan pähkinöitä itsetehtyyn mysliin, salaatteihin ja syön niitä tietysti myös sellaisenaan. Luomulaatuiset ovat tietysti fiksuin valinta ja arkena ehdottomasti sellaisinaan – herkutteluun käy myös esim. paahdetut ja maustetut pähkinät. Omia suosikkejani on parapähkinät, saksanpähkinät ja pekaanit sekä mantelit. Pähkinät tulevat helposti aika kalliiksi, mutta niitä ei onneksi tarvitse syödä paljoa päivässä. Siksi musta on fiksua ostaa pähkinät irtomyynnistä eikä isoissa säkeissä – näin voi ostaa paria eri laatua kerralla vähän pienemmissä erissä.  Nuo ylemmässä kuvassa näkyvät mulperit ovat mielettömän hyviä! Menevät sellaisenaan karkin korvikkeena, uskokaa mua ja testatkaa. Nam :- D Heitän noitakin aina välillä jugurttiin, vitsit ovat hyviä ja terveellisiä – mulpereissa on runsaasti kuituja, kalsiumia, rautaa sekä C- ja K-vitamiinia. 

Siemenet menevät vähän samaan kategoriaan pähkinöiden kanssa – niilläkin saa helposti monipuolistettua ruokavaliota ja ruuat näyttävät visuaalisestikin nätimmiltä siementen kanssa. Lasipurkissa olevat suomalaiset hampunsiemenet sisältävät hyviä rasvahappoja, proteiinia ja runsaasti kuitua. Laitan näitä usein ihan vaan herkkuleivän päälle, salaatteihin ja viimeksi myös spelttisämpylöihin. Varmaan sopisivat jugurtteihin ja smoothieihinkin? Kurpitsansiemenet ovat herkullisia ja sopivat salaatteihin ja sämpylöihin nekin. Lueskelin äsken että kurpitsansiemenet saattavat parantaa unenlaatua? Pitääkin kokeilla syödä näitä iltaisin iltapalan ohessa. 

Tässä ois mun lempiherkku tällä hetkellä. Tein ennen joulua ihan mielettömän hyvää suklaata – sulatin varovasti mikrossa raakasuklaata (conscious-merkkistä) ja pyörittelin sulaneesta raakasuklaasta kiekkoja leivinpaperin päälle. Kannattaa sulattaa suklaa hitaasti, koska raakasuklaan ideahan on, ettei sitä kuumenneta paljoa jotta sen tärkeät ravinteet säilyvät. Suklaakiekkojen päälle ripottelin kuivattuja hedelmiä ja murskattuja pähkinöitä. Sokeroimaton mansikka, kiiwi, pekaanipähkinä ja parapähkinä muodostivat ihan mielettömän hyvän kombon! Ripautin päälle myös ihan aavistuksen verran ruususuolaa. Kovetin suklaakiekot jääkaapissa yön yli ja herkuttelin kahvin kanssa. Niin nättejäkin vielä, että näitä kelpaa tarjota vieraillekin.

 

Bonuksena spirulina! Olen lukenut tästä superfoodista useita kertoja ja nyt ennen joulua olin sellaisella ravintoluennolla jossa tätä ylistettiin niin, etten enää voinut olla testaamatta. Spirulina on siis levä, joka sisältää runsaasti proteiinia, vitamiineja ja kivennäisaineita. Tämän lähteen mukaan spiruliina olisi maailman rikkain proteiinin lähde? Vau, aika hyvä ravintolisä esimerkiksi kasvissyöjille. Olen nyt aloittanut syömällä pari spirulinapuristetta päivässä, enkä ole huomannut ainakaan mitään negatiivisia oireita. Nuhainen olo ainakin helpottui heti kun aloitin näiden käytön, eikä mikään tauti iskenyt päälle vaikka Lontoossa tuli nukuttua epäsäännöllisesti ja kastuttua monta kertaa päivässä. Onneksi näitä saa puristeina, en voisi kuvitella vetäväni spirulinaa jauheena veden kanssa… Kuulisin tosi mielelläni teidän kokoemuksia spirulinasta! Onko tehonnut? 

Toivottavasti voitte poimia näistä vinkeistä jonkun monipuolistamaan ruokavaliotanne tai korvaamaan epäterveellisiä herkkuja :-) Kannustan pieniin muutoksiin ja nämä ovat kaikki sellaisia. Terveellisen ruokavalion rakentamiseen menee hetki aikaa. 


Nyt haluaisin kuulla teidän vinkkejänne terveellisempään arkeen! Miten te toteutatte sitä? Mikä toimii teillä? 

 Saan arpoa yhdelle onnekkaalle 100€ lahjakortin 

 Punnitse ja Säästä -ketjun myymälään

Osallistut lahjakortin arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen ajatuksianne terveellisemmästä arjesta. Osallistumisaikaa on lauantaihin 11.1.2014 klo 23.59 asti. Laitathan kommenttilomakkeen tietoihin oikean sähköpostiosoitteesi, se näkyy vain minulle. 

Lisää luettavaa

Alkoholittomat juomavinkit juhliin

5 x Paras alkoholiton kuohuva

Vegaaninen pavlova

Vegaaninen pavlova

Gluteeniton pizzapohja (pellillinen)

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Miilia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Olen melkein koko ikäni ollut kasvissyöjä (punaista lihaa en ole koskaan maistanutkaan, mikä aiheuttaa ihmetystä uusien ihmisten kanssa jutellessa aina kun tämä käy ilmi). Pyrin syömään terveellisesti, mutta kyllä sitä valitettavan usein lipsahtaa napostelemaan ja laiskuudessaan jättää salaatin tekemättä ja täyttää vatsan leivällä. Olen sitä mieltä että terveellistä arkea rakentaessa ei pidä todellakaan jättää herkkuja pois, pari karkkia tai donitsi silloin tällöin saattaa olla sitä hyvänmielen ravintoa parhaimmillaan eikä nollaa terveellisen ruokavalion hyviä puolia lainkaan. Päin vastoin, joskus saattaakin huomata ettei se suklaakonvehti nyt niin hyvältä maistunutkaan (toisaalta minä en pidä suklaastakaan, mutta karkki kuin karkki!)

    Vaikka kuinka kliseistä onkin, aloitin nyt vuoden alusta oikein ajatuksella arjen terveellistämisen. Makeanhimon iskiessä kuivatut hedelmät ajavat karkin asian ja kun muistaa aina kauppareissulla ostaa niitä salaattitarpeita, on kynnys salaatin tekemiseenkin matalampi kun ei tarvitse erikseen lähteä hakemaan tarpeita. Onneksi mandariinit ja muut ovat tähän vuodenaikaan parhaimmillaan joten ne ovatkin mahtavia leffanaposteltavia, pakkohan sitä jotain on syödä kun katsoo telkkaria, vai? :D (toki popparit on edelleen ihan ok vaihtoehto, mitä sitä liikaa nipottamaan)

    Tämän romaaninpituisen sepustukseni pointti on nyt siis se, että ei pidä nipottaa liikaa. Kun ruokavalion muutosta ja itsensä puhdistamista alkaa tehdä rennolla mielellä, sen vaikutukset ja pysyvyys ovat pitkäaikaisempia ja tuottavat enemmän iloa kun kaikki ei ole pakkopullaa. Sillä pullaakin voi välillä syödä! :D

  2. Minulla se toimii siten että ostan täysviljatuotteita normaalin pullaleivän ja makaroonien sijaan (:

  3. Olen myös vaihtanut kaikki ”arjen hötöt” terveellisempiin vaihtoehtoihin, jolloin sen kokonaisen ben and jerry -kipon syöminen kerran kuussa ei tunnu missään (tai vaikka useamminkin). Ja tietysti suklaapäiviä mahtuu sitten useamminkin ;)

    Itse suosin perus raaka-aineista tehtyjä aika jopa yksitoikkoisiakin ruokia ja sitten ruokavaliota saa boostattua juuri terveellisillä lisillä: pähkinät, hedelmät, vihannekset ….

    Jos ei olisi ”köyhä opiskelija” tulisi syötyä vielä paljon terveellisemmin. Proteiinin saanti kun jää itsellä välillä hiukan heikoksi. Pitääkin käydä ostamassa noita hampunsiemeniä tästä postauksesta inspiroituneena. Ja noi dipit, pakko käydä heti hakemassa! pelastaa monet kuivat ruokani, kun saa viimein helpon kastikkeen <3

  4. Minä en myöskään kannata totaalikieltoja; mun terveellinen arki koostuu säännöllisestä urheilusta, proteiinirikkaasta ravinnosta ja pyrin myös välttämään kaikenlaisia lisäaineita ja valkoista viljaa! Hyvä olo on kaikista tärkein ja sen saavuttaa syömällä hyvin ja terveellisesti sekä liikkumalla tarpeeksi :) Noita spirulinapuristeita vois kyllä itsellekin hankkia!

  5. Suosikkini on kyllä erilaisten siementen lisääminen aamupalan jugurtin sekaan. Etenkin chia, hamppu, psyllium ja pellava maistuvat maustamattoman jugurtin ja hunajan kanssa ihan loistavilta. Ja helppo keino lisätä hyvälaatuista rasvaa ruokavalioon.

  6. Syön mitä huvittaa. Enimmäkseen aika terveellisesti, mutta herkkujakin uppooo paljon. Viime vuonna olen lisännyt paljon kasvisten ja hedelmien syöntiä. Veden juonti on terveyden kannalta tärkeointä.

  7. Koen syöväni jo tällä hetkellä melko monipuolisesti ja terveellisesti, vaikka parannettavaa toki riittäisi. Spelttijauhojakin olin jo testaamassa, mutta eihän meidän lähikaupassa sellaisia ollut. Täytyisi kipaista Punnitse ja säästään ja etsiä usia herkullisia ja terveellisiä reseptejä, niin helposti tekee niitä samoja vanhoja juttuja aina.

  8. Tämä oli tosi kiva postaus! :) Vaikka monet noista jutuista olivat mulle jo ennestään tuttuja, sain myös muutaman uuden idean: esim mulperi-marjat, spirulina-puristeet ja valkoisen sokerin korvaamisen paremmalla vaihtoehdolla. Käytän itsekin useimmiten vain spelttiä leipomiseen, sillä vatsani sietää sitä paljon paremmin kuin vehnää. Ihmettelen kovasti, miksei speltistä puhuta enempää, ja miksi siitä tehtyä leipää ei ole kaupassa tarjolla?? Aina ei jaksa itse leipoa ja välillä tekee mieli vaaleampaa leipää :)

    Oma vinkkini näiden huippuvinkkien jatkoksi olisi MANTELIJAUHO. Mantelijauholla voi korvata leivonnassa osan vehnä/spelttijauhosta. Manteli on tosi terveellistä, ja antaa ihanan maun esim. makeiaiin piirakkapohjiin
    korvaa vaikka 1 dl tavallisista jauhoista mantelilla. Mantelijauhoa saa ainakin täällä Helsingissä pienemmistäkin kaupoista sellaisissa pienissä Meiran (?) pussrissa, tosin se ei ole luomua.

  9. Vegaanius (eettisistä syistä), gluteenittomuus (allergia) ja luomutuotteiden käyttö toimivat minulla aivan mahtavasti. Pähkinöistä, siemenistä ja palkokasveista saa hyvin proteiinia, esimerkiksi psylliumista reilun annoksen kuitua ja vihanneksista, marjoista ja hedelmistä monia vitamineja! Herkutteluun napsin kuivattuja hedelmiä (nykyään itse kuivaamiani), superfood-marjoja ja itsetehtyjä pähkinävoita. Entisenä P&S:n myyjänä kerkesin myös rakastumaan moniin ihaniin tuotteisiin työskennellessäni kyseisessä liikkeessä, kuten kaakaonibseihin (antioksidanttipommeihin!), hampunsiemeniin (hyvä kuidun ja proteiinin lähde!) ja parapähkinöihin (seleeniä kerrakseen!).

    Tällä ruokavaliolla jaksaa hyvin niin arkena kuin viikonloppuisinkin. :)

  10. Mun arjessa terveellisyys näkyy lähinnä ruoassa, vaikka siinäkin ois vielä paljon parannettavaa. Veikkaan että erityisesti proteiinia mun pitäisi saada enemmän. Mutta nyt oon yrittänyt siirtyä siihen, että teen mahdollisimman paljon itse. Reilu vuosi sitten tuli vielä ostettua kaupasta esim. valmiskeittoja, mutta jonkun tomaattikeitonkin tekee niin äkkiä itse, että nykyään tulee tosi harvoin (kerran vuodessa) sorruttua einesten ostamiseen.

    Sun ansiosta oon innostunut erityisesti speltistä. :D Sattumoisin eilen teki mieli hampurilaisia ja innostuin leipoon sitten sämpylätkin ihan ite ja käytin niihin vehnäjauhojen sijaan spelttiä. Sämpylän sijaan syön päivittäin mieluummin ruisleipää, mutta silloin satunnaisesti kun sämpylöitä tekee mieli, niin nekin on näköjään melko helppoa (ja halpaa!) tehdä itse sen sijaan että ostaa kaupasta.

  11. Mun terveellisen arjen rakennuspalikat koostuvat melko pitkälti tässä kuvatuista jutuista: suolat ja sokerit on vaihdettu terveellisempiin, syön ainoastaan ruis- ja täysjyväleipää, teen itse esimerkiksi myslipatukoita, joita pidän mukanani välipalana, pyöräilen tai kävelen paikasta toiseen… Tällaisia melko pieniä juttuja, jotka muodostavat suuremman kokonaisuuden. :) Nyt olen tehnyt vielä päätöksen lopettaa tupakan polttamisen, joka on ollut kyllä ehdottomasti suurin miinus mun elämäntapojen parantamisessa.
    Punnitse ja Säästä on mullekin tuttu paikka ja oon ihan rakastunut liikkeen huikeaan valikoimaan!

  12. Olen aina ajatellut, että terveellisesti syöminen olisi jotenkin vaikeaa! Mun mielestä on hyvä, että nykyään mediassa tuodaan esille sitä, että muutaman raaka-aineen vaihtamisella pystyy jo syömään terveellisimmin. Olisin tulevaisuudessa mahtavaa, jos ruokakaupoissakin myytäisiin enemmän terveellisempiä tuotteita. Ja lapset opetettaisiin tulevaisuudessa aluksi syömään esimerkiksi tässä postauksessa esiteltyjä tuotteita, niin että vehnäjauhon syöminen saattaisi heistä puolestaan tuntua oudolta :D

  13. Mun suosikkeja on myös toi speltti, se on niin paljon maukkaampaakin kuin valkoinen vehnä! Leivät leivon enimmäkseen itse, kaupasta tulee haettua vain ruisleipää. Yllättävän vaivattomasti ja nopeasti saa pyöräytettyä ihanat ja terveellisemmät sämpylät, kunhan vaan ryhtyy hommiin. Pastoissa ja nuudeleissa suosin täysjyvää (täsyjyvänuudeleissa muuten on harvemmin palmuöljyäkään!).

    Pähkinöiden ja siemenien ohella olen nyt innostunut hurjasti idättämisestä. Idut ovat mainio proteiinilisä ainakin wokeissa, salaateissa ja leivän päällä.

  14. Mun on pakko tunnustaa etten todellakaan elä terveellisesti. Liian usein ei jaksa tehä ruokaa ja tulee napattua valmisruokia ja pitsoja mukaan ja täyttää välipala-aukot suklaalla. Oon nyt kuitenki inspiroitunu viimeaikoina varsinkin sun postauksista (ja omasta inhottavasta olosta ja turvotuksesta…:D) ja tää postaus tuli niin oikeeseen kohtaan! Aion heti kun vaan suinki ehdin mennä metsästämään etenkin noita pähkinöitä ja välipalapatukoita, sekä tietty karkinkorvikkeita! Pointtini oli kuitenkin että KIITOS, oot mieletön inspiraatio ja sun reseptit ja muut ruokavinkit on ollu mulle kullanarvosia. Iiiiiso hali sulle:)

  15. Itekin haluaisin ostaa kaikki punnitse ja säästä mutta kyllä se on sanottava että ei sieltä voi joka kerta ostella opiskelijana mitä vaan :D Sieltä ostankin lähinnä maapähkinävoita ja sitten jättipussin Chia-siemeniä joista riittääkin pitkäksi aikaa. Mutta esim. kalliit hyvät sokerit kuten intiaanisokeri tai mantelijauho jää kyllä kaupan hyllyille sillä niitä menee sen verran jos leipoo että aika usein pitäisi uutta ostaa. Mutta terveellisempäähän saa jos laittaa edes osan noista aineista muiden jauhojen ym joukkoon. Tai makeuttaa hunajalla tai banaanilla.
    Ite ainakin yritän arkena syödä ruisleipää ja täysjyvätuotteita, ja hyviä rasvoja avokadoista ja pähkinöistä ja siemenistä.
    Ja tietty tekemällä itse myslit, näkkärit ja muut mitkä on nopsa ja helppo tehdä ilman mitään turhia epäterveellisiä lisäjuttuja!

  16. nonii, ihan mahtavaa, onhan punnitse ja säästä rantautunut myös rovaniemelle!! :’–)
    oikeesti nää terveysjutut ruuan kannalta on todella hankalia, koska kukaan ei tule kertomaan sinulle mikä on hyväksi tai ei, ei edes koulussa. esim. koulun juo maitoa jokaisella aterialla -tuputus ja netin kirjoitukset antaa hyvin ristiriitaista tietoa. tietoa pitää mennä itse etsimään, jos sitä kaipaa. ihmiset yleisesti olettaa, että kaupan hyllyillä hengailevat tuotteet ovat turvallisia ja hyvää ravintoa, vaikka asia ei todellakaan ole niin, puhumattakaan vielä eettisyydestä ja ymäristöystävällisyydestä! ahkerana koululaisena olen lukenu viime aikoina muutaman opuksen ruuantuotannosta ja tehomaataloudesta mantsan esitelmää varten, ja todellakin ahdistaa. kuitenkin kirjojen opit unohtuu todella helposti, kun kävelee sinne markettiin ja yrittää laittaa nopeaa ja halpaa ruokaa, tai tekee mieli suklaamättöä, joka oikeasti ei sisälläkään suklaata.
    leimaus viherpiipertäjäksi ja ajatus siitä, että onhan ennenkin pärjätty näin, miksi muuttuisin estävät muutosta. puhtaalta pöydältä aloittaminen eli omaan kotiin muuttaminen olisi kaikkein helpointa, mutta olen pikkuhiljaa yrittänyt sujuttaa kaikin puolin järkevämpiä ja terveempiä juttuja meidän perheen arkeen. ja osa opeista on mennyt perille ;–)

  17. Olipa kiva postaus :–) Yllätyksekseni tässä ei ollut mulle oikeastaan mitään uutta, tai sellaista mitä en arjessani jo toteuttaisi – oli positiivinen tajuaminen!

    Mulla on tällä hetkellä vähän sellainen etsintävaihe ruokailujeni kanssa. Kokeilen kaikkea ja pohdiskelen mikä ois mulle parasta. Oon hurjan kiinnostunut raakaruuasta, ja samalla oon vuoden ajan pohtinut että alkaisin syödä lihaa. Oon ollu 6-7 vuotta kasvissyöjä (kalaa ja kananmunia syön jonkun verran, lehmänmaidon oon jättäny pois) ja nyt tekis mieli kokeilla että toimisko esim. riista.

    En pyri rajoittamaan itseäni minkään herkkujen suhteen. Oon lopettanu sokerin syönnin melkein kokonaan, eikä sokeriherkut oikeastaan ees maistu enää hyvältä. Jos tekee mieli vedellä suklaata niin sit vetelen.

    Haha tuli ehkä päätön pohdiskeluviesti, oli kiva pohdiskella. En oo tosiaan hirveesti huomannu muutosta elämäntavoissa, mutta kyllähän tässä on muututtu viime vuosien sisällä aika paljon.

  18. Jokainen aamuni alkaa smoothien voimin, sinne saa kätevästi sekoitettua spiruliinaa, macaa, kasviksia, hedelmiä ja mitä ikinä kaapista löytyy!

  19. Rrrakastan pähkinöitä! Yksinkertainen vinkki arjen hyvinvointiin on omakohtaiseen kokemukseen perustuen juurikin pähkinöiden ja kasvisten osuuden lisääminen. Lisäksi olen satunnaisen kiinnostuntut myös muista ns. superdoofeista, joista muutama uusi tuttavuus onkin jäänyt ihan vakkarikäyttöön.

    Ratkaisevinta arjessani on kuitenkin LIIKUNTA, ja tarkemmin sen kaikista euforisin muoto eli TANSSIMINEN. Ah!

  20. Mun superruokani on vehnälese. Siinä on paljon sinkkiä ja rautaa ja kuitua ja kaikkea! Laitan sitä jogurttiin ja kaikkeen mitä leivon, esim. suolaisen piiraan pohjasta tulee mukavan rapsakka, kun lisää leseitä. Ja mikä parasta, se ei maksa juuri mitään!

  21. Minulle terveellisempi arki tarkoittaa itsetehtyä, monipuolista ja maukasta kasvis- ja kalaruokaa, sillä olen ollut 7 vuotta ilman lihaa. En harrasta mitään erikoisia jauheita tms vaan luotan, että saan kaiken tarpeellisen monipuolisesta ruuasta (ja talvisaikaan monivitamiinista). Paljon siis kasviksia, soijaa, tofua, täysviljaa jne.

  22. Mulla on mannaryynit vaihtuneet spelttiin. Hyvää ja ennen kaikkea nopeampaa kuin peruspuuro, valmista viidessä minuutissa haudutuskattilassa! Kerran tein myös elämäni parhaan pitsapohjan vahingossa blendaamalla täysjyväohrahiutaleita ja tuota spelttimannaa ja lisäämällä vähän ruisjauhoja. Mietin, että mitäköhän tästä tulee, mutta tulos oli paras ikinä. Jatkossa siis varmaan käytän tätä tyyliä, toivotaan ettei jäänyt yhden kerran ihmeeksi. :D

    Dipit olen minäkin heivannut, kun tajusin, että keittiön kaappi pullistelee maustepurkkeja, joiden sisältöjä yhdistelemällä saan saman tuloksen kuin valmiista dippipussista kaatamalla. Halvaksikin tulee tämä, pitää vain nähdä vähän enemmän vaivaa.

  23. Tosi kiva postaus ja tuli juuri sopivaan aikaan!
    Alotin viime vuoden viikon mittaisella detox-kuurilla, jonka aikana jätän suuren määrän niitä tuttuja ja turvallisia ruoka-aineita pois ruokavaliostani. Sen seurauksena tuli kokeiltua jonkin verran uusia, terveellisempiä juttuja, joista osa jäi pysyvästi käyttöön. Tänä vuonna on tällä hetkellä sama homma käynnissä ja etsin uusia terveellisiä tuttavuuksia. Sun postauksesta inspiroituneena aion testata ainakin speltin, Heikkilän dippijauheet, mulperin sekä erilaisia siemeniä!
    Ehdottomasti osallistun arvontaan :)

  24. Itse olen kauan ollut kiinnostunut terveellisemmästä elämästä mutta opiskelijabudjetti ei kauheasti anna myöten. Terveellisyydestä kun puhutaan niin olen vaihtanut mehut pois ja mielummin syön vitamiinit ihan alkuperäismuodossaan eli hedelminä. En ole ikinä ollut karkkien taikka limppareiden ystävä, niin veden juonnin kaikkien pitäisi muistaa. Se on terveellistä ja ei maksa melkein mitään! Pellavansiemenrouhe on ollut nyt oikeastaan ainoana spesiaalina kaapissa. On muuten hyvää kun laittaa AB-juguun :)

  25. Itse kävin juuri ensimmäistä kertaa Punniste & Säästä-liikkeessä katsomassa valikoimaa ja yllätyin totaallisesti! Se oli niin laaja! Päätin että karkkia en osta enää muualta (ostin tuolla kerralla pienen maistiaispussin ja olin aivan myyty), myslitarpeet ostan tuolta ja päätin vielä sen, että nyt alan katsomaan kunnolla ja tarkemmin mitä suuhunu laitan. Jos kerran kaikkea voi saada terveellisemmin, eettisemmin ja fiksummin niin miksi en tekisi niin. Superfoodit ovat jokseenkin jo tuttuja ja syön kyllä terveellisesti, mutta joskus se unohtuu vaikka leffakarkkeja valitessa tai nälän yllättäessä. Näin vuoden alussa voisi vaikka luvata tehdä parannuksen tässä asiassa. Mutta tuo on aivan mahtava paikka ja lahjakortti sinne olisi ihan huikea!

  26. OI, ihana ihana arvonta!

    Terveellinen arki on minulle nykyään normaalisti syömistä. Monen vuoden syömishäiriön jälkeen se, että syön monipuolista, terveellistä ruokaa, josta pidän ja se, että nautin syömisestä, on minulle parasta terveellistä arkea! :)

    Haluan kuitenkin pyrkiä syömään terveellisesti ihan oman olonikin vuoksi. Pyrin mahdollisimman puhtaisiin raaka-aineisiin. Pähkinät ja siemenet iltapala-rahkan kanssa on ehdoton suosikkini! Myös ruisleipä avocadolla, juustolla, tomaatilla ja sitruunapippurilla on ihana välipala!

    Oikeasti hyvä olo ja terveellinen ruokavalio kulkevat kyllä hyvin käsi kädessä, onneksi minäkin sen ymmärsin :)

  27. Tosi kiva postaus! Itsekin asioin paljon Punnitse ja säästässä, ja suuri osa jakamistasi vinkeistä on jo osa omaa arkeani :) Itse olen viime aikoina innostunut kovasti erilaisista viherpirtelöistä, ne ovat ihanan raikkaita ja oikeasti hyviä! Suosikkipirtelööni tulee banaania, avokadoa, selleriä, inkivääriä, taateleita ja vettä.

    Olen jättänyt margariinit yms levitteet pois ja siirtynyt käyttämään leivän päällä esimerkiksi tahinia. Erityisesti hapankorput ja tahini on ihana yhdistelmä. Kaikki ei varmasti tykkää tahinista, mutta minä rakastan sitä!! :)

    Herkutella voi vaikka päivittäin jos valitsee herkut oikein. Itse herkuttelen esimerkiksi kupillisella hyvää kahvia, jonka kanssa syön pähkinöitä, tuoreita taateleita tai raaka-/tummaasuklaata :) Karkkeja syön todella harvoin, koska tiedän että niistä tulee vain huono olo. Leffaherkuiksi käyn ostamassa Punnitse ja säästästä pussillisen erilaisia pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä.

  28. Kiitos tosta spelttivinkistä! Ja spiruliinaakin vois kyllä kokeilla, jos kerta niitä on tabletteinakin. Oon kuullut että se maistuu muuten aikas hirveelle :D

    Ite oon koittanut saada vaihtelua aamupalaan sen ikuisen puuron sijaan smoothiella. Laitan tehosekoittimeen mukillisen vihreää teetä tai matea,puoli pussia pakastepinaattia, sit puolikkaan tai kokonaisen pussin (pakaste)marjoja, puolikkaan avokadon ja maitorahkaa. Lisäks vielä auringonkukan siemeniä ja 1 rkl pellavasiemenrouhetta. Joskus hunajaakin. Toi on aika iso annos mutta kyllä sen jaksaa vetää. Puhtia päivään :)

  29. Oi! Juuri eilen kävin ensimmäistä kertaa punnitse&säästä -liikkeessä, sillä karkkihimon vastustaminen eienää ostunut! Kuivatut ja hunajalla amkeutetut karpalot korvaavat akrkit mennen tulle. :))

  30. Minulla on ollut koko elämäni aika hankala vatsa, mutta vasta viime kesänä koin herätyksen: ei kamalasta olosta ole mitään järkeä kärsiä! Söin aina aivan liikaa ja miten sattuu ilman minkäänlaista ateriarytmiä. Saatoin juoda aamulla pelkkää kahvia, olla koko iltapäivän syömättä mitään ja ahmia illalla aivan pakkomielteisesti… no, onneksi lopultakin ymmärsin tehdä asialle jotain ja alkaa syödä terveellisemmin! :)

    Herkut eivät ole itselleni koskaan olleet minkäänlainen ongelma, sillä yleensä minun ei tee niitä edes mieli (esim. karkkia, sipsiä, jätskiä, yms.) Ongelmani oli lähinnä siis älyttömät annoskoot ja yksipuolisuus. Korjasin annoskoon ja aloin suunnitella syömisiäni muutaman päivän eteenpäin. Vaihdoin valkoisen pastan ja riisin täysjyväversioihin ja aloin syödä joka päivä puoli kiloa kasviksia. Opettelin myös monia uusia reseptejä ja lisäsin ruokavaliooni juurikin esim. pähkinöitä, siemeniä jne. Kasvissyöjä en ole, mutta syön lihaa kuitenkin todella satunnaisesti; enimmäkseen siis syön kasvisruokaa.

    Olin todella yllättynyt, miten helppoa kaikki loppujen lopuksi oli! Innostuin ruoanlaitosta aivan uudella tavalla ja nautin nykyisin syömisestä paljon enemmän kuin ennen :) Terveellisesti syömisen ei todellakaan tarvitse olla tylsää – päinvastoin! Siitä pitäisi tehdä niin hauskaa ja innostavaa kuin mahdollista, juurikin esim hyvien raaka-aineiden ja huippujen reseptien avulla. Ja kun perusasiat ovat kunnossa, on aivan ihanaa joskus herkutella hyvällä omallatunnolla :)

  31. Olipas inspiroiva postaus! Jotenkin tuli heti fiilis lähteää kauppaan ja muuttamaan ruokavaliota tälläisillä pienillä muutoksilla terveellisempään. Olen myös aina ajatellut, että tälläiset muutokset ovat kauhean kalliita. Mutta näinhän ei siis välttämättä ole..
    Kiitos motivoivasta tekstistä ja blogista!:)

  32. Oispas kiva päästä testaamaan mitä kaikkea kivaa tuolta kaupasta löytyy. En ole ikinä käynyt kyseisessä liikkeessä ja olisi enemmänkuin tervetullutta kokeilla välillä vaikka terveellisempää naposteltavaa pähköiden ym. muodossa, kun aina ne irtokarkit.

  33. Kokin koulutuksen aikana aloin pohtia ruokaa oikeasti useammalta kantilta ja sen myötä kiinnostus on kasvanut terveellisempään ruokavalioon. Juurikin pienillä asioilla saa ravintorikkaampaa ruokaa aikaiseksi //pähkinät, siemenet, ja kaikki minkä saa jotenkin lisättyä ruokaan// Smoothieihin voi periaatteessa laittaa mitä tahansa :)

  34. Omat arkirutiinini ovat jo pitkään muodostuneet terveellisestä ruoasta ja säännöllisestä liikunnasta. Terveellinen ruoka tarkoittaa itselleni pääsääntöisesti sitä, että ruoka on puhdasta (eikä edes tarvitse olla luomua, vaikka hyvä toki jos on) ja itsetehtyä. Aterioilla vähintään puolet lautasesta täytän kasviksilla. Olen vieroittanut itseni keinotekoisesta sokerin ja rasvan mausta ja sen sijaan totuttanut makuaistini puhtaisiin makuihin kuten marjoihin
    ja joihinkin hedelmiin.

    Mielestäni voi oikein hyvin syödä terveellisesti ilman superfoodeja tms erikoisuuksia. Itse olen kuitenkin jäänyt superfoodien ja muutamien muiden ns. erikoisempien ruoka-aineiden koukkuun :-D Kaapistani löytyy mm. spirulinaa, macaa, lucumaa, chia-siemeniä (chia-pudding <3), kuorittuja hampunsiemeniä, psyllium-kuitua, opti msm-jauhetta, joita ostan joko Ruohonjuuresta tai Punnitse ja Säästä-kaupasta. P&S:ssä on kyllä mielettömäöt valikoimat ja varmaan sata tuotetta, joita haluaisin testata! Useimmiten tapaan ostaa P&S:stä juurikin pähkinöitä ja siemeniä sekä P&S:stä olen löytänyt myös yhden lempparin, Meridian-merkkisen luomumaapähkinävoin.

    Ps. Spelttijauhot tosiaan toimii leivonnassa. Itse en juuri koskaan leivo, mutta kotona käydessä äidin tekemät spelttisämpylät on tosi nam!

  35. Punnitse ja säästä on ihan superhyvä avustus terveelliseen arkeen! Lähes kaikkia sieltä ostettuja tuotteita voi syödä hyvällä omalla tunnolla terveyttä ylläpitäen ja edistäen. Herkut ovat omassa arjessani sallittuja, mutta mykyisin kannatan niissäkin näitä ns parempia herkkuja.

