Palvelu lahjaksi -arvonta

lifestyle
64 kommenttia

Taisin jossain aiemmassa postauksessa todeta, etten ole ehtinyt miettiä joululahjoja vielä oikeastaan ollenkaan. Olen ajatellut hankkia siskon ja poikaystävän uuteen kotiin jotain hyödyllistä, jotain mitä he itse toivovat – näin pääsee sekä lahjan antaja että saajat helpolla, eikä tule ostettua vahingossakaan mitään turhaa.

On superkurjaa, jos joulusta tekee itselleen lahjojen suhteen stressin aiheen kun joulun ei pitäisi todellakaan olla sitä. Koetan siksi suhtautua lahjojen hankkimiseen rennosti, ostaa jotain kivaa jos jotain oikein mahtavaa tulee vastaan. Kaikista helpointa on muistaa lahjansaajaa palvelulla, sillä kukapa ei ilahtuisi lahjakortista kampaajalle, hierontaan tai kauneushoitoon, leffalipuista, keikkalipuista tai teatterielämyksestä. Palvelu on myös paikallista yrittäjyyttä tukeva lahja ja usein moninpuolin ekologisempi mitä konkreettinen tavara. Yksi ihana joululahjavinkkilista löytyy Love Aesthetics -blogista – ilahtuisin itsekin kukkakimpusta, laadukkaasta viinistä tai itsetehdyistä herkuista ja veikkaan että aika moni muukin ilahtuisi. 。^‿^。

Proakatemialaiset, eli Tampereen Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden opiskelijat, ovat kehitelleet jo vuonna 2010 lahjakorttikatalogin, jonka saaja saa itse päättää minkä katalogin palveluista lunastaa. Aiemmin katalogia myytiin lähinnä yrittäjille yrityslahjana, mutta nyt se on saatavilla myös kuluttajille. Kuka tahansa voi siis ostaa toiselle lahjaksi Palvelu Lahjaksi -katalogin joka sisältää 12 erilaista palvelua. Lahjansaaja saa itse valita, minkä palvelun haluaa käyttää. Katalaogia saa sekä Tampereen että Jyväskylän alueelle suunnatusti. Yhden katalogin hinta on 49€ mikä on varsin kohtuullinen kun miettii, että useimmat kasvohoidot maksavat yli 60€ ja hiustenvärjäys ja leikkaus pitkään tukkaan ei koskaan maksa alle satasta. 

Valikoimasta löytyy vaikka mitä hampaiden puhdistuksesta kylpyläreissuun, teatteriin ja ravintolaelämykseen. Omia suosikkejani ovat:

… kasvohoito

… hiustenleikkaus & -värjäys

… kolmen kerran hierontakäynnit.

Saan arpoa yhdelle teistä yhden Palvelu lahjaksi -katalogin varhaisena joululahjana! Ja nyt jakoon lähtee Tampereen katalogi :-) Osallistut kilpailuun kommentoimalla mikä olisi sinulle mieluisin palvelu katalogin valikoimista (löydät kaikki palvelut TÄÄLTÄ). Osallistumisaikaa 6.12.2014 klo 23.59 asti. Voittaja tulee tavoittaa viikonlopun aikana, joten laittakaa tietoihin sähköposti josta tavoitan voittajan sunnuntain aikana! 

Ja hei te, jotka ette ole Tampereelta, voitte osallistua jos katalogille löytyy käyttöä sijainnista huolimatta – voittehan aina antaa katalogin lahjaksi voiton osuessa kohdallenne tai tehdä pienen Tampere-reissun. Katalogin palvelut ovat voimassa 31.5.2015 asti ellei toisin mainita. 


Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Jeminat Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Eihän noista voi valita :D Monta houkuttelevaa vaihtoehtoa, mutta ehkä tuo kampaamokäynti tulisi hyödynnettyä kun se nyt kuitenkin on ns. pakollinen ja syö aina kamalasti rahaa.

  2. Oi! Ihan huippu juttu! Pakko vinkata varoiksi poikaystävälle, jos ei vaikka käykkään arvonnan kanssa tuuri..

    Ja lemppari olisi varmaankin kampaamopalvelu!

