Jouluinen arvonta: voita meikki-ilta itsellesi & ystävällesi!

kauneus, luonnonkosmetiikka
62 kommenttia

Huh miten kylmä maanantai! Tämmöisenä päivänä kaipaa ihan älyttömästi hemmottelua, glögimukillista ja lämpöä. Koska joku muukin teistä lienee hemmottelun ja pienen piristyksen tarpeessa, käynnistetään joulukuu käyntiin hellästi ja kauniisti

Lumon Tiina on niin ihana, että lupasi mun arpoa yhdelle teistä ihanan meikki-illan luonnonkosmetiikan parissa Lumossa! Voittaja saa ottaa mukaan yhden ystävänsä (tai vaikka äidin tai siskon) jotta meikki-illan vietto olisi mahdollisimman ihana juttu – sillä mikäs sen ihanampaa kuin jakaa kiva hetki rakkaan ihmisen kanssa. Ohjelmassa on meikkausta, luonnonkosmetiikkaan tutustumista, pientä naposteltavaa ja pikkuyllärit kotiinvietäväksi. Lisäksi illan aikana kaikki Lumon tuotteet saa -10% alennuksella. Palkinnon arvo yhteensä 70€. Kirjoittelin meikki-illan idiksestä enemmän täällä, jos kiinnostaa kurkata. Luvassa on joka tapauksessa aivan ihana, sinulle ja ystävällesi räätälöity meikki-ilta laadukkaiden tuotteiden ja osaavan ammattilaisen parissa. 

Osallistu kommentoimalla tähän postaukseen mihin kaipaisit apua (meikkipulma, täydellisen tuotteen metsästys, oikean sävyn valinta…) tai millaisen meikin toivoisit Tiinan sulle tekevän voiton osuessa kohdallesi. Muistakaa laittaa sellainen sähköpostiosoite tietoihin jota tarkastelette usein, jotta tavoitan voittajan mahdollisimman pian. Voittajan kanssa sovitaan meikki-illan aikataulu henkilökohtaisesti. Osallistumisaikaa 10.12.2014 klo 23:59 asti, LYCKA TILL! xx 


Seuraa Blogilistalla / Tilaa Bloglovin’:ssa / Seuraa Facebookissa

Lisää luettavaa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

Ida365 hiustenhoito

Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Miia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Mulle ehdottomasti tärkeintä olis oppia käyttämäään jotain luomiväriä erilaisten lookkien luomiseen! Oon tässä neljä vuotta ellen enemmänkin painanut menemään cateye-tyyppisellä rajauksella päivät ja illat, joten olisi ehdottoman parasta!

    Mulle toki ois upeaa, että look sopis mun tyyliin, eli ei niinkään tyttömäistä vaan jotain ehkä räväkämpää, mutta myös jokin arkeen sopiva juttu ois jees!

  2. Mun meikkipulma on se, etten ole ikinä käyttänyt aurinkopuuteria/varjostanut kasvoja enkä oikein tiedä, kuinka paljon ja mihin kohtaan poskipunaa pitäisi laittaa. Sellainen kasvojen ehostus vähän elävämmäksi kuin meikkivoide+puuterikombolla saa! Ja oi että, ottaisin mukaan Tampereen seudulla asuvan äitini, joka piristyisi meikki-illasta varmasti tosi paljon<3

  3. Niin, mähän en osaa _lainkaan_ käyttää luomivärejä. En edes tiedä mistä aloittaisin opettelun, joten siihen haluaisin ehdottomasti auttavaa kättä!!

  4. Tarvitsisin apua meikkivoiteen kanssa! Jatkuvasti punoittavaa ihooni on vaikea löytää sopivaa meikkivoidetta, joka olisi kuitenkin tarpeeksi kevyt ja punoituksen peittävä samaan aikaan.
    Lisäksi olisi hieno oppia käyttämään luomivärejä! Alkuun lähinnä jotain luonnollisia värejä, olisi huippua oppia levittämään luomivärit kauniisti :)

  5. helppo arkimeikki, luonnollinen ja iisi mutta sillain että on vähän pilkettä silmissä ;) tasoitusta ihoon ilman pakkelimaista menoa. kyllä, piristystä pimeään!

