Rusketus + spirulina

kauneus
27 kommenttia

Jos olette seuranneet mun juttuja yhtään pidempään, tiedätte varmasti etten ikinä rusketu ja että käytän ympäri vuoden vaaleinta mahdollista meikkivoidetta. Muistan olleeni päivettynyt viimeksi ala-asteen neljännellä luokalla jolloin olimme parin viikon lomalla Espanjassa – loma kului lähinnä altaassa pulikoiden joten ei ihmekään että väri tarttui. Jossain vaiheessa iho ei enää päivettynyt, sillä miltei kuukauden reissulla Australiaan en päivettynyt laisinkaan, vaikka loma kului siellä jatkuvassa auringossa oleilussa. En ruskettunut viime kesän Barcelonan reissullakaan yhtään, joten olen ajatellut ettei ihoni yksinkertaisesti päivety. 

Mutta hahaa, asiaan on tullut muutos!! Ja olen miltei satavarma että syyllinen on spirulina. Tämä on nimittäin eka vuosi kun syön spirulinaa säännöllisesti. Spirulina sisältää runsaasti beetakaroteenia (lähde), joten ei ihme jos päivetys alkaa tarttua eikä iho pala. Olen syönyt aiempina vuosina aurinkokapseleita mutta ne eivät ole vaikuttaneet ihon päivettymiseen mitenkään, mutta auttoivat siinä, ettei iho palanut kertaakaan kesän aikana noita syödessä. En keksi mitään muuta syytä, kuin spirulinan – ehkä siinä on jotain muutakin ainetta, joka auttaa beetakaroteenia imeytymään aurinkokapseleiden beetakaroteenia paremmin? 

 

Mietiskelin eilen onko mitään urpompaa kuin rannekellosta, sukista, sandaaleista tai aurinkolaseista jäävät rusketusrajat ja tajusin että on – ne tyypit, jotka ovat innoissaan niistä rajoista! AHahahahah, en myönnä iloinneeni sandaalirajoista……..

Tiedostan auringossa oleilun vaarat varsin hyvin, mutta olen innoissani kun mua ei enää ahdista olla auringossa kymmentä minuuttia kauempaa. Aiemmin ahdistuin auringossa hengailusta kun pelkäsin ihoni palavan (ei mikään turha pelko näin vaalealle) ja rasvailin sitä hysteerisesti. Mainio olo kun ei tarvitse ahdistua kesän kivoimmasta asiasta, eli auringosta. Mun kasvojenkin iho on paljon paremmassa kunnossa saatuaan niin paljon aurinkoa osakseen. NAFHAN päivävoiteessa on trooppista karanöljyä, joka suojaa jonkin verran UV-säteilyltä – sen lisäksi olen välillä rasvaillut käsivarsia jos olen ollut auringossa keskipäivällä, mutta illemmalla ihoni tuntuu vain tykkävään auringosta. Kreisiä miten asiat voi muuttua. Mä luulin etten koskaan tulisi päivettymään! Tosin eilen Maj (viikonlopun synttärisankari btw!!!) naureskeli mun intoilulle, mun rusketusta ei meinaan todellakaan huomaa sellaisen ihmisen rinnalla joka oikeasti ruskettuu. Mutta te muut A4:n väriset ymmärtänette mua! ;-) Onko joku muu huomannut spirulinan tehon? 

Lisää luettavaa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

Ida365 hiustenhoito

Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus

Kommentit

Vastaa käyttäjälle luonnonkosmetiikkaa testissä NAFHA, Jurlique, Zuii | 365 days with Ida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Huh pitäsiköhän sitä itsekin kokeilla tuota, oon nimittäin kans niin kalkkilaivan kapteeni kun voi vaan ihminen olla…. kaikki ruskettuneet kaverit näyttää ihan ulkomaalasilta kun ne tulee mun viereen seisomaan :DD kiinnostais tietää miltä näyttäisin edes vähän päivettyneempänä ja tuntuu, että päivettyneenä näyttää paljo freeshimmältä eikä tarvii ihoa meikkailla niin kauheasti!

