Isänpäiväbrunssi

& juoma, ruoka
9 kommenttia

Voi mikä ihana sunnuntai, ihana isänpäivä. Päätettiin yllättää isä isänpäiväbrunssilla ja katettiin pöytä koreaksi mun luona. Yllättävän hyvin riitti aterimia ja laseja kaikille, eripari astioista syntyi söpö kattaus. Oli itsetehtyä mysliä, juustoja ja viikunahilloa, graavilohta, mustikkapannukakkuja, proseccoa, pekonia lihansyöjille, japanilaista munakasta, lempparijugurttia, hedelmiä ja kahvia, ai että. Äiti oli tehnyt itse ananasinkiväärimehua joka oli niin hyvää, että jaan takuulla reseptin kanssanne kunhan pääsen itsekin testaamaan tuon tekoa. Isänpäivänä pitää aina olla tarjolla myös isän lempikakkua, toscakakkua. Ihan hyvä tuli tänäkin vuonna vaikka mun kakku oli yön aikana kutistunut puolella :-D Kai kuumana päälle kipattu mantelikuorrute oli vetänyt sen kasaan… Ainakin oli kosteaa ja maukasta ulkonäöstä huolimatta, hoho. 

Löysin sopivasti viime viikolla kirppikseltä kultareunaiset vanhanaikaiset skumppalasit, olen etsinyt tuollaisia vaikka kuinka monta vuotta. Ennen tätä vastaan ei ole tullut kuin yksittäisiä tapauksia ja parit törkeän hintaiset setit, nyt tein melkoisen löydön. Hihii, hyvää kantsii venailla näköjään, ennemmin tai myöhemmin sitä löytää etsimänsä. Ja onneksi löytyi nyt, muuten kaapista ei olisi löytynyt tarpeeksi montaa skumppalasia isää varten kippistelyyn.

Oli kyllä niin kiva sunnuntaipäivä herkuttelun merkeissä. Puhuttiin, että tästä pitäisi ottaa tapa – kokoontua jonkun luokse silloin tällöin sunnuntaisin ja valmistaa yhdessä herkulliset syömiset brunssille. Sunnuntaisin ei muutenkaan jaksais laittaa ruokaa, joten brunssihetket perheen tai ystävien kanssa olis mitä parhain tapa käynnistää päivä. Ja tänään tietysti juhlia isää, maailman parasta sellaista ♥ 


Seuraa Blogilistalla / Tilaa Bloglovin’:ssa / Seuraa Facebookissa

Lisää luettavaa

Alkoholittomat juomavinkit juhliin

5 x Paras alkoholiton kuohuva

Vegaaninen pavlova

Vegaaninen pavlova

Gluteeniton pizzapohja (pellillinen)

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Ihanan näköistä! Ja joo, jaa ihmeessä sen herkkujuoman resepti, kuulostaa todella hyvältä.

  2. Tää teksti pisti jotenkin kauheesti hymyilyttämään, ihana <3 näyttää ja kuulostaa ihan törrrkeen hyvältä teidän brunssi!! ja mehun reseptiä ootan kans hulluna oijjoiiii, pakko olla herkkua, inkivääri on vaan se juttu!

    1. Ai voi ei, kiva kuulla :’–) Hih no älä, ja inkivääri on täydellistä tähän flunssasesonkiin!

  3. Ooooh miten herkullisen näköstä!! Ja siis vitsit mikä löytö noi lasit, ihan mielettömän ihanat! Ja joo todellakin sitä mehureseptiä odotellessa ;-) nammms

    1. JEEE!! Ja kiiiitos, eikö! <3_<3 tommosia on metsästetty KAUAN. Moni muukin osaa siis arvostaa noita, hoho! :D JOO resepti kehiin pian, jospa ens viikolla sais tehtyä erän nams!