  6. Ehdottomasti näyttävän silmämeikin tekeminen kuten smoke-eyeslook.

  7. Olisi ihanaa saada koko meikki luonnonkosmetiikalla, etenkin hehkuva iho olisi toiveena.

  8. Aikaisemmin olisin varmaan sanonut, että haluaisin oppia tekemään täydellisen silmämeikin. Nykyään mieleni on kuitenkin muuttunut ja haluaisin oppia tekemään kasvoilleni hyvät varjostuket ja löytää minulle sopivan huulipunan. Nämä on asioita jotka vaan aina mietityttää.

  9. itse tarvitsisin apua pohjameikin tekemiseen! olen tosi huono valitsemaan meikkivoiteen väriä ja laatua. myös luomivärien käytössä olisi opeteltavaa :)

  10. Mahdollisimman luonnollisen näköinen meikki, mutta silmät enemmän esille. :)

  11. Just tänään kiertelin meikkiosastoja ja toivoin, että joku opastaisi kuinka niitä meikkejä oikeesti laitetaan! Olisi kiva oppia käyttämään huulipunaa tai tekemään joskus joku vähän perusripsaria erikoisempi silmämeikki. Myös oikeiden sävyjen valinnassa tarvitsisin apua! Ihana arvonta, nyt kelpais kyllä jos osuis voitto kohdalle…

  12. Vooi vitsit miten huippu arvonta!!!

    mä haluaisin apua erityisesti smokey eye-meikin tekemiseen. Lisäks kaikki meikin pohjustaminen ja tieto siitä, miten saa luotua kestävän meikin tulis tarpeeseen :)

  13. Oikean sävyinen, luonnollisen näköinen ja pysyvä meikkipohja luonnonkosmetiikan saralta hakusessa.

  14. ihana kisa! olisi mahtavaa oppia uusia tapoja juhlameikin tekemiseen, nyt kun on pikkujoulukausikin… :)

  15. Eii vitsi miten kiva arvonta tämä! Mä just yks päivä mietin, et voi vide mä oon tehny samanlaiset cat eye -rajaukset varmaan… Yläasteelta asti? Olis virkistävää päästä jonkun toisen meikattavaksi, niin näkisi, miten muunlaiset tyylit sopii mulle! Plus oon vielä ihan untuvikko luonnollisempien meikkien viidakossa, joten opastusta niihin tarviisin!

    Pus Ida kivaa joulukuun alkua sulle :-*

  16. Oih mikä arvonta :) Itse haluaisin opastuksen luonnonkosmetiikan pariin kokonaisvaltaisesti. On vaikea aloittaa käyttämään luonnonkosmetiikkaa kun ei tiedä mitkä tuotteet/merkit olisivat oikeita omalle iholle. Ystäväni ja pomoni kaipaisi hengähdystä ja pääsisi ehdottomasti mukaan.

  17. Musta olisi mahtavaa löytää luonnonkosmetiikasta sopiva meikkivoide ongelmaiholleni. Jotenkin luulisin, että luonnollisista ainesosista voisi olla apua huonolle iholle. Huulipunat ja voiteet kiinnostaa myös tosi paljon ihan yleisesti luonnonkosmetiikan puolella. Jotenkin vain miellän ei-synteettisest tuotteet liian kalliiksi opiskelijan kukkarolle, vaikka niin ei varmaan olekaan! Mielelläni kuulisin myös siitä, voivatko muutkin kuin synteettiset ripsarit ja rajauskynät toimia.

