#muotikirppistytöt

lifestyle
13 kommenttia

Kerroinkin aiemmin että me vietettiin jokin aika sitten aivan ihana perjantaipäivä Muotikirppis-tyttöjen kanssa. Meitä on siis kahdeksan muodista ja trendeistä kiinnostunutta tyttöä Tampereen Muotikirppiksen takana – järjestämme tänä vuonna tapahtuman toisen kerran ja kuvailimme tuossa hetki sitten nettisivuja varten profiilikuvia ja ryhmäkuvia. Niistä ryhmäkuvista ei kyllä meinannut tulla mitään, vaikka suurin osa olisi näyttänyt hyvältä ja normaalilta, oli kuvassa aina joku jolla oli silmät kiinni, outo ilme tai heilahtanut pää, hahaha :-D 

Petra ja Sohvi olivat vastuussa brunssin herkuista – vitsit miten ihana aamu meillä olikaan, kun oli hulluna herkkuja mistä valita!

Petran ystävä Riikka vastasi valokuvauspuolesta ja otti meistä kaikista profiilikuvat Muotikirppiksen nettisivuja varten. Vaikka Muotikirppis onkin alkanut meidän projektina Proakatemialla, on meidän tarkoitus jatkaa myös valmistumisen jälkeen tällä samalla porukalla. 

Tän mä valkkasin mun profiilikuvaksi! Näytän kai aika paljon itseltäni ^___^ yms. Kuva: Riikka Kuusisto

Kuva: Riikka Kuusisto 

Kuva: Riikka Kuusisto 

Meidän ihana tiimi! Minni, Mandi, Petra, Laura, Maiju, minä, Arppa & Sohvi. Vitsit, en malta odottaa kevättä!! Tuntuu ihan hullulta että Muotikirppistä ja tänä vuonna ekaa kertaa järjestettävää MiniMuotikirppistä (lastenvaate-&tarvikekirppis) on tehty aktiivisesti jo ennen joulua ja kaikki huipentuu sitten toukokuussa.

Pakkahuoneella nähdään siis tänä vuonna kirppisviikonloppu, lauantaina 17.5. MiniMuotikirppis ja sunnuntaina 18.5. Muotikirppis. Voitte merkata päivämäärät kalenteriin jo nyt, lisätietoa luvassa piakkoin! ;–) Muotikirppiksen ja MiniMuotikirppiksen Facebook-sivut aktivoidaan maalis-huhtikuussa, mutta niistä voi käydä tykkäilemässä jo nyt ettei mikään tärkeä info mene ohi.

 ♥

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. vitsit näytät ihanalta!! :-*

    ja arvaa mitä! :’–D aina kun luen sun blogia, haluaisin muuttaa tampereelle kun siellä tapahtuu niin paljon kaikkea kivaa! (joo joo, asun helsingissä mut en jotenkin ikinä oo ihan perillä kaikesta mitä täällä tapahtuu…)

    1. Voi ihana, kiitos!!!! :’–)) Riikka oli hyvä ikuistaan, ei tarvinnut kauaa poseerata niin kuin yleensä ennen kuin löytyy onnistunut kuva… :–D

      ja hahahah, onnistun siis hämäämään ja uskotteleen että täällä tapahtuis joskus jotakin!? xd ei no mutta täytyy kyllä sanoa että Muotikirppiksen takia tänne kantsis vaikka tehdä päiväreissu, se on yksi siistein juttu Tampereella. Ja onhan täällä onneksi myös Designtorit ja pari ihanaa ravintolaakin nykyään ymssss!

  2. Oot niin kaunis :-) Ja oon super ilonen kun löysin sun blogin uudestaan! Terveisin Puukkohupparityttöjen aikainen seuraaja, jotenkin onnistuin kadottamaan ja unohtamaan sinut jossain välissä! :(

  3. Pakko sanoa että oot aivan uskomattoman kaunis ja sussa on sellasta jotenkin erilaista luonnonkauneutta. Kun on sellasia ihmisiä joita seuraa jossain Instagramissa, niille on hienosti värjätyt hiukset joista puolet on tekotukkaa ja naamassa paljon meikkiä mutta ne on silti myös luonnostaan nättejä. Mut sit on muutamia sellasia harvoja ketkä on ihan uskomattoman kauniita ja positiivisen näkösiä ihan vaan sellasenaan kuin ovat, ja mun mielestä sä olet yks sellanen ihana ihminen. Mä en nyt oikeen osaa selittää tätä niinku haluaisin, mut toivottavasti tajuat ees jotain. :-D Ja musta on niin ihana kun oot niin aidon oloinen kaikissa kuvissa, sulla on toi ihana oma virne, eikä mitään ihme duckface-ilmeitä tai muita väkisin väännettyjä posetuksia.
    Jatka samaan malliin! ♥ You go girl!

    1. APUU.

      Oon sanaton!!! Voi itku miten ihanasti sanottu, liikuttavan kauniisti, KIITOS!! :’—–) ihanasti sanottu, tosi ihanasti. heti tosin alkoi omatunto kolkuttaa joten pakko tunnustaa: on mullakin instassa kaiken maailman muikistelukuvia!:ddd

      hihii ihana kiitos, mahtavaa kevään odotusta!

  4. Moi! :)
    ihan huippuu että muotikirppis tulee taas, en päässy viime keväänä paikalle. :) mut nytpä asunkin ihan kivenheiton päässä, jihuu!

    Onko tämä koko homma siis lähtenyt liikenteeseen Proakatemiasta? =) Mä opiskelen just ekaa vuotta liiketaloutta tamkissa. Oon tykännyt hurjasti!

    1. Ooh, ihanaa, tervetuloa tervetuloa! :-*

      Ja joo, tai siis meidän huipusta porukasta Proakatemialla, Muotikirppis on meidän oma keksimä ja itsetoteuttama tapahtuma. :–) Hiiih siistiä! Haitko Akatemialle? ;–)

  5. NIIN ihanaa, että Tampereella on tällaisia tapahtumia! Isot propsit teille :-) Vaikka muutin melkein vuosi sitten Helsinkiin niin en käy täällä juuri missään ja kierrän aina viikonloppuisin Tampereen tapahtumat haha :-D Oon kai vaan sitten sydämessäni aina tamperelainen! Helsinki on vaan liian iso ja täällä on liikaa kaikkea…

    Ps. Jos tulee myyjäpulaa, niin mulla olisi tuolla pari Ikea-kassillista, joita en ole jaksanut raahata kirppikselle… :-D

  6. Pahus, kerrankin asuisin oikeassa kaupungissa ja löytyy joku kiinnostava tapahtuma, ja vaikka muuten on vapaita viikonloppuja, niin sitten olenkin tietenkin juuri kyseisenä viikonloppuna jossain opintomatkalla. D: Just niin mun tuuria!