  36. Itselläni totaalilakko taas on ainut keino lopettaa överimässäily. Rahkat, marjat ja itsepyöräytetyt smoothiet vievät ”lakkoillessa” pahimman makeannälän vaikka eivät tämän suklaasyöpön karkintarvetta täysin tyydytäkään. Täytyisi vissiin tutustua raakasuklaaseen :)

  37. Taidan itse olla oikein kunnon tiukanlinjan vetäjä, mutta tyytyväinen siihen. Kasvissyöjänä ruokavalio koostuu pitkälti pelkästään kasviskunnan tuotteista ja matkan mukana on niin vehnät kuin maitotuotteetkin jääneet pois. Ei kuitenkaan totaalikieltäytyjä saa olla ja toisinaan pitää lipsua omasta ruokavaliosta, jotta terve järki syömisessä säilyy.
    Oman hyvän ruokavalion peruspiralit muodostuvat reippaasti kokeilemalla. Minulle se tarkoittaa mahdollisimman puhdasta ja ravinteikasta ruokaa. Minä olen sitä mitä syön ja mielummin jätän kaiken turhan pois, jotta terveys ja hyvä olo säilyy niin ulkoisesti kuin sisäisetikkin.
    Terveellinen arki alkaa aamusta; iso lasi vettä ja vihersmoothie, jonka voit toteuttaa omien makunystyröiden ja mielen mukaan. Lisänä kannattaa laittaa vaikkapa raastettua inkivääriä kiihdyttämään pintaverenkiertoa ja pitämään turvotusta loitolla tai chia -siemeniä tuomaan rakennetta ja energiaa aamuun.

  38. Oon ollu tällä hetkellä pari kuukautta Thaimaassa ja just saavuin Vietnamiin, näillä leveysasteilla oon oikeesti oppinut arvostamaan niinkin yksinkertaisen terveellistä asiaa kuin ruisleipä jota ei saa yhtään mistään! Se on jotenkin niin perusjuttuja ruokavaliossa että vasta sitten tajuaa miten vaikee olla ilman kun sitä ei oikeesti saa.

  39. Kiitos kivasta postauksesta! Mun ”salainen niksi” on mungpapujen idättäminen, ne menestyvät tiskikaapissa ilman mitään valoa ja niistä saa helposti ja edullisesti itse kasvatettua tuoretta kasvista leivän päälle ja salaatteihin. Puolen kilon pussi mungpapuja maksaa noin 3€ ja siitä tulee noin 5 litraa ituja. Joissain isommissa marketeissa on (kalliita) valmiita ituja, jos haluaa maistaa ennen kuin idättää itse.

  40. Hyvä postaus, kiitos tästä, paljon sai vinkkejä :-) Punnitse & Säästä on ihan lemppari kauppa. Onneksi tänään on luento ihan kyseisen kaupan vieressä niin voin poiketa ostamassa ainakin mulpereita ;-)

    Olen itse vasta viime kuukausina alkanut kiinnostua ruokajutuista ja alkanut etsiä sitä itselleen parhaiten sopivaa ruokavaliota. Valkoiset vehnät olen jättänyt lähes kokonaan pois, kasviksia & hedelmiä syön paljon ja vettä juon pitkin päivää. En totaalikieltäydy mistään, se ei vain mulla toimi yhtään. Kohtuus kaikessa ;-)

  41. Meitsi on niin ihastunut spelttiin, inkkarisokeriin (& kookossokeriin) ja ruususuolaan! En tosin ole luopunut vehnästä tai tavallisesta sokerista kokonaan, vaan nämä ovat tulleet niiden rinnalle ja käytän niitä aina vähän tilanteen mukaan, mikä mihinkin parhaiten sopii. Puuroissa spelttipuuro on kivunnut kaurapuuron rinnalle aamupuurona ja mannapuuro speltistä on niin paljon parempaa kuin vehnästä! Olen pyrkinyt vähentämään lisäaineita ruokavaliosta ja ostan paljon elintarvikkeita luomuna jos niitä on tarjolla ja kukkaron nyörit antavat myöten :) Tee, kaakao ja maito ovat juttuja jotka ostan luomuna vaikka ne kukkaron nyörit mitä sanoisivat. Luomuna ostan aina myös kasvis- ja lihaliemijauheet. Yritin lopettaa niiden käytön koska ainesosaluettelon lukeminen alkoi ällöttää, mutta kaipasin niitä aika paljon joitakin ruokia laittaessa. Sitten löysin onneksi Reformilta ne luomuna, ja vaikka nekään eivät ihan ”moitteetonta” tavaraa ole niin ainakin niistä puuttuu natriumglutamaatti ja suurin osa aineksista on luomua :) Kananmunat ostin myös luomuna ennen, mutta nykyisin saan ne äipän kanalasta ja voin olla varma, että ne ovat oikeasti niitä onnellisen ja hyvin syöneen kanan munia. Syksyllä sisällytin ohranorasjauheen ruokavaliooni – en osaa sanoa onko siitä ollut ”näkyvää” hyötyä, mutta ei se varmasti ole pahaakaan tehnyt. Tai nyt kun mietin, niin en ole ollut kipeänä sen jälkeen kertaakaan, olisikohan sillä ollut vaikutusta asiaan?

  42. Mulla terveellisemmän arjen tavoitteluprosessi on ehkä vielä vähän kesken, mutta pikkuhiljaa! Vaaleiden viljojen poisjättö, sokerin korvaaminen paremmalla ymsyms. Punnitse & Säästän pähkinä & siemen-osastot ovat kyllä tulleet jo tutuiksi, nam!!! Myös luomu 100% maapähkinävoi on sellaista herkkua että huhhuh!

  43. Kiitos tästä, paljon hyviä vinkkejä ja taitaa olla nyt pakko käydä vähän shoppailemassa noita juttuja kun tuli nälkä haha :) Oon samoilla linjoilla noiden totaalikieltojen kanssa, ne harvemmin toimii, ainakaan mulla.
    Smoothiet on aika helppoja yleensä kun niihin voi laittaa kutakuinkin mitä vaan, ja sit itse koitan aina muistaa juoda koko ajan tarpeeks vettä, näillä pääsee jo aika hyvin ja ennenkaikkea helposti alkuun musta jos haluaa edes vähän muuttaa tapojansa terveellisemmiks :)

  44. Tämä postaus tuli juuri sopivasti. Tarkoituksena on juuri starttailla terveellisempää arkea. Toki emme ole koskaan niinkään epäterveellisesti syöneet vaan suosineet terveellista ruokavaliota. Nyt kuitenkin ajattelimme vielä petrata ja korvata mm. juuri nuo venhäjauho spelttituotteilla. Tarkoituksena on myös siirtyä kokonaan luomu ja lähituotteisiin. Ehkäpä nämä muutokset takaisivat vielä paremman hyvänolon :)

  45. Syön oikeastaan mitä huvittaa, stressaamatta sen kummemmin onko se kuinka terveellistä. Viime aikoina olen kuitenkin yrittänyt saada ruokailutottumuksia paremmiksi ja syödä järkevemmin, ettei tarvitsisi napostella jatkuvasti suklaata välipalaksi..

    Juurikin Punnitse ja säästä on auttanut tässä, kun olen kerrankin löytänyt oikeasti hyviä pieniä naposteltavia pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien muodossa.Syön nykyisin myös aamupalaa, kun löysin tuolta niin hyvää mysliä :)

    Vinkkinä siis ainakin, että väriainepommikarkit voi korvata hyvin pähkinöillä ja kuivatuilla hedelmillä!

  46. Tosi kiva postaus! Ootko kokeillut Valo 24h:n pellavarouhetta? (Etenkin se mustikka-pellava on hullun hyvää!) Se on ihan huippu lisä rahkan tai jogurtin sekaan, paljon omega 3:sta ja kuitua + aidosti hyvän makuista!

  47. Olen huomannut, että minusta on tullut arkipäiväkasvissyöjä. Viimeisen parin vuoden aikana olen löytänyt linssit ja pavut ja siemenet ja siinä missä teininä ostin Punnitse ja Säästästä erikoisia limppareita ja irtokarkkeja, ostan sieltä nykyään ruususuolani, kuivattuja melonin paloja, kaikki siemeneni ja teeni. Joskus pistäydyn Kuninkaankadun liikkeessä vaan käymässä, koska niille on voinut tulla jotain hassua ja jännää jota on pakko saada kokeilla.

  48. Mä vinkkaan tutkimaan ruokakaupassa sesonkikasvikset ja -hedelmät ja kantamaan niitä kotiin kasoittain. Halpaa, hyvää ja terveellistä! Syön lähinnä kasvisruokaa, mutta huomaan, että saatan jumittaa samoissa vanhoissa raaka-aineissa ja laiskuuttani unohtaa kasvikset ja hedelmät esimerkiksi aamupalalta. Mitä enemmän keittiöstä löytyy valinnanvaraa, sitä helpommin niihin tulee tartuttua. Smoothiet ovat pelastus siinä vaiheessa, kun hedelmät ja kasvikset alkavat nahistua.

  49. Oon pikku hiljaa omilleni muuttamisen jälkeen ruvennut vaihtamaan ruoka-aineita terveellisempiin vaihtoehtoihin. Opiskelijana ei toki oo aina varaa esimerkiksi kaikkiin luomutuotteisiin, mutta varojen mukaan mennään. Sokeria ja suolaa en oo vielä itsekkään vaihtanut parempiin vaihtoehtoihin, mikä on aika outoa :D Täytyy varmaankin lähteä pian kauppaan…

  50. Mä oon niin perso herkuille, etten voi pitää kaapissa mitään herkuksi luokiteltavaa, koska muuten syön ne heti! Tähän löysin kuitenkin yhden toistaiseksi toimineen ratkaisun: raakasuklaakuorrutteiset goji-marjat! Maistuvat hyviltä, mutta suklaa on sen verran jytyä, että pikkuinen kourallinen näitä herkkuja riittää taltuttamaan herkkuhimon, ja varmasti terveellisempiä ku suklaapatukat :-)

  51. Hyvä postaus, kiitos tosi hyvistä vinkeistä terveellisempään herkutteluun, juuri sitä oon viime aikoina pohtinu että miten voin herkutella terveellisemmin. Ite oon vuoden aikana muuttanu syömistottumuksia ravinteikkaampaan ja luomumpaan ruokaan, vakavan sairastumisen takia. Uskon että Sillä on valtava merkitys mitä suuhunsa laittaa. Vointikin on parantunut selvästi. Iloitsin kesällä kun tänne Lahteen vihdoin saatiin iso punnitse ja säästä kauppa!! En tosin ole tutkinut sitä niin tarkkaan läpi vielä, ja sainkin tosi hyviä vinkkejä nyt mitä sieltä kannattaa ettiä :) käytän itkkekki spirulina nappeja, en tosin oo huomannu vielä niistä mitään vaikutusta. Otan 4 päivässä.

  52. Ida ihan huikeen hyvä postaus ! You go girl ! Ihanaa kun on kaveri joka on näin innostunut ruokajutuista, oot ihan pohjaton inspiraation lähde <3

    Täyspäiväiseen kasvissyöntiin siirtyminen oli mulle kyllä paras terveysteko, ruoanlaitto helpottui heti ja aloin oikesti kiinnostumaan ruuasta ja ruuanlaitosta. Oon niin ilonen että oon löytänyt mulle sopivan ruokavalion: suurin osa päivän ravinnosta tulee kasviksista, hedelmistä ja marjoista. Suomalaisiin superruokiin on helppo panostaa, kun ne on lähes poikeuksetta niin halpoja tai jopa ilmaisia. Mustikkaa, tyrniä, punajuurta ja parsakaalia menee kyllä päivittäin, ja sen on huomannut terveydessä.

    Toinen huikee muutos oli veden juonnin aloitus ! Joskus pari vuotta sitten huomasin, miten riittävä veden juonti muuttaa oloa mielessä ja kropassa. Esimerkiksi aamulla juon heti herättyäni ison lasin vettä, ja se kyllä herättää ainakin mut ! Tuntuu että aamulla olisin sellanen pesusieni joka on ihan kuiva, ja kun saan vettä niin palaudun normaaliin tilaa :–D

    Kolmas juttu on säännölliset elämäntavat. Mulle on tosi tärkeää syödä säännöllisesti ja kunnolla, nukkua hyvät unet ja herätä aikaisin, sekä muistaa pusutella ja halailla Dinoa aina muutaman minuutin välein !! Ja tietysti välillä rikkoa rutiinit ihan täysin, tehdä pannukakkua ja juoda valkoviiniä ja tietty tanssia Klubilla pilkkuun asti….

  53. Oon ihan hirveä napostelija. Napostelisin mieluusti joka päivä jotain hyvää, ja joka päivä karkin/suklaan/sipsien syöminen ei ole kovin terveellistä.. En niitä kuitenkaan itseltäni kiellä, mitkään lakot eivät toimi mulla, mutta oon yrittänyt ostaa esimerkiksi rusinoita tai pähkinöitä niiden tilalle. Paljon paremmalla omallatunnolla mussutan rusinoita tv-sarjoja katsoessa kuin lisäainekarkkeja!

  54. Terveellisempi arki alkoi aikoinaan mulla ihan sillä pienellä muutoksella, että söinpä mitä tahansa, täytin lautasesta puolet esim. paprikalla, tomaatilla tai porkkanaraasteella. Eväsleipä vaihtui eväsmandariiniin tai omenaan. Ylittyi yhtäkkiä helposti se ”puoli kiloa päivässä”. Täytän aamuisin 1,5litran pullon vedellä ja laitan vähän sitruunaa sekaan. Päivässä juon sen (kotona ollessa) ja koulussa ollessa kuljetan puolen litran pulloa mitä täyttelen päivän mittaan. En herkuttele joka päivä, syön paljon kasviksia (en syö joka päivä lihaa ja yritän muutenkin vähentää punaisen lihan syöntiä), mutta muuten en noudattele dieettejä tai laske kaloreita.
    Monipuolisen ruokavalion lisäksi syön omegoita, d-vitamiinia, magnesiumia ja lifen tuotetta hiuksille, kynsille ja iholle.

  55. Jee kiva postaus :D En nyt hirveesti jaksais selostaa, mutta no esim. aamuni aloitan tyrnimarjamehu-tujauksella :D Sitten hapankaalia tulee lisäiltyä moniin ruokiin, esim nuudeleihin.. Turhia lisäaineita ja liikaa suolaa yritän myös välttää, ja luomua suosin.

  56. Itsellä kiinnostus terveellisempään ruokaan heräsi juuri tämän blogin kautta! luettuani Idan linkkaaman Marjoja ja maskaraa -kirjan, ruokavaliosta on jäänyt punainen liha sekä prosessoituijen tuotteiden, lisäaineiden ja maitotuotteiden käyttö on vähentynyt huomattavasti. Tilalle ovat tuleet pavut, herneet, speltti, superfoodit, siemenet marjat sekä kaupan hevi-osasto on monipuolisemmassa käytössä. Myös runsas veden ja puhdistavan teen juominen on tullut osaksi arkea. Totta kai itselle pitää myös sallia herkuttelu silloin tällöin, mutta ravintotiheä ja monipuolinen ruoka auttaa jaksamaan paremmin, yhdistettynä säännölliseen unirytmiin ja liikuntaan. Itse tänä vuonna ajattelin keskittyä uusien raaka-aineiden ja superfoodien löytämiseen, tehden näin ruokavaliosta monipuolisemman. Terveellisen ruuan suunnitteleminen ja valmistaminen on toki aikaa vievää, mutta hyvä olo on ehdottomasti sen arvoista. Myös tällä puolen ruutua on kiinnostusta noita entistä terveellisempiä välipaloja ja makeanhimon taltuttajia kohtaan, varsinkin noin Raw Bitesit on osottautunut tosi hyviksi!

    ps. Spiruliina on omassa käytössä ollut jauheen muodossa, jolloin sen saa sekoitettua helposti esim. smoothieen, mutta noi tabletit vaikuttaa melko käytännöllisiltä kyllä! Ja muuten, en tiedä ootko käyttänyt chian siemeniä? Ihan mahtava ravintopommi, ja niistä sekä vedestä tehty geeli (ravinteet liukenevat elimistöön paremmin kuin kuivina) on hyvää esim puurossa tai smoothieissa!

    Hyvää alkavaa vuotta sinne!

  57. Yritän elää arjessa mahdollisimman terveellisesti ja tätä ideologiaa toteutan niin, että syön mahdollisimman puhdasta ruokaa. Yritän siis välttää lisäaineita, eineksiä ja muutenkin pitkälle prosessoitua ruokaa. Lihansyönnistä olen pikkuhiljaa luopunut kokonaan ja korvaan lihan proteiinit kasvikunnan vastaavilla. Kuitenkaan liikaa en halua nipottaa ja jos joskus tekee mieli vaikkapa ranskalaisia ketsupilla tai kunnon säkillistä irtokarkkeja, suon sen itselleni. Kunhan peruspilarit pidän kunnossa ja suurimman osan ajasta syön terveellisesti ja puhtaasti, saa välillä herkutella.

  58. Terveelliseen arkeen kannustaa se että oikeasti tutustuu ruokaan jota syö, ravintoaineisiin ja niiden vaikutuksista kehoon. Sitten kun siihen yhdistää sen että rakastaa itseään ja haluaa itelleen vaan parasta, niin syömisestä tulee vieläkin ihanampaa. Kun tietää, että tekee itselleen hyvää valinnoillaan, on kans aika onnellinen olo.

  59. Pieni muutos kerrallaan itsekin siirryin syömään terveellisemmin. Maito jäi ruokavaliosta kuin itsestään ja kaappiin alkoi kertyä jos jonkinmoista pähkinää, superjauhetta ja -ainetta. Ja tärkeintä on juurikin tuo, ettei kiellä itseltään satunnaista herkuttelua, hoksaapa pian että se herkuttelu on juurikin niistä terveellisemmistä ruoista nauttimista. Täytyy muistaa kuunnella kehoaan! :)

  60. Ah, Punnitse ja Säästä on ihan lemppari, harmi vaan, että muutettuani Tampereelta pääkaupunkiseudulle, ei sitä ihan lähistöllä olekaan, toisin kuin Tampereella, jossa Punnitse ja Säästä oli ihan naapurissa.

    Itse olen myös kokenut nuo raakaravintopatukat hyviksi välipaloiksi ja herkkujen korvikkeeksi makeannälkään. Nuo Nakd-merkkiset on ihan parhaita!

    Tykkään myös aamuisin tehdä erilaisia smoothieita, ne on kyllä todellista arjen luksusta. Sekoitan useimmiten banaania, mantelimaitoa, kotimaisia marjoja pakkasesta ja hamppuproteiinia tai -rouhetta. Välillä lorautan joukkoon myös kaurajugurttia, nam! Itse uskon, että jos viikolla elää pääasiallisesti terveellistä elämää, niin viikonloppuisin ja juhlissa voi sitten myös vähän herkutella, heh :D

  61. Punnitse&Säästä -liikkeet, ai että. Lompakko ei tykkää jos eksyn sinne:D Siellä tekee mieli vaan pyöriä ja katsella kaikenlaisia ihanuuksia eikä sieltä voi poistua ostamatta yhtään pähkinää taikka patukkaa!
    Pyrin myös laittamaan siemeniä ja pähkinöitä mahdollisimman moneen paikkaan, ja käytänkin joka aamu puuron kanssa pellavansiemenrouhetta.

  62. Mä olen pikkuhiljaa pyrkinyt muuttamaan ruokavaliotani terveellisempään suuntaan: vaihtanut vehnän täysjyvään ja lisännyt vihannesten ja marjojen käyttöä. Seuraavia kokeiluja ovat ehdottomasti spirulina, josta olen lukenut erittäin paljon, sekä raakasuklaa.

  63. Kiitos supereista vinkeistä! Itse kävin juurikin tänään kanssa Punnitse&Säästä:ssä ja mukaan tarttui Flapjack-patukoita, jotka on kanssa ihan loistavia välipalapatukoita tai tyydyttämään herkkuhimoa. Suosittelen niitä luonnollisimpia, joissa ei oo mitään kreisejä päällysteitä tms. :)

    -Johanna

  64. Tulipa hinku päästä Punnitse ja säästään kierteleen ja katsoon mitä kaikkea sieltä löytyykään. Oon käynyt siellä lähinnä juuri noiden pähkinöiden perässä, mutta en oo ennen tajunnutkaan kuinka paljon kaikkea sieltä löytyykään.

    Itselläni on aika samankaltainen ajatusmaailma sun kanssa tuosta syömisestä, en oikein usko mihinkään ihmedieetteihin. Itse vietin lokakuussa lihattoman lokakuun ja sen jälkeen olen vähentänyt lihan syöntiä huomattavasti. Yritän syödä mahdollisimman monipuolisesti ja terveellisesti, mutta en tunne huonoa omatuntoa aijoittaisesta herkuttelustakaan. Oma paheeni taitaa olla syömättä jättäminen, oon jotenkin laiskistunut ruuan laiton kanssa ja sit huomaa jättävänsä syömättä kunnes nälkä on ihan sietämätön. Siihen yritän kiinnittää enemmän huomiota tänä vuonna. :-)

    Hauska postaus, täytyy ehdottomasti laittaa Punnitse ja säästä korvan taakse ja tehdä visiitti johonkin Tampereen liikkeistä mahdollisimman pian.

  65. Vasta muuttaessani ensimmäiseen omaan asuntooni, rupesin kiinnittämään huomiota terveellisyyteen ja siihen, kuinka itse voin vaikuttaa olooni tekemällä viisaita valintoja ravintoni suhteen. Olen viime keväästä lähtien ottanut selvää ja kokeillut innokkaasti eri vaihtoehtoja parempaan arkiruokailuun ja leipomiseen liittyen, enkä vaihtaisi edelliseen roskaruoka/valmisruokapainoitteiseen ruokavaliooni vaikka mikä olisi. Oloni on energinen ympäri vuoden ja koen, että olen paljon onnellisempi elämäni jokaisella osa-alueella mitä olen ikinä aikaisemmin uskaltanut edes toivoa, vaikka mikään muu ulkoinen asia ei ole muuttunut kuin ravinnon laatu.

    Spirulinaa en ole vielä kokeillut, mutta aion ehdottomasti antaa sille mahdollisuuden :)

  66. Moi! Inspiroiva teksti! Joulun jälkeinen ryhtiliike on tehnyt tiukkaa ainakin tässä taloudessa. Aioin jättää kokonaan sokerin ja vehnäjauhon tammikuun ajaksi, mutta jo tänään leivoin leipää, jossa on vehnäjauhoja.. Sokerin sentään jätin pois. Spelttijauhot kiinnostaa, niistäkin varmaan voi leipoa..? Punnitse & Säästä on myös kovassa huudossa meidän kahden hengen taloudessa! Kuitenkin sen verran hinnakkaita on nuo terveyssuklaat, että mieluummin haen marketista halpaa perussokolaatia.

  67. Mulla ei tuu nyt mitään kovin hienoja mietteitä terveellisestä arjesta sen kummemmin kun että olen vaihtanut karkit ja muut herkut suurimmaksi osaksi just raakasuklaaseen ja pähkinöihin, joten punnitse ja säästä kauppa on yks lemppareista! Viimeksi juuri kävin sieltä ostamassa leffaherkut! Tämän lisäksi olen viimeaikoina yrittänyt opetella juomaan vettä ja vähentää leivän syöntiä. Rupesin yks päivä oikeen miettimään että en oikeastaan juo päivän aikana kun yksi tai kaksi pientä lasia vettä tai mitään muutakaan joten pitäis totutella juomaan enemmän. Ja leipää en sinänsä ihan kauheast mussuta mutta liian usein on kauhea kiire ja nälkä niin tulee syötyä nopeasti vaan leipää vaikka sn vois korvata kasviksilla ja hedelmillä, jolloin olo olis parempi :–)

  68. aivan huikea postaus ja tuli juuri oikeaan aikaankin vielä! päätin, jälleen kerran, aloittaa uuden vuoden kunniaksi ”uuden elämän”, johon sisältyy myös ruokavalion muokkaus. tällä kertaa päätin onnistua tässä entisessä ikuisuusprojektissa ja tää postaus tarjosikin ihan mielettömästi uusia ideoita arkea helpottamaan! en oo innostunut mistään blogiarvonnasta näin paljoa – haluaisin niin kovasti päästä kuluttamaan lahjakortin esittelemiisi tuotteisiin!! :-D

  69. Samoilla linjoilla kanssasi! Spirulina-tabletit olivat kiva vinkki, kiitos. Itse olen yrittänyt piilottaa sitä jauheena smoothieiden sekaan. Tehosekoitin ja smoothiet kuuluvat mun terveelliseen arkeen! Margariinin vaihdoin voihin heti kun muutin pois vanhempien luota. Ns. tavallinen leipä tulisi pitää mun mielestä vain viikonloppuherkkuna. Erilaisia siemennäkkäreitä on helppo kokkailla itse. Hyvä, että vaihdoit ravinteikkaaseen suolaan. Kärsin ennen ruususuolaa jatkuvista suonenvedoista. Myrkyistä myrkyintä kropalle on puhdas valkoinen sokeri. (Ja vaikka tää kisa on P&S-sponssattu niin muistakee tyypit silti Tren oma Runsaudensarvi!)

  70. Tylsä vastaus mutta: vihersmoothie! Helposti jää se puoli kiloa kasviksia syömättä (tää on vähän noloa kasvissyöjälle) mut vihersmoothie korjaa aika hyvin asiaa! Mun lemppariin tulee pinaattia, kurkkua, omenaa ja päärynää ja vähän limenmehua. Tosi hyvää.

  71. Oooh! <3 Mulla oli kans vaihe, kun olin tosi innostunut raakasuklaasta, pähkinöistä ja siemenistä. Pitäis alkaa vähän skarppaamaan. Mut en suosittele käyttämään mikroa (tietoa löytyy varmaan googlaamalla?) kun se tappaa ruuasta energian.. Sulata mielummin vesihauteessa, tosin valmiissa suklaassa voi kestää aika kauan, eli kantsii oikeestaan tehä suklaa itse niin ei tarvitse sulattaa muuta kun kaakaovoi ja ehkä kookosöljy valmistusvaiheessa :) http://www.lily.fi/blogit/kiitos-hyvaa?tag=291 <- Tuosta jo lopettaneesta blogista löytyy ihan mielettömiä ohjeita, niin suklaata kuin kaikkea mahdollista muutakin. Oli mun ihka ensimmäinen sysäys raakaruuan maailmaan joskus muutama vuosi sitten. Paljon myös vaan gluteenittomia ja maidottomia ohjeita. Suosittelen! Ja ehdottomasti mukana arvonnassa, jes!

  72. Suurin osa näistä seteistä on tuttuja, mutta spelttiä pitänee kokeilla kunhan pääsen noista tavallisista makruista eroon :-) Kiitos vinkistä! Mulla on alkanut nyt kasvissyönnin lisäksi myös laihdutuskuuri ja kun ruokavalioon on nyt kiinnitettävä huomiota, on hyvä että tämmöiset jutut tulevat vastaan myös täällä sun blogissa ettei vaan unohdu :–D Tosiaan, olen toistaiseksi huono puhumaan arjen terveellisyydestä, mutta pähkinät ja siemenet kyllä ovat ainakin ahkerassa käytössä, ja hamppujauhe on superia, niin hyvää protskua!

  73. Kiva postaus Ida ! Itse olen nyt kanssa muutaman vuoden mennyt kasvisruokavaliolla ja pyrkinyt syömään terveellisesti. Huomaan heti kyllä omasta fiiliksestäkin, kun on syönyt hyvin. Jotenkin sitä on paljon skarpimpi ja pirteämpi ! Sitten vielä urheilu siihen yhdistettynä ni päivät menee kyllä aika hyvin.

    Plus ihan höpöhöpöä et terveellisesti syömiseen menis paljon aikaa !
    Ei mene. :)

  74. hei oisin vaa kysyny, että paljon noi suunnilleen maksaa? siis että onks siellä punnitse&säästä kalliimpaa esimerkiksi perus pähkinät joita löytyy supermarketeistakin? vai kannattaako tuolta nimenomaan ostaa hieman erikoisempia pähkinöitä tai kuivattuja hedelmiä? :)

    1. hmmm, en osaa sanoa ihan satavarmaksi hinnoista, mutta suht samoissa liikutaan. Minusta Punnitse&Säästän paremmuus tulee esiin kattavassa luomuvalikoimassa jota ei usein marketeissa ole ja siinä, ettei mun tarvii ostaa kerralla esim. kilon pähkinäsäkkiä, vaan voin ostaa parilla eurolla parisataa grammaa jos niikseen tulee :- ) mutta toki valikoima on paljon monipuolisempi, vaikka perusjutut löytäisi marketistakin.

  75. Punnitse ja säästä -kauppa on kyllä aivan huippu! Valitettavasti ennen joulua ja joulun jälkeen pääsi ruokavalio ihan retuperälle ja sen kyllä huomaa. Olo on turvonnut, iho kukkii ja päänahka on ärtynyt ja kuiva! Ei kiva! On se vaan niin totta, että kun ei terveellisesti syö, se näkyy ja tuntuu. Erityisesti jos ei saa tarpeeksi hyviä rasvoja esim. pähkinöiden muodossa. Nytpä siis pitää taas muistaa itsekin käydä vähän hamstraamassa tuotteita! Oi, miten ihana tuuri olisi, jos tuon lahjakortin voittaisi!

  76. mulle terveellinen meinaa kohtuutta kuten sulle – ja ravinteikkaampi vaihtoehto on yleensä kivempikin! kun on peruslinja kondiksessa ei tarvi repiä hiuksia vaikka karkkihyllyllä^__^

  77. Kiva postaus Ida!! :—-) Itse huomaan helposti milloin en ole syönyt hyvin ja terveellisesti. Oikeastaan koko viime syksy meni ruuan ja muutenkin elämäntapojen kanssa aika penkin alle, tuli syötyä mitä sattuu ja urheilutkin jäi aika vähiin. Varsinkin iho on ollut huonompi kuin ikinä ja olo väsynyt ja vetämätön. Nyt vuoden vaihtuessa löytyi taas uutta intoa treenaamiseen ja mielenkiintoa omaa hyvinvointia kohtaan. Oon aina ollut kiinnostunut ruuanlaitosta ja terveellisistä herkuista, mutta nyt seuraavana haasteena onkin enemmän toteuttaa ideoita ja tehdä entistäkin enemmän sellaista ruokaa jota voi syödä hyvällä omalla tunnolla .
    Syksyn aikana oon kyllä jättänyt ruokavaliosta senkin vähän kanan mitä söin ennen, punaiseen lihaan en oo tainnut koskea kahdeksaan vuoteen. :—))

  78. Omg!! Mikä arvonta ja postaus x—o Osallistun ehdottomasti arvontaan seuraavalla sepustuksella:

    Mulla on paljon opeteltavaa terveellisemmästä arjesta. Liikunta, ruokavalio ja uni kuuluvat kaikki samaan syssyyn!

    Liikun enemmän ja vähemmän säännöllisesti – välillä tulee niitä hirveitä energiapuuskia (niin kuin esim just nyt alkuvuodesta heheh…) ja välillä saatan hölläillä useammankin kuukauden tekemättä juuri mitään ja sen kyllä huomaa – ellei ulkoisesti niin ainakin sitten sisäisesti. Eli kuinka pitää liikunnan suhteen tietynlainen rytmi viikosta toiseen, that’s the problem.

    Ruokavalioon on paljon kiinnittämisen varaa. Voi kun oppisin tekemään ruokaa itse! Ja siis kyse ei todellakaan ole siitä etten osaisi, vaan pahus kun olen niin hiton laiska….. Tän takia rahaa palaa ulkona syömiseen miltei päivittäin, soo soo. Jos sitten satun tekemään ruokaa itse, se on hyvin yksipuolista. Mulla on ne kaks kolme tiettyä reseptiä mitä saatan aina vuorotella, enkä koskaan nappaa esimerkiksi mitään reseptikirjaa käteen ja poimi sieltä jotain uutta mielenkiintosta kokeiltavaa. Monipuolisuus on siis se suurin ongelma… Sitten nälkäisenä menen ja syön leipää koko päivän, mikä on aina tosi hyvä vaihtoehto! (Onneks muutan ruoanlaittaja-vegesiskon kanssa yhteen ni se voi sitten vähän patistaa mua keittiön puolelle!) Koska liha on jäänyt omastakin ruokavaliosta täysin pois (kalaa ja kananmunia lukuunottamatta), pitäisi mun muistaa napsia purkista myös lisäravinteita, koska tuun tosi herkästi kipeeksi ja oon huomannut välillä jotain puutostilojakin, mitä mulla ei ennen ole ollut… Eli siis paljon tsempattavaa ruokavalioon liittyen!! Just sen takia oon ihan fiiliksissä kun sulta tulee jotain terveellisiä ja helppoja reseptejä, mitä pääsee testailemaan!