  18. Siistin meikkipohjan luomiseen tarvitsisin todella apua! Ottaisin ystäväni mukaan :)

  19. Olisi ihana oppia käyttämään luomivärejä ja tekemään nillä semmoisia melko luonnollisia juhlameikkejä. Arkena harvemmin jaksan enää luomiväriä laittaa, mutta juhliin olisi kiva panostaa vähän enemmänkin kuin pelkän ripsarin verran. :D Lisäksi haluaisin löytää ihan yleisesti semmoisia itselle sopivia luonnonkosmetiikan tuotteita, jotain meikkipohjaa varten esimerkiksi. Testiin ei raaski ostaa mitään kovin kallista, mutta jos voisi olla edes vähän varma tuotteen sopivuudesta/toimivuudesta, raaskisi siihen panostaakin sitten rahallisesti vähän enemmän.

  20. Haluaisin oppia jotain uutta meikin luomisessa. Olen meikannut jo varmaan melkein 10 vuotta samalla tavalla, ja olis kiva kuulla ihan ammattilaisen vinkkejä. Haluaisin oppia myös luomivärien käytöstä ja miten tehdä näyttävä juhlameikki, ilman että se näyttää siltä, että olisin sotkenut:D

  21. oi ihana arvonta! Ite oon tosi kiinnostunut luonnonkosmetiikasta mutta vähän laiska ottamaan asioista selvää. Päivitän tällä hetkellä meikkivarastoa eläimillä testaamattomiin tuotteisiin ja olisi hienoa päivittää saman tien luonnonkosmetiikkaan. Jotenkin sitä aina pelottaa, et joku juttu ei sitten toimikaan yhtään itellä, niin siks olis ihanaa päästä kokeileen ja kuuleen ammattilaisen vinkkejä :)

  22. Oon ettinyt hyvää meikki- tai BB-voidetta ensin tavallisen, sitten luonnonkosmetiikan puolelta, mutten ole löytänyt hyvää. :( Osa kasvoista näyttää aina hilseileviltä, kun lisään meikkivoidetta, enkä oikein voi ostaa mitään, ellen saa näytettä ensin. Olisi ihanaa, jos joku muutenkin opastaisi meikkiasioissa, olen aika jämähtänyt tiettyyn lookiin enkä jaksa edes meikata nykyään tuon meikkivoideongelman takia. Yyh, tarvitsen kyllä jonkinlaista raikastusta!

  23. Mulla on meikkaamisessa ongelmana kaikki, oma naama on jotenkin niin hemmetin vaikea. Etenkin sopivan pohjan tekeminen tuntuu olevan mission impossible, jostain bilemeikistä puhumattakaan. Kyllä ammattilaisapua varten voisin ehdottomasti hilpaista Tampereelle!

  24. Olisi mahtavaa päästä tutustumaan enemmän luonnonkosmetiikkaan. Ihoni on todella haastava ja minun on vaikea saada peitettyä sen epäkohdat. Ehkäpä saisin tuolta apuja :)?

  25. Kaipaisin apua kestävän meikkipohjan tekoon. Ja muutenkin tuotetietoutta luonnonkosmetiikasta :)

  26. Haluaisin ehdottomasti oppia paremmin varjostamaan ja käyttämään aurinkopuuteria/poskipunaa hyödyksi arkimeikin teossa. Toisaalta, kyllä niitä vinkkejä kaivaittaisiin iltameikinkin luomiseen :’D

  27. Tää olis superhyvä, koska näin lähes kolmekymppisenä ainoa meikki jonka osaan tehdä on tummien silmänalusien peitto :D

  28. Mä tahtoisin ihan hirveästi oppimaan valokynän käytöt!! :—) Kasvoille olisi kiva osata itse meikata valoa ja varjoa oikein!

  29. Ui mikä arvonta! Tää tulis niin tarpeeseen tämmöselle väsyneelle kotiäidille. Pääsis hetkeks hemmottelee itteensä.
    Ite kaipailisin vinkkejä hyvän pohjan tekemiseen ja apua oikeiden tuotteiden löytämiseen. Samalla voisin vähän päivittää meikkipussini sisältöä ja nyt olis hyvä sauma välttää hutiostokset ja löytää just itelleni sopivat tuotteet.

