Kaffilan aamupalabuffet

Ravintolat Tampere, ruoka
9 kommenttia

Kirjoitinkin jo Helsinki-postauksen yhteydessä miten siistiä on, kun välillä voi astua valmiiseen pöytään eikä tarvitse nähdä itse yhtään vaivaa (vaikka useimmiten nautin siitä vaivannäkemisestä kovasti, joten älkää ymmärtäkö väärin). Usein tuo luksus liittyy reissaamiseen, mutta onneksi Tampereellakin on kivoja paikkoja missä voi nauttia jonkun muun laittamia herkkuja. Tänä pääsiäisenä oli aika hemmoteltu olo – torstaina päästiin ystävien luokse illalliselle ja tuli superotettu olo niin hyvistä herkuista ja kaikesta vaivasta mikä meitä varten oli nähty. Perjantaina oltiin koko päivä reissussa ja päästiin myöskin katettuun pöytään pariinkin otteeseen. Vitsit miten hyvä mieli tulee, kun mun lihattomuus muistetaan ja mulle oli tehty oma kasvisversio :’–) Jatkettiin sitten samalla linjalla vielä lauantaiaamunakin ja suunnattiin Kaffilaan aamiaisbuffetille. Jääkaapissa ei nimittäin ollut yhtään mitää, joten oli aika helppo valinta lähteä kahvilaan aamuisen kauppareissun sijaan. Nimittäin ilman aamukahvia ei voi käydä kaupassa, mutta jos tietää käppäilevänsä kohti aamukahvia, sen saattaa just ja just kestää! 

Kaffilan aamiaisbuffet maksaa 12,50€ / henkilö ja siihen sisältyy vaikka mitä: kahvi tai erikoiskahveista esim. cafe latte, croisantti hillolla tai marmelaadilla, luomumysliä (myös gluteenitonta oli tarjolla) ja jugurttia, lähileipomon sämpylöitä (näitäkin saatavilla gluteenittomana) ihanine tuoreine täytteineen ja tuorepuristettua appelsiinimehua, joka puristetaan itse! Ihana konsepti. Vaikka valinnanvaraa ei ole paljoa,on kaikki tarjolla oleva tuoretta ja laadukasta. Just sopivan kattava valikoima. Kahvia saa santsata, joten tuolla istuskelee mielellään. Kaffila on muutenkin yksi Tampereen kivoimmista kahviloista – valoisa, siisti ja suloinen. Tuon paikallahan on ennen ollut ketjukahviloita, mutta Kaffila on ihan oma juttunsa. Jes, siistiä! Kaffilan fb-sivuilta näkee parhaiten aukioloajat yms. 

Lisää luettavaa

Alkoholittomat juomavinkit juhliin

5 x Paras alkoholiton kuohuva

Vegaaninen pavlova

Vegaaninen pavlova

Gluteeniton pizzapohja (pellillinen)

Kommentit

Vastaa käyttäjälle mari Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Ihanan näköinen paikka eikä hinnalla aamupala pilattu! Täytyy ehdottomasti käydä kun sieläpäin seuraavan kerran liikkuu :)

    1. No on:–) kaikki mitä oli tarjolla oli hirmu hyvää ja tuoretta!

  2. ”Nimittäin ilman aamukahvia ei voi käydä kaupassa, mutta jos tietää käppäilevänsä kohti aamukahvia, sen saattaa just ja just kestää!”

    Yhdyn tähän TÄYSIN! :D

  3. Kaffila on ihana paikka! Mun poikaystävä asuu Tampereella, joten pitääkin mennä joskus tonne myös aamupalalle. :-)

    1. Ooo ihanaa joo, kantsii kyllä! Just ihanan rento paikka ja kiva mennä kaksin vaikka.