    1. No suosittelen!!! Muistankin joo että sä olet kanssa vaaleahipiäinen – et ainakaan menetä mitään jos testaat toimiiko spiruliina sulla – mähän syön sitä ensisijaisesti ihan muusta syystä, tää oli vaan hieno havainto että tää vaikuttaa mun päivettymiseen!!:-D

  2. Kyllä mun mielestä hyvät vitamiinitasot yleensä auttaa saamaan tasasen rusketuksen joten en yhtään ihmettele että spirulina on auttanu! Auringon riskeistä huudellaan ihan turhaan, koska ihosyövät on niin harvinaisia. Eri asia jos joku grillaa itestään mustan makkaran joka kesä, mut kaunis päivetys on terveellistä ja d-vitamiinia ei voi koskaa saada liikaa täällä Suomessa. Lääkäri Antti Heikkilähän suosittelee talvella syömään n. 100mikrog päivässä. Ite söin viime talvena ja se piristi selkeesti.

    1. No varmasti joo!:-) Ja spirulinassahan on vaikka mitä, että ei ihme jos se tehoaa. Ja oot varmaan ihan oikeassa tuon asian suhteen, kemialliset aurinkosuojat on varmaan myrkyllisempiä mitä aurinko itse. Tosin mun lähipiirissä on kuollut ihminen juurikin melanoomaan, joten se tuntuu ehkä itselle myös siksi aika isolta asialta.

      D-vitamiinia todellakin tarvitaan talvella! Mäkin oon huomannu eron sitä syödessäni vaik söin ilmeisesti ihan liian pieniä määriä.

  3. Todellakin ymmärrän sun innostuksen, mäkin olisin ihan onnesta soikeana jos olisin joskus noin ruskee! Mut eeeei, kesät talvet kalkkilaivan kapteenina mennään… ehkä ens vuonna kokeilen spirulinaa. Kaikki mahdolliset keinot käyttöön, minäkin haluun joskus olla ruskettunu. :-D

  4. Minä aloitin bioteekin aurinkokapselit (kuvitelmieni mukaan liian myöhään) kesäkuussa ja kas kummaa, kyllä se vaan iho päivettyy. Parhaiten tämä uljas päivetys tietenkin näkyy kotona omasta peilistä, koska ulos mennessä kaikki muut (lue: normaalit ihmiset) näyttää oikeasti ruskettuneilta ja minä siltä, että sisällä on piiloteltu koko kesä ja lisätty vielä vähän valkoista huonekalumaalia päälle. Tuon paketin jälkeen voisi melkein ostaa spirulinaa. Niistä nyt on varmaan muutakin apua. :)

    1. Noniiiin, hyvä!! Onhan monelle muullekin noista ollut apua, että kyllähän niiden siis pitäis tepsiä, harmi ettei mulla toiminut. Mutta siis joooo, itse sen aina vaan huomaa kun on näin vaalea ;-) Onneksi tarkimmat kaveritkin näkee pienen värieron eikä pidä seonneena, hohoo!

      Testaa ihmeessä! :-) spirulinasta ei ole kuin hyötyä!

  5. Hei kiitti tästä! Itellä on noin 5 vuotta sitten alkanut iho olemaan siinä kunnossa, ettei kestä keväisin aurinkoa yhtään ja näin kesälläkään ilman aurinkorasvaa ei voi ulkona pitempiä aikoja istua. Tulee nimittäin hurjat raavitukset sitten iltaisin. Löysin täksi kesäksi sellaisen aurinkorasvan, jota käyttämällä voi välttää ihottumat, mutta ruskettumaan en pääse, kun olen tämänkin kesän lähinnä vältellyt auringossa olemista. Pitääpä myös ottaa tuo spirulina käyttöön jossain vaiheessa.

    Karoteenitabuja söin aikaisempina vuosina, mutta ne eivät tuntuneet auttavan oikein mihinkään.

    1. Ohohho, voi kurjuus! :-O kannattaa ihmeessä testata, et ainakaan menetä mitään jos se ei ruskettumisen suhteen auttaiskaan. Kuulostaapa hurjalta :-(

  6. Hitsit pitänee varmaan ens kesänä koittaa, tällä haavaa voi olla vähän myöhästä. Mut I feel u, hehkutan ihan innoissani miten oon ruskettunut ja vastaukset on lähinnä ”no oot kyllä vähän terveemmän värinen ku yleensä!”…. Valkoset paidat on kivoja, eron huomaa paremmin!

