Ihanan ohut lompakko?

lifestyle
18 kommenttia

* Yhteistyössä Suomen lähikaupat

Oletteko jo kuulleet K-kaupan ja S-ryhmän kanta-asiakasohjelmien haastajasta? Se on nimeltään PINS! PINS on avoin kanta-asiakasohjelma, joka lanseerattiin Suomeen viime viikolla. Avoimuus tarkoittaa sitä, että kuka tahansa yrittäjä voi liittyä PINS-systeemiin. PINS korvaa Suomen lähikaupan (Siwa, Valintatalo) aiemman Ykkösbonus-ohjelman, mutta koska se on avoin, kuuluu siihen lisäksi niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin verkkokauppoja sekä pieniä yrityksiä ja kansainvälisiä toimijoita. Kortilla kerätään ”pinssejä”, eli etua useista eri paikoista. 

Jos olette olleet Ykkösbonus-kortin käyttäjiä, olette jo saattaneet saada uuden korttinne postitse. Miltä vaikuttaa? Mä olen varovaisesti kiinnostunut tästä, toivon että homma lähtee pyörimään hyvin ja pienetkin yritykset lähtevät mukaan. Olisi nimittäin ihan mahtavaa pystyä vilauttamaan bonuskorttia jossain pienemmässäkin paikassa, tai ainakin hyödyntää ketjuilta kerätyt bonukset pienempiin putiikkeihin. Kivalta tuntuu myös se, että esim. Asokselta ja Verkkokauppa.com:sta (juu-u, ei ehkä tuu ekana mieleen mun lempikauppoja luetellessa, mutta sieltä on hankittu mm. objektiivi, piirtopöytä, tietokone ja hiiri yms) tehdyistä ostoksista kerryttää etuja. Kätevää että etua kertyy myös esim. Matkahuollon bussilipuista. Siwassa ja Valintatalossakin tulee käytyä välillä, kun meidän kaupassakäyntiajat on toisinaan vähintäänkin mielenkiintoiset ja nuo ovat ainoat lähellä olevat, jotka ovat auki 23 asti. Minua kiinnostaa tämä systeemi juuri sen takia, että poikkean ostoksille milloin minnekin. Vaikka multa löytyy sekä S-etukortti että Plussa-kortti, en hyödy niiden vilauttelusta yhtään mitään joitain harvoja tarjouksia lukuunottamatta, bonukset kun kilahtavat äidin ja isän käyttöön. Oma käyttöni on niin vähäistä, etten tekisi mitään omalla kortilla – parempi siis ohjata ne munkin vähät bonukset yhteen paikkaan. PINS:n väitetäänkin kerryttävän etuja paremmin juuri 1-2hlö talouksille normaaleihin bonusjärjestelmiin verrattuna.

 

Huh mikä määrä etukortteja!! Käytän näistä yhtä säännöllisesti (Stockmann) ja paria kolmea silloin tällöin.
Loppuja kerran vuodessa tai harvemmin. Voi miten turhaa…

Jos totta puhutaan, en oikeastaan usko että noista bonuksista hyötyy hirveästi ainakaan jos ei kuluta tämän enempää ja ostaa useista eri kaupoista ostoksensa. Voisikohan tästä kuitenkin olla mulle enemmän iloa, kun mukana on mulle tuttuja verkkokauppoja? Tuntuu älyttömältä omistaa kymmeniä eri bonuskortteja eri liikkeisiin, fiksummalta kuulostaa se, että yhdellä kortilla saa kerryttää bonusta useassa eri liikkeessä ja verkkokaupassa. Toivon kovasti että esim. Punnitse & Säästä tai Ruohonjuuri lähtisi mukaan tähän juttuun, tai vaikkapa Itella ja TKL. Olisin aivan sairaan innoissani! Kuten sanoin, odotan innolla miten tämä homma lähtee liikkeelle. Uskon ettei kilpailusta ole ainakaan mitään haittaa maassa, jossa on vain K- ja S-marketteja ja ihan älyttömän monet ravintolat ja kahvilat on S-ryhmän omistuksessa. Niitä tekee mieli karttaa jo pelkästään siksi, että en halua että kohta kaikki paikat ovat pelkkää ässää…

