Iso villahuivi

muoti
12 kommenttia

Mun ei ole tarvinnut tehdä kovinkaan montaa hankintaa täksi talveksi, kun löytyy parkatakki ja pari kivaa villakangastakkia, sopiva määrä kenkiä eri käyttötarkoituksiin, parit nahkahanskat, isoäidiltä saadut villasukat ja pari pipoa. Huiveista mulla sen sijaan oli melkoinen vajaus, mutta se johtui lähinnä siitä, että heitin syksyllä kaksi nukkaantunutta ja rumaksi kulahtanutta akryylihuivia roskikseen, kun niistä ei ollut enää mihinkään. Ja samalla tein päätöksen olla ostamatta enää mitään muuta kuin lämpöistä villaa, mitä huiveihin tulee. Kuten asukuvista huomaa, olen käyttänyt tästä syystä yhtä ja samaa mustaa huivia koko talven, mutta nyt siihen tuli  muutos. Käytössäni on nyt kaksi ihanan paksua villahuivia, joten voitte olla varmoja, että koko lopputalven käytän vuorostaan tätä harmaata, hahah. 

Ihanan muhkea villahuivi löytyi Weekdaylta, miesten puolelta. Tilasin samantien kaksi kappaletta, sillä tiesin Maj:n metsästävän samanlaista. Kiitos tuhannesti vinkistä Henriikka! :-* Veikkaan että moni muukin on kohta kiitoksen velkaa sinulle tästä vinkistä, olen kuullut huhuja että muutkin ovat etsineet vastaavia. Naisten puolella vastaavat on joko 100% akryyliä tai sit pitää tilata Acnea josta saa pulittaa 120€ tai 190€.

 coat – Lindex • high waisted jeans – Gina Tricot 
 scarf – Weekday • boots – River Island • bag – &Other Stories 

kuvat: Linda ♥

Lisää luettavaa

5 uuden vaatteen vuosi paketissa

Yli neljä vuotta ostamatta pikamuotia

kööpenhamina second hand

Ihanat second hand -putiikit Kööpenhaminassa

Vastuullinen uimapuku

7 x vastuullisempi uikkaribrändi

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Henje Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Voih miksen törmännyt tuohon Tukholman Weekdayssa viimeviikolla? Täydellinen! Ei näytä löytyvän nettikaupasta.

  2. Nyt on kyllä ihan pakko kommentoida, että sä oot koko ajan vain kauniimpi. Oikein hehkut näissä kuvissa! :) Ihanaa alkanutta vuotta!

    1. Mä en kestä, kiitos ihana Mirtsu!! <3 Jäin oikein miettimään tätä kommenttia ja illalla totesin ystävälle että ehkä se johtuu siitä, että oon nykyisin niin paljon onnellisempi kuin vaikka vuosi sitten. Ihanaa että se näkyy :-) Kiitos samoin ja kiitos piristävästä ja pohdintaa aiheuttaneesta kommentista!

  3. Voin suositella myös Cossin villahuiveja, jossa on joukossa muutama prosentti kashmiria, isoja (joskaan ei sun kuvasta päätellen ihan yhtä isoja kuin nuo)ja pehmeitä, aah!

    1. Ooh, joo, COS:n huivit on kyllä nättejä ja laadukkaan oloisia nekin! Myös Other Storiesilla oli n. 70€ hintaan tuommoisia muhkeita villahuiveja, mutta ne myytiin samantien loppuun.

  4. Ihana asu! Noi kengät ja huivi<3 Mullakin on pari akryylirumilusta, mutta jospa ne menisivät vielä hetken…

    1. Hihii kiitos Katri<3 Käytä niin kauan kuin menee, sitten raaskii ostaa laatua tilalle ;-)

  5. Voi että, kun olet kaunis näissä kuvissa!! Ihan kuule nutturasta varpaisiin <3 Yhdyn aiempiin, että sun onnellisuutesi tulee hyvin läpi teksteistä ja kuvista :–) Vitsi haluaisin tutustua suhun paremmin :—*

    1. Voi Henje, menin hymy naamalla nukkuun kun näin luin tän vikana illalla, ihana sinä! Ja SAMOIN! <3 Pitäis joskus pitää old skool -blogimiitti kaikkien kivojen tyyppien kesken :'--)) ja pitäis kyl treffaa kaksin joskus, harmi kun asutaan niin kaukana, mut viimeistään kesällä helsinki-seikkailuilla, eiks?!