NOMU IZAKAYA

Ravintolat Tampere, ruoka
19 kommenttia

Oltiin eilen juhlimassa Nomu Izakayan avajaisia Tampereen Kyttälänkadulla. Uusi japanilainen izakaya-ravintola on avattu entisen taulukaupan tilalle suoraan Stockan parkkihallin sisäänkäyntiä vastapäätä ja paikan laadukkuudesta kertoo omistajien toinen ravintola, Maruseki. 

 

Kun sain kutsun avajaisiin tiesin heti kenet otan avecikseni: siskoni Emman, joka on minut alunperinkin tutustuttanut japanilaiseen kulttuuriin. Mikä parasta, myös Maj oli saanut kutsun ja saimme yhdessä tutustua izakaya-konseptiin Nomussa. Izakaya tarkoittaa sellaista ravintolatyyppiä, jossa syödään pieniä annoksia viinin tai drinkkien parissa. Annokset voi jakaa koko pöytäseurueen kesken ja pöytään voi tilata kerralla useamman pienen annoksen. Konseptista tulee mieleen Inez, mutta tyyli ja ruuat ovat ihan erilaisia – japanilaisia ja maut kuulemma erittäin autenttisia, kertoo Japanissa asunut ja reissannut siskoni. ;-) Älyttömän kiva konsepti! Tykkään paljon siitä että pöytään voi tilailla eri tyyppisiä annoksia ja maistella eri juttuja istuskelun ja kuulumisten vaihdon ohessa. Nomu on mielestäni todella tervetullut tyyliltään ja makumaailmaltaan, tämmöinen puuttui Tampereelta!

Pääsimme maistelemaan Nomun menua ravintolan konseptin mukaisesti – pöytään tuotiin useita pieniä annoksia jaettavaksi. Lohi-majoneesi-nigirit olivat taivaallisia, samoin kuin nuo maukkaat pavut, joissa oli ainakin chiliä ja valkosipulia. En näköjään muistanut kuvata jokaista annosta kun keskityin herkuttelemaan, hohoo, mutta tässä muutamat. 

Nomun ranskalaiset ja majoneesidippi räjäyttivät pankin, siis huhhhu miten hyvää! Ranskiksissa oli merilevää joka kuulosti hc:lta mutta toimi todella hyvin. Ensi kerralla tilaan kyllä omat ranskikset, olivat niiiin hyviä. 

Tuntui että makumaailmat vain paranivat annos annokselta, eikä mikään jättänyt kylmäksi. Nämä hampparit olivat täydelliset! Puolet pöytäseurueestamme oli sitä mieltä, että söivät elämänsä parhaan hampparin. En ollut itse hoksannut painottaa omaa ruokavaliotani etukäteen, joten sain kanaversion josta lahjoitin kanan Emmalle, kun en itse syö kanaa. Ilmeisesti hampurilaisen saa myös jollain muulla täytteellä, täytyy toivoa että valikoimassa olisi jokin kala- tai kasvisvaihtoehto! Joka tapauksessa burgeri kastikkeineen oli aivan älyttömän hyvä. Jos testaatte vain yhtä, testatkaa tämä. 

Muutoin listalla näytti olevan vaikka mitä minulle sopivaa: oli paljon kasvisjuttuja ja kalaa. En malta odottaa että pääsen tuonne uudestaan, nyt lista jäi tutkimatta tarkasti kun keskityin ihaniin herkkuihin ja mahtavaan seuraan. 

Ja pakko vielä vinkata, että kantsii käydä Nomun naistenhuoneessa… siellä on pieni yllätys japanilaisittain :—Dd 

Kiitos Nomun ystävälliselle väelle ihanista avajaisista, toivon sydämestäni onnea ja menestystä! Nomu avataan virallisesti tänään 12.9., joten menkäähän pian herkuttelemaan! Nomun Facebookista löytyy aukioloajat ja tarkka osoite :-) Pakko vielä intoilla konseptin suhteen: tuntuu että voisin viedä Nomuun lähestulkoon kenet tahansa hyvää ruokaa arvostavan tyypin. Listalta löytyy erilaisia herkkuja ja tunnelma oli välitön ja tila viihtyisä. Vitsit miten kivaa, olen tosi innoissani tästä. Eikös kuulostakin hyvältä?! 


*translation: if you visit Tampere, go & try Nomu Izakaya! 

Lisää luettavaa

Alkoholittomat juomavinkit juhliin

5 x Paras alkoholiton kuohuva

Vegaaninen pavlova

Vegaaninen pavlova

Gluteeniton pizzapohja (pellillinen)

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Aah! Siis just tänään puhuttiin et pitäs mennä käymään kun kuulin kans et se aukeaa vasta! Ja melkosta hehkutusta kyllä, taitaa olla pakko testata hampurilainen :3

    1. NO SIIS KYLLÄ. Sun täytyy! Toihan on tommonen söpö miniburgeri mutta AH niin maistuva. Jos syöt kanaa niin veikkaan että tuo iskee kyllä – mausteet ja kastikkeet täytteineen olivat ihan sairaan hyviä vaikken itse pihviä syönytkään. Nam.