  30. Kulmakarvojen meikkaamiseen! Ehdottomasti. En osaa. En edes läpällä. :-D Myös varjostuksien ja korostuksien (onko toi oikea suomenkielinen sana?..) laittoa oikeaan kohtaan kasvoja vois vähän harjoitella ihan ammattilaisen kaa!

  31. Musta olisi kiva saada vinkkejä siihen, mitkä huulipunasävyt sopisivat itselleni parhaiten. Nyt kun on tullut luotettua lähinnä kirkkaanpunaiseen ja olisi kiva vaihdella sävyä välillä. :) Ja olispa ihanaa, jos mulle ja mun ystävälle taiottaisi jotkut nätit iltameikit!

  32. Haluaisin vinkkejä kokonaisuudessaan hyvään meikkiin. Millaisia tuotteita pitäisi kuivalla iholla käyttää ja miten tehdään esim. pohjustus niin, että se näyttää luonnolliselta. Ottaisin mukaani tähän hurmaavan työkaverini, joka on pian lähdössä uuteen työhön :)

  33. Aivan ihana arvonta! Tarvitsisin varmaan opastusta monessakin asiassa, mutta esimerkiksi aurinkopuuterin käyttö ja varjostaminen ovat minulle ihan vieraita asioita :D

  34. Silmämeikin tekemiseen olis kiva saaha vinkkiä, olen siinä superhuono..:D Varsinkin luomivärin käyttö on pahasti hakusessa. Mukaan tulis sisko tai ystävä.

  35. Poskipunan käyttö on mysteeri. Se herättää kysymyksiä, johon sen nimi ei riittävästi vastaa. Mihin sitä laitetaan, kuinka paljon ja mitkä sävyt ovat sopivia..

  36. Mä kaipaan aina meikkiä tehdessäni, että saisin kädestä pitäen neuvoja tasaisen ja kuultavan (ei kiiltävän) pohjan tekemiseen meikissä. Saan useimmiten laikukkaan tai valuvan pohjan aikaiseksi. Tämän vuoksi päätin kerrankin osallistua blogikisaan :)

  37. Mä en osaa käyttää kunnolla kun ripsaria.. Eli apua kaipaisin ihan tavallisen ja luonnollisen arkimeikin kanssa.

  38. Täydellisen meikin metsästys ja siinä sivussa ihonvirheiden peittelyä! Iho on alkanut stressin takia pahentua nyt niin paljon, että ois ihanaa saada edes neuvoja sen peittämiseen fiksusti, silleen ettei ihon kunto entisestään huononisi.
    Kaipailisin juhlameikkiä, jotain mikä suurentais silmiä !

  39. Yääh, ikää mittarissa kohta 27, enkä vieläkään tiedä, mitä tässä pärstässä kannattaisi korostaa ja miten. Perus arkimeikkiohjeistus tulisi siis enemmän kuin tarpeen!

  40. En osaa meikata muuta kuin hyvin simppelin arkimeikin (eli ripsaria ja kajalia, heh…), juhlameikkiä yrittäessäni tehdä näytän aina liian pakkeloidulta ja tarvitsisin apua couperosa-ihon peittoon. Eli avun tarpeessa big time!

  41. Argh, mahtava arvonta! Kaipaisin lisää tietoa luonnonkosmetiikasta, joka on mulle vielä aika uusi juttu. Erityisesti kaipaisin tietoa kestävän meikkipohjan tekemisestä sekä minulle sopivien värisävyjen määrittely olisi paikallaan.:)

  42. Oon meikannut samalla tavalla jo monta vuotta, joten olisi mahtavaa saada uusia vinkkejä tai palautetta, jos oonkin tehnyt kokoajan jotain väärin.

