Yöllisen koiran merkillinen tapaus + teatterilippuarvonta!

lifestyle
60 kommenttia

kuva: x

Näyttääkö kansi tutulta? Yksi nuoruuteni lempparikirjoista, Mark Haddonin Yöllisen koiran merkillinen tapaus. Olen niin innoissani, että tästä on tehty näytelmä! Täytyy myöntää että olen aika hyvä unohtamaan kirjojen juonet ja päähenkilöiden nimet, mutta muistan että tykkäsin tästä kirjasta tosi paljon. Kirja kertoo autistisesta pojasta, joka alkaa selvittää naapurissa tapahtunutta koiran tappoa. Siinä samalla hän uskaltautuu omien mukavuusalueidensa ulkopuolelle. Haddon kuvailee äärimmäisen samaistuttavasti päähenkilön fiiliksiä, kun tämä uskaltautuu tekemään jotain mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. 

 

”Lievästi autistinen Christopher ryhtyy selvittämään naapuritalon Wellington-koiran surmaa. Merkillistä kyllä, vain Christopher haluaa saada tekijän kiinni. Ratkoessaan arvoitusta hän uskaltautuu ensi kertaa omaa kotikatuaan etäämmälle ja juttusille vieraiden kanssa. Tutkimusten edetessä poika tulee samalla paljastaneeksi omaa elämäänsä varjostaneen mysteerin.

Dekkarin tavoin etenevä Yöllisen koiran merkillinen tapaus (The Curious Incident of the Dog in the Night-Time) on mysteerinäytelmä ja selviytymistarina. Kirjailija Mark Haddon luonnehtii blogissaan sen kertovan ”erilaisuudesta, ulkopuolisuudesta sekä maailman näkemisestä yllättävällä ja paljastavalla tavalla.”

Ihan mahtavaa! Näytelmä on saanut paljon kehuja, joten odotan innolla miten kirjan fiilis saadaan välittymään näytelmään. Pääsen katsomaan tätä Tampereen Työväen Teatteriin ensi perjantaina äitini kanssa (hänkin pitää tästä kirjasta kovasti) ja saan ilokseni arpoa yhdelle teistä kahden lipun paketin tuohon perjantain näytökseen. Jos siis 7.11. perjantaina klo 19.00 kiinnostaisi katsoa Yöllisen koiran merkillinen tapaus, niin huuda vaikka HEP kommenttiboksiin, voit päästä avecin kanssa teatteriin! Ja laita tietoihin sellainen sähköpostiosoite, josta tavoitan sut nopeasti jos voitto osuu kohdalle. Otan yhteyttä voittajaan 5.11., eli tiistai-iltaan asti aikaa osallistua! 


Seuraa Blogilistalla / Tilaa Bloglovin’:ssa / Seuraa Facebookissa

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Mirva Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Hep! Todellakin kiinnostaa suurta teatterinystävää tämä arvonta.

  2. No HEP!!! Just tässä yks päivä mietin, että miten kiva oliskaan mennä pitkästä aikaa teatteriin kultturoimaan! Ja tarinaki kuulostaa mielenkiintoselta, täytyy vissiin metsästää kirja kirjastosta jossain vaiheessa :)

  3. HEP! Olisi ihana mennä poikaystävän kanssa yhdessä teatteriin, tällä hetkellä budjetti ei siihen riitä. Joten hep hep hep!

  4. Hep! Kuulostaa tosi mielenkiintoselta. Kulttuuri ja teatteri kiinnostaa, mutta varsinkin teatteriesitykset usein vähän hintavia opiskelijabudjettiin ://

  5. No HEP! Kylläpä lämmittäis köyhän opiskelijan mieltä tämmöinen. Ja mielessä on toveri, joka todella ansaitsisi tällaisen elämyksen. :)

  6. Hep! Kiinnostaisi kovasti, siitä onkin aikaa kun viimeksi olen teatterissa käynyt vaikka siitä kovin pidänkin. Seuraksi ottaisin tietysti oman mamin, joka kaipaisi tälläistä stressinlievitystä.

  7. Hep! Juuri puhuttiin äidin kanssa, että olisi kiva päästä jonnekin minne voisi kerrankin tälläytyä kunnolla :-) En ole kuullut aikaisemmin kyseisestä kirjasta, mutta juoni kuulostaa mielenkiintoiselta!

  8. Kaikkein hienointa olis päästä viemään äiti näytelmää katsomaan, tää kirja löi joskus molemmille kovinkin tärkeä. Ihastuttava arvonta, paikallaan ihastuttavassa blogissa :)

  9. Tampereen Työväen Teatterilla on tälläinen opiskelijatarjous:
    ”Dramaattinen opiskelijatarjous!
    Kaikki teatteriliput puoleen hintaan peruslipun hinnasta. Myynti alkaa tuntia ennen esitystä Lippumyymälässä. Opiskelijatarjous voimassa kaikissa teatteriesityksissä lukuunottamatta vierailuja.”

  10. HEP! Voi olisi niin hirrveen ihanaa pitkästä aikaa päästä teatteriin!

  11. HEP! Juuri oli ystävän kanssa viikonloppuna puhetta tästä näytelmästä ja hän sitä kovasti hehkutti. :)

  12. hepihepihepi – en kyllä osaa vielä sanoa, onko hieno näytelmä… katson sen ensin!

  13. HEP! HEP!!
    Olen just pohtinut viime aikoina, että voisi pitkästä aikaa käydä teatterissa ja tämähän olisi oivallinen näytelmä. Kirjakin kun on niin sympaattinen….

  14. oi että maailman paras kirja!!! :—-D luin ton joskus lukiossa englannin tunnille ja siitä asti ollu lempparikirja! (en osallistu kilpailuun, jos se on vielä voimassa)