  2. Oon ravintolassa kanan suhteen aina vähän varovainen (poislukien siivet :) ) en näet oo juuri koskaan saanu hyvää kanaa ravintolassa, mutta katsostaan…

    1. Hahaa, uskon! Se on aina niin kuivaa. En tajunnut kysyä kanan koostumuksesta enempää kun ei ollut itellä mielessä, mutta sisko on yleensä tosi tarkka tosta kanasta, että pitää olla maukas ja mehukas eikä yhtään liian kuiva. Olettaisin siis että se oli täydellistä kun sai moiset kehut tuo burgeri.

  3. Kuulostaa ihanalta!! Hintaluokaltaan varmaan melko sama kuin maruseki? Opiskelijabudjetilla siis vain erikoistapauksissa..?

    1. Nojoo, siltä vaikutti, vaikken kyllä ihan hirveen tarkkaan selannu listoja nyt kun keskityin vaan taivaalliseen ruokaan. Tuut niiiiin tykkään tosta! Mutta ehkä toi joo on opiskelijalle spesiaali-iltoja varten ;-) ja toisaalta jos ei oo kova nälkä mut haluu vaan tilaa jotain yhden tai kaks kaverin kanssa ja juomat niin ei kyllä tuu kalliiks.

  4. Kuulostaa tosi hyvältä! Vaikuttaa siltä, että Tampereelle pitäisi kohta tehdä joku pieni viikonloppuretki ihan ravintoloiden takia. Viime vuosina on tullut tosi paljon mielenkiintoisia paikkoja :)

    1. Noniin, ihan mahtavaa! :-D Täällä alkaa kyllä kuhista ja olla kivasti eri tyylistä paikkaa. :-)

  5. Pitääpä sit keksiä joku spesiaali syy tuola vierailuun :3 can’t wait!

  6. Eiiih vitsit näyttää hyvältä!!! Täytyy keksii pikaisesti joku special occasion, mitä lähtee vähän juhlistaa. Nomnom, nyt iski nälkä! :D

    1. NO ÄLÄ! :-D ai vitsti oli herkkua, haluun jo uusiks ja testaa burgerin lohella.

  7. Hauskaa, kun olen lukenut jo kauan sinun blogisi lisäksi Majn blogia (ennen kuin niissä alkoi olla näin paljon linkkejä toisiinsa), ja nyt on kyllä niiiin samanlaiset postaukset tästä aiheesta. :P

    1. Semmoista se on kun ystävät menee tutustumaan uuteen ravintolaan ja syö tismalleen samat annokset samassa seurassa ja innostuu samoista asioista :–D

  8. moi ida,

    oliko nomussa mielestäsi todellakin taivaallista ruokaa? itse menin eilen kyseiseen ravintolaan kirjoittamasi rohkaisemana ja pettymys oli mitä suurin. sashimi- ja sushiosasto oli ok, mutta burgerit mitäänsanomattomia ja ranskalaiset suorastaan pahoja (pehmeitä ja lötköjä, liikaa merilevää). riesling oli hyvää ja palvelu ystävällistä, mutta sitä ei meinannut saada ja suurin osa hätäisestä ja hintavasta illallisesta meni odotteluun. sattuikohan minulle huono tuuri vai oliko ilmainen illallinen kenties kirvoittanut sinut kehumaan paikkaa ehkä enemmän kuin tarvisi?

    1. Moi ., oli! :-) Olen käynyt Nomussa jo kahdesti tämän tutustumiskerran jälkeen ja hehkuttanut sitä tyytyväisenä muillekin.

      Ranskalaiset ovat täydellisiä dipin kanssa, yksinään vähän tylsiä. Kalapurilainen on ollut ainut pettymys, onneksi rapu- ja kanahampparit ovat herkullisia senkin edestä. Minustakin palvelu on ollut välillä hidasta, mutta annan helposti armoa jos se on silti hyvää ja ystävällistä – alkukankeutta ehkä? ;-)

  9. Viisi ruokailijaa, kolme tilasi yhdessä jaettavia annoksia. Kaksi ruokailijaa tilasi hampurilaiset. Kolme annoksista oli tullut, kun tiedustelimme kauanko hampurilaiset vielä kestävät, olisi mukava syödä yhdessä,kerrottiin niiden tulevan pian. Kesti kuitenkin vielä ja seuraava vastaus oli, että riippuu kokista, kuka mitäkin ruokaa valmistaa??? Todella asiakaslähtöistä!!! Sitten tulivat hampurilaiset, kylmänä!!! Vastaukseksi saimme tarjoilijalta vastaväitteitä ruoan laadusta, ystävälliseen sävyyn kylläkin. Pienen väittelyn jälkeen sitten uudet ruoat, ei hampurilaiset.
    Hieno vessa ei korvaa ruoan laatua, ei myöskään ystävällinen palvelu.

    1. Harmi että teidän kokemus oli noin negatiivinen. Mulle on jo tuttua, että annokset tulee pöytään ripotellen; se on kerrottu ruokailun alussa ja eihän kukaan Nomussa yhdellä annoksella pärjää, joten ei haittaa että annokset tippuvat pöytään pikkuhiljaa. Tykkäisin ehkä itsekin saada kaikki annokset kerralla, tosin.

      Nomussa hampparit kuuluukin olla kylmiä, nehän on sellaisia minihamppareita. Lista on täynnä naposteltavaa, johon izakaya-nimikin viittaa.