    Terveellisempi arki, täältä tullaan! Hitaasti, mutta varmasti ;—)

  79. Ihan huippu postaus! Tuli kauhee inspiraatio päälle lähtee ostoksille punnitse & säästä ja muutenkin katsoa mitä suuhunsa laittaa:) tuliskin loistavaan saumaan lahjakortti:)

    Itse sorrun niin usein naposteluun samalla kun katsoo ohjelmia tai elokuvia kotona, mutta onneks on pystynyt korvaan herkuttelua nimenomaan erilaisilla pähkinöillä. Nykyään ihan parasta on ottaa herkuks hyvää teetä ja annos erilaisia pähkinöitä. Pähkinöitä ja erilaisia siemeniä tulee lisättyä myös paljon salaatteihin. Myös smoothiet on noussu super herkuks niin aamu- kuin myös iltapalalla:)

  80. Arjessa suosin yleensä perustervettä ruokavaliota – paljon kasviksia ja hedelmiä, säännöllinen ruokarytmi ja rutkasti vettä. Kiireessä kuitenkin tulee usein retkahdettua herkkuihin. Oma ratkaisu on pitää aina saatavilla karkit ja muut herkut korvaavia ruoka-aineita, jotka ovat yhtä herkullisia ja ennenkaikkea yhtä helposti naposteltavia esim. viinirypäleet ja muut valmiiksi lohkotut hedelmät.

    Tulevaisuudessa pyrin kiinnittämään huomiota enemmän omaan lihansyöntiini. Sitä olen jo vähentänyt, mutta mielelläni vähentäisin edelleen. Pitää vain opetella hyviä reseptejä :)

  81. Minä ja poikaystäväni elämme niin minibudjetilla, että usein tulee sorruttua nuudeleihin ja vaaleaan pastaan. Jos rahaa olisi edes nimeksi, ahmisin esimerkiksi pähkinöitä ja hedelmiä paljon enemmän ja muutenkin kiinnittäisin ruuan laatuun ihan erilailla huomiota.
    Mutta nyt olen kuitenkin jättänyt sipist pois, sillä havahdun aina välillä kauhean mässyttämisen jälkeen siihen, että oikeasti niistä tulee vain huono olo. Ja varmaan vain sen takia, että niissä on vain kaikki kamalimmat ainekset samassa rasvassa paistettuna :D joten ensi viikonloppuna kokeilussa on lehtikaalisipsit! Odotan innolla. Ja kauhulla. Muutokset lähtee aina pikkujutuista ja vaikka olisikin ihan köyhä niin aina voi jättää viinikumit kaupan hyllylle ja kiinnittää huomiota vaikka vain runsaamman veden juontiin.

  82. vitsi miten kiva postaus! tämmösten takia juuri luen sun blogia :-)

    tuohon kysymykseen on kyllä tosi vaikea vastata, koska minun pitäisi lihottaa itseäni mutta kun en oikein tiedä miten sen voisi tehdä terveellisesti :c terveellisestä ruuasta olen hurjan kiinnostunut muttamutta… tuntuu että aina kun lukee juttua terveellisestä syömisestä, aina mainitaan että myös liikakilot lähtevät. ääh!
    kookosöljyä/avokadoöljyä/oliiviöljyä laitan paljon ruokien sekaan, ja öljyjenhän pitäisi tehdä hyvää? yritän päivittäin napata suuhun myös teelusikallisen tyrniöljyä, ja sen vaikutuksen kyllä huomaa ihossa!

  83. Pakko kokeilla noita spirulina-nappeja! :)
    Itse juon melkeinpä päivittäin vesilasilliseen sekoitellua Molkosania ja vehnänorasta. Tiedän, kuulostaa ja näyttää kamalalta, mutta ei se miltään pahalta maistu… kissakin tykkää. Vatsa ei oikuttele ja lisäksi saa hurjasti kaikkea hyvää vehnänoraasta.

  84. Omalla kohdallani terveellisyys tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että syön ja juon sitä, mikä tuntuu parhaalta. Joskus kamala määrä karkkiakin saattaa tuntua juuri hyvältä siihen hetkeen enkä ota siitä mitään omantunnontuskia. Kuitenkin suurimman osan ajasta puhdas ja ravinteikas ruoka tekee itselleni parhaan olon. Sitä paitsi, herkutkin maistuvat parhailta silloin, kun ne ovat harvinaisuus eivätkä jokapäiväinen juttu.

  85. Niinkin pieni muutos kuin valmisruokien jättäminen on tehnyt ihmeitä. Pelkästään olo ei ole parantunut vaan myös iho. Hylkäsin myös marketeissa myytävät vartalovoiteet ja korvasin ne kookosöljyllä. Ikinä en olisi uskonut, että Saharaakin kuivempi ihoni voisi olla näin pehmeä. Pitänee kokeilla vielä joku päivä tunkea kookosöljyä hiuksiinsakin, tiedä mitä ihmeitä niille tapahtuisi.

  86. Mun terveellisempi arki koostuu lähinnä siitä, että vaihdan vehnäpastat ja -leivät täysjyviin ja yritän muistaa syödä proteiinia. Pitäisi syödä enemmän hedelmiä, kasvikset tulee luonnollisesti aika hyvin joka ruoalle kymmenen vuoden kasvissyönnin jälkeen.

  87. Olen arvellut, etteivät kauppojen pussidipit ole kroppaa rakastavia, mutta olen tainnut haluta sulkea silmäni totuudelta. ;) Aion ehdottomasti kokeilla noita yrttidippejä, kuulosti hyvältä.
    Minä pidän terveydestäni huolta harrastamalla kamppailulajeja. Jos kotona oleskelu meinaa mennä totaalirötväämiseksi, venyttelen. Se piristää kummasti.

  88. Oma vinkkini on lisätä aina salaatin joukkoon siemeniä, esimerkiksi auringonkukansiemeniä tai kurpitsansiemeniä. Ne ovat tosi terveellisiä ja maistuvat hyviltä salaatin kanssa. Joskus otan kyllä suoraan kiposta pienen lusikallisen suuhun, sillä käyhän se niinkin ! :D

  89. Tämä postaus innosti vaikka mihin! :D Teen muuteki ruoan alusta asti itse, en käytä yleensä edes puolivalmisteita (no, tomaattimurskaa kylläkin!). Nyt rupesin hiutalesuolaa käyttämään, ei varmasti yhtä terveellistä kuin tuo ruususuola, mutta tulee käytettyä vähemmän kun on pienessäkin määrässä jo sen verra suolaista että ei tarvi paljoa laittaa, tavallinen suola on jotenkin ”köyhemmän” makuista. Nyt nuo sinun esittelemät dippijauheet rupes kiinnostaa, pakko käydä ostaa! Valitettava perso olen dippailulle joten terveellisempi vaihtoehto olis kyllä tervetullut!

    Ja pähkinät ja siemenet nyt kiinnostaapi aina, pitäs vaan enemmänki opetella käytämään.

    Kiitos hyvästä postauksesta, kerrankin toivoisin että onni suosisi! :D

  90. Tässä postauksessa olikin jo paljon suosikkejani tuolta P&S:stä, siellä on tullut asioitua jo useamman vuoden ajan :) Spirulinaa minunkin on tarkoitus kokeilla, olen kuullut siitä paljon hyvää!

    Omat terveellisen elämän kikkani ovat aika simppeleitä. Nukun riittävästi, juon paljon vettä, suosin puhtaita raaka-aineita ja liikun säännöllisesti. :)

  91. mulle terveellinen arki:
    -paljon vettä.
    -paljon raitista ilmaa.
    -joku ihana harrastus.
    -koira.
    -herkut sopivissa määrin.
    -vaaleat jauhot & sokeri & pasta.. pois aina silloin tällöin. ilman niitä huomaa voivansa paremmin. ainakin täällä.

  92. Viljojen pois jättäminen tuntui parantavan oloani ihan huikeasti. Vatsa ei enää ole pöhöttynyt ja ainainen vatsan kurina ja möyryäminen lakkasi saman tien. Sen lisäksi chlorella-levä on aika ihmeaine, en ole ollut kertaakaan kipeä sen jälkeen, kun aloin puoli vuotta sitten syömään sitä. Ja se on paljon tällaiselle ikuiselle sairastajalle. Ehkä olen itse vähän totaalikieltäytyjä ruoka-aineiden suhteen, mutta mulle hyvä olo on paljon palkitsevampaa kuin se suklaapatukan suoma viiden minuutin nautinto.

  93. terveellinen arki rakentuu juuri aika pienistäkin jutuista, juuri jättämällä pitkälle prosessoituja ja keinotekoisia ruoka-aineita pois ja suosimalla luomua ja lähi-ruokaa sekä monien tuttujenkin aineiden, kuten mainitsemasi suolan ja sokerin vaihtamista parempiin vaihtoehtoihin. Pähkinänarkkarina olen myös erittäin innoissani mukana kisassa!

  94. Viime vuoden lopulla hoksasin, että mun makeanhimo tyydyttyy joko karkkipussillisella TAI parilla taatelilla. Oi namii! Ihan noinkin pieni juttu ku napostelumäärän rajottaminen kannusti mua muuttamaan ruokavalion ihan toiseen suuntaan – vasta kotoa muuttaneena opiskelijana ruuan ravintoarvoja ei aina tullu ajateltuu. Sulta saa aina tosi kivoja reseptejä ja vinkkejä vegeruokavalioon, ja muutenki sun blogi on niin jees! ;-)

  95. Terveellinen arki sujuu aika helposti, koska a) se tulee oikeasti aika edulliseksi b) terveellinen on usein maukkaampaa (vrt. kunnon täysjyväleipä vs. valkoinen vehnähöttö) c) HYVÄ OLO! Tietty välillä tulee syötyä suklaata ja muita sokeripommeja, mutta kun 90% ajasta pysyy oikealla polulla niin ei sillä kymmenellä prossalla niin väliä :-)

  96. Tää postaus vaan vahvisti mun tahtoa parantaa ruokavaliota ja elämään terveellisesti ja haluaisin ehdottomadti maistaa spelttia.

  97. Itselle tulikin ainakin heti parempi olo kun kotoa muutettuani aloin vegeksi (maitotuotteita kummiskin vielä käytän sillä en voisi elää ilman maitoa jota olen aina juonut paljon ja uskon, että itse pysyn terveempänä maidon avulla mm kynnet ja hiukset haurastuu heti jos ei juo maitoa :D) ja se on myös hyväksi ympäristön kannalta. :) Pähkinät on ihan mahtavia ja ihan tuoreet hedelmät (esim viinirypäleet ja kiiwit) helpottavat jos iskee kauhea karkkihimo! :D Maustetut Rooibokset ja valkoinen tee on parasta, nam. Ja ei kannata liikaa sttessata ruoka asioita vaan kuunnella itseä ja nauttia syömisestä. :) Myös riittävät yöunet ja ystävät auttavat pitämään suun hymyssä ja mielen virkeänä :) ps. Pitää kyllä itsekkin koittaa tuota spelttiä kuulostaa sen verran hyvälle! :)

  98. Syön usein hedelmiä aina silloin, kun tekee vain mieli syödä jotain, muttei oikeastaan ole nälkä. Niiden syömisestä tulee ihanan raikas olo!
    Vehnää yritän syödä mahdollisimman vähän, vaikka monesti mieli tekisikin pullamössöleipää. Aina silloin tällöin se ei haittaa, mutta kyllä huomaan, jos on liian paljon vehnää tullut syötyä.
    Pähkinät ja kuivatut hedelmät ja muut on ihania naposteluja!

  99. Säännöllinen ruokailu ja liikunta on oman terveellisen arjen perusta. Olen aikamoinen herkuttelija, rakastan rikkaita makuja ja tuoreita, puhtaita raaka-aineita. Teen mieluiten ruuan itse, silloin tiedän myös mitä se sisältää. Minulle on tärkeää myös sallia omat mieliteot. En tunne huonoa omaa tuntoa, jos satun joskus syömään jotain vähän epäterveellisempää. Ruoka on minulle asia josta tulee nauttia, se on kuitenkin myös väline hyvään oloon. :) Punnitse ja säästä on itselleni herkkukauppa, josta käyn ostamassa mm. leffailtojen herkut :)

  100. Mulperit ovat niiin hyviä! Söin itse asiassa juuri niitä (taas) rahkan, banaanin ja mustaherukoiden kanssa mmm… Maailman paras makuyhdistelmä! Lahjakortti kiinnostaa, koska opiskelijabudjetti :p
    Taivaallisen makuyhdistelmän suosittelun lisäksi suosittelen idättämään noita hampunsiemeniä! Ne itävät jo päivässä. Koostumus muuttuu heti paljon pehmeämmäksi ja hmmn kermaisemmaksi? Kuivat siemenet kun tuntuvat olevan vähän karheita ja kovia ja juuttuvan hampaiden väliin. (Nimim. Kiireinen aamupala ja suoraan peiliin katsomatta kouluun…) Luin myös, että kuivat siemenet sisältävät fytiinihappoa, joka estää kaikkien hivenaineiden vapautumisen. Idättäminen poistaa tuota ainetta, joten kevyesti idätetyt siemenet ovat ravinteikkaampia :) Itse oon tehny niin, että oon laittanu pienen määrän (eivät säily kovin pitkään) likoomaan illalla yön yli, aamulla huuhtelu ja idätyslaitteeseen hengaamaan. Koulun jälkeen huuhtelu uusiks ja Illalla tai viimeistään seuraavana aamuna ne on jo itäny!

  101. Kiitos vinkeistä! Multa on ihan mennyt tuo pizzaresepti ohi :) Olen päättänyt ottaa itseäni niskasta ja vähentää epäterveellistä herkuttelua. Varsinkin sipsiä kuluu ihan liikaa.. Veljen avovaimo on niin kauan kuin muistan hehkuttanut pähkinöitä, siemeniä ym. että ihan pakkohan sitä on itsekin muutettava ruokavaliota sinne suuntaan :)

  102. Olen sokeriholisti! Tunnustan :) Olen kuitenkin oppinut tyydyttämään sokerinhimojani marjojen ja hedelmien avulla

  103. Oi täällä myös yksi Punnitse ja säästä-fani! Mun omia suosikkeja on suklaapäällysteiset pähkinät, sekä suklaalakut. Ikuisena suklaaholistina huijaan itseäni et ne on terveellisempiä…. Mut ostan myös linssit, pavut ja riisit samasta paikasta, parasta! Haluisitko tehdä postausta noista pesuainejutuista, oon pikkuhiljaa laajentanut tätä mun luomu-kasvis-villitystä :D Nyt ihan vasta löysin marjarouheet. Ostin Hakaniemen kauppahallin luomupuodista mustikkarouhetta. Pieni, reilu 2 desin purkki sisältää 0,7 litraa mustikkaa. Ihan huippua! Ruispuuroa, rouhetta, hunajaa ja raejuustoa nam :–)

  104. Vähän vaikea lähteä vinkkailemaan, kun on ollut yli 10 vuotta kasvissyöjä jutut alkaa tulla niin luonnostaan, kun on joutunut miettimään proteiininsaantia ihan eri tavalla.
    Mulle kuitenkin lihaton ruokavalio toimii parhaiten, silloin tällöin syön kalaa. Ehkä mun paremman ruokavalion kulmakivet on pavut, soijatuotteet ja pähkinät, kasvikset, ja mahdollisimman paljon tuoreena. Sitten mun huonompi ruokavalio koostuukin lähinnä suklaasta, mutta oon nyt yrittänyt raakakakkujen avulla muuttaa sitäkin pahaa tapaa. :)

  105. Mä olen ollut kasvissyöjä reipas kymmenen vuotta ja muutenkin tykkään syödä kaikkea terveellistä, vihanneksia, hedelmiä, marjoja, pähkinöitä ja siemeniä. Viime aikoina olen hurahtanut lehtikaaliin, granaattiomenan siemeniin ja manteleihin :) Toki mullakin on paheeni, kaikki sokerinen lähinnä :D Mutta yritän pitää viikossa yhden herkuttelupäivän ja muuten pysyä ruodussa. Joskus onnistuu joskus ei :D Jos ihan hirveä himo iskee, niin sitte pala tummaa suklaata :)

  106. mulla on aika pitkälti samanlaiset ajatukset kuin sulla, terveellisesti syömistä ei tarvitse erityisemmin yrittää, kun se on jo jonkinlainen ”elämäntapa”. :-) yritän kans esim. korvata valkoista vehnää muilla tuotteilla (ja vähän vältelläkin sitä), ja muutenkin yritän tehdä hyvistä raaka-aineista ruokaa alusta asti itse, ennemmin kuin ostaa jotain puolivalmisteita eineksistä puhumattakaan. totta kai joskus laiskottaa, ja parantamista on vielä muutenkin, mutta eron olossa huomaa kyllä välittömästi, jos on syönyt huonosti! lisäksi sairastuin syksyllä aika vakavasti, minkä jälkeen oon myös siirtynyt yhä enemmän ja enemmän luomuun (esim. teetä en halua enää juoda ellei se oo luomua, oon kuitenkin sen suurkuluttaja ja ne normi pussiteen torjunta-ainejäämät pelottaa…) ja korvasin just itsekin suolat ja sokerit noilla paremmilla vaihtoehdoilla. kaikenlaiset superfoodit on alkanu myös kiinnostamaan enemmän!
    tuntuu, että kesällä syömistä ja ruokavaliota ei tarvii ajatella niin paljon, kun on niin suuret määrät ihania tuoreita raaka-aineita koko ajan tarjolla! ja lisäks talvella tulee useimmiten syötyä päivän ainoa isompi ateria yliopistolla, missä syödessä joutuu tietty syömään sitä mitä on tarjolla, ja siellä sapuskat on kyllä useammin vain vatsantäytettä kuin ravinteikasta ja maukasta ruokaa! >:-[

  107. Luomuruoka <3 ei turhia lisä-,säilöntä- ja väriaineita. Mahdollisimman vähän prosessoitu ruoka ylipäänsä. Mielestäni on myös "terveellinen" teko olla kasvissyöjä sillä monet kansanterveyssairaudet johtuvat liiasta kovan rasvan ja suolan saamisesta. On muuten ihana idea laittaa lasipurkkeihin erikseen erilaisia siemeniä ja pähkinöitä (ja maalata kansi), pitää kokeilla itekkin :)

  108. Mun terveelliseen elämään kuuluu suurena osana liikunta (sekin kuitenkin ”ei stressiä” meiningillä) erityisesti juoksusta on tullut mulle ihan valtavan suuri intohimo! ja yhden puolimarathonin (ja toinen tulossa) jälkeen haaveissa on kyllä parin vuoden sisällä juosta ihan koko marathon. Koitan kovasti katsoa omia syömisiä ja esim. punnitse&säästä on ehdottomasti yksi mun lempikauppoja, mutta myönnän että oon aika lepsuilija ja herkkusuu(super herkkusuu!) ja välillä valitettavasti tulee syötyä myös tosi epäterveellisiä herkkuja… Sen kyllä huomaa aina seuraavana päivänä ja herkkä vatsani on usein sekaisin. En silti usko mihinkään dieetteihin. Veden juonti on myös yksi juttu jonka vaikutuksen oon huomannu ihan konkreettisesti ihossa, vatsassa ja olossa. Ennen en juonut päivässä välttämättä vettä yhtä lasia enempää koska yksinkertaisesti vaan unohdin juoda ja mulla ei usein tule janon tunnetta illalla vasta huomasin asian kun päänsärky yltyi usein ihan tosi kovaksi. Aloin viime vuonna enemmän juoksua harrastamaan aloitettuani kiinnittämään erityis huomioita juomiseen ja juomaan 3 litraa vettä päivässä. Siinä oon koittanut nyt pysyä koko ajan eli juon suunnilleen 2-3 ltr/pv. Tämä on yksi asia minkä tuun varmasti omille lapsilleni joskus opettamaan! ”Vesi vanhin voitehista” pitää siis todellakin paikkaansa.. kesti vaan 22 vuotta tajuta se. Tämä postaus kyllä innosti taas vaan lisää koittamaan pysyä terveellisellä ja puhtaalla tiellä syömisissä. Kiitti Ida! :–)

  109. Aivan älyttömän mielenkiintoisesti kirjoitit näistä terveystuotteista! Syön mielestäni muutenkin melko terveellisesti, mutta esimerkisi spelttijauhot ja spirulina rupesivat kutkuttelemaan! Itse asiassa spirulinaa löytyykin valmiiksi, täytyy kaivaa se kaapista ja ottaa käyttöön! :) Etenkin nyt jouluherkuttelujen jälkeen keho ja mieli kaipaa pelkkää terveellistä ruokaa – ja ulkoilmaa. Itse ainakin toteutan terveellistä elämää pitkälti omaa kehoa kuunnellen. Se mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi muilla. Ihanaa kevään odotusta! :)

  110. Terveellistä.. mmh. Väärä ihminen ehkä sellaisia vinkkailemaan, terv. sokerihiiri.. Mutta nyt on tullut itselle suureksi osaksi ruokavaliota tämä kuuluisa ”hevi” puoli, eli mitä tuoreempaa, sen terveellisempää.. (kai?) :))

  111. Mulla alkaa huomenna paasto. Tavoite on viisi päivää. Jos olo menee ihan kamalaksi, jätän kuitenkin homman siihen.

    Tämän jälkeen on tarkoitus muuttaa ruokavalio kertarysäyksellä! Luomua, ravintoainerikasta, puhdasta, kevyttä ja maukasta ruokaa. Lahjakortti tulisi siis enemmän kuin oikealla hetkellä.. :)

  112. Minun keinoni saavuttaa terveellisempi arki on syödä joka päivä vähän jotain hyvää. :D keksi tai suklaapala. Joskus kokeilin kieltää ne kokonaan itseltäni niin siitä ei seurannut mitään hyvää, näin herkut pysyy aisoissa. Teen myös ruokani mieluiten itse ilman mitään valmisaineksia.

  113. Vaihtaisin erittäin mieluusti terveellisempään ruokavalioon(jota olenkin ajatellut uuden vuoden lupauksena ja pyrkinyt siihen..) Tykkään itse tosi paljon Punnarin tuotteista ja voittaisin erittäin mieluusti ton lahjakortin:–) ( ja vaihtaisin suolan &sokerin, hihi) en tienny että niilläkin on niin suuri vaikutus!

  114. Puhdistan ja hapetan juomaveden. Pyrin tekemään suurimman osan ruuasta alusta asti itse. Suosin kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Vältän valkoista vehnää ja sokeria. Ruususuola ja intiaanisokeri käytössä. Smoothie on herkkua. Kookosöljyn käytön opin viime vuonna. Saa nähä mihin tutustun tänä vuonna. Kvinoasta ja shiasta on jo tietoa. Vielä pitää ottaa askel, että kokeilee ja toteaa uppoavatko osaksi ruokavaliotani. Liotettujen Shian siementen ”limaisuus” mietityttää. Herkuista on vaikeuksia pysyä erossa, yritys korvata karkit terveellisillä herkuilla on alku vuoden koitinkiveni. :)

  115. Itselläni käytössä ruusu-/kristallisuola ja intiaanisokeri. Myös gojimarjat ovat löytäneet tien ruokavaliooni. Ja hiljattain opin äidiltäni tavan lisätä inkivääriä teen sekaan. Spirulinaa olen ajatellut myös kokeilla, en vai tiedä kokeilisiko jauheena vai tuollaisena puristeena.

    Pienillä valinnoilla, juurikin esimerkiksi perinteisen suolan ja sokerin korvaamisella kristallisuolalla ja intiaanisokerilla, saa hieman lisää terveellisyyttä arkeen. Terveellinen ruokavalio on ihan itsestä kiinni, eikä siihen tarvita ihmeitä.

  116. Siemenet (pellava, kurpitsa, auringonkukka) on ihan jos ei päivittäisessä niin viikottaisessa käytössä. Salaatteihin, smoothieen tai ihan vain joqurtin ja marjojen kera. Nam!! Kaikkein paras ja HALVIN terveysherkku on kuitenkin kesällä poimitut mustikat, mansikat, herukat yms. Tulevaa kesää odotellessa!!

  117. Mun elämäntavat ei oo mistään terveellisimmästä päästä, mut oon ottanut tavoitteeksi parantaa niitä pala kerrallaan. Tällä hetkellä projektina kunnon aamupalan syöminen ;-)

  118. huhuh nyt kyllä kelpaisi!!

    mutta siis, oon lapsuudesta asti syönyt suurimman osan ruokavaliostani luomuna ja etenkin ennen äiti käytti melkein pelkästään spelttiä, mutta nyt sillä on joku vaihe että saattaa välillä olla vehnääkin… :-D ja sokerina meillä on aina ollut inkkarisokeria kun se on niin paljon paremman makuistakin!! (tai no on meillä tietysti kaapissa valkoistakin sokeria, mutta sitä harvemmin tulee käytettyä.) suolaa en oo ees tullut ajatelleeksi, hitsi, täytyypä jutella äidin kanssa siitä! ihme ettei se oo tajunnut :-D niin ja sitten syön runsaasti siemeniä ja pähkinöitä.

    tuota dippiä pitäisi todellakin ostaa kun sipsit on yksi mun lempparijuttu, mutta ilman dippiä ne maistuu niin tylsiltä kun on tottunut siihen dipin makuun, mutta en oo kyllä hetkeen enää pystynyt kauheasti noita normidippejä syömään kun inhottaa niiden sisältö. siinä olisi taas askel kohti terveellisempää ruokavaliota – myös herkuttelussa! koska tosiaan muuten ruokavalioni on varsin terveellinen, mutta herkuissa tulee välillä sorruttua typeryyksiin! onneksi meillä on aina marjoja pakkasessa + pähkinöitä kaapissa niin oon alkanut syödä niitä kun tekee mieli napostella jotain. esim. karkista oon jo melkein päässyt eroon, mutta leffaan pitää kyllä ostaa aina irtokarkkeja!! (ja maitosuklaata & valkosuklaata en kyllä vaihda raakasuklaaseen kun rakastan niitä liikaa!! :-D)

  119. Minä olen jo muutaman vuoden käyttänyt pelkästään inkkarisokeria ja parempaa suolaa, välillä vuorisuolaa, joskus ravinnerikkaampaa merisuolaa. Yleensä molempia löytyy kotoa. Ja hitsit speltti on pelastanut elämäni! Pitkään en uskaltanut syödä esim. pitsaa, koska olin sen jälkeen aina ihan pallo, mutta nyt speltistä tehtynä pohja on ihan super. Itse heitän siihen sekaan vielä kaikkea muutakin, esim. kuorittuja hampunsiemeniä. Tulee vielä ravinnerikkaampaa.

    Spirulinaa meillä on kotona (poikaystäväni saa kaikkia tuollaisia usein testiin töidensä vuoksi), mutta minulla se otti vatsaan. Olenkin itse käyttänyt pakuria vastustuskykyä lisäämään. Spirulinassa olisi kyllä hyviä vitamiineja, mutta ainakaan vielä en ole ihastunut.

    Yksi terveellisemmän arjen ehto on minulle se, että kotona on aina jotain syötävää. Kaappeja ei saa päästä tyhjenemään täysin, koska muuten herkästi sortuu hakemaan jotain valmista tai kaupasta nälkäisenä kaikkea, mitä ei pitäisi syödä. Esimerkiksi hedelmäkorissa on lähes aina banaania tai avokadoa, josta saa nopean ja aika täyttävän välipalan.

    Ai niin! Tummapaahtoinen kahvi! Yllättävää kyllä, mutta se on vatsalle parempaa kuin vaaleapaahtoinen ja parempaa. Vaikka kahvi nyt ei mitään terveysjuomaa olekaan, niin kun sitä nyt kuitenkin juo, niin parempi valita sitten vähemmän vatsaan sopimaton kahvi. Ja mantelimaidolla saa ihan parhaan latten <3

    Innostavia postauksia sinulla! Ja vaikka monet sanovat, että luomu on kallista jne. niin täytyy sanoa, että oman ruokakorin hinta laski, kun siirryin luomuun (ja pitkälti vegaaniseen ruokavalioon), sillä nykyään kauppaan jää niin paljon turhaa roskaa. Kohtuullisuus kaikessa.

    (Ja kilometri kommentti, mutta aihe, josta voisi kirjoittaa niiiin paljon!)

  120. Mä olen tässä vasta jokin aika sitten kiinnostunut enemmän puhtaasta ja ravintorikkaasta ruuasta ja just pienin muutoksin lähtenyt etsimään niitä puhtaampia versioita. Ei siitäkään mitään tulis, että kerralla rysäyttäis kaapit täyteen superfoodeja sun muita, jotka sitten kuitenkin jäis kaappiin pölyyntymään. Ens kerralla vehnäjauhojen loppuessa testaan spelttiä!

    Joskus harmittaa, kun kahden opiskelijan taloudessa pitää miettiä rahaa ja sen vuoksi valita se halvin (ja epäterveellisin ) tuote. Yritän uskotella, että esimerkiksi käyttämällä ruoka-ainetta harvemmin, olis varaa vaikkapa luomuun, mutta silti välillä kirpaisee maksaa siitä luomusta ja puhtaudesta kolminkertainen hinta.
    Tulevaisuudessa toivon voivani asua niin, että saan omalta pihalta kaiken kasviksista kananmuniin :)

  121. Luomu herkkua ja kaikki pähkinät ,siemenet kyllä meidän perheessä näitä kuluuu.

  122. Kesäisin ehdottomasti kaikki mettästä löytyvät marjat talteen, niistä saa sitte talven pimeinä hetkinä nautiskella! Harmi että piti olla taas kerran jälkiviisas ja pakastin ammottaa tyhjyyttään ; D

  123. Minulle terveellinen arki tarkoittaa paljon vihanneksia, kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Pyrin löytämään vitamiinit ruuast ettei tarvitsisi niitä purkista ottaa. Smoothien sekaan heitän mm. Chia siemeniä tai vaikkapa cashew pähkinöitä marjojen lisäksi. Macaa käytän kahvin sijasta.

  124. Oi rakastan Punnitse ja Säästä -kauppaa, ja tänne Joensuuhun avattiinki miun iloksi toinen liike! Oon vähän sellanen sokerihiiri, joten tykkään korvata karkkeja yms. epäterveellisiä vaihtoehtoja esimerkiks kuivatuilla mansikoilla, omenoilla, meloneilla (lemppari!!) ja mangolla. Naminam!

  125. Olipa kiva postaus! Ja samalla löysin blogisikin!
    Yksi ihmeaine on kookosöljy! Sillä voi rasvata ainakin itselläni näin talviaikaan hilseileväksi kuivuvaa herkkää ihoa, poistaa ripsarit ja meikit – ja kaiken päälle laittaa pannuun, jälkkäriin ja vaikka mihin hyvään :)
    Sillä sanotaan olevan myös tulehdusta estäviä vaikutuksia, ei pöllömpää :)

  126. Mulle ehdottomasti tärkein terveellisen elämän avain on treeni! Vaikka söisin kuinka terveellisesti, mutta jos treenit jäävät hetkeksi välistä, niin olo on ihan kamala.

    Toki myöskään pelkkä treeni ei riitä, vaan täytyy sen ravinnonkin olla kohdillaan. Paljon kasviksia, proteiinia, vähän hedelmiä ja marjoja – ja jotain superfoodeja! Tällä hetkellä superfoodeista löytyy ainakin chlorellaa, instant pakuria, mehiläisen siitepölyä, raakakaakaota ja emerald balance -viherjauhetta.
    Tasapaino on kaiken a ja o kaikessa! :)

  127. Moikka!

    Omia ajatuksiani terveellisemmästä arjesta:
    – Lähiruoka
    – Metsän hyödyntäminen (marjat, sienet)
    – Oma piha ja siinä oma pieni puutarha + pensasmarjoja + omppupuita
    – Urheilua ja liikuntaa
    – Mahdollisimman paljon prosessoimattomia raaka-aineita, ei valmisruokaa
    – Luomua ainakin perustuotteissa
    – Vähemmän lihaa, enemmän kasvisruokaa

    Ihana arvonta jälleen kerran! Kiitos siitä :-)

  128. Syön joka aamu yhden raa’an valkosipulinkynnen. Valkosipuli on tosi ravinteikasta ja auttaa vaikka mihin vaivoihin. En ole kertaakaan ollut kipeä tämän tavan aloittamisen jälkeen.

  129. Ehdottomasti mukana arvonnassa, P&S on lempikauppa herkkujen ja kaiken terveellisen hankkimiseen :) Chia-siemenet ovat oiva lisä ruokavalioon!

  130. Vähemmän rasvaa sokeria ja suolaa. Alkoholi minimiin. Enemmän kalaa ja vihanneksia sekä hedelmiä. Liikuntaa reippaasti.

  131. Tuota ruokosokeria pitääkin testata seuraavaksi välipalapatukoiden lisäksi.

  132. Itse syön aamuisin kreikkalaista jugurttia, johon lisään 2 rkl inkkarisokeria, 1 rkl paahdettuja pellavansimemeniä kuivattujen mustikoiden kanssa, 1 tl vehnänorasjauhetta ja kotimaisia mustikoita. Hyvää on ja päivä lähtee hyvin käyntiin.

