SUOMEN BLOGIMEDIA x IDA365

lifestyle
20 kommenttia

Noniin – kuten Re:falta pois muuttaessani totesin, eivät muutokset ihan siihen jääneet. Joko huomasitte muutokset? 

Tausta on tämä: blogi on ollut rakkaan harrastuksen lisäksi sivutoiminen työ jo useamman vuoden ajan. Säännölliset tulot ovat tähän asti mahdollistaneet sen, ettei mun ole tarvinnut vaativan koulun lisäksi tehdä muuta duunia, kun blogihommilla on elänyt ihan kivasti. Vaikka säännölliset tulot on kiva juttu, eivät ne voi mennä sen edelle, että paikka portaalissa ei tunnu omalta. Siksipä muutin omilleni ja se on ollut ihan paras ratkaisu. Nyt voin kertoa, että jatkan yhteistyötä Suomen Blogimedian kanssa näkyvämmin, mitä aiemmin. Olen tehnyt SBM:n kanssa pari kamppista viime syksystä lähtien, mm. supersuositun Punnitse & Säästä -kamppiksen.

Suomen Blogimedia on blogimaailmassa vähän uudenlainen toimija – se kokoaa yhteen kasan laadukkaita ja ammattimaisesti kirjoitettuja blogeja ja vastaa näiden sisältöyhteistöiden ja/tai banneripaikkojen myynnistä mahdollistaen bloggaajille kunnolliset palkkiot ja fiksut yhteistyöt. SBM ei kuitenkaan ole blogiportaali, sillä jokainen blogi pysyy omalla saitillaan. Vain tuo yläreunassa oleva ohut palkki kertoo, että SBM hoitaa tämän blogin yhteistyökuvioita.

Olen siis varsin iloinen siitä, että Suomen Blogimedia vastaa tästä eteenpäin mun blogini mainosmyynnistä. Tämä tarkoittaa sitä, että

a) sivupalkissa ja yläpalkissa alkaa pyöriä mainokset. Mainokset eivät ole osa blogin sisältöä, vaan keino tehdä tätä hommaa antaumuksella – mainosbannereista saa jonkin verran säännöllistä tuloa, joten blogiin ehtii panostaa samalla tavalla kuin ennenkin.
b) SBM:llä on yksinoikeus myydä mun sisältöyhteistyökuvioita. Jos SBM keksii jonkun mua kiinnostavan yrityksen, he neuvottelevat yhteistyöstä mun puolestani. Uskokaa tai älkää, sähköpostien lähettely ja puheluiden soittelu tapaamisista puhumattakaan on ihan kokopäivätyötä blogiyhteistyöjuttuja sopiessa, eikä mun omat rahkeeni ainakaan tällä hetkellä riitä moiseen. On siis siistiä, että SBM voi ehdottaa mulle että ”hei ida, meillä ois sun tyylinen kamppis tulossa yrityksen x kanssa, lähdetkö mukaan, diili olis tämä ___?” ja sitten minä voin tuumailla ja todeta että juu,  ihan mahtava homma tai että ei, nyt ei kuulosta mun jutulta. Päätäntävalta on siis mun, kuten aina. Yhteistyökuvioissa voi jatkossakin olla yhteydessä suoraan muhun, ne menee sitten mun harkinnan mukaan eteenpäin SBM:lle, pienemmistä kuvioista sovin tietysti yhäkin itse. 

Blogi ei siirry siis yhtään mihinkään, tässä ollaan ja pysytään – aika kiva tämä minun nykyinen ikioma blogikoti :–)

Tykkään näistä kuvista ihan mielettömästi!! Löydettiin hieno spotti jollain metsäkävelyretkellämme ja vaikka oli hyytävän kylmä, kannatti riisua takki ja poseerata hetki hiukset hulmuten. Noista rintsikoista tuon mekon kanssa voi varmasti olla montaa mieltä, mutta eipähän ollut tarkoitus riisua  päällystakkia koko reissulla, että sinänsä harkitsematon fashion crime, sorryyyy!! 