 

 

”Pinssejä” saa höyläämällä korttia Siwoissa, Valintataloissa ja vaikkapa Matkahuollolta bussilippua ostaessa. Asokselta mekkoa tilatessa. Hotels.com:n kautta hotellia varatessa, Yves Rocherin huulipunia netistä tilatessa. Pinssejä voi käyttää 1-2 päivän päästä ostotapahtumasta – ei siis tarvitse odottaa että kuukauden aikana kerrytetyt bonukset siirtyvät vasta kuun lopussa saldoon tms. Nettiostoksissa pinssit siirtyvät tilille myyjän vahvistettua ostos, mutta viimeistään 9 viikon kuluessa.

Pinsseillä voi maksaa ostoksia Siwoissa ja Valintataloissa, tilata lentoja tai lunastaa palkintoja. Mua kiinnostaa opiskelijana ajatus lentolippujen kerryttämisestä, mutta aika kätevää, että pinsseillä voi myös maksaa ostoksia Siwoissa ja Valintataloissa. Pisteet voi myös lahjoittaa hyväntekeväisyyteen! Aika helppo tapa tehdä hyvää, etenkin jos kerrytetyt etuudet eivät merkkaa omassa elämäntilanteessa juurikaan.

Mulla onkin jo pitkään ollut ostoslistalla uusi lompakko, tuo vanha on raihnainen ja ihan liian iso – siitä tulee hullun painava ja se vie liikaa tilaa kun se on täynnä kaiken maailman bonus- ja leimakortteja. Katsotaan miten tämä homma lähtee käyntiin, ehkä voin jossain vaiheessa unohtaa monen muun bonuskortin? Pakko vielä sanoa, että tää on yllättävän nätti graafiselta ilmeeltään tämä etuohjelma! :-D S:n ja K:n graafiset ilmeet on molemmat aika tylsiä ja tavallisia, tää on jokseenkin yllättävämpi. Hahaa miten turha havainto, mut tavallisistakin jutuista voi tehdä kiinnostavampia kivalla designilla!

Miltäs PINS kuulostaa? 

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Ioni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Mua kiinnostaa maksaako tohon liittyminen jotain (kuten S-kortti ja Plussa-kortti)? Ainakaan nettisivuilla ei selkeästi lue mitään maksullisuudesta, mutta en tiedä maksaako silti jotain?

    1. Ei maksa ei!

      Usein kysytyissä kysymyksissä:

      KUINKA PALJON JÄSENYYS MAKSAA?
      PINS-ohjelmaan liittyminen on ilmaista.

  2. Heippa! Minustakin tämä vaikuttaa huipulta systeemiltä, vaikka itse kerrytänkin hyvään tahtiin S-bonuksia myös kahden hengen taloudessa. Auton omistajana niitä tulee yllättävän helposti, samoin kun keskittää ruokaostoksia! :)

    Kuitenkin tätä Pins-systeemiä olen jäänyt miettimään että joko asia on mennyt ohi tai sitä ei missään ole suoraan mainittu. Mutta siis eli kertyykö Pinssejä joka eurosta eli 1 euro = 1 pins vai niinkuin esim bonuksia eli ylitettyäsi tietyn ostorajan sinulle kertyy tietty määrä bonuksia, ja sitten taas seuraavalla tasolla yms. ??

    1. Oooh joo, totta, noissa on eroja kaupasta riippuen ja menee ne tasoittainkin. Esim. Siwassa portaat menee näin: http://www.siwa.fi/fi/pins/

      Mulla taasen ei kerry S-bonuksia paljoa, joten on fiksua että ne menee äidille ja isälle. Harvemmin käyn S-ryhmän kaupoissa, kun lähempänä on K-kauppaa ja Stockaa ja Lidliä :-)

  3. Hmm, mielenkiintonen tää uus systeemi. Just vielä kävin yhen CRM-kurssin, missä asiakastietoja ja kanta-asiakasohjelmia pyöriteltiin eri kanteilta, niin kiinnittää jotenkin vielä enemmän huomiota tohon. Jännä nähä miten lähtee käyntiin :) Henk.kohtasesti mua vaan häiritsee jotenkin suunnattomasti, että tossa kerätään ”pinssejä”, koska mä pienenä keräilin niitä ihan perinteisiä pinssejä ja joka kerta kun telkusta tulee toi uus mainos, niin alan miettimään, että vieläköhän mun pinssikokoelma on jossain tallessa :D