  133. Voi kun mukava postaus! Itse elän terveellistä arkea. Yritän vältellä prosessoituja einesruokia ja teen itse ateriat täysin puhtaista ja terveellisistä raaka-aineista. Olen korvannut huonot rasvat hyvillä ja käytän täysin täysjyväviljatuotteita ja tummia jauhoja vaaleiden sijaan. Olen elänyt näin jo melkein vuoden ja olen kyllä huomannut, että olen ollut paljon pirteämpi, energiaa on ollut paljon enemmän ja vatsakin toiminut paremmin! :) Olen kokeillut erilaisista terveysruokablogeista ihanaakin ihanempia reseptejä ja täyty myöntää, että koskaan en aio enää entiseen palata!! Toki satunnaisesti harvoin käyn ulkona ystävien kanssa syömässä, mutta valitsen melkein aina herkullisiaa ja terveellisiä ateriavaihtoehtoja. :) En kuitenkaan kiellä itseltäni täysin mitään. Ruokavalion muutoksen myötä olen silloin vuosi aikaa aloittanut liikkumaan säännöllisesti! Rakastan elämääni tällä hetkellä enemmän kuin koskaan ennen! ♥
    Tunnustaudun itsekin Punnitse&Säästä -faniksi! Lempparituotteeni sieltä ovat erilaiset maustetut pähkinät, kuivatut marjat ja hedelmät sekä näkd- ja raw bite-patukat. Ostan kyseisistä myymälöistä paljon elintarviketuotteita, joten lahjakortti olisi enemmän kuin tervetullut! :)

  134. Olen käyttänyt jo useamman vuoden suolana ruususuolaa. Maistuukin mielestäni paremmalta kuin teollinen ruokasuola. Pähkinät on täälläkin mieluista naposteltavaa ja hyvä välipala, jos tarvitsee äkkiä jotakin.

  135. Itse yritän mahdollisimman paljon välttää kaikkia prosessoituja ruoka-aineita ja tehdä mieluummin itse alusta alkaen. Siinä säästää myös rahaa kun esim. leipoo itse leipänsä ja sittenpähän tietää tarkkaan mitä se sisältää. Makeanhimon iskiessä taltutan sen palalla tummaa suklaata :)

  136. mullakaan ei yhtään toimi noi kiellot ja cheat dayt! aamuni pyrin aloittamaan aina sitruunavedellä ja vadelmapuurolla, jonka kaverina pellavansiemeniä. terveellinen arki tarkoittaa henkistä ja fyysista hyvinvointia, minkä itse saan terveellisen ruuan ja liikunnan avulla :-) ja rakkaus kananmunaan on ikuista

  137. Toivottavasti onni suosisi tällä kertaa, sillä palkinto on ihan huikea.:) Meillä tykätään tehdä marja- ja hedelmäsmoothiet aamuisin ja niihinhän voi piilottaa vaikka pellavansiemenöljyä tai muuta terveellistä. Inhoan eineksiä, joten itsetehty ruoka on meillä tärkeää ja rakas harrastus terveellisyyden lisäksi. Koirataloudessa liikuntaa tulee väkisinkin harrastettua joka päivä, sillä metsästykseen taipuvainen koira tarvitsee hirmuisesti liikuntaa.

  138. Kookosöljyä, paljon ja joka paikkaan!
    -Smoothieihin ja ruokiin oivallinen rasvan lähde, joka aktivoi kilpirauhasta.
    -Aurinkovoiteeksi. Siinä on luonnostaan suojakerroin 5.
    -Putsaa suun. Purskuttelen sitä useina aamuina vartin verran sillä välin, kun valmistan aamiaista. Tuloksena valkoiset hampaat, terve suu. (Googlaa oil pulling)
    -Hiusten hoitoon hiusnaamiona.
    -Kosteusvoiteena erinomainen.

  139. Yritän syödä pääsääntöisesti terveellisesti ja kyllä sitä huomaa eron jos syö jotain höttöä! Salaattiin lisään usein erilaisia siemensekoituksia. Mulberit on aivan ihania! :) Hyvän ruoan lisäksi säännöllinen liikuminen on itselleni tärkeää. Jouluna tuli hieman löysäiltyä ja heti joka paikkaa kolottaa ja kiristää :D

  140. Ajattelen niin että terveellisyys lähtee kohtuullisuudesta: eli jos esim. joskus herkuttelee, tekee sen kohtuudella, ja muuten pyrkii valitsemaan terveellisiä ruokavaihtoehtoja. Toisaalta myöskään ei mielestäni saa terveellisyyttä ”viedä yli”, eli esimerkiksi ruuan laadun pohtiminen ei saa viedä liian suurta roolia elämässä. Näin myös järki pysyy terveenä :)

  141. Kiitos vinkeistä! P&S aukesi vastikään omille kulmille, joten olenkin jo ehtinyt tutustua putiikin upeisiin valikoimiin. Yhden hengen talous kiittää mahdollisuutta hankkia juuri itselleen sopivan määrän kutakin tuotetta, ei jää mitään turhaa yli vaan saa juuri sen verran kuin tarvitsee. Ja mielettömille makumatkoille pääsee tosi helpolla! Mulpereita olen itsekin testaillut ja erittäin hyviksi todennut. Kuivattu viikuna ja kiivi sopivat nekin makeannälkää hillitsemään. Viime vuoden aikana tykästyin erilaisten juuresten käyttöön ruoanlaitossa, ei voi juuri helpompaa ruokaa olla kuin uunijuurekset! Pakkasesta otan viime kesänä säilöttyjä mansikoita ja surautan ne soijajuoman kanssa simppeliksi jälkkäriksi. Oma terveyskonsti on veden juominen: hieman siihen on pitänyt opetella, mutta nykyään tulee aika automaattisesti huolehdittua nesteytyksestä päivän mittaan. Olo on silloin pirteämpi ja ajatuskin luistaa liukkaammin. :)

  142. Terveellisempi elämä kannattaa aloittaa tutkimalla tarkkaan mitä normaalisti syömäsi ruuat oikeasti sisältävät, voi olla etteivät ne ehkä sen jälkeen houkuttelekaan samalla tavalla. Unohtaisin myös kalorien laskemisen ja keskittyisin syömään ravintorikkaita juttuja!

  143. Hei!
    Itse käytän nykyään Vehnäorasjauhetta ja Spirulinaa jauheena …onhan siinä
    Tekeminen ,että saa ne alas ,mutta teen smoothien (banaania,omenaa
    Ananas,avokado ja luomu appelsiinimehua ),jonka sekaan heitän nuo jauheet .Aamu alkaa klo 5 reippaasti ;))

  144. Ruususuolaa täytyy jatkossa kokeilla. Terveellisemmät valinnat kiinnostavat nykyään enemmän. Tietoa on joka paikka tulvillaan, kaikki on vain omasta itsestä kiinni.

  145. Aamiaiseksi syön luomumysliä, missä on kuivattuja marjoja, siivutan päälle banaania ja lisään lusikallisen hunajaa. En juo kahvia, vaan teetä ja nimenomaan valkoista teetä.

    Valkoinen tee on mahdollisimman jalostamatonta, teelehtiä ei prosessoida hapettumisen estämiseksi. Valkoisen teen terveyttä edistävät vaikutukset ovat mustaa ja vihreää teetä voimakkaampia, sillä valkoisessa teessä on enemmän antioksidantteja, katekiineja. Valkoinen tee auttaa hillitsemään bakteeri- ja virusperäisiä tulehduksia. Valkoinen tee ehkäisee myös nesteen kertymistä ja virkistää suolen toimintaa. Kiinassa valkoista teetä pidetään vatsalle lempeänä juomana, mikä on minulle herkkävatsaisena tärkeää.

  146. Loistava juttu ja mitä oivin palkinto!

    Joo, spelttijauhot, olen itsekin hurahtanut niihin ja ilahduttavaa, että niitä voi saada hyvin varustetuista ruokakaupoista (ja ovat joskus loppumaisillaankin, hih).
    Spelttijauhot sopii ainakin suolaisiin juttuihin ja punajuuri-feta-basilika-piiras on se mitä olen itse menestyneesti tehnyt muutamia kertoja. Ihan loistava kombo nuo kaikki – ei toimisi tavallisilla vehnäjauhoilla yhtä hyvin.

    Jes, pitää lukea myös muiden kommentteja ja saada inspiraatiota tuohon 100 euron lahjakorttiin, jonka haluaisin voittaa! :D

  147. Ihan mahti postaus! Kiitos. Toi spirulina etenkin on hyvä vinkki. Mulla onkin ollut ongelmia proteinin saannin takia, koska soija muodostaa vatsaan aivan hillittömiä määriä ilmaa niin ei ihan joka päivä viitti sitä syödä. :–D

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!

    Mulla olisi myös postaustoive! Voitko pitää jonkun päivän/ ruokapäiväkirjaa ja kuvailla annoksia. Ei tarvitse reseptejä.

  148. Olen puoltoista vuotta sitten alkanut syödä luomuruokaa mieheni kanssa. Olo on paljon parempi ja keho kiittää tästä muutoksesta. Suosin aina lisäaineetonta luomuruokaa kun mahdollista. Ihan vasta törmäsin myös tattarimuroihin ja vaihdoin Fitness-muroista niihin. Tosi hyvä, täyttävä ja terveellinen aamupala. Minusta tuli myös Punnitse ja Säästä-fani, kun se saapui myös omalle paikkakunnalleni. Ihana arvonta!

  149. Voi miten huippu arvonta!!!
    Olen itse suuri Punnitse & säästä kauppojen fani ja ostan sieltä lähinnä kuivattuja hedelmiä herkuiksi ja siemeniä salaatteihin. Voi pahus, kun itse olen allerginen pähkinöille, haluaisin niin kovasti pystyä syömään niitä, niin maukkaita ja terveellinen lisä kun ne olisivat. Omaan terveelliseen arkeeni kuluu puhtaan, kotitekoisen ruoan syöminen, täysjyväviljan suosiminen ja riittävä veden juominen. Hyvän arjen osana on myös taito kuunnella omaa kehoaan.
    :)

  150. Oon kanssa ihan hurahtanu Punnitse & Säästä kauppaan ja sen tuotteisiin! Nykyään jos ja kun herkuttelen, ei enää tee mieli mennä ostaa irtokarkkeja vaan suunnistan heti pähkinäkauppaan (keksittiin ystäväni kanssa lempinimi kaupalle :D). Suosittelen kokeilemaan chia-siemeniä, ellet ole jo niitä testannut :) Laitan niitä usein puuron, smoothien, rahkan, myslin jne. sekaan. Ne ovat todella ravintorikkaita siemeniä!

  151. Oi, Punnitse ja Säästä on ehkä lempikauppojani mitä tulee terveelliseen herkutteluun. Olenkin siis juuri sieltä aloittanut ”elämäntaparempan”; on helpompaa aloitella uutta terveellisempää elämäntyyliä kun tietää, että kaikista herkuista ei tarvitse luopua. Haen siis herkkuni siitä kaupasta. :) Terveellinen herkuttelu parantaa ruokavaliota huomattavasti (juurikin mainitsemasi perussipsit vs. ”terveyssipsit” jne!)

  152. Mulla tuli samanlainen ahaa- elämys ravintorasvan kanssa, kuin sinulla suolan ja sokerin kanssa.

    Miksi ihmeessä käyttäisin voita ja muita kovaa rasvaa sisältäviä levitteitä, kun voi syödä kasvisrasvastakin tehtyjä tuotteita. Rasvan osuus ruokavaliosta on kuitenkin aika suuri, joten tämä on minun hyvä vinkki terveellisyyteen :)

  153. p&S, IHANA kauppa! Usein käyn täällä Oulusa. Mulle vois kerrankin onni lykästä arvonnasa ja sais tuonne ”karkkikauppaan” vähä bonus-rahhaa :) kitooooos ;)

  154. Mun arjesta tekee terveellisemmän pienet teot: paljon marjoja ja kasviksia, vaaleat jauhot ja viljat korvaan tummemmilla tai jätän kokonaan pois samoin kun turhat sokerisyöpöt kuten maustetut jugurtit ja turhat napostelukarkit, siemeniä ja pähkinöitä käytän paljon ja nyt uutena oon alkanut käyttämään chia-siemeniä. Chiat on ihan huippuja esim marjojen kanssa soseutettuna!! Lisäksi vielä liikuntaa ja paljon vettä ja vihreetä teetä, mieli ja kroppa kiittää (:

  155. Aivan tosi kiva tää postaus! Oli hauska huomata että omataan aikaa paljon yhtäläisyyksiä näin tän ruaun terveellisyyden suhteen :) Ite harrastan kans tosi paljon pähkinöitä ja siemeniä, joita laitan puuron ja smoothieiden yms. sekaan. Terveellisiä rasvoja hankin avokadosta jota laitan leivän päälle tai salaattiin. En itekään harrasta kauheasti vaaleita viljoja vaan 100% ruisleipä on mun juttu ja olo parempi eikä semmonen pönöttyny tai turpea. Kuivatut hedelmät ja marjat on sitten aivan lemppari ”terveellisiä” herkkuja, kuten myös hyvälaatuinen tummasuklaakin kohtuuden rajoissa :) ja punnitse ja säästä – lahjakortti tulis kyllä aivan oikeeseen osoitteeseen jos se arpaonni mua suosis ;)

  156. Punnitse&Säästä on yksi lempi kaupoistani! Aivan mahtavaa jengiä töissä ja paras valikoima IKINÄ. :)
    Omasta arjestani tekee terveellisempää yksinkertaisesti kasvikset. Niitä on helppo ujuttaa ruokaan kuin ruokaan ja lopputulos on aina sekä ihanan värikäs että super maukas. :)

  157. Ihana arvonta! Punnarista on tullut itselleni myös suosikkikauppa, mahtavaa että sellainen löytyy nykyään myös kotikaupungistani!

    Suolan ja sokerin vaihtamisesta terveelliseempään olen miettinyt jo tovin, täytyy vain käyttää nuo tällä hetkellä kaapissa olevat loppuun.

    Olen oikea siemenhamsteri, kaapistani löytyy useita sortteja tälläkin hetkellä. Hampunsiemenet tosiaan toimivat aamupalasmoothiessa loistavasti :) Lisäksi laitan aamupalasmoothieeni spiruliinaa jauheena, en tosiaankaan aio vetää sitä vain veteen sekoitettuna! Kokeilin kerran, hyi olkoon. Kasvissyöjänä käytän myös yrttistä optimi-omegaöljyä, sekin blendaantuu hyvin smoothien mukaan eikä maistu ollenkaan :D

    Sipsien sijasta teen usein itse lehtikaalisipsejä, ohjeita löytyy netistä. Huomattavasti terveellisempi vaihtoehto ja vieläpä hyvänmakuinen.

  158. ÄÄÄ vitsi mikä arvonta taas!! :-)
    Punnitse & Säästä on ihan mun feivörittikauppa kans. Ostan sieltä kans teetä, pähkinöitä, siemeniä, jauhoja ja vaikka mitä. Ajatuksissa on ollu jo pitkään kans vaihtaa mineraalisuola ja valkoinen sokeri parempiin vaihtoehtoihin, mutta jotenkin se on vain jäänyt. Pitääkin nyt ryhtyä tuumasta toimeen ja käydä ostaa vihdoin tuota ruususuolaa ja ruokosokeria!

  159. Mä olen viime aikoina viettänyt luvattoman paljon aikaa kyseisen liikkeen valikoimaa tutkien. Oon innostunut superfoodista ja yritänkin sujauttaa sitä vähän kaikkialle. Aamulla syön puuroa tai luonnonjogurttia, johon laitan päälle kaakaonibsejä (nam!), goji-marjoja ja tietysti mustikkaa. Aamut aloitan muuten myös sitruunaviipaleella kuumassa vedessä. On jopa teetäkin parempaa! Spirulina-jauhetta ripottelen aina smoothien sekaan, silloin sen voimakas maku ei tuu läpi kaikkien marjojen seasta. Karkkia oon yrittänyt korvata pähkinöillä. Tulee muuten tosi hyvää, kun kierittelee mantelit oliiviöljyssä ja hunajassa ja paahtaa uunissa, nam! Oon myös alkanut tehdä itse mysliä, kun kaupan myslit on täynnä sokeria ja vehnää. Kaura- ja tattarihiutaleet, siemeniä, murennettuja pähkinöitä yms. sekaisin vaan oliiviöljyssä ja hunajassa ja uuniin. Tulee hyvää ja terveellistä!

  160. Oi Punnitse ja Säästä on kyllä niin lempikauppa! Puoli vuotta Itävallassa ja teen nyt jo listaa, mitä P&S:stä pitää ostaa, kun tulee Suomessa käymään. :-D Tuntuu, että terveellinen arki oli Suomessa niin paljon helpompaa, kuin täällä. Toisaalta parhautta on, että täältä löytyy ympäri vuoden ihania toreja, joilla maakunnan mummon myy kasvattamiaan hedelmiä ja kasviksia.

  161. Jee! Aivan huippuhyvä arvonta! Punnitse & Säästä on ehdottomasti lempikauppani.
    Mun uudenvuoden lupaukseni oli terveellisempi elämä. Ja ostoslistalla on mm. Ruususuola ja tuo intiaanisokeri.
    En pysty itsekkään mihinkään totaali nou -juttuihin koska ratkeisin ja mässäisin :D kohtuus, se on hyvä juttu.

    Ps. Punnitse & Säästässä myytävät maitosuklaahunajatoffeet on niiiiiin parhaita herkkuja herkkupäiville. NAM!

  162. Ihana arvonta!

    Itsekään en ole totaalikieltäytymisen tai ihmediettien kannattaja vaan kohtuudella kaikkea. Arkena pyrin syömään terveellistä perusruokaa ja juuri vaaleat viljat olen jättänyt vähemmällä kuitenkaa ei ole kauhistus jos jossain ruuassa onkin vehnäjauhoja.

    Makeanhimosta olen juuri vieroittautunut pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien avulla. Toki kuivatuissa hedelmissäkin on sokeria ja pähkinöissä rasvoja mutta eipä niitä montaa tarvitse syödäkään. :)

    Myös hyötyliikunnan lisäämisellä saa arkeen vähän lisäpuhtia ja loppujen lopuksi se ei tarkoita sitä, että aamulla pitäisi herätä tuntia aiemmin. :)

  163. Olen ihan vähän aikaa sitten alkanut miettimään ruuan terveellisyyden lisäksi sen puhtautta. En ole koskaan ollut mikään einesruokien ystävä, mutta nyt olen syynännyt myös mm. ruoka”kermojen” ainesosaluetteloa…ja jättänyt suurimman osan purkeista hyllyyn. Luomutuotteita ostan, jos hintaero epäluomuun(?) ei ole kovin suuri. Puhtaampi vuosi 2014! :D

  164. Terveellisemmän ruokavalion ja elämän metsästys on meneillään ja huomenna oli tarkoitus suunnata ostoksille Punnitse&Säästä-liikkeeseen.

  165. Olen ollut aina nirso syömäri ja makuaistini taitaa edelleen olla 5-vuotiaan tasolla. Sijoitin viime kesänä blenderiin ja juotavat salaatit ovat osoittautuneet ehdottomasti mun jutuksi. Sitten aloin pikkuhiljaa totuttelemaan maidottomamaan ja vehnättömämpään ruokavalioon. Totaalikieltäytyjäksi en ala, mutta nyt pitää miettiä kahteen kertaan mitä syö ja näin ollen einekset jäävätkin yhä useammin kaupan hyllyyn. Suurin paheeni on aina ollut karkit ja toisaiseksi niistä on ollut mahdoton luopua. Huomaamatta niitäkin on muutoksen myötä tehnyt kuitenkin harvemmim mieli, joten suunta on oikea :)

  166. Onpa ihan arvonta! Kotipaikkakunnallani ei ole Punnitse ja Säästää ja lähin niistä sijaitsee yli sadan kilometrin päässä. Onneksi kuitenkin opiskelupaikkakunnallani on! Olen ostanut sieltä usein erilaisia pähkinöitä ja siemeniä ja lisännyt niitä omatekoiseen mysliin ja salaatiin. Speltin käyttö kiinnostaisi kovasti mutta se tuntuu kovin kalliilta pakkauskokoonsa nähden opiskelijakukkarolle. Mutta baby stepseillä kohti terveellisempää arkea! (:

  167. Pähkinöitä ja siemeniä tungen vähän joka sapuskaan, tällä hetkellä cashew on aika kovaa huutoa. Spirulinan otin myös mukaan ruokavalioon, tosin jauheen muodossa – maistuu muuten aika karseelta veteen sekoitettuna, haju on kuin sianrehulla. Seuraavaks teen viisaammin ja ostan pillereinä. :D Koklasin muuten taannoin tehdä spelttipitsaa ja oli kyllä herkkua, kiitos siis ohjeesta!

  168. Teen arjestani terveellisempää aloittamalla aamuni juomalla vettä, johon on sekoitettu 1-2 tl Molkosanin heratiivistettä. Usein päivän terveysannos on myös kourallinen gojimarjoja. Se on helppo välipala ja nopea tapa saada päivään ainakin jostain tärkeitä ravintoaineita. Suklaa on paheeni, mutta yritän sen kohdalla vaihtaa suklaan aina tummaan suklaaseen. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä paremmin olen myös huomannut riittävän liikkumisen ja nukkumisen tärkeyden fyysisessä ja henkisessä hyvinvoinnissa.

  169. Aloitin toukokuussa 2013 ruokavalioremontin, jonka seurauksena otin käyttöön chian-, kurpitsan- auringonkukan- ja pellavansiemenet jotka sekoitan aamupalalla luonnonjogurttiin ja lisäksi sekaan laitan vähän nokkosta ja marjajauhetta, pitää todella hyvin kylläisenä pitkään. Paistamiseen käytän ainoastaan neitsyt kookosöljyä, jota käytän myös erilaisiin pirtelöihin. Kaapistani löytyy lisäksi mm. chlorellaa, spirulinaa, hamppuproteiinia, macaa sekä kaakaonipsetä, joita lisään vaihtelevasti pirtelöihin. Nämä kaikki lukuunottamatta jogurttia olen löytänyt Punnitse ja Säästä liikkeestä. Kaiken lisäksi paino on tippunut 10 kg toukokuusta.

  170. Punnitse & Säästä on kyllä huippukonsepti! Olen tutustunut liikkeen ansiosta vuosien varrella moniin uusiin ja terveellisempiin herkkuihin. Tuntuu, että valikoima on loputon ja löydän liikkeessä vierailessani aina jotakin uutta kokeiltavaa! Suosittelen, että haet seuraaviin kotibileisiin snacksit Punnitse & Säästä:stä – ainakin omat vieraat maistelevat wasabipähkinöitä aina suurella innolla :). Asiantuntevien myyjien ansiosta löysin myös Lihatonta lokakuuta viettäessäni Punnitse & Säästä:stä hyviä proteiininlähteitä lihaa korvaamaan.

  171. Kiitos ihanista vinkeistä! Toivottavasti arpaonni suosii ja pääsen shoppailemaan terveellisiä herkkuja :)

  172. Tulipa passeliin aikaan tämä!!!! Mä pistää mussutin koko joululoman (ja noh joulukuun) ku mikäki porsas, onneksi tosin suht terveellistä herkkua mutta eniveis. Nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja haluan päästä takaisin säännöllisiin ruokailurytmeihini, enkä napostele koko ajan jotain. Nyt meneillään vaikea alku, kun tekisi mieli tunkea koko ajan jotain suuhun mutta kyllä tää tästä. Mä en myöskään usko totaalikieltäytymiseen, en herkuttomiin tai tipattomiin, kohtuus kaikessa ja itselle hyvä olo niin mä pärjään. Mutta jos kiellän täysin jonkun ruuan tai juoman itseltäni huomaan himoitsevani sitä vaan enemmän. Tosin nyt on meneillään pieni kofeiini-kahvi-lakko, alkoi nimittäin olemaan sen lipittäminen vähän liian isoissa määrissä..

  173. Kiitos vinkeistä! Juurikin tuo ilmiö,että jokin herkku totaalikielletään on paha kohdallani. Himoitseminen alkaa heti,ja paheeni onkin juuri sipsit. Voi kuinka odotankaan että pääsen kokeilemaan suosittelemiasi sipsejä ja dippiä heti viikonloppuna!

  174. Punnitse ja säästä on terveellisten herkkujen ”irtokarkkikauppa”

  175. Olen myös Punnitse ja Säästä kaupan fani….ja on aivan mahtavaa, että myön tänne Vaasaan tuli liike, ettei tarvitse Seinäjoelle tai Kauhajoelle ajella aina ostoksille. Käytän säännöllisesti pähkinöitä ruokavaliossani…erityisesti parapähkinä päivässä takaa seleenin tarpeen, joka on kilpirauhasen vajaatoiminnan kannalta hyvä….eikä tarvitse seleeniä syödä purkista.

  176. Mukava juttu. Tänne Vaasaankin tuli ennen joulua p&s. Olen ehtinyt käydä siellä vasta pari kertaa, mutta nyt jouluruuhkan jälkeen pitäisi mennä kaikessa rauhassa tutustumaan.

  177. Olen huomannut että vaalea vehnä jotenkin turvottaa. No, kaupasta löytyy ihan tavallisesta leipähyllystä kauraleipää joka ei sisällä vehnää. En myöskään ymmärrä miksi kukaan syö höttöpuuroa, kauraleseistä saa aivan ihanan puuron väännettyä!

  178. Upea päivitys, siitä sai paljon uutta tietoa taas itselle :D Terveelliseen arkeeni kuuluu riittävä veden juonti, jolloin on puhdas ja kevyt olo. Etenkin, jos veteen lisää sitruunarenkaita! Mikä sen raikkaampaa. Herkuttelen kerran kuussa ”kunnolla”, jolloin saatan syödä jotain kakkua, pullaa, keksejä, irttiksiä tai muuta oikein epäterveellistä. Mutta minäkään en halua kieltää itseltäni liikaa herkkuja, joten arkena herkkupähkinät juuri Punnitse&Säästä -liikkeestä toimivat erinomaisesti :D Ja tietysti oikeanlainen liikunta antaa energiaa!

  179. Onpas ihana arvonta. Olen käynyt punnitse ja säästä kaupassa syksystä lähtien.
    Sain joulupukilta ihanan teepannun, nyt olen innostunut eri teelaaduista. Tykkään ostaa erillaisia luomutuotteita.

  180. Terveellisyys tarkoittaa mulle sellaista tasapainoa: sitä kun liikun, syön ja nukun tarpeeksi ja näen itselleni tärkeitä ihmisiä. Syön kasvisruokaa, välttelen vaaleita viljoja ja pyrin syömään paljon hedelmiä ja vihanneksia. Terveellisyys ei musta oo kuitenkaan mitään rakettitiedettä ja mulle tuntuu vieraalta ajatukselta syynätä jokaisen elintarvikkeen tuoteselosteet läpi. Nyt aloin miettiä: jossain ruokakeskusteluissa on annettu ohje, ettei kannata syödä mitään mitä oma isoäiti ei tunnistaisi ruoaksi. Päteeköhän tämä myös goji-marjoihin, spirulinoihin sun muihin? (Ei sillä, hauska niitä olisi kokeilla! :))

  181. Nopea ja helppo tapa lisätä terveellisempää arkea ovat terveelliset välipalat: esim. juurikin pähkinät ovat itselläni tosi usein käytössä, ne on niin helppo sujauttaa laukkuun, jos on pitkä päivä tiedossa. :)

  182. Omasta mielestäni terveellisyys arkeen lähtee tuoreudesta ja väreistä – ja toisin kuin usein luullaan, niin myös helppoudesta. Vaikka superfoodeja lisätäänkin jo tuomaan ruokavalioon terveyttä, ei aina tulla ajatelleeksi, että helppo ja edullinen tapa oman kehonsa ravitsemukseen on esimerkiksi parin banaanin syöminen muutaman kerran päivässä. Oikeanlaisen ravinnonsaannin myötä aivot ja keho eivät kaipaa sitä vääränlaista ravintoa korvikkeeksi :) Kun tämä sitten välillä arjen kiireessä jää huomioimatta ja herkutteluhimo on suuri, niin oma tieni vie suoraan lähimpään Punnitse&Säästä-myymälään – kuten sanottu, napostellessa voi myös edistää terveyttään! Yleensäkin suosin puhtaita luomutuotteita, ja esimerkiksi riisinuudelit ja kookosvedet ostan aina P&S:stä :)

  183. Hih, osuipas sopivasti. Juuri tänään kävin lielahden punnitse ja säästässä hakemassa raakasuklaan tekemiseen aineksia ja nyt innolla odottelen lopputulosta. Myös clipperin teet(erityisesti nokkos-piparminttu, nam) kuuluvat suosikkeihini. PS on ihanan monipuolinen ja kattava valikoimaltaan ja hintatasokin on kohdallaan. Koskaan en ole huonoa palvelua saanut.

  184. Ihana Ida, taas kerran mahtavan inspiroivia vinkkejä! Kiitos niistä siis :33 taidetaan olla näissä ravintoasioissa aika samoilla linjoilla joten sun tapoja on aika helppo vaikka vaan suoraan kopioida hahah XDD
    Upea punnitse & säästä-liike on ollut omassa kotikaupungissanikin jo varmana puolen vuoden ajan mutten ole vieläkään käynyt siellä uupsis! No eiköhän asa korjata pian kun lähden shoppailemaan voittamallani lahjakortilla theheeee

    Ole kiitos jatkossakin yhtä ihana ja inspiroiva!

  185. Gör en egen musli att äta till frukost. Nötter, frön å torkade frukter. Naminami!
    Gör egna groddar, gott och billigt!

  186. Oi vitsit, taas ihan mahtava arvonta! Omia terveysvinkkejäni ovat ihan yksinkertaisesti runsas kasvisten syöminen päivittäin ja vesipullon mukana pitäminen. Kouluni tarjoaa lounaan ja päivällisen, joten lähes poikkeuksetta puolet lautasesta on tuoretta tavaraa. Olen alkanut juomaan myös vihreää ja valkoista teetä vähän säännöllisemmin, vaikka kahviholisti olenkin. Ruokavalioni on päällisin puolin aika kunnossa, mutta sokerista on vaikea luopua. Karkin ja pullan syöminen on opittu tapa, josta ei ole helppoa pääsyä eroon. Voisikohan raakasuklaasta olla apua?

  187. Mulla taitaa kyllä olla tää terveellinen elämä vielä sen verta heikoissa kantimissa, että koitan vasta saada paikalleen ihan peruspalikoita, kuten riittävä säännöllinen uni ja samoin ruokailu. Hurjan terveellisen ruokavalion eteen en nyt jaksa tehdä töitä, kun keskittymistä on jo siinä, että ylipäätään muistan syödä.

  188. Oi aivan mahtava arvonta! Punnitse ja säästä on totaalisesti vienyt sydämeni ja se on yksi lempikaupoistani tällä hetkellä, käyn siellä melkein joka viikko, joten voitto menisi kyllä taatusti oikeaan osoitteeseen ;)

    Olen aina ollut melko tarkka ruokavalioni suhteen, eikä suuhun pistetä ihan mitä vain kaapista löytyy. Vaikka olen opiskelija ja rahaa ei aina ole riittävästi, koitan karsia pois muusta paitsi terveellisestä ruoasta. Tärkeintä on ruoan tuoma hyvä, puhdas olo. Totta kai voi herkutella minulla (vklp) arkena pystyy olla helposti ilman herkkuja, koska päivät menevät ylensä koululla opiskellessa. :)

    Punnitse ja säästä liikkeestä ostan paljon erilaista, yleensä sieltä lähtevät mukaan spelttijauhot, myslit, pähkinät ja herkutteluun ihanat tummasuklaataatelit. Raakasuklaan ainekset on ollut myös kovassa käytössä viimeisen kuukauden ajan.

    Jään ehdottomasti seurailemaan tätä blogia! :)

  189. Monet terveelliset valinnat on itselle jo niin itsestäänselviä, ettei niitä tule enää edes ajatelleeksi. Kivat vinkit on silti aina tervetulleita, aina voi testata jotain uutta! Nuo mulperit alkoi nyt kiinnostaa. Muistin myös, että spirulinaa pitäisi ostaa lisää, samoin maca-jauhetta ja hampunsiemeniä. Niitä kaikkia laitan aamupalasmuutin sekaan. Spirulinajauheesta tulee muuten vihersmuutiin kaunis vihreä väri. Muuten suosin kyllä kotimaisia superruokia, kuten marjoja ja kauden vihanneksia. En varmaan pärjäisi talvea ilman pakastinta, joka on täynnä marjoja! Ajattelin tehdä seuraavaksi omaa tattarimysliä ja kokeilla idättämistä. Idätyslaitteen sain lahjaksi jo vuosi sitten, ja se on vain odotellut käyttöönottoa. Luulisin, että idättäminen on helppo ja halpa tapa saada tuoretta vihreää leivän päälle ja salaatteihin keskellä talveakin.