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Ihan mielenkiinnosta kysyn, minkä ’sivun’ kautta oot hankkinut blogilles tän kokonaan oman osoitteen? :-D

    1. JEEE KIIITOS!!<3 tää on kyllä mahtava juttu, vaikkei muuten näykään käytännössä ku näinä mainoksina nyt, je! JA KIIIITOS <3333!!!! oon kans fiiliksissä, noista tuli kivat!

  2. Jes, onnea! Just tätä uutista mää vähän odottelinkin. Jes jes. :) Saatko muuten vaikuttaa noihin bannerimainoksiin? Esim. pyytää vaihtamaan mainosta, jos se jostain syystä ois sun arvomaailman vastainen tms.?

    1. Kiiitos Hosuli!! Ihana kommentti sulta, koska tiiän että oot enemmän perillä näistä kuvioista mitä osa ;-) No siis joo ja ei – mainokset tulevat ulkopuoliselta toimijalta, joka myy SBM:n blogeille bannerimainontaa tyyliin ”lifestyle”-kategorian alla, joten mainoksia tulee kootusti siitä kategoriasta ja ne koskevat silloin jokaista SBM:n bloggaajaa. Tällöin yksittäinen tyyppi ei voi vaikuttaa mainoksiin, mutta pois on jo jätetty esim. poliittisia ja uskonnollisia juttuja, joten toivotaan että mitään tosi hämärää ei tule. Olishan se nyt vähän kornia jos mun ja Kemikaalikococktailin saitilla pyöris vaikka Saarioisten mainos, mutta riittäispä siitäkin sitten huvia jos ei muuta >:–D Saas nähdä, toivotaan ettei tuu mitään mistä pitää sanoa, koska toki vien asiaa omalta osaltani eteenpäin jos tulee jotain ihan kummallista.

  3. Iso peukku sulle siitä, että oot niin avoin tällaisten asioiden suhteen! :–) Siis että kerrot rehdisti blogikuvioista ja yhteistyöjutuista, etkä salaile ja pimittele koska se on aina vähän tympeetä. Ja oi ihanat kesäkuvat <3

    1. JEEE Katja, kiitos<3!!! Lämmittää mieltä että tämmöiset asiat huomataan :-) Musta on ihan urpoa piilotella jotain yhteistyöjuttuja esim. koska ainakin osa bloggaajista tietää kuitenkin totuuden :-D noloa lukea postauksia silleen "tää on maksettu mainos" eikä missään mitään mainintaa.... Onneksi ihanan moni on näissä rehellinen!

      Huh ja joo, huijauskuvat, koska tollon oli jäätävän kylmä tuuli!:D

  4. moikku!

    kiva tosiaan kuulla vähän miten nää yhteistyöt toimii, ku niistä ei yleensä kerrota kauheesti mitään. saati sitte siitä, että juuh bloggauksesta saa jotkut myös rahaa, ei sen pitäis olla mikään salaisuus!

    ja tää uus ulkoasu on tosi nätti, mutta välillä tympii rullata takas postauksen alkuun jos haluaa kommata jotain, tai mun tapauksessa enemmänki lueskella niitä kommentteja! mutta kauneuden vuoksi pitää välillä vähä kärsiä? :D

    1. Tosi kiva kuulla :—) Oon samaa mieltä, ihan turha salailla mitään kun asiat selviää kuitenkin jossain vaiheessa.

      JA hei kiitos! Oon miettinyt tuota kanssa ja ärsyyntynyt itsekin joskus Lily.fi:ssä siihen että kommentointi on sivun yläreunassa. En osaa ite koodata kommentointimahdollisuutta myös alapalkkiin, joten nyt täytyy mennä tällä tai sit mun tarvii koettaa jossain vaiheessa etsiä joku koodailija tekeen mulle toi muutos! Kiitos palautteesta :-)

  5. Jes, onnea! Kuulostaa asialiselta ja ammattimaiselta toiminnalta, hyvä askel blogille.

    Kolmas kuva on rakkautta, rintsikoineen kaikkineen.

    1. Jeeee, kiitos!! <3 Ja oon kyllä kans samaa mieltä, arvostan SBM:n tyyliä ja tapaa hoitaa asioita.

      Hiih kiitos!! Nää kuvat kyllä onnistu kivasti.