    1. Nooo jos nää helteet jatkuu niin ei pakosti, mut ens kesää aatellen ehdottomasti! :-) spirulinat on kyllä ihan parhaita muutenkin, auttaa pysyyn terveenä talvella ja virkeempään.

      Älä :—DD Oon käyttänyt mun valkosta mekkoa aika ahkerasti viime aikoina, HMM!

  7. Hitsi, työkaveri osti just lomamatkalle spirulinaa ja sen jälkeen oon itekkin harkinnu että pitäiskö! Chlorellaa syön jo viikottain, mutta ehkä nyt täytyy raahata kotiin se spirulinakin… Montako kapselia syöt päivässä?

    1. Suosittelen!! Ostiko se sitä just ruskettumista varten? Chlorellallahan on vissiin enemmän puhdistavia ominaisuuksia, eiks? :-) Syön päivittäin 2 puristetta, paketissa lukee 4 mut kaks riittää mulla ihan hyvin pitään mut virkeempänä ja terveenä, huomaan eron ihan selvästi. :-)

  8. Ei voi olla totta, ittellä loksahti palaset kohdalleen tän postauksen luettuani! Oon ite syönyt talvesta asti säännöllisesti spiruliinaa, pari viime kuukautta kaksi tablettia päivittäin. Oon ihmetellyt, että miten oon voinut ruskettua näin hyvin, sillä olosuhteiden pakosta on tullut oltua aika paljon sisällä edellisiin kesiin verrattuna. Tämän lisäksi ittelläkin on yleensä käynyt samalla tavalla kun sulla, että palan enkä niinkään rusketu. Näin ollen spiruliina mitä todennäköisemmin onkin tämän kaiken takana, wow! Ja kiitos tästä postauksesta Ida!

    1. EI HITTO!!!!! NIIIIN SIIISTIIII!! Mulla ei ollut mitään muuta kuin omat päätelmät tähän tukena, mutta mikään muu ei oikeesti voi olla syy tähän rusketukseen :-D Siistiä kuulla että sulla on sama homma, ihan mahtavaa! Mäkin oon just ottanu kaks tablettia päivittäin jostain viime talvesta alkaen jo? Ei oo oikeasti mitään muuta konkreettista juttua joka vaikuttais muuta ku spirulina. Siistiä että sulla sama, hihii!!

  9. Joo, just sitä varten :D Ja okei, kaks (tai neljäkin) tablettia kuulostaa jotenki kohtuullisemmalta kun se mikä tossa Puhdistamon paketissa lukee. Sen mukaan nimittäin suositusannostus yli 10 vuotiaille on 12-20 tablettia päivässä?!

    1. NO ÄLÄ!??!?! mietin kans et mitä helv, mutta en oo mistään kattonu täsmääkö noissa ravintosisällöt, mulla on nimittäin cocovin spirulinatabletit ja niissä suositus on 4 päivässä. Alotin yhdellä päivässä (pari viikkoo) ja sit nostin kahteen ja siinä oon pysyny :–)

  10. Joo katoin tosta Cocovin purkista nyt niin aika samalta ne näyttää? Jännä, ja kun tossa Cocovin sanotaan vielä että ”annostusta ei saa ylittää”…… Hm!

  11. Mäpäs meilasin Puhdistamolle kun alko häiritsemään, niin kuulemma kyse on markkinoinnista ja lainsäädännöstä :D Levät ei kuulemma kuulu lain mukaan mihinkään ryhmään automaattisesti, ja koska Cocovi markkinoi leviä ravintolisinä, niin niissä pitää olla se suositus ja kehotus olla ylittämättä. Puhdistamo taas markkinoi niitä ruokana eikä ravintolisänä, niin silloin ”enempi parempi”. Ja kuitenkin suositellaan että alottaa pienellä määrällä ja siitä alkaa pikkuhiljaa lisäämään, koska alkuun saattaa olla ”detox-vaikutteita”. The more you know…. :D

    1. AHAAAAA, oho!!! :-D no mutta jopas on silti eroa, neljä tablettia vs. 10-20 :-D Kreisiiä! Selkeesti kahdellakin tabletilla on sitten vaikutusta siis ;- ) Ja hei kiitos että kerroit!