  190. Itelle terveellisyys ja terve elämä on jotain niin kokonaisvaltaista, että on vaikeeta alkaa jakaa tai miettiä jotain erityisiä ”vinkkejä” tai ajatuksia… mulle esimerkiksi ruoka on niin iso ja tärkeä osa elämää, etten mä edes haluaisi syödä jotain, jonka tiedän tekevän huonoa keholle. Miksi käyttäisin rahaa, aikaa ja energiaa huttuun, josta tulee vain pöhöttynyt, turpea, samea ja voimaton olo, kun voin syödä ravintorikasta, puhdasta ruokaa? En esim. ymmärrä, miksi joku haluaisi juoda (päivittäin) lisäaineilla (ja puhtaalla sokerilla) kyllästytettyjä limuja ja mehuja, kun me kuitenkin eletään hyvinvointivaltiossa jossa puhdas vesi on itsestäänselvyys ja virtaa käytännössä ilmaiseksi hanasta! Moni valittaa, että terveellinen ruoka on niin kallista eikä esim. opiskelijalla ole siihen varaa. Mä en oletakaan että kaikilla olisi varaa hankkia pussiarmeija superfoodeja ja ostaa kaikki elintarvikkeet luomuna, mutta tosiasiassa terveellinen ruoka ei tule yhtään kalliimmaksi kuin epäterveellinenkään. Moni joka jättää vihannekset kauppaan käy silti kerran pari viikossa mäkkärissä tai ostaa puoli kiloa irtokarkkeja viikonlopuksi. Samalla rahalla saa helposti ostettua jättisäkillisiä kotimaisia juureksia ja useammankin pakkauksen luomu(kasvi)maitoa tai -kananmunia. Tai vaikka sitä raakakaakaojauhetta tai macaa.

    Itse en ole periaatteellinen kasvissyöjä, mutta en erityisesti pidä lihasta ja kasvisruoka kyllä tulee halvemmaksi. Linssejä ja papuja saa paketin jos toisenkin yhden tehokasvatetun broilerisuikalepaketin hinnalla. Tavalliset maitotuotteet on alkaneet aiheuttaa mulle vatsavaivoja, joten käytän kasviperäisiä tuotteita niiden tilalla. Oon ihan onnellinen, etten ainakaan tue kanojen, lehmien ja possujen teurastusta omilla valinnoillani, mutta toisaalta en koe, että mun pitäisi kenellekään julistaa olevani ehdoton vegaani. Mä olen just mitä olen ja syön mitä haluan itseni ja oman oloni takia, en ainakaan pönkittääkseni omaa statusta tai koska joku normi jotain vaatis. Eli jos vanhemmat kotikotona laittaa lihakeittoa, niin syön sitä enemmän kuin mielelläni, ja nautin vaan siitä et saan olla rakkaiden seurassa ja syödä puhdasta ruokaa.

    Ja huh huh että tuli sepustusta! Ihana arvonta kuitenkin tälläkin kertaa :-* punnari on ihan huippu kauppa

  191. Tää on sellanen arvonta, jonka mä niiiiiiin tahtoisin voittaa! P&S on yks lempikauppoja… Itse pyrin tällä hetkellä terveelliseen arkeen syömällä runsaasti kasviksia monessa muodossa. Siemenet ovat arkiruokaa, vaaleita viljoja, riisiä ja pastaa välttelen, samoin perunaa syön maltillisesti. Väsymystä olen koittanut selättää macalla, mutta koska olen vasta aloittanut, en osaa sanoa asiasta mitään. Kahvia olen vähentänyt, mate on nyt kokeilussa..

  192. Vitsit, miten ihana arvonta! Olen ollut Punnitse ja säästä -kaupan innokas vierailija jo pitkään, ja voi vain kuvitella, mitkä onnenkiljahdukset päästin, kun kyseinen putiikki tuli viimein Vaasaan! Olen innostunut terveellisestä ruoanlaitosta, ja mahdoton herkkusuu kun olen, kyseinen liike toimii minulle erinomaisena karkkikauppana. Paljon on valikoimasta vielä testaamatta, mutta tähän mennessä suosikikseni on noussut raakasuklaa ja sen eri variaatiot. On ihana, kun kotona voi tehdä itse hyvää ja ravintorikasta herkkua ja dippailla siihen vielä mielin määrin liikkeestä löytyviä pähkinöitä, marjoja ja hedelmiä. Erityisesti cashew-pähkinät ovat namia raakasuklaaseen upotettuna! :)

  193. No chia-siemenet on kyllä mahtavat! Sisältää melkein kaikkea mitä ihminen voi tarvita. Niitä kun laittaa vaikka aamupuuron sekaan tai juo vaikka mehukeiton kanssa niin kyllä lähtee supersiemienillä aamukäyntiin.

  194. Kuulostaa hyvältä! Aikalailla samalla lailla pyrin syömään kun sinä. Ainakin ajatuksen tasolla siis ;) Nyt tän vuoden aikana otan vaan ajatukset käytäntöön ja sitä mukaan kun kuiva-ainekaappi tyhjenee, niin täytän sitä terveellisemmin. Just siis spelttiä, sokereita ja suolaa ajatellen. Kuivatut hedelmät ja pähkinät meillä on jo jokapäiväisessä käytössä ja P&S:stä puhutaan lasten kanssa herkkukauppana :D Sinne lahjakortti olis aika ihana ylläri :)

  195. mulla on kulmakivenä se, että suosin tuoreita aineksia ( ja jos mahdollista, myös luomu). tärkeetä on myös se, että joka aterialla tulis syötyä kasviksia!

  196. Oon niin onnellinen, että vihdoin tänne meillekin rantautui kauan odotettu Punnitse & Säästä! Vielä en ole päässyt montaa kertaa sinne ihastelemaan ja ostelemaan, mutta se on jo nyt yksi lempparikaupoista. Sinne saisi uppoamaan omaisuuden, mitä ei tällä hetkellä kamalasti ole kolmen lapsen kotiäitinä. Kova halu ja yritys olisi saada perheelle ravintorikasta ja puhdasta ravintoa pöytään, ja tuollainen lahjakortti olisi aivan täydellinen ja tulisi todella oikeaan osoitteeseen, kenellepä ei :)

  197. Tämän arvonnan tahtoisin voittaa, koska työmatkani varrelle on juuri avattu iso Punnitse ja säästä -myymälä. Olen itsekin koko syksyn jatkuneen makean vetämisen sijaan vähän rajoittanut karkkejen ym. ostoa, joten esim. erilaiset välipalapatukat tulisivat todella tarpeeseen, jotta pysyisin kaidalla tiellä. :)

  198. Oi tosi kiva kilpailu! Ite kans tykkään tosi paljo Punnitse & Säästä kaupasta, yleensä ostelen sieltä pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä ja toisinaan jotai teetä, mausteita yms. Käytän ite kans Chlorellaa eli se on myöskin just tuota levää mitä spiruliinakin! Mulla itellä tosin on ihan jauhe versiona jota käytän veden seassa toisinaan. (se ehkäsee muuten myös krapulaa hahah)

    Ite oon kans muuten huomannu ton tavan hyväks että ei kiellä iteltään mitään ihan täysin niin ei tuu niitä pahoja mielitekoja! toinen hyväksi todettu on myös kokeilla esim. kerran viikossa jotain eri hedelmää tai vihannesta, ite ainaki helposti jumitun niihin samoihin mitä aina käytän. :–)

  199. Punnitse&Säästä on kyllä mulla se paikka, jonne ryntään aina ensimmäisenä palkkapäivän koittaessa. Olen ihan terveyssyistä, ihoni takia, maidottomalla ja gluteenittomalla ruokavaliolla, ja tuolta kyllä löytää ainekset aina kaikkiin ihaniin gluteenittomiin ja maidottomiin leipomuksiini ja kokkailuihini. Päivittäiseissä käytössä on mm.spirulina, chloerella, chia-, hampun-, ja kurpitsansiemenet. Herkkuhetkiin ostan aina puhdistamon suklaapakkauksen ja kaakaovoita, joista valmistan raakasuklaata. Nam!

  200. ah punnitse ja säästän tuleminen tälläiseen käpykylään oli kasvissyöjän pelastus ja paratiisi! vihdoin kaiken saa ostettua samasta paikasta.

  201. Olen tosi herkkävatsainen ja tuntuu, että en ole tähänastisen elämäni aikana saavuttanut vielä koskaan ruuan kanssa sellaista tasapainoa, että olisi oikeasti hyvä olla… Niinpä aloitin taas kerran vuoden alusta uuden ruokaremontin. Ei tosiaan ole ensimmäinen kerta, olen tehnyt vaikka mitä lupauksia ennenkin eivätkä ne ole pitäneet. Olen vähän sellainen ”kaikki tai ei mitään” -ihminen, yksikin lipsahdus jostakin ruokavaliosta tarkoittaa sitä, että vedän homman ihan läskiksi (=kurvaan lähikaupan pakastealtaalle hakeman pakasteranskiksia ja sitten omnomnom, kunnes heikottaa). Tämä uusin remontti eroaa noista vanhoista lupauksista siinä mielessä, että yritän nyt ottaa omat (luonteen) heikkouteni paremmin huomioon enkä vaadi itseltäni mahdottomia. Koitan esimerkiksi vähentää vaaleita viljoja, mutta en kieltäydy niistä kokonaan. En osta karkkia itselleni, mutta voin ottaa muutaman, jos joku tarjoaa jne. Lisäksi yritän vihdoin oppia syömään tasaisesti koko päivän ajan niin, että ei sitten tarvitse ”korvata” unohtuneita aamupaloja ja lounaita hullulla ilta-ahmimisella.

  202. Tärkeintä on että syön sellaista ruokaa josta tulee hyvä fiilis. Keho osaa usein kertoa, mitä tarvitsee, ja koska sallin itselleni kaiken, mitään ”epäterveellistä” tekee harvemmin mieli.

  203. Heh, just tänään pyörittelin aivan samanlaista Spirulina-putelia jopa kahdessa eri liikkeessä. En vain osannut päättää, ostaisiko tabuja vai jauhetta, ja jäi sitten kokonaan ostamatta.

    Tää on tätä sarjaa itsestäänselvyydet, mutta täällä tähdätään terveellisempään arkeen stressinhallinnalla ja sillä, että kaapissa on aina jotain helppoa, nopeaa ja terveellistä syötävää. Väsyneenä ja stressaantuneena on niin helppo tehdä huonoja valintoja, että hyvistä valinnoista täytyy tehdä vielä helpompia niiden huonojen päivien varalle. Tää onkin sitten vähän haastavaa, kun kaiken pitäis olla laktoositonta, gluteenitonta, sipulitonta ja aika montaa muuta -tonta. Tuota osastoa sitten löytyykin lähinnä Punnitse & Säästästä (JOKA VIHDOINKIN AVASI LIIKKEEN MYÖS TÄNNE, EI TARVI ENÄÄ MENNÄ NAAPURIKAUPUNKIIN <3<3<3). Pähkinät on ihan parhautta :)

  204. Veden juominen on tärkeää, aina vesipullo mukana :) Juon myös paljon vihreää teetä :) Superfoodeja haluaisin alkaa käyttää enemmänkin, tällä hetkellä vain chroellaa ja spirulinaa sekä joskus raakasuklaan seassa macaa ja goji marjoja.

  205. Olen käyttänyt jo vuosia MASAJON vuorisuolaa (ruususuolaa) ja täysruokosokeria. Ruoka on paljon maukkaampaa ja terveellisempää näin. Onneksi meillä on ollut LIFE josta niitä saa. No nyt ennen joulua saatiin myös PUNNITSE JA SÄÄSTÄ eli taivas aukesi.Oon tuonut jo moneen kertaan sieltä kaikenlaisia pähkinöitä ja siemeniä. Seuraavaksi haen PAKURIKÄÄPÄÄ suoliston toimintaan. Ja luomujauhotkin saan nyt siitä ettei tarvi lähtee niitä metsästään muualta. Kyllä olen niin tyytyväinen tähän liikkeeseen ja asiantuntevaan palveluun! :) KIITOS !

  206. Vau, tän arvonnan ois mahtava voittaa, kun opiskelijabudjetilla tulee aina tyydyttyä niihin halvempiin mutta epäterveellisimpiin ruokiin. Punnitse&Säästään en edes viitsi astua sisälle kun siellä on kaikkea ihanaa mutta kauheen kallista..
    Esimerkiksi chia-siemeniä olen halunnut kokeilla jo vaikka kuinka kauan! Ehkä arpaonni suosisi kerrankin :)

  207. Terveellinen elämä koostuu puhtaasta, mm. paljon kasviksia ja marjoja sisältävästä ruokavaliosta, liikunnasta, riittävistä yöunista, rentoutumisesta, nauramisesta jne.
    Kiva arvonta! :)

  208. Olen kovasti pohtinut viime aikoina terveellisempää arkea. Itselleni on myös tärkeää että voin syödä mitä haluan, mutta niin että raaka aineet ovat laadukkaita. Sain postauksiestasi paljon hyviä vinkkejä terveempään arkeen. Kiitos!

  209. Oi mikä kilpailu!
    Aloitin pari viikkoa sitten käyttämään ohranorasta. Pahanmakuista mutta uskomatonta ainetta, joka tuo kyllä virkistyneen ja energisen olon ja pitää pöpöt poissa. Puhdistaa ja ravitsee. Tämä pysyy!

  210. Tosi kiva, että noita Heikkilän dippejä saa nykyään Tampereelta! Ostin niitä sun innostamana Luomuttaren nettikaupasta. Ovat hyviä :) Varsinkin Estrellan Rough Cut -merisuolasipsien kanssa….

    Tykkään Punnitse ja Säästästä tosi paljon, joten haluan osallistua arvontaan :) Parasta on ehkä ne teehyllyt, missä käyn tuoksuttelemassa kaikkia eri teelajeja.

    Mulla terveellisyys näkyy arjessa eniten siinä, että teen ruoan aina itse, enkä osta valmisruokaa. Poikaystävälläni on sama juttu. Teemme molemmat aika paljon kasvispainotteista ruokaa emmekä osta juurikaan punaista lihaa. Tällainen ruokavalio vaatii vähän lihaa paikkaavia ”erikoisuuksia”, joita saa P&S:stä :)

  211. Juhuu, mukava arvonta. Tullintorin Punnitse & Säästä on mun viikottaisten täsmäiskujen kohteena.

    Sitten siitä terveellisemmästä arjesta; mä oon itte aloittanut syömisieni tarkkailun vajaa vuosi sitten. Aloitellessa helpointa oli kaupassa noudattaa periaatetta ”osta luomua ja kokoa pääraaka-aineet ruokiin hevi-ostastolta”. Sitten pikkuhiljaa aloin itsekin korvata vehnäjauhot speltillä ja ruususuolaakin kävin ostamassa. Ruoan lisäksi on kuitenkin muistettava myös liikunta. En harrasta mitään liikunnallista, joten panostan hyötyliikuntaan (hyi tuota sanahirviötä) eli saatan vaikkapa höilkkäillä kaverin luokse iltateelle tennareissa tai näin lämpimän tammikuun kunniaksi hujautella pyörälenkkejä ei-minnekään. Pääasia, että on hauskaa ja parempi fiilis!

  212. Tää oli todella hyvä ja kannustava postaus! Terveellisemmät elämäntavat ja etenkin ruoka on ollut pienen yrityksen ja vähintäänkin ajatuksen tasolla mutta se tahtoo aina vähän jäämään. Syynä ehkä juuri se tietämättömyys ja asiois´den selvittämisen vaiva. Nää tällaset postaukset on juuri täydellisiä, informaatiota ja suoria vinkkejä!
    Ällistyin muuten aivan täysin kun kävin ensimmäistä kertaa punnitse ja säästä-liikkeessä. Olin luullut että kyseessä on joku vähän jotai wasabi-pähkinöitä myyvä liike mutta se olikin aivan mahtava!

    Näitä lisää kiitos!

  213. Tuo spirulina on mietityttänyt vaikka kuinka kauan, mutta jos sillä on tuollainen sairauksia ehkäisevä vaikutus niin harmittaa etten aiemmin ole alkanut käyttää sitä :/

  214. Oma ajatukseni terveellisemmästä arjesta on se ,että kaikkea kohtuudella, enkä pakota tai kiellä itseltäni mitään. Yritän myös muistaa monipuolisuuden ja vaihtelevuuden ruokavaliossa sekä liikunnassa, jottei tule kyllästymisiä :)

  215. Mä oon nyt viimeaikoina kans ruvennu seuraamaan syömistäni ja innostunut todenteolla superfoodeista ja ihan muutenkin vain unohdetuista hyvistä raaka-aineista, joita postauksessa mainitsitkin. Punnitse & Säästästä olen haalinut vaikka ja mitä! Niistä sitten rakentelen rumia smootheja, tosin ihan hyvän makuisia. Tulee ihan superhyvä fiilis juodessa ja syödessä jotain niin mielettömän ravinnerikkaita tuotteita. Uskomatonta, etten tiennyt näistä vielä jokin aika sitten mitään! Tätä nykyä olen oikea fanaatikko. Uskon ruuan voimaan ja koska itselläni on koko homman takana erikoinen sairaus, tukee hyvä ravinto niin henkisesti kuin fyysisestikin hyvää oloani!

  216. Oi mikä arvonta! Tuossa lähistöllä olevassa P&Sssä tulee käytyä luvattoman usein pistaasiostoksilla. Ne on liian hyviä!

    Normaalisti arkena syön melko terveellisesti, mutta lomalla ja jouluna tulee syötyä ihan liikaa herkkuja ja olo on sen mukainen. Nyt on ihana palata taas omaan kotiin ja normaaliin ruokarytmiin, sillä vanhempieni rajaton ruokavarasto sekoittaa pääni;D

  217. Punnitse & Säästä on kyllä ihan taivas maan päällä! Voisin vaellella siellä tuntikausia ihan lumoutuneena. Mun arkeeni terveellisyyttä tuo kasvissyönti, kaiken mahdollisen ruuan ostaminen luomuna ja kaikkea kohtuudella -asenne:-) Tosin paljon on vielä oppimista ravintoarvoista ja täyspainoisesta ja monipuolisesta ruokavaliosta…

  218. Täällä hetkellä ulkomailla asuessa tulee syötyä todella huonosti (maassa käytetään paljon valkoisia jauhoja, rasvaa ja lihaa, kasviksista ei tietoakaan…) ja odotan pääsyä takaisin Suomeen, että saisi ruokavalion taas paremmaksi. Siihen kuuluu juurikin pähkinät, siemenet ja kasvikset eri muodoissa sekä liikunta. Omaan kotikaupunkiin avattiin juuri toinenkin Punnitse ja säästä, joten herkkujen saanti on onneksi turvattu sitten kun palaan. :3

  219. Suola tuli vaihdettua ruususuolaan heti kun uskalsin kokeilla (pelkäsin makua). Ensinnäkin sitä tarttee käyttää vähemmän ja ruuat saa todella ihanan maun.

  220. Tuota dippi täytyy ehdottomasti kokeilla! Kuulostaa tosi hyvälle. Ja en tiennytkään että p&s stä saa myös intiaanisokeria, sekin menee kokeiltavien ainesosien listalle ehdottomasti.

  221. ooh ! minun terveellinen arkeni koostuu kasvisruokavaliosta, auringonkukansiemenistä aamupuurosta aina itseleivottuun iltapalaleipään asti, rennosta otteesta ja toisinaan rivistä suklaata – toimii, kevein askelin ja kevein mielin suuntaan eteenpäin :-)

  222. Löysin Punnitse ja säästän vasta viime viikolla ja tajusin mikä herkuttelijan taivas se on! Itse kokeile olla syämättä rasvaisia ja sokerisia herkkuja ym. 40 päivää ja lupasin tämän julkisesti facebookissa. Totaali lakko siis ja täytyy sanoa että reilu viikko takana ja toimii! Kun olen määränpäässä on toivottavasti helpompi jatkaa terveellisempiä tapoja ja jättää sokeriset herkut vähemmälle, joka on ollut kiireisessä arjessa minun kompastuskiveni. Arvonnassa mukana, toivottavasti kerrankin onnistaa!

  223. Kiva arvonta! Tuo on juuri hyvä tapa muuttaa arkea terveellisemmäksi, itsekkään en usko dietteihin ym. Punnitse ja säästässä tulee käyty aikaajoin ja ostan sieltä esim. aamualalle rahkaani mysliä, jossa on mansikoita ja täysjyvämysliä, on hyvää <3 Paljon parempaa kuin tavalliset myslit. Lisäksi äidiltä kokeilin loman aikana tuota ruususuolaa ja sitä pitää ostaa kyllä itsellekki!

  224. Kiva ja inspiroiva blogi. Tänään juuri on aikeena mennä ruususuolaa ja intiaanisokeria ostamaan p&s.stä. Luettuasi kirjoituksesi kiinnostaa ehdottomasti myös spirulina, Heikkilän dipit ja spelttijauho. Pähkinät ja siemenet kuuluvat minunkin ruokavaliooni, ovat kieltämättä koukuttavan hyviä.

  225. Olen kasvissyöjä ja siksi pähkinät, siemenet, pavut jne. ovat luonnollisesti osa päivittäistä ruokaani. Olen testaillut erilaisia superfoodeja, tällä hetkellä käytössä mulperit (jos se niihin lasketaan), macajauhe ja vehnänorasjauhe. Vehnää ja muutakin gluteenia vältän arkiruokailussa, niin vatsa voi paremmin. Arkiruoka on kaiken hyvinvoinnin perusta, juhlissa voi sitten hyvällä omalla tunnolla herkutella.
    Ja palkinto on muuten tosi loistava, osallistun tietysti arvontaan!

  226. Ruokavalioni koostuu 90% kasvikunnan tuotteista ja suosin luomua kun se on mahdollista (ja kukkaro sen sallii). Pyrin syömään mahdollisimman puhtaasti, rennosti, maukkaasti ja nautiskellen! Terveellisen ruokavalion hienouteen liittyy mielestäni oleellisesti myös se, että kun tietää ruoan olevan erityisen hyväksi itselle, siitä nauttii aivan eri tavalla myös ruoan hyvän maun lisäksi :-)

  227. Tykkään käydä P&S ssä, mutta en koskaan oikein osaa ostaa muuta kuin pähkinöitä… Postauksistasi rohkaistuneena aion seuraavalla kerralla kokeilla tuota spelttijauhoa !

  228. Jee Punnitse & Säästä! Itse yritän (kuten varmaan aika moni muukin….) näin uuden vuoden kunniaksi vihdoinkin saada kunnolla käyntiin pienen ryhtiliikkeen, joten kaikki terveysjutut on ollut todella paljon mielessä viimeaikoina. Olen todella perso makealle ja erilaisiet smoothieviritelmät toimii parhaiten terveellisempänä makeana herkkuna. Ehkäpä vihersmoothieilla saisi paremmin kasviksiakin syötyä… Superfoodit kiinnostaa myös ja minäkin ostin tuon spirulinapurkin viikonloppuna! Spelttijuttu oli hyvä, olen jotenkin aina ignorannut sen vaikka tiennyt kyllä sellaisen olemastaolosta… ehkäpä se on seuraava askeleeni kohti terveellisempiä ruokailutapoja. :)

  229. Itse pyrin syömään paljon kasviksia, ”tavallista” ruokaa, syömällä puuroa aamuisin ja välipalalla maitorahkaa, unohtamatta vedenjuontia :) Tästä postauksesta sain paljon vinkkejä ;) Punnitse ja säästä on kyl lempparikauppoja :P

  230. syön kohtuudella kaikkea. punnitse ja säästä kaupasta osta yleensä pähkinöitä, sokeritonta mysliä, pakurikääpäteetä.

  231. Kaverin innostaman olen itsekin alkanut tarkkailemaan syömisiäni ja saanut oloani paljon paremmaksi. Kyllä sillä vain on merkitystä mitä suuhunsa laittaa.

  232. Olin varsinkin aiemmin aika herkutteluun taipuvainen. Nyt oon yrittänyt vähentää kieltäytymättä kokonaan. Tekeekin yllättäen koko ajan harvemmin mieli jotakin epäterveellistä ja terveellisemmistä jutuista, kuten erilaisista pähkinöistä on tullut ihan superherkkuja. Yritän myös muistaa juoda päivän aikana paljon vettä. Pääsääntöisesti syön myös pelkkää kasvisruokaa.

  233. Kiva arvonta! Mä käyn usein Punnitse & Säästässä, useimmiten ostan pähkinöitä. Saatan ostaa kerralla isomman määrän, jotka sitten kotona jaan ”annospusseihin”. Niitä on kätevä ottaa evääksi töihin, eipä tule syötyä liikaa kun yhdessä pussissa on yhdeksi välipalaksi sopiva määrä.. Poikaystävä joskus naureskelee kun jaan pähkinöitä pusseihin.. ”kolme parapähkinää tuonne, kolme tuonne, neljä saksanpähkinää tuonne, neljä tuonne jne..” :)

  234. Todella ihana kilpailu :) Punnitse & Säästä kaupat ovat olleet vakiokauppojani jo parin vuoden ajan. Tervellisyyttä arkeen lisään syömällä marjoja ja satunnaisesti hurahdan aina johonkin ”lisäravinteeseen”. Tuota spriluliinaa en ole kokeillut, mutta syksyllä kokeilin pakurikääpää.
    Vakkariostokseni Punnitse & Säästä kaupasta on Faith in Nature:n shampoot ja hoitoaineet. Suosittelen joskus kokeilemaan!

  235. Huippuarvonta! Punnitse ja Säästä on nousemassa lempparikaupakseni, en nimittäin koskaan lähde sieltä tyhjin käsin, vaikka en ”tarvitsisikaan” mitään. Uusi vuosi alkoi lupauksella terveellisemmästä elämästä ja ensimmäiseksi karsin valkoiset viljat ja sokerin ruokavaliosta sekä koetan lisätä veden juontia (olen todella huono juomaan vettä). Makeanhimoa hillitsemään laitoin pöydälle kipollisen pähkinöitä. Niitä ei tule ahmittua yllinkyllin eikä karkkia onneksi ole tehnyt (vielä) mieli. :)

  236. Mun vinkki on se, että syö kohtuudella kaikkea eikä hurahda mihinkään totaalikieltoihin ja ihmedieetteihin. Eikä tunne syyllisyyttä tai katumusta syödyistä ruuista. Jos haluaa pullan, niin sitten se pitää syödä hyvällä fiiliksellä eikä koko ajan ajatella että kuinka paljon takapuoli siitä yhdestä pullasta leviää! :D

    Kannattaa myös kuunnella itseään ja tutkia mikä sopii juuri itselle, koska me kaikki ollaan erilaisia. Mikä sopii suosikkibloggaajalle tai kaverille, ei välttämättä sovi itselle. Tuota spelttiä voisin kyllä testata :)

  237. Intiaanisokeri on jännä aine! Sitä tuli käytettyä joskus ihan järjetön määrä, sen jälkeen ei tosin ole enää maistunut. Olen itsekin keskittynyt tänä vuonna terveellisempään elämään. Spelttiä pitää kyllä vielä hyödyntää!

  238. Ihana kilpailu johon osallistun mielellä! Mitä terveelliseen arken tulee, niin se on yllättävän helppoo: jätä pois prosessoitu ruoka, vältä sokeria ja tee ruokasi itse hyvistä raaka-aineista. Jos on varaa luomuun niin siihen kannattaa satsata.

    Syömisestä, varsinkin terveellisestä semmosesta, on tehty niin vaikeata. Syö sitä, syö tätä. Kun omaa kroppaa opettelee kuuntelemaan niin kyllä se sulle kertoo, mitä se tarvii!

  239. Loistava postaus, tästä sai paljon hyviä vinkkejä, iso kiitos!
    Olen jo pitkään harkinnut ruokailutottumusten muuttamista entistä terveellisempään suuntaan ennen kaikkea ongelmaisen ihoni takia. Kaikki muu elämässäni pitäisi olla jo aika hyvin kondiksessa, koska liikun paljon ja koen itseni onnelliseksi arjessani. Haluaisin kokeilla maidotonta/gluteenitonta/luomuruokavaliota tai kaikkia noita, mutta tuntuu että alkuun pääseminen vaatii suuria investointeja ruokakaappiin ja tuntikausien perehtymistä ravintoaineisiin jotta saan varmasti tarpeeksi kaikkea (ja aina tuntuu olevan huono hetki aloittaa, kun on kiirettä koulussa tai harrastuksissa ym plaah). Lisäksi maitotuotteiden vähentäminen tuntuu maatilan tyttärelle aivan kamalalta, vähän kuin pettäisi omat vanhemmat :S Mutta ehkä näillä vinkeillä alan toteuttaa ruokavalioremonttiaini vähitellen, niin se varmasti muodostuu pysyvämmäksikin!

  240. Olen iloinen että näistä asioista puhutaan ja on paikkoja kuten punnitse&säästä, joiden avulla toteuttaminen ei voisi käydä helpommin. Olet oikeassa että pieniä muutoksia tekemällä pystyy saavuttamaan terveellisemmän ruokavalion (ja ihan elämäntavan), koska pieniä asioita seuraa suuremmat ja into kasvaa tietoisuuden mukana – onhan ihminen luonnostaan utelias. Kiitos hyvistä vinkeistä, esimerkiksi mulperit ovatkin jo suurinta herkkua monien hedelmien ja pähkinöiden tavoin, mutta paljon on vielä testailematta. Seuraavaksi taidan kokeilla spelttipizzaa :)

  241. Kohtuus on varmaan avainsana. Itse yritän epätoivoisesti vähentää kahvinjuontia sekä leivänsyöntiä…

  242. kiva teksti & hienoja vinkkejä myös kommentoijilta…
    edellisiin lisäisin vielä veden juonnin heti herättyä (saa nesteet liikkeelle, aineenvaihdunnan käyntiin). itse kiinnitän huomiota paitsi ruoan myös kosmetiikan & voiteiden laatuun eli ei kiitos lisäaineille! teen sekaan lisään makeutta ja muuta hyvää hunajasta ja kookosöljystä (kylmäpuristettu). kookosvesi puolestaan toimii mahtavasti treenin aikana/jälkeen nesteytykseen! mausteet tuovat paitsi makua ja tulisuutta annoksiin ne kiihdyttävät aineenvaihduntaa (termogeenisyys).

    ja itse käytän spiruliinaa ja muita mielenkiintoisen makuisia jauheita smoothien seassa :)

  243. Kiitos valaisevasta kirjoituksesta! :) Olen itsekin havahtunut siihen, kuinka helppoa olisi tehdä hiljalleen pieniä muutoksia omassa ruokavaliossa. En ole aiemmin tutustunut spelttiin, mutta nyt aion todellakin ottaa selvää! Samoin täytyy tarkemmin päästä tutkimaan sokeri- ja suolajuttuja. Jännää huomata, miten ihan tuntemattoman tekstistä voi inspiroitua!

  244. Monipuolista ruokaa ja paljon vettä! Ei se pelkän ”terveellisen” ruuan napostaminen ole terveellistä, vaan juurikin tuollainen kaikkea kohtuudella-metodi on useimmitten paras :) PuSä on yks lempparikaupoista, sieltä todellakin saa kaikkea.

  245. Suomalaisen Flow kosmetiikan shampoopala ja muutenkin flown kosmetiikkatuotteet tekee mun mielestä elämästä terveellisempää sillä tavalla, että ei tarvitse hiuksiin ja ihoon laittaa ikäviä ja vaarallisia kemikaaleja, mitä löytyy ”tavallisista” kosmetiikkatuotteista. Olen ihan täysin rakastunut teepuu shampoopalaan ja mineraalipuuteriin sekä heidän kuorintoihinsa ja olen niin tyytyväinen, että en enää käytä muuta kuin luonnonkosmetiikkaa. :)

  246. Itse ostin loppuvuodesta 2013 Puhdistamon luomu viherjauhetta, joka sisältää mm chlorellaa ja spirulinaa. Sitä aamulla mehuun sekoitettuna, niin vähän piristyy :)

    Punnitse ja Säästä on ihana kauppa ! Vietin syksyllä tupareita ja erään kaverin lahja oli parhaimmistoa: hän oli käynyt ostamassa minulle P&S:stä mm suklaata, teetä, kanelia :)

  247. Itse yritän syödä mahdollisimman paljon kasviksia ja hedelmiä. Jogurtin ja rahkan olen vaihtanut maustamattomiin ja niiden kanssa syön joko marjoja tai sitten esimerkiksi mulperin marjoja ja pähkinöitä. Muutenkin olen yrittänyt vähentää tavallisen sokerin määrää. Vanhana pullahiirenä se välillä tuottaa hankaluuksia.. :/ Punnitse ja säästä on kyllä hyvä kauppa, kun sieltä voi ostaa kaikkea hyvää opiskelijalle ystävälliseen hintaan. :) Kiitos dippivinkistä! Pitääkin käydä sitä etsimässä ensi kerralla.

  248. Moni ajattelee, että terveellisemmin syöminen tai luomutuotteisiin vaihtaminen on hirveän vaivalloista, mutta ei se paljon vaadi, ku miettii miten hyvän olonki siitä saa :-) Pakko muuten kokeilla noita pähkinäsuklaahässäköitä, näyttää superhyvältä!

