Mittatilauskengät

muoti
28 kommenttia

Muistatteko kun kerroin, että meillä alkoi Amurin Suutarin kanssa huisin kiva yhteistyöprojekti viime keväänä? Amurin Suutarin Jenni on opiskellut jalkinevalmistusta ja lupasi tehdä minulle uniikit mittatilauskengät. Saatatte tietää että mun jalankoko on hippasen ongelmallinen eikä tarpeeksi pieniä kenkiä meinaa aina löytää, joten ilahduin ajatuksesta kovasti. Saisinkohan kerrankin sopivat kengät!? 

Ekalla visiitilläni jo otettiinkin jalasta mittoja ja katsottiin sopivaa lestiä. Jenni teki kengästä kaavat ja sovituskappaleen, jonka näette alempana. 

Kävin valkkailemassa millaisesta nahasta kengät tehtäisiin. Oispa aika siistiä omistaa jotkut pastellisävyiset mokkanahkaiset kengät, ai että! Järkisyistä päädyin kuitenkin mustaan pintanahkaan – mustille kengille on aina käyttöä, eikä mokkanahkaiset kengät pääsisi niin usein käyttöön Suomessa, etenkään kovin vaaleina. 

Hihii, tässä näätte sovitusmallin kengästä josta voi jo päätellä miltä valmiit kengät näyttää + koron testailua. Sain valmiit kengät itselleni hetki sitten ja vitsit niistä tuli nätit – ja OIKEAN KOKOISET! Ihan hullua että kengät voi tuntua niin hyvältä jalassa. Äiti ei siis ole turhaan motkottanut kirpparilta ostetuista kengistä ja niiden vääränmalliseksi muototuneesta lestistä, se on ihan totta varmaan joo että kengän pitäis saada muotoutua oman jalan malliseksi. Nää mulle tehdyt kengät tuntuu jalassa ihan älyttömän hyviltä, mutta niin kai niiden kuuluukin. En vain osannut odottaa sitä yhtään. 

Ja tässäpä kenkulit in action:

leather skirt – 2nd hand + diy × shirt – Zara × cardigan – Tiger of Sweden / Inch” (gifted)
lace up heels – made for me by Jenni Hämäläinen / Amurin Suutari (gifted)

Kiitos vielä kerran, Jenni! En voi uskoa miten hyviltä omalle jalalle suunnitellut kengät tuntuvat. Koron maltillisuuden ja oikeanlaisen lestin ansiosta näillä on helppo kävellä. Sopivat mun tyttömäisiin asuihin hyvin vintage-henkisyytenstä ansiosta. Jos mittatilauskengät kiinostaa niin suosittelen lämmöllä Amurin Suutaria. Jenni on tosi taitava, häneltä onnistuu myös kauniita lapikkaat ja sievät avokkaat. Olen niin vakuuttunut suutari-pariskunnan osaamisesta että vien kaikki korjausta vaativat vaatteet, kengät ja laukut Amurin Suutariin. Tälläkin hetkellä siellä on korjattavana mun taiteilijatakki.

Mittatilauksena tehdyt kengät ovat tietysti pienimuotoinen sijoitus, mutta laadusta, käsityöstä ja omista unelmakengistä kannattaa maksaa. 

Lisää luettavaa

5 uuden vaatteen vuosi paketissa

Yli neljä vuotta ostamatta pikamuotia

kööpenhamina second hand

Ihanat second hand -putiikit Kööpenhaminassa

Vastuullinen uimapuku

7 x vastuullisempi uikkaribrändi

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. keltaiset mokkanahkaiset korkkarit olisi unelma, mutta käytännöllisyys kannattaa aina!! :’–D voin vain kuvitella miten kivat nuo on jalassa.

  2. Hei tuli tässä mieleen tuo sun valokuvauskisa, onko sulla mitään tarkempaa deadlinea kuvien palautukselle? Itsellä taitaa mennä ensiviikkoon, että saan valmiit kuvat itselle…

    1. Syyskuun loppu! :–) vielä ehtii vielä ehtii! Mullakin peräti 4 filmiä kehittämättä ja yksi kesken, ää!!

  3. Niiiiiiin upeita kuvia! En voi lakata ihastelemasta näitä!! Kengät sopii sulle ihan loistavasti.

  4. Nuo kengät on kyllä niin sun juttu! Tuli tosta sovitusmalli-kuvasta mieleen, että vitsit olis kivat yhdet nilkkurit, joissa olisi erivärinen korko kokonaan, u kno?

    1. No eikö! Ja jooooo äläpä, mä mietin samaa kun muokkailin tätä postausta :D ois aika makeet, sitä jotain!

  5. Hienot!!! Saanko kysyä paljonko maksoi? Mietin että pitääkö säästää kuukaus vai vuos. :D Mä olen nimittäin päättänyt että aion ruveta teettämään vaatteita, miksei sitten samantien kenkiäkin. Sais just sellaiset kuin oikeasti haluaa.

    1. Hohoo kiitos!!! Näille hinta-arvio ois semmoset 250-300€ :-) Ei ihan tolkuttomasti käsityönä tehdyistä uniikeista kengistä jotka on jalassa mahtavat ja tehty sun toiveiden mukaan. Ihanaa että oot suunnitellut tommosta, fiksua!!

  6. Tää ei nyt liity mitenkään postaukseen, mutta oli pakko tulla mainitsemaan miten pienessä maailmassa eletään, kun oon suht lyhyen ajan sisällä törmännyt suhun kahdesti IRL. :-D Ekan kerran bussissa (jäätiin samalla pysäkilläkin :D), tokan kerran tänään koulussa. Meni varsinkin tänään vähän pasmat sekaisin kun istuskelin neloskerroksen sohvilla ja yhtäkkiä kävelet siitä ohi. :DD Että kyllä Tampere on pieni paikka!

