Treffit vaatesuunnittelijan kanssa

muoti
9 kommenttia

*yhteistyössä Paulig 

Paulan uusi tyyli -projekti on edennyt huimaa vauhtia! Meille on nyt valittu suunnittelijaparit ja pääsimme kukin tapaamaan pariamme viime viikolla. Tapasin mulle valitun suunnittelijaparini Piia Emilian suloisessa The Exhibitionists -kahvilassa Töölössä. Piia on valmistunut viime keväänä Lahden Muotoiluinstituutista ja hän on päässyt esittelemään mallistoaan Kööpenhaminan muotiviikoilla, huh! Tuolta Piian sivuilta voi kurkata mitä suunnittelija on tehnyt tähän mennessä, oma suosikkini on SCULPT-mallisto. 

Tuntui että meillä synkkasi heti Paulan uuden tyylin suhteen – tykkäämme molemmat minimalistisista jutuista ja meidän suurin murheenaiheemme olikin Paulan nykyisen puvun, Sääksmäen kansallispuvun, printti. Tuntuu, että olisi kiva saada se jotenkin mukaan uuteen vaatteeseen, mutta koska emme kumpikaan ole Piian kanssa printti-ihmisiä, oli meillä vähän pohtimista aiheessa. Onneksi Piia keksi mahtavan idiksen printin suhteen, tästä lisää myöhemmin!

Innostuimme kumpikin tästä asusta, jonka olin pinnannut inspiraatiotauluuni Pinterestissä. Asun malli ja selkeys sekä modernius puhuttelee, joten aloitimme suunnittelut tuon kuvan pohjalta. Halusimme kumpikin säilyttää runsauden alaosassa, Paulan kansallispuvun mielessä pitäen. Eri materiaalivaihtoehdot ovat mietityttäneet, sillä asun tulisi toimia myös kylmällä säällä. Pääväreiksi nousee sininen ja valkoinen ripauksella punaista – vanhaa kunnioittaen, mutta kuitenkin modernisoiden. 

Tässä on pientä kurkistusta suunnitelmiin ja Piian luonnoksiin. Mitäs sanotte, miltä vaikuttaa!? Olen tosi innoissani, sillä musta tuntuu että nämä suunnittelija – bloggaaja -kombot on ihan älyttömän hyvin valittu. Olis tosi tylsää, jos kummallakin olisi ihan erilainen visio tai tyyli. Valinnat on tehty taitavasti, sillä muutkin uudistushaasteessa mukana olevat bloggaajat ovat hehkuttaneet työparejaan. Jännää, en malta odottaa mitä tässä vielä saadaan aikaan! Lopullinen luonnos Paulan uudesta tyylistä esitellään marraskuun alussa.


Seuraa Blogilistalla / Tilaa Bloglovin’:ssa / Seuraa Facebookissa

Lisää luettavaa

5 uuden vaatteen vuosi paketissa

Yli neljä vuotta ostamatta pikamuotia

kööpenhamina second hand

Ihanat second hand -putiikit Kööpenhaminassa

Vastuullinen uimapuku

7 x vastuullisempi uikkaribrändi

Kommentit

Vastaa käyttäjälle saana Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Tää on ihan huippu yhteistyö! Innolla odotan mitä tulemaan pitää, ja kivaa seurata tällaista projektia, jossa yhdistyy kaks lempparia: kahvi ja suomalaiset suunnittelijat.:)

    1. Hei ihan mahtavaa, superkiva kuulla!! Mäkin oon niin innoissani tästä, etenkin nyt kun yhteistyö on edennyt tähän, että mukana on myös suunnittelijat! JÄNNÄÄ!

  2. ihanan inspiroivaa! värimaailma on tosi nätti (vaikka siihen ei ilm. muutoksia olekaan tullut) ja kivalta näyttää luonnokset! tällaisia juttuja pitäis olla lisää, vaikka toki bloggaajalta ’vaativatkin’ aikaa ja vaivaa :-)

    1. Joo, on tää kyllä vähän eri tyyppinen kamppis mitä yleensä, mut just paras! Haastava ja avartava, tässä mennään vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle koska ei oo kovin helppoa alkaa keksiä jotain IHAN uutta tyyliä niinkin haastavasta lähtökohdasta kuin kansallispuku. :-D Vitsi tää on kyllä ollut kivaa, hyvä kuulla että oot samaa mieltä!

    1. Hihiii kiiitos!!!!! Jännää kyllä se mihin tää kaikki huipentuu – yleisöäänestys. O___O huisss ss s