  249. Musta on tärkeintä löytää se juuri itselle sopiva ruokavalio. Itse pyrin arkipäivisin syömään erityisen terveellisesti, viikonloppuisin sitten sallin hieman herkuttelua. Pähkinät ovat monesti arkisin ”herkun” korvikkeena.

  250. Miten mahtavan kannustava postaus tämä olikaan!
    Olen viimeisen kahden vuoden aikana jotenkin rakastunut ”punnariin” ja on ilahduttavaa huomata, kuinka sen suosio on kasvanut ja uusia, entistä suurempia liikkeitä avataan myös pikkukaupunkeihin. Aiemmin työskennellessäni eräällä osuuskaupalla huomasin usein kehottavani ihmisiä käymään punnarissa, kun työpaikkani valikoima ei riittänyt.

    Olen jo jonkin aikaa pohtinut noita asioita, mitä tässä postauksessa listasit. Etenkin suolan vaihtamista. Punnarista ostan itse kotiin useimmiten pähkinöitä/kuivahedelmiä ja teetä. Jouluna käärin sukulaisten paketteihin myös Faith in nature -merkin suihkugeeliä ja shampoota. Moni asia hyllyillä houkuttelee, mutta jäävät yleensä paikalleen, kun en tiedä tulisiko niitä käytettyä.
    Olen kasvanut syömällä lähiruokaa ja luomua asiaa sen kummemmin tajuamatta. Kotona tehtiin aina itse ruokaa oman maan perunoista ja itse metsästetystä tai kalastetusta lihasta. Viime vuoden aikana olen koettanut skarpata ruoka-aineiden laatuun panostamisessa ja pienten pränttien lukemisessa.

    Kiitos antamistasi vinkeistä! Uskon että spirulina voisi lähteä ensi kerralla hyllystä ostoskoriin. Se voisi vähän boostata heikkoa vastustuskykyäni.

  251. itelläni on paljon allergioita (vehnä, ohra, kaura, riisi, tattari..), jotka rajoittavat syömisiä. välillä opiskelijabudjetilla on vaikea välttää näitä, sillä silloin kun koulun ruokalan ruuissa ei ole vehnää, on niissä usein kuitenkin esimerkiksi riisijauhoa.
    tästä syystä terveellisempi ruokavalioni keskittyy lähinnä näiden vaaleiden viljojen, riisin ja sokerin välttelyyn. eron huomaa heti kun on vain tarpeeksi tarkka.
    yritän pitää huolta myös riittävästä proteiinin ja hyvien rasvojen saannista.
    väh. 70% tummaa suklaata, pähkinöitä, vaniljarahkaa ja makeuttamatonta maapähkinälevitettä käytän usein muiden herkkujen korvikkeena.
    tuo speltti kuulostaa kokeilemisen arvoiselta, kiitos vinkistä!

  252. uu noniin! mä oon alkanu tekee jättiannoksen hedelmäsalaattii jääkaappiin, eli pilkon kerralla ison määrän omenaa, päärynää, kiiviä yms. sit aina ku tekee mieli jtn makeeta/raikasta nii siitä vaa kippaa kulhoon sitte! joskus sitä riittää kolmeks neljäks päiväks, kerran syötii päivässä hups….

  253. Punnitse ja säästä on ihan lempparikauppa. Valikoima on tosi hyvä. Viimeksi ostin kananmunan korviketta ja sehän toimi hyvin.

  254. joulun jälkeen kävin ostamassa superfoodeja esim.spirulinajauhetta,gojimarjoja,raakasuklaata,macaa,lucumajauhetta,pellavaöljyä,kookosvettä ja kaikkea muuta ihanaa Prisma kauppakeskuksen uudesta myymälästä. Aloitin voimapirtelön teon ja nauttinut nyt viikonverran marjojen ja banaanin kera , olo ei ainakaan ole väsyneempi päin vastoin energiaa pursuaa.odotellen muitakin muutoksia….

  255. Kohtuudella kaikkea. Sokerin kun saisi vähemmäksi. Olen maistellut mainitsemiasi raakaravinto patukoita ja ennakko luuloiselle oli positiivinen yllätys :)

  256. Spelttijauhot ovat kummitelleet mielessä pitkään, täytyy vihdoin testata :)

  257. Mmmmm alko hirveesti tehä mieli dippivihanneksia! Oon jo kauan sitten vähentänyt markettien valmisdippijauheiden käyttöä, mutten ole vielä kokeillut noita jauheita mistä kerroit. Hyvä dippi raaoille kukkakaaleille yms. on kotikutoinen valkosipulidipsu! Fetaköntti (siis sellaine iso pala salaattijuustokuutioiden sijasta), valkosipulia ja kermaviiliä tasaiseksi mössöksi, herramunjee kun on nannaa!

    Sain avokkini äidiltä joululahjaksi toivomani Mats-Eric Nilssonin Aitoa ruokaa -kirjan (joka on jatkoa kirjailijan Petos lautasella -teokselle). Hän oli kirjaa äkkiseltään selaillut ja totesi toivovansa, etten kirjan luettuani lopeta syömistä kokonaan. :–D Kirja toki avasi silmiäni, mutta muutokset arjessa tapahtuvat askel kerrallaan. Unelmani olisi oma iso maalaistalo, jonka tiluksilla viljelisin omat perunat, porkkanat ja omenat. Pihavajasta hakisin tuoreet luomukananmunat… :”D olisin oikea luomumamma! Ehkä kuitenkin jatkan matkaani kohti terveellisempää arkea ostamalla suolan loputtua ruususuolaa.

  258. Punnitse ja säästä on niin ihana kauppa, että tekisi mieli ostaa sieltä kaikkea. Muutamia välipalapatukoita, teetä ja pähkinöitä olen kokeillut sieltä tähän mennessä. Superfoodeja haluaisin päästä testaamaan seuraavaksi.

  259. Mä oon vasta pikkuhiljaa tutustumassa Punnitse ja Säästä kauppaan.. pari kertaa käynyt pyörähtämässä, mutta tyhjin käsin lähtenyt pois kun en ole osannut päättää mistä aloittaisin :D Ehkäpä seuraavalla reissulla pusseihin eksyy ainekset kotitekoiseen mysliin. Mitä kaikkea sä olet laittanut mysliin?

    Joulun jälkeen olen taas yrittänyt muuttaa ruokailutapoja.. herkut minimiin ja enemmän kasviksia ja hyviä rasvoja ruokavalioon. Mullakaan ei toimi totaalikieltäytyminen sitten lainkaan, mutta uskon että selkeällä herkkujen vähentämiselläkin pääsee aika pitkälle :)

  260. Opiskelijabudjetilla ei välttämättä aina (tai koskaan) ole varaa ostaa luomua tai muita ihania tuotteita vaikka haluaisikin. Minä luotan siihen, että nukun hyvin (en siis liian paljoa tai myöskään liian vähää), ja ulkoilen ja liikun joka päivä edes hieman. Ravitsemuksessa yritän olla melko rento; syön kun on nälkä, ja herkkuja voi kyllä syödä silloin tällöin. Luotan halpoihin perusherkkuihin, kuten kaurapuuroon, juureksiin, hedelmiin ja marjoihin. Rakastan myöskin maustamatonta jugurttia!

  261. Ei hitto, pakko käydä hakeen ittelle tommosta dippijauhetta! Kasvikset + dippi kun sattuu oleen ainoo terveellinen herkku mistä tykkään :D Ennen tuli vedettyä niiden kurkkujen ja porkkanoiden tilalla sipsiä, mutta mulla katos kokonaan himo niihin kun olin tarpeeks kauan syömättä, onneks! Terveysintoilijaa musta ei kyllä saa, mutta esim. tän postauksen jutuista sain kyl kivoja vinkkejä miten voi valita terveellisemmän vaihtoehdon niille huonoille jutuille=) kiitos siis!

  262. Unirytmi, paremmat ruokatottumukset ja ulkoilu tavaksi; siinä omia tavoitteitani parempaan oloon.

  263. No eipä paljon tarvitsisi vaivaa nähdä terveellisemmän ruokavalion vuoksi. Se on vain viitsimisestä kiinni. Tämä tammikuu ja tämä vuosi onkin meidän perheessämme muutoksien aikaa siinä aiheessa. Jospa siten lähtisi muutama ylimääräinen kilokin pois.

  264. Uudenvuoden lupaukset terveellisempiin elämäntapoihin siirtymisestä on helppo täyttää ylläolevia esimerkkejäsi seuraten. Herkut kuuluvat tasapainoisen ja hyvinvoivan ihmisen ruokavalioon, sopivassa suhteessa terveellisen perusravinnon kanssa. Kiitos raakasuklaaherkkuvinkistä!

  265. Terveellinen syöminen unohtuu itselläni usein pimeiden vuodenaikojen aikaan. Silloin tekee mieli herkutella herkuttelun perään. Kesällä pystyn skarppaamaan paremmin, mutta en ole mikään himoterveysintoilija. Pidän tärkeänä sitä, että ruoasta voi nauttia. En usko mihinkään lakkoihin tai kuureihin, en ole koskaan ollut karkkilakossa. Ehkä minulta ei löytyisi tarvittavaa luoteenlujuuttakaan, mutta en myöskään usko sellaisen olevan hyväksi. Uskon kuitenkin syöväni pääosin terveellisesti ja se riittää minulle :) En halua tehdä syömisestä jotain stressiä aiheuttavaa mitä täytyisi koko ajan miettiä.

  266. Punnitse&Säästä valikoimasta uusin lempparituotteeni on kookosöljy! Keitin ennen kookoshiutaleista kauran kanssa puuroa, nykyään laitan kookosöljyn vain suoraan kaurapuuroon ja hieman hunajaa sekaan makeuttamaan. Kookosöljyn rasva ei keräänny elimistöön vaan menee suoraan käyttöön, jolloin se on tosi hyvä energianlähde mm urheilua harrastaville. Kookosöljynkin terveysvaikutuksista on tosi paljon ristiriitaisia tutkimuksia, mutta maku ainakin on ihana <3 sitä voi myös käyttää paistamiseen ja leivontaan!

    Kuitenkin terveystuote, joka on ollut arjessani läsnä jo yli 15 vuotta on vihreä tee. Varmasti kaikki tietää vihreän teen syöpää parantavat vaikutukset etc., mita mediassakin tasaisin väliajoin hehkutetaan, mutta itselle suurin syy sen säännölliseen juontiin on sen ravintoaineet. Tiibetin paimentolaiskansat esimerkiksi käyttivät teetä lääkkeeksi keripukkia vastaan (joka tulee c-vitamiinin puutoksen vuoksi) sillä tee sisältää c-,k- ja useita b-vitamiineja. Siinä on myös mineraaleja (esim. magnesium, kalium, fluori etc) sekä kivennäisaineita. Se parantaa vastustuskykyä sekä mielialaa, koska teen sisältämä l-teaniini lisää alfa-aaltojen kulkua aivoissa (esim. rakastelun/shoppailun/tms harrastuksesta tuleva hyvä olo johtuu alfa-aalloista)

  267. … l-teaniini on myös se syy miksei vihreä tee piristä niin paljoa kuin musta, koska se muuttaa kofeiinin vaikutusta kehoon jolloin se rauhoittaa mutta pidemmin myös piristää (vihreän teen piristävä vaikutus on n. 8 h). Ikävä kyllä suurin osa vihreän teen terveysvaikutuksista katoaa jos se haudutetaan yli 80 asteessa, joten kannattaakin käyttää noin 75 asteista vettä jotta saa kaiken irti eikä teestä tule kitkerää. :—)
    Toinen tee on pu erh, joka tukee maksan toimintaa ja sitä kautta puhdistaa elimistöä. Tämä on minun rakkain aamuteeni ja kiinalaiset sanovatkin että pu erhia juomalla elää yli sata vuotiaaksi. Se on vihreää teetäkin parempi laihdutuksen tueksi ja se normalisoi verenpainetta ja kolestrolia.

    Spirulinaa testaan itsekin tällä hetkellä, kasvissyöjänä se tuntuu liian hyvältä ollakseen totta kun en halua syödä monivitamiinivalmisteita tai rautalääkkeitä.
    Hups, tulipas pitkä ja tuli vahingossa kahdessa osassakin! Mutta juokaa teetä, se on ihanaa seurassa tai yksistään, se auttaa jos täytyy herätä tai rauhoittua. :–)

  268. Terveellinen arki muodostuu terveellisistä elämäntavoista eli säännöllisestä liikunnasta, terveellisestä ruokavaliosta ja riittävästä levosta. Kun nuo asiat ovat kunnossa, ei mikään voi mennä pieleen. :)

  269. Itse olen vaihtanut karkit ja sipsit hedelmiin, ja vaihtelun vuoksi ostan joskus kaupasta kuivattuja marjoja, hedelmiä ja pähkinöitä. Aikamoinen retkahdus herkuttelun puolelle seurasi joulun aikaan, kun lahjaksikin tuli useita konvehtirasioita eikä niitä voi toki hukkaankan heittää :D Aivan ihana palkinto, voi kun onni potkisi!

  270. hihi hauska yhteensattuma, kävin just ihastelemassa punnitse ja säästä -liikkeessä kaikkia ihania juttuja ennen kuin luin tän postauksen! ja jotain sieltä lähti mukaankin, luomu maapähkinävoita ja yksi tuollainen raw bite-patukka; oli ihan sairaan hyvää! serkkujeni kautta oon tutustunut enemmän just tämmöseen terveelliseen leipomiseen, ja oonkin tehnyt itse ihan superhyvää raakajuustokakkua. voisin sanoo että voittaa melkein normaalit juustokakut, toi on tosi raikas ja sellainen kevyt! (täältä ohje: http://syotava.blogspot.fi/2013/08/ihan-paras-vadelmainen-raakajuustokakku.html) on ihanaa että pienellä panostamisella kunnon raaka-aineisiin voi saada vaikka minkälaisia herkkuja aikaan, jotka on vielä terveellisiäkin :–)

  271. Itse kiinnostuin tämän postauksen myötä myös tuosta spirulinasta! Täytyy ottaa kokeiluun. Mulla on ihan älyttömän huonot (ja lähes olemattomat) ruokailutottumukset ja tiedän niissä olevan ihan älyttömästi parantamisen varaa.

  272. Sokeri pitää nyt vaihtaa ruokosokeriin ja ostaa jälleen spelttiä. Kiitos!

  273. vitsit kuinka kiva postaus! innostuin jo aiemmin kun hehkutit tota dippijauhetta mutta en oo vielä ehinyt testaan, pitää pistää kunnolla muistiin nyt :–)
    mulla on pahana tapana aina napostella jotain kun katon sarjoja/leffoja tms, mutta oon ruvennu käyttään naposteluherkkuna hedelmiä! maistuu ihan yhtä hyvin ku epäterveelliset herkut, pääasia että saa napsia jotain suuhunsa :3

  274. ihana arvonta! P&S on kyllä ihan mahtava putiikki, varsinkin kun se vastikään avattiin myös Rovaniemelle, ihan mun kodin lähelle ja kauppamatkan varrelle :–) oon päättänyt luopua venhästä joksikin aikaa ja just eilen katselin kaupassa spelttijauhoja. pitää kokeilla! myös tuo dippijauhe on ehdottomasti kokeilulistalla! tallustelen kyllä punnitsemaan ja säästämään heti kun lomilta kotiin palailen :–)

  275. Mun ensimmäinen superfood-kokeilu oli macajauhe kuukautiskipuihin. Se todella auttaa ja ensimmäistä kertaa vuosiin voin urheilla kipupäivinä, mutta annostelun kanssa pitää olla varovainen, sillä nopea määrän lisääminen turvottaa mulla inhottavasti. Valitsen kuitenkin mieluummin tarkan maca-annostelun, kuin kaksi viikkoa kuukaudesta ibuprofeiinin jatkuvaa vetämistä. Siitä ei ainakaan voi maha voida hyvin. Hyvä elämä on tasapainottelua. :)

    Kiitos paljon spelttivinkistä! Olen ollut jo pitkään tietoinen tuotteesta, mutten ole uskaltanut kokeilla, koska olen yliherkkä vehnälle. Gluteenia tiedän kuitenkin sietäväni ainakin pienissä määrin. (100 % kauraleipä, jossa vehnägluteenia, on ok mahalleni!) Pitääkin siis kokeilla, josko vehnässä, niin kuin niin monessa muussakin pois jättämässäni tuotteessa, ongelma onkin juuri se voimakas prosessointi.

    Punnitse ja säästä on ihana! Tykkään palkita itseäni pienellä pussilla sen irtotuotteita entisen kokonaisen suklaalevyn sijaan!

  276. Minulle sopiva ruokavalio on tällä hetkellä sopivassa suhteessa proteiinia, hiilareita, rasvaa ja kuituja sisältäen ainakin sen ½ kiloa kasviksia päivässä (menee kyllä paljon enemmän). Ja hyvät rasvat saan pähkinöistä ja makeannälkään syön kuivattuja hedelmiä :)

  277. Olen huomattavasti säälittävämmällä tasolla oman syömiseni kanssa. Joulun jälkeen olen tyytyväinen kun olen saanut konvehdit, kaakaot ja pullat karsittua pois ja löytänyt lähimarketin eksoottiset suosikit: appelsiinit. Vaaleaa viljaa tosin oon karttanu jo pitemmän aikaan, joten leipäapajani koostuvat suurimminosin ruisleivästä ja täysjyvä näkkäristä. Pitäisi varmaan tutustua tuolta Punnitse ja Säästästä muuhunkin kuin niihin suklaa manteleihin. :-))

  278. vauuu mikä arvonta! mulla itselläni ruokavalio on nykyään täysin retuperällä (ja on kyllä tainut olla aina). nyt on kuitenkin sellanen olo että ois aika tehdä muutos!

  279. Tykkään kovasti kaikista siemenistä ja pähkinöistä.Nyt on joulun jälkeen pakko saada hyvää oloa vähemmällä rasvalla ja sokerilla.Kuitenkin jos herkutella pitää niin punnitse ja säästä on oikea herkkupaikka siihen vaivaan :) Hyvää uutta vuotta!

  280. Hei! Itse olen huomannut chia-siemenet mainioiksi hyvien rasvojen lisälähteeksi! Niitä on helppo lisätä mihin vain niin itselle kuin muksullekkin :) Myös kylmäpuristettu kookosöljy on hitti tässä perheessä. Sitä menee niin ihon alle kuin päällekin ;)

  281. Minulle sopiva ruokavalio on aina ollut säännöllisesti syöminen ja tavallisia kotiruokia. Mikään ei ole kiellettyä, kaikkea kohtuudella. Joulun aikana tämä on hieman lähtenyt käsistä mutta nyt tammikuussa tarkoitus palata uudestaan arkeen ja muuttaa hieman aiempaa terveellisemmäksi. Speltti, ruususuola ja intiaanisokeri ovat hankintalistalla ykkösenä! :)

  282. Sokerin kulutusta oon koettanut vähentää lopettamalla mehujen ja sokeroitujen jugurttien käyttöä, lempparivälipala on nykyään maitorahka ja sekaan pilkottu persimoni (tai muu hedelmä sesongista riippuen)! Ongelmana vaan on että vaalean leivän kulutus on päässyt kasvamaan, mutku mutku uudesta lähikaupasta saa vaan niin ihania tuoreita leipiä! :D Täytyypä tosiaan miettiä siirtymistä spelttiin!

  283. Olen huomannut että terveellisempi arki vaatii hyvän suunnittelutyön. Kiireessä tai nälkäisenä tulee helposti ostettua mitä sattuu. Mulperit on kanssa mun herkkuja!

  284. oih, ihan äly inspaava postaus! Oon miettinyt pitkään just perus jauhoista ja muutenkin vehnästä lupumista, mutta jotenkin se on jäänyt.. speltti on siis ehdottomasti tutustumislistalla! Muutenkin huippuja vinkkejä, on paljon kivempi oikeasti alkaa kiinnittämään huomiota omiin valintoihin, ja jopa muuttaa niitä, kun on näin konkreettisia esimerkkejä!

  285. Punnitse ja säästä on ihana kauppa. Olen kiinnostunut enemmän käyttämään luonnon tuotteita. Terveellisemmät herkut ovat hyviä. Viimeksi kaupasta ”tarttui” mukaan luonuteetä, karitevoita ja erilaisia kuorrutettuja lakuja, salmiakkeja, pähkinöitä ja manteleita. Veivät melkein kielen mennessään! ;) Suosittelen!♡

  286. Hervottoman köyhänä opiskelijana kasvissyönti on keventänyt rahapussia, masun ympärystä, sekä kolesteroliarvoja. Panostan sitten laadukkaampiin rasvoihin, pähkinöihin, pellavarouheeseen ja sen sellaiseen. Kun oikein kiristää, opintotuellakin voi pärjätä ja silti syödä monipuolisesti!

  287. Mahtava postaus! ;)
    Olen tuntenut vetoa terveellisempiin ruokavalintoihin äidinmaidosta lähtien; meillä on kotona aina katsottu ruoan laatua ja alkuperää! Enkä ole missään vaiheessa kokonut tarvetta muuttaa näitä ruokailutapoja ”huonompaan”, vaikka tietyissä teini-iän vaiheissa sai kavereille selitellä kun en maininnut irtokarkkeja lemppareikseni tai pahemmin perustanut euron juuston päälle.
    Ruokavalio, tai terveellisemmät elämäntavat yleensäkin, ovat minusta kiinni omasta motivaatiosta ja jaksamisesta. Moni on jo sen niin monta kertaa huomannut; ei se ole sen vaikeampaa!
    Omana vinkkinäni pidän kokeilun halua ja kiinnostusta. Spurttidieetteihin tms en usko. Dieetin loputtua tilanne palaantuu helposti ennalleen, nopeammin tai hitaammin. Sen sijaan kannatan pienten, innostavien kokeilujen kautta lähteviä muutoksia. Miltä maistuu kun vaihtaa kokojyvään? Miltä kropassa/mielessä tuntuu kun on kuukauden verran napsinut äkilliseen, vastustamattomaan makeannälkään irtokarkkien sijasta vaikkapa pähkinöitä/kuivattuja hedelmiä tai (oma suosikkini!!!) kupillisen höyryävää kaakaota (sekoitettuna siis lusikallinen raakakaakaota, tummaa makeuttamatonta kaakaojauhetta ja kuumaa vettä. tässä on makua, makeutta muttei makeutusta!) ?
    Itse heitän taikinan joukkoon aina hieman leseitä/hiutaleita, joilla korvaan osan jauhoista. Pyrin käyttämään mahdollisimman monipuolisesti jauhoja muutenkin. Taikinan vehnäjauhot korvaan siis sekoittamalla esim. ruisjauhoja, ohrajauhoja, ohrahiutaleita ja spelttijauhoja. Makuasia toki, mutta uskallan väittää, ettei maku kärsi yhtään! :)

  288. Spirulina ja Chia ovat tämän tytön suosikit! Spirulinassa on muuten beetakaroteenia (miten se kirjotetaan, no tiedät silti, sitä mitä porkkanassakin..) superisti, jopa tällässeen kalkkikapteeniin tarttuu sen avulla aurinko. Ja chia on smoothiepohjan ehdoton ykkönen. Välillä tulee viskottua semmosenaan vaikka jukurtin sekaan, tosin mietin, että imeytyykö niistä mitään, jos pienet siemenet syö ”kokonaisena” eikä blenderin jäljiltä….? Ja niistä syntyy myös hyvää ”puuroa”, kun liotettuja siemeniä eli geeliä heittää pari ruokalusikkaa mustikoitten ja hunajan kera blenderiin, nam <3

  289. spirulinasta ja muista supefoodeista olen lukenut tieteellisen vertaisarvioinnin läpikäyneitä artikkeleita, joissa näitä kritisoidaan kovalla kädellä. esim spirulinasta olen lukenut, että vaikka se sisältää paljon proteiinia, pitäisi sitä kyllä vetää ihan helvetisti enemmän kuin sen yhteydessä markkinoitu suositus 1-2tl tai tuollainen puriste. että sitä pitäisi käyttää ihan ravintona eikä vaan lääkkeenä jos siitä haluaisi tehoja irti ja siihen se on sitten jo liian kallista kun vertaa muihin ravinnonlähteisiin.

    1. ahaaaa, voi olla proteiinin osalta kyllä ihan totta. mutta meinannee sitä, että vitamiinien ja muiden tärkeiden aineiden lisäksi puristeissakin on siis jonkin verran proteiinia.

  290. Vaasaankin on vihdoin saatu Punnitse ja Säästä -liike. Pähkinäläjitelmat (luomua tietysti), raakapatukat ja irtoteet ovat suosikkejani. Ostin myös ihanan valurautaisen teepannun, Seuraavaksi aion kokeilla terveellisiä suoloja ja sokereita. Spelttiä on jo omasta takaa.
    PS. Palvelu näissä liikkeissä on aina ystävällistä ja osaavaa!

  291. Punnitse ja säästä on yksi lempikaupoistani! Menen aina sinne ostamaan jotain tiettyä tuotetta, ja lopulta huomaan olevani kassalla kori täynnä erilaisia pähkinöitä, maustetahnoja ja kuivatuotteita, vaikka tulin hakemaan vain luomuteetä! :D

    Olen ovo-lakto-vegetaristi, mutta elämäntavoissani olisi kieltämättä vielä parantamisen varaa. Haasteellisinta on ollut opetella syömään säännöllisesti ja kohtuullisen kokoisia annoksia. Ja opiskelijabudjetilla on vain välillä aika hankalaa valita niitä terveellisempiä vaihtoehtoja..

    Pyrin ostamaan kasvikset ja hedelmät luomuna, ja kananmunat ostan aina luomuversiona jo pelkästään eettisistä syistä. Budjetin salliessa olen vaihtanut muitakin tuotteita luomuversioon, ja löysinkin kaupan kasvisliemijauheelle korvaajan juuri Punnitse ja säästä-liikkeestä.

    Tämänhetkisenä haasteena olisi opetella vähentämään herkkujen määrää ja tavoitteena vaihtaa nekin terveellisempiin vaihtoehtoihin. Sipsien sijaan aion tässä kuussa kokeilla juuressipsien tekemistä itse. Pähkinöitä syön päivittäin muun ruoan lisänä mm. salaateissa, mutta miksikäs niitä ei voisi nauttia myös herkuttelupäivinä..

  292. Spelttijauhoja on ollut kokeilussa leipoessa, tulee muuten tosi hyvän makuisia sämpylöitä. Vielä kun lisää joukkoon esim.kurpitsansiemeniä.

  293. Minun terveellinen arki muodostuu koko ajan paremmaksi lukemalla juuri sinun blogia! Täältä löytää aivan mielttömän hyviä vinkkejä ja reseptejä kokeilemaan kaikkea uutta. Olen jopa saanut lähimmäisiäni innostumaan myös terveellisemmästä ja ravintorikkaammasta ruuasta.
    Opiskelijana joudun valitettavan paljon tarkkailemaan rahakuluja, jotta välillä luomun, ja sen kaiken muun paremman, ostaminen onnistuu. Siksipä hurjasti himoitsen lahjakorttia osallistumalla!

  294. Aamu lähtee mainiosti käyntiin puurolla, jossa on itsepoimittuja kotimaisia marjoja, halpaa ja terveellistä! Jos on aikaa ja jaksamista, panostan tuorepuuroon ja/tai smuuttiin. Aamupalaa ei kuitenkaan sovi skipata! Mielestäni terveellisyyden avain on kohtuullisuus: pääkin jaksaa paremmin jos aina välillä voi syödä sipsiä tai lihaa, mutta ei koko ajan tiettykään:) ja aina parempi mitä enemmän alusta jaksaa itse väsäillä safkaa! se on opiskelijalle myös edullista.

  295. Terveellinen arki… säännöllinen ja ah-niin-halpa kouluruoka, hymyilyttävä tanssitunti ja hauskanpito ;)

  296. en ole vielä uskaltautunut kyseiseen liikkeseen, mutta noi suolat ja sokerit sekä pähkinät ja speltti kuulostavat erittäin hyviltä ja kokeilemisen arvoisilta! :) kiitos vinkeistä!

  297. Tanssia opiskelevana minun täytyy todella kiinnittää huomiota terveelliseen arkeen (juhlahetket ovat tietenkin erikseen;)). Perusjutuilla pääsee kyllä pitkälle ja voi hyvin: riittävästi unta ja lepoa, monipuolinen ja ravinteikas ruokavalio ja ehottomasti myös mielen virkeänä pitäminen (=on huippuja ihmisiä elämässä ja hemmottelee itteä tarpeeks usein:D). Itse olen kiinnostunut erityisesti ravitsemuksellisista asioista ja tykkään kaikesta tällaisesta luomu-kasvisruoka-raakaravinto-hifistelystä! Valitettavasti ne ovat kuitenkin vähän liian kalliita juttuja opiskelijabudjetille, vaikka oonki ehottomasti sitä mieltä että laadusta ei kannata tinkiä:) Punnitse & säästä on ihan paras kauppa kun haluaa vähän hemmotella ittee ja kokeilla jotain uutta!

  298. Meille Tornioon punnitse & säästä tuli ihan vasta, ehkä alle 2 kuukautta sitten. En tienny mitään koko kaupasta ennen sitä. Otin sitten selvää ja ihastun heti. Oikestaan odotin sitä kauppaa enemmän ko joulua, ja nyt olen käyny vierailemassa siellä periaatteessa jatkuvasti. Sain myös 50e lahjakortin sinne vanhemmilta koska äiti tykkää kannustaa minua roanlaittoon ettei aina ite tarvi sitä hoitaa. (Olen vasta 17) Pikku paikkakunnalla ei ole ollu aikasemmin mitään vastaavaa kauppaa, joten olen edelleen aivan innoissani että saan yhdestä kaupasta kaiken tarvittavan(: Oon myöskin innokas ruoan laittaja ja kokeilen mielelläni uutta, ja s&p inspaa kyllä tosi paljon kokeileen. Mulla on tällä hetkellä ostoslista sinne, joten ajattelin että voisin lisätä tuon spirulinan siihen. Noudatan myös aika paljolti kasvis-ruokavaliota, vaikkakin syön kanaa ja kalaa sillon tällön. Tuolta ’the kaupasta’ oon ostellu jo vaikka ja mitä, mysli-tarvikkeet, riisit, pähkinät, suolat sokerit ja kaikkea muuta mitä oonkaan tarvinnu. Makeisia en ole vielä raskinu ostaa, paitsi niitä ihanan pehmeitä luomu lakritsi paloja! Uusin kokeilu/suosikki on suomalaiset irtoteet, jotka on aivan mahtavia, ja kahvin juontiki on vaihtunu teehen sitten:) Oon aika innostunu ottaan selvää uusista ruoka-aineista ja mitä ne sisältää, ja sain melko hyvän vaikutelman tästä blogista, joten taidanki alkaa seuraajaksi(: Oon myöskin tutuille ylistäny, mutta niitä en ole vielä saanu innostumaan terveellisestä ruoasta. Seuraavaksi ajattelin tutustua joihinki kylmäkaapin tuotteisiin(:

  299. Vitsit miten mahtava postaus! Ite oon löytäny Punnitse&säästä – kaupan ihmeelliseen maailmaan ja oon löytäny vaikka mitä kivaa kokeilemisen arvosta! Aivan ihana kauppa :)

  300. Think before you eat – niin simppeli lause, mutta toimii. Jos jaksaa pysähtyä ennen ruokailua edes hetkeksi miettimään mitä sitä suuhunsa pistää, siis ihan oikeasti miettimään, niin säästää itsensä monelta turhalta lisäainepöpöltä, tyhjältä energialta jne.. ;–) Helppoa kuin heinänteko – ainakin useinmiten :-D

  301. Siitepöly on terveellistä. Käytän Punnitse & Säästä:stä löytyvää CoCovin siitepölyrakeita. Sekoitan niitä mehuun, jonne pikkuhiljaa liukenevat kuin sekoittelee lusikalla.

  302. Ite oon totenut aika hyväks tavaks pitää ainakin paino pienissä lukemissa ilman suurempia ruokarajotteita sen, että käy päivittäin juokseen vähän alle tunnin lenkin. Sit voi syödä melkein mitä haluu hyvällä omalla tunnolla :-) Toki satun tykkään enemmän hedelmistä ja vihanneksista kuin sipseistä ja karkeista, mikä varmasti auttaa kans.

  303. Mä oon aina rakastanut hedelmiä ja kasviksia yli kaiken, ja puolisen vuotta sitten luovuin lihasta kokonaan lopulta :) Olo on sata kertaa parempi, energisempi ja kevyempi. Nyt oon muutaman kuukauden ajan syönyt normaalin jugurtin ja voin ja muidenkin maitotuotteiden sijasta kasvipohjasia, muutos syntyy pikkuhiljaa! Makuaistikin tuntuu parantuneen ihan sairaasti, ja uudet maut kiinnostaa ja tulee kokeiltua kaikkea uutta.

