Yhdessä 2015 -kalenteri

lifestyle
10 kommenttia

Melkoinen viikko päällä – palasin eilen yöllä Suomen Victoria’s Secretin lanseeraustilauisuudesta ja tänään aamulla meillä on alkanut 24h kestävä innovointi – Proakatemia siis huikentuu tähän, ja kohta opinnotkin on jo paketissa. Huhhuh, mihin aika kuluu?! En siis todella kirjoittellut tätä postausta hetki sitten, vaan pakerran parhaillani jonkin jännittävän toimeksiannon kimpussa. Ennen kuin ehdin kertoa reissustakaan mitään, esittelen teille kauniin Yhdessä-kalenterin.

Muistatteko kauniin Löytö-kalenterin? Lahden Muotoiluinstituutin perinteinen vuosikalenteri on valokuvausopiskelijoiden suunnittelema ja toteuttama – perinne on saanut alkunsa jo 70-luvulla. Ensi vuoden Yhdessä-kalenteri alkaa osuvasti lauseella ”Kaikki alkaa ystävyydestä”. Ja perinnettä noudattaen, on tämäkin kalenteri aivan älyttömän kaunis ja käytännöllinen. Tämän vuoden kalenteri on oikeastaan myös valokuvakirja, sillä se on täynnä upeita ja laadukkaita kuvia. Kalenteri on tehty kokonaan Suomessa. Sain uunituoreen kalenterin blogin kautta, enkä voisi olla iloisempi! Edellinen kalenteri on ollut käytössä vasta syksystä asti, mutta koska se on aika kovia kokenut, vaihdan vuodenvaihteessa mielelläni uuteen. Alkaahan silloin taas tavallaan ihan uusi jakso elämässäkin – siitä lisää myöhemmin. 

Yhdessä-kalenterista kerrotaan näin: ”Kalenterin teemana on ystävyys, jota jokainen valokuvaaja on käsitellyt omasta näkökulmastaan. Kuvasarjat kertovat esimerkiksi veljesten välisestä suhteesta, lämminhenkisestä naapuriyhteisöstä, virtuaalimaailman pelikavereista sekä tosiystävyyden puuttumisesta.”

 Kalenterin graafinen ilme on sekin opiskelijoiden omaa käsialaa – konkreettisesti.
Jokainen numero ja kirjain on tehty käsin. 

Ihan mahtava kalenteri ensi vuodelle, vihkoja, kalentereita ja muistikirjoja keräilevän vahva suositus. Kalenterin voi tilata täältä. Mainio joululahjaidis, jos et itse ole uuden kalenterin tarpeessa! Klikkasin tämän postauksen tägeihin ”gift ideas” -tägin, josta voi olla iloa joulun lähestyessä muutenkin :-) Mitäs sanotte ensi vuoden Yhdessä-kalenterista?


Seuraa Blogilistalla / Tilaa Bloglovin’:ssa / Seuraa Facebookissa

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Oooh miten nätti!! Mä oon vähän liiankin koukussa kivoihin kalenterihin… Joskus huomaan että niitä on kertynyt useampikin kappale samalle vuodelle :-D

    1. ÄLÄ :—D oon samanlainen… mut kaunis paperitavara vaan on niin ihanaa, huh.

  2. Ihana!! Taidan kyllä olla liian pihi käyttämään mitään muuta kuin sitä Lukiolaisten liiton kamalaa kalenteria :—D

    1. Voi ei:-D mä tykkäsin kyllä lukiossa noistakin kalentereista, ei haitannut vaikka ne tussaili täyteen kuvia hhoo :-D

  3. tykkään tosi paljon vuoden 2014 kalenterista, ja todellakin ostan tämän uuden. googlailin jo vähän aikaa sitten millainen ensivuoden kalenteri on :–)

    1. No jep, sama täällä!! :D siks olinkin ihan innoissani kun ottivat yhteyttä ja lähettivät mulle tänkin vuoden upean kalenterin. Ihan mahtavaa :-)

  4. Eiiii, en kestä miten symppis kansi!!! Näyttää muutenki hyvältä, mut en pääse tosta kaverikuvasta yli, aaw..!

  5. Siis aivan superhieno! Mulla olis vanha kalenteri vielä ensi vuoden heinäkuulle, mutta tää pistää nyt harkitsemaan, että pitäisikö hylätä se ja vaihtaa tuohon.
    Varmaan sais tuosta jotain hyviä fiilareita, vois tuoda piristystä tammikuun pimeisiin päiviin :-)