  3. Heii mahtavaa! Aika vaikea valinta kun tuolta olisi löytynyt muutamakin kiva vaihtoehto, mutta valitaan nyt tällä kertaa Tampereen Komediateatteri – liput kahdelle :)

  4. Voi ei, tuo kasvohoito olis enemmän kuin täydellinen mun rakkaalle serkulleni, joka on viimeisen puolen vuoden aikana eronnut ja muuttanut, pyörittää kahta eri bisnestä lähestulkoon ympärivuorokautisesti ja olis todellakin pienen hemmotteluhetken ansainnut! :)

  5. Ooii, kasvohoito olis aivan ihana! Äitiäkin vois tollaisella lahjoa ^__^

  6. Palvelut on kyllä aina hyviä lahjoja, ja tänäkin jouluna taitaa mun lahjasäkissä mennä muutamia lahjakortteja perheelle… :-)

    Tuo korttipinaska on kyllä ihan super idea, kasvohoito kiinnostais kovasti, mutta jos tuon voittaisin niin menisin katsomaan komediateatteria Tampereella asuvan siskon kanssa :-))

  7. Onpas kiva idea – ja huomioitu selkeesti että on juttuja sekä miehille että naisille. Mä menisin tollaisella varmaan kasvohoitoon! Juttu, joka on pitänyt toteuttaa vaikka kuinka kauan mutta tuntuu kuitenkin niin luksukselta että jäänyt muiden menojen jalkoihin.

  8. Ei vitsi miten mahtava idea tämmönen! Mulle kelpaisi kaikista mieluiten ruoat Koskarin ravintolamaailmassa tai kasvohoito. :-)

  9. Hmmm, kasvohoito tai kylpylä – ihan sama kunhan rentouttavaa! Ja muutenkin hauska idea; tuoltahan löytyi tosi laajalla skaalalla palveluita. :-)

  10. mä itse oon turusta päin, mutta paras. Kaveri on tamperelainen. Olisi ihan huippua Pistää hänen pakettiinsa tämä lahjakortti. Mun oma suosikki on tuo hieronta, mutta uskoisin ystäväni valitsevan hiusten värjäyksen – hänellä sitä tukkaa on Niin järjettömät määrät, että ihan halvaksi ei ikinä kampaajakäynnit jää :/. Ihanaa joulua sinulle! :)

  11. hiustenleikkaus ja värjäys olisi ehdottomasti paras! tulisi siellä kampaajalla sit joskus käytyä… :D

  12. Vau ihan mielettömän hyvä lahjaidea!

    Itse käyttäisin varmasti tuon sukelluskokeilun, sillä olemme poikaystäväni kanssa halunneet jo pitkään päästä kokeilemaan laitesukellusta, mutta opiskelijoille se on vähän turhan kallis harrastus. Olisi kuitenkin ihan huippua päästä kokeilemaan lajia :)!

  13. Ehdottomasti tuo Tampereen komediateatterin esitys :) Saisi kerrankin laatuaikaa poikaystävän kanssa, ja päälle hyvät naurut!

  14. tällä hetkellä hiukset kaipais kipeesti leikkausta ja värjäystä joten se ois ehkä mieleisin! antaisin kuitenkin varmaan äitille lahjaksi jos voitto osuisi kohdalle :)

  15. Valitsisin Hullun Poron ruokailun. Lahja olisi mieluinen hyvän ruoan ystävälle, miehelleni sekä vatsakumpuani kasvattavalle ja jatkuvasti nälkäiselle itselleni ;)

  16. Voi, näitä mahdollisia on niin järkyttävästi. Luultavasti valitsisin kylpylän, jonne veisin kummilapseni kanssani.

  17. Muutaman epäonnistuneen kampaamokokemuksen jälkeen olen pitänyt kampaamoista taukoa, mutta nyt hiukset kaipaisivat piristystä osaavissa käsissä, joten leikkaus ja värjäys tulisivat ehdottomasti tarpeeseen! :)

  18. Tuo kampaamolahjakortti houkuttelee eniten, koska olen to-del-la pihi käymään kampaajalla, minkä takia käytänkin talviaikaan pipoa 24/7 tai leikkelen itse omat latvat. Jälki on suunnilleen samanlaista kuin 5-vuotiaalla minulla, joten kampaajakäynti voisi olla ihan jees, varsinkin kun kaikenlaisia edustusjuhlia pukkaa lähitulevaisuudessa.