    (Ja tota, jos joskus tulevaisuudessa käyt tuolla Tamkin Finlaysonin kampuksella ja joku tyyppi tuijottaa creepysti niin se oon sit vain minä joka ei tiedä miten reagoida siihen kun törmää tuttuun bloggaajaan koulussa… :-D En tarkoita pahaa siis!)

    1. Hahahah voieikä!! Miten mä en oo yhtään tajunnu! :—D Oot siis onnistunu oleen tosi huomaamattomasti etkä yhtää creepysti, koska yleensä sen pitkän katseen kyllä huomaa. Hohoo jännää. Mutta siis tiedänpä hyvinkin kuka mua TTVO:lla sit ihmettelee hahaa, meillä on siellä muutamat tunnit nyt syksyllä kun Proakatemian tilat alkaa käydä pieniks :D

  7. ”Mittatilauksena tehdyt kengät ovat tietysti pienimuotoinen sijoitus, mutta laadusta, käsityöstä ja omista unelmakengistä kannattaa maksaa.”

    Hih, mutta ethän sinäkään maksanut.

    1. Totta, en näistä, kuten tekstistä käy ilmi – onhan tämä yhteistyö :-) mutta olen sitä mieltä että voisin todellakin. Ehkäpä joskus ostankin! Suosittelen sullekin ;-)

  8. Toki maksaisin jos olisi ylimääräistä tarpeeksi. Mutta jää varmaan monella haaveeksi jos ei ole vastaavia yhteistyökumppaneita :/

    1. No, mikään ei estä hankkimasta! :-) ei kantsi ainakaan pahoittaa mieltään siitä että joku toinen saa jotain, kun itselläkin on periaatteessa mahkut samaan :-)

  9. Jes, vielä on siis aikaa! Saa tosin nähdä toimiko toi mun kameravanhukseni enää. Toivottavasti joo, muuten menetän kivoja kuvia!

  10. Ihania kuvia Ida ja ihanat kengät! Olet kaunis ja sun tukka näyttää upeen väriseltä! :)

  11. No hei nimimerkki ”hmph”, laskepa huviksesi paljonko rahaa olet käyttänyt kenkiin vaikkapa viimeisen viiden vuoden aikana? Paljonko tästä summasta sellaisiin halvahkoihin kompromisseihin, jotka oot ostanut kun oot aatellut että ”ei oo tarpeeksi ylimääräistä”? Jotka kaikki ois periaatteessa voinut korvata yhdellä täydellisellä ja laadukkaalla parilla?

    Mä en tunne ketään, jolla ois ”ylimääräistä” rahaa, aina se johonkin menee. Mutta jos suunnittelee hankintojaan vähän pidemmälle kuin yhden kauden kerrallaan, on tuollainen summa säästettävissä ihan vaan vaikka opiskelijabudjetista. Ja sit onkin kyse vain siitä, että haluaako.

    Ja mua huvittaa että todellakin lähestyit asiaa näkökulmasta ”epäreilua kun sä saat ilmakseks ja mä en”. Kadehditko niitäkin jotka saa rahapalkkaa tekemästään työstä? Ei varmaan kateellisella marinalla tai näytöillä ei-yhtään-mistään ainakaan irtoa kauheasti yhteistyötarjouksia :D

    Sorry tää avautuminen, hämmentää vaan miten lapsellisia ihmiset joskus on.

    1. Ahhh ihanaa Elina :-D kiitos näkökulmastasi, oon niin samalla linjalla! Musta on ihan turhaa kiukutella jos joku saa jotain – kaikilla meillä on ammatin tai muiden suhteiden kautta etuja joita ei oo muilla, eikä ne oo muilta pois.

      Lisäksi mun pääpointti oli tuoda esille just tämä mahdollisuus, että jos on vaikka vaikea löytää sopivia kenkiä (kuten mun), on teettäminen hyvä mahdollisuus. Se maksaa enemmän kerralla, mutta kun jalassa on oikeasti sopivat ja laadukkaat kengät, tietää tehneensä hyvän ostoksen joka kestää niitä tekonahkaisia halpiskenkiä huomattavasti kauemmin ja näin ollen saattaa maksaa itsensä takaisin aika nopeastikin.

      Nimimerkki ”hmph” on tosin ennenkin jättänyt eri nimimerkeillä, samalla mailiosoittella, jännän katkeria kommentteja, että ehkä tämä vaan oli joku henkilökohtainen hyökkäys. :-)

  12. Iiiihanat kengät! Mullakin vois olla ton tyyppiselle mallille tarvetta. Onneks 38-39-kokoisella jalalla löytää ihan kivoja kenkiä kaupastakin, mutta tuo istuvuusasia on kyllä aika tärkeä. Mahtaa tuntua vähän erilaiselta kävellä just omalle jalalle suunnitelluilla kopottimilla.

    1. No totta, oot kyllä onnekas :-) Tota kokoa tehdään ainakin aina, eri asia onko sitä jäljellä :-D Mutta siis kyllä, nää on niin mukavat jalassa että huh. Varoiteltiin että voi mennä hetki siinä että muovaantuvat jalkaan, mutta höps, nää on koko ajan tuntuneet hyvältä, eivät hierrä mistään ja malli on niiiiin sopiva. Suosittelen kyllä :-)

  13. moi kysisin kun en tahdo kaupasta löytää itselle kenkiä nyt pitäis saada talvi kengät ja mulla on jlam lesti 22cm ja ei tahdo löytyä koko 45-46 ja paljon t’ll’iset talvi kegät tulis maksamaan puh /0453054400

    1. Moi Ari. Soita Amurin Suutarille, en usko että he lukevat näitä täältä :) 050 3455399