Greli Tampere

Ravintolat Tampere, ruoka
6 kommenttia

Mun on tehnyt mieli testata Greli jo vaikka kuinka kauan, mutta jostain syystä sain mentyä sinne vasta pari viikkoa sitten! Nauratti, kun satuttiin olemaan Joonaksen kanssa yhtä aikaa testailemassa kun olin just hetki sitten innostanut tyyppiä testaamaan Armasta uudemman kerran. Sitten menikin pari päivää ja nähtiin taas Armas Viinibaarin avajaisissa :-D Great minds jne… Tai superpieni Tampere? 

Onneksi tuli vihdoin testattua, Grelin konsepti on kaikessa yksinkertaisuudessaan mainio. Olen nyt ehtinyt käydä Grelissä kahdesti ja kummallakin kerralla kaikki raaka- aineet ovat olleet tuoreita ja raikkaita ja annokset isoja. Kummallakin kerralla annokseni maksoivat n. 10€ mikä on ihan ok hinta laadukkaasta ravintolasalaatista. Kuvassa näkyvässä annoksessa on salaattipohjan lisäksi ituja, kirsikkatomaatteja, fetaa, lohta, tuoretta ananasta, siemeniä ja balsamicoa. Aiemmin testasin punajuuri-vuohenjuusto -yhdistelmää joka oli ihan täydellinen. 

Mahtavaa että Tampereella alkaa olla valinnanvaraa ruokapaikkojen suhteen. Harmillista vaan että Grelikään ei ole iltaisin kovin myöhään auki, joten tänne pitää suunnata lounaalle tai aika pian työpäivän jälkeen. Voin niin kuvitella hakevani Grelistä salaattia kesäisin ja suunnata sen kanssa piknikille!

Joko te ootte ehtineet testata Grelin?
Suosikkisalaattiyhdistelmän jakaminen on erittäin sallittua! :- D Ja hei, onko kukaan ehtinyt testata Grelin brunssia?! Kuulostaa houkuttelevalta… 

Lisää luettavaa

Alkoholittomat juomavinkit juhliin

5 x Paras alkoholiton kuohuva

Vegaaninen pavlova

Vegaaninen pavlova

Gluteeniton pizzapohja (pellillinen)

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Superpieni :D Hahhaa. Arvaappa minne oon just menossa vartin päästä…

    Kuulemma pohjasalaatin hinta on noussu tässä 2,50 -> 2,90.

    1. HMMM jassooo! no kunhan eivät nosta lihojen hintoja enempää, 3€ tuosta määrästä lohta tuntuu jo suhtsuurelta tai euro viinirypäleistä….:-) kokonaisuus kylläkin ratkaisee, mutta!

      1. Ai se lohikin oli 3€, sitä en huomannu. Muistan vaan että poro olis oli 3€. No, mutta katotaan.

        1. JOo :-o lohi oli euron kalliimpaa mitä muut sillä hetkellä valittavana olleet lihat…

  2. Hmm, eikai nyt oikeasti ole nostaneet salaattipohjan hintaa :( Mutta mun salaatin hinnaksi tuli 9,50 ja oli paljon isompi ja täyttävämpi kuin perussokokselta saatavat samanhintaiset salaatit, joihin saat valita täytteen,kastikkeen ja hedelmän…

    Ootko käyny jo The Salad Barissa, että minkälainen hinta/laatutaso siellä on verrattuna Greliin?

    1. No jep? Höh :-| mutta siis totta, onhan noi nyt ehdottomasti parempia mitä sokoksen ja stockan yms valmissalaatit, ei sillä!

      Ja en oo! Oon kuullut että smoothiet ja mehut on ainakin kalliita mutta salateista en tiiä, pitää käydä kyllä testaa joku kerta! :-)