  19. Kylpylälahjakortti olisi ihana! Jos en itse perheeni kanssa pääse, voisin antaa veljen perheelle joululahjaksi.

  20. Mun valintani olisi hiusten leikkaus ja värjäys tai ihana kasvohoito.

  21. Käyttäisin lahjakortin luultavasti hiustenleikkuuseen ja -värjäykseen. Koskahan viimeksi olen käynyt kampaajalla… Olen varmaan viimeiset 5 vuotta turvautunut itse napsimaan (joskus jopa keittiösaksilla…) hiukseni. Hahhah :-D

  22. Mulle kelpais kovasti tuo hieronta. Ja jos aikoisin tuon pois antaa, niin hieronta se olisi edelleen. Poikaystävä on oikea lihaskimppu ja jumissa aina. Minun hennot pienet peukalot ei niitä hartioita noin vain auki saakaan. :D

  23. Kampaamolahjakortti olisi minunkin valintani, wautsi mitä luksusta! :)

  24. Voi vitsit kun on kiva lahjaidea! Harmi kun ehdin jo ostaa äidille toisen lahjan, tää olis ollut hyvä!

    Itseäni noista palveluista houkuttaa eniten hierontalahjakortti. Eipä kampaajallakaan käyminen olisi hullumpi idea :-)

  25. Mä ottaisin varmaan kasvohoidon kun en sellaisessa ole koskaan ollut :) Mut joo, tosi kätevä lahjavinkki!

  26. Kylpylälahjakortti ois ihana yllätys koko perheelleni. Pääsis mies ja lapsetkin nauttii mukavasta yhdessäolosta.

  27. Siis nyt on pakko osallistua kun tossa just ihan hetki sitten mietin että enpä oo aikoihin ollu tampereella, jospa tekis joululomalla sinne kaverin kaa päiväreissun !

  28. Kasvohoito. Antaisin tämän lahjaksi serkulle kun en lähellä asu :)

  29. Ruokalahjakortti olisi mieluisin, veisin parhaan kaverini syömään! :)

  30. Kaikenlaista kivaahan tuolla on, mutta ehkäpä menisin kerrankin teatteriin, eli Komedia teatterin liput kahdelle :)

  31. No siis, aivan ehdottomasti tuo Palmaris 3x30min hieronta! :) Urheilijalle tuo ois ihan unelma, kun on aina selkä ja niska jumissa treenistä!

    [email protected]

  32. ei vitsit, ihan liian vaikee valita! lahjakortti menis todennäkosesti kylpyläreissuun poikaystävän kanssa, ollaan pitkään puhuttu että pitäis tehdä joku pieni rentoutumisreissu mutta se on vaan jäänyt.. :–D

  33. Kasvohoidon oloista hemmottelua ansaitsisi siskoni, joka on niin kovassa koulustressissä, että rauhoittuminen tällaisen ohessa tekisi terää. <3

  34. Kampaamoon :) !! Meikällä on kilometrin pituinen tukka ja pelkkä leikkaus maksaa melkein saman verran, kun toi katalogi eli ehdottomasti se!

  35. kampaajalla käynti tulisi niin tarpeeseen, että se täytyis varmaan noista valita!

  36. Ääh kuinka kivoja juttuja kaikki! Ite valitsisin kuitenkin tuon sukelluskokeilun – miten siistiä oliskaan päästä sukeltamaan siitä niin pitkään haaveilleena!! :-)

  37. Hei tuohan on mahtava lahjaidea! Kampaamokäynti ja kasvohoito aika ykköset, vaikka sukelluskokeilukin kuulostaa aika nastalta =)

  38. Parturi-kampaamo Divavn leikkaus ja värjäys + Cutrin Colorism shampoo/hoito-paketti on kiinnostavin :)Täytyy vielä sanoa, että ihan mahtava idea tällainen palvelulahjakortti! Toivottavasti tämä leviäisi muihinkin kaupunkeihin pian!

  39. Pakko kysyä että mistä tuo ihana maapallo-koriste on? Iskin heti silmäni siihen :D Kartat on niin cooleja!