    P&S on munkin ehdoton lemppari, kiertelen siel aina ihan sairaan kauan ja etin kaikkea ihanaa. Viimeks ostin sieltä sushitarvikkeet, korvasin riisin luomu-kvinoalla :) Tuli kyllä superhyviä, kirjotin niistä omaankin blogiin!

    Loppujenlopuksi ei enää tee edes mieli mitään maitotuotteita, P&S löytyy myös nimenomaan aivan järjettömät valikoimat korvikkeita niillekin! Mun lempparikorvike suklaalle on ehdottomasti Organican Hazelnut Nougat & Dark Chocolate -patukka, joka näyttää tältä: http://i7.goodness-direct.co.uk/d/501097b.jpg , niin hyvää!

    Sun blogi oli kyllä ihan huippulöytö, oon muutaman kuukauden seuraillut ja aina odottelen uusia postauksia :)

  304. Terveellisempi arki…Olen nykyisin kiinnostunut terveellisestä ruokavaliosta ja siitä, ett ruoka voi sitli olla hyvää. Meillä onkin ollut jo jonkin aikaa käytössä ruususuola. Minulla on tuota Spirulina jauhetta ja juu kyllä joudun pitämään nenästä kiinni ja kiireellä kulauttamaan kurkkuun. Olikin kiva huomata postauksessasi, että spirulinaa saa puristeina, niitä siis ostamaan. Kiinnostusta herätti myös tuo speltti, koska minulla vatsa turpoaa myös vehnästä. Mulperia täytyy myös kokeilla. Itse pidän kovasti pähkinöistä ja siemenistä ja niitä käytän ruokavaliossa säännöllisesti. Postauksesi oli minulle hyvin hyödyllinen. Täytyykin lähteä käymään tuolla Punnitse ja säästä liikkeessä ostoksilla!

  305. Oon ihan samaa mieltä siitä että pienet muutokset on tehokkaimpia, niitä sitten pikkuhiljaa lisäilee niin kohta ruokavalio on muuttunu ihan huomaamatta terveelliseksi :) Ja rakastan Punnitse & Säästä -liikettä, se on kuin kark… terveellinen karkkikauppa :D Harmi että se on niin kallis. Mutta kiitos näistä postauksen vinkeistä, Punnitse & Säästä:ssä on niin paljon kaikkea ettei oikeen tiiä mitä valitsisi kun ei kaikkea voi ostaa :D

  306. Kävin tänään etsimässä spelttijauhoja tämän innoittamana (ei tällä kertaa löytynyt joten otin tuttua tattaria). On pitänyt jo aika kauan sitäkin kokeilla, sillä vehnäjauhojen käytöstä en ihmeemmin perusta, ja kutkuttaa millaista siitä saisi aikaan :DD

    Terveellisestä arjesta… se tuntuu olevan hieman hajanaisesti katkolla, joulun(suklaan) takia, pitäisi saada taas rytmi takaisin. Ehkäpä sitä kautta sitten piristyisi edes vähäsen.

  307. Kylmäpuristettu kookosöljy ja minttusuklaa heraproteiinijauhe. Simppeli ja nopea herkku pahimpaankin makean nälkään ja hyvin pysyy suklaahimot kurissa!

  308. Koitan just piristää ällöö arkeenpalaamista alottamalla päivät namismoothieilla, joihin tulee melkeen KAIKKEE mitä kaapista löytyy. namnamananam

  309. Ite saan monista blogeista ideoita terveellisiin herkkuihin :-) Itse tehty maapähkinävoi (sisältää vaan uunissa paahdettuja maapähkinöitä) on superhyvää ja sitä voi lisätä mihin tahansa (leivän päälle+banaania, jugurttiin, kastikkeisiin…). Kuivatut taatelit taas taltuttaa makean himon hetkessä. :-)

  310. Lisäisin listalle vielä hyvät ja laadukkaat öljyt. Esim. hampunsiemenöljy tai camelina-öljy, joita kannattaa käyttää salaatinkastikkeena niin saa huomaamatta hyviä rasvoja lisättyä ruokavalioonsa. Salaattiin kannattaa myös lisätä persiljaa, herneenversoja tai vaikkapa ituja niin saa paljon ravinteikkamman salaatin kuin pelkällä tomaatti, kurkku, salaatti-sekoituksella.

  311. Avokado on minulle nyt ja aina terveyden ruumiillistuma, jota ei voi ylistää liikaa. Avocados, man :)

  312. lisäaineista luopuminen, vihannekset, suomalaiset marjat, hunaja. kunnon maito, oliiviöljy, avokadot. elämän hyvien juttujen muistaminen ja turhien murheiden karsiminen. pitkät yöunet, sauna, luonto.

  313. Opiskelijana (ja pihinä…) en oikeastaan raaski ostaa mitään erikoisjuttuja juuri esim Punnitse ja Säästästä, mutta koen silti syöväni terveellisesti. kohtuus ja monipuolisuus ovat avainsanat, ja eineksiä/puolivalmisteita käytän todella vähän. Pasta on täysjyvää ja maistuu usein ihan pelkästään kasvisten kera. :) Lahjakortti olisi silti kiva, pääsisi ehkä kerrankin kokeilemaan jotain erikoisempaa!

  314. Mä pyrin syömään perusterveellisesti oikeastaan aina, sitten ei tuu morkkista jos johonkin arkipäivään kuuluukin pullakahvit tai johonkin iltaan puolen kilon karkkisäkki ;D

    Mä oon kans vaihtanut suolan ruususuolaan ja sokerin ruokosokeriin, tälläset pienet valinnat saa sen ruokavalion jo terveelliseksi! Kun on perusjutut kunnossa niin mistään ei tarvi kieltäytyä kokonaan heheh :) !

  315. Muutin syksyn alussa yksin Helsinkiin asumaan, pääasiassa koulun ja harrastuksen perässä. Nyt yksin asuessani olen saanut toteuttaa kaikki haaveeni terveellisten ja hieman erikoisempienkin ruokien suhteen, jotka eivät koko perheelle oikein maistuneet. Niukka opiskelijabudjetti asettaa kuitenkin omat haasteensa tämän kaiken toteuttamiseen.

    Omia pieniä terveellisempiä arjenvalintojani ovat ehdottomasti kaikenlaiset pähkinät. Urheilijana tarvitsen paljon proteiinia ja kun teolliset patukat ja smoothiet alkavat tökkiä, otan evääksi purkillisen pähkinöitä. Spirulinaa olen jo pitkään hakunnut kokeilla, ja ehkä nyt jopa uskallankin. ;)

    Punnitse & Säästästä olen löytänyt parhaat valikoimat myös suklaa/kaakaottomista herkuista, sillä olen niille pahasti allerginen. P&S:stä löytyy kuitenkin niin ihania muitakin herkkuja, kuten mulperin-marjat, jogurttihedelmät, luomupähkinät ja ihanat kaurapatukat, joiden vuoksi en edes kaipaa suklaata. Myös valikoimista löytyvät teet ovat tuoneet lämpöä ja makua tänne pieneen yksiöön näinä lumettomina ja pimeinä iltoina.

  316. Olen viime aikoina alkanut kiinnittää paljon enemmän ruoan laatuun, kuin aiemmin. Enää käsi ei tartu kaupassa automaattisesti siihen halvimpaan tuotteeseen, vaan syynään ensin tuoteselosteen läpi. Esimerkiksi nykyään valkoiset jauhot olen koittanut vaihtaa parempiin, olen alkanut suosia luomutuotteita ja kotimaisuus on lähes ehdoton kriteeri. :-)

  317. Rakastan tyrni-marjoja ylikaiken sekä monia erilaisia pähkinöitä! Lempparini on cashewpähkinät!:) Niissä on paljon hyviä rasvoja, jotka olisi hyvä pitää mukana terveellisissä elämäntavoissa.

  318. Oli kiva saada Seinäjoellekin P&S kauppa. Ostan sieltä yleensä pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä/marjoja. Hyvä asia on, että P&S kaupassa on saatavana myös luomutuotteita.

  319. Itse tykkään myös pähkinöistä ja siemenistä lisänä ruokavaliossa. :) tuli mieleen yks mun lempparivälipala: maustamatonta, rasvatonta rahkaa, jotain marjoja/hedelmiä (esim, mustikoita tai murskattua ananasta) sekaan ja päälle ripaus mysliä, leseitä tai siemeniä. Nam! c(:

  320. itse pyrin toteuttamaan terveellistä ruokavaliota tekemällä ruoat mahdollisimman alusta asti itse puhtaista raaka-aineista ja jättämällä lihatuotteet ulkopuolelle :-) kävin tän postauksen innoittamana heti hakemassa noita spirulina-tabletteja, niitä oli kuulemma mennyt tosi paljon tässä parin päivän aikana, voisikohan johtua juuri tästä postauksesta :-D

  321. mä oon kans ihan samaa mieltä siitä, et parempi syödä terveellisesti ja monipuolisesti, ni voi herkutella ku huvittaa, ku et pitäis sellasii sairaita mättöpäivii. eikä mun ainakaa tee edes usein mieli mitään herkkuja, jos syön muuten hyvin!

  322. Tykkään enemmän sellasesta terveellisestä ja luonnollisesta ruuasta (hedelmät, kasvikset, pähkinät ja siemenet<3) joten sen puoleen ei kyllä oo mitään ongelmaa. Ainoa ongelma onki sitte siinä, että joskus tulee syötyä vain liikaa. Sitä vähentää toisi paljon se, että keskittyy oikeasti vain siihen syömiseen. Myöskin riittävä veden juominen on musta tosi tärkeetä ja jos juo lasillisen ennen ruokaa, ei mahaan yksinkertaisesti mahdu liikaa ruokaa :) Vettä yritän juoda ainakin 2 litraa päivässä. Se onnistuu roudaamalla vesipulloa joka paikassa ja varsinki koneella tulee hörpittyä tasaseen tahtiin, kun vesipullo on ihan siinä vieressä.

  323. Mää en koskaan oo ollu mikään terveysintoilia, mutta nyttemmin oon älynny rueta pitämään huolta itsestäni. Kuitenkin kartan jollain tapaa ilmaisua ”terveellinen arki” kun siitä tulee mieleen joku Iskelmäradion ”terveyden tukipilarit”-huuhaa-radioshow ärsyttävine juontajineen tai sitten sellainen neonpinkkiin pukeutunut superjumppaaja. Eli negatiivisia mielikuvia vain. Sen sijaan oon jotenkin viehtynyt termiin ”parempi arki” – eli kuinka saan elämästäni parempaa pienillä valinnoilla.

    Tämähän tarkoittaa sitä että syön, liikun ja toimin omilla ehdoillani, sen mukaan mitä tuntuu hyvältä. Mun mielestä kaikki lähtee siitä miten sää henkisesti voit – jos se ei oo kunnossa niin hankala sitä ulkokuortakaan on pitää kasassa. Eli jos jonain päivänä huvittaa rötvätä sohvalla ja syyä suklaata, niin seuraavana päivänä voikin sitten syyä salaattia ja käyä lenkillä, näin karkeasti sanottuna. :)

    Punnarista mä pidän erityisesti sillä se on vuosikausia tehnyt mun ruokailun helpommaksi. Toki nykyisin on helppoa saada linssit ja soijarouheet ihan tuosta lähimarketista, mutta aina ei oo ollu niin. Esim. neljä vuotta sitten kyseisiä asioita piti metsästää. Syön siis pääasiassa ja eniten mielelläni kasvisruokaa, ja mieluusti aina vielä satokauden tuotteita – marjoja, vihanneksia, juureksia jne. Pyrin hankkimaan osan ruuastani itse eli poimin vaikka kesällä ja syksyllä marjat ja sienet talteen, hilloan omenat itse jne. Saa just semmosta kun ite haluaa, eikä tarvi sen kummemin arpoa vaikka hillohyllyllä että mikähän näistä olisi vähiten sokerinen ja vähiten lisäaineellinen. Pyrin mahdollisimman reiluun ja ns. laadukkaampaan ruokavalioon, jossa on puhtaita raaka-aineita ja mahollisimman paljon itse tehtyä. Niin ja ruoka olisi aitoja asioita! Eli ei esim. pirkan ”aura”juustoa koska se on halpaa vaan ihan Auraa itseään koska se on Auraa, ja että jos ostan lihaa, niin tiedän mistä kohtaa eläintä se liha on otettu ja että se ei ole vain jotain ”lihateollisuusjätettä marinadissa”.

    Punnarista käyn ite ostamassa lähinnä spessujauhoja ja luomuvehnäjauhoja. Eli tattaria, hirssiä ja sellaista. Niin ja herkkuja! En nykyisin juuri karkkia syö, en koskaan ole pitänyt muista kuin suklaasta ja mustista karkeista, niin oon tässä karkinhimossa ostellut lähinnä erilaisia kuivattuja hedelmiä. Mun suosikkeja on esim. ne pienet meloni- ja papaijapalat sekä pakastekuivatut mansikat, mutta ihan ykkösässiä on kyllä sekä ne Tummalla suklaalla kuorrutetut omenarenkaat sekä luomumangoviipaleet. Mä voisin syyä niitä mangoviipaleita (varsinkin luomuversioita, ovat jotenkin koostumukseltaan parempia) esim. aina :) Niin ja sitten Clipperin teetä hankin sieltä myös, sillä ne maistuu siltä miltä lupaavat, eikä niissä ole sitä samaa metallista makua joka on kaikissa normikauppojen pusseissa.

    Ainiin ja kookosrasva/öljy/mikä se nyt on. Se on mun lempparituote enemmän kylppärissä kuin keittiössä. Atooppinen, kuiva ja kutiava iho rauhoittuu sillä jotenkin aivan ihmeen kaupalla – tosin jotta sen teho pysyy, en uskalla läträtä sillä aina. Oon myös pelastanut sillä kuivaa tukkaa kietomalla sitä ns. hiusnaamioksi. Tosi rasvasta puuhaa, mutta toimii kun mikään muu ei enää auta.

  324. Superkiva postaus! Täällä stadissa oon tyytyväisenä seuraillu kun Punnitse ja Säästä -kauppoja (eipä muuten onnistunu monikon taivutus haha) on putkahdellu ympäri keskustaa eli omia kulmia tasaiseen tahtiin, mahtavaa että ne on vakiinnuttanut paikkansa herkkukauppana! Terveellisistä muutoksista omassa arkiruokailussa maksaa mielellään vähän enemmänkin. Spelttijauhojen, pähkinöiden ja siemenien lisäksi täytyy myöntää, että kotiin kärrään myös hävyttömän usein jugurttiaprikooseja, mutta mieluummin niitä kun sitä ainaista makuuni-säkkiä ;)…

  325. TUOREPUURO
    ei oo varmaan ihan kauheen tarkkaa näiden määrien kanssa, mutta suunnilleen näin:
    kuorellisia seesaminsiemeniä 1dl
    kuorettomia auringonkukansiemeni­ä 1dl
    pellavarouhetta 1/4 dl
    vettä 1,5 dl

    siemenet pitää huuhdella hyvin ja liottaa väljässä vedessä vähintään 6 h.
    pellavarouhe laitetaan 1 desiin vettä ja se turpoaa siinä puuromaiseksi.
    seesamin- ja auringonkukansiement­en liotusvesi kaadetaan pois ja siemenet vielä huuhdellaan. siemenet rikotaan sauva-, teho- tai yleissekoittimella ja sekaan lisätään vesi ja turvonnut pellavarouhe.
    puuroon voi halutessaan lisätä marjoja tai hedelmiä (luumu, kotimaiset marjat ym.) maun mukaan. ei kuitenkaan appelsiinia, mandariinia tms. raakana poimittuja hedelmiä. makeuttamiseen voi käyttää myös hunajaa (1 tl).
    puuron voi nauttia 2 h kulutta ja sen voi myös pakastaa. yhden päivän annos on 2 rkl !

    en ite syö tätä puuroo, mutta äiti ja isä kyllä. äiti tekee aina ison satsin kerralla ja pakastaa pienissä rasioissa, niin ei tarvi kokoajan olla tekemässä lisää… äiti syö tätä joka aamu – sekottaa spelttipuuroon ja laittaa päälle marjoja. lähtee kuulemma päivä hyvin käyntiin :-D mut oon kuullut et jotkut syö välipalaksikin pelkästään 2 rkl tuorepuuroa – tää puuro on tosi ravitsevaa, pitäis vaikuttaa positiivisesti luustoon, kynsiin ja hampaisiin koska sinne kasvikunnan tuotteista tuleva kalkki imeytyy hyvin. kai :-D

    haha en oo siis mikään alan asiantuntija niinku selkeesti huomaa, mutta oon kuullut tosta sen verran hyvää et ajattelin jakaa sen tännekin.
    tuo lahjakortti olis niin kiva voittaa. käyn aika usein tossa liikkeessä, siinä ei kyllä säästä ainakaan rahaa, mut pähkinät ja inkivääri(!!) korvaa karkin ihan satasella :-)

  326. Mulperit ovat ihan mielettömän hyviä! Maistuvat vähän toffeelle mielestäni. Muutenkin tykkään syödä karkin sijaan kuivattuja hedelmiä. Herkuttelun jälkeen ei ole läheskään niin pöhöttynyt ja huono olo kuin irtokarkkien jälkeen!

  327. Kiitos vinkeistä! Olisipa enemmän rahaa, niin voisi käydä useammin punnitse ja säästä:ssä, ihana ihana kauppa!

    Superhifistelyihin en oo lähtenyt mukaan, mutta vehnää olen karsinut ruokavaliosta just turvotuksen takia ja muutenkin kiinnittänyt enemmän huomiota ruoka-aineiden laatuun. Ruuan (ja kosmetiikankin) suhteen mulla on käynnissä sellanen projekti, että tuotteiden loppuessa, esim. suolan tai naamarasvan, ostan tilalle ekologisemman/eettisemmän/ainakin paremmin harkitun tuotteen. Hirvittävän hitaasti tää vaan etenee, ois kiva kun ois vaan nytheti kaapit täynnä kaikkea terveellistä! :-D

    Arjessa runsas hedelmien, pähkinöiden ja siementen syönti on niitä terveellisiä valintoja. Tuorepuuroa suosittelisin minäkin, helppo ja monenlaiseksi taipuva aamupala. :)

  328. Aluksi tuntui, että opiskelijan on tosi vaikea syödä ja elää terveellisesti. Kuitenkin asiaa vähän tutkittuani tajusin, että vähän lisää vaivaa näkemällä säästää oikeesti rahaa, ja ruokavalio on nykyisin terveellisempi kuin ennen. Erityisesti oon hirveesti tykästyny erilaisiin kasvisruokiin!
    Oon kuitenkin sellanen tyyppi joka välillä tarttee hampparia ja pizzaa. Näistäkin oon kuitenkin huomannut sen, että ite tekemällä tulee paljon paremman makusia ja oikeesti tiedät mitä suuhus laitat!

    Mun vinkki ois tiivistettynä siis se, että älä mee aina sieltä missä aita on matalin! :)

  329. Terveellisempi arki on ainakin mulle itelle haasteellista kun tuntuu ettei vaan jaksa tai viitsi kiinnittää huomiota kaikkiin tärkeisiin juttuihin. Haluaisin olla se joka käy joka päivä ennen töitä lenkillä ja söisi töissä lounaaksi salaattia ja hedelmiä, olisi ahkera pitämään kodin siistinä ja huolehtisi muutenkin niin fyysisestä kuin henkisestäkin hyvinvoinnistaan, mutta olen liian aikaansaamaton enkä pidä esimerkiksi liikunnasta. Huomenna voisinkin mennä testaamaan uusia lenkkareitani…

  330. Pitäisi ottaa kokeiluun tuo mainostamasi speltti, kun tykkään itsekin tehdä pizzaa ja piirakoita aika usein, eikä yhtään haittaisi, jos niistä saisi vähän terveellisempiä/ kevyempiä. :)

  331. Hyviä vinkkejä annoit! Itsekin syön välipaloina monesti maustamattomia pähkinöitä. Myös noita nakd-patukoita kokeilein vähän aikaa sitten, ja ovat kyllä oikein hyvänmakuisia. Yksi vinkkini terveelliseen arkeen on smoothie-juomien suosiminen. Päivän marja- ja hedelmäannoksesta saa suuren osan helposti ja nopeasti nautittavaan muotoon kun surauttaa ne smoothien joukkoon.

  332. Olen ihastunut aamupalaan, joka koostuu maitorahkasta & CocoVin Marjaisa-marjajauheseoksesta & CocoVin kylmäpuristetusta luomu kookosöljystä. Nam! Sen voimalla jaksaa aloittaa aamun reippaana ja virkeänä :)

  333. Ihana blogipostaus! Täytyy sanoa, että hirveästi olen sun kanssa samoilla linjoilla näissä jutuissa, esimerkiksi tuo speltin käyttö. Olen itse ollut Punnitse & Säästä -kauppojen vakioasiakas jo toista vuotta ja aina sieltä löytyy jotain uutta! Speltti- ja ruispastat, pähkinät, siemenet, erilaiset patukat, kuivahedelmät, sokerit, mausteet, vegaanituotteet ynnä muut!

    Itse käytän paljon juuri spelttiä ja pähkinöitä, suosikkejani ovat mantelit, parapähkinät, saksanpähkinät ja kuorelliset pekaanpähkinät. Syön pähkinät ihan sellaisinaan naposteluun, ovat niin hyviä (: Muuten käytän esimerkiksi chlorellaa rahkan joukossa, kuten myös acai -marjoja, joihin olen jäänyt koukkuun! Acai -marjat ovat kirpeydessään ja hapokkuudessaan mielestäni todella koukuttavia niin pelkältään kuin rahkan/puuron joukossa. Myös mulpereita tulee käytettyä herkutteluun. Olen myös ostanut irtona hampunsiemeniä sekä kookoshiutaleita, joita käytän myös puuron ja rahkan seassa, tai jälkiruokiin ja sämpylöihin.

    Toisin sanottuna käytän paljon erilaisia juttuja, mutta pohjana toimii ihan ”tavallinen” ruoka. Ja mikäli haluan jotain superherkkua, sitten kipaisen Punnitse & Säästästä muutaman tummasuklaa kirsikan, mansikan ja vadelman..<3

  334. Minun terveellisempi arki koostuu 80 plus 20 -säännöstä. Eli kunhan syön 80 prosenttisesti terveellisesti, sillä lopulla 20 prosentilla ei ole niin väliä. Uskon, että terveyttä on välillä vetää iltapäiväkaljat kavereiden kanssa tai syödä suklaakakkua, jos se tekee onnelliseksi. Ja monesti se tekee, paljon onnellisemmaksi kuin terveysnipottaminen.

    Vaikka viherpirtelöillekin on aikansa, harrastan niitä itse asiassa paljon ja tälläkin hetlkellä lipitän aamupalapirtelöäni. Pirtelöillä ja smuuthieilla saa siis helposti vihreyttä ja väriä lautaselle, niitä suosittelen. :–)

  335. Itse aloin siivoamaan elämääni viime elokuussa. Lopetin tupakanpolton, jätin liiat alkoholit ja opettelin syömään säännöllisesti ja hyvin. Pähkinät on osa ruokavaliota juurikin hyvien rasvojen takia. Lähes päivittäin juon viherpirtelön, johon pistän ainakin pinaattia ja inkivääriä. Opti-MSM menee myös pirtelön seassa, hedelmistä ja marjoista tulee sen imeytymistä edistävä C-vitamiini. Nyt olen reilun kuukauden juonut päivittäin kefiiriä, kun sain oman sienen hoidettaaksi ystävältäni. Siitä pitäisi olla paljonkin hyötyä – maitohappobakteereja ja elimistön puhdistumista.
    Tuo spirulina on mulle isoin ongelma. Ruokatorviongelmien takia en tahdo niellä pillereitä tai kapseleita yhtään ylimääriä, peruslääkkeet saa riittää. Joten spirulina on mulla jauheena, ja se on ihan hirveää kuraa veden kanssa. Pirtelössäkin se maistuu läpi… Vaan ei auta, veden kanssa sitä hörpin aina silloin kun itseni siihen suostuttelen :D
    Syömisten lisäksi pidän huolta liikkumisesta ja riittävästä unesta. Olo on paljon pirteämpi nykyään kuin ”ennen vanhaan” kun söin pizzaa viikottain ja join olutta silloin kun huvitti. Ei masenna, ei ketuta eikä huoletakaan niin paljon :)

  336. Talkkuna on ihan aliarvostettua, monet epäterveellisemmät herkut on tullut korvattua talkkuna-soijajogurtti-mustikka(jauhe)-mätöllä.

  337. Olen päässyt vasta viime vuonna eroon rasvakammostani ja alkanut syömään myös pähkinöitä niiden sisältämien hyvien rasvojen takia. Onneksi pääsin, koska pähkinät ovat tosi hyviä välipaloja, pieninä annoksina tietenkin. :)

  338. Olitkin luetellut hyviä ja myös mun käyttämiä keinoja terveellisestä arjesta! Itselleni parhaimmaksi terveysteoksi ja hyvänolon lähteeksi olen huomannut gluteenittoman kasvisruokavalion; käytän paljon tuoreita vihanneksia, kotimaisia ja itse kerättyjä marjoja, sopivasti hedelmiä, syön päivittäin hyvälaatuisia rasvoja, runsaasti kuituja, ja kasvisprodelähteitä (pavut, linssit, kikherneet, tempeh..) sekä nautin pähkinöistä ja siemenistä ruoan kuin ruoan kanssa. Rikastutan ruokavaliotani ravintorikkailla superfoodeilla ja näin talvisaikaan myös d-vitamiinilla ja rauta-tabuilla. Ruokavalion ohella liikunta kuuluu osana hyvinvointiani; liikun omaksi ilokseni ja kropan hyvinvointia tukeakseni joogassa, salilla ja kroolia kauhoen. Terveysteoiksi luen lisäksi sosiaalisen elämän ja hyvät välit rakkaisiin ihmisiin ympärilläni, ja lisäksi tietty riittävän unen arkisin ja vkl:sin :)

  339. Löysin P & S fb-sivuilta linkin tänne blogiisi ja onneksi, -ihana blogi sinulla.
    Olen vasta äskettäin äitini suosiollisella avustuksella löytänyt ihanan Punnitse & Säästä ruokataivaan ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä.
    Olen tällainen keski-iän paremmalla puolella oleva nais-ihminen joka jo useamman vuoden on syönyt kasvisruokaa. Rakastan kokata ”omasta päästäni”. Pavut ja pähkinät ovat suosikkejani ja koitan taas ”opetella” muistamaan tuoresmoothiet aamuisin, -niiden varassa jaksaa pitkään.
    Koitanpa siis onneani arvonnassa!

  340. Kyllä punnitse&säästä helpottaa hienosti tervettä ja maukasta elämää:)
    Mistä muuten ostat Veeran valkosipulidippiä?en ole missään tuotetta nähnyt.

  341. Täällä aloitettu vuoden alusta painonpudotus. Tärkeimmät helposti muutettavat asiat löysin ihan perus arjesta, hyvästi siis sokeroidut mehut, -jugurtit ja turha napostelu. Korvikkeena tuoreita hedelmiä ja kotimaisia marjoja. Ananas on parasta! Tietenkin lenkkeily aloitettiin taas pienen tauon jälkeen!
    Jo näin lyhyessä ajassa huomaan että energiataso on noussut hurjasti! Mukana siis arvonnassa, toivottavasti tärppäis! P&S saa kyllä aina aikaa ja rahaa palamaan vaikka menisi vain ”katselemaan” :D

  342. Terveellisempi arki lähtee pienistä asioista. Esim. valkaistun vehnän muuttaminen täysjyväksi tai speltiksi. Liikunnan lisääminen on yksi hyvä keino myös. Ei kaiken tarvitse olla radikaalia, pienetkin asiat vaikuttavat yleiseen hyvinvointiin.

  343. Puhdas ja laadukas monipuolinen proteiinipitoinen ravinto, laadukkaiden rasvojen kera! Lisänä käytän erilaisia superfoodeja!
    Rasvoista ovat kookosöljyä, pähkinät, siemenet, avokado ja omega päivittäin käytössä. Syön joka päivä paljon vihanneksia, marjoja ja jonkin verran hedelmiä. Syön 5-6x/pvässä ja jokaisella aterialla pyrin syömään sopivan proteiiniannoksen, kasviksia tai marjoja + hyviä rasvoja jossain muodossa. Päivittäinen riittävä veden juonti tärkeää tämän lisäksi! :) Riittävä määrä liikuntaa ja lepoa unohtamatta!

  344. Oon jälleen kerran painonpudotusprojektia käynnistelemässä ja pikku hiljaa alan totuttautua superfoodien käyttöön. Niitä olisikin kiva kokeilla, jos niistä olisi apua laihdutuksen tukena.

  345. Mie laihuin (jo ennestään suht hoikasta varrestani) 10 kiloa pahan paniikkihäiriön takia noin vuosi sitten ja olen sen jälkeen yrittäny saada painoa takaisin sekä vaatteiden istumisen (opiskelijana ei ole varaa laittaa koko vaatekaappia uusiksi) että muiden kommenttien takia (harmittaa ko monet kehuu laihuttamisesta ku en tosiaan halunnu laihtua ja yhistän sen vain kamalaan ajanjaksoon elämässäni). Luulin lihovani nopeasti, jos söisin yhtä paljon herkkuja ja ranskiksia ku yo-kokeideni aikana (joskus 5 vuotta ja 15 kiloa sitten…), mutta lopulta tuloksena oli se, että minua vain väsytti koko ajan (liikaa sokeria) tai vaihtoehtosesti ällötti (liikaa rasvaa). Sitte päätin kokeilla alkaa tehä ruokaa ihan ite, tein kasvispainotteista kotiruokaa ja minun suurta herkkua oli mansikat, pensasmustikat ja vadelmat. Luulin, että ns. terveellinen ruokavalio laihduttais automaattisesti, mutta sen sijaan olen saanu jo 5 kiloa painoa takasin ja nyt tuntuu oikein hyvältä, sekä ulkomuodollisesti että pään sisällä :)

  346. Olis tosi kiva alkaa syömään terveellisemmin jos se auttais näihin kaiken maailman näppylöihin mitä on alkanu kerääntymään naaman ja lisäksi tuolta kaupasta saa kaikkia kivoja ja erilaisia jauhoja, haluisin päästä kokeilemaan kaikkia semmosia c:

  347. Punnari on kyllä ihan lempparikauppa Ruohonjuuren lisäksi :) Mutta itse pähkinät tulevat helposti sieltä ostettuna vähän kalliiksi (kun katsoo kilohintaa). Spelttiä en ole vieläkään kokeillut, mutta nyt tuli kauhea himo leipoa spelttisämpylöitä! Onneksi asun ihan Kuninkaankadun myymälän naapurissa ja taidan käydä kipaisemassa aineet än-yy-tee NYT.

  348. Hienoja ideoita:). Itse teen paljon smoothieita välipalaksi töihin. Niihin heittelen myöskin Punnitse ja Säästä kaupasta ostettuja superfoodeja, kuten spirulinaa, mehiläisen siitepölyä, chiasiemeniä, pähkinöitä ja vehnänorasta jauheena. Lisäksi jotain proteiinijauhetta ja rasvanlähde (kookosöljy tai avokado). Pukkan haudukkeet on hyviä pohjia jäähdytettynä smoothielle.

  349. Ihanaa ku uusi vuosi on alkanut ja voi aloittaa kaiken taas alusta! Harmi vain, että nuo terveelliset raaka-aineet on niin kalliita, että opiskelijalla ei välttämättä ole mahdollista kaikkea hankkia vaikka haluaisikin. :)
    Tärkeintä on silti muistaa, ettei terveellisen elämän tavoittelu mene liiallisuuksiin, vaan kohtuus kaikessa!

  350. Yritän pienin askelin muuttaa ruokavaliotani ja muutenkin elämäntapaani terveellisemmäksi. Ruokapuolta fiksailen pienillä muutoksilla ja yritän liikkua, nukkua ja tavata ystäviä säännöllisesti. Ei elämäni aiemminkaan ihan rempallaan ollut, mutta kyllä sen omassa olossa huomaa, jos tervehenkisistä elämäntavoista luistaa pidemmän aikaa. Ihana tämä sun blogi, terveysinspis iskee samantien kun lukee näitä juttuja! Mun mielestä terveelliset elämäntavat on yksi mahtava keino nauttia elämästä, hyvästä fiiliksestä ja ja ja … kaikesta =) Hyvää alkanutta vuotta sulle!