    1. NO hei jooooo, uskon!! Ja siis tää CRM-puoli kiinnostais muakin just siitä näkökulmasta että mitä noista meidän ostotottumuksista tutkitaan ja kuinka onnistuneesti. Mua ei ainakaan voi ykskääk bonus-kortti onnistuneesti analysoida kun käyn niin monessa kaupassa :-D

      hahaha VOI EI :-D SEKAVAA!

  4. Minä olin ensin innoissani, mutta sitten katselin vähän noita palkintoja ja niihin tarvittavia pisteitä – ihan älyttömiä! En siis varmaan korttia käytä kuin tarjousten saamiseen Siwasta. Esimerkiksi omalla kohdallani kaikki PINSsissä mukana olevat verkkokaupat ovat myös Bonarin ja Ostohyvityksen piirissä, ja koska kaksi jälkimmäistä tarjoavat huomattavasti paremmat edut, niin käytän jatkossakin niitä (useampaahan ei kerralla voi hyödyntää). Muuten idea onkin hyvä, mutta toteutus aika huono.

    1. Nojoo, kyllähän tässäkin systeemissä tarvii aika paljon kerätä pinssejä, jotta voi lunastaa palkintoja tai muuta, mutta mua ilahduttaa jos voin käyttää pinssejä niin, että voin silloin tällöin maksaa niillä edes osan ostoksista samantien kassalla. Kuin saisi alennuksen!

      Mä luulin että ostohyvitys ois hyvä juttu, mutta eipä oo hotels.comin reilu parikymppiä tulleet viidessä kuukaudessa hyväksytyiksi, joten en sit tiiä miten se oikeasti toimii vai onko tuo mun yksittäistapaus…..

  5. ^^ siis ne PINSin verkkokaupat, joita minä käytän, ovat myös Bonarin ja ostohyvityksen piirissä, näin tarkennuksena :)

  6. Ooh, loistavaa! En näköjään sitten kovin tarkkaan tutkinut nettisivuja :D Täytyy varmaan heti liittyä!

    1. Mä ainakin tilasin kortin heti, hohoo, saas nähdä päätyykö se aktiivikäyttöön!

    1. Jassooo, mä oon nähnyt vasta kolme postausta aiheesta ennen tätä? :-)

  7. uu kiitos tästä postauksesta, mä olin ihan ihmeissäni kun näin tästä systeemistä mainoksia lähisiwassa :-D mä oon kyllä niin laiska etukorttien käyttäjä, että valehtelen aina kassalla ettei mulla oo mitään kortteja… vaiva kaivaa ne lompakosta kaikkien muiden läpysköjen seasta tuntuu vaan niin isolta, hah! oikeesti tarpeellisiahan mulle on vaan kirjastokortti, ajokortti ja visa, joita kannan kännykän kotelossa.

  8. Sain kortin postissa ja otin käyttöönkin jo. Itsellä on taasen niin päin, että hyödyn eniten juuri S-etukortista, joten sen mukaan tulee käytyä kaupoissa. :D
    Nykyiset PINS-kumppanit ovat sellaisia, joita en itse käytä. Saa nähdä sitten tulevaisuudessa että miten käy. Tykkään kyllä tuosta PINSsien mahdollisesta lunastamisesta jälkikäteen kuittia vastaan (tai jotenkin näin se meni). Tää systeemi on kätsy jos sitä korttia joskus unohtaakin vilauttaa. :D

  9. Mä oon töissä paikassa jossa käy/kävi ykkösbonus. En oo vielä tehnyt työvuoroja pinssin aikaan mutta voin jo kuvitella ne asiakkaiden hämmentyneet reaktiot kassalla kun kysyn että löytyykö plussakorttia tai pinssiä? ”Siis pinssiä, mikä pinssi?”

    1. :——-D hahahahah so true……… pitää aina vääntää vaikeesti, ”oisko sulla pins-etukorttiii” :D