  43. Olisi hienoa löytää arkimeikkiin sopivat luonnonkosmetiikkatuotteet ja saada neuvoja siitä, mitkä sävyt ja varjostukset korostavat juuri omia kasvonpiirteitä :)

  44. Mun meikkipulma on, etten oo vielä löytäny täydellistä luonnonkosmetiikan meikkipohjaa, joten sen etsimiseen (ja sävyn valintaan) ois tosi kiva saada apua! Ja samalla ehkä saada vinkkejä silmien meikkaamiseen, sitä kun en osaa _yhtään_, huulipunalla kun pääsee niin paljon helpommalla…

  45. Tummempi silmämeikki! Varjostukset! Iho josta meikki valuu hetkessä pois! Help!

  46. Kasvojen varjostus ja poskipunan käyttö on mulle aika isoja mysteerejä, joihin kaipaisin kyllä apua!

  47. Täydellisestä varjostuksesta (ja korostuksesta) kasvoille olisi ihanaa saada lisää tietoa ja opastusta. :)

  48. Jihuu mikä arvonta! :—) Kaipaisin vinkkejä luonnolliseen, ihon virheet peittävään pohjameikkiin. Haaveissa raikas, kuulas kevyt juhlameikki vaikkapa talven valmistumisjuhliin. Elämänmuutosten ja sairastamisen ohessa ulkonäön huolittelu on jäänyt vähemmälle, olisi piristävää rentouttavaa tulla hemmotelluksi pitkästä aikaa, ehkä saada myös helppoja vinkkejä, miten pienillä meikkauskikoilla saada ulkonäköön potkua. Luonnonkosmetiikka myös kiinnostaa erityisesti pohjameikissä, ihanaa olisi saada sitäkin koskevia vinkkejä!

  49. Meikäläisen meikkipulma on luomivärit! En yksinkertaisesti osaa käyttää niitä ja lopputuloksesta tulee aina suttuinen. Kaipaisin myös apua minulle parhaiten sopivien huulipunasävyjen kanssa.

  50. Olen puhunut monesti ystävilleni kuinka haluaisin jollekkin ”meikkikurssille”, jotta ammattilainen opastaisi mitkä jutut sopivat juuri minun kasvoilleni! Tykkään kovasti joko kulmat+huulipuna, tai sitten ihan päinvastoin; tummat silmät-meikistä, mutta en oikein osaa mitään siltä väliltä… Sellaista nopeaa ja arkista siis.

  51. Kaipaisin eniten apua juhlavan iltameikin tekemiseen. Lisäksi kulmakarvani tuottavat minulle päivittäin päänvaivaa. Olen usein ajatellut, kuinka ihanaa olisi päästä ammattilaisen meikattavaksi ja oppia, millainen meikki sopii juuri minulle.

  52. Tahtoisin oppia tekemään rajaukset! En ole eläessäni omistanut mitään rajauskynää vaikka haaveissa onkin ollut rajauksen opettelu. :) Myös ihan vinkkejä perusmeikim tekemiseen koska olen kangistunut vanhoihin tapoihini enkä uskalla kokeilla mitään uutta.

  53. Veisin äitini hemmottelupäivää viettämään ja tarjoaisin hänelle mahdollisuuden saada apua ja oppia varttuneemman naisen kasvojen ehostusta. Itse haluaisin kovasti tutustua luonnonkosmetiikkaan ja päästä kokeilemaan perus arkimeikkiä näillä tehtyn.

  54. Mulle kynnysjuttu meikkauksessa on rajaukset ja sen takia ne jää yleensä (aina…) kokonaan tekemättä. Siihen siis kaipailtaisiin täällä apua!

  55. Ottaisin mukaan siskoni, jonka haluaisin tutustuttaa luonnonkosmetiikkaan. Itse kaipaisin apua luomivärien käyttöön.

  56. Ammattilaisen neuvoa kaipailisin Tiinalta, että miten saa kestävän meikkipohjan luotua niin silmille kuin ihollekin (itsellä herkästi rasvoittuva iho). Myös se smokey eyes tai omiin silmiin sopiva juhlameikki olisi opeteltava niin sujuisi juhlahumuun osallistuminen vieläkin hauskemmin :)