  351. Minulle terveellinen arki tarkoittaa tasapainoista elämäntapaa, ei hetkellistä päähänpistoa tai muotidieettiä. Heräsin terveelliseen arkeen vuosia sitten, kun kysyin itseltäni, millaista haluan elämäni olevan. Ymmärsin, että elämäni on juuri sitä, mitä itse konkreettisesti teen. Jos haluan terveellisen arjen, minun tulee tehdä terveellisiä valintoja. Usein pitkäntäihtäimen suunnitelmat voittavat hetkelliset mieliteot. Siirtyminen terveellisempään elämäntapaa ei niinkään ole fyysinen vaan henkinen haaste, koska muutos vaatii aina myllerryksiä päänsisäisessä maailmassa ja se maailma, noh jää usein huomiotta, kun panostamme täysillä kaikkeen näkyvään ja konkreettiseen.

  352. Mun uus terveysvillitys on chia-siemenet, ne on ihan huippuja! Ne kun laittaa veteen, niin muodostuu hassua hyytelöä ja se toimii sit ihan älyttömän hyvänä osana smoothieissa kaiken jugurtin tms tilalla. Oikeestaan kaikki siemenet on ihania ja pähkinät etenkin. Nyt kun on pitkään syönyt ns. terveellistä ruokaa, ei todellakaan vois laittaa suuhun mitä sattuu keinotekoista mömmöä. Ja myös elimistö toimii niin paljon paremmin kun syö laadukasta ruokaa ja juo paljon vettä :P

  353. Minulla terveellinen arki alkaa pienistä päätöksistä, jotka myöhemmin muuttuvat tavoiksi. Tärkeintä kon päätös aloittaa, jonka jälkeen asiat alkavatkin jo rullaamaan omalla painollaan!

    Ensin aloitin lenkkeilyn kunnon kohottamiseksi. Ja koska homman pitää tuntua hyvältä, niin ostin tarkoitukseen kunnon kengät. Seuraavaksi ilmoittauduinkin joogakurssille lihasvahvuuden ja -venyvyyden parantamiseksi. Ruokavaliota olen parantanut kirjailija/ruokavalistaja Michael Pollanin ohjeistuksella. Hänellä on monta hyvää kirjaa ruokavalion parantamiseksi! Muutama eniten mieleenjääneistä vinkeistä kuuluu näin: shoppaile kaupassa vain reunaosilla, prosessoidut ruuat kuin tuppaavat olevan myytävänä aina kaupan keskiössä. Yritä myös valmistaa ruokasi itse – näin vältät valmisruokia, lisäaineita ja sinulla on täysi kontrolli ja päätösvalta siihen, mitä syöt. Lue aina pakkausselosteet: jos lista alkaa tuntumaan omituisen pitkältä, tai et ymmärrä kaikkea mitä siinä lukee, ei kannata ostaa. Mieti, mitä isoisovanhempasi mieltäisivät nykyajan supermarketissa ruuaksi, ja valitse vain niitä tuotteita (let’s face it, mieltäisivätkö he esim. hedelmäkarkkipussia syömäkelpoiseksi?)… Ja sitten oma ohjenuorani paremman ruokavalion puolesta tiivistyy oikeastaan siihen, että olen korvannut karkit kokonaan Punnitse&Säästä pähkinöillä, kuivahedelmillä ja -marjoilla sekä raakasuklaalla. Tämän lisäksi yritän tehdä yhä useammin erilaisia smoothieita, joihin päätyy välillä millon mitäkin hedelmiä, marjoja ja vihanneksia, pähkinöitä ja siemeniä.. Seuraavaksi meinaan kokeilla lisätä niihin ehkä tuota mainitsemaasi spirulinaa, maca-, raakakaakao- ja hamppujauhoja. Lisäksi olen vaihtanut kaurahiutaleet quinoaan, ja itseasiassa tästä postauksestasi inspiroituneena voisinpa vaihtaa täysjyvävehnän spelttiinkin. :)

  354. Taas huippuarvinta ja kuinka kiva lukea muidenkin vinkkejä! Aloitin pari vuotta sitten projektin jonka tavoitteena oli saada lisättyä kasviksia, hedelmiä ja marjoja ruokavalioon. Oon aina syönyt terveellisesti, mutta jotenkin samat banaanivälipalat ja salaatit alkoivat kyllästyttää. Sain monipuolistettua ruokavaliotani erilaisialla smoothieresepteillä (vihreitä ja hedelmäisempiäkin), samalla aloin käyttää myös maitorahkaa joten sain lisättyä eläinproteiiniakin muuten pääasiassa kasviproteiinia sisältävään ruokavaliooni. En oikein välitä lihasta, koska siitä tulee niin raskas olo, mutta tuon bodarirahkan lisääminen oli helppoa ja on vaikuttanu mun tuloksiin salilla ;) Smoothieinnostuksen lisäksi olen oppinut tekemään hedelmäsalaatteja, jotka ihanaa herkkua! :)

  355. Terveellisempään arkeen tarvitaan vain paremmat valinnat raaka-aineiden suhteen. Omaan arkeen lisään vielä ravintorikkaat superfoodit! Syökää macaa, nostaa mielialaa, te kaikki kamooksesta kärsivät. Puss

  356. Täytyykin tuossa liikkeessä poiketa,ihan uudelta kuulostava tuttavuus ^_^
    Terveellinen elämä on nimenomaan elämäntapa,sitä kohden vähitellen pyritään.
    Yritetään jättää ylimääräiset herkut ja turhakkeet pois,tehdä itse ja kesällä kasvattaa sen mitä tällä pläntillä voi.

  357. Aloitin juuri the painonpudotusprojektin. Karppauksella mennään, tämä on toiminut minulla ennenkin. Vähähiilihydraaattinen ruokavalio saa oloni energiseksi ja ainaiset mahakipuilut ja paisumiset ovat hävinneet. Syön lisäksi joka aamu vahvaa D-vitamiinivalmistetta ja talvisin myös kirkasvalottelen itsenäni. Kuntoilua ei pidä väheksyä, nyt mulla on ykkösenä konsoli-tanssipelit, kuten Just Dance! <3

  358. Jos aloitan päivän niin kuin kuuluukin, eli sitruunavedellä ja pranayama-harjoituksella, loppupäiväkin menee yleensä hyvin. Jos alan lepsuilemaan heti aamusta, enkä ”ehdi” tekemään harjoitusta, sama meno jatkuu helposti iltaan asti :)

  359. Terveellinen arki koostuu säännöllisistä terveellisistä aterioista, päivittäisestä liikunnan ilosta ja aidosta hymystä. :)

  360. Tärkeintä on se, että on itsellään on aidosti hyvä olla. Itseään ei pidä pistää nälkäkuureihin tai kokeilla jatkuvasti ihmedieettejä, vaan pitää löytää se ”kultainen keskitie.” Säännölliset, terveelliset ruokailut ovat tärkeitä. Toki täytyy muistaa että ajoittainen herkuttelu on täysin tervettä! :)

  361. Terveellistä arkea päin tässä ollaan kulkemassa. Olen ollut useamman vuoden kasvissyöjä, ja lihan jättäminen todella pakotti miettimään ruokailujuttuja uudestaan. Linssit, soijatuotteet ja tofu olivat mulle aikaisemmin aivan hepreaa, nykyään ruokailun kulmakiviä. Samoin kuin pavut ja kikherneet. Opiskelijana olen kuitenkin jatkuvasti todella peeaa, ja siksi esimerkiksi reilut ja luomut tuotteet jäävät aivan liian usein hyllylle. Tämä harmittaa ihan älyttömästi, mutta yritän muistuttaa että yksi ihminen ei voi tehdä kaikkea, eikä ainakaan kaikkea kerralla. Duuninaisena voin sitten panostaa näihinkin asioihin :—)

    Entinen mäkkiaddikti-minä on nyt myös jättänyt teolliset burgerit ja kokkaa herkkunsa itse.

  362. Terveellisesti arjesta osaa nauttia. Täytyy pistää elämä kuntoon: Aikaa tehdä terveellisiä aterioita valmisaterioiden tai sipsien sijaan. Aikaa liikkua, ja nauttia siitä. Rentoutuminen ja vapaa-aika on tärkeä asia hyvässä arjessa, sekä tärkeät läheiset ihmiset.

  363. Minun arkeeni tuo hyvinvointia ruokavaliossa kaikkein tärkeimpänä monipuolisuus ja kohtuus. Olen kokeillut vähähiilihydaattista, gluteiinitonta ja maidotonta ruokavaliota. Myös kasvisruokavalio ja raakaruokailu on ollut kokeilussa. Kaikista kokeiluista olen oppinut jotain, nyt osaan tehdä itselleni sopivia valintoja kun tiedän miten elimistöni reagoi eri ruoka-aineisiin.
    Esimerkiksi kookosöljy ja ruususuola on jokapäiväisessä käytössä, suosin myös mielelläni erilaisia pähkinöitä ja marjoja.
    Muita hyvinvointia ylläpitäviä asioita ruokavalion lisäksi on rakkaat ihmiset, monipuolinen liikunta, runsas veden juominen, säännölliset ja laadukkaat yöunet sekä yleinen elämänilo.

  364. Punnitse ja Säästä on yksi mun lempikaupoista! Sieltä olen ostanut pähkinät, myslit ja teet jo vuoden ajan. Nyt siellä tulee käytyä vieläkin useammin, kun opettelen syömään uudelleen vegaanina. Valikoimaa löytyy runsaasti ja palvelu on aina hyvää, varsinkin mun vakipaikassa Kuopion keskustassa.

    Mitä tuohon terveellisempään arkeen tulee, niin tässä on itselläkin vasta harjoitteluvaihe menossa. :D Vettä kannattaa juoda ainakin se pari litraa päivässä ja säännöllisistä ruokailuajoista olisi hyvä pitää kiinni niin hyvin kuin mahdollista.

    Mulla on terveellisemmän arjen tukipuuna Lifesum-niminen sovellus, johon syötän päivän syömiset. Saan seurattua, että saan hiilareita, proteiineja ja rasvoja just sen oikean määrän ja pystyn suunnittelemaan syömisiäni sen pohjalta. Mun ruokavalio oli vielä pari kuukautta takaperin aivan surkea, joten on mahtavaa, kun on tollainen sovellus antamassa välitöntä palautetta ja tukea päivän syömisiin. Jaksamista löytyy tosi paljon enemmän nyt, kun syö niin kuin pitää.

  365. Oi, P&S!

    Olen oppinut aloittamaan aamuni isolla lasillisella huoneenlämpöistä vettä, johon on puristettu sitruunan mehua. Masu kiittää!
    Kuoret raastan, laitan talteen ja heittelen smoothieiden sekaan.

  366. Olen muuttanut töiden perässä vastikään Sydän-Savoon Kuopioon ja täytyy sanoa, että arkeni pelastaja on ehdottomasti Kuopion keskustassa oleva Punnitse & Säästä. Teen itse myslejä ja ostan herkut aina kyseisestä putiikista. Mukavaa, kun ei tarvitse metsästää maita ja mantuja syödäkseen hyvin.

  367. Mun aamut starttaa viherpirtelöllä! Kunnon vitamiinipommi aamutuimaan piristää ja herättää koko bodyn! Mun perus versioon kuuluu pinaatti, selleri, omena, lime, appelsiini ja avocado!
    Suunnitteilla olisi testata spelttiä vehnätuotteita korvaamaan.

  368. Mun terveellinen arki koostuu paljolti liikunnasta. Nyt opettelen syömään enemmän ja saamaan tarpeeksi unta. Syönnissä noudatan vain neuvoa: kaikkea saa syödä, mutta kohtuudella :)

  369. Itselleni ehdottomasti paras keino terveellisempään arkeen tai siis lähinnä terveelliseen syömiseen on suunnittelu. Miettii etukäteen mitä kaupasta ostaa ja sitä kautta vähän sitä että mitä ruokaa minäkin päivänä kokkaa&syö. Ja sitten se että sitä terveellistä ruokaa on helposti saatavilla (eväät kassissa ja helposti&nopeesti valmistettavia tai jopa valmiita aterioita jääkaapissa/pakastimessa) kun se hirmunälkä iskee niin ei tule joka kerta sorruttua kahvilan pullaan tai suklaapatukkaan kotimatkalla tai muuta vastaavaa :)

  370. Mun terveellinen arki koostuu ihan yksinkertaisista jutuista: riittävä uni, liikunta ja terveellinen ruoka. Tottakai välillä saa ja pitääkin herkutella, se sallittakoon! =) Ja nuo viherpirtelöt yms kuulostaa ihan mahtavilta, pittää itekki kyllä koklata! =)

  371. Tosi kiva postaus! Vaihdoin itsekin hetki sitten normisuolan himalajan ruususuolaan. Valkoinen sokeri pitäisi myös korvata juurikin tuolla intiaanisokerilla. Pyrin syömään suhteellisen terveellisesti suurimman osan ajasta, koska silloin jaksan ja voin paremmin. :)

  372. Tärkeintä on kuunnella omaa kehoa. Riittävä uni, liikunta ja terveellinen ruokavalio on kaiken a ja o. Omasta kaapista löytyy myös mm. pähkinöitä, macaa, msm:ää ja pakuria.

  373. Postaus täynnä kaikkia juttuja, joita juurikin olen itse pohdiskellut viime aikoina. Vaihdoin jo viime vuoden puolella kaikki maustetut jogurtit maustamattomiin, joita syön hyvällä ruokahalulla juurikin erilaisten hedelmien, marjojen ja pähkinöiden kanssa. Maustetut jogurtit maistuvat suuhun jo liian imeliltä!
    Olen myös vaihtanut leivän lähes täysin kauraleipään, sillä se sopii omalle vatsalleni paremmin, vaikka ruisleipää onkin kova ikävä.. ;)
    Muutamat smoothiet on myös kokeiltu, mutta sauvasekoittimella sotkeminen aamun kiireessä ei ole mikään optimaalinen tilanne. Ostoslistalla on siis kunnon blenderi ennen tämän harrastuksen jatkamista.
    Superfood:t kiinnostavat älyttömästi ja heti kun ehdin, tarkoitus olisi tutustua aiheeseen vähän tarkemmin.

  374. Terveellinen arki koostuu siitä tutusta pyhästä kolminaisuudesta – lepo, ruoka, treeni. Ja vielä tuossa järjestyksessä ainakin itselläni! Unta palloon yössä vähintää 8h, niin osaa tehdä fiksuja valintoja ja syö ravintorikasta murkinaa, niin jaksaa kummasti kyykätäkin paremmin. Rutiinit helpottaa huomattavasti näiden toteutumista, siksi onkin ihanaa, kun ”terveellinen arki” muuttuu itsestään ihan vain arjeksi :)

  375. Terveellisempi arki…
    Jotenkin minä haluaisin haistatella kaikille ”terveellisemmästä” arjesta. En kuitenkaan tee sitä, koska se olisi hyvien tapojen vastaista ja lisäksi erittäin typerää. Mutta kuitenkin. Nämä terveysbuumit, uuden vuoden lupaukset ”julkkis laihtui -katso kuva!!” -otsikot yms.
    Sen pitäisi olla terveellinen arki. Arki, josta ei olisi mitään uutisoitavaa, arki, joka olisi luonnollisesti terveellinen ja arki joka kuuluu saumattomasti elämään.

  376. EI mitään ihmediettejä. Vähemmän herkkuja enemmän liikuntaa… Ja niitä terveellisempiä herkkuja tosiaan saa punnitse ja säästä kaupoista. Nam.

  377. Itse yritän juoda tarpeeksi paljon vettä, syödä mahdollisimman puhtaasti ja yksinkertaisesti, liikkua ja treenata paljon ja pitää huolen siitä, että sekä kroppa että mieli saavat tarpeeksi lepoa.

  378. Olen alkanut viime aikoina pohtimaan paljonkin, miten omat elämäntavat saisi terveellisemmiksi. Mietintä on lähtenyt omasta olosta, kun paino vain pikkuhiljaa salakavalasti nousee ja muutenkin turvottaa ja uuvuttaa. Löysin blogisi alunperin kasvispiirakan ohjetta googletellessani ja ihastuin tähän avoimeen ja kannustavaan ilmapiiriin mikä blogissasi vallitsee. Ja kauniisiin kuviin tietenkin. Inspiroivaa on myös se, miten yksi asia kerrallaan huomioit paremmat vaihtoehdot ja kerrot ne meillekin. Kiitos siitä, uskon että saan vähitellen elämäntapani ekologisemmksi ja toivon mukaan löydän myös rauhan oman oloni kanssa, taitaa kaamosväsymys myös puhua puolestaan tällä hetkellä :) tästä tuli näemmä samalla lukijapalaute, mutta ei haittaa voitanko vai en, aion silti raahata itseni ensi viikolla punnitse ja säästä liikkeeseen tutkailemaan tarjontaa. Kiitos paljon inspiraatiosta ja ajattelun aiheesta ! :)

  379. Terveellliset tavat ovat omalla kohdallani luonnollinen osa arkea, esim. ravinteikkaan ruokavalion ja runsaan liikkumisen muodossa. Aina en ole osannut syödä ihan näin terveellisesti, pari vuotta siiten tuli käytyä aika lailla ortoreksian rajoilla. Onneksi nyt se itselle sopiva ja vähän sallivampi ruokavalio tuntuu löytyneen niin, että syömisestä on tullut hyvää elämää tukeva osa, keskipisteen sijasta :)

  380. Hei! Hyviä tuotteita esittelit ja niistä moni onkin jo tuttu. Terveellisesti syöminen on minusta positiivinen kierre, koska kun totuttaa kehon mahdollisimman puhtaaseen ja ravinteikkaaseen ruokaan, ei sille enää edes kelpaa mikään ”roskaruoka”. Olen täysin samaa mieltä, että on mahdollista ja jopa helppoa herkutella myös terveellisesti. Tällä hetkellä olen kaikista innostunein vihermehuista. Hankin syksyllä tuoremehuprässin ja nykyään on vihermehu on paras aamun käynnistäjä. Paras mehu tulee mielestäni persiljasta, inkivääristä, varsiselleristä, sitruunasta ja granny smith-omenista. Nam! (luomuna tietty)..

  381. Mun uusin tuttavuus on chian siemenet joita tunnutaan myös ylistettävän monessa paikassa! Lupaa mm. pitää nälän kauemmin poissa, auttaa ruuansulatusta toimimaan paremmin ja lisäksi se sisältää paljon tärkeitä aineita, joita olisi saatava tietty määrä päivässä. Vielä ei osaa sanoa mitään kun vasta kolmas päivä menossa, mutta ei ainakaan negatiivista ole ilmennyt.

  382. Elämästä pitääkin nauttia eikä asettaa vaan rajotteita. Itsekin olen opetellut nauttimaan terveellisistä herkuista, enkä enää osaa edes kaivata mitään lisäaineita täynnä olevia karkkeja tms. Taatelit, raakasuklaa, pähkinät ja kuivatut marjat, NAM <3

  383. Minulle tärkeimmät asiat terveellisessä arjessa ovat kasvissyönti ja ruoan itse valmistaminen. Paljon kasviksia ja kuitua sisältävä ruoka on se mihin pyrin. Omia suosikkijuttujani arjessa ovat erityisesti hiivaton ruisleipä ja vihreä irtotee.

  384. Minun ajatukseni on ”herkutella terveydellä”. Pyrin syömään vain puhdasta ja terveellistä ruokaa: kasvikset, marjat, hedelmät, siemenet, pähkinät, idut jne…
    Runsas veden käyttö niin sisäisesti kuin ulkoisestikin on tärkeää, se puhdistaa elimistöä!
    Vesi, puhtaus, liikunta, lepo, uni, aurinko, positiivinen elämänasenne….

  385. Terveellinen elämä ja arki koostuvat mulla pienistä valinnoista. Parempi suola,turha sokeri ja vaaleat viljat pois ja paljon vihanneksia ja hedelmiä..Hallittua herkuttelua unohtamatta ;)

  386. No nyt minäki uskallan tänne kirjoittaa, kun aika ei mennytkään vielä umpeen :- ]

    Minä pyrin parantamaan arkeani sillä, että söisin säännöllisesti. Töissä ei aina ehdi syömään silloin, kun on ajatellut, mutta hiljaa hyvä tulee. Silloin ei edes tee niin paljon mieli mitään makeaa/herkkuja, kun vatsa on täynnä kunnon ruokaa !

  387. No nää vinkit on kuin suoraan mun elämästä. :) Vegaanina tulee toki kasviksia syötyä perustallaajaa enemmän, mutta ei se silti ole tae terveellisestä elämästä. Välttelen valkaistuja ja pitkälle prosessoituja tuotteita ja pyrin syömään mahdollisimman luonnollisesti. Tavoitteeni on voida hyvin jatkossakin, ja ruoka nyt sattuu olemaan aika iso palikka terveydessä. :)

  388. Olen aikamoinen herkkusuu, en vain pysy niistä erossa! Siispä omat säälittävän yksinkertaiset vinkkini liittyvätkin muihin asioihin, niitä ovat riittävä vedenjuonti, kunnolliset yöunet, positiivinen elämänasenne ja raikkaat ulkoiluhetket metsässä :)

  389. Terveelliset elämäntavat ovat aika itsestäänselvyys; riittävästi unta, liikuntaa ja puhdasta ruokaa. Pyrin syömään sesongin mukaisesti ja kotimaista ruokaa, viljoja tulee käytettyä mutta kohtuudella. Lihan poisjättäminen on keventänyt oloa kummasti ja välillä tulee hassuteltua super foodeilla. Tällä hetkellä aamu alkaa spiruliinajauheella ja vedellä, makuun tottuu yllättävän äkkiä :D

    …niin ja kiitos ihanasta blogista! x

  390. Aamuisin en syö mitään, töissä kuppi kahvia ja lounas. Iltaruuaksi pikaista einestä koko perheelle. Pitkin Iltaa pientä napostelua. Näin viime kesään asti..

    Nyt asetelma suurinpiirtein tämä. Toki joustoja ja ravintolapäivällisiä on mukana menussa.

    Aamuisin syömme puuroa koko perhe. Lounaalla lapset ja minä nautimme kouluruokailusta :) , mies eväistä. Välipalaksi hedelmiä, tummaa leipää, rahkaa jne.. Iltaruuaksi yritän valmistaa perinteistä kotiruokaa. Iltapalaksi hedelmää/puuroa/leipää/muroja.

    Napostelussa olen rakastunut erilaisiin pähkinöihin ja kuivattuihin hedelmiin. Onneksi lapsetkin tykkäävät, vaikka kyllä karkitkin tekevät kauppansa.

    Liikunta ja ulkoilu kuuluu koko perheen harrastuksiin. Normaalipainoisia olemme olleet aina, mutta viime kesän ruokailutottumusmuutosten jälkeen, on energiaa riittänyt enemmän lasten kanssa puuhailuun.

  391. Todellakin kannattaa kokeilla siemeniä smoothieissa ja jogurteissa, se on yks mun lemppariherkku! enkä vois elää esim. ilman auringonkukan siemeniä… oon nyt tämän tammikuun (ainakin) herkkulakossa, ja koska tekee mieli jotain naposteltavaa, oon syönyt nimenomaan pähkinöitä (sopivissa määrin) ja kuivattuja hedelmiä, esim. luumuja ja aprikooseja. en tiedä miten terveellisiä nuo on, mutta ainakin terveellisempiä kun irtokarkit! Ja pakko vielä sanoa että suorastaan JUMALOIN Punnitse ja Säästä -kauppaa, joten toivotaan että arpaonni suosis. pitää kyllä suunnata sinne joka tapauksessa pian, pitää nimittäin kokeilla noita sun suosittelemia patukoita :-) näyttää namilta!

  392. Mä olen aina pyrkinyt syömään ihan perus kotiruokaa. Ei mitään eineksiä tai valmisruokia, yök! (Okei, maksalaatikko on poikkeus ;))
    Viime aikoina oon alkanut syömään välipalaksi pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä tuoreiden rinnalla. Myös smoothiet alkaa taa maistua tauon jälkeen, ehdin saada niistä jokin aika sitten yliannostuksen..:)

    Noi nakd:t on muuten hyviä, söin niitä aina englannissa :) En tiennytkään, että niitäkin saa Punnitse & Säästästä!

  393. Tällaisia lisää näitä on kiva lukea ja kokeilla itse.. Parempi ruoka ja parempi mieli :) itse olen aina syönyt terveellisesti ku valmistan kaikki alusta lähtien ja enkä osta eineksiä.

  394. Terveellisiä öljyjä, seesam, avokado, kookosöljy, ym. Hiilihydraatit minimiin ja hitaiksi.. Mausteet kunniassa, puhdistetut ja kuoritut jauhot
    pois. Siinä alku :D

  395. oii onpa ihana arvonta! tuttuja tuotteita melkein kaikki tässä postauksessa. Ruususuolan ja tavallisen suolan välillä on myöskin ihan huikea makuero! Ruususuola vie 100-0 :)

  396. Tosi kivoja vinkkejä, kiitos! Osa oli tuttuja, mutta uuttakin asiaa tuli. Olen myös juuri löytänyt intiaanisokerin ja ruususuolan. Karkit olen osaksi vaihtanut kuivattuihin hedelmiin ( ja vähentänyt karkin syöntiä muutenkin). Aivan ihania ovat mm. kuivatut karpalot ja sokeroimattomat mansikat. On muuten suuri ero noissa mansikoissa. Sokeroimattomissa on paljon enemmän makua! Nam! Onneksi meilläkin on punnitse&säästä :)

  397. Olen tosi huono terveellisessä elämässä, mutta yritän kaikkeni ja paras keino on vaan jättää herkut kaupassa ostamatta :)

  398. Suosin luomua ja lähiruokaa. Kasviksia tungen joka paikkaan, leivissä ja ruoan seassa ne tulee syötyä ihan huomaamatta.

  399. Rakastan ruuanlaittoa ja pyrin kokkaamaan hyvää, monipuolista ja terveellistä ruokaa. Valitsen kaupassa mielelläni luomua aina, kun mahdollista. Lisäksi vältän lisä- ja säilöntäaineita, eineksiä meillä syödään tosi harvoin. Mielestäni syön terveellisesti, mistään hyvästä kuitenkaan tinkimättä. Karkista en niinkään välitä, mutta jätski ja suklaa on mun sydäntä lähellä :) On ihana, kun pääsee johonkin monipuolisen tarjonnan omaavaan ruokakauppaan ostoksille, siten inspiroituu kokeilemaan uusia ruokia eikä tee viikosta toiseen samoja keitoksia. Hyvä ruuanlaitto -metodi on mielestäni sellainen, että lisää jokaiseen ruokaan tuoreita kasviksia ja tekee ruuan mahdollisuuksien mukaan alusta loppuun itse, niin tietää tarkkaan, mitä lautasella on :)

  400. Nyt täytyy ehdottomasti kokeilla speltti-jauhoja. Tykkään leipoa usein joten tämä jauhovaihtoehto kuulostaa erinomaiselle näin joulun herkuttelujen jälkeen ;) Rakastan myös kaikenlaisia pähkinöitä. Cashew pähinät ova parhaita! Meillä syödään säännöllisesti perus kotiruokaa, ulkoillaan ja hyötyliikutaan. Se on meidän avain terveelliseen arkeen :)

  401. P&S on jo pitkään ollut mulle vakiokauppa juuri pähkinä- ja siemenhankintoihin sekä satunnaiseen herkutteluun ihanilla snackseillä ja kuivahedelmillä! Meilläkin tehdään mysli itse, ja ei ole tarvinnut kahta kertaa syödä samanlaista mysliä, kun vaihtoehtoja variaatioon löytyy loputtomiin. Mysliainekset paahdan kookosöljyn ja hunajan tai vaahterasiirapin kanssa – mmm! Jokin vuosi sitten kaipasin lisäbuustia arkeen ja ryhdyin tutustumaan erilaisiin superfoodeihin. Olen matkan varrella opiskellut lisää ja kokeillut yhtä sun toista. Osa kokeiluista on tuottanut oikein positiivisia tuloksia, ja nämä tuotteet ovatkin jääneet jokapäiväiseen käyttöön. Uusimpana tuttavuutena ovat lääkinnällisiä sieniä sisältävät Four Sigma Foodsin Instant-juomat (esim. Instant Reishi ja Instant Maitake, valikoima on aika kattava). Nämäkin näppärät juomauutteet löytyvät P&S:n valikoimista ja kulkevat helposti mukana töissä ja harrastuksissa. Vaikka lääkinnälliset sienet kuulostavatkin aika happoisalta jutullta, kehotan kaikkia kumoamaan ennakkoluulonsa ja testaamaan juomia. Itse olen ikuisena stressaajana saanut paljon apua reishistä. Se on kuin meditaatiohetki kahvikupillisessa :) Terveellisiä oivalluksia vuoteen 2014!

  402. Itse yritän päästä eroon turhista hiilareista, valkoisesta vehnästä jne. Sun innoittamana aion kyllä tehdä seuraavana herkkupäivänä pizzaa spelttipohjalla. Pähkinät on parasta arkipäivän herkkua mitä tiedän ja kiva vinkki tuo suklaa! :)

  403. Itsellä nuo suolat ja sokerit on vaihtunut. Pikku hiljaa yritän opetella miten luonnosta saatavia kasveja pystyisi hyödyntämään. Ja kookosöljy, kookosmaito…siihen pitäisi perehtyä. Näitäkin saa punnitse ja säästä liikkeestä ;)
    Nämä nyt ekana mieleen tulevat :)

  404. Itse olen vasta tajunnut kuinka hienoja asioita voikaan olla luonnontuotteet. Tuon ihan totta mitä olet laittanut, ” joka varmasti aiheuttaa osan sipsien syömiseen liittyvästä pöhötyksestä ja huonovointisuudesta.” En tosin ehdi kirjoittaa enempää kun aika loppuu ja tajusin kuinka hieno arvonta onkaan:).

  405. Kasvissyöjänä, lähes vegaanina, on välillä hankalaa löytää sopivia tuotteita perusmarketeista. Punnitse ja säästä onkin täydellinen ratkaisu tähän pulmaan, kun se nyt vihdoinkin tuli jopa tänne Rovaniemellekin. Ihana postaus ja mitä mahtavin arvonta, wau!

  406. Siistejä juttuja sun postaus täynnä! :—–) Varsinkin tuota yrttidippijauhetta pitää itsekin metsästää kyllä tästä lähtien, ja oi, ehdottomasti pitää kokeilla tehdä tuota suklaata!

  407. Olen käynyt muutama vuosi sitten yhdellä suomen suosituimpien superfood-”saarnaajien” luennolla ja innostuin silloin pakurikäävästä, joka auttaa nujertamaan poskiontelotulehduksista alkaen jopa syöpään.
    Itse poden muutaman vuoden takaa naisilla yleistä kilpirauhasen vajaatoimintaa ja nyt on ajatuksissa kokeilla siihen erinäisiä luontaistuotteita.
    Eräs ystäväni jakoi FB;n kautta kirjoituksen ruotsalaisesta naisesta joka hoitaa omaa hashimoto-muotoista kilpirauhasen toimintahäiriötä nimenomaan luontaisesti. :)
    Itse hoidan toistaiseksi omia oireitani synteettisillä lääkkeillä.
    Vajaatoimintaa poteville suositeltiin merilevä-spirulinaa, macajauhetta sekä fluoritonta hammastahnaa.
    Suosittelen muillekin paahdettuja kurpitsan siemeniä sekä raakasuklaanibsejä tuoresalaatin joukkoon, nam.
    PS. Eritoten miehille sopiva kurpitsansiemen tekee kuulema hyvää miehisyydelle. ;)
    Etiäpäin mennään sanoi mummo lumessa ! :)

  408. Terveellinen arki merkitsee minulle hyvää oloa. Jos saan hyvän oloon lähtemällä lenkille, niin silloin teen niin. Mutta toisaalta, joskus hyvän olon salaisuus onkin vilttiin kääriytyminen kaakaomukin kanssa. Hyvä olo ja terveys juontuvatkin itsensä kuuntelemisesta ja rennosta otteesta arkeen :)

  409. Todella mahtava blogi. yksinkertainen ja terveellinen tuote on hunaja! punnitse ja säästä kaupoista löytyy kunnon hunajaa, eikä mitään sokeri/hunaja/vesi tyyppistä blandista mitä esim k-kaupoista!

  410. Lopetin polttamisen n 4kk sitten ja samalla aloin parantaa myös ruokavaliota. Oon tehny pieniä muutoksia ja yritän kokoajan enemmän, mullekaan ei toimi se että kiellän esim roskaruoan kokonaan koska sitten ainakin haluan sitä :D Olen esim vaihtanu ruoanlaittoöljyn luomukookosöljyksi, ostanut chlorellaa (sekin on merilevää) ja ostin myös macajauhetta joka on erittäin ravinnerikas juures. Teen päivittäin smoothien johon laitan paljon vihreitä kasviksia, myös hedelmiä kuten banaania ja avokadoa. On paljon helpompaa ja toimivampaa lisätä terveellisiä ruokia omaan ruokavalioon hitaasti kuin tehdä kerralla kunnon elämänmuutos :)
    Oon myös innnostunu orgaanisesta kosmetiikasta! esim rasvat oon vaihtanut avokadoöljyyn ja just tilasin luonnolisempia meikkejä netistä. Ainoa miinuspuoli näissä tuotteissa on kalliimpi hinta :/